Kobe: Kukkulan kuningas

Shin-Koben asema.

Koska aamulla oli hyvä ilma ja olokin mitä mainioin, niin ajattelin pienenä happihyppelynä käydä vähän kiipeilemässä Koben luotijuna-aseman takana näkyvillä kukkuloilla. Olen vuosien varrella katsellut niitä salaa vähän "sillä silmällä" ja nyt oli todellakin korkea aika toteuttaa tämä mieliteko.

Shin-Koben asema on todella upeassa paikassa, suoraan vihreiden rinteiden syleilyssä ja heti aseman takaa alkaa kivat ulkoilureitit. Jos Kobe-sana soittaa kelloja, niin se johtuu luultavasti siitä, että Kobe tuhoutui maanjäristyksessä melko totaalisesti vuonna 1995. Hyvin on kaikki saatu paikattua jo vuosia sitten, eikä oikeastaan enää mikään muu kuin monet muistomerkit muistuta tapauksesta. Kobe-härkä on toinen kuuluisa paikallinen juttu, mutta ei nyt mennä siihen, koska ei kuitenkaan ole varaa sitä syödä.

Ylös kukkulalle pääsee myös jonkinlaisella köysiratahissillä, mutta se maksaa älyttömästi ja ajattelin, että onhan tässä perhana sentään jotain mäkiä ennenkin kiivetty - ei se nyt voi kovin kummoinen juttu olla? Kiskan kautta pari Pocari Sweatia (urheilujuoma) laukkuun ja ei kun äijä kirmaamaan mäkeä ylös kuin joku vuorikauris konsanaan.

Putouksia.

Alkumatkasta tuntui, että joku hiertää inhottavasti kengässä, mutta kipu unohtui nopeasti, kun alkoi tulla todella komeaa maisemaa ja putousta vastaan! Tosi raikasta oli hengitellä ja painaa polulla menemään. Aina sanotaan, että japanilaiset tulevat matkoilla muka etsimään puhdasta ilmaa ja hiljaista luontoa, mutta tässähän sitä on jumankeuta heti luotijuna-aseman takana! Putouksen jälkeen nostin selvästi leveliä ja juoksin portaita ylöspäin oikein kunnon vauhdilla. Harvinaisen hyvältä tuntui tänään meno.

Ylhäällä kukkulalla oli joku ihme armeija-äijä vetämässä lihastreeniä ja ajattelin, että annapas nyt kun miinanpolkija näyttää, miten niitä punnerruksia oikein tehdään! Otettiin pieni aamuinen kuntoilukisa ja tulihan siinä sellainen 6 x 50 sarja punnerruksia tehtyä - ja se riitti minulle kyllä näissä asteissa. Koska armeijajutut ei ehkä ole ihan minun ensimmäisiä kiinnostuksen kohteita elämässä, niin häivyin vähän äänin ja jätin äijän sinne ylös vuolemaan jotain isoa karahkaa veitsellä. Tämähän oli kuitenkin ihan hyvä homma, koska kuntoilupuoli on jäänytkin vähän vähemmälle täällä.

Jaksaa, jaksaa.

Sellainen kolme tuntia tuli kaiken kaikkiaan vuorilla samoiltua ja olipa kiva reitti vetää näin aamutuimaan. Jos satut Koben ohi joskus menemään luotijunalla, niin mikset pitäisi tässä kohtaa pienen kuntoilutauon? Käy tsekkaamassa putoukset ja jatka sitten taas matkaa. Alakerran ovista vasemmalle, tunnelin kautta aseman taakse ja polku alkaa heti siitä ylös.  Ekat putoukset on ihan lähellä rinteessä, eikä ole paha nakki ollenkaan. Ei tossa nyt tullut kuin joku 5 kilometriä patikoitua, mutta jyrkkää ylämäkeä ja porrasta, niin varsin tehokas oli treeni.

Päivän menu.

Alhaalla mietin, että menisikö junalla takaisin keskustaan, vai ostaisiko sillä rahalla juomia automaatista - joten teet ja calpikset mahassa kuplien kävelin vielä Koben keskustaan. Amagasakissa kävin syömässä todella tuhtin aterian (noin 5€) onnistuneen reissun kunniaksi ja eipä paljon paremmin voisi perjantaipäivää aloittaa. Ainut vaan, että hiukan joutui kiivetessä varomaan toista jalkaa ja samalla toiselle tuli enemmän kuormitusta, joten nyt vetää polvea jumiin. Katotaas miten käy.

Pyörin hetken Amagasagissa päivittäisellä tarkastuskierroksella ja sen jälkeen päätin lähteä tsekkaamaan mystisen Daisenryo Kofun. Todella huonosti mainostettu kohde tämä Daisenryo, koska olen mennyt lentokentältä tullessa varmaan tuhat kertaa ohi, tietämättä, että mitään sellaista on edes olemassa. Muinaiset avaruusoliot-ohjelma piti katsoa, että tulin tietoiseksi tällaisestakin nähtävyydestä.

Daisenryo Kofun.

Läksin sellaisella asenteella liikenteeseen, että hohhoijaa, olikohan tämä nyt hyvä idea, mutta siinä vaiheessa, kun talojen välistä alkoi "totuus paljastua", niin olin lentää hanurilleni! Siis ihan mieletön mesta! En pysty ikinä käsittämään, miten se on rakennettu ja  olin todella vaikuttunut! Oli täysin pimeää, aivan hiljaista ja tunnelma todella aavemainen. Vain lintujen äänet kuului saarelta. Tätä ei varmaan kauheasti mainosteta sen takia, koska kokonaisuutta on hyvin vaikea hahmottaa maasta käsin ja toisekseen mesta on keskellä tiheää asutusta, eikä varmaan kukaan halua turisteja pyörimään pihoilleen. Ei tarvitse omata kovin isoa mielikuvitusta miettiäkseen, että tuolla kyllä piilotetaan jotain tosi isoa salaisuutta.

Daisenryo Kofun on siis yli 1500 vuotta sitten rakennettu hauta (ilmeisesti?), jolla on pituutta vaatimattomasti 486 metriä, leveyttä 296 metriä ja korkeutta 35 metriä. Korkeus nimenomaan yllätti minut. Ylhäältä katsottuna se on aivan kuin avaimenreikä, mikä lisää mystisyyttä. Jos haluat nähdä, miltä paikka näyttää ilmasta käsin, niin katso tuolta: http://www.osaka-info.jp/en/facilities/cat17/post_238.html

Dotonbori.

Loppuilta menikin sitten Dotonborilla, joka on Takoyakin syömisen ohella yksi  Osakan ns. "pakollisia juttuja". Aivan järjettömästi jengiä näin perjantai-iltana ja turisteja varmaan suurin osa. Jos sinulla on ahtaanpaikankammo: jätä väliin! Selfiekepitkin vielä heilui tungoksessa niin, että ihan kuin olisi ollut jossain turnajaisissa.

Dotonborilla löytyy myös Osakan kuuluisa maamerkki: juokseva Glico mies. Glico on siis paikallinen makeistehdas ja tämä 300 metrin juoksija tuli siitä, että yhden makeisen laskettiin antavan energiaa tasan 300 metrin juoksemiseen. Tarkkaa touhua.

Dotonbori.

Toinen juttu Dotonborista: nimittäin kun turistit lähtee, rotat tulee! Olin kerran keskellä yötä siellä pyörimässä ja rottia nousi viemäreistä samalla tavalla kuin pukumiehiä nousee aamulla metrotunnelista. Siih huh huh! Todella kammottavaa!

Onnistuin jotenkin ihmeen kaupalla vielä survoutumaan illan päätteeksi junaan ja palaamaan Amagasakiin yöksi, joten onnistunut päivä kaiken kaikkiaan.

Nyt tässä huhuillaan vielä yhden japanilaisen ystävän kanssa toisiamme. Hän on juuri nyt suomessa ja kyselee, missä minä olen? Ja minähän olen nyt tietysti japanissa ja kyselen, missä hän on? Et silleen...

Olin ajatellut, ettei mikään voi Japanissa enää minua yllättää, mutta kun tässä nyt kirjoittaessa katson samalla TV:tä, niin kyllä muuten voi! Voi hyvää päivää ja hyvää yötä.

Huomenna maisemanvaihto...