Paluu Noumeaan ja Uuden-Kaledonian loppuraportti.

Takaisin Noumeassa

Viimeinen yö Ouvealla oli painajaismainen - ehdottomasti tähänastisen reissun kammottavin. Tuuli puhalsi koko yön todella kovaa, ilman sekunninkaan taukoa ja jokainen lattian kohta, missä ei ollut painoa päällä oli ilmassa. Meteli oli samaa luokkaa kuin olisi pitänyt päätä sisällä matkustajakoneen turbiinissa ja viima tunkeutui silmiin, kurkkuun, korvaan, nenään ja joka perhanan soluunkin sisään. Jonkinlaisena hirvittävänä kidutuskeinona voisi tällaista tuulitunnelia käyttää. Merivesikin oli pahimmillaan enää vain viiden metrin päässä teltasta ja jokainen ääni säpsäytti, että nytkö se vesi on kohta teltassa sisällä? Nukkuminen oli täysin mahdotonta.

Alettiin putsaamaan ja pakkamaan telttaa jo ennen kello seitsemää, jonka jälkeen aamupala (3 weet-bix vehnämuroketta) huiviin ja roskien pakkaaminen laukkuun ennen lähtöä. Ihan hyvää oppia elämässä, kun joutuu kaikki ostokset tarkkaan harkitsemaan ja miettimään, että miten tämä myöhemmin hävitetään? Monta turhaa ostosta jää tekemättä. Lähtiessä oli vielä kova venkslaus vaihtorahojen kanssa ja vaihdeltiin sieltä sun täältä, että saatiin summa tarkaksi tasarahaksi. Kuljetus lentokentälle saatiin jotenkin kuin ihmeen kaupalla sovittua ihan oikeaan kellonaikaan, vaikka ei yhteistä kieltä ollutkaan.

Mitä nyt sanoisi sitten Ouveasta? Huikea paikka ja näin lyhyellä mietinnällä sanoisin, että hienoimmat paikat maailmalla top-5 listalle menee. Tämä paratiisi ei kuitenkaan tule ilman vitsauksia (hyttyset ja muut eliöt) ja ranskaa pitäisi osata, pystyäkseen edes hiukan tajuamaan, missä mennään ja milloin? Mikäli ylimääräistä louvoa löytyy, niin mene Paradis D'ouvealla makoilemaan ja haisemaan ...mutta käy silti syömässä ja ottamassa kookokset Camping Lekinessä.

Sisäpihalla

Tänään olin valmistautunut pakkaamalla käsimatkatavarat niin pieneksi, ettei varmasti mitään lisämaksuja tule, ja jopa arvokas Book of Puka Puka oli vaarallisesti menossa ruumaan sisään. Ja tietysti tänään ei ketään voinut vähempää kiinnostaa mitkään painot ja laukkua ei edes punnittu, vaikka kone oli tulossa näin pääsiäisliikenteen vuoksi melkein täyteen. Ihan sama vaikka olisin lastannut laukun täyteen tiiliskiviä. Just näin. Lähtiessä oli Noumean päässä ilmeisesti siis vain suomalaistyylinen "hikiniska-nipottaja" tiskillä.

Ouvean paratiisisaarelta noustiin ilmaan kello 10.30 ja koska sää oli myös ison saaren puolella todella tuulinen, oli laskeutuminen sellaista rynkytystä ja heittelehtimistä, että rystyset valkoisena sai pitää välillä koneen seinästä kiinni. Kammottavaa. Magentan kentällä seisottiin hetkinen bussipysäkillä, mutta koska bussia ei kuulunut eikä ollut edes varmaa tietoa millä bussilla pitäisi mennä, päätettiin ottaa taksi. Matka näytti google mapsin  mukaan niin lyhyelle, että bussi olisi saattanut tulla jopa kalliimmaksi (ei olisi tullut). Perillä taksin mittari näytti summaa 850cfp (7,10€), joten annoin tonnin setelin, mutta ilmeisesti tämä ei ollutkaan taksikuskin mielestä tarpeeksi ja jonkinlaista valitusta tuli perään ranskaksi. Siinähän valitat - mitään ei ymmärrä. Bonjour, bon appetit, hejdo...

Le Fare Moana

Koska Noumean turistialue Anse Vata rupesi jo viime visiitillä väsyttämään, niin varasin tällä kertaa VRBO-sivustolta, yksityisen tarjoamaa majoitusta, Magentan kaupunginosasta. Varattu majoitus sijaitsi siis keskellä paikallista asutusta ja meidän huoneisto oli erillinen rakennus, todella upean talon sisäpihalla. Tämähän oli suoraan kuin minun unelmapiha, jossa omia kookospalmuja ja banaanipuita. Omistaja oli vanhempi ranskalainen mies ja hänen Tahitilainen vaimonsa, joka puhui onneksi sujuvaa englantia. Oikein mukavia ihmisiä ja saatiin jopa maistuva ranskalainen patonki tervetuliaslahjana. Sisäpihan rakennus on todella kiva ja meillä on käytettävissä myös erillinen keittiörakennus jääkaappeineen ja lisukkeineen. Majoitus on nimeltään Le Fare Moana ja hinta 49€/yö. Iso markettikin on tässä aivan naapurissa, joten kaikki on varsin hyvin kohdallaan. Voin todellakin suositella tätä majoitusta.

Ainut mikä suomalaista hiukan häiritsee on mielettömät piikkilanka/teräviritykset talon ympärillä ja
enää puuttuu vain miinakenttä ja vallihauta krokotiileineen. En tiedä, onko täällä paljonkin varkaita vai miksi pitää olla näin rajut turvatoimet? Meidän kävelylenkkien perusteella alue on joltain osiltaan kyllä hiukan epämääräistä, mutta minkäänlaista vaaratilannetta ei omalle kohdalle missään vaiheessa tullut eteen. Kävellessä kyllä nähtiin, kuinka joku paikallinen paukutti vaimoaan ns. suoraan turpaan ja järkytyttiin aika paljon tästä näystä. Kerran myös Noumean keskustassa tuli joku juoppo ihan yhtäkkiä soittamaan suuta ja varmaan sanoi jotain tyyliin: stanan ranskalaiset painukaa kotiinne täältä! Joku mummo alkoi sitten puolustamaan meitä ja  läksyttämään tätä juoppoa ja kohta olisi varmaan ollut mellakka päällä, jos olisi ollut yhtään enemmän porukkaa paikalla. Hiukan omituista.

Place Des Cocotiers

Koska kaikki vaatteet oli viikon teltassa rymyämisen jälkeen kuvottavan likaiset, päätettiin heittää koko kasa läheisen pesulan pestäväksi - eihän se nyt voi paljon maksaa?? Öööö, kyllä voi ja 22€ tuli hintaa vanhojen, kulahtaneiden t-paitojen pesulle. Järkyttävän kallista on kaikki täällä! Isossa marketissa ollaan onnistuttu onneksi halvimpia tarjouksia kyttäämällä pääsemään edes jotenkin kohtuulliselle tasolle ja ollaan saatu sentään tuoreita hedelmiä koriin. Sanon kuitenkin ihan suoraan, että elämisen kannalta näissä maissa, joissa hintataso on näin sikamainen (kuten suomi), niin pienipalkkainen työ, puhumattakaan työttömyydestä tai sairastelusta tarkoittaa että, olet totaalisessa kusessa! Pienituloisimmat ihmiset joutuu myös väkisinkin syömään kaikkea epäterveellistä ruokaa, joka on kyllästetty ties millä tavaralla. Muistakaa silti, että näinä vaikean taloustilanteen aikoina on kuitenkin kaikkien puhallettava yhteen hiileen ja osallistuttava talkoisiin! Nämä tyypit onkin sen puhaltamisen jo varsin tehokkaasti aloittanut: linkki1 & linkki2.

Majoituksen sijainti oli varsin hyvä, joten ei käytetty bussia viikon aikana kertaakaan, vaan kaikki matkat tehtiin kävelemällä. Kävelyä hiukan häiritsi muutaman päivän päällä ollut flunssainen olotila ja kaikkien hyttysten pistojen jälkeen ei voi todellakaan tietää, mikä zikavirus tässä on milloinkin päällä. Lämpöasteita oli tällä viikolla päivittäin reilusti (joka päivä +33c), mutta muuten sää oli hyvin arvaamaton ja aivan yhtäkkiä saattoi tulla vettä kävellessä niskaan. Anse Vatan suuntaan rantatietä talsiessa oli tasaisin välimatkoin kuntoilupisteitä ja esim. fillarilla jos päivittäin vetäisi tämän kuntoilurundin läpi, niin ei paljon salilla tarvitsisi käydä. Todella kiva reitti.

Okei, nyt vielä lopputunnelmat Uudesta-Kaledoniasta:

Ensin hyvät asiat:

• Ouvea on ehdottomasti yksi maailman hienompia paikkoja ja jos tällaisia paikkoja keräilet listalle, niin todellakin käymisen arvoinen kohde. Myös muut Loyalty-saaret on ilmeisesti todella upeita.

• Ilmasto ja merivesi on mukavan lämmintä ja pehmeää ympäri vuoden.

• Verrattuna moneen muuhun paikkaan Tyynellämerellä, varsin toimiva julkinen liikenne ja hyvät kierrätyssysteemit.

Sitten huonot:

• Hinnat on aivan järjettömät! Majoitusta voi löytää ihan kohtuuhinnalla, mutta kaikki muu maksaakin sitten ihan tolkuttomasti ja se kerta kaikkiaan estää monen asian tekemisen kokonaan. Mitä järkeä on tulla paikkaan, jossa ei saa kohtuuhinnalla nautittua lomailusta ja joudut kyttäilemään hintoja koko ajan silmä kovana?

• Grande terre on todella iso saari ja matkaa Noumeasta ylös pohjoiseen tulee reilusti yli 400 kilometriä. Lentäminen on siis melkein ainut vaihtoehto, jos haluat nähdä muutakin kuin Noumean.

• Ranskaa pitäisi osata, sillä englantia ei puhu kukaan ja se pistää monta asiaa aika vaikeaksi.

