Tokio: Paluu tulevaisuuteen

Olenko sivunnut vielä ollenkaan ekologisuusaihetta Japanissa? En vissiin? Huomasin vaan, että meidän roskis täyttyy jatkuvasti pelkästä muovijätteestä, enkä uskalla edes ajatella, miten paljon tuota hirvittävää tavaraa saattaa esimerkiksi vuoden aikana täällä tulla? Muovipusseja tulee kaupasta niin paljon joka kerta mukaan, että kissatkin juoksee kauhuissaan pakoon, kun vyöryn pussit suhisten mäkeä alas kämpille. Taivas varjele mitä sieltä tulee!? Hyvä ettei yksittäisiä mustikoitakin ole pakattu muoviin täällä.

Paluu tulevaisuuteen.

Koska keskiviikkona oli Paluu tulevaisuuteen -elokuvasta tuttu päivämäärä ja Marty McFly:n oli

tarkoitus saapua tänään, niin päätettiin kävellä Ikebukurolle, jossa sijaitsi hauska, aiheeseen liittyvä teemakahvila. Sellaista asiaa ei muuten ole olemassakaan, mille ei olisi tehty japanissa jonkinlaista teemaravintolaa. Ikävä kyllä monella muullakin oli tänään sama ajatus ja kun Japanissa porukka lähtee joukolla liikkeelle, niin siinä kohtaa on vitsit vähissä!

Reilusti yli tunti meni jonottaessa sisään, mutta annokset oli onneksi sen verran hauskoja ja omalaatuisia, että ehkä tämä nyt oli kaiken vaivan arvoista - joskin melko kallista. Hiukan maa järisi sisällä kahvilassa ollessa ja lautanenkin lensi yhtäkkiä tiskiltä lattialle. Sirpaleiden lennellessä joka puolelle, ehdin jo mielessäni kuvitella, että Marty on nyt todellakin tulossa!

Minusta on hyvin hauskaa, että aivan kissakahvilan vieressä Ikebukurossa on puisto, jossa on hyvin paljon kissoja, joita voi rapsutella ihan ilmaiseksi. Jouduin istumaan varmaan tunnin paikallani, kun yksi katti vaan päätti, että hän nyt vetää tirsat minun sylissä ja sillä selvä. Äläkä edes kuvittele liikkuvasi sinä aikana!

Kattien hypnotisoimisen jälkeen jatkettiin kävelyä kohti Uenoa ja Asakusaa, josta suunta Ameyokon kautta Akihabaralle ja sieltä vielä Ochanomizun (hieno maisema sillalta joelle) kautta kohti Tokyo Domella sijaitsevaa Muumikahvilaa. Nyt alettiin jo sivuamaan pisintä kävelyä koko elämän aikana.

Muumidonitseja ahneeseen suuhun, kuola valuen tunkiessa, tuli tietysti vielä huono omatunto, että onhan nämäkin kammottavat kuonat elimistöstä poltettava - joten eiköhän lähdetty vielä kävellen takaisin Tokiwadaille. Töttöröö! Kaiken kaikkiaan matkaa tuli päivän aikana 31,56 kilometriä, että kyllä siinä nyt tuli varmasti muutama donitsi ja kengänpohja kulutettua. Missähän helvatissa se Paluu tulevaisuuteen elokuvan lupaama lentävä rullalauta oikein viipyy? Sillä olisi hyvä painaa pitkin katuja menemään.

Perjantai-iltana käytiin paikallisessa onsenissa (kylpylä) Tokiwadailla ja tämä olikin yllättävän hieno mesta. Yksi parhaista missä ollaan Japanissa käyty! Kuutamon valaisemat, höyryävät luonnonkivialtaat, hiljainen veden solina, kevyt viilentävä tuuli iholla, kylmien kivien tuntu varpaiden alla, paikallisten äijien kanssa istuminen tähtitaivaan alla täyden hiljaisuuden vallitessa... Tässä kohtaa ääni minun sisällä sanoi: "Huhuu, onko siellä ketään kotona? Jos on, niin lopeta nyt hyvä mies jo se pelleily - etköhän sinä ole paratiisisaaresi jo löytänyt!". Joo, olen sinänsä täysin samaa mieltä tästä sanomasta, mutta fakta on kuitenkin se, että aina se kaukokaipuu vaan vaivaa - vaikka olisikin jo kaukana! On vaan nähtävä vielä mitä seuraavan kulman takaa löytyy. Reissumies on reissumies kaukomaillakin.

Lauantaiksi oltiin sovittu tältä erää viimeinen tapaaminen Japanilaisen ystävän kanssa Saitamassa, joka sijaitsee noin 60km Tokiosta pohjoiseen. Tämä ystävä asui ennen pienellä Miyakojiman saarella Okinawalla, mutta on nyt palannut takaisin tänne synnyinseudulleen. Hänellä oli mahtava idea viedä meidät oppimaan udonin valmistusta ja koska udon on minun ehdottomia lempiruokia Japanissa, niin olin ns. "henkeä täynnä" tästä ajatuksesta.

Tästä ystävästä haluan sanoa ehdottomasti, että hän on hyvin lämminhenkinen tapaus ja suoraan sanottuna oikea pelastava enkeli! Siihen on hyvät syyt alempana. Kaiken lisäksi hän on siitä mielenkiintoinen tapaus, että on pudonnut japanilaisesta oravanpyörästä ulos (hyvin harvinaista), eikä ole mikään kultalusikka hanurissa tyylinen tapaus ollenkaan. Todella aito ja avoin ihminen. Hyvin mielenkiintoista on kuulla hänen ajatuksia ja minä tietysti aina heitän vielä vettä "pahojen ajatusten kiukaalle" ja lohdutan, että elämässä on paljon muutakin kuin työ. Paljon, paljon muuta!

Paluu menneisyyteen:

Oltiin vuonna 2011 maaliskuussa Miyakojiman saarella, josta vuokrattiin asunto kuukaudeksi, ja juuri kun oli päästy paikalle, niin eiköhän tule maanjäristykset, Fukushimat ja ties mitkä helvatin shimat vielä siihen päälle! Ensin pelättiin, että tsunami hukuttaa meidät tai maanjäristys romahduttaa yön aikana koko talon - ja kermana kakun päällä vielä, että seuraavaksi tulee säteilylaskeuma ja laahustetaan kohta ympäri saarta jonain mutanttifriikkeinä, joilla kasvaa kolmas käsi hanurista. Täytyy sanoa, että päivittäinen ruumiiden ja kauhujuttujen näkeminen tv:ssä, netissä ja joka puolella pisti fiilikset sen verran tehokkaasti matalaksi, että ei paljon enää kiinnostanut mikään. Lopulta olin siinä pisteessä, että päätin, että minä olen saanut niin paljon Japanilta, että menen mukana vaikka pohjaan asti, jos näin on käydäkseen! En varmalla lähde minnekään suomeen jäätymään maaliskuussa, tulkoot ihan mitkä säteilyt tai tsunamit tahansa! Ja se oli hyvä päätös!

Tavattiin tämä kyseinen ihminen fiilisten ollessa ankeimmillaan alakerran kaupassa ja hän sitten otti meidät vähän niin kuin suojelukseen muutaman ystävänsä kanssa. Tämä oli todella mahtava juttu, koska nähtiin, että Japanilaisetkin menee tästä tapauksesta eteenpäin, niin ehkä meidänkin pitäisi myös mennä. Tämän jälkeen oli grillausta, takoyakin valmistusta, iltoja izakayassa ja lopulta tämä reissu olikin heidän ansiostaan todella ikimuistoinen, muutenkin kuin kauhujuttujen osalta. Vaikka kyseisen retken ajoitus ei olisi voinut enää huonompi olla, niin en kadu yhtään että lähdettiin!

Koska kyseisestä visiitistä jäi kuitenkin hiukan ahdistavat fiilikset kytemään mieleen, niin käytiin pari vuotta sitten tekemässä uusintavisiitti Miyakojimalle ja tavattiin vielä kaikki ihmiset (ja tutut kissatkin) siellä. Sellaista vieraanvaraisuutta ei ole kyllä montaa kertaa tullut maailmalla vastaan, mitä saatiin sen reissun aikana ja täytyy sanoa, että olen todella ylpeä näistä Miykojiman ystävistä. Tuollaisesta paikasta ei nimittäin ihan niin vaan ystäväpiiriä kehitetä. Ja mitä itse Miyakojiman saareen tulee, niin voi elämän kevät sentään, että on hieno mesta! Suosittelen!

Lauantai Ogawamachissa.

Posotettiin siis lauantai-aamuna Ogawamachin asemalle, jonne kestää Tokiwadailta hiukan yli tunti junalla. Olin todella yllättynyt siitä, miten maaseutua tämä paikka oli, vaikka sijaitsee vain tunnin päässä Tokiosta! Vuoristoista, rauhallista maalaismaisemaa ja hetken tuntui, että olenko nyt jossain Kaakkois-Aasiassa vai Japanissa? Todella kivan oloinen mesta. Tavattiin ystävä pienellä, piskuisella juna-asemalla, josta jatkettiin autolla ensimmäiseen kohteeseen opettelemaan udonin valmistusta. Opettajana toimi paikallinen mummo, joka todellakin piti huolen siitä, että hommat tulee kunnolla tehtyä, eikä yhtään lusmuilla. Parisen tuntia meni taikinaa vatkatessa, vääntäessä, talloessa (kyllä vain) ja keitellessä, mutta nyt on sekin taito sitten hyppysissä! Pullat pystyyn, taikina nousee - ja tätähän alkaa himassa todellakin nyt nousemaan! Ööö, en vaan tällä hetkellä tiedä, että missä ihmeen himassa?

Seuraavaksi mentiin opettelemaan Japanilaisen paperin valmistusta ja siinä ensimmäisenä tehtävänä oli kerätä ulkoa kukkia ja syksyisiä kasveja. Helppo nakki, sillä kaikki rinteet oli täynnä jonkinlaista upeaa ja värikästä syyskasvustoa. Kukat aseteltiin ja läväytettiin paperin sisään ja kuivumisen jälkeen niistä pitäisi tulla komeita postikortteja. Luvattiin tulla hekemaan ne seuraavalla reissulla. Hyvin mielenkiintoista oli nähdä tämäkin homma.

Seuraavana ohjelmanumerona oli laskea pahvinpalan päällä jonkinlaista kummallista rullarataa alas mäkeä ja yllättävän kovaksi vauhtikohosii laskun aikana, vaikka alhaalta katsottuna näytti, ettei tuo nyt niin kovin kummoinen juttu voi olla. Muutaman kerran pompuissa otin jo hiukan ilmalentoakin ja oli aika lähellä etten vetänyt koko radalta ulos.

Päivä päätettiin perinteiseen ja hienoon tapaan, syömällä paikallisessa ravintolassa erilaisia ruoka-annoksia ja juomassa Asahi-olutta päälle. Todella kiva päivä ja tässähän nyt tehtiin taas jo tulevaisuuden suunnitelmia liittyen yhteiseen Miyakojiman retkeen. Katsotaanpa nyt milloin laitetaan homma toteutukseen.

Nyt kuitenkin alkaa ikävä kyllä olla ensimmäinen Japanin osuus taputeltu. Paljon onneksi ehdittiin nähdä ihmisiä ja tehdä juttuja.