Amagasaki: Ei se ole mies, eikä mikään!

Sillalla

Pauli Vaara kirjoitti: "Ei se ole mies, eikä mikään, joka ei Forssasta Poriin kävele" - joten päätin aamulla herätessä, että pärkhele, ei se ole mies, eikä mikään, joka ei Amagasakista Osakaan kävele!

"Minä siis läksin yksin kohti uusia maisemia. Enkä minä karttaa katsellut"

Enkä muuten katsellut minäkään, koska navigaattori huuteli ohjeita korvanappeihin koko ajan, kun rallattelin vaan menemään. Ajat muuttuu - mutta muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan?

No, melko helppo kävelyhän tämä oli, eikä tehnyt edes tiukkaa. Ainoastaan noilla kammottavilla, kilometrin pituisilla silloilla oli ongelmia, kun aurinko porotti suoraan päin pläsiä ja pelkäsin, että jumankauta grillattu ja pakokaasuilla savustettu nahkiainen hoippuu sieltä sillalta ulos! Minulla on sen verran Etelä-Eurooppalaista geeniä varastossa, etten yleensä pala, mutta nyt kyllä nähdään "mitä löytyy alta kuoren?" Ihan tolkuton paahde!

Perillä.

Maisemat ei alkumatkasta todellakaan olleet mitään "esteettisiä elämyksiä" - ja tämä Osaka on muutenkin joiltain osiltaan hiukan rankkaa katseltavaa herkille silmille. Lopussa, kun pääsi talojen suojassa kävelemään, niin pystyi kiristämään tahtia huomattavasti ja alkoi matkamiehen moraali nousemaan. Matkaa tuli kokonaisuudessaan joku 13 kilometriä ja aikaa meni noin 2,5 tuntia. Muutama Pocari Sweat-juoma ja Calorie Mate-patukka katosi matkan aikana ns. parempiin suihin.

Tennojilla menin välittömästi lepuuttamaan jalkoja Osaka Spa World -kylpylään (japaniksi onsen), joka ei nyt silleen mikään kauhean "perinteinen" japanilaiskylpylä ole, mutta varsin kiva paikka kuitenkin. Enemmän tämä on sellainen "Disney" -versio maailman eri kylpylöistä. Sisällä on kuntosalit, ravintolat, nukkumapaikat, ja kaikki mitä ihminen voi elämässään tarvita. Tämä on ehkä enemmän turisteille suunnattu juttu (vaikka en kyllä yhtään turistia nähnyt), mutta säännöt on kyllä japanilaisen tiukat: tatskoilla ei ole mitään asiaa sisään.

Tatskakielto.

No niin - tästä tatska-asiasta aina joku alkaa kinaamaan, että "kyllä minä olin japanissa onsenissa, vaikka on tatskoja". Mitä sitten? Kyllähän minäkin voin suomessa kävellä likaisilla kengillä ympäri toisten asuntoja, piereskellä ja vihellellä kalsarit jalassa saunassa ja kusta uima-altaaseen. Ei siitä niskalaukausta tule, mutta menettää kyllä kaiken kunnioituksen ihmisten silmissä. En minä ole samaa mieltä asiasta, mutta tässä onkin kyse toisten kulttuurin kunnioittamisesta. Nyt kaikki leijonatatska-miehet muistakaa tämä: maassa maan tavalla! Noita kieltolappuja on about metrin välein, eli ei pitäisi jäädä kenellekään epäselväksi. Englanniksi kirjoitettu teksti saattaa kyllä jättää vähän jotain epäselväksi.

Mafian omistamiin (hups, saikohan tätä sanoa?) kylpylöihin pääsee tatskojen kera ja tapaa varmasti mielenkiintoista jengiä, että siinä on vaihtoehto. Itsekin olisin ihan hyvin voinut aikoinani ottaa Havaijilla - tai jossain muualla tatskan - mutta nyt kun tiedän, miten kivoja paikkoja nämä onsenit on, niin vetäisin vaikka ruosteisella moralla sen irti nahasta, ennen kuin jättäisin näitä kokemuksia väliin.

Viime kerralla miehillä oli käytettävissä Eurooppa-osasto (vaihtelee kuukausittain), ja tänään taasen Aasia-osasto, joten molemmat on nyt testattu. Tällä Aasia-puolella tykkäsin erityisesti vaniljan tuoksuisesta höyrysaunasta, ja tietenkin - yllätys, yllätys, töttöröö - Japani-osastosta. Eurooppa-puolella taasen oli hauska Suomi-osasto hirsisaunalla, kylpytynnyreillä, revontulilla ja saunan katolla  ulvovilla susilla. Kannattaa käydä tsekkaamassa ja nauramassa minkälainen kuva suomesta ihmisillä on. Nythän sinne voisi lisätä muutaman ku klux klan-miehen saunan taakse polttamaan ristiä ja heittelemään kiviä, niin olisi vielä aidompi tunnelma. Japanilaisten suomifanitus on vaan niin korkealla, että sinne kylpytynnyreihin (ja koko osastolle) on melkein aina ruuhkaa.