• Se on myös pakko mainita, että ainakin Noumeassa kuplii pinnan alla jotain epämiellyttävää, joka saattaa purkautua jossain vaiheessa pintaan. Hommat ei jakaudu tasaisesti ja siihen ollaan selvästikin turhautumasssa. Turisti ei kuitenkaan ole näihin hommiin syyllinen, joten kannattaisi hiukan olla tarkkana kenelle päätään aukoo. Japani laittaa välittömästi kaikki lennot poikki jos turisteja kohdellaan huonosti - niin kuin teki Saipanin kohdalla aikoinaan - ja siinähän sitten olette. 

• Tällä Uudella-Kaledonialla on myös hiukan identiteettiongelma, eikä se oikein tiedä olisiko ranskaa, melanesiaa, vai mitä hiivattia nyt oikein olisi? Tyynenmeren letkeä tunnelma ei ainakaan tällä hetkellä oikein välity ulospäin. Vaikuttaa hiukan siltä, että ns. "valkoiset ihmiset" elää täällä omilla alueillaan eristettynä, eivätkä joudu oikeiden asioiden ja todellisuuden kanssa kunnolla silmätysten. Toivottavasti joku hyvä ja rauhanomainen ratkaisu ongelmiin saadaan ja Uusi-Kaledonia kehittyy kaikkien (kanakien, ranskalaisten ja turistien) kannalta jatkossa hyvää suuntaan. Potentiaalia on, mutta tällä hetkellä homma ei toimi.

Vaikka viihdyttiin tämä kolme viikkoa varsin mainiosti, niin jos vaihtoehtona on valita kohde kaikista Tyynemeren saarista, en näe ikävä kyllä yhtään mitään järkevää syytä, ainakaan reppureissaajan tänne Uuteen-Kaledoniaan tulla. Piste. Seuraava saari kehiin...

Nyt tulossa jälleen huikea juttu heti tähän perään, palataan pian asiaan...

Ouvea: Paratiisi paljastuu.

Siis huh!

Kolmas yö meni hyvin, eikä edes minkäänlaiset hyönteiset meitä tänä yönä ahdistelleet. Hyttysiä oli edelleen inhottavan paljon, mutta tänä aamuna oli ilmestynyt jostain myös aivan valtavasti perhosia. Yksi pihalla oleva puu oli aivan täynnä niitä ja sitä näkyä oli hyvin mukava tuijotella aikaisen aamun ratoksi. Yleensä herätään täällä heti seitsemän jälkeen, koska siinä kohdin lähtee teltan lämpöasteet rajuun nousuun ja nukkuminen on sen jälkeen täysin mahdotonta. Viinimies kömpii teltastaan vasta puolenpäivän aikoihin ja en tiedä, miten ihmeessä tämä on mahdollista? Muutaman kerran ollaan oikeasti jo mietitty, että pitäisikö käydä katsomassa, onko hän vielä hengissä. Sieltä hän kuitenkin yhtäkkiä singahtaa teltastaan kuin Naton ohjus ja painelee pelkät kalsarit jalassa keittämään kahvia. Sisällä rakennuksessa asuva pariskunta taas on siitä harmittava tapaus, että mies osaa kyllä englantia, mutta ei selvästikään vaan halua puhua sitä. Kuulin sivukorvalla puhetta Tasmaniasta ja ilmeisesti ovat sinne menossa seuraavaksi. Tasmaniasta olisi meiltä löytynyt roppakaupalla hyvää tietoa, mutta jos ei kerran kiinnosta englantia puhua, niin ei sitten. Ovat lähdössä pois tänään.

Rannalla

Ilma oli aamulla mainio, joten ajateltiin aamupalan jälkeen suunnata jälleen Paradis D'ouvea -hotellin edustan upealle rannalle päivää viettämään ja juomaan yhdet kookokset. Taustalla oli myös ajatus, että saataisiin ökyhotellissa isot setelit rikottua pienemmiksi, koska tässä meidän paikassa ei ole antaa isoista seteleistä takaisin. Näille pienemmille saarille kannattaakin aina ottaa mahdollisimman pieniä seteleitä mukaan - mikä on helpommin sanottu kuin tehty.

Päivä rannalla oli täydellinen suksee, mutta kookosten suhteen tuli - jälleen kerran - ongelma. Miten voi olla mahdollista, että jos hotellin pihalla on palmuja, jotka notkuu suoraan käsien korkeudella olevia kookoksia, niin "kookoksia ei ole nyt saatavilla"! Mitä ihmettä? Ota puusta yksi ja myy meille! Coca-Cola taasen ei ole ikinä loppu yhdeltäkään Tyynenmeren saarelta. En tiedä tippuuko niitä tölkkejä jostain puusta vai mistä niitä oikein tulee? Nykypäivänä jos haaksirikkoudut jollekin Tyynenmeren autiolle saarelle, niin Coca-Colalla joudut elämään, etkä millään kookoksilla! Jouduttiin siis ottamaan Coca-Cola (naurettavaa pelleilyä) ja yksi Manta-olut, että saatiin setelit pienemmiksi, jonka jälkeen palattiin välittömästi takaisin meidän mestoille, jossa äijä otti kookoksia puusta alas ja myi ne meille hintaan 1,30€/kpl. Hyvin yksinkertaista ja kaikki oli tyytyväisiä.

Illallinen syötiin jälleen täällä leirintäalueella ja tänäänkin oli todella maistuva annos! Ties miten kauan siitä on, kun ollaan saatu näin hyviä ja tuoreita ruokia! Ollaan nähty, kuinka aamuisin aina paikallinen kalastaja toimittaa tänne yön saaliin, eli hyvin tuoreesta tavarasta on kysymys. Tämä ruoka maksaisi isolla saarella varmasti ainakin 30€/annos. Näillä pienemmillä saarilla, joissa on vähemmän raaka-aineita saatavilla, osataan todella keskittyä olennaiseen ja tehdä yksinkertaisista,paikallisista tuotteista todella maistuvaa ruokaa. Tähän asti hyväkäytöksinen  kissa meni katkaravuista aivan sekaisin ja kiipeili pitkin pöytiä ja veti melkein samalla lautasetkin alas. Toki hän sai osansa ravuista kyllä.

Täydellistä!

Illalla alkoi taas aivan yhtäkkiä (kuin jostain napista painettuna), valtava tuuli, mikä oli sen suhteen ihan hyvä, että hyttyset sai ainakin kyytiä. Meidän teltta tosin saa parhaillaan myös kyytiä ja toivotaan, ettei tule yön aikana lisää repeämiä tai on taas jotain inhottavia eliöitä kämppä täynnä aamulla. On tämä vaan hurjaa puhuria täällä. Siinä vaiheessa kun aletaan puhumaan hirmumyrskyn voimakkuudella puhaltavista tuulista, niin kookos muuttuu aamupalasta tappavaksi aseeksi. Mieti sitä.

Viimeistä viedään...

Tuuli ulvoi siis koko yön niin valtavasti, että hiukan oli vaikeuksia nukkua, mutta ainakin ilmastointi pelasi teltassa kunnolla. Automaattinen hikoiluherätys tuli silti taas kello 07 aikoihin, mutta mikäs oli herätessä, sillä tänään oli ehdottomasti sään suhteen paras päivä ja koko lahti hohkasi kirkkaan turkoosia hohdetta heti aamusta alkaen. Uskomaton näky! Tänään pystyi todellakin käsittämään, mistä "saari lähimpänä paratiisia" nimitys tulee. Mouli-sillaltakin avautui aivan mieletön maisema ja rannalla kävely oli suoraan kuin jostain unesta.

Viimeinen Ouvean päivä meni tutulla rennolla kaavalla: kissan rapsuttelua, aamupala, kissan rapsuttelua, rannalle, keittolounas, kissan rapsuttelua, suihku, auringonlasku, illallinen ja kissan rapsuttelua. Kaikille vitsihuumori-miehille tiedoksi, että viimeisessäkin on kyse ihan oikeasta kissasta. Oltaisiin toki voitu kysyä skootteria jostain vuokralle ja kaasutella sinne, tänne ja tonne, mutta äh - ei jaksa. Tarviiko sitä aina huhkia - kyllä nämä päivät menee ihan hyvin hiukan vähemmälläkin vouhottamisella. Tämä torstai oli ehdottomasti yksi reissun parhaita päiviä.

Nyt tässä jo pakkaillaan hiukan kamoja kasaan huomista lähtöä varten ja parhaillaan on taas niin järjetön puhuri, että ihmettelen jos teltta on aamulla vielä yhtenä kappaleena. Laitoin rinkan tukemaan takaseinää ja yritän itse tukea omalla painollani toista, mutta ei hyvältä näytä...

Ouvea: Paratiisin vitsaukset.

Aamulla kun herättiin kello 08, sade ei ropissut teltan kattoon, tuuli ei ulvonut, ja lupaavan lämmin paiste tuntui telttakankaan läpi. Olisiko viimein tulossa aurinkoinen päivä? Nyt äkkiä rannalle!

Uimahyppyjä

Heti kun silmät oli saatu kunnolla auki huomattiin teltan lattialla yksi muurahainen, sitten kaksi, sitten kymmenen, sitten sata - jumankauta koko teltta oli muurahaisen valloitusyrityksen kohteena! Hälytys - kaikki taisteluasemiin!  Silmittömän hutkimisen ja teurastuksen päätyttyä, tutkittiin teltta läpikotaisin ja löydettiin pienen pieni reikä oikeassa alakulmassa, josta nämä inhottavat murkut oli siis päässeet sisään livahtamaan. Tuuli repi pari päivää  sitten telttaa sen verran rajusti, että siinä rytäkässä on varmasti sauma päässyt hiukan ratkeamaan. Samasta aukosta oli varmaan tullut myös ne pienet eliöt eilen. Onneksi täällä ei sentään ole mitään myrkyllisiä eläimiä, joten sen suhteen ei tarvitse olla huolissaan, mutta minun teltassa ei silti mitkään saakelin hyönteiset majaile! Välitön kulman paikkaus teipillä, totaalinen puhdistus ja sen jälkeen siirrettiin koko teltta varmuuden vuoksi vielä kymmenen metrin päähän palmun alle turvaan. Huh, se siitä - olipa järkyttävä herätys.

Rannalla

Nyt viimein päästiin huomioimaan päivän vallitseva sää, joka oli loistava, ja karmivan alun jälkeen alkoi päivä viimein paistamaan meille ihan toisella tavalla. Koko leirintäalue näytti paljon viihtyisemmälle näin auringonvalossa ja "viinimieskin" hymyili kuin Naantalin aurinko, kun sai kyydin kaupalle ja tuli sieltä usean viinilaatikon kanssa takaisin. Äijä käveli pihalla pelkät kulahtaneet, ruskeat kalsarit jalassa ja tepasteli viiniloota käsissä kuin kukko ympäri pihamaata. Jumankautsi sentään, oli tämäkin näky! Koko saarella vallitsi tänä aamuna hyvin positiivinen ilmapiiri ja se säteili jokaisessa auringonsäteessä, joka pitkän sadejakson jälkeen ihoa hiveli. Itse päätettiin olla hakematta mitään herkkuja enää kaupasta ja ostaa kookoksia pahimpaan makeannälkään. Kookos maksaa täällä leirintäalueella 1,30€ ja sisällä on kookosveden lisäksi pehmeää hyytelöä, jota voi lusikalla kauhoa kitaan kuin parasta jälkiruokavanukasta. Ei tässä todellakaan mitään keksejä tai perunalastuja enää tarvita!

Aamupalan jälkeen mentiin ensin Mouli-sillalle suorittamaan ja kuvaamaan muutama uimahyppy, jonka jälkeen jatkettiin rantaa pitkin kohti Paradise-D'Ouvea -hotellia. Mikäli nyt ymmärrettiin yhtään oikein, niin uiminen sillan toisella puolella (kallioiden puoli) on jonkun ihme uskomusten perusteella kielletty, mutta meren puolella ei ole mitään tällaisia kieltoja? Tiedä näistä kun ei ymmärrä sanaakaan. Olipa kuitenkin huikeat biitsit ja monta tuntia tuli vain uitua, kuvailtua ja ihailtua maisemia. Muutama japanilainen turistikin nähtiin rannalla kävelemässä, sateenvarjot tiukasti tanassa, ettei vaan rusketu, sillä se on pahinta mitä japanilaiselle naiselle voisi tapahtua. Ainoastaan inhottavat paarmat (tai jotkut sellaiset) rikkoi ajoittain meidän paratiisin rauhaa ja muutaman kerran joutui pakenemaan niitä vauhdilla veteen.

Ilta

Heti auringonlaskun jälkeen alkoi ikävä kyllä vitsaus numero 3: hyttyset. Muutaman todella sateisen päivän jälkeen nämä kirotut eliöt oli aivan hirvittävän raivon vallassa ja niitä oli paljon! Järkyttävän paljon!!! Ruokailukin meinasi olla täysin mahdotonta, koska satoja hyttysiä oli kimpussa koko ajan! Onneksi saatiin siirrettyä pöytä sisätiloihin ja useampi hyttyssavu viereen, joten pystyttiin edes hetkittäin syödä huitomatta kaikkia kuppeja nurin pöydässä. Nämä hyttyset on ehdottomasti pahin vitsaus kaikista! Yölläkin jos käy vessassa ja avaa sekunniksi teltan vetoketjua, niin ainakin kymmenen on jo sisällä.

Nyt tätä kirjoittaessa on teltassa mittarin mukaan vielä reilusti yli 30 astetta, eli kuumankostea yö on jälleen luvassa. Ja tuli vaan tässä yön tunteina mieleen, että kun siirrettiin teltta palmun alle, ei tarkistettu oliko siinä mahdollisesti kookoksia. Amatöörivirhe! Arvatkaa vaan, jos kolmen kilon painoinen kookos tippuu yöllä teltan katon läpi "kookoksille", niin ensi jouluna laulan kyllä virsiä kynttilä kädessä Cantores Minores-kuorossa. Rauhallista Joulua  ...ei kun yötä siis!

Ouvea: Saari lähimpänä paratiisia.

Diggiloo Diggiley! Pitkästä aikaa päästään taas oikein todellisten paratiisisaarten kimppuun!

Vuorossa on saari nimeltä Ouvea, joka sijaitsee Loyalty-saarilla, noin 45 minuutin lennon päässä pääsaarelta (Grande Terre) Tyynellemerelle, ja jota japanilaiset kutsuu nimellä "Saari lähimpänä paratiisia". Asukkaita saarella on noin 4300. Hieno nimitys juontaa juurensa, japanilaisen kirjailijan Katsura Morimuran samannimisestä teoksesta, jonka romanttinen tarina sijoittuu juuri Ouvealle. Nyt lähdetään tsekkaamaan, onko tälle nimitykselle minkäänlaista katetta ja tekemään kaikki japanilaiset ystävät kateellisiksi. Ouvea on ikävä kyllä myös tunnettu hiukan toisenlaisesta tarinasta, nimittäin "Ouvean verilöylystä", jossa ranskalaiset sotilaat teurasti 19 paikalllista itsenäisyysaktivistia ja muutaman muun paikallisen hengiltä. Ei mennä siihen aiheeseen kuitenkaan yhtään enempää, vaan kuvitellaan Ouvea mielummin japanilaisen tarinan paikkana.

Homma ei ikävä kyllä alkanut kovin paratiisimaisissa tunnelmissa, nimittäin vettä tuli aamulla aivan kaatamalla ja melkein voisi tässä kohtaa jo käyttää legendaarista sanontaa: vettä tuli kuin Esterin perziistä! Olen ymmärtänyt, että kyseisellä Esterillä tarkoitetaan muuten vanhaa siipirataslaivaa, jonka perästä se vesi lensi. Voin olla väärässä - mutta toivottavasti en ole!

Aamun nerokkaana ajatuksena oli mennä bussilla keskustaan ja vaihtaa siellä lentokenttäbussiin, mutta jotenkin onnistuttiin soheltamaan koko juttu, ajamaan vaihtopysäkin ohi ja tuhlaamaan aikaa niin paljon, että lopulta oli otettava taksi kentälle. Hinnaksi keskustasta Magentan kentälle (vain kotimaan lennot) tuli yllättäen (pelkäsin jotain paljon pahempaa) vain 12€, joten suoraan sanottuna olisi kannattanut ottaa heti taksi hotellilta kentälle, eikä sekoilla ja hölmöillä laukkujen kanssa ympäriinsä. Virheistä oppii.


Lähtöselvityksessä selvisi, että käsimatkatavarat saa painaa vain 3 kiloa/henkilö ja isot laukut, joihin olisi vielä voinut jotain tunkea ehti tietysti jo livahtaa tiskiltä eteenpäin. 10€ napsahti ylipainomaksua meidän laukuista, ja tämä oli muuten ensimmäinen kerta ikinä kun joudun tällaisia lisämaksuja maksamaan. Tiedän eräänkin mahtavan tyypin, joka pakkasi Suomesta lähtiessään aivan tolkuttomasti tavaraa (mm. ruisjauhoa ja voita jne. jne.) ja laukku painoi reilusti yli 30 kiloa, mutta hyvin ystävällisesti lentoyhtiö ei veloittanut penniäkään lisämaksua. Tiedän, koska olin sitä laukkua kantamassa tiskille. Eihän tässä nyt isosta summasta ollut kysymys, mutta sinänsä tämä lisämaksu oli hiukan älytöntä, koska koneeseen oli tulossa todella vähän ihmisiä, joten kilo sinne tai tänne - come oon! Kaksi tällaista luurankoa tulee koneeseen, niin siinä jo säästää lentoyhtiö kiloissa ihan tarpeeksi! Tekisi mieli syödä juuri ennen lähtöä piruuttani vielä joku kokonainen sika, niin katsotaan sitten näitä painoja uusiksi! Esimerkiksi Samoa Air myy lentolippuja matkustajan painon mukaan ja sitä meidän kannattaisi kyllä käyttää. Nämä edestakaiset lento Ouvealle maksoi 105€/henkilö, eli ei nyt onneksi mitään hirmu kallista.

Sit mennään...

Sade ropisee

Lento Ouvealle tapahtui ATR-72 potkurikoneella ja vaikka sää ei ollut laskeutuessa kovin kaksinen, niin sen pystyi kuitenkin jo ensi silmäykseltä näkemään, että todella huikeasta paikasta on nyt kyse! Wa-wa-wee-wa! Vesi oli niin kirkasta, että suoraan pohjaan asti näkyi jo ylhäältä koneesta tiirailtuna. Harvemmin olen maailmalla nähnyt vastaavaa.

Onneksi onnistuttiin löytämään leirintäalueelta kentälle meitä vastaan tullut ihminen, vaikkei ranskan kieli kovin (ollenkaan) hallussa olekaan. Matkalla pysähdyttiin kaupassa, jossa ei sinänsä mitään kovin ihmeellistä ollut tarjolla, mutta verrattuna paikkoihin, joita ollaan jo tälläkin reissulla nähty, niin tarjonta oli erittäin hyvä. Kauppa on ikävä kyllä todella kaukana leirintäalueesta ja hinnat todella kovia, kuten nyt arvata saattaa. 6kpl 1,5l vesipulloja, 2kpl 1,5l limonadeja, pussi suklaakeksejä ja Pringles purkki maksoi noin 28€ - ja näillä on nyt vaan pärjättävä. Ja kyllä - ollaan ottamassa kaikki muoviroskat takaisin mukanamme täältä saarelta. Tänne niitä ei todellakaan jätetä. Leirintäalue sijaitsi huikealla paikalla aivan Mouli-sillan kupeessa, jota kaikissa Ouvean matkailumainoksissakin käytetään. Hinta telttapaikasta 8,40€/yö. Ehdottomasti saaren hienoin paikka ja maailman upeimmat paikat listalle menee niin, että heilahtaa. Todella hieno lennokkivideo kyseiseltä paikalta löytyy (täältä). Kannattaa katsoa! 

Keittiö

Leirintäaluetta pyörittää mukava paikallinen perhe, joka ei itse asu tässä, mutta koko suku lapsia ja mummoja myöten tulee tänne aina päivisin siivoamaan, tekemään ruokaa ja aluetta pyörittämään. Ikivanha mummo puhui meille viisi minuuttia sitkeästi ranskaa ja nyökkäilin vaan päätä, että kyllä kyllä - merci, merci! Leirintäalueella on myös pieni keittiö, joka on ihan toimiva, mutta hiukan karuhko. Kaasuliesi on kyllä toimiva, mutta melko hurjassa kunnossa ja jääkaappi on täynnä torakoita, muurahaisia ja mätääntyviä ruokia. Jääkaapin ovi täytyy avata aina harjanvarrella, koska jossain kohtaa on hiukan menneet piuhat ristiin ja ovesta saa tällit suoraan näpeille. No sattuuhan sitä. Pakastimen ovi taasen ei pysy ollenkaan kiinni, joten se täytyy muistaa aina virittää mustekalalenkillä kiinni tai vedet valuu pitkin lattioita. Vessarakennus on onneksi melko uusi, joten se puoli on harvinaisen hyvin kunnossa. Suihkusta saa vettä, joka on joskus jopa lämmintä, mutta en kyllä tiedä kuka mielipuoli voisi mitenkään haluta näissä asteissa vielä lämmintä vettä päälleen? Eka ajatus aamulla ei ole, että kumpa saisi lämpimän suihkun.

Leirintäalueella oli tullessa vain yksi muu telttailija ja se on jännä juttu, että tähän ihmistyyppiin törmää aina näillä hiukan syrjäisemmillä saarilla matkaillessa. Hiukan omituinen, yksinäinen mies, joka istuskelee kaiket illat täydessä lärvissä, juomassa halpaa viiniä tai olutta, kaukaisuuteen tuijottaen. Toki jokaisessa suomalaisessa kupppilassa törmää tähän samaan tyyppiin.

Onneksi juuri silloin ei satanut kun pystytettiin telttaa, mutta pian sen jälkeen alkoikin taas ropisemaan oikein kunnolla. Vaikka sää oli sateinen ja tuulinen, niin sisällä teltassa oli aivan mielettömän kuuma ja hiki valui norona pitkin nihkeää ihoa. Ruoaksi valmistettiin tänään mukana tuotu säilykepurkki, sekä päälle muutama myslipatukka. Kyllä näillä nyt jotenkin pärjää hetken elämässä eteenpäin.

Jossain vaiheessa sade taukosi sen verran, että päästiin käymään sillalla katsomassa maisemia ja olihan se kyllä huikean hieno paikka. Sillalla puhalteli kiva viilentävä tuuli ja paikalliset lapset tarjosi meille oikein kunnon uimahyppyshow vielä näin illan ratoksi. Todella isoja kaloja näkyi välillä lipumassa kirkkaassa vedessä sillan alta ja välillä isommat kalat teki valtavia syöksyjä kohti pienempiä kaloja ja ainut keino selviytyä oli hypätä vedestä rantahiekalle. Kaikki kalat onnistuivat vielä sätkimään itsensä rantahiekalta takaisin veteenkin kun vaara oli ohi. Olipa mielenkiintoista seurattavaa ja tällaista käyttäytymistä kaloilla en ole ikinä nähnyt muualla.

Ouvea - päivä 2

Jääkaappi

Ensimmäinen yö paratiisissa, oli suoraan sanottuna helvetti. Mieletön sade, paljon hyttysiä ja kaiken lisäksi jotain inhottavia pieniä ötököitä pääsi jostain kautta tunkeutumaan sisään meidän telttaan. Niitä metsästäessä meni pitkälle yöhön ja lisäksi vielä teltan kattoon tiivistynyttä kosteutta valui yötä myöten koko ajan päälle, joten pyyhettä täytyi käyttää peittona.

Aamulla kello 07 mentiin keittiörakennukseen valmistamaan aamiaista ja huomattiin yllätykseksemme, että kaikki meidän vaivalla Australiasta asti raahaamat patukat ja eilen ostetut limonadit oli yön aikana pöllitty jääkaapista! Muitakin tavaroita kaapista oli heitelty pitkin lattioita. Justiinsa joo, reilu meininki! Sinne meni meidän koko energiavarasto ja saattaa tulla vielä nälkä näiden seuraavien päivien aikana. Se raivostuttaa myös, että meidän oli tarkoitus viedä kaikki tuodut roskat poiskin täältä ja nyt ne taatusti heitellään ympäri saarta. Turisteja kun aina syytetään joka paikassa roskaamisesta, niin sori vaan, mutta minun kokemuksen mukaan paikalliset ihmiset on usein niitä pahimpia roskaajia. Samahan se on Suomessakin ja tasan tarkkaan oman kaupungin ihmiset niitä McDonald's -pakkauksia heittelee ympäriinsä eikä mitkään turistit.

Tavattiin leirintäalueelle eilen illalla tullut pariskunta, joka onneksi puhui edes hiukan englantia ja kertoivat, että he joutuivat nukkumaan viime yön sisällä rakennuksessa, koska telttaan oli tullut vedet läpi. Tämä leirintäalue vuokraa siis myös telttoja, mutta ne on ikivanhoja, eivätkä pidä enää vettä, joten kannattaa ehdottomasti tuoda oma mukana. He kertoivat myös, että keskellä yötä oli tullut joku omituinen tyyppi hakkaamaan ovia ja vaatimaan olutta ja tämä samainen tyyppi oli siis ilmeisesti pöllinyt meidän kamat jääkaapista. Aika pelottava tilanne, koska täällä ei ole minkäänlaista henkilökuntaa öisin paikalla. Onneksi meidän teltta on niin pimeässä pusikossa, että sitä ei näe yöllä, vaikka kävelisi metrin päästä. Leirintäalueen yksinäinen sommelierkin (viinimies) oli tällä välin herännyt ja oli niin hädissään juomistaan, että edes sähköiskut ei haitanneet paljain käsin kaapin tarkastamista. Myös häneltä oli pöllitty tavaraa. Paikalla kävi omistaja, joka näytti hyvin tuohtuneelta ja jos oikein arvaan, niin täällä kaikki tuntee toisensa ja varkaalle on koittamassa haikea huominen. Varmasti melkoinen loukkaus tätä paikan omistajaa kohtaan ja en ihmettelisi, vaikka rosvoa vedettäisiin kohta ketjuilla auton perässä pitkin kylänraittia. Minulle sinänsä ihan sama, syökööt patukoita, jos kerran nälkä on - mutta ikävä vaan, että tämä juttu heittää nyt meille vuorostaan hiukan proteiinivajausta kehiin.

Illallinen

Mutta, mutta... Koska katsoin pari kuukautta Floridassa rikoskanavaa, niin tiedän, että murhan selvitys kannattaa aina aloittaa lähipiiristä. Kaikki on syyllisiä, kunnes toisin todistetaan. Virallisesti en uskalla edes epäillä, mutta pariskunnan kertomuksessa ei ihan kaikki täsmää. Mitään meteliäkään ei missään vaiheessa yötä kuultu. Ei kai nyt sentään? No, ihan sama - yritän nyt päästä tästä törkeästä rikoksesta ja järkytyksestä jotenkin yli.

Aamupäivällä ei voitu tehdä muuta kuin istuskella suojassa keittiörakennuksessa kissaa rapsuttelemassa, sillä sade ja tuuli oli sitä luokkaa, että harvemmin olen nähnyt vastaavaa. Vesivarastot ainakin täyttyy piripintaan ja juotavaa seuraavina viikkoina riittää. Teltta oli todella kovassa riepotuksessa ja hiukan huolestutti, että milloin se lähtee lentoon tai kangas repeää. Mustaakin mustemmat pilvet vyöryi taivaalla kuin aallot, pitäen aina välillä pienen hengähdystauon, vain iskeäkseen hetken päästä entistä rajumpana. Tuuli pöllytti suolavettä merestä mukanaan ja kaikki vaatteet oli koko päivän aivan kosteat ja inhottavan nihkeät. Aivan järkyttävä ilma ja kissakin oli ihan peloissaan ja halusi olla koko ajan sylissä. On muuten tosi seurallinen ja hyväluonteinen katti tämä.

Kello 15 aikoihin ilma laantui viimein sen verran, että lähdettiin, pienestä tihutuksesta huolimatta kävelylle ja käytiin katsomassa lähistöllä sijaitsevaa, saaren ainoaa luksushotellia nimeltä Paradise D'ouvea. Hinnat kyseisessä hotellissa alkaa 350€/yö, että hiukan on liian suolaista minun makuun. Taka-ajatuksena tässä oli, että jos vaikka löytyisi jotain ostettavaa meidän nyysittyjen patikoiden tilalle. Ei nähty yhtään asukasta paikalla, eikä mitään ostettavaakaan ollut, mutta ihan hienon näköiset bungalowit ja todella upea ranta edustalla. Jos lompakko kovasti hiertää persnahkaa takataskussa, niin miksei? Itse olen kyllä nyt tällä kertaa mielummin tässä meidän leirintäalueella, jossa rahat menee sentään suoraan paikallisen perheen hyväksi.

Hopeinen kuu luo merelle siltaa...

Illallinen syötiin leirintäalueen "ravintolassa", jossa todella hyvä annos riisiä ja paikallista kalaa maksoi about 8,50€. Todella halpaa verrattuna Uuden-Kaledonian yleiseen hintatasoon - ja uskallan rohkeasti väittää, että taatusti parempaa kuin ökyhotellissa. Joka ilta tulee varmasti syötyä tässä ja näin tuetaan edes hiukan tätä paikallista toimintaa. Nyt kun tässä iltamyöhällä vielä teltassa kirjoittelen, niin täysikuu loistaa meren yllä ja taivas on - luojan kiitos - edes hetken pilvetön!  Vaatteet ja teltta alkaa kuivua ja tunnelmat pikku hiljaa nousta. Toivottavasti huomenna paistaa aurinko jo risukasaankin ja alkaa tämä paratiisi pikkuhiljaa näyttämään meille oikeat kasvonsa! Tuuli on kuitenkin edelleen todella kova ja teltan etupäästä lähti äsken jo kepitkin maasta irti. Hyvää yötä! 

Noumea - Uusi-Kaledonia.

