Soul: Jäätymiskuolema lähellä

Mitä sanoisin Soulista? About 10 miljoonaa ihmistä (25 miljoonaa jos lasketaan lähialueet mukaan) ja tyyliltään sellainen Tokion kajahtanut, rempseä ja ei niin kohtelias pikkuserkku. Tällaisen tyypin seura voi olla välillä ihan piristävää, mutta ei liian pitkää aikaa! Eli jos tykkäät, että kaikki ei ole ihan viimeisen päälle järjestyksessä tai hinkattua, niin toimii kyllä. Allekirjoittaneelta on turha kysyä mitään vertailuja, koska minun verkkokalvoilla tunnetusti loistaa punapalloinen nouseva aurinko, joka ei laske ikinä! Tykkään silti aina välillä käydä Koreassa ja jos olisi valintatilanne, niin en taatusti vaihtaisi mihinkään länsimaiseen suurkaupunkiin ikimaailmassa. Hong Kongin ja Soulin suhteen valintatilanne olisikin sitten jo hiukan kinkkisempi juttu.

Aikoinaan tehtiin kaksi Trek America -retkeä Yhdysvalloissa, joissa ensimmäinen porukka koostui pääosin Korealaisista ihmisistä ja toinen Japanilaisista. Vaikka ensimmäinen retkikin oli todella kiva, niin siitä ei ikävä kyllä jäänyt yhtään kontaktia elämään. Todella harmi, koska paikalliset kontaktit on aina kultaakin arvokkaampia (siis todella) ja nyt niitä olisi kyllä tarvittu. Aika vaikea on lyhyessä ajassa löytää mitään järkevää, jos ei saa paikallista opastusta alkuun.

Joo, ei mennyt meillä ihan putkeen kyllä muutenkaan tämä Soulin visiitti. Minulla on tosi harvoin flunssa, Katjalla ei ikinä  - mutta nyt molemmilla samaan aikaan! Se on kuulkaas melkoista herkkua ja hubaa, kun kaksi ihmistä yskii, köhii ja räkii yöt ympäriinsä. Kuiva ilma tekee vielä sen, että juuri kun on nukahtamassa, niin kurkkua alkaa kutittamaan ihan älyttömästi ja ne unet olikin sitten siinä. Ihan totaalinen painajainen! Päivisin on jotenkin vielä tarennut (hiinä ja hiinä)  liikkua ulkona, mutta iltaisin asteet laskee lähelle nollaa ja voin sanoa, että ei kiinnosta astua jalallakaan sellaisiin lukemiin. Kaikki pitkät kävelyt ja kuntoilut on voinut unohtaa ihan totaalisesti. Ei ole edes mitään takkiakaan mukana.

Tällä kertaa ei siis todellakaan lähdetty flunssaisena rymyämään Soulia pidemmälle, mutta käytiin kuitenkin jonkinlaisia sightseeing-iskuja tekemässä lähiympäristössä. Olympiapuistossa käytiin kävelemässä, jossa oli varsin kivoja syksyisiä värejä, mutta jotenkin hiukan surullinen 80-luvun olympia-aikoihin jämähtänyt tunnelma. Ylhäällä mäen päällä oli varsin toimiva, ilmainen ulkokuntosali, jossa paikalliset ikivanhat äijät pullisteli ja muisteli paljonko silloin 80-luvun kultavuosina nousikaan rautaa. Tulipa muutama sarja ihan testimielessä tehtyä, mutta ei nyt flunssan takia oikein lähe mikään.

Seoul Museum of History -museossa käytiin yhtenä kylmänä päivänä (kaikki oli) ja sitä voi todellakin suositella, koska sisäänpääsy on ilmainen, näyttelyt hienoja ja maisema ylhäältä varsin komea. Keskiviikkoisin ja lauantaisin mesta on pidempään auki, joten kannattaa mennä silloin. Täytyy sanoa, että Gwanghwamunin metroasemalta ulos pamahtaessa, maisema on kokonaisuudessaan hyvin komea ja yllättävä ollakseen näin keskellä suurkaupunkia. Kannattaa käydä vilkaisemassa.

Näitä "kaupunki, joka ei koskaan nuku" horinoita kuulee monessa paikassa ympäri maailmaa, mutta Soul on ihan hyvällä syyllä oikeasti sellaisen tittelin ansainnut. Monet suuretkin kauppakeskukset on yöllä auki ja suurin osa iltamarkkinoistakin alkaa avautua vasta kello 23 jälkeen. Itselläni ei kyllä tule mielihalua lähteä yhtäkkiä shoppailemaan tai syömään kimchiä keskellä yötä, mutta tiedän muutaman tapauksen, joilla saattaisi tällainen idea tulla mieleen. Ehkä 10 miljoonan ihmisen kaupungissa tällaisellekin hommalle on siis tilausta? Junat ei kylläkään keskellä yötä kulje, joten saat tehdä yölliset shopping trippisi pirssillä.

Syömisen suhteen Kimchi ja koko Korealainen ruoka on ollut tällä kertaa todellinen ongelma, koska kurkku on aivan älyttömän kipeä ja tulinen ruoka ei tällä hetkellä tunnu silleen kovinkaan kivalle. Koska melkein kaikki ruoka täällä on tulista, niin muutaman kerran on jouduttu jopa turvautumaan korealaisen Lotteria-ketjun hampurilaisiin - joissa tietysti myös on melko tulista tavaraa listalla. Auts! Itaewonin kaupunginosassa on onneksi paljon turkkilaisia kebab-paikkoja ja sain muuten ehkä elämäni parhaan dönerin siellä. Nam! Samassa mestassa amerikkalainen donitsiketju taas tarjosi elämäni kamalimman matchalatten. Yök!

Paikallinen Hite-olut on kyllä varsin hyvää kurkkua kostuttamaan ja se maksaa kiskalla about 1,20€/tölkki. Ei siis todellakaan mitään ihan halpaa tavaraa. Toinen paikallinen olut on Cass, mutta itse en kaupassa Casseja nypläile vaan otan aina suoraan Hiteä. Ravintolassa iso stobe (0,5l) maksoi about 4€.

Halloween ei näkynyt täällä ihan niin isosti esillä kuin Japanissa, mutta kun lauantaina mentiin Itaewoniin tsekkaamaan tunnelmia, niin huh huh, mikä meininki! Porukkaa ihan julmetusti joka paikassa ja kaikki oli pukeutuneet hienosti teeman mukaisesti. Pukeutumiseen oli todella panostettu ja nämähän oli perhana sentään kunnon bileet! Positiivinen yllätys ja todellakin suosittelen näitä kekkereitä! Hetkittäin kapeilla kujilla meinasi kyllä tulla ihan oikeaa Halloween kauhua, kun jengiä pakkautui lisää, lisää ja aina vaan lisää. Tarviiko edes sanoa, että omat bileet jäi flunssan takia hiukan vaisuiksi ja lisäksi oli niin järkyttävän kylmä, että meinasi jäätyä pystyyn.

Okei. Pystyn sietämään montaa juttua tässä elämässä, mutta kylmä ei todellakaan kuulu niihin! Tämä homma on nyt todellakin paketissa ja matkaa jatkuu toivottavasti lämpimimmissä merkeissä tästä eteenpäin. Ottakaa lämpimiä vaatteita mukaan, jos tulette Souliin tähän vuodenaikaan. Klopetrotteri kuittaa Halloweenin 2015...

Tokio: Say goodbye to Babylon.

Ohhohhoo, että nukuin huonosti tämän yön! Aivot päätti alkaa antamaan oikein kunnon rangaistusta tästä lähtösuunnitelmasta ja veti totaalisen nukkumislakon päälle. Itse taas yritin käyttää sanelupolitiikkaa, mutta kaikkihan sen tietää (tai ainakin pitäisi tietää), että se on surkea taktiikka, joka ei johda kuin lisäongelmiin. Sympatiat on ehdottomasti omantunnon puolella tässä.

Tokiwadain hotellilta lähdettiin ulos kello 7 aamulla kohti Naritaa ja jalat kyllä käveli reippaasti eteenpäin, mutta mieli yritti tarrata jokaiseen vastaantulevaan valotolppaan kiinni. Japanin suhteen en sano enää yhtään mitään, milloin tulen tai menen, koska saatan tehdä ihan minkälaisia ratkaisuja - ja minä hetkenä tahansa! ...Häh - en tajua enää itsekään? Japani on ainoita paikkoja maailmassa, jossa viihdyn niin hyvin, että melkein tekisi mieli jumittua paikoilleen. Tykkään aina lukea entisaikojen tutkimusmatkailijoista kertovia kirjoituksia, mutta harmi vaan, että ne on yleensä ihan höpönhöpöä, eikä mitään realistisia juttuja. Kyllä heilläkin täytyi olla päiviä, jolloin ei olisi huvittanut lähteä yhtään mihinkään ja olisi tehnyt mieli vaan jäädä kiskomaan Asahia joenvarteen. Niistä päivistä olisi ihan mielenkiintoista kuulla.