Okei, pikkuisen tuolla on ajoittain sellainen hyvin "miehekäs" tunnelma (jos ymmärrätte mitä tarkoitan), eli sixpäkki voi kerätä katseita (jos ymmärrätte mitä tarkoitan), eli ...joo joo, pitääkö vääntää rautalangasta? Mitä muuta voi odottaa, jos 50 miestä seisoo baarissa tuoppi kädessä munasillaan, eikä naisia ole mailla halmeilla? Kysynnän ja tarjonnan laki määrää: on otettava sieltä mistä saa! Joo, muistakaa mitä sanoin aikaisemmin niistä hymiöistä.

Shinsekai.

Kaiken kaikkiaan olin jonkun yli 6 tuntia Spa Worldissa kiehumassa, jonka jälkeen kävelin vielä hetkisen Shinsekailla iltavaloissa ja kaahasin (onneksi ei) junalla takaisin iltapalalle Amagasakiin. Se päivä oli sillä kuitattu.

Todella kiva päivä, eikä nyt tällä hetkellä ainakaan  tunnu jaloissa yhtään miltään - olisi voinut vetää pidemmänkin lenkin. Naamassa hiukan kuumoittelee, mutta ei se ole mies, eikä mikään, joka ei pikkuisen aurinkoa kestä! Let's tanning!

Proteiinivajarit Amagasakissa.

Siirryin Kiotosta rauhalliseen Amagasakiin, joka siis sijaitsee Osakan ja Koben välisessä tiheässä kerrostaloviidakossa. Tämä on sellainen tyypillinen japanilainen esikaupunkialue, jossa korpit  raakkuu, fillarien jarrut vinkuu, Pachinko-koneet kohisee ja mahtava grillatun lihan tuoksu leijailee aina kävellessä jostain suunnasta nokkaan. Tuntuu, kuin aika olisi pysähtynyt joskus parikymmentä vuotta sitten täällä ja omalla tavallaan tykkään aina näistä mestoista.

Ikävä kyllä en tiennyt - tai olin liian laiska ja darrainen etukäteen selvittääkseni, että Amagasakissa on kaksi juna-asemaa, ja ne on todella kaukana toisistaan - ja tietysti onnistuin valitsemaan sen väärän. Ihan vaan rangaistakseni itseäni tällaisesta uunoilusta, päätin kävellä koko matkan hotellille. No ei se nyt lopulta ollut kuin joku kolmisen kilometriä ja ilmakin oli hyvä kävellä, niin mikäs tässä oli hätänä.

Tämän päiväinen hotelli (Amagasaki Central Hotel) on varsin hieno, eikä edes mikään kauhean kallis. Hinta 40€/yö ja aion olla tässä nyt useammankin päivän. Aulassa soi klassinen musiikki, kukkaset tuoksuu, tyynyt on memory foamia, kattava japanilainen aamiainen kuuluu hintaan ja kaffetta voi hörppiä hienosti pikkusormi pystyssä pienellä (siis todella pienellä) sisäpihalla.

Täällä Amagasakissa ei todellakaan ole mitään ihmeellistä nähtävää, mutta tästä on helppo jyrätä junalla Osakaan tai Kobeen aina sellaisen tarpeen yllättäessä. Itse ajattelin nyt muutaman päivän ihan vaan lepäillä ja toipua pahimmasta jetlagista. Yhtään länsimaista ihmistä ei ole vielä tullut vastaan ja jengi hiukan katseleekin minua tyyliin: "jumankeuta toi äijä on totaalisen eksyksissä - auttakaa nyt joku pois se täältä!"

Tässä Amagasakissa on hiukan tummahko kaiku, koska täällä tapahtui hirvittävä junaonnettomuus vuonna 2005. Aikataulukuumotuksista stressaantunut kuljettaja veti hanat kaakossa ulos raiteilta, suoraan kerrostalon seinästä läpi ja siinä tuli aikaa selvää jälkeä. Tätä aina tarkoitan kun sanon, että ottakaa iisisti duunissa älkääkä vouhottako! Näin siinä voi pahimmillaan käydä.

Koska Japanissa on proteiinin saanti aina vähän huonoissa kantimissa, niin kehittelin itselleni sellaisen aamushotin, että kyllä nyt lähtee! Tähän "klopetrotterin aamunavaukseen™" tarvitaan japanilaista Calpis-juomaa, chia-siemeniä ja cookies'n'cream -proteiinijauhetta - ja on muuten uskomattoman hyvää! Okei, en vaan tiedä, että mitä nyt lähtee, koska Japanissa kuntosalit on hiukan harvemmassa - ja ne mitä on, maksaa ihan älyttömästi! Jengillä ei täällä ole aikaa ravata missään kuntosaleilla ihailemassa peilistä omaa hanuriaan. Myös syömiseen on huonosti aikaa, joten purkkimuodossa voi pikakyytiä napata kaikki päivän tarvittavat kalorit ja kasvikset töihin kävellessä. Tempaisin ihan testimielessä tuollaisen calorie maten, kasviksia ja ties mitä muuta tavaraa purkissa - ja tuntui oikeasti, kuin olisi syönyt tosi ison aterian. Join purkit kello 12 aikoihin ja nyt illalla ei edelleenkään ole yhtään nälkä. Rajua tavaraa!

Yllättävän paljon nättejä tyttöjä pyörii tässä hotellin lähimaastossa, mutta mistään geneettisestä mutaatiosta ei kuitenkaan taida olla kysymys, vaan nämä on ilmeisesti kaikki hostess-baareja. Niissähän siis tyttöset kaataa sinulle juomia ja juttelee mukavia - ja se maksaa paljon! Itse olen ajatellut saada tällaista palvelua ihan ilmaiseksi, mutta yleensä se kääntyy viidessä minuutissa (maksimi) niin päin, että minä kaatelen juomia, juttelen mukavia ja tiskailen astiat vielä päälle. Et se siitä...

Kioto

No ei mennyt kovin putkeen tämäkään yö - mutta raahauduin silti kello 8 hyödyntämään huoneen hintaan kuuluvan aamupalan. Japanilaistyylistä aamiaista, eli misokeittoa, riisiä, jotain kalaa, salaattia ja teetä. Ihan hyvä.

Kamo-joki

Tämän aamun fiiliksiä hiukan laski ajatus, että on lähdettävä taas rinkan kanssa rymyämään ympäri Osakan juna-asemia. Siis mikään ei ole kamalampaa, kuin isojen reppujen kanssa heiluminen täyteen (siis todella) ahdetuissa junissa Japanissa. Sellainen vedettävä laatikkomallinen matkalaukku toimii täällä kyllä paremmin kuin selkäreppu.

Ajattelin ovelana kettuna valita kaikkein hitaimman ja surkeimman junan Kiotoon, ja tämä olikin periaatteessa ihan toimiva ajatus. Ei montaakaan ihmistä ollut junassa, mutta toki sitten joka ikisellä perähikiän asemalla pysähdys - ja 50 kilometrin matka kesti jumalautsi ikuisuuden! Olihan siinä hyvää aikaa miettiä syntyjä syviä. Osaka ja Kioto on melkein kokonaan kasvanut yhteen, joten hyvin vaikea on erottaa milloin kaupunki vaihtuu toiseen.

Koska Japanissa noudatetaan aina pilkulleen sääntöjä, niin en viitsi nykyään edes yrittää mennä hotelliin ennen virallista sisäänkirjautumisaikaa, joten päätin joutessani kävellä Kamo-joen vartta hiljakseen ylöspäin kohti hotellia. Matkaa oli sellainen kolme kilometriä ja muistelin samalla kävellessä, kuinka monet juhlat tässäkin joen varrella on vuosien aikana vietetty - ja kuinka monta olutta on juotu? Sillä määrällä täyttäisi varmaan olympia-altaan. Paljon on mahtavia muistoja. Joo, mutta yksi asia tuli mieleen, missä suomalaiset on vielä parempia sääntöjen noudattamisessa kuin japanilaiset: nimittäin kaverit aina täällä nauraa, että äijä seisoo liikennevaloissa, vaikka autoja ei edes tule. Täällä vedetään kyllä läpi heti kun tilaisuus tulee, olkoot valo mikä hyvänsä.

Gospelia joen varrella

Sen verran oli kuuma päivä (27 astetta), että oli pakko pysähtyä hetkeksi virvoittavien vetten varrelle hiukan lepäämään, ja siinähän oli sopivasti joku lauantaiaamun "Jeesusjuttukin" meneillään. Ihan hyvin lauloivat accapellana gospelia, ja istuskelin siinä kaikessa rauhassa juomassa automaatista ostettua teetä ja nauttimassa hienosta päivästä. Pian alkoi kyllä tulla esitettä, lippua ja lappua - ja porukka alkoi vähän katselemaan sillä silmällä, että olisiko meillä täällä nyt joku oikea "Jeesus-asiantuntija" mestoilla? Päätin jatkaa matkaa, koska alkoi uhkaavasti näyttämään siltä, että laulan kitapurjeet väristen Hoosiannaa kohta muiden mukana ringissä. Ei ole minusta uskovaiseksi. Ei ole oikein lauluääntäkään. Joo, lyhyeen loppui se. Matka jatkui taas.

Geisha

Kävellessä kohti hotellia, sipsutteli yllättäen geisha vastaan ja tämähän on juuri Kioton mahtava puoli, että näin voi käydä - jestas sentään! En ole varma oliko tämä ihka oikea geisha vai joku paikallinen kylähullu, mutta paikalliset lapset ainakin olivat hyvin innoissaan ja halusivat jututtaa häntä. Saattoi hyvinkin olla ihan aito tapaus. Olisi itsekin tehnyt mieli mennä hiukan chättäilemään, mutta jätin nyt vielä tässä kohtaa väliin.

