maanantai 5. lokakuuta 2015

Nagoya: Luut rutisee

Tämä Nagoya on sellainen jännä tapaus, että vaikka olen käynyt täällä ties kuin monta kertaa, niin sinunkauppoja ei ole siitä huolimatta edelleenkään tehty. Jotenkin tämä on aina vaan jäänyt hiukan kylmäksi ja etäiseksi, enkä saa tähän mestaan oikein minkäänlaista otetta.

Hommahan on hyvin pitkälti kiinni myös siitä, etten ole saanut täällä ikinä mitään paikallista opastusta. Ainoat ihmiset, joita täältä etäisesti tunnen on yhden ystävän miehen kavereita ja asian tekee hiukan kiusalliseksi sellainen fakta, että en ole silleen mikään "BFF" tämän miehen kanssa, mutta näiden hänen kavereiden kanssa oli kyllä viimeksi kieltämättä todella hauskaa. Heitä tapaisin kyllä mielelläni täällä, mutta tilanne on hiukan ongelmallinen sen suhteen - joten ehkä jätetään koko homma väliin.


Nyt vaan sellainen juttu, että koska tämä minun ystävä saattaa tulevaisuudessa siis asua Nagoyassa, niin se tarkoittaa samalla sitä, että myös minä tulen mahdollisesti kengänpohjiani täällä hyvin paljon kuluttamaan. Eli jonkinlainen yhteinen sävel ja lämpeneminen olisi nyt Nagoyan kanssa kerta kaikkiaan saatava aikaan - ellei peräti eteneminen seuraavalle pesälle? Mitä tässä oikein pitäisi keksiä? Kukkia? Suklaata?? Romanttisia runoja takkatulen äärellä??? Nagoya, kerro minulle mitä oikein haluat? Teen mitä vain!



Olin lauantaiyön jossain ihan ihme hotellissa, ja ihmeellisen siitä teki lähinnä Itä-Eurooppalaiset hotellisasukkaat (miehiä ja naisia), jotka puuhasivat seinän takana jotain todella erikoisia juttuja. Hienoja autoja pörräsi edustalla ja Itä-Eurooppalaisia naisia lappasi sisään ovista ja ikkunoista. Sunnuntaiaamuna kello 10, kun kirjauduin hotellista ulos, niin meno oli edelleen melko villiä. Joo, ihan hyvä, etten ottanut tästä kuin yhden yön. Muuten hotelli oli kyllä todella laadukas ja ehkä satuin vain huonoon aikaan paikalle?

Koska sunnuntaina sisäänkirjautuminen seuraavaan hotelliin oli vasta kello 15, niin hiukan ahdisti ajatus, että missäköhän tämänkin ajan yksinäni laukkuineni nyt värjöttelen sitten? Onneksi unohdin sellaisen faktan, että kaikkialla muualla maailmassa paitsi suomessa, sunnuntai onkin itse asiassa se kaikkien tapahtumarikkain päivä ja silloin ihmiset on sankoin joukoin liikenteessä. Joka paikassa oli jotain kivaa ohjelmaa, eikä tullut aika yhtään pitkäksi.


Tungin (siis todellakin runnoin) laukut aseman säilytysboksiin ja hengailin paikallisen TV-yhtiön järjestämässä tapahtumassa, jossa oli konsertteja ja kaikenlaisia erilaisia ohjelmaesittelyjä. Yhdessä vaiheessa esiintyi ryhmä hyvin nuoria tyttöjä ja eturivissä tönötti iso liuta about minun ikäisiä sällejä, jotka osasi kaikki biisien sanat, teki käsiliikkeet täysin rytmissä ja oli muutenkin ihan liian fiiliksissä. Tästä olin hiukan huolestunut, mutta huvinsa kullakin.

Nyt hämmentävä fakta: Japanissa ei ole roskan roskaa kaduilla, mutta ei myöskään roskiksen roskista! MISSÄÄN!!! Kaupasta kun ostaa leivän ja teetä, niin niitä perhanan roskia saa sitten kantaa koko päivän mukana.


Kello 15 jälkeen kävin kirjautumassa Wing International-hotelliin ja tästä majoituksesta ei todellakaan ole valittamista. Todella hyvä hotelli ja hinta vain 41,50€/yö - siis kahden hengen huoneesta. Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä nämä hinnat on minusta uskomattoman alhaisia tasoon nähden. Pieni huone toki, mutta todella siistiä, niin kuin aina Japanissa. Otin kahden hengen huoneen valmiiksi, koska Katja on jo lähtökuopissa Suomen päässä. Kenkää on tullut lopullisesti töistä, joten mikään ei enää estä lähtöä. Mitä eroa sitten on yhden ja kahden hengen huoneella Japanissa? Ei yleensä yhtään mitään, mutta hintakin on onneksi sama, jos saat jotenkin kaksi ihmistä sisään sullottua. Katja tapaa vielä Suomessa olevan japanilaisen ystävän Helsingissä, jonka jälkeen täräyttää Finnairin suoralla Nagoyaan, lentopisteet savuna ilmaan pölisten.


Ja matkan ensimmäinen tapaturma on nyt sattunut: kun tulin suihkusta, niin täräytin varpaan (neljäs varvas) keskellä huoneen "käytävää" törröttävään ovistoppariin. Naps vaan kuului ja se oli sitä myöten selvää nakkia. Varvas on nyt aivan mustana ja käveleminen kengän kanssa on melkein mahdotonta. Onneksi sen saa teippaamalla melko hyvin pois pelistä häiritsemästä ja ihan turha tällaisesta on mennä lääkäriin, koska ei sille mitään voi tehdä kuitenkaan. Mitään laastaria ja puhallusta en siihen tarvitse, puhumattakaan jostain röntgenkuvasta, missä näkyy, että se on rikki. Seinällekö se kuva pitäisi sitten kehystettynä laittaa? Joo, tunnen kyllä varsin hyvin, että se on rikki muutenkin.



Maanantaina kävin kävelemässä Nagoyan linnan ympäri ja oli kyllä todellinen tuskien taival! Hiki valui otsalta ja tuntui suoraan sanottuna siltä, että kävelyt on nyt vähäksi aikaa kävelty. Lopussa kipuun alkoi kuitenkin jo puutua ja homma alkoi taas pikku hiljaa jotenkin luistamaan. Ehkä tämä ei nyt niin paha juttu lopulta olekaan? Vastaantulevat ihmiset katsoivat kyllä säälivästi kun raahauduin väkisin tuskanhiki otsalla eteenpäin. Paljon oli kissoja linnan läheisyydessä pyörimässä ja niitä tuli rapsuteltua ja kyseltyä uusimpia kuulumisia tuholaisrintamalla.

Ehkä tästä jotenkin selviän huomenna Katja vastaan juna-asemalle? Siitä lähteekin sitten meidän yhteinen seikkailu käyntiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti