Samoa - Upolu

Maanantaina herätys kello 07.30, kamat nippuun ja aamiaisen jälkeen majoituksen tilaaman taksin kyydillä kohti satamaa. Hinta oli sama kuin tullessa (80 talaa, eli noin 28€). Tykkäsin olla täällä Tailua biitsillä ja olisin mielelläni ollut vielä muutaman päivän pidempäänkin notkumassa, mutta koska kaikki falet oli jo tälle päivälle varattuja, oli nyt lähdettävä eteenpäin. Pakko sanoa, että hiukan pelotti taas nämä autokyydit, kun äijä paahtaa menemään kuin Räikkönen ja mikä ihme siinä onkin, että näissä muuten rauhallisissa maissa pitää aina kaahata ihan päättömästi autoilla. Matkan ehdottomasti vaarallisimmat hetket on aina nämä paikalliset siirtymät paikasta toiseen. Se on vain ajan kysymys, milloin rysähtää. Turvavyöt? Joo, niin varmaan...

Oltiin laiturilla jo kolmea tuntia ennen laivan lähtöä, joten lähdettiin vielä kävelemään läheiselle majoitukselle (noin 1 km), joka lentoyhtiön lehdessä kehuttiin maasta taivaaseen. Lehden mukaan paikka on "aivan kuin Bora Bora, mutta paljon halvempi". En tiedä, minkälainen mielipuoli jutun on kirjoittanut ja missä Bora Boralla lienee muka käynyt, mutta tämä paikka ei näyttänyt minusta samalle kyllä. Yöpymismajat näytti erittäin ränsistyneiltä ja koska paikka sijaitsi jossain ihme rämeellä, hyttysiä oli aivan valtavasti. Tilattiin paikan, sinänsä kyllä ihan miellyttävän ja laadukkaan tuntuisesta ravintolasta, kookokset ja jalat oli jo siinä kohtaa pistelty kuin ompelukoneella reikiä täyteen. Ja kookoksista kehtasivat vielä pyytää 7 talaa kappale. Olut on 6 talaa. