maanantai 14. joulukuuta 2015

Panama City Beach - Florida.


Panama City Beach on noin 12 000 ihmisen rantakylä Floridassa - mutta tällä ei juurikaan ole mitään tekemistä sen Floridan kanssa, mikä kaikilla suomalaisilla tulee varmasti ensimmäisenä mieleen.

Panama City Beach sijaitsee Luoteis-Floridassa, Meksikonlahden rannalla ja on huomattavasti lähempänä Alabamaa, Atlantaa ja New Orleansia kuin Miamia. Tätä paikkaa kutsutaan tuttavallisesti myös nimellä "Redneck Riviera - punaniskojen Riviera" ja hyvin mielenkiintoista jengiä näkeekin välillä paikallisessa Walmart-marketissa. Jestas sentään! Itse tykkään kyllä tästä Meksikonlahden puoleisesta rannikosta paljon enemmän kuin Atlantin puoleisesta ja meininki täällä on hyvin aitoa ja reteää.

Panama City Beach on tunnettu kolmesta asiasta: todella hienosta rannasta, koululaisten kevätjuhlasta (spring break) ja järkyttävän upeista auringonlaskuista. Itse lisään tähän vielä yhden seikan: nimittäin viiden tähden majoitusta, jonkun kuppaisen hostellin hinnalla näin "talvisaikaan". Tykkään aina hyödyntää näitä selkeästi alihinnoiteltuja juttuja. Siis ihan oikeasti: miksi asua jossain läävässä, jos samalla hinnalla saa luksusta? Vaikka en mikään luksushaukka olekaan, niin en myöskään mikään idiootti!

Palataan kuitenkin hetkeksi vielä tähän kevätjuhlaan. Täällä siis todellakin on maaliskuun tienoilla koululaisten "kevätjuhlat" ja yli 100 000 ihmistä tulee tänne juhlimaan ja vetämään ns. pleksit. Hiukan kuin Kotkan Meripäivät, mutta täällä koko ikäryhmä on juuri tehokkaimmassa rälläysiässä olevaa sorttia - joten tanner tömisee ja aitaa kaatuu! Sitä ajankohtaa suosittelisin välttämään ihan suosiolla, ellet välttämättä halua osallistua johonkin märkä t-paita/twerkkaus kilpailuihin tai imeä rannalla olutta suoraan letkusta kitusiin. Hiukan on paikkailtavaa aina sen juhlan jälkeen.

Hiekka tässä rannalla on todella hienorakeista ja natisee kävellessä aivan kuin lumi jalkojen alla. Silmät jos laittaa kiinni niin voi kuvitella kävelevänsä jossain talvisessa Kuusamossa - ja siksi en sulje rannalla silmiä ikinä! Painan silmät lautasina kuin joku pöllö pitkin rantaa eteenpäin. Viirit valotolpissa kadulla toitottaa, että tämä on maailman hienoin ranta, mutta ei nyt lähdetä liikaa revittelemään - olen ehkä muutaman hienommankin rannan maailmalla nähnyt. Delfiinejä, kilpikonnia - ja haita- on täällä hyvin paljon vedessä pörräilemässä ja vastikään oli Iltahdessäkin juttu aiheeseen liittyen: http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201511240181739_v0.shtml. Kannattaa siis vedessä muistaa, että täällä et todellakaan ole ruokaketjun huipulla!

Viimeksi oltiin täällä vuonna 2006 ja silloin oli rakennusbuumi kiihkeimmillään ja joka paikkaan nousi uutta kerrostaloa ja toinen toista hienompaa pytinkiä. Meininki oli ihan hullua ja asuntoja ostettiin, myytiin, vaihdettiin ja varastettiin, ennen kuin oli edes rakentamista aloitettu! Hinnatkin oli tietysti täysin poskettomia. Muutama vuosi siitä tapahtui romahdus ja ihmisille jäi järjettömät velat, asuntojen arvon laskiessa murto-osaan ostohinnasta. Tadaa! Rakennushuumassa tänne rakennettiin jopa kokonaan uusi lentokenttä ja ajatus oli, että kohta alkaa koneita taivaan täydeltä suhaamaan ja lentelemään tänne. Myös legendaarinen Club La Vela piti purkaa, jonkun hienon kerrostalon tieltä, mutta tässähän sekin edelleen seisoo paikallaan meidän naapurissa. Ja hyvä näin. Tällä hetkellä täällä ei ole yhtään rakennusta meneillään ja valtavat talot kumisee tyhjyyttään näin talviaikaan.

Okei. Nyt ollaan jo yli kolme viikkoa täällä lojuttu ja pöllöilty - ja pakko sanoa, että todella miellyttävää on ollut. Olen ns. viihtynyt silleen ihan kivasti. Tähän vuodenaikaan ei todellakaan pitäisi olla päivittäin vielä yli 25 astetta ja mieletön säkä on nyt ollut ilmojenkin suhteen.

Matkailun kanssa tällä osuudella ei ole yhtään mitään tekemistä, mutta todella tarvittava breikki ja valmistautumisjakso tulevaan koitokseen. Tämä matkahan nimittäin oikeasti vasta alkaa ensi vuoden puolella. Ollaan täällä käyty päivittäin kaksi kertaa kuntosalilla, uimassa ja siihen vielä terveellistä ruokaa päälle, niin alkaa kyllä tuloksia pikkuhiljaa näkymään. Elimistö voi hyvin, vatsat pelaa, varvaskin alkaa olla kunnossa ja kaikki sujuu kuin rasvattuna. Vaikka dollarin kurssi on tällä hetkellä todella korkea, niin marketissa on silti suomen hintoihin verrattuna todella halpaa ja hedelmiä voi ostella päivittäin korin täydeltä ja huitoa vitamiinia elimistöön.

Öööööööööö... Ainut vaan, että Japaniin alkaa jo vähän olla ikävä, koska siellä on niin hyviä ystäviä joiden kanssa on kiva aina viettää aikaa. Periaatteessa olen päättänyt, että nyt ei ihan heti kuitenkaan palata Japaniin ja tuskanhiki päässä yritän jotenkin pitää tämän päätöksen voimassa! Tiukkaa kyllä tekee jo nyt!

Täällä Floridassa ollaan tämän reissuun päätteeksi oltu jo yhteensä seitsemän kuukautta ja alkaa olla huono vitsi, ettei tunneta täältä yhtään ketään. Johtuu varmasti hyvin pitkälti siitä, että tähän vuodenaikaan täällä ei juurikaan ole meidän ikäluokan jengiä liikkkeellä - tai itseasiassa ylipäätänsä mitään muutakaan jengiä liikkeellä. Toinen asia mihin en vaan pääse sisään on tämä small talk-kulttuuri. Jos joku sanoo tässä alhaalla, että oli kiva jutella, grillataan joku päivä ja otetaan olutta, niin ei kannata kyllä makkarat kädessä mennä odottelemaan. Se on puhetta vain. Japanissa taasen jos jotain vastaavaa menet päästämään suustasi (niin kuin olen hyvin usein päästänyt), niin olet jo lupautunut asian toteuttamaan! Tykkään tästä jälkimmäisestä tyylistä paljon, paljon enemmän...

Salaisuus pinnan alla: Tonfisk i olja.


Okei, keksinkö vielä tähän loppuun jotain masentavaa ympäristöasiaa? Oikea Kymenlaaksolainen näkee aina asioiden pimeän ja masentavan puolen - joten ehdottomasti! Eräs Brittiläinen öljy-yhtiön mulkero nimittäin meni ja laski vuonna 2010 tässä edessä vihreänä kimmeltävään Meksikonlahteen yli 210 miljoonaa gallonaa öljyä ja heitti kaikkien älynväläysten lisäksi perään 1,84 miljoonaa gallonaa vielä pahempaa myrkkyä painamaan öljyn syvemmälle pois silmistä. 210 miljoonaa fukin gallonaa!!! Siellä vetää nyt delfiinit auringonlaskussa, öljyttynä menemään pitkin Meksikonlahtea, kaikissa sateenkaaren väreissä kimmeltäen. Delfinen i olja. Tämä asia on jo melkein unohdettu, mutta tulee varmasti tulevaisuudessa vielä muistuttamaan itsestään. Sieltä kun joku öljykupla purskahtaa jonain kauniina päivänä  pintaan ja saastuttaa nämä rannat, niin sitten on vitsit vähissä.

Toinen asia, mikä taasen liittyy varmasti ilmaston lämpenemiseen ja josta mainitsinkin jo alussa, että täällä on ollut tähän vuodenaikaan nähden aivan liian lämmintä. Meille sinänsä ihan kiva kyllä, että voidaan grillata kankkujamme auringonpaahteessa, mutta liika lämpö tähän vuodenaikaan tekee sen, että jonkinlaista levää (red tide) on tullut välillä ihan rannan tuntumaan ja se käy todella pahasti henkeen. Pahimmillaan yli sadan metrin päässä rannasta yskittää ja kirvelee kurkkua. Parvekkeelta onneksi nähdään jo aamulla, minkälaiselta vesi näyttää ja onko levää lähettyvillä.

Nyt kuitenkin positiivisella mielellä kohti joulua...

perjantai 20. marraskuuta 2015

Havaiji - Florida: Lomaa lomailusta.

Ja juuri kun alkoi päästä rentoon aloha-tunnelmaan, olikin jo aika taas lähteä.

Aamulla kun heräsin herätyskellon kammottavaan, länsimaisesta aikataulutetusta yhteiskunnasta muistuttavaan ääneen, niin oli suoraan sanottuna iso tatti otsassa, rintaa pisti ja vilutti! Oliko tässä nyt mitään järkeä lähteä yli 10 tuntia reitiltä sivuun ja pelkkä ajatuskin taas laukkujen raahaamisesta, lentokoneessa istumisesta ja kylmillä kentillä notkumisesta puistatti! Eihän kukaan täysijärkinen lähde Havaijilta Floridaan? Eikö olisi voinut jäädä vaan nukkumaan ja kävellä sitten rauhassa aamupalalle Waikikille?

Ei voi - matkaan senkin laiskuri!


Tämä oli nyt raaka ratkaisu, joka oli pakko tehdä, koska tästä eteenpäin ei ole minkäänlaista suunnitelmaa vielä olemassa ja toisekseen Mikronesian turneella paloi sen verran pätäkkää, että joku halpa jakso tähän on ehdottomasti saatava. Moni kokemattomampi budjetin ylittäjä vetäisi tässä kohtaaa jo paniikit, mutta pitkällä reissulla on aina mahdollisuus tasata tilit yhdellä halvemmalla jaksolla.

Tilientasaamispaikan oli kuitenkin täytettävä seuraavat tiukat ehdot: aurinkoinen, hyvätasoinen majoitus, edullinen ruoka, hyvät maisemat, mahdollisuus kuntoilla, mahdollisuus olla ilman autoa... Ja näillä ehdoilla yksi paikka nousi ylitse muiden - tosin lämpötilassa joudutaan nyt hiukan tinkimään. Kohti Floridaa siis ja jo ennestään hyvin tuttuja maisemia...

Lähdettiin aurinkoiselta Waikikilta bussilla kohti lentokenttää aamulla kello 11 (noin 2,5 tuntia ennen koneen lähtöä) ja se osoittautui aivan liian myöhäiseksi. Honolulussa oli taas sen verran ruuhkaiset tiet, että meinasi tulla kiirus. Ehdittiin kuitenkin ennen lähtöselvityksen sulkeutumista. Ikävä kyllä ruumaan menevistä laukuista joutuu American Airlinesilla pulittamaan $25/laukku ja nämä on juttuja, joihin budjetissa ei ole varauduttu. Jostain tämä aina lähtee pois.

Päivän ensimmäinen lento oli ihkauudella A321S-koneella ja tämä laukkumaksu tietysti tekee sen, että jengi roudaa nyt sitten kaiken mahdollisen ja mahdottoman kaman matkustamoon. Täysin naurettavaa ja ehkä kannattaisi harkita tätä laukkumaksua vielä uudemman kerran? Eikö se kuitenkin olisi parempi ja turvallisempi, että ne kamat laitetaan ruumaan, eikä sisään matkustamoon? Ilmeisesti ei. Seuraavalla keralla tehdään kyllä sama temppu!

Viihdesysteemit oli uudessa koneessa tietysti myös hyvin hienot, mutta tiedotusasinana vaan, että elokuvan katsominen maksaa sitten nykyään $7,95! Ei edes naurata enää! Lennon paras osuus oli, kun joku mummo, joka oli menossa vessaan, nappasi yhtäkkiä puhelimen, jolla lentoemännät kuuluttaa matkustamoon ja kävi huutelemaan kovalla äänellä: HELLOOOooooo, HELLOOOooooo! Vissiin luuli, että joku lapsenlapsi soittaa hänelle.

Lentoaika Honolulusta Los Angelesiin oli noin 5 tuntia, jossa nopea syöminen (leipä kiskalta) ja hyppäys seuraavaan koneeseen kohti Atlantaa. American Airlines on näköjään uusinut (onneksi) koneita oikein isolla kädellä ja tämäkin oli ihan tuliterä A319. Tämä lento oli noin 4 tuntia ja Atlantaan laskeuduttiin aamulla kello 6.30. Tässä kohtaa alkoi aikaerot jälleen kilauttamaan kelloja  kuulassa.

Nyt olikin sitten miettimistä, että mitä tehdään, koska jos vuokrataan auto heti, niin se myös täytyy palauttaa huomenna tähän samaan aikaan. Ei kiitos! Ei muuta, kun syömään aamupalaa terminaaliin ja sitten jumittamaan useampi tunti penkeillä nuokkuen ja nettiä selailleen. Eikö tämä nyt muka ollut maailman paras ja turvallisin idea jäädä istuskelemaan jonkun kansainvälisen lentokentän terminaaliin? Häh? Välillä käytiin herättelemässä itseämme ulkona ja voin sanoa, että oli sellaista shokkihoitoa, että oksat pois! Aika viileää Atlantassa näin aamutuimaan!

Kohti Floridaa...


Kello 12 viimein hypättiin junaan, jolla mentiin lyhyt pätkä autovuokraamoon ja sieltä halvimman mahdollisimman auton kanssa ulos kohti Floridaa. Nykyään peritään inhottava lisämaksu, jos palauttaa auton eri osavaltiossa sijaitsevaan toimipisteeseen, joten ei tule halvaksi tämäkään homma. Kyllä ennen oli kaikki paremmin...

Koska koko yö meni koneessa silmät verestäen kyttäillessä, niin ei tullut mieleenkään ajaa tätä matkaa Floridaan kerralla (yli 6 tuntia), vaan ainoastaan puolet - mutta tosi tiukkaa teki sekin. Pakko oli pitää ikkunoita auki ja musiikkia kovalla, ettei alkanut liikaa nukuttamaan. Varasin Alabamassa sijaitsevasta Eufaulan kaupungista hotellin yhdeksi yöksi ja hotellin pihaan kaarrettiin viimein kello 15 aikoihin. Välittömästi pienet tirsat, koska väsytti aivan järkyttävän paljon.

Illalla käytiin vielä kaupungilla pyörimässä ja marketissa ostamassa ruokaa - ja olipa halpaa verrattuna viime aikaiseen hintatasoon, puhumattakaan verrattuna suomen hintatasoon. Tästä eteenpäin ostankin sitten kunnon ruokia ja hedelmiä joka päivä! Eufaulan kaupunki on vanhoine taloineen ihan näkemisen arvoinen, jos sattuu (ja tokihan kaikki varmasti sattuu) täälläpäin ajelemaan.

Seuraavana aamuna kello 9 taas pirteänä auton rattiin ja loppumatka sujuikin varsin kivasti Alabaman aurinkoisia teitä kruisaillessa. Panama City Beachillä, Floridassa, oltiin kello 12 aikoihin ja käytiin ekaksi hakemassa ruokaa marketista, nopeasti heittämässä kamat kämppään ja äkkiä palauttamaan auto. Nyt tuntui lämpötilakin taas onneksi ihmiselle sopivalta.

Yhtäkkiä huomasin, että sähköpostissa olikin aivan eri osoite auton palautukseen, kuin kentältä saaduissa papereissa ja tätä selvitellessä menikin jo yliajalle koko auton palautus. Onneksi ei sentään tullut mitään lisämaksua siitä - ainakaan vissiin? Palautettiin auto lähimpään vuokraamon toimipisteeseen ja käveltiin tuttua reittiä takaisin kämpille. Samasta vuokraaamosta on vuosien varrella vuokrattu auto monta kertaa ennenkin.

Kello 14 oltiin takaisin kämpillä ja päästiin viimein ihmettelemään, että mitä oikein tuli tehtyä ja varailtua? Ja priimaa pukkaa tulemaan! Maisema on 22. kerroksesta aivan huikea Meksikonlahdelle, löytyy kuntosalit, saunat, porealtaat jne. Tämä todellakin täyttää kaikki odotukset ja menee reilusti ylikin! Ehkä tämä oli sittenkin oli lopulta hyvä idea tulla tänne...

Panama City Beachillä ollaan vietetty elämästämme jo viisi kuukautta tätä ennen, joten paikka on todella tuttu ja ei tarvitse paljon mietiskellä, mistä löytyy mitäkin. Viime vierailusta on tosin jo 9 vuotta aikaa, mutta kaikki näyttää edelleen suurinpiirtein samalle.

Nyt on rymytty ja riehuttu lyhyen ajanjakson sisään niin paljon, että jonkinlainen loma on matkailusta pidettävä. Tämä karavaani ei tänä vuonna enää liikahda yhtään mihinkään ja blogin päivitystahti hiljenee hetkeksi. Nyt alkaa suunnittelu seuraavaa pätkää varten ja se tulee toivottavasti sisältämään todella mielenkiintoisia paikkoja.

Palataan heti asiaan, kun jotain järkevää päivitettävää ilmenee...

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Island Hopper: Honolulu


Tiedättekö päiviä, jotka ikään kuin toistaa itseään? Tämä oli nyt ihan oikeasti sellainen.

Tämän päivän lennolla Majurolta Honoluluun ylitetään nimittäin kansainvälinen päivämääräraja ja se aiheuttaa kaikenlaisia ikävähköjä ongelmia. Ensinnäkin Honoluluun saavutaan 17 tuntia ennen kuin lähdettiin Majurolta, joten tälle samalla yölle tarvitaan siis kaksi hotellia! Samoin tarvitaan myös kahdet aamupalat, kahdet päivälliset, kahdet iltapalat - ja kahdet hermot! Tämän kahteen kertaan vietettävän 16. marraskuuta budjetti ylittää kaikki sietokyvyn rajat.

Toisekseen saapuminen Honoluluun on ihanasti kello 02.50 yöllä, joten taksi on todellakin ainut vaihtoehto päästä hotellille - ja se myös maksaa paljon. Godzilla elokuvassahan tullaan Honolulun lentokentältä hienosti yksiraiteisella junalla, mutta arvatkaa onko mitään sellaisia junia oikeasti olemassa? Ei todellakaan ole. Päivällä kulkee bussi, jolla menee jumankeuta ikuisuus Waikikille, mutta maksaa onneksi vain $2,50. Sitä yleensä käytetään.

Mielessä kävi vaihtoehto, että jumitetaan koko yö lentokentällä, mutta Honolulun kenttä on avoimine seinineen melko huono siihen vaihtoehtoon ja minne meidän laukutkin sitten menisi, jos ei haeta niitä hihnalta? Olen melko varma, että maahantulotarkastuksiin on mentävä, eikä sisälle edes voi jäädä jumittamaan - varsinkaan viimepäivien hihhulointien jälkeen.