En nukkunut silmäystäkään Sydneyn kentällä ja olin aivan turpa huurussa koko yön - mutta siitä viis tai kuus. Nyt on nimittäin alkamassa täysin uusi ja odotettu vaihe meidän reissussa: eteläisen Tyynenmeren saaret - kaikkien paratiisien tyyssija. Jäätyminen loppuu nyt taatusti tähän! Huraa! Tähän asti piti vetkutella ja vitkutella, koska ei haluttu lähteä näille pienille saarille pahimpana myrskykautena - ja hyvä olikin ettei lähdetty, sillä Fidzillä tuli helmikuussa melkoista tuhoa (Iltasanomien uutinen). Nyt on kuitenkin odottelut odoteltu ja homma käyntiin!

Koska Qantas (ja moni muu lentoyhtiö) lopetti täysin yllättäen lennot Vanuatulle (kiitoradan huonon kunnon takia), niin ainoaksi keinoksi jäi aloittaa meidän Tyynenmeren kierros Uudesta-Kaledoniasta ja yrittää sitä kautta edetä aina syvemmälle ja syvemmälle. Uuden-Kaledonian lentoyhtiö Aircalin ainakin toistaiseksi vielä lentää Vanuatulle, joten suunnitelma on edelleen elossa. 

Lento Noumeaan lähti Sydneystä ajallaan kello 08 ja tällä kertaa oli jopa hyvää tuuria mukana, sillä saatiin exit-rivin paikat, joissa jalkatilaa todellakin riittää. Siinä paikalla toki joutuu avustamaan henkilökuntaa mahdollisen onnettomuuden sattuessa, eikä voi itse rynnätä ekana pihalle. Tästä olisi kyllä kiva kuulla faktaa, että onko joku oikeasti joskus jäänyt avustamaan? Lentoaika Noumeaan, Qantas 737-800 koneella oli tänään noin 2 tuntia ja 30 minuuttia.

Uusi-Kaledonia




Uusi-Kaledonia on Ranskalle kuuluva erityisyhteisö Tyynenmeren keskellä. Maantieteellisesti se on osa Melanesiaa. Uuden-Kaledonian pinta-ala on 18 575 km² ja asukasluku on vuoden 2011 arvion mukaan 256 275. Yhteisön pääkaupunki on Nouméa. Wikipedia
Pääkaupunki: Nouméa
Presidentti: Harold Martin
Väkiluku: 262 000 (2013) Maailmanpankki
Valuutta: CFP-frangi
Yliopisto: University of New Caledonia

Ja tässä kohtaa palataan taas hetkiseksi kapteeni Cookiin, sillä kukapa muukaan kuin Cook itse nimesi tämän paikan Uudeksi-Kaledoniaksi (uusi Skotlanti), ensimmäisellä purjehduksellaan vuonna 1776 (jossa siis Spöring oli myös mukana), koska maisemat muistutti Skotlannin ylämaata. Vuonna 1853 Uusi-Kaledonia "siirtyi" Ranskan omistukseen, mutta yhteiselo alkuperäisasukkaiden (Kanak) kanssa ei ole oikein kovin hyvin onnistunut. Itsenäisyyttä täällä kovasti edelleen haikaillaan. Valkoiset ihmiset tienaa ilmeisesti todella hyvin, mutta Kanakit ei juuri mitään ja sellainen tilanne on nykypäivänä vaan täysin kestämätön.

Anse Vata

Paikallisia herkkuja

Noumean "La Tontoutan" -kentältä hypättiin "tunnelmalliseen" paikallisbussiin (Carsud), jolla köröteltiin noin 70 minuutin pitkä, kuuma ja väsynyt matka Noumean keskustaan. En tiedä, mitä hinnan kanssa tapahtui, kun ei ymmärretty yhtään mitään, mutta halpaa oli.  Se asia paljastui jo tässä alkumatkasta, että on ihan sama käytätkö täällä kielenä englantia vai suomea, sillä yhtä vähän on kummallakin käyttöä. Maisemat matkalla näytti hyvin vehreälle ja vuoristoiselle, mitä nyt nuokkumiselta mitään näin. Mieleen jäi ainakin sateisen maan raikas tuoksu. Noumeassa hetken sekoilun jälkeen vaihto eri yhtiön bussiin (Karuia) ja vielä noin 20 minuuttia kärvistelyä Anse Vatan rannalle. Hinta 210CFP/1,75€. Se on sanottava, että eurooppalaiseen tyyliin, julkinen liikenne on täällä toimivaa, turvallista (joo, euroopassa onkin nykyään tosi turvallista) ja melko halpaa. Okei, joko nyt pääsisi hetkeksi nukkumaan? Ei. Yllättäen ei mitään meidän varauspapereissa mainittua hotellia missään näkynyt, joten hetken ihmettelyn jälkeen turisti-infosta kysymään, että missäs tällainen hotelli oikein sijaitsee? Siinähän se oli suoraan turisti-infon vieressä, mutta seinässä luki kylläkin aivan eri nimi kuin meidän varauksessa. Kummallista. 


Myös hotellin vastaaotto oli piilotettu niin hyvin sisäpihalle, ettei meinattu sitäkään millään löytää ja seuraavaksi sitten etsittiin koirien ja kissojen kera meidän huonetta. Nyt meinasi jo alkaa "rintaa pistämään ja viluttamaan", sillä olisi ihan kiva päästä jo lepäämään, eikä pyöriä laukut selässä koko päivää jossain hotellin käytävillä. Avainkortissa oli aivan järjetön huoneennumero (3407), jota ei kyllä pystynyt suomalaisella järjellä millään käsittämään. Lopulta selvisi, että huonenumero 3407 on kokonaan ihan eri rakennuksessa ja kuudennessa kerroksessa! Siis mitä ihmettä - tämähän on sulaa hulluutta!

Kuntoilua Anse Vatalla

Muuten, kuin täysin sekopäisten huonenumeroiden suhteen hotelli oli ihan hyvä ja sijaitsi komeasti suoraan vastapäätä Anse Vatan rantaa. Verrattuna Uuden-Kaledonian yleiseen hintatasoon - joka on täysin sairas - sain tämän hotellin jostain syystä yllättävän halvalla. Hinta kahden hengen huoneesta about 63€/yö. Joo-o, hintatasosta vielä sen verran, että esimerkiksi pizza maksaa 25€, pakastepizza kaupassa 10€, suklaalevy 9,50€, six pack James Boags olutta 28€, ruoka ravintolassa alkaen 30€ jne. jne. Hiki tulee otsalle pelkästään hintoja katselemalla. En voi millään käsittää, miten paikalliset ihmiset voi selviytyä näiden hintojen kanssa! Ranskalaisuutta halutaan väkisin täällä ylläpitää roudaamalla tuotteet Ranskasta, niin tuleehan sille tietysti hintaa. 

Koska tämä Anse Vata on täysin turistialuetta, ei tässä ole edes mitään hyviä ruokamarketteja lähistöllä ja ensimmäinen kunnollinen löytyy noin 2 kilometrin päästä. Sinne tulikin joka päivä käveltyä, ja tarjoustuotteita metsästämällä on täälläkin jotenkin mahdollista budjettimatkaajan selvitä nääntymättä nälkään. Kauppojen aukioloajat on todella omituisia ja esim. iso marketti sulkee ovensa joka päivä jo kello 12.30. Siis mitäääääääh??? Alkoholin myyntiin liittyy myös täysin päättömiä juttuja ja aina kun oltiin ostamassa yksi paikallinen olut marketista, niin kassa nappasi sen pois ja rupesi valittamaan jotain ranskaksi. Netistä lukemalla selvisi, että alkoholia ei saa pyhäpäivinä myydä ollenkaan ja pe-ma alkoholinmyynti loppuu jo kello 12. 

Todella hyviä patonkeja saa kyllä joka paikasta ja niitä tässä on joka päivä mussutettu huiviin. Ollaan jopa muututtu niin asiantuntijoiksi ja nirsoiksi patonkien suhteen, että enää kelpaa vain nimenomaan L'ancienne patonki. Olisikohan tämä suomenkieliseltä nimeltään "ranskalainen maalaispatonki"? En tiedä, mutta todella hyvää on! Viiniä voi löytää myös kohtuullisen halvalla patongin seuraksi.

Anse Vata

Ilmat Noumeassa oli koko visiitin ajan varsin sateiset, mutta välillä pääsi aurinkokin pilkahtamaan pilvien välistä ja silloin syöksyttiin heti tuli persuuksien alla rannalle. Sateet oli varsinainen vitsaus aina patongin rahtaamisen suhteen, sillä ne ei ole missään kääressä ja kastuu pelkäksi mössöksi jos vettä tulee kovasti päälle. Onneksi sillä ei ole mitään merkitystä lämpötilan kannalta paistaako aurinko vai ei - aina on kuuma. Kraanavesi on täällä ilmeisesti ainakin suhteellisen puhdasta, eikä luojan kiitos tarvitse mitään pullovesiä kaupasta selkä vääränä rahdata. Muoviset pullovedet on taatusti yksi pahimpia vitsauksia tyynemeren jätepyörteen kannalta. 

Päivät meni lähinnä Anse Vatan aluella pyöriessä, uidessa ja rannalta löytyi myös todella hyvä kuntoilupiste, jossa aina auringonlaskun aikaan käytiin hiukan riuhtomassa. Rannan tuntumassa on myös kovat petanque-pelit käynnissä aina iltaisin. Muutaman kerran käveltiin myös Noumean keskustaan, jonne on Anse Vatalta matkaa noin 5 kilometriä. Turistit täällä näyttää pääosin olevan japanilaisia, joka on hyvin positiivinen asia.