Suuntana tänään nyt kuitenkin Etelä-Korea ja ostettiin jonkun EastarJet halpisyhtiön liput hintaan

noin 70€/lärvi. Joo, vaikka kyseessä olikin ns. "halpayhtiö", niin uudet koneet ja kaikki pelasi vähintäänkin loistavasti. Ja täysin aikataulussakin vielä! Finnairin kone oli lähdössä samaan aikaan viereisestä lähtöportista Naritalla ja siinä kohtaa aivot sanoi: "sshhhhhhhhh - turpa kiinni ja lisää vauhtia!" Tästä asiasta oltiin kyllä "yhtä mieltä". Kyseinen kone lähti vielä kiitoradalta ilmaan suoraan meidän edeltä ja ajattelin, että jos Finnairin koneen persuuksista tuleva jättöpyörrepieru meidän koneen pudottaa, niin on se sinänsä ainakin mustaa huumoria parhaimmillaan.

Lentoaika Tokiosta Souliin oli tänään noin 2 tuntia, mutta Incheonin kentältä olikin sitten vähintään toiset 2 tuntia junalla hotellille. Auts! Meidän hotelli sijaitsee siis ihan hevon kuusessa, jossain dingdongangbang mestassa (tarkistin: Gangdong), mutta koska viime Soulin visiitillä jo hoidettiin kaikki temppelit ja muut pakolliset nähtävyydet pois listalta, niin ei tarvitse ihan keskustassa ollakaan. Hinta on vain 38,25€/yö - ja se tieto riittää minulle. Toimii!

Täällä Koreassa on juna-asemilla aina jotain ihme kaasunaamaribokseja ja ajattelinkin viime kerrasta viisastuneena, että haluan ehdottomasti sieltä yhden valmiiksi ennen junaan menoa. Kimchi on kyllä minun ehdottomia lempiruokia Koreassa, mutta come oooon - jotain rajaa! Ei herran jestas sentään sitä döfistä junissa! Onneksi nyt oli kuitenkin selvästi lisätty ilmastointia ja sitä ongelmaa ei ollut luojan kiitos enää havaittavissa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kimchi

Ilma oli tänään Soulissa harmaa, sateinen, kylmä ja todella masentava verrattuna Tokion ihanan aurinkoiseen aamuun. Tämähän oli melkein kuin suomen syksy. Järkyttävää! Tunnelmat onneksi nousi siinä vaiheessa, kun päästiin hotellille ja havaittiin, että kylpyhuonekin on isompi kuin koko Tokion kämppä. Mikä parasta: vastapäistä kuntosalia saa käyttää ilmaiseksi ja huoneen jääkaapin juomat on ilmaisia. TV:n kokokin on vaatimattomasti 50" ja huoneessa on jopa oma tietokone. En kyllä sinänsä välitä majoituksen koosta reissussa tippaakaan kunhan on puhdasta. Okei, tämä täyttää puhtauskriteerit kyllä komeasti, mutta mitään Japanityylistä kiiltoa on turha silti odottaa.

Koska koneessa ei saanut ruokaa tullessa, niin tässä kohtaa alkoi olla jo niin järjetön nälkä, että äkkiä ulos lähimpään ravintolaan ja pöytä ...koreaksi! Otettiin tänään annokset perinteistä Korealaista ruokaa bulgogia ...siis g:llä. Ruoka oli oikein maistuvaa, mutta sitä virhettä älkää sitten tehkö, että pyydätte ...dogibägiä! No niin, nyt on pakolliset surkeat Koreavitsit hoidettu heti alkuun pois päiväjärjestyksestä. Muistan vaan kun olin pohjoisessa naapurissa ja tarjoiltu liha näytti niin omituiselta, että oli pakko varmistaa oppaalta, ettei vaan ole turrea nyt tässä lautasella? Opas vaan röhönauroi ja sanoi: "ei teille turisteille niin hyvää ja kallista lihaa missään nimessä syötettäisi." Seuraavan yön mietiskelin, että mitähän se sitten oli - ja mieleen tuli ainoastaan yksi arvoton liha siinä maassa. Bon appetit ja hyvää yötä!

Okei, vaikka ilma onkin nyt aivan suolesta, niin fiilikset Korean suhteen on kuitenkin odottavan positiiviset. Oltiin täällä viimeksi vuonna 2013 ja viihdyin paljon paremmin kuin olin odottanut. Meno Koreassa on "hyvin erilaista" kuin Japanissa, mutta näin pitää ollakin -  maassa maan tavalla. Ainut vaan, että en osaa lukea enkä puhua kuin muutaman Pohjois-Korealaisten opettaman sanan, joten mitään ystäväpiiriä täällä tuskin tulee laajennettua. Joku äijä tuli syödessä kysymään, että mistä oikein ollaan, mutta hänellä ei ainakaan soittanut Suomi-Finland minkäänlaisia kelloja. Myöskään muumien vetäminen ässänä hihasta ei toimi alkuunkaan täällä, joten olen todellisessa liemessä! Xylitolin mainitsemista kokeilen seuraavaksi, se yhdistetään vissiin melko vahvasti Suomeen...

Ikävä kyllä molemmat saatiin koneesta nyt joku ihmeellinen nuha, kurkkukipu ja flunssanpoikanen päälle. Ei kai täällä enää ole sitä sarssia, merssiä, lerssiä vai mitä ikinä olikin? Kai se meni jo? Minulla varmasti keho vaan haluaa rankaista vielä Japanista lähtemisestä, mutta katsotaan nyt mitä tapahtuu. Pitää hakea jotain inkivääriä tai paikallisen poppamiehen kamaa...

Tokio: Paluu tulevaisuuteen

Olenko sivunnut vielä ollenkaan ekologisuusaihetta Japanissa? En vissiin? Huomasin vaan, että meidän roskis täyttyy jatkuvasti pelkästä muovijätteestä, enkä uskalla edes ajatella, miten paljon tuota hirvittävää tavaraa saattaa esimerkiksi vuoden aikana täällä tulla? Muovipusseja tulee kaupasta niin paljon joka kerta mukaan, että kissatkin juoksee kauhuissaan pakoon, kun vyöryn pussit suhisten mäkeä alas kämpille. Taivas varjele mitä sieltä tulee!? Hyvä ettei yksittäisiä mustikoitakin ole pakattu muoviin täällä.

Paluu tulevaisuuteen.

Koska keskiviikkona oli Paluu tulevaisuuteen -elokuvasta tuttu päivämäärä ja Marty McFly:n oli

tarkoitus saapua tänään, niin päätettiin kävellä Ikebukurolle, jossa sijaitsi hauska, aiheeseen liittyvä teemakahvila. Sellaista asiaa ei muuten ole olemassakaan, mille ei olisi tehty japanissa jonkinlaista teemaravintolaa. Ikävä kyllä monella muullakin oli tänään sama ajatus ja kun Japanissa porukka lähtee joukolla liikkeelle, niin siinä kohtaa on vitsit vähissä!

Reilusti yli tunti meni jonottaessa sisään, mutta annokset oli onneksi sen verran hauskoja ja omalaatuisia, että ehkä tämä nyt oli kaiken vaivan arvoista - joskin melko kallista. Hiukan maa järisi sisällä kahvilassa ollessa ja lautanenkin lensi yhtäkkiä tiskiltä lattialle. Sirpaleiden lennellessä joka puolelle, ehdin jo mielessäni kuvitella, että Marty on nyt todellakin tulossa!

Minusta on hyvin hauskaa, että aivan kissakahvilan vieressä Ikebukurossa on puisto, jossa on hyvin paljon kissoja, joita voi rapsutella ihan ilmaiseksi. Jouduin istumaan varmaan tunnin paikallani, kun yksi katti vaan päätti, että hän nyt vetää tirsat minun sylissä ja sillä selvä. Äläkä edes kuvittele liikkuvasi sinä aikana!

Kattien hypnotisoimisen jälkeen jatkettiin kävelyä kohti Uenoa ja Asakusaa, josta suunta Ameyokon kautta Akihabaralle ja sieltä vielä Ochanomizun (hieno maisema sillalta joelle) kautta kohti Tokyo Domella sijaitsevaa Muumikahvilaa. Nyt alettiin jo sivuamaan pisintä kävelyä koko elämän aikana.

Muumidonitseja ahneeseen suuhun, kuola valuen tunkiessa, tuli tietysti vielä huono omatunto, että onhan nämäkin kammottavat kuonat elimistöstä poltettava - joten eiköhän lähdetty vielä kävellen takaisin Tokiwadaille. Töttöröö! Kaiken kaikkiaan matkaa tuli päivän aikana 31,56 kilometriä, että kyllä siinä nyt tuli varmasti muutama donitsi ja kengänpohja kulutettua. Missähän helvatissa se Paluu tulevaisuuteen elokuvan lupaama lentävä rullalauta oikein viipyy? Sillä olisi hyvä painaa pitkin katuja menemään.

Perjantai-iltana käytiin paikallisessa onsenissa (kylpylä) Tokiwadailla ja tämä olikin yllättävän hieno mesta. Yksi parhaista missä ollaan Japanissa käyty! Kuutamon valaisemat, höyryävät luonnonkivialtaat, hiljainen veden solina, kevyt viilentävä tuuli iholla, kylmien kivien tuntu varpaiden alla, paikallisten äijien kanssa istuminen tähtitaivaan alla täyden hiljaisuuden vallitessa... Tässä kohtaa ääni minun sisällä sanoi: "Huhuu, onko siellä ketään kotona? Jos on, niin lopeta nyt hyvä mies jo se pelleily - etköhän sinä ole paratiisisaaresi jo löytänyt!". Joo, olen sinänsä täysin samaa mieltä tästä sanomasta, mutta fakta on kuitenkin se, että aina se kaukokaipuu vaan vaivaa - vaikka olisikin jo kaukana! On vaan nähtävä vielä mitä seuraavan kulman takaa löytyy. Reissumies on reissumies kaukomaillakin.

