Tasmania: St Helens

Sunnuntaiaamuna pistettiin jälleen teltta nippuun ja lähdettiin suuntamaan 80 kilometriä pohjoiseen kohti St Helensin kaupunkia. St Helensin alueelta löytyy useampikin näkemisen arvoinen kohde, joten varasin sieltä leirintäalueen peräti neljäksi yöksi. Aikaa ei tänä aamuna haaskautunut turhaan aamupalan syömiseen, koska meillä ei ollut enää yhtään mitään jäljellä. Hyvin helppoa, nopeaa, vähärasvaista, sokeritonta, E-kooditonta, gluteenitonta ja yksinkertaista. Suosittelen kaikille laihduttajille ja hipstereille! Joku kunnon kauppa pitäisi kyllä tänään löytää ja täydentää varastoja, koska nämä pienemmät kyläkaupat tuppaa olemaan "hiukan" kalliinpuoleisia.

Tiet täällä Tasmaniassa on varsin hyviä kruisailla, mutta paikoin todella kapeita ja kieli keskellä suuta saa vetää, jos joku isompi auto tulee vastaan. Meidän Mitsubishi on onneksi todella hyvä ja vakaa ajaa, joten ei ongelmia sen suhteen. Maisemat kohti pohjoista oli jälleen tänään hienoja ja Uusi-Seelanti tuli ajoittain hyvinkin vahvasti mieleen. Viinitarhoja oli myös paljon ja leirintäalueella jo yksi ihminen hehkuttimeille, että viinit olisi Tasmaniassa paljon parempia kuin Australiassa. Tiedä häntä. Oltaisiin jo ostettu pullo kokeiltavaksi, mutta täyin järjettömästi paikallinen viini maksaa vähintään kolminkertaisen hinnan kuin jostain muualta kaukaa raahattu pullo. Älytöntä.

Bay of fires

Koska ilma oli tänään lämmin ja todella upea, ei haluttu tuhlata sekuntiakaan aikaa telttaa kasaamalla, vaan ajettiin suoraan Binalong Baylle katsomaan, jossain äänestyksissä jopa Australian hienoimmaksi valittua rantaa nimeltä "Bay Of Fires" (tulien lahti). Valkohiekkaista rantaa riitti silmänkantamattomiin ja vesi oli todella kirkasta ja turkoosia. Oujes! Rantoja reunustaa täällä oranssin jäkälän peittämät pyöreät kivet ja se tuo vielä ihan uuden ulottuvuuden tähän värien loistoon. Todella upeaa! Suomessahan on myös tätä jäkälää rantakivien päällä, mutta se on tosi "yllättäen" harmaata.

Bay of fires - todellakin!

Pari tuntia ihailtiin maisemia ja samoiltiin oranssien kivien välissä, jonka jälkeen alkoi nälkä olla sitä luokkaa, että oli pakko ajaa paikallisen marketin kautta leirintäalueelle syömään. Täällä St Helensissä oli onneksi ihan hyvä ja kohtuuhintainen marketti. Varattu leirintäalue (Hillcrest Tourist Park) oli oikein hyvä ja keittiössä ruokailuvälineet, kupit, kattilat, mikrot, pelit ja vehkeet. Näin tämä homma pitää hoitaa. Hinta telttapaikasta oli semikohtuullinen 16€/yö. Täällä leirintäalueella on jopa pelihuone, jonne astuessa tuntui kuin olisi palannut takaisin ihanalle 80-luvulle. Pingistä, pöytäjääkiekkoa, Suzuka 8 hour... Tuli hyvin nostalginen olo. Täysin kesyjä jäniksiä pomppii myös hyvin paljon tässä leirintäalueen maastossa.

Bay of fires

Illalla ajettiin vielä uudestaan Bay Of Fires -lahdelle, joka esittäytyi näin auringonlaskun aikaan taas eri väreissä - ja jos mitenkään mahdollista, vielä entistä upempana. Viimeisten auringonsäteiden leikkiessä ja maalaillessa kuvioita rantakiviin, näytti todellakin kuin koko lahti olisi ollut tulessa. Nyt ymmärrän tämän nimen ja ehdottomasti kannattaa tulla juurikin auringolaskun aikoihin katsastamaan! Välittömästi kun aurinko oli laskenut, alkoi ikävä kyllä taas sellainen hyttysten hyökkäys, että oli pakko juosta autolle ja kaasuttaa äkkiä karkuun.

Koko seuraava päivä (maanantai) oli inhottavan sateinen, joten ei ollut sen kummempaa tekemistä, kuin käydä autolla kaupassa ja pyöriä hetki kylänraitilla haistelemassa sadepäivän raikasta tuoksua. Myöhemmin iltapäivällä sade hellitti hetkeksi ja käytiin vilkaisemassa leirintäalueen lähellä sijaitsevia hiekkadyynejä. Mustat sadepilvet teki hienoa taustaa taivaalle ja ei puuttunut enää kuin kamelit niin olisi ollut täydellistä. Ei mikään maailmanluokan nähtävyys, mutta ihan käymisen arvoinen kohde, jos asustaa tässä läheisellä leirintäalueella.

Yhteentörmäys Tasmanian luonnon kanssa.

hämähämähäkki

Illalla kirjoittelin kaikessa rauhassa läppärillä leirintäalueen keittiössä ja yhtäkkiä havahduin johonkin liikkeeseen jalkojen juuressa. Aivan hillittömän kokoinen ja myrkyllinen Jack Jumper muurahainen ryömimässä kohti jalkoja! Äkkiä väistö takavasemmalle ja ehdin ottaa muutaman kuvan tästä hirviöstä, kunnes se hävisi jonnekin pelilaitteiden alle. Mietiskeltiin, että täytyypä olla tarkkana aina aamulla teltasta ryömiessä kun laittaa kengät jalkaan, ettei sinne vaan ole yön aikana mennyt joku myrkyllinen eliö sisään. Ja mitä teen seuraavaksi? Laitan jumankeuta muutaman minuutin lattialla seisoneet Crocsit jalkaan ja tunnen välittömästi jotain inhottavaa liikehdintää sisällä. Kyllä vain - Jack Jumper paikallistettu! Aaaargh! 

Melkein sain sydänkohtauksen ja potkaisin kengän jalasta sellaista vauhtia, että se lensi melkein seinästä läpi. AAaargh! Perhana sentään piti nyt tämäkin mennä tekemään, vaikka juuri puhuttiin asiasta! Onneksi ei sentään ehtinyt tulla pistoa. Jack Jumper on Tasmanian pahin tappaja, koska sen pisto saattaa aiheuttaa hyvinkin pahan allergisen reaktion. Sitä ei tiedä Erkkikään onko sille allerginen vai ei, enkä haluaisi tässä kohtaa nyt lähteä testaamaan! Täällä tulee täysin vainoharhaiseksi, kun joutuu koko ajan niskat vieterinä kyttäilemään, että mikä myrkkyolio mahdollisesti seuraavaksi jostain teltan raosta pongahtaa. Jos telttaan esimerkiksi pääsee livahtamaan Sydney funnel-web -hämähäkki, niin hyvin todennäköisesti ei enää seuraavaa aamua nousta näkemään. Luontoa täytyy siis muistaa aina Tasmaniassa kunnioitaa, sillä se on jatkuvasti läsnä - halusit sitä tai et. Sen voin kuitenkin kertoa, että luonto ei sinua tänne halua - lähe menee. Näen painajaisia tästä tapauksesta seuraavat pari vuotta. Hyvää yötä! Paitsi, että kun menin yöllä vessaan, niin pisoaarissa väijyi niin järkyttävän kokoinen hämähäkki, että yölliset vessareissut loppuu nyt kyllä tähän. Kiitos ja näkemiin.