En tiedä saisiko näin "täysipäisenä heteromiehenä" tykätä kimonokankaista, väreistä ja kirsikankukkasista, mutta näin on kuitenkin tilanne. Tykkään todella paljon tyylikkäästä muotoilusta ja kaikista "esteettisistä elämyksistä" - ja sen takia juuri en kyllä hirveästi katsele aamulla peiliin. Katja ei onneksi tykkää hyvin muotoilluista, esteettisistä asioista. Joo, anteeksi vaan jos olet joku Lada-kerhon presidentti, mutta siinä on kyllä jotain niin hirvittävää, että tulen huonovointiseksi. Samoin on myös harmaiden, laatikkomallisten DDR-talojen kohdalla. Ja miten äskeinen vuodatus liittyy Japaniin? No siten, että täällä sitä esteettistä tykitystä tulee jatkuvasti niin, että verkkokalvot repeää! En saa ikinä tästä tarpeekseni.

Tämän päivän hotelli (Palace Side Hotel) olikin yllättävän hieno ja aika halvalla onnistuin sen näin Kioton lauantaiyöksi nappaamaan. Kiotossa on yleensä nimittäin aika kalliit ja täyteen buukatut hotellit. Kirsikkakukkien aikaan on turha edes yrittää! Hinta oli 50€/yö ja sänkykin on nyt niin iso, että mahtuu tänä yönä huitomaan ja pyörimään.

Koska olin hiestä märkänä kuin maratonin jäljiltä, kävin nopeasti suihkussa ja otin välittömästi yhteyttä Kioton ystäviin, että missä on tänään bileet? Tunnen
näitä Kioton ihmisiä sen takia, että vuonna 2004 oltiin yhden kanssa samalla Trek America -retkellä halki Yhdysvaltojen, ja muihin olen tutustunut sitten myöhemmillä Japanin vierailuilla. Kaksi heistä on käynyt myös suomessa minun luona vastavierailulla. Ihan mieletön säkä, että juuri Kiotossa on paljon ystäviä, koska tämä on parasta Japania, ja kaikki hienoimmat temppelit ja systeemit löytyy täältä. Nämä kulttuuriaarteet on tosin täällä jääneet aina vähän pienemmälle huomiolle, johtuen ihan vaan siitä syystä, että on ollut ns." muuta puuhaa".

Kaverin vaimon isä sattuu vielä olemaan todella isossa asemassa oleva ihminen ja ollaan saatu vuosien varrella tehdä sellaisia juttuja, mihin meillä ei muuten olisi mahdollisuutta ikinä. Siis aivan uskomattomia hommia! Tälläkin kertaa voin huitoa taksilla ihan minne haluan Kiotossa ilmaiseksi, mutta tykkään mielummin kävellä, koska siinä näkee melko erikoisia juttuja samalla. Ja näinkin taas juttuja - voihan elämä sentään!

Metrossa

Menin hotellilta metrolla kohti keskustaa, mutta päätin hypätä kyydistä ja ihan suosiolla kävellä loppumatkan, koska jengiä oli aivan sairaasti liikenteessä! Oli taas ties mitä pelimannia ja hanurin revittelijää asemilla tuhannen päissään heilumassa, mutta hyvin hallitusti onneksi kaikki aina Japanissa kuitenkin toimii. Kukaan ei yleensä rynni, eikä töni, eikä törttöile, niin kuin monessa muussa maassa. Ja jengi on yleensä hyvällä tuulella kännissä, eikä rähise.

Kaveri asuu uudessa, isossa asunnossa, aivan Kioton keskustassa ja löysin perille jo vanhasta tottumuksesta. On kyllä mahtava kämppä ja hinta varmasti tähtitieteellinen. Viimeksi huhtikuussa asuttiin tässä samassa kerrostalossa - ja oli ehkä hienoin kämppä mitä olen ikinä nähnyt! Ostaisin sen itselleni heti jos olisi pätäkkää!

Koska olin tällä kertaa yksin liikkeellä, niin arvasin, että joudun muutaman oluen jälkeen sellaiseen ristikuulusteluun, että nyt koko paketti kyllä vedetään auki ja kissa nostetaan pöydälle. Onneksi olin varautunut jo tähän ja ehdin rakentaa sellaiset juoksuhaudat ja miinoitukset mieleen valmiiksi, että vaikka olisin miten lärvissä tahansa, niin jos yhdestä puolustuslinjasta pääsee läpi, niin seuraava viimeistään blokkaa. Selvisinkin muistaakseni, ehkä ihan kohtalaisesti? Ainakin hauskaa oli.