Lauantaiksi oltiin sovittu tältä erää viimeinen tapaaminen Japanilaisen ystävän kanssa Saitamassa, joka sijaitsee noin 60km Tokiosta pohjoiseen. Tämä ystävä asui ennen pienellä Miyakojiman saarella Okinawalla, mutta on nyt palannut takaisin tänne synnyinseudulleen. Hänellä oli mahtava idea viedä meidät oppimaan udonin valmistusta ja koska udon on minun ehdottomia lempiruokia Japanissa, niin olin ns. "henkeä täynnä" tästä ajatuksesta.

Tästä ystävästä haluan sanoa ehdottomasti, että hän on hyvin lämminhenkinen tapaus ja suoraan sanottuna oikea pelastava enkeli! Siihen on hyvät syyt alempana. Kaiken lisäksi hän on siitä mielenkiintoinen tapaus, että on pudonnut japanilaisesta oravanpyörästä ulos (hyvin harvinaista), eikä ole mikään kultalusikka hanurissa tyylinen tapaus ollenkaan. Todella aito ja avoin ihminen. Hyvin mielenkiintoista on kuulla hänen ajatuksia ja minä tietysti aina heitän vielä vettä "pahojen ajatusten kiukaalle" ja lohdutan, että elämässä on paljon muutakin kuin työ. Paljon, paljon muuta!

Paluu menneisyyteen:

Oltiin vuonna 2011 maaliskuussa Miyakojiman saarella, josta vuokrattiin asunto kuukaudeksi, ja juuri kun oli päästy paikalle, niin eiköhän tule maanjäristykset, Fukushimat ja ties mitkä helvatin shimat vielä siihen päälle! Ensin pelättiin, että tsunami hukuttaa meidät tai maanjäristys romahduttaa yön aikana koko talon - ja kermana kakun päällä vielä, että seuraavaksi tulee säteilylaskeuma ja laahustetaan kohta ympäri saarta jonain mutanttifriikkeinä, joilla kasvaa kolmas käsi hanurista. Täytyy sanoa, että päivittäinen ruumiiden ja kauhujuttujen näkeminen tv:ssä, netissä ja joka puolella pisti fiilikset sen verran tehokkaasti matalaksi, että ei paljon enää kiinnostanut mikään. Lopulta olin siinä pisteessä, että päätin, että minä olen saanut niin paljon Japanilta, että menen mukana vaikka pohjaan asti, jos näin on käydäkseen! En varmalla lähde minnekään suomeen jäätymään maaliskuussa, tulkoot ihan mitkä säteilyt tai tsunamit tahansa! Ja se oli hyvä päätös!

Tavattiin tämä kyseinen ihminen fiilisten ollessa ankeimmillaan alakerran kaupassa ja hän sitten otti meidät vähän niin kuin suojelukseen muutaman ystävänsä kanssa. Tämä oli todella mahtava juttu, koska nähtiin, että Japanilaisetkin menee tästä tapauksesta eteenpäin, niin ehkä meidänkin pitäisi myös mennä. Tämän jälkeen oli grillausta, takoyakin valmistusta, iltoja izakayassa ja lopulta tämä reissu olikin heidän ansiostaan todella ikimuistoinen, muutenkin kuin kauhujuttujen osalta. Vaikka kyseisen retken ajoitus ei olisi voinut enää huonompi olla, niin en kadu yhtään että lähdettiin!

Koska kyseisestä visiitistä jäi kuitenkin hiukan ahdistavat fiilikset kytemään mieleen, niin käytiin pari vuotta sitten tekemässä uusintavisiitti Miyakojimalle ja tavattiin vielä kaikki ihmiset (ja tutut kissatkin) siellä. Sellaista vieraanvaraisuutta ei ole kyllä montaa kertaa tullut maailmalla vastaan, mitä saatiin sen reissun aikana ja täytyy sanoa, että olen todella ylpeä näistä Miykojiman ystävistä. Tuollaisesta paikasta ei nimittäin ihan niin vaan ystäväpiiriä kehitetä. Ja mitä itse Miyakojiman saareen tulee, niin voi elämän kevät sentään, että on hieno mesta! Suosittelen!

Lauantai Ogawamachissa.

Posotettiin siis lauantai-aamuna Ogawamachin asemalle, jonne kestää Tokiwadailta hiukan yli tunti junalla. Olin todella yllättynyt siitä, miten maaseutua tämä paikka oli, vaikka sijaitsee vain tunnin päässä Tokiosta! Vuoristoista, rauhallista maalaismaisemaa ja hetken tuntui, että olenko nyt jossain Kaakkois-Aasiassa vai Japanissa? Todella kivan oloinen mesta. Tavattiin ystävä pienellä, piskuisella juna-asemalla, josta jatkettiin autolla ensimmäiseen kohteeseen opettelemaan udonin valmistusta. Opettajana toimi paikallinen mummo, joka todellakin piti huolen siitä, että hommat tulee kunnolla tehtyä, eikä yhtään lusmuilla. Parisen tuntia meni taikinaa vatkatessa, vääntäessä, talloessa (kyllä vain) ja keitellessä, mutta nyt on sekin taito sitten hyppysissä! Pullat pystyyn, taikina nousee - ja tätähän alkaa himassa todellakin nyt nousemaan! Ööö, en vaan tällä hetkellä tiedä, että missä ihmeen himassa?

Seuraavaksi mentiin opettelemaan Japanilaisen paperin valmistusta ja siinä ensimmäisenä tehtävänä oli kerätä ulkoa kukkia ja syksyisiä kasveja. Helppo nakki, sillä kaikki rinteet oli täynnä jonkinlaista upeaa ja värikästä syyskasvustoa. Kukat aseteltiin ja läväytettiin paperin sisään ja kuivumisen jälkeen niistä pitäisi tulla komeita postikortteja. Luvattiin tulla hekemaan ne seuraavalla reissulla. Hyvin mielenkiintoista oli nähdä tämäkin homma.

Seuraavana ohjelmanumerona oli laskea pahvinpalan päällä jonkinlaista kummallista rullarataa alas mäkeä ja yllättävän kovaksi vauhtikohosii laskun aikana, vaikka alhaalta katsottuna näytti, ettei tuo nyt niin kovin kummoinen juttu voi olla. Muutaman kerran pompuissa otin jo hiukan ilmalentoakin ja oli aika lähellä etten vetänyt koko radalta ulos.

Päivä päätettiin perinteiseen ja hienoon tapaan, syömällä paikallisessa ravintolassa erilaisia ruoka-annoksia ja juomassa Asahi-olutta päälle. Todella kiva päivä ja tässähän nyt tehtiin taas jo tulevaisuuden suunnitelmia liittyen yhteiseen Miyakojiman retkeen. Katsotaanpa nyt milloin laitetaan homma toteutukseen.

Nyt kuitenkin alkaa ikävä kyllä olla ensimmäinen Japanin osuus taputeltu. Paljon onneksi ehdittiin nähdä ihmisiä ja tehdä juttuja.

Tokio: Tuttu juttu show

Matkailuasioiden osalta nämä viime päivät ei ole tarjonneet yhtään mitään uutta, mutta suunnitelmat kuitenkin etenee hitaasti ja varmasti eteenpäin vaappuen kuin höyryjuna! Perjantaina käveltiin pieni iltakävely Shibuyalta Tokiwadaille (15km), joka meni varsin helposti, mutta vettä vaan tuli hiukan inhottavasti niskaan. Toisena iltana taasen käveltiin kämpille Shinjukulta ja olisko siinä tullut joku 10km patikointia?

Sunnuntaisin on Tokiossa aina hyvä meininki ja kaikkialla missä vaan on joku puisto tai pienikin aukio, niin jotain kivaa on taatusti meneilllään. Ainut vaan, että juna-asemilla ja ostoskaduilla tarvitsitsi jonkun samanlaisen kaikuluotaussysteemin kuin lepakolla, että selviäisi ilman törmäyksiä eteenpäin.

Koska ei nyt ollut muutakaan järkevää tekemistä, niin käytiin sunnnuntaina ihmettelemässä Harajukun friikkishowta, joka siis on pakollinen nähdä kerran elämässä - mutta jos menet useammankin kerran, niin sinussa on kyllä jotain vialla! Harajuku on paikka, jossa turistit käy ottamassa selfieitä kepit tanassa heiluen ja huudellen: "huuu, miten outoa pukeutumista", "huu, kuinka tämä Japani on outo paikka!". Itse en silleen jaksa enää näistä friikkijutuista oikein innostua, koska Japani on onneksi niin paljon muutakin järkevämpää!

Jengi tahallaan pukeutuu Harajukussa shokeeratakseen, mutta todellinen friikkishow löytyikin taas esiintymislavan edustalta, jossa vanhat äijät ihaili kuola suusta valuen teinityttöjen esityksiä. Huu, siinä vasta oli jotain todella friikkiä! Harajukun puistoa voi kyllä vilpittömästi suositella sunnuntaibissen imuroimiseen ja yleiseen istuskeluun, koska kaikenlaista jännää tapahtuu koko ajan ympärillä. Ihan uskomaton määrä kaikenkarvaista pelimannia ja yleistä häröilijää heiluu näin sunnuntaisin puistoissa, joten juttuseuran tai uusien ystävien löytäminen on hyvinkin mahdollista. Harajukulta jatkettiin kävellen Ikebukurolle, jossa oli jonkinlainen perinteinen festivaali käynnissä ja siinähän sitä riittikin loppuillaksi katseltavaa ja ihmeteltävää.

Maanantaina oli sitten taas vuorossa japanilaisen ystävän tapaaminen ja tätähän olikin suoraan sanottuna "hiukan" jo odoteltu tässä. Ongelma oli nyt se, että me ei tällä kertaa tultu häntä tapaamaan Japaniin, vaan hän meitä - eli tämä meni nyt jotenkin ihan väärinpäin.

Niinpä niin, joopa joo, trallallaa!! Kirjoitan yleensä mielettömällä tahdilla, miettimättä sen enempää ja pudotan kertalaakista koko roskan verkkoon, mutta nyt on kyseessä sen verran erikoislaatuinen tapaus, että ei ihan samalla tavalla lähe! Paketti on nimittäin levällään kuin Jokisen eväät ympäri Yoyogin puistoa, eikä sitä tiedä kukaan, mitä sieltä mätkähtää ulos kun kääreet avataan. Tässä ei kuitenkaan ole aikaa raapia hanuria koko yötä, joten jatketaan.

Okei. Tunnemme toisemme alun perin siitä, että oltiin kauan aikaa sitten samalla kuukauden kestävällä retkellä halki Yhdysvaltojen ja ensimmäisen viiden minuutin aikana tämä kyseinen henkilö nukahti autossa ja löi päänsä täysillä seinään. Ajattelin siinä kohtaa, että jestas sentään, tätä tyyppiä täytyykin hiukan pitää silmällä - ja kyllä sitä hommaa sitten loppureissun riittikin. Ja on muuten riittänyt sen jälkeenkin. Hän myös ehdottomasti "syyllistyi" retken aikana minun totaaliseen "japanilaistamiseen" ja kutsui vielä käymään ihan paikan päälläkin Japanissa, jonka jälkeen ei enää paluuta ns. normaalielämään ole ollut.

Tästä kaikesta edellä mainitusta johtuen, minun silmissä tämä ihminen on Japani. Päältäpäin herkkä, hiljainen, kaunis ja kohtelias, mutta sisällä kuplii joku täysin arvaamaton tulivuori, mikä saattaa räjähtää hetkenä minä hyvänsä taivaan tuuliin! Tämä ihminen jyrää vaikka läpi harmaan kiven, eikä edes huomaa, että se kivihän meni jo ajat sitten. Tykkään todella tästä tyylistä! Moni arpoo ja vaiheilee koko elämänsä, että tulisiko vai menisikö ja jos ensi vuonna tekisi jotain sitten? Aaaargh!! Tämä ihminen kun sanoo että on tulossa, niin paikkoja on alettava laittamaan todella kiireesti kuntoon, sillä hän todellakin on tulossa! Mikään maailman mahti ei sitä junaa enää pysäytä. Aivan mahtavaa! Hänen kanssa ollaan seikkailtu ja sekoiltu ympäri Japania, Suomea ja koko maailmaa vuosien varrella ja sekaan mahtuu niin uskomattomia juttuja ja tapahtumia, että sitä ei uskoisi Erkkikään. Hän oli vuoden ikäisen lapsensa kanssa melkein kuukauden taas vaihteeksi suomessakin juuri ennen kuin lähdettiin tälle reissulle. Eli erittäin hyvä ja todella harvinaislaatuinen ystävä kyseessä!

Tavattiin hänet siis viimein maanantaina, syötiin, juotiin, mentiin ja tultiin ja hauskaa oli. Eteenpäin...

Tokio: J.J - ja neiti Y:n paluu.

Tiistaina oli luvassa hyvin mielenkiintoinen tapaaminen, nimittäin toinen tehokas matkablogittaja ja ahkera Japaninkävijä J. Jussila oli sattumalta samaan aikaan käymässä Tokiossa. Nyt oli ehdottomasti saatava blogit ja äijät kohtaamaan muutaman huurteisen merkeissä! Ollaan vuosien varrella luettu toistemme blogeja ja tämä oli aika hieno sattuma, että viimeinkin samaan aikaan ollaan nyt Tokiossa pörräämässä. Maailma - tai ainakin Japani - on pieni.

Sovittiin tapaaminen kello 12.30 Ikebukuron aseman länsi porteilla ja käytiin syömässä ensin nopeat lounaat Matsuya-ravintolassa, jonka jälkeen kaupan kautta tärkeään "matkailupalaveriin" Yoyogin puistoon pussikaljat känsäisissä kourissa kolisten. Ekasta sisäänkäynnistä oli tänään, jostain täysin mielipuolisesta syystä alkoholin sisäänvienti kielletty, joten käveltiin sitten hiukan kauempaa sisään puistoon, täysin samaan paikkaan, minne olisi menty ensimmäisestäkin portista. What? Ei mitään tolkkua. Ilma oli tänään todella upea, joten varsin viihtyisää oli viettää nämä hetket elämästä Yoyogilla henkeviä keskustellen ja oluita imuroiden. Mitä sitä muuta elämässä muka tarvitsee?

Parin tunnin palaverisoimisen jälkeen palattiin Ikebukurolle hörppäämään vielä muutama happy hour -juoma paikalliseen Hub-pubiin. Todella halpoja juomia (1,5€) tarjoaa tämä Hub-ketju ja kannattaa ehdottomasti hyödyntää nämä tarjoukset jos päiväkännihammasta kolottaa kello 17-19 välillä. Oikein kiva päivä ja se on mukava aina huomata, että matkamiehet on yleensä samanlaista rentoa ja mukavaa sakkia. Kummankin Japanin reissaamistahti on sellaista luokkaa, että eiköhän tässä vielä törmäillä tulevaisuudessakin. Jarin blogia voi lukea täältä:

https://www.travelblog.org/Bloggers/Jartsa/

Neiti Y.

Keskiviikkoiltana oli sitten listalla Japanilaisen ystävän tapaaminen ja tämän ihmisen näkemisestä olikin kulunut harmillisesti jo muutama vuosi aikaa. Olin tosi iloinen siitä, että hän itse otti yhteyttä ja nimenomaan pyysi tätä tapaamista.

Tässä hommassa kiehuu ja kuplii ikävä kyllä pieni sattuma sopassa, mutta tähän juttuun en minä ole osallinen millään tavalla. Tilanne on sellainen, että meidän Japanin ystäväpiirissä on seurustelusuhteet vaihtuneet vuosien varrella ja tämä ihminen on jäänyt harmittavasti todella kiusalliseen välikäteen. Tässä otetaankin nyt pieni riski, että suututetaan joku taho tällä tapaamisella - mutta sellaista elämä on. Tämä ihminen kävi kuitenkin aikoinaan Suomessakin meidän luona ja on hyvin miellyttävä tapaus, joten minun mielestä on kohtuullista, että häntäkin välillä muistetaan. Katsotaan sitten myöhemmin mitä tästä seuraa.

Tähän henkilöön liittyy ehdottomasti ikimuistoisin ja hulvattomin junareissu ikinä, kun hän halusi lapista palatessa välttämättä maistaa suomalaista Koskenkorvaa. Ehkä siitä ei nyt tässä sen enempää, mutta sen verran voin kertoa, että junasta oltiin jo menossa ulos shoppailemaan - siis keskellä yötä, jossain hevon kuusessa! Aivan mahtava tyyppi! Ja vielä sellainen tarpeeton tieto, että hän on kaiken muun hyvän lisäksi vielä hyvin "silmäystävällistä" sorttia, eli nykynuorison kielellä ns. peijoonan nätti friidu. Joo, kyllä voin sanoa näin, koska en ole mikään friikki, joka salaa kyttäilee naisia linssit huurussa sadetakki päällä jossain pimeydessä, vaan sanon suoraan ilman mitään ketunhäntiä kainalossa jos aihetta ilmenee. Ja tässä kohtaa ilmenee.

Oltiin sovittu tapaaminen kello 19.30 Nakanon asemalle, jonne paukuttaa Tokiwadailta melko helposti parilla vaihdolla noin 30 minuutissa - siis ainakin jos menee oikeaan suuntaan! Joo, vedettiin ensin joku 10 minuttia vika suuntaan ja sitten vasta älyttiin, että jumankeuta UUSIKS MÄNT! Onneksi ei ollut ainakaan yhtään jengiä junassa, joten oli helppo päästä ulos vaihtamaan junaa ja silleen. Joopa, joo, en tajua, miten noihin juniin voi saada tungettua niin monta ihmistä sisään? Onneksi oltiin lähdetty sen verran hyvissä ajoin liikkeelle, että ehdittiin juuri sovittuun aikaan Nakanon asemalle. Kävelemällä olisi ehkä oltu nopeammin perillä.

Ja siellähän aina yhtä ihastuttava "neiti Y" olikin meitä jo odottelemassa ja alkufiilistelyiden jälkeen käveltiin läpi valtavan, neonvaloja vilkkuvan kauppakujan, kapeita portaita ylös hyvin perinteiseen Izakaya-ravintolaan. Varsin kivalta paikalta vaikutti heti ensinäkemältä tämä Nakano. Yllätys oli kyllä melkoinen, kun ravintolan pöydässä odotti japaniksi tehtyjä tervetulolappuja, meidän nimillä varustettuna ja jopa marimekon juoma-alustoja pöydällä. Melkein tuli jo tippa silmäkulmaan tällaisesta huomaavaisuudesta.

Vielä mahtavampi juttu oli, että aivan uusiakin tuttavuuksia tuli tänä iltana meitä tapaamaan, ja jopa yksi mies oli saatu mukaan! Japanilaisia miehiä on huomattavasti vaikeampi saada tällaisiin tapaamisiin osallistumaan ja siitä syystä 99,9% prosenttia ystävistä täällä onkin naisia. Voi kamala sentään, kyllä tämä elämä on raakaa! Izakayasta jatkettiin vielä ns. pystybaariin, jossa syötiin suoraan naaman edessä grillattuja vartaita ja kaadettiin vihreätee drinkkejä kitusiin. Kiva paikka, kiva ilta, kivoja ihmisiä, kiva maa!

Viimeisellä junalla (Japanissa puhutaan puolenyön ajoista), Shinjukun ja Ikebukuron kautta Tokiwadaille ja täytyy sanoa, että yllätyin taas kerran kuinka mukavia voi ihmiset täällä olla! Ihan järkyttävää oikeastaan ja pakko vaan yrittää vastaavasti antaa hyvää Suomi-kuvaa eteenpäin.

Joku pölvästi on joskus väittänyt, että Japanilainen vieraanvaraisuus olisi vain teeskentelyä, mutta minä voin täällä kohta parikymmentä kertaa kestitettävänä käyneenä, että näin montaa kertaa ei kyllä kukaan jaksaisi teeskennellä. Vastaanotto on aina yhtä sydämellistä ja pistän pääni pantiksi, että täysin aitoa. Jos itse olet teeskentelijä, niin samaa saat varmasti takaisin, missäpäin maailmaa tahansa. Jos taas pelaat avoimin kortein, mielin ja sydämin, niin tulos on tämä. Hallelujaa!

Nyt on vaivuttava muutamaksi päiväksi pimeyteen ja koomaan peiton alle, sillä yhtään juhlaa ei pysty hetkeen enää juhlimaan - niin kivaa kuin se onkin. Tähän hommaan on laitettava stoppi tai kohta on lähdettävä jonnekin vuorille luostariin tekemään katumusharjoituksia ja puhdistamaan syntistä mieltä. Hyvää yötä

...tai sitten ei! Nimittäin pikkuisen jyräytti maata aamulla kello 5.40 ja heräsin siihen - eli UUSIKS MÄNT sekin!

Kioto: Tokio Express

Ikävä kyllä havaitsin vasta eilen illalla sellaisen asian, että seuraava maanantai onkin Japanissa lomapäivä, joten moni asia meni nyt hyvin, hyvin hankalaksi. Jäipä tämäkin nyt kaikessa kohelluksessa huomaamatta perskules sentään!

Ensinnäkin hotellin saaminen Kiotosta osoittautui tälle viikonlopulle täysin mahdottomaksi, eikä Osaka ollut yhtään sen helpompi juttu: ainoastaan yksi (ja tietysti melko kallis) hotellihuone löytyi pitkän etsimisen jälkeen. Suosittelen todellakin ottamaan ajoissa huomioon nämä Japanin lomapäivät matkasuunnitelmissa, eikä kannata yrittää liikkua niinä päivinä yhtään mihinkään! Hotellihinnat pomppaa kohti taivasta välittömästi, jos joku lomapäivä on edes lähipiirissä.

Umekoji-puisto.

Lähdettiin kuitenkin kaikkia järjen sääntöjä uhmaten, kello 10 aamulla, matelemaan Nagoysta junalla kohti Kiotoa ja aivan järjetön ryysis tietysti oli joka puolella, junista nyt puhumattakaan. Siis aaaaaargh!! Isojen laukkujen kanssa liikkuminen valtavan ihmismäärän keskellä on jotain sellaista, mihin ei haluaisi ikinä joutua ja tänään sitä herkkua oli tarjolla oikein tuutin täydeltä. Ai, että!!! Matka-aika Nagoysta Tokioon oli hitaalla junalla noin 3 tuntia.

Seuraava karmea totuus paljastui Kioton asemalla, jossa ei yhtä ainoaa lokeroa laukuille vapaana -  siis ei kerta kaikkiaan yhtään! Kierrettiin kaikki mahdolliset paikat läpi ja viimein pitkän ja epätoivoisen etsimisen jälkeen, ihan säkällä yksi tyhjä loota löytyi kaukana asemasta.

Oltiin sovittu, että mennään lauantaina Kioton ystävien kanssa Umekoji-puistoon hengailemaan, joten nyt kun laukut oli viimein saatu säilöön, käveltiin suoraan ystävän haciendalle Kawaramachille ja jatkettiin siitä sitten kaikki yhdessä bussilla puistolle. Hiukan oli viileähkö ilma tänään, mutta hyvin silti väkeä puistossa ja ihan kiva meininki. Kaverin lapset (poika 4v ja tyttö 2v) oli myös muutaman tunnin meidän mukana puistossa.

Oltiin johonkin kello 19 asti puistossa, jonka jälkeen alkoi tulla sen verran viileää, että päätettiin siirtyä kaverin kämpille jatkamaan juhlia ja valmistamaan perinteistä "viileän ilman ruokaa", Nabea. Nabe on ehdottomasti yksi minun lempiruokia Japanissa ja sitähän voi mainiosti valmistaa talvella suomessakin. Ehkä tässä illan aikana tuli muutama olutkin Naben kyytipoikana vielä juotua. Seitsemän ihmistä oli tänään paikalla meidän Kioton porukassa ja todella hauska ilta jälleen kerran.

Nabe.

Kello 23 imaisin vauhdilla viimeiset shochut lasista, taksilla asemalle ja viimeisellä junalla takaisin Osakaan. Tämä viimeinen juna näin viikonloppuisin on Japanissa kyllä sellainen kokemus, joka kannattaa ainakin kerran elämässä tulla kokeilemaan. Siis aivan käsittämätön meininki! Jurrista jututtajaa todellakin riitti ja melkein mentiin ohi koko asemastakin, kun oli niin hauskat keskustelut käynnissä. Kukaan ei normaalisti yleensä uskalla testata englanninkielentaitojaan, mutta sitten pienessä maistissa kaikki haluaa kokeilla. Matka-aika Kiotosta Osakaan on noin 30 minuuttia tavallisella junalla. Shin-Osakalla vielä kävely sateessa hotellille ja se päivä oli sillä taputeltu.

Koska sunnuntaina meidän bussi Tokioon oli lähtemässä vasta kello 23.30, niin päätettiin viettää koko sunnuntaipäivä ennen bussin lähtöä Osaka Spa world-kylpylässä, jossa olikin tänään kivasti Halloween teema meneillään. Hämmentävänä Halloween-kylpyläkokemuksena oli tänään ladyboy-tyyliset tapaukset, joilla yläosasto naisten välineistöä ja alaosasto miesten välineistöä. What?? Tämä oli nyt kyllä minulle ihan uusi juttu. Eihän tässä tiennyt, minne pitäisi silmänsä laittaa, vai laittaisiko suosiolla kokonaan kiinni? No kukin tyylillään. Nämä tapaukset voisivat kai ihan hyvin olla kummalla kylpylän puolella tahansa? Samanlainen nahkapallojen tuijotus jatkui ikävä kyllä myös sisällä saunassa, jossa oli ruudulla menossa parhaillaan kiihkeä baseball-ottelu. Sinänsä ihan hauska kokemus katsella ottelua saunassa, mutta ehkä mielummin rentoutuisin saunassa kuitenkin ilman tv:tä. Välillä kävin tempaisemassa kylmän jäätelön ravintolassa ja todella nopeasti meni päivä. Tämä oli varsin hyvä idea viettää päivä näin.

Kello 22 lähdettiin suuntaamaan Osakasta jälleen kerran kohti Kiotoa, koska meidän yöbussi kohti Tokiota oli lähdössä sieltä. Ihan älytöntä ravaamista edestakaisin nyt tämä touhu, mutta minkäs teet. Bussi oli kyllä ihan kiva, koska kaikille matkustajille oli oma verhoilla rajattu loossi ja penkin sai laskettua melkein makuuasentoon. Pitkä yö, mutta tulihan siinä ehkä muutama tunti kuitenkin nukuttua. Yöbussi Kiotosta Tokioon maksoi 55€/lärvi ja matka-aika oli noin 8 tuntia. Hiukan oli kova hinta verrattuna "normaalibussiin", mutta ihan kiva ja positiivinen kokemus. Minun ei kyllä kannata mistään omasta loosista bussissa maksaa, koska en nuku kuitenkaan.

Kuntoilutuokio puistossa.