Viimeinen päivä Majurolla

Sataa, sataa, ropisee

Aamulla Majurolla satoi kaatamalla vettä (yllätys, yllätys), joten istuttiin aamupäivä bungalowin terassilla ja loppupäivä raapimassa hanuria hotellin aulassa. Hiukan toisella tavalla olisin halunnut aikaani täällä Majurolla käyttää, mutta minkäs teet. Ostin pari paikallista kirjaa ja yhden dvd:n liittyen täällä tehtyihin ydinkokeisiin ja niiden vaikutuksiin. Painajaisia luvassa siis.

Sähköt meni päivän aikana taas useamman kerran poikki ja tietysti juuri silloin kun oltiin menossa kauppaan hakemaan vettä. Eihän sieltä tietenkään mitään saanut kun kaikki oli pimeänä. Maksoin hotellin laskun lähtiessä ja yrittivät vielä laskuttaa meidän omistakin mehuista, joita oltiin laitettu jääkaappiin. Hotellin epäonneksi meillä oli kaikki kuitit tallella. Ei voita, jos ei koita.

Pakko sanoa tähän kohtaan, että vatsat on olleet todellisella koetuksella koko tämän Mikronesian tripin ajan ja jos nyt vaan hienostuneesti sanon, että ulospäin on tullut vähintään tuplamäärä tavaraa kuin mitä on mennyt sisäänpäin, niin se varmasti riittänee siitä aiheesta. "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa". Joudutaan molemmat tekemään visiitti lääkärille Honolulussa, jos ei homma ala hyvin pian helpottamaan.

Lentokenttäkuljetus hotellilta oli $10/lärvi (jestas sentään!) ja lähtövero $20/lärvi ja tässä kohtaa olin jo todella valmis lähtemään. Kallista lystiä!


Ja vaihteeksi sähköt pois
Tällä kertaa oli myös pieni salainen toivomus, että Island Hopper myöhästyisi edes muutaman tunnin ja oltaisiin vasta aamulla perillä Honolulussa, mutta sieltähän se kirottu putkilo tärähti maankamaralle täysin aikataulun mukaisesti. Viimeinen pätkä Honoluluun oli 4 tuntia 30 minuuttia ja näin ensimmäinen missio tulikin tässä suoritettua onnistuneesti!!! Hyvä tunnelma! Mitä nyt sitten sanoisin kokonaisuutena tästä Island Hopperista? Jaa-a? Onko hinnan arvoista? Kokemuksena todella hieno - mutta lentojen osalta ei todellakaan ole hinnan arvoista. Korealaiset halpayhtiötkin heittää paljon parempaa palvelua kuin United ja tarjoilu on samaa tasoa - eli sitä ei ole ollenkaan. Puolet voisi tempaista hinnasta ihan hyvin pois, niin alettaisiin olemaan jotenkin järkevillä tasoilla ja saattaisi alkaa turistejakin kiinnostamaan. Moni saari varmasti hyötyisi, jos hinnat saataisiin jotenkin järkevämmälle tasolle ja turisteja alkaisi liikkua enemmän.


Aloha Honolulu!


Honolulussa oltiin hiukan jopa aikataulusta edellä, kello 02.30 ja kuten aiemmin jo arvelin, kentältä todellakin oli mentävä ulos, eikä sinne olisi pystynyt jäämään. Onneksi siis varasin hotellin. Laukkuhihnalta tuli varmaan sata kylmälaukullista kalaa ja tuoksahdus hallissa oli sen mukainen. Varsin merellinen ja kalaisa döfis. Kun astuttiin kentältä viimein ulkoilmaan, järkytyin: kylmä! Ei ole asteet samalla tasolla täällä kuin Mikronesiassa.

Taksilla ($45) Ewa hotellille Waikikille ja about kello 04 oltiin vihdoin ja viimein päät tyynyllä. Hotelli oli onneksi positiivinen yllätys, odotin nimittäin jotain paljon huonompaa. Honolulun halvimman hintaluokan hotellit on yleensä aika järkyttävää tasoa. Tämän hotellin sijaintikin on varsin hyvä, vain muutama kortteli Waikikin rannalta.


Honolulussa ollaan oltu vuosien varrella varmaan tuhat kertaa ja tämähän on suoraan sanottuna aivan hillitön turistirysä, mutta jos joku turistirysä on ihan pakko maailmalla valita, niin valitsen ehkä sitten tämän. Jengiä on niin sairaasti, että jos Waikikin rannalta löydät rakosen, mihin saat hanurisi työnnettyä, niin se on silloin hiljainen ja onnekas päivä. Waikiki ei loppujen lopuksi ole mikään kauhean iso ranta ja sekin vähä häviää vuosi vuodelta, sillä eroosio on täälläkin todella rajua.


Waikiki beach
Waikikilla kaikki maksaa aivan julmetusti, roska-autot kolisee kaiken yötä, lentokoneet lentelee, turistibussit huudattaa moottoria kello 04 ikkunan alla, seinän takana joku kuorsaa ja piereskelee ja jurriset turistit huutelee kaduilla - että ei kannata silleen odottaa mitään kauhean rentouttavaa lomaa täällä. Loistavaan Marukame Udon-ravintolaankin saa jonottaa ainakin puoli tuntia sisään. Viimeksi oltiin uuden vuoden aikoihin täällä ja sitä en suosittele kenellekään täysijärkiselle! Havaijilla on niin hienoja paikkoja, että minun mielestä ei kannata kovin montaa päivää lomastaan Honolulussa tuhlata. Kaikesta edellä mainitusta huolimatta, Havaiji sijaitsee niin keskellä ei mitään, että ilmanlaatu on Honolulussakin yllättävän raikas ja puhdas. Hyvä puoli Honolulussa on myös, että kävellä voi joka paikkaan ja julkisilla selviää, toisin kuin taas kaikkialla muualla Havaijilla tarvitsee ehdottomasti vuokra-auton. Jos minulta Havaijin suosituksen haluat, niin ole muutama päivä Honolulussa ja mene sitten Kauain saarelle ja Mauille. Isolla saarella ei olla vielä käyty, joten siitä en tiedä mitään.


Waikiki beach
Majuron jälkeen, jopa tämä Honolulun turistikaaos tuntui nyt varsin kivalta ja oli ihan outoa, ettei tarvinnut koko ajan pelätä, että milloin joku koira roikkuu persnahassa kiinni. Ekat palat kun otin aamupalaa, niin maistui aivan uskomattoman raikkaalta ja hyvältä! Todellinen makupommi! Ehkä tässä nyt vatsat rauhoittuu ihan itsestään, eikä tarvitse lääkärille mennä.

Ja nyt hyviä ekouutisia: Muovipussit on nykyisin kielletty täällä ja se tulee takuulla vaikuttamaan positiivisesti koko Tyynenmeren muovijätetilanteeseen. Nostan hattua tälle päätökselle!

Ja nyt huonoja ekouutisia: Homma ei toimi. Jotkut kaupat jakelee muovipusseja edelleen ihan pokkana, ilman mitään omantunnontuskia ja eihän tässä ole mitään järkeä jos sääntöä ei nodateta. Boikottiin pitäisi laittaa kaikki muovipusseja tyrkyttävät kaupat.

Honolulussa tehtiin vanhat tutut kuviot: uimista ja auringonlaskua Waikikilla, Marukame-udon, Yogurtland, Ala Moana Centerin ruokaosasto jne. jne. Viimeksi kun oltiin täällä, niin käytiin viimeisten asiakkaiden joukossa kivalla, vuosien varrella hyvin tutuksi tulleella International Marketplacella, jonka jälkeen se ikävä kyllä jyrättiin maan tasalle. Vieläkin kirpaisee. Vuoden päästä siinä pitäisi viimein olla joku uusi, hieno kauppakeskus tilalla, jossa voi steppailla ilmastoidussa tilassa ostelemassa jotain tonnin merkkilaukkuja. Yök! Meni muuten monta reissua, ennen kuin tajusin, että Waikikin rannan reunaa pitkin pystyy kävelemään aina Duke Kahanamoku laguunille asti. Tämä ihan vaan tiedoksi. Jos olisi ollut enemmän aikaa, ohjelmaan olisi otettu vielä Hanauma Bay ja kiipeäminen Coco-kraaterille, joka on aivan mahtava, joskin melko raju treeni.

Hanauma Bay on siitä merkittävä paikka minulle, että avasin aikoinaan kirjastossa jonkun Havaiji-kirjan ja tämän paikan kuva lävähti ensimmäisenä esiin ja painui ikuisesti minun verkkokalvoille. Siitä hetkestä päätin, että tyynenmerenmatkailu on minun juttu ja kaikki muu saa nyt jäädä - ja tässä sitä ollaan. Vaarallinen kirja oli se!

Nyt kuitenkin huomenna pitäisi taas jatkaa matkaa ja ei kyllä huvittaisi yhtään...

maanantai 16. marraskuuta 2015

Island Hopper: Majuro atoll

Blue hole - Kosrae.
Käytiin vielä Kosraen viimeisenä aamuna uimassa mahtavalla "sinisellä aukolla" ja sen jälkeen kimpsut ja kampsut kasaan ja majoituksen kyydittämänä lentokentälle. Tätä paikkaa tulee kyllä ikävä! Kosrae tarjosi kaikkea sitä, mitä allekirjoittanut on reissuillaan hakemassa!

Maksoin majoituksen laskun ennen lähtöä, mutta kävin hetkeä myöhemmin kelaamaan, että mitenkäs tämä voi muka olla näin vähän? Rehellisenä suomalaisena lähdin tietysti selvittelemään asiaa ja siitähän puuttuikin vaikka mitä - jopa yksi yö kokonaan. Juomalasku sentään poistettiin näin rehellisen toiminnan ansiosta. Ajattelin vaan, että jos en korjaa tätä virhettä, niin paikallinen tyttö, joka tämän laskun toimistossa teki saa kyllä melkoista huutia - tai pahimmassa tapauksessa jopa kenkää. Tällaista en tietenkään halua.