Lauantai-iltana oli Noumean keskustassa Earth Hour, mikä olikin yllättävän kiva juhla täällä. Yhteislaskulla vedettiin torilta kaikki sähköt poikki ja sen jälkeen alkoi torvisoittokunta tuuttamaan bilemusiikkia (esim. Party Rock Anthem yms.) ja oli kaikenlaista "tulitanssia" jne. Mahtava homma. Vastaava homma ei ikävä kyllä tule suomessa ikinä onnistumaan, sillä suomalaiselle miehelle ei ole mitään kamalampaa kuin vihreiden arvojen kannattaminen. Jos et suomessa kannata ydinvoimaa olet vähintäänkin ituhipppi, sivari, vassari, kommari ja hinuri. Sitten toisaalta kuitenkin ollaan olevinaan niin luontoihmisiä. Ota tästä selvää? Toistan kuitenkin rohkeasti oman kantani: ydinvoima on totaalisen perseestä ja ainoastaan möhömahaisten, kaavoihin kangistuneiden vanhojen ukkojen hallitsema, korruption rehottama pelikenttä. Hyvin ovat nämä äijät kyllä onnistuneet markkinoimaan ydinvoiman nimenomaan kaikkien "tosimiesten" juttuna. Ydinvoima ei ole kuitenkaan tulevaisuuden juttu - siis muuten kuin sotkujen siivoamisen kannalta.

Anse Vatan turisti-infossa käytiin vielä lauantaina kysymässä apua majoituksen

Kalastusta

saamiseen Ouvean saarelle, koska englanninkielisiin sähköposteihin ei saatu ikinä minkäänlaista vastausta. Turisti-infon nainen osasi onneksi englantia, mutta "hiukan" on suoraan sanottuna hankalaa täällä toimiminen, jos et osaa yhtään Ranskaa. Ollaan siis huomenna lähdössä pienelle Ouvean saarelle, jossa on majoituksen suhteen kolme vaihtoehtoa: yksi luksushotelli (hinnat alkaa 350€/yö, perinteinen "kylämajoitus" tai telttailua trooppisissa olosuhteissa. Normaalisti kannattaisi ehdottomasti valita kylämajoitus, mutta koska meillä nyt joka tapauksessa kulkee jo teltta mukana repussa, niin valittiin vaihtoehto numero 3. Suurin ongelma kaikissa vaihtoehdoissa on löytää joku, joka puhuisi englantia. Onneksi saatiin asia nyt turisti-infon kautta järjestymään, sillä Ouvea kuuluu niihin paikkoihin, jonne ei voi vaan ilmestyä, vaan jonkinlainen ihminen täytyy sinua siellä olla vastaanottamassa.

Kyllä, kyllä. Laukut on nyt pakattu ja kaikki alkaa olla valmista seuraava seikkailua varten. Ouvean pitäisi olla yksi maailman hienoimmista paikoista, joten tunnelma on hyvin odottava...

Sellainen ol Tasmania.

Ennen kuin häivytään, niin lyhyt Tasmanian loppuraportti:

737-800 retro

Vaikka kaikki oli kallista (paitsi bensa) ja kammottavia eliötä vyöryi joka tuutista, niin loppufiilis jäi ehdottomasti positiiviseksi. Ajoittain, kun sää natsasi kohdilleen, tykkäsin todella paljon! Jos lähtökohtana on, että elävänä pitää ehdottomasti tulla takaisin, niin siinä tapauksessa kannattaa ehkä miettiä vielä uudemman kerran Tasmaniaan tuloa. Upeimpia paikkoja nähdäkseen on pakko kiipeillä rinteitä ja pyöriä ties missä pusikoissa, joten vaaranpaikkoja riittää ja myrkyllisten eliöiden kanssa joutuu aivan varmasti reissun aikana tekemisiin. Onneksi Tasmania tarjoaa vastapainoksi myös roppakaupalla oikein kivaa eläinkuntaa.

Yksi hyvä vaihtoehto telttailun sijaan Tasmaniassa on vuokrata ns. "campervan" (joita oli hyvin paljon tarjolla), mutta sen hinnaksi olisi tullut yli 65€/päivä, joten henkilöauto/teltta oli tällä kertaa selkeästi halvempi vaihtoehto. Maisemat oli Tasmaniassa todella hienoja ja koko itärannikko on sellainen piilotettu aarre, josta ei moni edes tiedä. Sinne suosittelen siis välittömästi suuntaamaan! Itselläni ei ainakaan ollut aavistustakaan, että Tasmania voisi tarjota nimenomaan näin upeita rantamaisemia. Uutta-Seelantia en vaihtaisi Tasmaniaan, mutta Australian reissun yhteyteen suosittelen ehdottomasti! Näillä minun Australian kokemuksilla vaihtaisin esimerkiksi Ayers Rockin Tasmaniaan milloin tahansa! Olen todella tyytyväinen että tultiin! Nyt kuitenkin eteenpäin...

Yö Sydneyn lentokentällä

Boeing 717 paikat!!!

Viimeisenä Tasmanian aamuna herätys kello 07 ja sen jälkeen olikin kova riuhtominen ja repiminen, että saatiin kaikki autossa hujan hajan olevat kamat ja märkä teltta takaisin reppuun tungettua. Ehdittiin kuitenkin ennen lähtöä käydä vielä leirintäalueen vieressä sunnuntaisin olevalla kirpputorilla ja marketissa ostamassa hiukan myslipatukoita tulevaa seikkailua varten.

Lentokentällä oltiin tasan kello 11, joka tarkoitti sitä, että istuskelua ja jumitusta todellakin riitti tänään ennen lennon lähtöä. Jotenkin näihin pitkiin odotteluhin jo tottuu ja joku 4 tuntia ei tunnu enää yhtään missään. Auton sai onneksi palauttaa lentokentän toimipisteeseen ilman erillistä lisämaksua ja näin saatiin säästettyä iso summa, koska ei tarvinut ottaa kallista lentokenttäkyytiä keskustasta. Vaikka ajettiin täällä ajoittain melko haastavaa maastoa, niin Mitsussa ei ollut palauttaessa naarmun naarmua.

Päivän ensimmäinen lento viimein kello 17 ilmaan ja koneena sama Qantas 717-200 "pahanilmanlintu", jonka piti meidät tänne pari viikkoa sitten tuoda, mutta hyytyi Melbournen kentälle. Ja vaikka oltiin ensimmäiset ihmiset tiskillä tänään, niin eivätköhän heittäneet meille surkeimmat paikat koneen viimeiseltä riviltä, jossa ei Boeing 717-mallissa ole edes ikkunoita ja moottori ulvoo suoraan korvan vieressä. Tinnitusta luvassa seuraavat pari viikkoa ja jos moottori päättää syttyä tulee, niin siinähän loimuttuu kuin lohi lankulla. Aivan hirvittävät paikat ja lyhyt lento tuntui ikuisuudelta!

Hyvää yötä!

Melbournessa parin tunnin vaihtoaika ja seuraava lento uudella, retro-teemaisella 737-800 koneella kohti Sydneytä. Ikävä kyllä meidät oli taas heitelty ihan eri puolille konetta ja en voi käsittää, mikä tässä oikein on Qantaksella ongelmana? Lyhyt, noin tunnin lento Sydneyihin, jossa vaihto kotimaan terminaaliin ja tämän täytyy kyllä olla maailman ainut lentokenttä, jossa joutuu maksamaan terminaalista toiseen siirryttäessä. Hinta lyhyestä juna-ajelusta terminaalien välillä 6 dollaria (4€) per henkilö! Tämän 12 dollaria olisin mielummin käyttänyt vaikka iltapalaan kuin parin minuutin junamatkaan, mutta sinne mänt. En tiedä pystyisikö tämän maksun välttämään jotenkin ulkokautta kävelemällä? Tuskin. Käsittämättömän röyhkeää ja ikävä kyllä australian ahneus ja rahastus alkaa olla jo melkein suomen tasolla. 

Koska kello oli jo 22.30 ja seuraava lento oli lähdössä heti aamulla, ei todellakaan kiinnostanut maksaa reilusti yli 100€ muutaman tunnin piereskelystä lentokenttähotellissa, joten ajatuksena oli notkua ja nuokkua yön yli kentällä. Muuten ihan hyvä ajatus, mutta hyvin pian selvisi, että Sydneyn kenttä suljetaan aina 23-03 väliseksi ajaksi. Jengiä oli ties kuinka paljon makailemassa terminaalin käytävillä, joten koko porukka kerättiin kasaan, ohjattiin yhteen alueeseen terminaalissa ja ovet säppiin. Mikä älyttömintä, niin eivätköhän ota vielä kaikki juoma/snacks-automaatit yön ajaksi pois päältä. Miksi ihmeessä? Täyttä pelleilyä ja minkäänlaista syötävää tai juotavaa ei siis yön aikana ollut saatavilla. Onneksi ostettiin Tasmaniassa patukoita reppuihin, joita tässä nyt järsin terminaalin kylmällä ja kovalla lattialla maaten. Netti sentään on ilmainen ja pelaa. Voi hyvät ihmiset sentään, että täällä onkin kylmä! Ehkä olisi ollut sittenkin parempi vaihtoehto jäädä ulkopuolelle istumaan.

Tässä muuten hyvä sivusto liittyen nukkumiseen eri lentokentillä: www.sleepinginairports.net/

Palataan taas pian asiaan...

Tasmania: Launceston & Cradle Mountain

Tasmanian-tourneen viimeiset päivät aloitettiin jyräämällä torstaiaamuna 160 kilometriä sisämaahan, Launcestonin kaupunkiin. Ilma oli ikävä kyllä edelleen huono ja nyt näyttää säätiedotuksen mukaan siltä, että loputkin päivät tulee olemaan yhtä harmaita. Ei maha mittään.

Koko matka Launcestoniin oli sellaista kurvailua, että meinasi laatta lentää, eikä asiaa yhtään auttaneet kymmenet mätääntyvät eläinraadot teiden varsilla. En ole missään nähnyt tällaista roadkill-raatojen kavalkaadia ja jos rekka on sattunut ajamaan ison kengurun yli, niin se ei kuulkaas ole kaunista katsottavaa. Voi taivaan vallat sentään!

Launcestonissa tuli tietysti BIG4-ketjun leirintäalue heti ekana vastaan ja sinnehän se oli taas mentävä. Hinta järkyttävät 25€/telttapaikka. Tällä kertaa oli kuitenkin jopa muutama kuppi ja haarukka saatu hankittua keittiöön. Kehitystä! Meidän telttapaikka sijaitsi mäen päällä, jossa lampaat laidunsi ihan vieressä ja iltamaisemat oli kyllä varsin komeat alas kaupunkiin. Myös wallabi nähtiin pomppimassa illalla ihan meidän teltan vieressä.