Dyyneillä

Maanantain ja tiistain välinen yö oli muutenkin kammottava: vettä tuli kaatamalla ja oli inhottavan kylmääkin. Vaikka sää oli vielä aamullakin täysin surkea, päätettiin silti lähteä tekemään retki Columban putouksille, joka on rankattu netissä tamän alueen ykkösnähtävyydeksi. Tähän retkeen voi kätevästi yhdistää myös kaksi kivaa välipysäystä, joista ensimmäinen oli hyvin erikoinen, täysin "keskellä ei mitään" sijaitseva antiikkikauppa: "Shop in the bush". Paikka on täynnä vanhoja antiikkiesineitä ja kirjoja, joita voi ihmetellä ja vajota mielessään ajassa kauas taaksepäin, sateen samalla ropistessa tunnelmallisesti peltikattoon. 

Seuraava pysähdys otettiin paikassa nimeltä "Pub in the Paddocks", jossa voi jatkaa samaa "ajassa taaksepäin" tunnelmaa, syödä maistuvan lounaan tai juottaa pihalla röhkivälle valtavalle sialle olutta. Se kuulemma pitää erityisesti juuri oluesta. Itse ei tässä kohtaa päivää kuitenkaan vielä syöty, enkä todellakaan tuhlaa oluita millekään sialle. Riittää, että yksi sika täällä juo sitä olutta.

Putoukset

Columban putouksille oli pubilta vielä noin 10 kilometrin ajomatka, ylös kapeaa tietä ja kammottavasti jopa isoja turistibusseja saattaa tulla mutkissa vastaan. Pertti Salovaara sanoisi tähän, että "Mahoton paikka!" Putouksen näkee kyllä ylhäältä parkkipaikaltakin, mutta alas katselutasanteelle on hyvin helppo, 10 minuutin kävely, josta avautuu paljon upeampi maisema suoraan 90 metriselle putoukselle. Itse olen näitä putouksia nähnyt jo maailmalla niin paljon, etten mitään valtavaa elämystä kokenut, eikä tämä hienompien putousten listalle missään nimessä mene. Ihan näkemisen arvoinen, jos ei muutakaan tekemistä ole. Mutta, että paikan ykkösnähtävyys? Minun mielestä ei ole...

Torstaiksi luvattiin jopa 10 asteen yhtäkkistä nousua lämpötilaan, joten innoissaan pakattiin jo pyyhkeet ja rantakamat valmiiksi. Nytkö viimein päästään turkoosien vesien syleilyyn? ...Öööö, ei päästy. Lämpötilan nousu kyllä toteutui ja asteita oli päivällä yli 30 astetta, mutta ikävä kyllä myös aivan mielettömän tuulista - eikä kovin aurinkoistakaan. Aallot oli rannassa sitä luokkaa, ettei mitään asiaa veteen ja tämäkin rantapäivä oli siis vaan unohdettava. Hiukan ärsyttävää, koska tämä koko St Helensin visiitti oli rantareissuksi tarkoitettu ja ainoastaan yhtenä päivänä ollaan päästy hetkeksi rannalle heilumaan. No ehkä tässä saadaan tulevaisuudessa rantoja ihan tarpeeksi vielä...  

Binalong bay

Et sellasta. Täma St Helensin alue on siis hyvin säästä riippuvainen ja nähdäkseen paikan koko kauneudessaan, vaatii se ehdottomasti auringonpaistetta ja värikkäitä auringonlaskuja. Suosittelen katsomaan säätiedotukset tarkkaan, ennen kuin starttaat autoa. Jos kaikki natsaa kohdalleen, niin kokemus on kyllä vertaansa vailla! Ehdottomasti suosittelen!

Tässä tuhlattiin nyt neljä päivää aurinkoa odottamalla ja hiukan alkaa tulla koko Tasmanian projektin suhteen jo kiirus. Huomenna jatketaankiin vauhdilla meidän Tasmanian tourneeta kohti Lauancestonin kaupunkia.