Izakaya-ravintola

Hauskaa, että kaikki kaverit aina pyytää minulta nykyään Acetium kapseleita, koska kerran annoin heille sellaisia, ja ilmeisesti nämä on havaittu varsin toimiviksi krapulan torjuntaan? Olen lukenut jostain, että asetaldehydi vaikuttaisi jotenkin rajusti juuri japanilaisiin, joten sen suhteen tässä jutussa voisi jopa olla tieteellistä näyttöä? Tuon näitä Acetium tabletteja siis nykyään aina mukanani Japaniin.

Käytiin ensin syömässä Izakaya-ravintolassa, sen jälkeen suunnattiin tosi mahtavalle klubille - ja yön päätti vielä pari tuntia karaokea. Nämä Japanin karaoket on todella mahtavia, koska niissä saa ihan oman pienen huoneen porukalle käyttöön - ja viinaa saa vetää niin paljon kuin ehtii. Ja suomalainenhan ehtii! Vedin Aviciin Waiting For Love -biisin sanoilla, joita en edes ikinä tiennyt siinä olevankaan, mutta pääasia, että soitto soi ja laulu raikaa.

Klubilla

Olipa mahtava yö - niin kuin aina nämä Kioton yöt! Muutaman oluen olisi kyllä taas voinut suoraan sanottuna juoda vähemmän, ja tuleekin varmasti hirvittävä päivä huomenna palata takaisin Osakaan. Sen verran olin "Kioton tunnelmissa", että pakko oli vetää taksilla takaisin hotellille - enkä muistanut edes huoneen numeroakaan enää. Mutta jotenkin näistä taas selvittiin.

Onneksi Japanissa on juoma-automaatteja joka ikisellä nurkalla, ja jokainen niistä on pullollaan urheilujuomia. Tämä ei ehkä kuitenkaan johdu siitä, että japanilaiset olisi jotain urheiluhulluja - vaan suoraan sanottuna kankkuseen ne on tarkoitettu. Acetium kapseleita pitäisi noihin automaatteihin vielä saada. Kolikot valmiiksi!

Tennoji: Julistan matkan alkaneeksi

Shinsekai

Heräsin ensin jossain kello 04 aikoihin, valvoin pari tuntia - ja sitten taas nukuin hetken. Tunnin päivässä siirtyy minulla kehon kellot kohdalleen - ei voi mitään. Täytyy vaan ottaa kevyesti ekat päivät. Fiilikset on kuitenkin nyt noususuhdanteiset!

Olin tilannut ennakkoon hotellille japanilaisen data SIM-kortin (econnect) ja sehän tulikin hienosti kumarrusten kera ovelle asti toimitettuna. Nyt pelaa navigoinnit ja kaikki systeemit kivasti, eikä tarvitse enää sekoilla ympäriinsä. Sinänsä kyllä harhailemalla on nähnyt pakkoja, joita ei muuten varmasti ikinä näkisi - ja onko tämä nyt enää edes mitään seikkailua sitten? Nyt kuljen naama kiinni ruudussa, enkä näe yhtään mitään! Tämä kortti kuitenkin sisältää siis 100mb dataa/päivä ja on voimassa 30 päivää. Hinta noin 28€. Suosittelen todellakin hommaamaan.

Tästä päivästä ei nyt silleen jäänyt jälkipolville mitään ihmeellistä kerrottavaa. Väsyttää aivan älyttömästi ja kävin vaan kävelemässä Shinsekailla, ja muutamassa isossa kaupassa ihmettelemässä tarjontaa. Ilma oli tänään hiukan epävakainen, mutta 25 astetta lämintä - eli varsin kiva oli kyllä steppailla ja revitellä ympäri Tennojia.

Vessan kaukosäädin

Tämä 1-2-3 Tennoji -hotelli on kyllä varsin hyvä - siis ainakin jos tila ole ykkösprioriteetti. Hinta oli vain 38€/yö (sisältäen jopa aamiaisen), ja kaksikin minun kokoista luikeroa mahtuu kyllä huoneeseen tarvittaessa. Pystyy keittämään teetä, säätämään televisiota, ottamaan bisseä jääkaapista - ja kaiken tämän p*askahuussissa istuen. Se, miksi pönttöä pystyy käyttämään kaukosäätimellä, ei ole minulle vielä auennut, mutta yritän kovasti selvittää. Onhan siinä tietysti kiva istuskella kuin Starship Enterprisen ohjaimissa konsanaan, painella nappeja ja katsoa tuleeko pikasiirtyminen Cantores Minoreksen äänenjohtajaksi. To boldly go where no man has gone before...

Lounasbokseja.

Japanin suhteen olen jo aiemmin ruopinut kaiken pohjamutia myöten, mutta ruokaa siis saa halvalla, kun hakee esim. Don Quijotelta (kauppa) tai lähikiskalta paikallisia lounaslaatikoita. Marketeista, se eräs hyvin keltainen, on myös hyvä vaihtoehto pihtarille Osakassa. Joo, en sano siitä sen enempää, mutta varokaa sormia lounaslaatikoissa. Yoshinoya taasen tarjoaa hyvää pikaruokaa ja Shakey's on Rax-tyylinen ratkaisu kaikille megamättäjille. Kraanavesi on Japanissa juomakelpoista, joten siinäkin voi säästää pennosia - ja on ekologista. Minun mielestä nämä lounasboksit on todella hyviä, mutta jos olet joku nirsoilija, niin sitten kannattaa ehkä suosiolla vaan pysyä Suomessa syömässä e-koodi mikropizzoja ja nitriittinakkeja - tai heittää paalua palamaan ja vetää sushia ja kobe-härkää niin, että napa rutisee.

Koska oli perjantai, niin riehaannuin täysin ja ostaa päräytin lounasboksien päälle vielä Matcha-kakun, hintaa budjetin räjäyttävät 20 senttiä. Tämä oli oikeaa perjantai-illan huumaa! Joo, en todellakaan rupea mitään päivittäistä budjettia rillit huurussa nysväämään, mutta tämän päivän kulut, sisältäen hotellin, lounaslaatikot, juomat ja matchakakut oli 45,54€. Tostahan nyt voisi kaapia vielä jonkun verran pois, jos haluaisi, mutta suuntaa antavana päiväbudjettina siis tuollainen. Ei tämä Japani mikään maailman kallein maa taidakaan olla.

Vaikka onkin perjantai-ilta, niin väsymys vie tällä kertaa voiton. Tämä päivä oli tässä! Huomenna siirtyminen Kiotoon ja hiukan aktiviteettiä enemmän luvassa.

Kotka: Lähtöpäivä

"Minä siis läksin yksin eteenpäin kohti uusia maisemia. Enkä minä karttaa katsellut, enkä välittänyt minne menin. Maailma oli avoinna edessä. Ja kaunis syksyinen aika." 

Kohti tuntematonta

Lähtöä edeltävän yön nukuin todella huonosti. Heräilin useammankin kerran ahdistukseen, että onkohan kaikki tärkeä nyt varmasti tehty!? Koska himassa ei ollut enää kuin patjat paljaalla lattialla, pyörin ja ajauduin tietysti vielä patjojen väliin jatkuvasti. Lopullisesti heräsin tähän ikimuistoiseen päivään kello 05. Okei, vaikka yö oli huono, niin jokainen päivä, jonka herää edes puolittain elävänä ja terveenä on minun mielestä hyvä päivä! Ja kyllähän tässä aamussa oli jotain todella hienoa tutinaa tötterössä: todellinen seikkailu oli alkamassa!

Kun astuin viimeistä kertaa ovesta ulos laukkuineni, heräsin viimein myös siihen todellisuuteen, että tästä eteenpäin olen työtön, koditon ja rahatonkin varmaan kohta - mutta myös vapaa kuin taivaan lintu! Tavallaan pelottava, mutta todella huumaava tunne - elämä on todellakin avoin tällä hetkellä! Ainahan elämässä jotain vastuuta on, mutta kyllä tällä hetkellä joku mummo voisi huutaa perään: "olet sinä täysin vastuuton hunsvotti"! Nyt on turha enää yrittää vetää jarruja, juna on tässä kohtaa jo täydessä vauhdissa. Nyt ollaan matkustajia kolmannessa luokassa, määränpää tuntematon, eikä enää  auta kuin pitää rystyset valkoisena kiinni ja yrittää pysyä kyydissä.

Syy, miksi lähden tässä kohtaa yksin matkaan on, että Katjan työt loppuu vasta parin viikon päästä ja toisekseen Suomessa jumittaminen alkoi ahdistamaan (lue: v*tuttamaan) sen verran, että päivääkään ei vaan pysty enää tuhlaamaan! Kolmas juttu on, että olen menossa kaverin syntymäpäiväjuhlille Japanissa ja Asahit on jo siellä kylmenemässä. Sen suhteen tämä on kyllä hyväkin juttu, että Katja pystyy nyt hoitamaan himassa vielä viimeisiä hommia kuntoon ja minä ehdin toipumaan aikaerosta kaikessa rauhassa. Olen nimittäin sellainen aikaerohäirikkö, että kukaan muukaan samassa tilassa oleskeleva ei minun seurassa nuku viikkoon.

Monelle "yksinäisenä sutena" matkaaminen on ainut oikea tapa, mutta minulle se ei suoraan sanottuna ole yhtään mitään. En kertakaikkiaan saa yksin matkustamisesta juurikaan iloa ja haluan aina päästä jakamaan hyvät ja huonot kokemukset jonkun kanssa. Kahdestaankin Katjan kanssa yritetään aina päästä johonkin porukkaan mukaan, tai ottaa lisää jengiä meidän kyytiin. Kyllä se vaan on porukassa paljon hauskempaa.

Katjalla on nyt siis muutama viikko aikaa rauhassa miettiä, että haluaako hän jättää kaiken ja lähteä tähän mielipuoliseen juttuun mukaan. Olen ainakin varoittanut...

Ja äijä matkaan...

Aloitin päivän järkyttävän istumismaratonin täräyttämällä Onnibussilla Kotkasta Helsinkiin (3,50€) ja kävin pikaisesti vaihtamassa vielä hiukan dollaria ja jeniä Forexilla. Tässähän se matkan luultavasti vaarallisin osuus tulikin nyt turvallisesti suoritettua. Great success! Seuraavaksi Finnairin bussilla (6,50€) Helsinki-Vantaalle ja kaikki hyvin putkeen tähän asti.

Yleensä lentokentällä alkaa heti fiilikset nousta ja melkein voi jo haistaa paratiisin tuoksun klyyvarissaan - mutta huhtikuussa viimeksi tämän saman reitityksen tehneenä, haiston kyllä nyt korkeintaan tuskan hien ja lattiavahan. Ei tässä kohtaa vielä hirveästi riemu tai levikset repeä. Jos Finnair yhtään kykenisi kilpailemaan hinnoilla, niin päräyttäisin suoralla lennolla Osakaan ja olisin kohta ryystämässä tuoretta udonia Dotonborilla.  Nyt on ikävä kyllä taas kierrettävä sellainen reititys, että hanuri soittaa hoosiannaa jo puolessavälissä ja päästöjä suhisee troposfääriin siihen malliin, että jumankeuta Tuvalu on jo uponnut, ennen kuin sinne asti ikinä päästään. Virkailijakin totesi tiskillä heti lipun nähtyään: "No sinulla on istumista tiedossa" - ja ikävän oikeassa oli.

Metalliputkilo, jota myös lentokoneeksi jotkut sekopäät nimittää, nousi Helsinki-Vantaan ilmatilaan hiukan aikataulusta myöhässä kello 16.20 - ja kun viimeinen Suomen maankaistale peittyi samettiseen pilviverhoon, niin ajattelin: jo oli jumankauta aikakin! Viimeiset pari kuukautta oli sellaista tavaraa, että sitä velliä en jää maistelemaan enää yhtään enempää. Hasta la vista!

Lontoo

Entisaikoina, kun satamasta lähdettiin uljaasti, rinta rottingilla  kohti tuntemattomia vesiä, niin se oli välittömästi jännittävä ja uhkarohkea  seikkailu. Tässä nykypäivän hommassa ei  taasen ole uhkarohkeaa seikkailua, kuin että loppuuko mp3-soittimesta akku, tuleeko eteen joku penkinlaskija, missä kohtaa saa jonkun järkyttävän krampin jalkoihin tai milloin syvyyksistä nousee joku täysjurriin itsensä juonut suomituristi riehumaan. Vaaroja on nykypäivänäkin monia. Ja jestas sentään, tajusin juuri etten ole ikinä lentänyt yksinäni - siis en ikinä! Tähän saakka piti näköjään elää! Tämähän tuntuu paljon pidemmältä vielä, kun ei pääse valittamaan kenellekään, kuinka joka paikkaa särkee ja kuinka kamalaa ruoka on.

Eväät kentällä

Päivän ensimmäinen lento (Finnair A321) suuntautui Lontooseen - eli 3 tuntia täysin vika suuntaan ja ruoasta ei tarvinnut valittaa, koska sitä ei saanut ollenkaan. Finnair on ratkaissut tämän ongelman hienosti näin. Ajattelin, että jos hintataso Heathrowlla on samanlainen kuin Helsinki-Vantaalla, niin en varmasti syö, enkä juo yhtään mitään sielläkään - mutta onneksi sentään löytyi jopa ihan inhimillisen hintaisia tuotteita Lontoossa. About 5€ yhteensä maksoi iso leipä, sipsipussi ja juoma vielä päälle. En haluaisi valittaa, mutta Helsinki-Vantaan hinnat ...come oooon - jotain rajaa!

Seuraava lento Hong Kongiin (Cathay Pacific B777), eli ensin typerästi takaisinpäin samat 3 tuntia ja siihen pistettiin ilmaiseksi kaupan päälle vielä melkein 9 tuntia lisää. Aaargh! Mitä Cathay Pacificiin tulee, niin minun mielestä ehdottomasti yksi parhaista lentoyhtiöistä maailmassa! Halvat liput, uudet hyvät koneet, ystävällistä palvelua ja ruoka turistiluokassakin todella hyvää. Ainut mistä en tykkää, niin American Airlinesin maileja eivät myönnä kuin kalleimmista lipuista, ja vanhana Iso-Britannian siirtomaana, mistään vihreästä teestä on Hong Kongilaisessa koneessa turha edes fantasioida.

Koska kone ei "onneksi" ollut ihan täysi, niin tässä sai kivasti vallattua itselleen lisää lebensraumia ja hiukan oikaistua raihnaista ruhoaan. Ekologisuuden kannaltahan ei toki ikinä ole hyvä juttu, että kone ei ole täysi - mutta minun hanurin kannalta on! Ja koska en kykene lentokoneessa ikinä nukkumaan, niin kyttäilin verestävät silmät kiiluen pimeydessä kuin joku rotta koko yön. En edes katsonut yhtään elokuvaa, vaan möllötin vaan ja herkuttelin ajatuksella, että mihinköhän hommaan tässä taas on lähdetty? Koska oli koko yö aikaa kyttäillä, niin havaitsin, että koneessa oli paljon suomalaisia - eli tämä Hong Kongin käyttäminen välilaskupaikkana on selvästi havaittu kannattavaksi.

Välilasku Hong Kongissa

Jossain vaiheessa yö valkeni taas päiväksi ja laskeuduttiin pilvettömään ja yllättävän smogivapaaseen Hong Kongiin. Enpä muista sinistä taivasta ennen täällä edes nähneeni! Asteita ulkona 34c ja terminaalissakin oli tänään aika lämpöiset oltavat. Ikävä kyllä ei ehtinyt sen enempää jäädä ilmanlaatua nuuhkimaan tai aurinkorasvoja levittelemään, vaan pikainen vaihto seuraavaan koneeseen (Cathay Pacific A340), jolla viimeinen tuskien taival kohti Osakaa. Eiköhän lyönyt sitten vielä järkyttävät turbulenssit laskeutuessa ja hiukan alkoi jo puskemaan kylmää rinkiä vereslihalla olevien persuuksien alle.

Osakaan laskeuduttiin vihdoin ja viimein noin kello 21.30 paikallista aikaa, jossa tietysti vielä aivan järkyttävä jono maahantulotarkastuksiin. Koska tulin yksinäni Hong Kongista, ilman paluulippua ja maahantulolappuun hiukan sitä sun tätä skriivailtuna, niin ei tässä nyt ihan tosta vaan maahan käveltykään. Kamat käytiin totaalisesti läpi, mutta Geisha-keksit ja minun läppärin pintamaalaus näytti erityisesti tekevän tullimiehiin vaikutuksen. Voin kertoa, että Kiinan ja Pohjois-Korean tullissa tämä nouseva aurinko ei herättänyt ihan niin suurta ihastusta. Mitään asiatonta - muuta kuin minun MM-95 nevö foget kalsarit - ei tietenkään laukuista löytynyt, joten toivottivat turvallista matkaa ja tervetuloa jälleen kerran Japaniin.

Osakan kentältä ulos astuessa tuli outo tunne, että ihan kuin vasta olisin ollut tässä - ja itse asiassa niinhän vasta olinkin. Eihän siitä ole kuin viisi kuukautta kun viimeksi tässä silmät ristissä pöllöilin. Tämän Osakan kentän kanssa on onneksi se hyvä puoli, että ei tarvitse yhtään arpoa minne mennä, vaan voi suoraan jolkottaa lippuautomaatille, tempaista vauhdissa teen juoma-automaatista mukaan ja paukuttaa junalla (about 8€) vauhdilla kohti keskustaa. Tuli heti varsin kotoisa olo, kun junassa vieressä istuva nainen nukahti vasten olkapäätä koko matkan ajaksi.  Japanilaiset ei ole mitään "kosketelkaa toisianne" -tyylistä väkeä, mutta väsyneenä junassa tämä on täysin hyväksyttävää toimintaa, ja hyvin usea käyttääkin tämän mahdollisuuden. Toimin kerran meidän jenkkien kiertomatkalla autossa kuukauden verran ihmistyynynä, joten tiedän todellakin mistä puhun. Kymmenen vuotta sitten vielä melkein jokainen ihminen nukkui junassa, mutta nykyään yhä useampi räplää vaan puhelinta koko matkan. Varmasti täytyy jo vaikuttaa negatiivisesti Japanin kansantalouteen, kun porukka on yhä väsyneempää.

Otin alkuun muutamaksi yöksi hotellin Tennojilta, koska tiesin jo kokemuksesta, että sinne on kentältä helpoin ja nopein päästä. Tämä Tennoji ei silleen -kröhöm- ole mitään "kulttuurihistoriallisesti sykähdyttävää" aluetta, mutta tässä kohtaa ei todella enää kiinnosta suhailla tuntikaupalla ympäri ämpäri Osakaa.

Pieni happihyppely Tennojin asemalta, Osakan miellyttävän pehmeässä yössä hotellille ja  hupparin joutui tässä kohtaa kyllä nyt hylkäämään. Monessa muussa paikassa en edes kuvittelisi käveleväni keskellä yötä läpi pimeiden kujien, mutta Japanissa se on vielä täysin turvallista. Hotellilla olin jossain 24 jälkeen ja nyt on sellainen juttu, että äkkiä nukkumaan! Lähdin matkaan keskiviikkoaamuna kello 05, ja kohta siirrrytään perjantain puolelle - eli hyvää yötä Hanna ja lapset, sanoi mummo kun silmä puhkesi! Oyasuminasai!