Kosraen kentällä ei onneksi tarvinnut tänään kylmää pelätä, koska seinät oli avoimet ja oli oikein miellyttävää istuskella ja rouskuttaa pari tuntia banaanilastuja lärviin. Lentokentän henkilökunta oli hyvin huolissaan: "eikö teillä muka ole kuuma? Voitte kyllä tulla vielä tänne toiselle puolelle odottamaan". Ei ollut.

Kentällä ei myöskään ollut ollenkaan läpivalaisulaitteita, joten käsipelillä täytyi kaikki tavarat käydä läpi. Minun läppäristä alkaa näytön reuna irtoamaan, joten se tietysti herätti kiinnostusta, koska sinnehän voisi periaatteessa piilottaa vaikka mitä. Tämä täytyy nyt saada korjattua tai tästä lähtien joka kentällä tulee ongelmia. Melkein jokaisella lähtijällä täällä oli kylmälaukullinen kalaa mukana ja hiukan kävi sääliksi turvatarkastuksen äijää, joka joutui avaamaan kaikki lootat ja käymään niljakkaat, haisevat kalat läpi. Jestas sentään! En tiedä myydäänkö nämä kalat sitten hyvällä hinnalla Havaijilla, vai miksi jengi niitä roudaa mukana?


Lähtöterminaali - Kosrae.
Ensimmäinen lento oli noin tunnin Kwajalaleinin atollille, joka on Yhdysvaltojen armeijan ohjus - ja ties minkä maailmanlopunpommien - testauspaikka. Sitä ei tietystikään saanut kuvata ollenkaan ja turvatoimet oli hyvin tiukat. Kaikki paikat syynättiin ja tutkittiin vielä ennen koneen lähtöä tarkasti läpi. Tämän tukikohdan läsnäolo edelleen täällä Kwajaleinilla on suoraan sanottuna hiukan irvokasta, mutta ei nyt lähdetä siihen asiaan yhtään sen syvemmälle. Sanotaan vain lyhyesti, että ihmisiä siirrettiin tämän tukikohdan ja muilta saarilta säteilylaskeumien tieltä aikoinaan viereiselle Ebeyen-saarelle - ja siitä aiheutui valtavia ongelmia. Ebeyen saarta kutsutaankin nykyään kutsuvalla nimellä: "Tyynenmeren slummi". Pikkuruisella saarella asuu nykyiselläänkin 15 000 ihmistä (tiheämmin asuttu kuin Hong Kong) ja iso osa ihmisistä elää ilman mitään toivoa paremmasta. Jotain tukiahan saarelle annetaan, mutta mitä näillä rahoilla sitten voi tehdä? No, lähinnä ostaa limua ja kaljaa, joten terveystilastot kiittää. Yhteenottoja paikallisten kanssa on tietysti ollut, koska kukaan ei ymmärrettävästikään tykkää siitä, että kotinurkkia pommitetaan päivittäin ohjuksilla.

Lue lisää aiheesta


Majuro atoll


Seuraava lento oli vain 45 minuuttia Majuron atollille, jossa ei onneksi ollut säätiedotuksessa luvattua ukkosta. Huh - hiukan jo nimittäin ahdisti ajatus! Harmi, että oli jo täysin pimeää, koska laskeutuminen Majurolle on melko huikea ja kokemisen arvoinen homma. Lyhyt kiitorata on rakennettu korallin päälle ja siinä ei ole varaa pienimpäänkään sohellukseen.

Tällä kertaa kentällä ei yllättäen ollutkaan ketään "varatulta" majoitukselta vastassa, mutta löydettiin kuitenkin hotellin kuski, joka oli vastassa ihan muita ihmisiä, eikä tiennyt meidän varauksesta yhtään mitään. Ajattelinkin, että sähköpostilla kun näitä varauksia jollekin atollille hoidellaan, niin näinköhän aina menee perille tiedot. Ei mene. Onneksi hotellissa oli kuitenkin hyvin tilaa ja päästiin paikalle ilman sen suurempaa hässäkkää. Niin pimeää oli, ettei nähnyt juuri mitään, mutta perjantai-illan huumaa oli kylänraitilla selkeästi aistittavissa. Opaskirja hiukan varoittaa juurikin näistä Mikronesian perjantai-illoista, koska silloin tulee yleensä palkat/tuet ja rauhallisillakin ihmisillä saattaa lähteä ns. mopo käsistä. Tämä nyt ei suomalaiselle sinänsä ole mitenkään uutta.

Valittavana oli joko perus hotellihuone tai bungalow, joista valitsin jälkimmäisen ihan siitä syystä, että olisi edes hiukan Tyynenmeren tunnelmaa ja toisekseen (oikea syy) hotellin puolella näkyi sen verran liikehdintää lattialla (jotain bugseja), että ei kiinnostanut siihen hommaan lähteä mukaan. Bungalow olikin todella siisti ja hyvä, mutta sanon ihan suoraan, että vaikka olisi miten hevonkuusessa tahansa, niin ylihinnoiteltua on. Hinta $125/yö. Minkäs teet? Kaiva äijä kuvetta tai nuku rottien kanssa ulkona.


Bungalow - Majuro.
Tämä Majuro on siis vain todella kapea (mutta pitkä) kaistale maata, keskellä valtavaa Tyyntämerta - mutta kuunnelkaapa tätä: asukkaita 28 000! Siis huh huh! Arvatkaapa minkälaisia ongelmia moinen määrä ihmisiä pienellä maakaistaleella aiheuttaa ja tämä Majuro onkin todella pahasti saastunut. Turkoosit vedet kimmeltävät kutsuvasti hotellin edustalla, mutta jos tästä nyt vedän pinkit speedot persvaossa uimaan, niin se on lavantauti, kolera, kuppa ja musta surma välittömästi päällä! Laguuni on täysin saastunut.


Ja kuten voi kuvitella, niin roskaongelma on myös täällä megalomaaninen! Tuntuu tosi kamalalta ostaa vettä muovipullossa, joka vielä pakataan muovipussiin. Sen tietää, että kaikki päätyy ennemmin tai myöhemmin takaisin meidän ruokalautaselle. Ai miten niin, kysyy hän? Mene ja osta vaikka tonnikalamikropizza kiskalta, niin siinä jo vedät minun täällä kaupasta saamia muovipusseja huiviin. Yök! Pahin kaikista on styroksilootat, joissa saa ruokia mukaan vietäväksi, ja tiesitkö kuinka kauan sellainenkin maatuu? Ainakin miljoona vuotta! Kyllä vain! Se saakelin loota makaa edelleen maassa, kun ihmiset on jo hävinneet kauan sitten sukupuuttoon. Tekisi suoraan sanottuna mieli kantaa laukussa mukana kaikki roskat pois täältä, koska eihän tästä tule tätä menoa yhtään mitään. Olen aivan järkyttynyt! Miksei muka voi kylmästi vaan kieltää kaikkia muovipusseja - koko maailmassa?


"Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan" 


Jatketaan siis hyvin positiivisilla asioilla:
Rohkeita uimareita 

Nämä Marshallinsaaret sisältää ikävä kyllä myös kappaleita ihmiskunnan surullisinta ja kuvottavinta historiaa, eikä nyt puhuta mistään Cheekin albumeista, vaan ydinkokeista Bikinillä. Kyllä - sana bikini tulee näin kammottavasti jutusta ja muista tämä, kun seuraavaksi kyttäät ja kuolaat naisia biitsillä.

Lyhykäisyydessään homma meni niin, että olipa kerran maanpäällinen paratiisi, jonne eräänä kauniina päiväna pamahti länsimaisia ihmisia ja ilmoitti, että jumala tarvitsee nyt tätä teidän atollia hiukan tärkeämpiin juttuihin, joten lähtekääpä menee! Siis jumalautsi! Ajatelkaa nyt jos teidän kotiovesta täräyttäisi yhtäkkiä jotain mulkosilmä-avaruusolioita sisään ja ilmoittaisi, että liskokuningas Chöök tarvitsee teidän planeettaa nyt tärkeään juttuun ja räjäytämme sen ihan näin koemielessä taivaan tuuliin. Onhan tämä nyt tosi tärkeä juttu, koska meillä on sota planeetta X:n kanssa ja ne mokomat vääräuskoiset eivät edes usko Chöökiin. Kuka? Mitä? Häh? En tajua enää itsekään...

Juuri näin tapahtui Bikinillä ja ydinpommeilla atollit tuhannen päreiksi - ja hupsista vaan laskeumat levisi myös läheisten atollien ihmisten päälle ja saastutti saaria tuhansiksi vuosiksi. Oho, nyt kävi näin. Osansa sai myös japanilainen kalastusalus "onnekas lohikäärme", joka ei ollut sinä päivänä niin onnekas, vaan sattui juuri kalastamaan alueella. Lisää ruumiita tuli siinäkin. Ei muka tiedetty, että tuulen suunta on muuttunut, vaikka siitä oli varoitettu ties kuinka monta kertaa. Kannattaa katsoa Radio Bikini -dokumentti jos aihe kiinnostaa.

Kaiken kaikkiaan räjäytyksiä tehtiin 67 kappaletta ja se vastasi Hiroshima-luokan pommin räjäyttämistä joka päivä 12 vuoden ajan. Miettikääpä sitä. Tämä on kokonaisuudessaan niin kuvottava juttu, että meinaa laatta lentää ilman vatsatautiakin. Miksi ihmeessä pitää aina tulla tuhoamaan juuri niitä maailman ainoita vielä puhtaita paikkoja? Eräs eurooppalainenkin valtio harrasti tätä samaa toimintaa Mururoan atollilla vielä 90-luvulla. Törkeää!


Entäs ilmastonmuutos?