Bussi oli Tokiossa aamulla kello 7.20 ja siinä olikin sitten ihmettelemistä, että missä saadaan tämä väliaika ennen hotelliin pääsyä vietettyä? Päätettiin ottaa kaupasta aamupalat ja suunnata Shinjukun puistoon jumittamaan, jossa menikin aamupäivä kuntoillessa ja aurinkoa ottaessa. Jotain hyötyä oli tästäkin turhasta aamupäivästä. Ajoittain meinasi kyllä väkisin nukahtaa pystyyn.

Kello 14 hypättiin Shinjukulta junaan ja suunnattiin Flexstay Inn-hotelliin, joka sijaitsee rauhallisella Tokiwadain alueella ja tämä on enemmänkin sellainen huoneistohotellityyppinen ratkaisu, missä ei ole siivouksia, eikä vastaavia juttuja ollenkaan. Oikein toimiva ja halpa. Ainut vaan, että suihkussa ei mahdu seisomaan kunnolla lyömättä päätään kattoon ja jalat jää hiukan sängystä ulos. Hinta kuitenkin kahden hengen huoneesta vain 40€/yö, jota voi Tokiossa kyllä pitää todella halpana hintana. En valita.

Ja nyt on pää kyllä niin jumissa, ettei paljon läppä lennä! Hohhoijaa! Pakko huilata hetki ja miettiä jatkoa. Paljon olisi juttuja Tokiossa listalla, jotka pitäisi ehtiä toteuttaa...

Nagoya: Kaksin aina kaunihimpi.

Oltiin sovittu Katjan kanssa, että tavataan tiistaiaamuna Nagoyan aseman pohjois porteilla, mutta eipä se nyt niin helppo nakki taas ollutkaan löytää. Kävi perinteiset ja löysin kyllä kaikki mahdolliset muut ulostuloportit, mutta en tietenkään pohjoista! Lopulta oli pakko ostaa halvin lippu ja kävellä aseman sisäkautta sinne perhanan porteille. Vaikea alku, mutta meidän seikkailutiimi on nyt kasassa, valmiina puskemaan kohti täydellistä voittoa tai katastrofaalista tuhoa. Mitään välimuotoja ei hyväksytä! On se joka tapauksessa kivempi pudota puusta yhdessä kuin yksin.

Juhlistettiin tämän kertaisen seikkailun alkamista syömällä Matsuya "gourmet-ravintolassa" ja kahdella, hyvin hienostuneella, puolilämpimällä 7-eleven tölkkioluella. Ja mitä tapahtuu illalla? Kun Katja laittaa pään tyynyyn, niin nukkuu ihan hyvin aamuun asti! Siis ei voi olla totta! Itse en ole vieläkään toipunut kokonaan aikaeroista. Epäreilua!

Keskiviikko-aamuna ajattelin tehdä pienen lähentymisyrityksen Nagoyan kanssa ja kävellä kevyen aamukävelyn, tutustuen perusteellisesti lähiympäristöön. Katja oli myös jo kävelykunnossa, joten ei kun koko karavaani liikkeelle. Varvas on edelleen karmean kipeä, mutta olkoot ihan rauhassa - ei tässä nyt voi yhden varpaan takia alkaa hommia rajoittamaan. Tulipa sitten lopulta tutustuttua paljon muuhunkin kuin lähiympäristöön ja päivän aikana tuli talsittua melkein 30 kilometriä - että eiköhän siinä ollut yhdelle päivälle tutustumista ihan tarpeeksi.

Halloween on näköjään saanut täällä yllättävän hyvin jalansijaa ja monet paikat on todella hienosti koristeltu aiheeseen liittyvällä rekvisiitalla. Löytyy myös Halloween-leivoksia, oluita ja ties mitä härpäkkeitä. Ja kun Japanissa aletaan jotain tekemään, niin se tehdäänkin sitten viimeisen päälle!

Sinänsä tämä Halloween on kyllä varsin kiva juttu, varsinkin lapsille - joten miksei? Halloween-oluen ostin välittömästi makutestiin ja onhan siinä varsin erikoinen kurpitsan maku, mutta menee kyllä näin kerran vuodessa. Ei ehkä sen enempää kuitenkaan. Toinen asia mikä on suosiossa juuri nyt, niin kaikenlainen Star Wars-roina. Herranen aika sitä tavaran määrää!

Käytiin päivän päätteeksi todella perinteisessä onsenissa (kylpylä) ja jengi näytti hyvin kauhistuneelta, kun pamautin ovista sisään. Sen jälkeen, kun olivat nähneet, että äijä osaakin kaikki tavat ja etiketit, niin meininki muuttui hyvin ystävälliseksi. Kun makasin ulkona kylpytynnyrissä taivasta katsellen, niin koin ainakin hetkellisen lämpenemisen Nagoyalle. Ehkä tästä vielä jotain ajan kanssa tulee? Hitaasti mutta varmasti...

Viime keväästä viisastuneena, en todellakaan tällä kertaa rösähtänyt vahingossa istumaan sähköaltaaseen. Otin nimittäin silloin sellaiset laakit persuuksille ja casagrandeille, että hyvä ettei valot pimentyneet koko Tokiosta! Jengi varmaan odotteli nytkin vesi kielellä, että milloin se länkkäri istuu siihen - mutta ähäkutti!

Viikonlopuksi tehdään paluu Kiotoon...

Nagoya: Luut rutisee

Tämä Nagoya on sellainen jännä tapaus, että vaikka olen käynyt täällä ties kuin monta kertaa, niin sinunkauppoja ei ole siitä huolimatta edelleenkään tehty. Jotenkin tämä on aina vaan jäänyt hiukan kylmäksi ja etäiseksi, enkä saa tähän mestaan oikein minkäänlaista otetta.

Hommahan on hyvin pitkälti kiinni myös siitä, etten ole saanut täällä ikinä mitään paikallista opastusta. Ainoat ihmiset, joita täältä edes etäisesti tunnen on yhden ystävän miehen kavereita ja näiden hänen kavereiden kanssa oli kyllä viimeksi nähdessä kieltämättä todella hauskaa. Heitä tapaisin kyllä mielelläni täällä, mutta tilanne on hiukan ongelmallinen sen suhteen - joten ehkä jätetään koko homma väliin.

Nyt vaan sellainen juttu, että koska tämä minun ystävä saattaa tulevaisuudessa siis asua Nagoyassa, niin se tarkoittaa samalla sitä, että myös minä tulen mahdollisesti kengänpohjiani täällä hyvin paljon kuluttamaan. Eli jonkinlainen yhteinen sävel ja lämpeneminen olisi nyt Nagoyan kanssa kerta kaikkiaan saatava aikaan - ellei peräti eteneminen seuraavalle pesälle? Mitä tässä oikein pitäisi keksiä? Kukkia? Suklaata?? Romanttisia runoja takkatulen äärellä??? Nagoya, kerro minulle mitä oikein haluat? Teen mitä vain!

Olin lauantaiyön jossain ihan ihme hotellissa, ja ihmeellisen siitä teki lähinnä Itä-Eurooppalaiset hotellisasukkaat (miehiä ja naisia), jotka puuhasivat seinän takana jotain todella erikoisia juttuja. Hienoja autoja pörräsi edustalla ja Itä-Eurooppalaisia naisia lappasi sisään ovista ja ikkunoista. Sunnuntaiaamuna kello 10, kun kirjauduin hotellista ulos, niin meno oli edelleen melko villiä. Joo, ihan hyvä, etten ottanut tästä kuin yhden yön. Muuten hotelli oli kyllä todella laadukas ja ehkä satuin vain huonoon aikaan paikalle?

Koska sunnuntaina sisäänkirjautuminen seuraavaan hotelliin oli vasta kello 15, niin hiukan ahdisti ajatus, että missäköhän tämänkin ajan yksinäni laukkuineni nyt värjöttelen sitten? Onneksi unohdin sellaisen faktan, että kaikkialla muualla maailmassa paitsi suomessa, sunnuntai onkin itse asiassa se kaikkien tapahtumarikkain päivä ja silloin ihmiset on sankoin joukoin liikenteessä. Joka paikassa oli jotain kivaa ohjelmaa, eikä tullut aika yhtään pitkäksi.

Tungin (siis todellakin runnoin) laukut aseman säilytysboksiin ja hengailin paikallisen TV-yhtiön järjestämässä tapahtumassa, jossa oli konsertteja ja kaikenlaisia erilaisia ohjelmaesittelyjä. Yhdessä vaiheessa esiintyi ryhmä hyvin nuoria tyttöjä ja eturivissä tönötti iso liuta about minun ikäisiä sällejä, jotka osasi kaikki biisien sanat, teki käsiliikkeet täysin rytmissä ja oli muutenkin ihan liian fiiliksissä. Tästä olin hiukan huolestunut, mutta huvinsa kullakin.

Nyt hämmentävä fakta: Japanissa ei ole roskan roskaa kaduilla, mutta ei myöskään roskiksen roskista! MISSÄÄN!!! Kaupasta kun ostaa leivän ja teetä, niin niitä perhanan roskia saa sitten kantaa koko päivän mukana.