Launceston

Launceston

Launcestonin kaupunki on perustettu vain muutama vuosi Hobartin vanavedessä vuonna 1806, asukkaita noin 72 000, ja jos Hobartista löytyi komeaa kolonialistista arkkitehtuuria, niin täältä sitä löytyy ehkä vieläkin komeampana. Kesällä Launcestonissa voi olla todella kuuma ja talvella taas karmivan kylmä, eli lämpötilavaihtelut on kuin suomessa konsanaan. Siitä olin hyvin yllättynyt, että näinkin pienessä kaupungissa isot matkustajakoneet jylisee jatkuvasti pään yli ja tuntuu kuin oli isommassakin metropolissa.

Koska sateessa oli hetken tauko, päätettiin kävellä teltan pystyttämisen jälkeen keskustaan, jonne oli noin parin kilometrin helppo kävely leirintäalueelta. Keskustassa tehtiin pieni kävelykierros ja tietysti James Boags olutpanimo piti käydä katsomassa ja yksi tehtaan tuote viereisessä ravintolassa ryystämässä. On muuten erittäin hyvä olut tämä James Boags! Marketista haettiin vielä helppoa, mikrossa valmistettavaa ruokaa ja sen jälkeen takaisin leirintäalueelle syömään. Sadekin oli taas vaihteeksi alkamassa.

Cradle Mountain

Launcestonin yö oli sateinen, kylmä ja huonouninen. Yritin kyllä laskea lampaita, mutta hiukan häiritsi keskittymistä kun yksi perhanan lammas huusi metrin päässä teltan seinästä koko yön suoraan korvaan!

Kohti vuoria

Perjantaiaamuna käynnistettiin Mitsu kello 08 ja suunta välittömästi kohti Cradle Mountain kansallispuistoa, jota meille olikin jo moni tämän retken aikana suositellut. Matka-aika oli tänään muutaman pysähdyksen kera noin 3 tuntia. Kansallispuisto jo nimenä soitti hälytyskelloja dollarien muodossa ja tottahan toki 16,50 (11€!!) piti maksaa per henkilö sisään. Siis perhana sentään, onko tuo 50 senttiä nyt aivan elintärkeä vielä siihen päälle? Ei ole tottakaan enää! Ollaanko tässä nyt menossa Disney Worldiin vai luontoon kävelemään? En vaan tykkää yhtään tästä ajatuksesta, että luontoon menosta pitää maksaa, mutta ehkä kyseinen lysti on enää vain suomalaisten perusoikeus - siis ainakin toistaiseksi. Eikö suomessakin joku totaalisen latvasta laho taho haluaisi luontoakin jo yksityistää? Täysin sairaita tyyppejä ja joutaisivat suoraan suljetulle osastolle, jotka tällaista kehtaa edes unissaan ajatella.

Patikoimassa

Onneksi tähän maksuun kuului sentään bussikuljetus parkkipaikalta alas järvelle, eikä täten tarvinut omalla autolla kapeita teitä enää yhtään enempää kurvailla. Alhaalla tehtiin kevyt kuuden kilometrin aamukävely järven ympäri, johon meni meillä noin 1,5 tuntia. Ilma oli matkan aikana hyvin vaihteleva, välillä paistoi ja välillä taas uhkasi sadekuuro. Jostain syystä tänään oli hyvin iäkästä porukkaa patikoimassa ja hauskasti aina joku huusi polulla: "nuoria ihmisiä tulossa takaa, tehkää tilaa!" Ainut vaan, että ei tässä nyt enää itsekään mitään ihan nuoria ihmisiä olla. Polvet napsuu ja paukkuu kävellessä, happi loppuu ja pierettää.

Maisemat kävelyllä oli toki hienoja, mutta pakko sanoa, että kaikkiin ennakkohehkutuksiin nähden lievähkö pettymys. Hyvin vahvasti tuli syksyinen lappi mieleen ja jos on käynyt aiemmin esimerkiksi Sveitsissä, Norjassa tai Uudessa-Seelannissa, niin ei tämä kyllä ole mitään niihin verrattuna. Sellaisille australialaisille, jotka eivät ole nähnet kuin punaista aavikkoa, niin tämä on varmasti huikea kokemus. Tuntuu vaan melko älyttömältä ajaa autolla 300 kilometriä, kävelläkseen luonnossa 6 kilometriä. Ei mene suomalaisen päähän tämä.

Cradle Mountainilta lähdettiin, parkkipaikalla syödyn, kevyen sämpylälounaan jälkeen ajamaan kohti Hobartia kello 14 aikoihin ja valittavana oli tänään kaksi reittiä. Navigointi ehdotti meille kilometreissä huomattavasti pidempää reittiä kuin olin itse suunnitellut, joten hiljensin mokoman värkin ja lähdettiin "lyhyempää" reittiä - joka oli virhe. Reitti oli toki kilometreissä lyhyempi, mutta suurimmaksi osaksi hiekkatietä aivan hevon kuusessa ja mutkittelua ylös, alas vuorenrinnettä. Matkaan Hobartiin meni ikuisuus, mutta maisemat oli todella hienoja ja ihan kiva sinänsä oli tämäkin osa Tasmaniasta nähdä. Jos vaan aikaa löytyy tuhlattavaksi, niin ehdottomasti kannattaa valita tämä reititys.

Paluu Hobartiin

Juhlallinen paluu Hobartiin tapahtui viimein kello 19 aikoihin ja ajettiin suoraan Hobart Showground leirintäalueelle, joka on ilmeisesti leirintäkäytössä aina silloin kun ei ole mitään tapahtumia? Koska toimisto ei ollut enää tähän aikaan auki, sai rahat ja sisäänkirjautumiskaavakkeen pudottaa luukusta sisään ja asia oli sillä selvä. Hyvä systeemi! Paikka sijaitsee keskellä kaupunkia, eikä ympäristö todellakaan ole mikään silmiähivelevän kaunis, mutta hinta telttapaikasta vain 10 dollaria (about 7€/yö). Suihkujen käyttö maksaa toki erikseen, mutta huomattavasti parempi silti näin kuin maksaa 25€/yö. Pieni keittiö alueelta löytyi ja vessatkin oli todella siistit ja myrkyttömistä eliöistä vapaat. Kävelyetäisyydellä on isot ostoskeskukset, marketit, "Alkot" ja kebab-kiskat, joten mitä muuta voi ihminen toivoa? Hyvä paikka, suosittelen! Muutama James Boags tuli perjantaillan ja onnistuneen Tasmanian kierroksen kunniaksi juotua, kirkasta tähtitavasta samalla tuijotellen. Sää oli selkenemässä.

Hobart showground

Lauantaina mentiin bussilla Hobartin keskustaan, jossa käytiin launtaimarkkinoilla ja sen jälkeen uimahallissa saunomassa ja porealtaassa viimeisten telttaöiden paleltumia sulattelemassa. Altaassa juttelin hyvin ystävällisen "tuntuisen" paikallisen, vanhemman rouvan kanssa, joka oli kiinnostunut, että mistä sitä oikein ollaan tänne tultu. "Ai, suomesta? Joo, sehän on siinä Kanadan yläpuolella? Tykkään kyllä ulkomaalaisista, ihan afrikkalaisista ja kaikista, mutta japanilaisia vihaan!" Ta-daa! Jumalautsi, nyt homma sai pahan käänteen, sillä minun seurassa ei Japania tökitä ja kiehuin jo naama punaisena siihen malliin, että allas kupli kuin kiehuva pata, vaikka ei ollut enää poreitakaan päällä! Onneksi keskustelu päättyi siihen, että hän näki ison, mahdollisesti myrkyllisen muurahaisen ryömivän lattialla ja lähti sitä listimään, jolloin itse liuettiin vähin äänin paikalta. Et sellainen tapaus.

Uimalan jälkeen käytiin syömässä amerikkalaisen Domino's pizzaketjun pisteessä ja näitä tarjouksia on ollut pakko tällä reissulla useasti hyödyntää. Tarjouspizza maksaa 5 dollaria (3,40€) ja siitä on vaan paha pistää mitenkään paremmaksi. Aika hyvän kohderyhmän on keksinyt tämä Domino's, nimittäin tuntuu sille, että jokainen reppureissaaja näitä tarjouksia hyödyntää ja Dominoksen auto pyörii iltaisin hostellin edustalla kuin taksit edesmenneen punaisen talon pihalla kotkassa.

Nyt on edessä vielä Tasmanian viimeinen telttayö ja sen jälkeen on meidän retkessä alkamassa täysin uusi vaihe. Jännäksi menee!

Tasmania: St Helens

Sunnuntaiaamuna pistettiin jälleen teltta nippuun ja lähdettiin suuntamaan 80 kilometriä pohjoiseen kohti St Helensin kaupunkia. St Helensin alueelta löytyy useampikin näkemisen arvoinen kohde, joten varasin sieltä leirintäalueen peräti neljäksi yöksi. Aikaa ei tänä aamuna haaskautunut turhaan aamupalan syömiseen, koska meillä ei ollut enää yhtään mitään jäljellä. Hyvin helppoa, nopeaa, vähärasvaista, sokeritonta, E-kooditonta, gluteenitonta ja yksinkertaista. Suosittelen kaikille laihduttajille ja hipstereille! Joku kunnon kauppa pitäisi kyllä tänään löytää ja täydentää varastoja, koska nämä pienemmät kyläkaupat tuppaa olemaan "hiukan" kalliinpuoleisia.

Tiet täällä Tasmaniassa on varsin hyviä kruisailla, mutta paikoin todella kapeita ja kieli keskellä suuta saa vetää, jos joku isompi auto tulee vastaan. Meidän Mitsubishi on onneksi todella hyvä ja vakaa ajaa, joten ei ongelmia sen suhteen. Maisemat kohti pohjoista oli jälleen tänään hienoja ja Uusi-Seelanti tuli ajoittain hyvinkin vahvasti mieleen. Viinitarhoja oli myös paljon ja leirintäalueella jo yksi ihminen hehkuttimeille, että viinit olisi Tasmaniassa paljon parempia kuin Australiassa. Tiedä häntä. Oltaisiin jo ostettu pullo kokeiltavaksi, mutta täyin järjettömästi paikallinen viini maksaa vähintään kolminkertaisen hinnan kuin jostain muualta kaukaa raahattu pullo. Älytöntä.

Bay of fires

Koska ilma oli tänään lämmin ja todella upea, ei haluttu tuhlata sekuntiakaan aikaa telttaa kasaamalla, vaan ajettiin suoraan Binalong Baylle katsomaan, jossain äänestyksissä jopa Australian hienoimmaksi valittua rantaa nimeltä "Bay Of Fires" (tulien lahti). Valkohiekkaista rantaa riitti silmänkantamattomiin ja vesi oli todella kirkasta ja turkoosia. Oujes! Rantoja reunustaa täällä oranssin jäkälän peittämät pyöreät kivet ja se tuo vielä ihan uuden ulottuvuuden tähän värien loistoon. Todella upeaa! Suomessahan on myös tätä jäkälää rantakivien päällä, mutta se on tosi "yllättäen" harmaata.

Bay of fires - todellakin!

Pari tuntia ihailtiin maisemia ja samoiltiin oranssien kivien välissä, jonka jälkeen alkoi nälkä olla sitä luokkaa, että oli pakko ajaa paikallisen marketin kautta leirintäalueelle syömään. Täällä St Helensissä oli onneksi ihan hyvä ja kohtuuhintainen marketti. Varattu leirintäalue (Hillcrest Tourist Park) oli oikein hyvä ja keittiössä ruokailuvälineet, kupit, kattilat, mikrot, pelit ja vehkeet. Näin tämä homma pitää hoitaa. Hinta telttapaikasta oli semikohtuullinen 16€/yö. Täällä leirintäalueella on jopa pelihuone, jonne astuessa tuntui kuin olisi palannut takaisin ihanalle 80-luvulle. Pingistä, pöytäjääkiekkoa, Suzuka 8 hour... Tuli hyvin nostalginen olo. Täysin kesyjä jäniksiä pomppii myös hyvin paljon tässä leirintäalueen maastossa.

Bay of fires

Illalla ajettiin vielä uudestaan Bay Of Fires -lahdelle, joka esittäytyi näin auringonlaskun aikaan taas eri väreissä - ja jos mitenkään mahdollista, vielä entistä upempana. Viimeisten auringonsäteiden leikkiessä ja maalaillessa kuvioita rantakiviin, näytti todellakin kuin koko lahti olisi ollut tulessa. Nyt ymmärrän tämän nimen ja ehdottomasti kannattaa tulla juurikin auringolaskun aikoihin katsastamaan! Välittömästi kun aurinko oli laskenut, alkoi ikävä kyllä taas sellainen hyttysten hyökkäys, että oli pakko juosta autolle ja kaasuttaa äkkiä karkuun.

Koko seuraava päivä (maanantai) oli inhottavan sateinen, joten ei ollut sen kummempaa tekemistä, kuin käydä autolla kaupassa ja pyöriä hetki kylänraitilla haistelemassa sadepäivän raikasta tuoksua. Myöhemmin iltapäivällä sade hellitti hetkeksi ja käytiin vilkaisemassa leirintäalueen lähellä sijaitsevia hiekkadyynejä. Mustat sadepilvet teki hienoa taustaa taivaalle ja ei puuttunut enää kuin kamelit niin olisi ollut täydellistä. Ei mikään maailmanluokan nähtävyys, mutta ihan käymisen arvoinen kohde, jos asustaa tässä läheisellä leirintäalueella.

Yhteentörmäys Tasmanian luonnon kanssa.

hämähämähäkki

Illalla kirjoittelin kaikessa rauhassa läppärillä leirintäalueen keittiössä ja yhtäkkiä havahduin johonkin liikkeeseen jalkojen juuressa. Aivan hillittömän kokoinen ja myrkyllinen Jack Jumper muurahainen ryömimässä kohti jalkoja! Äkkiä väistö takavasemmalle ja ehdin ottaa muutaman kuvan tästä hirviöstä, kunnes se hävisi jonnekin pelilaitteiden alle. Mietiskeltiin, että täytyypä olla tarkkana aina aamulla teltasta ryömiessä kun laittaa kengät jalkaan, ettei sinne vaan ole yön aikana mennyt joku myrkyllinen eliö sisään. Ja mitä teen seuraavaksi? Laitan jumankeuta muutaman minuutin lattialla seisoneet Crocsit jalkaan ja tunnen välittömästi jotain inhottavaa liikehdintää sisällä. Kyllä vain - Jack Jumper paikallistettu! Aaaargh! 

Melkein sain sydänkohtauksen ja potkaisin kengän jalasta sellaista vauhtia, että se lensi melkein seinästä läpi. AAaargh! Perhana sentään piti nyt tämäkin mennä tekemään, vaikka juuri puhuttiin asiasta! Onneksi ei sentään ehtinyt tulla pistoa. Jack Jumper on Tasmanian pahin tappaja, koska sen pisto saattaa aiheuttaa hyvinkin pahan allergisen reaktion. Sitä ei tiedä Erkkikään onko sille allerginen vai ei, enkä haluaisi tässä kohtaa nyt lähteä testaamaan! Täällä tulee täysin vainoharhaiseksi, kun joutuu koko ajan niskat vieterinä kyttäilemään, että mikä myrkkyolio mahdollisesti seuraavaksi jostain teltan raosta pongahtaa. Jos telttaan esimerkiksi pääsee livahtamaan Sydney funnel-web -hämähäkki, niin hyvin todennäköisesti ei enää seuraavaa aamua nousta näkemään. Luontoa täytyy siis muistaa aina Tasmaniassa kunnioitaa, sillä se on jatkuvasti läsnä - halusit sitä tai et. Sen voin kuitenkin kertoa, että luonto ei sinua tänne halua - lähe menee. Näen painajaisia tästä tapauksesta seuraavat pari vuotta. Hyvää yötä! Paitsi, että kun menin yöllä vessaan, niin pisoaarissa väijyi niin järkyttävän kokoinen hämähäkki, että yölliset vessareissut loppuu nyt kyllä tähän. Kiitos ja näkemiin.

Dyyneillä

Maanantain ja tiistain välinen yö oli muutenkin kammottava: vettä tuli kaatamalla ja oli inhottavan kylmääkin. Vaikka sää oli vielä aamullakin täysin surkea, päätettiin silti lähteä tekemään retki Columban putouksille, joka on rankattu netissä tamän alueen ykkösnähtävyydeksi. Tähän retkeen voi kätevästi yhdistää myös kaksi kivaa välipysäystä, joista ensimmäinen oli hyvin erikoinen, täysin "keskellä ei mitään" sijaitseva antiikkikauppa: "Shop in the bush". Paikka on täynnä vanhoja antiikkiesineitä ja kirjoja, joita voi ihmetellä ja vajota mielessään ajassa kauas taaksepäin, sateen samalla ropistessa tunnelmallisesti peltikattoon. 

Seuraava pysähdys otettiin paikassa nimeltä "Pub in the Paddocks", jossa voi jatkaa samaa "ajassa taaksepäin" tunnelmaa, syödä maistuvan lounaan tai juottaa pihalla röhkivälle valtavalle sialle olutta. Se kuulemma pitää erityisesti juuri oluesta. Itse ei tässä kohtaa päivää kuitenkaan vielä syöty, enkä todellakaan tuhlaa oluita millekään sialle. Riittää, että yksi sika täällä juo sitä olutta.

Putoukset

Columban putouksille oli pubilta vielä noin 10 kilometrin ajomatka, ylös kapeaa tietä ja kammottavasti jopa isoja turistibusseja saattaa tulla mutkissa vastaan. Pertti Salovaara sanoisi tähän, että "Mahoton paikka!" Putouksen näkee kyllä ylhäältä parkkipaikaltakin, mutta alas katselutasanteelle on hyvin helppo, 10 minuutin kävely, josta avautuu paljon upeampi maisema suoraan 90 metriselle putoukselle. Itse olen näitä putouksia nähnyt jo maailmalla niin paljon, etten mitään valtavaa elämystä kokenut, eikä tämä hienompien putousten listalle missään nimessä mene. Ihan näkemisen arvoinen, jos ei muutakaan tekemistä ole. Mutta, että paikan ykkösnähtävyys? Minun mielestä ei ole...

Torstaiksi luvattiin jopa 10 asteen yhtäkkistä nousua lämpötilaan, joten innoissaan pakattiin jo pyyhkeet ja rantakamat valmiiksi. Nytkö viimein päästään turkoosien vesien syleilyyn? ...Öööö, ei päästy. Lämpötilan nousu kyllä toteutui ja asteita oli päivällä yli 30 astetta, mutta ikävä kyllä myös aivan mielettömän tuulista - eikä kovin aurinkoistakaan. Aallot oli rannassa sitä luokkaa, ettei mitään asiaa veteen ja tämäkin rantapäivä oli siis vaan unohdettava. Hiukan ärsyttävää, koska tämä koko St Helensin visiitti oli rantareissuksi tarkoitettu ja ainoastaan yhtenä päivänä ollaan päästy hetkeksi rannalle heilumaan. No ehkä tässä saadaan tulevaisuudessa rantoja ihan tarpeeksi vielä...  

Binalong bay

Et sellasta. Täma St Helensin alue on siis hyvin säästä riippuvainen ja nähdäkseen paikan koko kauneudessaan, vaatii se ehdottomasti auringonpaistetta ja värikkäitä auringonlaskuja. Suosittelen katsomaan säätiedotukset tarkkaan, ennen kuin starttaat autoa. Jos kaikki natsaa kohdalleen, niin kokemus on kyllä vertaansa vailla! Ehdottomasti suosittelen!

Tässä tuhlattiin nyt neljä päivää aurinkoa odottamalla ja hiukan alkaa tulla koko Tasmanian projektin suhteen jo kiirus. Huomenna jatketaankiin vauhdilla meidän Tasmanian tourneeta kohti Lauancestonin kaupunkia.