Lippu liehuu tuulessa.
No sekin peijakas vielä! Ilmastonmuutoksen suhteen Marshallinsaaret on myös parhaillaan ottavana osapuolena taistelemassa eturintamassa täysin ylivoimaista vihollista vastaan. Ei tarvitse paljon enää merenpinnan nousta, niin sinne mänt. Jotain kertoo se, että saarten korkein kohta on silta, jota pitkin tullaan lentokentältä "mantereelle". Tämä Majuro onkin jo nyt sellainen tulevaisuuden kauhukuva, mitä tapahtuu, jos (ja kun) vedenpinta nousee ja liikaa ihmisiä keskittyy samoille alueille. Olen nähnyt tulevaisuuteen - ja se ei näytä hyvälle.

Ilma oli tämän meidän vierailun aikana "hiukan" huonohko (siis täysin suolesta) ja vettä tuli koko ajan niin paljon, että hyvä, ettei paikka uponnut jo tässä kohtaa merten syvyyksiin. Joka aamu herättiin kello 07 kyttäilemään, että pääsisikö tänään mahdollisesti lähtemään jollekin saarelle, mutta ei mitään toivoa. Kovia ukkosia oli myös, joten tietysti meni sähköt vähän väliä ja täällä on muuten aika pimeää silloin kun valot sammuu. Oli aika pelottavaa pienellä kynälampulla kyttäillä yön pimeydessä, että taivas varjele mitä sieltä tulee? Vessatkin oli pois käytöstä monta tuntia, koska jotkut pumput jumittui.

Taksit on Majurolla halpoja ja ne jyrää kuin junat, joko ylöspäin tai alaspäin tietä. Ei tarvitse sanoa mitään kohdetta, hyppää vaan kyytiin ja sanoo sitten siinä kohtaa kun haluaa jäädä pois kyydistä. Kaupungin alueella homma kustantaa $0,75/henkilö. Halpaa ja kätevää. Ikävä kyllä näitä takseja on ainakin viikonloppuisin todella hankala saada ja seisottiin tien vieressä varmaan tunti kytiksellä, mutta kaikki autot oli ihan täynnä. Sunnuntaina onnistuttiin saamaan taksi ja ajettiin sillä kaupalle ja takaisin, koska satoi jälleen kaatamalla ja kaikki tiet oli totaalisesti veden vallassa.


Majuron taksi.
Ulkona kävelyyn liittyy täällä monta ongelmaa, joista ensimmäinen on koirat. Niitä (ja rottia) on täällä Majurolla älyttömästi ja poiketen Pohnpein ja Kosraen leppoisista Turreista, nämä on täysin elämäänsä turhautuneita tyyppejä. Sormi täytyy olla jatkuvasti Dazzerin (ultraäänilaite) liipasimella. Arvatkaa onko hyvä juttu, jos täällä joku kulkukoira pääsee puremaan? Silloin vaahtoaa kyllä muuallakin kuin oluttuopissa.

En ole onneksi vielä joutunut testaamaan tätä Dazzeria, mutta kerran se vahingosssa painui taskussa ja kissa ainakin lähti vauhdilla - eli jotain eloa siinä ilmeisesti on. Sinänsä minuakin kyllä varmaan koirana ahdistaisi, jos suuntia olisi vain kaksi, mihin jolkotella kaiket päivät, kassit hölskyen menemään. Varmasti on melko hankala mitään omia reviirejäkään muodostella. Minun mielestä koira ei kuitenkaan ole mikään vapaana luonnossa elävä eläin, vaan joko siitä pidetään huolta - tai sitten sitä ei ole. Sillä selvä.

Eikä tässä vielä kaikki, vaan seuraava ongelma on ulkona liikkuvat sekopäiset ihmiset - ja niihin
minulla ei edes ole mitään karkotinlaitetta. Koska sateessa oli hetken tauko, niin ajateltiin kävellä kaupalle noin 300 metriä - ja eiköhän siinä välissä jo lähtenyt joku sekopää seuraamaan ja huuteli jotain "Fuhrer, Napoleon, power of Rome" -tyylistä tavaraa perään. Hyvin aggressiivisen oloinen tyyppi ja oli aika pelottava tilanne! Onneksi kaupan turvamies hätisteli tämän jonkinlaisessa historiatripissä olevan äijän matkoihinsa. Takaisin tullessa pistettiin oikein kunnon vauhtia kävelyyn, mutta jostain tien toiselta puolelta sama äijä vielä huuteli jotain törkeyksiä meidän perään. Aika mielenkiintoista. Minun mielestä ihminen ei ole mikään vapaana luonnossa elävä eliö, vaan joko siitä pidetään huolta  - tai sitten sitä ei ole. Sillä selvä.

Eli tämä on nyt faktaa: täällä ei voi kävellä ulkona, vaan pienetkin matkat kannattaa mennä taksilla. Suoraan sanottuna hanurista.


Toivottavasti on rokotukset kunnossa.
Pariisin iskuista kuultiin vilaukselta hotellin ravintolan tv:stä, kunnes joku käänsi kanavaa. Ei kiinnostanut. Pakko oli lähteä katsomaan bungalowin tv:stä (välillä toimii, välillä ei), että mitä nyt taas on tapahtunut. Ei vaan pysty käsittämään näitä hommia. Kyllä uskonnot on vaan hienoja juttuja...

Siinähän se olikin tämä Majuron visiitti ja hiukan huonohko maku jäi paikasta. Pienempiä Marshallinsaaria suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan, mutta tämä Majuro kannattaa kyllä suosiolla skipata. Monta juttua täytyy kuitenkin antaa anteeksi, ihan jo siitäkin syystä, että täällä on ollut niin paljon kärsimystä ja järkyttäviä juttuja.

Toivon kaikkea hyvää Marshallinsaarten ihmisille tulevaisuudessa - mutta sitä ei ikävä kyllä taida olla luvassa. Turvallista matkaa...

perjantai 13. marraskuuta 2015

Island Hopper: Kosrae

Pohnpein viimeisenä yönä Katja herätti minut kaksi kertaa maanjäristykseen. Itse en olisi varmaan edes huomannut mitään, mutta koirat aloitti aina järistyksen hetkellä hirveän hulabaloon ja haukkumisen. Hiukan huonot unet siis taas vaihteeksi.

Ja juuri kun olin ajatellut, että flunssa on voitettu, heittää tämä virus-bakteeri-mulkero lisää löylyä kiukaalle ja jonkinlainen vatsaongelma on nyt sitten kehitteillä. Oli suoraan sanottuna ja suurin piirtein todella lähellä koko päivän, ettei laatta lentänyt kaaressa, mutta sitkeänä sissinä sinnittelin. Karmea olo.


UA155 - Island Hopper
Tällä kertaa lähdettiin hyvissä ajoin kentälle, jossa ikävä kyllä joutui taas maksamaan $20 lähtöveron/lärvi. Ilmeisesti joka saarella on nyt tämä sama juttu edessä ja tästä en tykkää yhtään. Luulisi, että tämän hintaisiin lippuihin olisi jo kaikki lisämaksut sisällytetty - mutta ei. Meinaan vaan, että $40 on meille iso summa, tosta vaan heitettäväksi jollekin ihme hikiselle äijälle kentällä ja mielummin sijoittaisin sen summan vaikka paikalliseen ravintolaan ja söisin kunnon ateriat. Näin tämä nyt kuitenkin vaan menee ja sillä selvä.

Lähtöterminaali Pohnpeilla oli hyvin pieni tila, jossa puhalsi kaksi aivan tolkutonta ilmastointitornia, jotka olisi tarkoitettu varmasti johonkin valtavaan teollisuushalliin. Aivan järkyttävän kylmä! Minun pahin painajainen on, että jonain päivänä lento myöhästyy oikein kunnolla ja minut löydetään tuhat vuotta myöhemmin täältä turpa huurussa, reppu selässä, penkkiin kiinni jäätyneenä jääkalikkana. Ja sitä ihmetellään, osoitellaan sormella ja naureskellaan jossain museossa sitten. Jäämies Hans.

Ulkona päivä oli kuitenkin erityisen hieno ja kapteeni kuuluttikin lennon aluksi, että tervetuloa, tänään on mahtava lentosää koko Mikronesian alueella, aina Guamilta Honoluluun saakka! Tänään olisi siis ollut hyvä päivä vetää reitti läpi pisnesluokassa piereskellen, shampanja hikisissä käsissä ja katkarapua hampaanväleissä ilman välipysähdyksiä. Mutta ei kiitos...

Lento olikin tasainen ja hyvä, mutta ei tarjonnut mitään huikeita maisemia, sillä tämä Kosrae on siitä jännä tapaus, että se vaan nuosee suoraan merestä, eikä edustalla ole mitään saaria tai isoja riuttoja. Kiitorata oli jälleen sen verran lyhyt, että maahan tultiin sellaisella mällillä, että vaikka miten olin valmistautunut ja liimannut aurinkolaseja päähän niin yllätyksenä tuli.


Kosrae



Kosraen vastaanotto
Kosrae on tunnettu kolmesta asiasta ja ne on: ööööö, ei ole sellaisia asioita ja kukaan ei yleensä ikinä ole kuullutkaan mistään Kosraesta. Kerron ne kolme asiaa ehkä sitten tämän päivityksen lopussa. Pelkää hyvää olen kuitenkin kuullut tästä Kosraesta ja Mikronesian helmeksikin tätä kutsutaan. Odotukset on siis hyvin korkealla! Ai että, ai että!!

Kosraen vastaaotto ainakin täytti kaikki odotukset ja oli tähänastisista selkeästi aidoin ja lämminhenkisin. Lämmintä oli muutenkin ja ihan kuin olisi ollut höyrysaunassa! Jokaiselle saapuvalle matkustajalle laitettiin heti kukkaseppele päähän ja tarjolla oli myös jonkinlaisia banaaniherkkuja ja pikkupurtavaa. Tämä on hyvin harvinaista nykyään ja jos jollain on mielikuva, että esim. Havaijilla saa tällaisia vastaanottoja vielä nykypäivänä, niin sinua odottaa ikävä yllätys. Mikronesian saarista ainoastaan Yap pistää vielä paremmaksi ja siellä kukituksen hoitaa paljasrintaiset naiset - tai ainakin vielä vuonna 2010 oli näin.

Majoitukselta oltiin jälleen vastassa kentällä ja tällä kertaa oli yllättäen myös muita ihmisiä tulossa samaan kyytiin. Ikävä kyllä Kosrae sijaitsee niin kaukana kaikesta, että hyvin harva turisti tänne ikinä eksyy. Muutama ihminen oli tullut Saipanin saarelta tänne johonkin tapaamiseen ja heiltä kuulin matkalla, kuinka paha elokuussa ollut taifuuni oli ollut. Saipanin upeat liekkipuut ja hedelmäpuut oli saaneet kyytiä ja vasta nyt oli alettu saamaan sähköjä takaisin päälle.


Komeaa maisemaa
Kosrae sijaitsee onneksi melkein kokonaan taifuunien ulottumattomissa ja viimeisin taifuuni on täällä koettu vuonna 1905, että kovin huolissaan ei siis siitä aiheesta tarvitse olla. Taifuunit kyllä usein syntyvät näillä seuduilla ja Saipanilaiset aukoivatkin majoitukselle mennessä kuskille päätä, että pitääkö teidän aina niitä taifuuneja lähetellä. Juuri siitä syystä, että taifuunit ei ole täällä pahemmin riehuneet, on luonto Kosraella Mikronesian upeinta. Komeita, valtavan korkeita palmuja, hedelmiä notkuvia puita ja värikkäitä kukkia. Todella upeaa!

Kosraella ajetaan oikealla puolella tietä, mutta koska kaikki autot on japanilaisia, niin ratti on väärällä puolella. Japanista nimenomaan halutaan kuulemma ostaa vanhoja autoja, koska niitä on pidetty hyvin ja ilmeisesti kestävät melko hyvin näitä trooppisia olosuhteita. Niitä varmaan pystyy myös helpoiten itse korjaamaan, jollain ihme virityksillä. Ihmettelin vaan, että miksi monessa autossa on samanlainen pyöreä säröytymä tuulilasissa ja vastaus oli hyvin yksinkertainen: putoavat kookokset. Tottakai! Samanlainen säröytymä saattaa täällä tulla myös kalloon, jos ei ole kävellessä tarkkana. Tämä ei itse asiassa ole mikään vitsi, vaan useita ihmisiä oikeasti kuolee saatuaan kookoksen nuppiin.

https://en.wikipedia.org/wiki/Death_by_coconut

Kosrae on näistä Mikronesian saarista ehkä se kaikkein perinteisin, joten paikallisia tapoja olisi
Majoituksen edustalla.
täällä mielellään syytä edes yrittää kunnioittaa. Näin ainakin saat myös itse kunnioitusta ja ystavällistä kohtelua. Ravintoloita, joista saa alkoholia on koko saarella kaksi kappaletta (joista toinen on tämä meidän majoitus) ja sunnuntaina ei todellakaan saa tehdä mitään muuta kuin käydä kirkossa. Jopa kokkaaminen on kielletty, joten lauantaisin yleensä valmistetaan perinteinen soppa valmiiksi sunnuntaita varten. Koska ei olla täällä sunnuntaina, niin syötiin (ja opeteltiin myös valmistamaan) kyseinen soppa meidän majoituksen henkilökunnan avustuksella jo keskiviikkona. Sunnuntaisoppa sisältää vettä, kookosmaitoa, paikallista kalaa, leipäpuun hedelmää ja ripaus suolaa. Todella hyvää ja sopisi kivan suolaisuutensa johdosta myös suomalaiseksi sunnuntaisopaksi!

Olen nyt hiukan tutkinut enemmän tätä uskontoasiaa ja kyllä nämä säännöt on jonkun kristittyjen tänne tuomia. Aikoinaan nämä hihhulit tulivat näille saarille ja huomasivat, että hetkinen, täällähän on ihan liian kivaa, joten äkkiä sääntöjä kehiin! Kaikki paikalliset tavat ja kulttuurit heitettiin romukoppaan välittömästi ja kuten uskonnoissa yleensä, niin varsinkin naisia ja heikompia on kiva kiusata. Täysin älyvapaita juttuja keksittiin naisia alistamaan ja näitä sääntöjä on nyt vuosien saatossa sitten ikävä kyllä omaksuttu osaksi tätä kulttuuria. Kuvitelkaa nyt näissä paratiisioloissa esimerkiksi sääntö, että nainen ei saisi uida kuin täysissä vaatteissa ja nopeasti vaan kastautua. Nykyäänhän jotkut uskontokunnat tekee ihan hyviäkin juttuja näillä pienillä saarilla, kuten kouluja, mutta voihan hihhuliheijaa näiden hommien kanssa!

Alkoholin saaminen on sinänsä minulle ihan sama, koska Japanin jälkeen on mennyt koko aikana ainoastaan muutama tölkki kurkusta alas. Ja onko vaikuttanut olotilaan? Kiitos kysymästä, yhtään tervettä päivää en ole Japanin jälkeen nähnyt, eli on vaikuttanut. En suosittele kenellekään! Meidän majoituksella olut maksaa 6 dollaria/pullo, eli saa olla ihan rauhassa jatkossakin. Oluboikotti jatkuu.


Tämän kertainen majoitus (Pacific Treelodge Resort) on kyllä huikea paikka, ajatellen jo, miten vaikea tänne on varmasti saada kaikkia tarvikkeita ja tuotteita. Laiva tulee ehkä kerran kuussa ja jotain pientä saattaa saada Island Hopperin mukana. Meidän bungalowin takaa alkaa suoraan iso mangrowemetsä ja voin sanoa, että siitä lähtee öisin melko pelottavia ääniä. Ekana yönä olin varma, että sieltä on vähintään joku suomies nousemassa mudasta ja tulossa kohta meidän seinästä läpi.
Veneretki Kosraella

Pacific Treelodgen ravintolaan (Bully's restaurant) mennään pitkää kävelysiltaa yli mangrowen ja itse ravintola sijaitsee todella upealla paikalla, mahtavien maisemien ja viilenteävien tuulten keskellä. Kuin paratiisi! Ravintolasta saa pizzaa, hampurilaisia, olutta ja ties mitä länsimaisia herkkuja, mutta kookosten suhteen tuli yhtenä iltana huvittava ongelma: ne on loppu. En ole missään nähnyt yhtä paljon kookoksia kuin tällä saarella, mutta loppu mikä loppu. Tämä on aina huvittavinta näillä saarilla, että yleensä loppu on joku paikallinen kala, hedelmä tai kookos, mutta Coca-Colaa löytyisi.


Sunnuntaikeitto
Ravintolassa kävi myös paljon saarella jonkinlaisessa vapaaehtoisessa opetustyössä olevia ulkomaisia ihmisiä syömässä ja yhtenä päivänä ajauduttiin syömään porukkaan, jossa puhuttiin koulutuksista, työasioista ja kaikesta todella pitkästyttävästä. Matkailuasioista tai paikallisten tapojen kunnioituksesta ei kyllä yllättäen ymmärretty yhtään mitään. Olisin suoraan sanottuna halunnut tehdä kookoksen kuoresta jonkun terän, jolla viiltää valtimoni auki mielummin kuin kuunnella sitä jorinaa, mutta sinnittelin urheasti loppuun saakka ja ainakin yritin esittää kiinnostunutta. Tästä lähtien luistan kyllä hyvissä ajoin, jos huomaan, että tällainen tilanne on syntymässä.

Valtavia sadekuuroja tuli aina öisin täällä ja tämä Kosrae onkin joltain osiltaan ilmeisesti yksi maailman sateisimpia paikkoja? Heräsin välillä yöllä ja tuntui, että koko majan katto on tulossa kohta niskaan. Nyt oli vissiin kuitenkin ollut pitkä jakso satamatta ja paikalliset olivat hyvin iloisia, että vesivarastot täyttyvät. Hyvä näin.

Tämä Pacific Treelodge Resort sopii myös kaikille ihmisille, joilla on joku ihmeen aktiviteettipärinä jatkuvasti pöksyissä ja täältä löytyy kajakkeja, joilla huitoa menemään, on joogaa, elokuvailtoja, ruoanlaittoa, auringonlaskuristeilyja, vaelluksia jne. jne. Minulla ei tälläista pärinäongelmaa ole, mutta osallistuttiin ihan koemielessä melko moneen juttuun ja varsin kivaahan se oli. Auringonlaskuveneily varsinkin.


Joella kahlaamassa
Tietysti perinteinen saarikierros tehtiin ja nyt oli kyllä sellainen äijä oppaana, että jo sen takia voi tätä retkeä suositella. Hintakin vain 25 dollaria henkilö, että todella halpaa oli! Aikoinaan Etelä-Amerikasta oli tullut tämä mies ja jos lyhyen aikaa vaan hänet tapaisi, niin olisi varma, että hän on jossain aineissa - mutta kyllä hän vaan on tällainen mahtava persoona. Todella hauska ja mukava tapaus siis! Jonkun oman matkaohjelman voisi hänelle suunnitella ja se olisi varmasti kyllä hauskin ohjelma ikinä! Autokin oli melkoinen persoona, mutta kesti kuitenkin yllättäen retken loppuun saakka.

Käytiin päivän aikana mm. Lelun raunioilla, joka ei Nan Madolin jälkeen silleen ollut mikään kummoinen nähtävyys, mutta tulipahan sekin nähtyä. Havaittavissa oli sellaista saarten välistä nokittelua, että tämähän oli ensin ja täältähän itseasiassa sakaukin tuli Pohnpeille. Pohnpeillä toki taas tuli ihan toisinpäin nämä jutut. Lelun jälkeen käytiin pienessä museossa katsomassa vaihteeksi taas pakolliset sota-ajan reliikit (onneksi ilmainen) ja vesiputouksella, jossa oli ikävä kyllä valtava puu kaatunut suoraan putouksen päälle ja peittänyt koko alaosan. Uiminen jäi siis siellä haaveeksi. Loppupäivä rymyttiin jossain joella keskellä viidakkoa ja siinähän se tulikin sitten uitua, kun vesi välillä nousi kainaloihin asti. Mielenkiintoinen kokemus sekin.