Kello 15 jälkeen kävin kirjautumassa Wing International-hotelliin ja tästä majoituksesta ei todellakaan ole valittamista. Todella hyvä hotelli ja hinta vain 41,50€/yö - siis kahden hengen huoneesta. Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä nämä hinnat on minusta uskomattoman alhaisia tasoon nähden. Pieni huone toki, mutta todella siistiä, niin kuin aina Japanissa. Otin kahden hengen huoneen valmiiksi, koska Katja on jo lähtökuopissa Suomen päässä. Kenkää on tullut lopullisesti töistä, joten mikään ei enää estä lähtöä. Mitä eroa sitten on yhden ja kahden hengen huoneella Japanissa? Ei yleensä yhtään mitään, mutta hintakin on onneksi sama, jos saat jotenkin kaksi ihmistä sisään sullottua. Katja tapaa vielä Suomessa olevan japanilaisen ystävän Helsingissä, jonka jälkeen täräyttää Finnairin suoralla Nagoyaan, lentopisteet savuna ilmaan pölisten.

Ja matkan ensimmäinen tapaturma on nyt sattunut: kun tulin suihkusta, niin täräytin varpaan (neljäs varvas) keskellä huoneen "käytävää" törröttävään ovistoppariin. Naps vaan kuului ja se oli sitä myöten selvää nakkia. Varvas on nyt aivan mustana ja käveleminen kengän kanssa on melkein mahdotonta. Onneksi sen saa teippaamalla melko hyvin pois pelistä häiritsemästä ja ihan turha tällaisesta on mennä lääkäriin, koska ei sille mitään voi tehdä kuitenkaan. Mitään laastaria ja puhallusta en siihen tarvitse, puhumattakaan jostain röntgenkuvasta, missä näkyy, että se on rikki. Seinällekö se kuva pitäisi sitten kehystettynä laittaa? Joo, tunnen kyllä varsin hyvin, että se on rikki muutenkin.

Maanantaina kävin kävelemässä Nagoyan linnan ympäri ja oli kyllä todellinen tuskien taival! Hiki valui otsalta ja tuntui suoraan sanottuna siltä, että kävelyt on nyt vähäksi aikaa kävelty. Lopussa kipuun alkoi kuitenkin jo puutua ja homma alkoi taas pikku hiljaa jotenkin luistamaan. Ehkä tämä ei nyt niin paha juttu lopulta olekaan? Vastaantulevat ihmiset katsoivat kyllä säälivästi kun raahauduin väkisin tuskanhiki otsalla eteenpäin. Paljon oli kissoja linnan läheisyydessä pyörimässä ja niitä tuli rapsuteltua ja kyseltyä uusimpia kuulumisia tuholaisrintamalla.

Ehkä tästä jotenkin selviän huomenna Katja vastaan juna-asemalle? Siitä lähteekin sitten meidän yhteinen seikkailu käyntiin.

Amagasaki: Yllätysfestarit

Tästä päivästä ei pitänyt tulla mikään kovin ikimuistoinen, vaan tarkoitus oli lähinnä siirtyä Amagasakista paikallisjunalla ikuisuuden kestävä matka Nagoyaan - mutta toisin kävi!

Tutun näköistä.

Lähdin aamulla vaappumaan kohti juna-asemaa laukkuineni ja huomasin, että yön aikana oli jonkinlainen kivan näköinen, ilmainen musiikkifestivaali rakentunut aseman edustalle. Katselin hetken aikaa meininkiä ja vanhana festivaalirakentajana, päätin sittenkin heittää laukut vielä hetkeksi aseman lokeroon, ostaa aamupalaa kojusta ja katsella, minkälaista tunnelmaa tänään olisi mahdollisesti luvassa? Ilmakin oli taas vaihteeksi todella lämmin ja mahtava.

Ehdin hetken aikaa istua ottamassa aurinkoa ja kuuntelemassa musiikkia, kun paikalle pamahtaa yksi festivaalin järjestäjistä kyselemään, että mikäs mies täällä oikein istuskelee? Länsimaalaisia ihmisiä ei todellakaan täällä Amagasakissa paljon pyörinyt, joten hyvin ymmärrettävää oli hänen mielenkiintonsa omituista otusta kohtaan. Jutusteltiin hetki niitä näitä, jonkinlaisella japani-englanti-tiesmikä-sekoituksella ja vaikutti tosi mukavalta tyypiltä. Tykkään japanilaisten tyylistä kysyä asioita suoraan ja se aiheuttaa usein todella hauskoja ja rehellisiä keskusteluja. Samojen asioiden tiedusteluun, mitkä täällä tehdään kymmenessä minuutissa, menisi jossain muussa maassa kymmenen vuotta. Hän kävi välillä soittamassa bändinsä kanssa setin ja ajattelin vielä kuunnella sen läpi ja jatkaa sitten matkaa.

Jack Daniel's hampurilainen

Keikan jälkeen hän kuitenkin palasi vielä jutustelemaan ja koska itsekin olen jonkun verran musiikkijutuissa ollut mukana, niin läppä lensi ja nyt jo sanottiin, että ota vaan ruokaa ja juomaa kojuista, ei maksa mitään - piikki auki! Nyt alkoi homma uhkaavasti luisua ylinesteytyksen puolelle, mutta ei tässä kyllä sinänsä mitään suunnitelmia tälle päivälle ollut - joten antaa palaa! Jos jotain nyt sattuu kiinnostamaan oluen hinta festarialueen sisällä, niin tuoppi oli about 2,60€. Repikää siitä! Tuolla hinnalla pystyi itsekin tarjoilemaan muutaman kierroksen ilman konkurssin pelkoa. Kyllä Japani on kallis maa?

Pääsin tapaamaan about kaikki esiintyjät ja onhan tämä todella hämmentävää, minkälaisella voluumilla täällä alkaa kontakteja tulla, kun sille tielle lähdetään. Muutaman tunnin aikana ehdin tehdä sellaisen ringin, että voisinkin nyt samantien jäädä tänne vaikka ikuisesti. Ja miksei? Miksei??? Alkoi tulla tarjousta vähän joka suunnalta lähteä jonnekin jatkoille ja tässä kohtaa oli pakko tehdä valinta: joko kerta kaikkiaan lähden nyt seuraavalla hitaalla junalla kohti Nagoyaa -  tai sitten otan nämäkin kokemukset vastaan ja kaivan kuvetta myöhemmin luotijunan lipunmyyntitiskillä.

Todella mahtava esitys!

Päätin hyväksyä järjestäjätahon tarjouksen lähteä johonkin paikalliseen ravintolaan jatkamaan, joten suunnattiin syvälle Amagasakin neonvalojen syntisiin syövereihin. Tämä oli kyllä enemmänkin koti kuin ravintola, eikä niin kovin syntinen, kun lapset katselivat TV:tä samalla, äidin laittaessa meille pötyä pöytään. Kuten melkein kaikki ravintolat täällä Amagasakissa, niin tämäkin sisälsi myös sellaista asiakkaiden kanssa jutustelua ja seuranpitoa (tässä hyvällä tavalla) ja pari tuntia menikin todella nopeasti. Tälläistahan peräänkuulutin jo muutama päivä sitten ja sitä näköjään saa mitä tilaa - enkä edes joutunut tiskaamaan. Nyt alkoi kuitenkin olla viimeiset hetket käsillä lähteä tai todella jäisin tänne lopullisesti.

Ilta pimenee.

Kiittelin kaikki vielä läpikotaisin ja äkkiä juoksujalkaa, hiukan vinoon askel vetäen Shin-Osakan asemalle, jenejä tiskiin ja singahtaminen luotijunalla, maisemat vilisten kohti Nagoyaa. Aika uskomaton päivä! Ikinä ei tiedä mitä päivä tuo tullessaan ja tämä onkin japanin mahtava puoli. Jengi elää täällä (joka päivä) sen faktan kanssa, että milloin tahansa voi tulla maanjäristys, tsunami, taifuuni - tai Godzilla nousta merestä - joten kannattaa ottaa ilo irti silloin, kun tilaisuus annetaan! Tämä Amagasaki osoittautui minulle todella suosiolliseksi paikaksi ja mielellään olisin vielä pidemmänkin aikaa täällä seikkaillut.


Joo, täytyy sanoa, että ei täällä japanissa kyllä yksin tarvitse kauaa olla ja ei ehdi kuin hetken istua jossain, niin kohta on jonkinlainen porukka kasassa. Toki se vaatii hiukan kielen - ja ennen kaikkea tapojen tuntemista. Jos alkaa hölmöilemaan, niin se on kerrasta poikki sanon suoraan sen. Nyt on kuitenkin lukittauduttava hotellihuoneeseen yksin hetkeksi tai olen joku pöhöttynyt, rapajuoppo kohta ja kaikki kuntoilut on kuntoiltu. Muutamalta ystävältä tuli huomiselle pyyntö lähteä jonnekin festareille, mutta nyt ei kyllä kykene, eikä pysty - ei vaikka kuinka mieli tekisi. Siirretään seuraavaan viikonlopppuun.

Shinkansen.

Absolutistilla ei suoraan sanottuna ole japanissa kovin helppoa, koska kaikki ystävyyssuhteet luodaan olutlasi kourassa ja ihmisiä, jotka ei juo ollenkaan alkoholia pidetään vahän epäilyttävinä tyyppeinä. Luultavasti minullakaan ei olisi yhtään ystävää täällä ilman olutta? Kaikkein paras oli, kun muutama vuosi sitten yhden ystävän pomo (jota en ollut ikinä edes nähnytkään) tuli yhtäkkiä minulle ihailevasti sanomaan, että "ai, sinä olet se joka kuulemma joi valtavan pullon sakea yhdessä illassa, olen kuullut sinusta paljon hyvää!" No joo, niin join, kun ei kukaan kertonut minulle, että sitä kaadetaan niin kauan lisää kuin tyhjennät sitä lasia.

Kai tämänkin jonkinlaisena taitona voisi elämässä ottaa ja lisätä CV:hen, että vetää puoleensa mukavaa jengiä ja onnistuu luomaan luotettavaa ilmapiiriä ympärilleen. Jos jollain nyt on joku hyvä tuote, mitä haluaisitte japanissa myydä ja tarvitsette ihmisen, joka hoitaisi sen voitelupuolen, niin väitän, että olen aika hyvä siinä. Pistäkää nimi mieleen...

Kobe: Kukkulan kuningas

Shin-Koben asema.

Koska aamulla oli hyvä ilma ja olokin mitä mainioin, niin ajattelin pienenä happihyppelynä käydä vähän kiipeilemässä Koben luotijuna-aseman takana näkyvillä kukkuloilla. Olen vuosien varrella katsellut niitä salaa vähän "sillä silmällä" ja nyt oli todellakin korkea aika toteuttaa tämä mieliteko.

Shin-Koben asema on todella upeassa paikassa, suoraan vihreiden rinteiden syleilyssä ja heti aseman takaa alkaa kivat ulkoilureitit. Jos Kobe-sana soittaa kelloja, niin se johtuu luultavasti siitä, että Kobe tuhoutui maanjäristyksessä melko totaalisesti vuonna 1995. Hyvin on kaikki saatu paikattua jo vuosia sitten, eikä oikeastaan enää mikään muu kuin monet muistomerkit muistuta tapauksesta. Kobe-härkä on toinen kuuluisa paikallinen juttu, mutta ei nyt mennä siihen, koska ei kuitenkaan ole varaa sitä syödä.

Ylös kukkulalle pääsee myös jonkinlaisella köysiratahissillä, mutta se maksaa älyttömästi ja ajattelin, että onhan tässä perhana sentään jotain mäkiä ennenkin kiivetty - ei se nyt voi kovin kummoinen juttu olla? Kiskan kautta pari Pocari Sweatia (urheilujuoma) laukkuun ja ei kun äijä kirmaamaan mäkeä ylös kuin joku vuorikauris konsanaan.

Putouksia.

Alkumatkasta tuntui, että joku hiertää inhottavasti kengässä, mutta kipu unohtui nopeasti, kun alkoi tulla todella komeaa maisemaa ja putousta vastaan! Tosi raikasta oli hengitellä ja painaa polulla menemään. Aina sanotaan, että japanilaiset tulevat matkoilla muka etsimään puhdasta ilmaa ja hiljaista luontoa, mutta tässähän sitä on jumankeuta heti luotijuna-aseman takana! Putouksen jälkeen nostin selvästi leveliä ja juoksin portaita ylöspäin oikein kunnon vauhdilla. Harvinaisen hyvältä tuntui tänään meno.

Ylhäällä kukkulalla oli joku ihme armeija-äijä vetämässä lihastreeniä ja ajattelin, että annapas nyt kun miinanpolkija näyttää, miten niitä punnerruksia oikein tehdään! Otettiin pieni aamuinen kuntoilukisa ja tulihan siinä sellainen 6 x 50 sarja punnerruksia tehtyä - ja se riitti minulle kyllä näissä asteissa. Koska armeijajutut ei ehkä ole ihan minun ensimmäisiä kiinnostuksen kohteita elämässä, niin häivyin vähän äänin ja jätin äijän sinne ylös vuolemaan jotain isoa karahkaa veitsellä. Tämähän oli kuitenkin ihan hyvä homma, koska kuntoilupuoli on jäänytkin vähän vähemmälle täällä.

Jaksaa, jaksaa.

Sellainen kolme tuntia tuli kaiken kaikkiaan vuorilla samoiltua ja olipa kiva reitti vetää näin aamutuimaan. Jos satut Koben ohi joskus menemään luotijunalla, niin mikset pitäisi tässä kohtaa pienen kuntoilutauon? Käy tsekkaamassa putoukset ja jatka sitten taas matkaa. Alakerran ovista vasemmalle, tunnelin kautta aseman taakse ja polku alkaa heti siitä ylös.  Ekat putoukset on ihan lähellä rinteessä, eikä ole paha nakki ollenkaan. Ei tossa nyt tullut kuin joku 5 kilometriä patikoitua, mutta jyrkkää ylämäkeä ja porrasta, niin varsin tehokas oli treeni.

Päivän menu.

Alhaalla mietin, että menisikö junalla takaisin keskustaan, vai ostaisiko sillä rahalla juomia automaatista - joten teet ja calpikset mahassa kuplien kävelin vielä Koben keskustaan. Amagasakissa kävin syömässä todella tuhtin aterian (noin 5€) onnistuneen reissun kunniaksi ja eipä paljon paremmin voisi perjantaipäivää aloittaa. Ainut vaan, että hiukan joutui kiivetessä varomaan toista jalkaa ja samalla toiselle tuli enemmän kuormitusta, joten nyt vetää polvea jumiin. Katotaas miten käy.

Pyörin hetken Amagasagissa päivittäisellä tarkastuskierroksella ja sen jälkeen päätin lähteä tsekkaamaan mystisen Daisenryo Kofun. Todella huonosti mainostettu kohde tämä Daisenryo, koska olen mennyt lentokentältä tullessa varmaan tuhat kertaa ohi, tietämättä, että mitään sellaista on edes olemassa. Muinaiset avaruusoliot-ohjelma piti katsoa, että tulin tietoiseksi tällaisestakin nähtävyydestä.

Daisenryo Kofun.

Läksin sellaisella asenteella liikenteeseen, että hohhoijaa, olikohan tämä nyt hyvä idea, mutta siinä vaiheessa, kun talojen välistä alkoi "totuus paljastua", niin olin lentää hanurilleni! Siis ihan mieletön mesta! En pysty ikinä käsittämään, miten se on rakennettu ja  olin todella vaikuttunut! Oli täysin pimeää, aivan hiljaista ja tunnelma todella aavemainen. Vain lintujen äänet kuului saarelta. Tätä ei varmaan kauheasti mainosteta sen takia, koska kokonaisuutta on hyvin vaikea hahmottaa maasta käsin ja toisekseen mesta on keskellä tiheää asutusta, eikä varmaan kukaan halua turisteja pyörimään pihoilleen. Ei tarvitse omata kovin isoa mielikuvitusta miettiäkseen, että tuolla kyllä piilotetaan jotain tosi isoa salaisuutta.

Daisenryo Kofun on siis yli 1500 vuotta sitten rakennettu hauta (ilmeisesti?), jolla on pituutta vaatimattomasti 486 metriä, leveyttä 296 metriä ja korkeutta 35 metriä. Korkeus nimenomaan yllätti minut. Ylhäältä katsottuna se on aivan kuin avaimenreikä, mikä lisää mystisyyttä. Jos haluat nähdä, miltä paikka näyttää ilmasta käsin, niin katso tuolta: http://www.osaka-info.jp/en/facilities/cat17/post_238.html

Dotonbori.

Loppuilta menikin sitten Dotonborilla, joka on Takoyakin syömisen ohella yksi  Osakan ns. "pakollisia juttuja". Aivan järjettömästi jengiä näin perjantai-iltana ja turisteja varmaan suurin osa. Jos sinulla on ahtaanpaikankammo: jätä väliin! Selfiekepitkin vielä heilui tungoksessa niin, että ihan kuin olisi ollut jossain turnajaisissa.

Dotonborilla löytyy myös Osakan kuuluisa maamerkki: juokseva Glico mies. Glico on siis paikallinen makeistehdas ja tämä 300 metrin juoksija tuli siitä, että yhden makeisen laskettiin antavan energiaa tasan 300 metrin juoksemiseen. Tarkkaa touhua.

Dotonbori.

Toinen juttu Dotonborista: nimittäin kun turistit lähtee, rotat tulee! Olin kerran keskellä yötä siellä pyörimässä ja rottia nousi viemäreistä samalla tavalla kuin pukumiehiä nousee aamulla metrotunnelista. Siih huh huh! Todella kammottavaa!

Onnistuin jotenkin ihmeen kaupalla vielä survoutumaan illan päätteeksi junaan ja palaamaan Amagasakiin yöksi, joten onnistunut päivä kaiken kaikkiaan.

Nyt tässä huhuillaan vielä yhden japanilaisen ystävän kanssa toisiamme. Hän on juuri nyt suomessa ja kyselee, missä minä olen? Ja minähän olen nyt tietysti japanissa ja kyselen, missä hän on? Et silleen...

Olin ajatellut, ettei mikään voi Japanissa enää minua yllättää, mutta kun tässä nyt kirjoittaessa katson samalla TV:tä, niin kyllä muuten voi! Voi hyvää päivää ja hyvää yötä.

Huomenna maisemanvaihto...