Retken aikana kuulin myös, että aikoinaan ihmiset haudattiin Kosraella heittämällä taaimmaiseen blue holeen (syvä, sininen aukko meressä), mutta nykyään haudataan yleensä kotitalon pihalle. Näin olen nähnyt myös monessa muussakin paikassa Tyynellämerellä tehtävän. Hiukan voi kyllä olla vaikeaa muuttaa ja myydä taloa, jos mummo lepää takapihalla. "Myydään hyvä asunto, mahtavalla sijainnilla ja upeilla maisemilla ...ainiin, pieni juttu tosin - mummo on takapihalla. Muista kastella kukat!"


Blue hole - sininen aukko
Sinisiä aukkoja on Kosraella peräti kaksi kappaletta, joissa on todella mahtava uida tai snorklailla. Ensimmäiseen pääsee helposti suoraan tien vierestä laiturilta hyppäämällä. En tiedä onko siellä pohjalla jotain luurankoja vielä kummittelemassa, mutta ilmeisesti ovat haihtuneet vuosien saatossa. Varo kuitenkin sukeltamasta liian syvälle, ettei joku luinen käsi tartu jalkaan kiinni.

Täällä Kosraella oli nyt ensimmäistä kertaa ihan selkeät merkit ilmastonmuutoksesta havaittavissa ja todella vahvaa eroosiota rannoilla. Reunoja on alettu vahvistamaan kivetyksillä ja jollain rumilla säkeillä, mutta vaikuttaa melko toivottomalta. Vesi vaan valtaa koko ajan lisää alaa. Roskien suhteen Kosraella on jopa jonkinlainen kierrätysasema olemassa ja tämä on hyvin edistyksellistä toimintaa, verrattuna moneen muuhun paikkaan. Okei, roskia oli kyllä dumpattu edelleen ihan muualle kuin kierrätysasemalle, mutta ehkä tämä asia on nyt kehittymässä pikku hiljaa oikeaan suuntaan.

Olen nähnyt aika monta paikkaa maailmassa, mutta Kosraen vesi oli ehdottomasti kirkkainta ja kalat ikään kuin liisivät edessä jossain peilipinnalla. Oli aika hämmentävää katsottavaa. Ihan turha snorklailla, kun kaikki kalat näkee ihan hyvin paljaalla silmälläkin. Oli myös aika jännää kävellä laskuveden aikaan ihan riutan reunalla ja harvemmin pääsee turvallisesti näin lähelle. Hiukan vaan ihmetyttää, että voiko kalat elää näin lämpimässä vedessä? Meinaan, että vesi tuntui tässä rannan tuntumassa jaloissa jopa kuumalle, eli yli 37 astetta reippaasti. Ehkä öisin asteet laskee sitten taas järkeville tasoille?


Kosraen rantaa
Okei, that's all folks -  mahtava visiitti! Voin sanoa, että Kosrae on todellakin Mikronesian - ja koko maailman helmi! Yksi parhaita paikkoja missä on ikinä käyty! Ikävä kyllä todella hankala ja kallis paikka päästä, mutta Air Nauru on nyt ilmeisesti aloittanut lennot Australiasta (Brisbane), joten siinä avautuu Island Hopperia halvempi mahdollisuus. Suosittelen todella lämpimästi!

Ainiin... Lupasin loppuun vielä kolme asiaa Kosraesta ja voisin nyt keksiä vaikka tuhat. Kosrae on tunnettu ainakin: upeasta luonnosta, mahtavista ihmisistä ja kirkkaasta vedestä. Että tervetuloa vaan! Kunpa vielä joskus elämässäni pääsisin täällä uudestaan käymään.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Island Hopper: Pohnpei




Tämän aamun suunnitelma oli, että makoillaan kaikessa rauhassa hotellilla juomassa aamuteetä, kunnes kuullaan, että kone on lähestymässä ja kävellään sitten vasta kentälle. Joopa, joo, niin varmaan! Koneen aikataulunmukaiseen lähtöön oli vielä kaksi tuntia, kun alakerran tiski soittaa meille huoneeseen, että herätys - teillä on enää 20 minuuttia aikaa ehtiä kentälle! Ja kamatkin kaikki vielä pakkaamatta!


UA155 - Island Hopper.
Hurjalla repäisyllä laukut kasaan ja ehdittiin juuri ennen kuin lähtöselvitys kentällä sulkeutui. En ehtinyt edes vaihtaa puhtaita vaatteita, enkä pestä hampaita ja kaikki kamatkin vaan survottiin lennossa laukkuihin sisään. Toivottavasti edes tuli kaikki mukaan. En tiedä mitä järkeä on sulkea lähtöselvitys jo näin aikaisin, mutta sellainen on kuitenkin täällä tilanne. Sitten vaan istua möllötettiin pienessä, hikisessä terminaalissa ikuisuus, kunnes kone viimein tuli ja päästiin jatkamaan meidän saarihyppimistä. Ei mitään järkeä. Lähtövero oli muuten 20 dollaria/henkilö.

Hiukan ahdisti ja löi kylmää rinkiä hanurin ympärille, kun muistelin, miten tiukalle edellisen koneen nousu tässä kentällä oli mennyt - mutta no problemos. Kaikki teho irti mitä ikinä moottoreista lähtee, todella raju kiihdytys ja sopivasti juuri meren alkaessa oli kone ilmassa. Mahanpohjasta kyllä nappasi näin jyrkkä tempaisu ylös. On tämä hurjaa touhua!

Tämän päivän lento oli 1 tuntia ja 10 minuuttia, ilma mitä loistavin ja täysin tasaista kyytiä koko matka. Pohnpeillä on ilmeisesti ihan kunnollisen pituinen kiitorata, koska ei tarvinut mitään paniikkiratkaisuja tehdä, vaan rauhassa sai laskea koneen asfalttiin ja hitaasti jarrutella pysähdyksiin.


Pohnpei

https://en.wikipedia.org/wiki/Pohnpei


Kolonia.
Voin sanoa, että nyt oli kyllä lämmintä (32 astetta ja kosteus about 110%) ja hiki valui norona heti kun heitti lentoasemalla reput selkään.

Hotellin edustaja oli taas onneksi kentällä meitä vastassa, vaikka ei oltu mitään kyytejä edes etukäteen tilattu. Maisemat Pohnpeilllä näytti heti jo alkumetreiltä valovuoden kehittyneemmiltä kuin Chuukilla ja aivan kuin toisesta maailmasta oli muutenkin meno. Oikein miellyttävän näköistä. Japani on kuulemma maksanut tiet täällä kuntoon ja ne onkin sitten tehty ihan viimeisen päälle. Japanilla on muutenkin näppinsä pelissä tässä paikassa ja kaikkea japanilaista ruokaa, teetä ja snäksiä on hyvin saatavilla. Tuota, jotenkin tykkään tästä paikasta heti! Hotellina meillä täällä Pohnpeilla on Seabreeze Hotel ja ei ole mitään valittamista sen suhteen. Siisti, hyvällä paikalla Koloniassa ja ollaan kaiken lisäksi tällä hetkellä ainoat asukkaat.

Siis mikä ihmeen Pohnpei? Pohnpei on tunnettu lähinnä kolmesta asiasta ja ne asiat on: sakau, sakau ja sakau - ja ehkä Nan Madol myös. Täällä et voi mitenkään käydä joutumatta tekemisiin kyseisen luonnonihmeen (sakau) kanssa ja porukka on tämän juomisesta johtuen hyvin rauhallista ja levollista sorttia. Kaikki sanoo, että Pohnpein ihmiset on kaikista mukavimpia ihmisiä Mikronesiassa ja siihen ei ole minulla korjattavaa. Mitään turvallisuusongelmia ei ole, joten huoletta voi kävellä paikasta toiseen, noudattamalla toki ihan normaaleja turvallisuussääntöjä. Sakaupäissään olevia kuskeja kannattaa kyllä iltaisin hiukan varoa. Koiria on paljon, mutta nekin vaikuttivat melko leppoisilta (juokohan nekin sakauta?), eikä kukaan jaksanut käydä meitä ahdistelemaan tai räksyttämään. Tulopäivä pyörittiin lähinnä kävelemässä ympäri Koloniaa ja kysyttiin hotellin tiskiltä retki seuraavalle päivälle Nan Madolille. Melkoisen kallis retki ja maksoi $75/henkilö. Toivottavasti on edes sen arvoista.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nan_Madol


Nan Madol
Lauantaina ajettiin siis ensin pitkä matka läpi hyvin vehreiden maisemien kohti etelää ja sen jälkeen samoiltiin vielä viidakossa ja kahlailtiin vedessä, kunnes viimein Nan Madolin rauniot avautui edessä. Suosittelen tulemaan paikallisen oppaan kanssa, joka tietää miten täällä pitää toimia, ellet halua ikuista Nan Madolin kirousta päällesi. Tämä on taas niitä paikkoja, joita ei voi ihmismielellä käsittää, että  miten ne on oikein aikoinaan rakennettu? Paikallisen tarinan mukaan kivilohkareet lensi itsestään paikoilleen ja toisen tarinan mukaan taas, jonkinlaiset jättiläiset rakensivat paikan. En sano, että kyseessä oli muinaiset avaruusoliot - mutta ne oli muinaiset avaruusoliot!

Minun mielestä tämä Nan Madol on aika huonosti tunnettu paikka, siihen nähden miten uskomaton mysteeri tämä koko juttu kokonaisuudessaan on. Tämänkin paikan näin himassa Muinaiset avaruusoliot -ohjelmasta, joka näköjään toimii ainakin hyvänä matkaohjelmana, jos ei muuten. Tähän Nan Madoliin liittyy kaikkia todella omituisia juttuja ja voin sanoa, että ne voimat tehoaa ainakin minun Olympus-kameraan. Ihan mieletöntä jumitusta, itsestään zoomailua, sd-kortin sekoamista ja videon sammumista koko ajan itsestään. Pelottavaa.

Vuonna 1907 saksalainen kuvernööri meni kaivelemaan ja tonkimaan Nan Madolilla hautoja ja löysi ilmeisesti jotain valtavan kokoisia luurankoja. Seuraavana päivänä hän kuoli mystiseen sairauteen, johon kukaan ei löytänyt syytä ja Japanilaisten valtakautena luutkin mystisesti hävisivät. Sen verran tarkistettiin tätä juttua, että käytiin myöhemmin Koloniassa etsimässä tämän saksalaisen äijän hauta ja se on kyllä olemassa. Että ei välttämättä ole kokonaan hatusta vedetty juttu.


Kepirohi falls.
Seuraavaksi mentiin hienolle putoukselle uimaan ja syömään oppaan mukanaan tuomaa lounasta. Hieno paikka ja tuli hiukan Maui ja Grenada mieleen. Juteltiin paikallisen oppaan kanssa ja kun kerroin minkä hintaisia kookokset ja mangot on suomessa, hän järkyttyi, meni metsään ja toi sieltä mukanaan muovikassillisen mangoja meille ilmaiseksi hotellille vietäväksi. Että niitä riittää nyt loppuajaksi. Kookoksia on juotu useita päivittäin, mutta niissä on täällä melko kovat paineet sisällä ja kuohuu avatessa kuin Markoboyn juomat. Muutama ihan räjähti halki kun yritin niitä avata.

Katjan aikoinaan Yapilta ostettu lavalava-hame herättää täällä hyvin positiivista mielenkiintoa ja jokainen tietää aina tarkalleen, mistä alueelta se on peräisin. Ilmeisesti kuviot on joka paikassa tietynlaiset tai jotain?

Iltaisin käytiin syömässä tässä Seabreezen hotellin lähellä olevassa rantaravintolassa, missä puhaltelee kivasti viilentävä tuuli ja tarjolla on jääkylmää Asahi-olutta. Näillä saarilla on aina se ongelma, että ravintolat tekee valtavat ruokalistat, mutta oikeasti vain muutamaa ruokaa on saatavilla. Nykyään aina kysyn, että mikäs olisi suositeltava annos tänään, niin selvitään nopeasti siitä arvailusta. Tässä rantaravintolassa on paljon kivoja kissoja, mutta näitä katteja ei kiinnostanut vieressä vilistävä iso rotta yhtään, vaan ainoastaan meidän ranskalaiset perunat. Koitettiin näyttää ja huutaa kateille, että tehkää nyt perhana sentään jotain, mutta ei niitä voinut vähempää kiinnostaa. Hyi helvata, että vihaan rottia! Täysin laiskistuneita ja länsimaalaisherkkuihin addiktoituneita kissoja on nämä.  En ole montaa kertaa nähnyt, että kissat syö ranskalaisia perunoita, mutta nämä on ihan hulluina niihin.

Sunnuntaisin ei täällä Mikronesiassa saisi mielellään tehdä muuta kuin käydä kirkossa ja syödä, mutta sen verran myöhään herättiin, että meiltä jäi nyt tällä kertaa kirkonmenot väliin. Sinänsä kyllä kannattaa joskus käydä tsekkaamassa, nimittäin täällä otetaan nämä lauluhommat tosissaan ja on tosi komeaa kuultavaa. Kirkkoja löytyy jokaista mahdollista uskontoa ja siitä vaan valkkaamaan sopiva.


Sakau (aka Kava)


Muualla Tyynenmeren saarilla sakaun juominen liittyy yleensä johonkin seremoniaan, sekä vaatii kaikenlaisia alkuvalmisteluja ja rituaaleja, mutta täällä Pohnpeillä on vähän rennompi meininki ja sitä voi juoda about missä, milloin ja miten tahansa. Myös naiset saa täällä juoda. Sakau tunnetaan muualla tyynellämerellä nimellä kava, mutta siihen verrattuna tämä sakau on aika tujua kamaa.

Sakau-baareja on Pohnpeillä joka nurkalla ja tien vierestä saa ostettua myös kanisterin messiin, jos on ollut kiire päivä. Sakau tekee käyttäjästään hyvin rennon ja rauhallisen, eikä taatusti kukaan ala aiheuttamaan ongelmia tämän juomasession aikana. Tiedän monta ihmistä, jotka tarvitsisivat tätä juomaa välittömästi! Alkoholin kanssa sakauta ei saa kuitenkaan missään nimessä sekoittaa. Jos olet joku extremevouhottaja tai turhasta stressaaja, niin suosittelen käyntiä täällä Pohnpeillä - loppuu se hikiniskailu hyvin äkkiä. Tämä on paikka minun makuun! Täällä on ensi tiistaina  tulossa vaalit ja hauskasti ehdokkaat kuskasivat kavapuskia auton katolla, josta sitten jakoivat mahdollisille äänestäjille. Se varmaan saa eniten ääniä, kenellä on tujuinta kamaa.

Nyt kuitenkin varoitus: tätä sakauta ei kannata tuoda mukanaan suomeen, koska joku todellinen "asiantuntijaviranomainen" on luokitellut sen suomessa lääkeaineeksi ja sanomista tulee varmasti tullissa. Se kuulemma aiheuttaa maksavaurioita ja suomessahan tämä tiedetään paremmin, kuin paikoissa, jossa kyseistä kasvia on käytetty vuosisatoja. Maa, jossa viinaa vedetään niin, että maksat paukkuu kuin raketit uutena vuotena, voisi jättää nämä arvioinnit ihan muille tahoille ja keskittyä vaan omiin ongelmiin. Kaikki täällä nauraa katketakseen, kun kerron tästä asiasta. Sen tietää täällä pikkulapsikin, että tottakai kasvi on haitallista, jos siitä käytetään vääriä osia juoman valmistukseen. Sama kuin kaikki sienet kiellettäisiin sen takia, että joku pölvästi söi kärpässieniä.

Itse en osaa tämän aineen vaikutuksista sanoa, koska en tietenkään koske tuotteeseen, minkä on Suomen kaikkitietävä viranomainen julistanut vaaralliseksi. Nukuin kuitenkin tosin hyvin koko tämän Pohnpein visiitin, mutta se johtuu varmasti vaan puhtaasta ja raikkaasta ilmasta. Turistille ongelmalliseksi sakaun ryystämisen tekee se, että et voi ikinä tietää mihin veteen juoma on tehty. Hyvällä säkällä se on tehty edes paikalliseen kraanaveteen ja sekään ei ole kovin vatsaystävällistä sorttia. Turvallista matkaa!

Olipa todella kiva paikka tämä Pohnpei ja suosittelen lämpimästi! Ehdottomasti olisin viihtynyt kauemmin, mutta huomenna on taas saaren vaihto edessä.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Chuuk: Rakkauden keppi.

Nyt vielä käsittelyyn erittäin tärkeä ja hieno osa Chuukin kulttuuria - nimittäin Love stick (rakkauden keppi). Ostin juuri äsken muutaman sellaisen ja yritän saada ne nyt jotenkin ihmeen kaupalla ehjänä kulkemaan laukussa.

Aikoinaan siis jokainen mies täällä Chuukilla veisti itselleen puusta kaksi kappaletta, henkilökohtaisesti muotoiltua ja mahdollisimman tyylikästä "rakkauden keppiä". Pienempi oli tarkoitettu pidettäväksi hiuksissa, mainostaen ja tehden näin samalla muotoilua naisväelle tutuksi. Suurempi versio taasen oli sitä tilannetta varten, että kun olit salaa ihastunut johonkin tyttöön, niin hiivit yön pimeydessä hänen majalleen ja työnsit kepin seinästä läpi (tytön hiuksiin), hänet näin varovasti (joo niin varmaan) herättäen. Jos hyvin kävi ja malli miellytti vastaanottajaa, niin pikadeitit tuli - tai sitten huonossa tapauksessa tikulla silmään.

No nyt tietenkin voi vaan arvailla minkälaisia tilanteita on täytynyt tällaisesta toiminnasta aiheutua. Aivan varmasti on joku paikallinen tunari nimittäin mennyt pähkinäpäissään tökkimään esimerkiksi mummon majalle ja mummoparka on keskellä yötä herännyt siihen kun hepp... ei kun keppi heiluu seinän välissä. Sitä en tiedä oliko miehen pakko hyväksyä positiivinen vastaus vai saiko tulla katumapäälle ja pötkiä häntä (tai keppi) koipien välissä pakoon? Tai mitä jos tökkäsitkin vahingossa tytön nukkuvaa isää kepillä perspakaraan, niin kyllä siinä on varmasti saanut heiluttelija huutia ja kepit on kastroitu juurineen päivineen. Kyllähän näitä tilanteita on täytynyt sattua.

Jos nyt sait inspiraatiota kokeilla tätä samaa suomessa, niin ehdottomasti - kannatan ideaa! Taatusti voittaa kaikki Tinderit ja Tönderit mennen tullen. Suomessahan puuta riittää, joten ei kun metsään veistelemään. Kepin piti kuitenkin olla realistinen, eli älä turhaan mitään kantoa tai halkoa metsästä, jonkinlainen käyrä, homeisen jäkälän peittämä risu varmasti riittää. Kun taiteellinen puoli on hoidettu, niin ei kun keppi heilumaan! Suomessahan ei nukuta missään majoissa, mutta homma hoituu varmasti ihan yhtä hyvin myös kerrostalon postiluukusta. Tulen kyllä tervehtimään sinua vankilaan, jos ei muka tällä tyylillä flaksi käy.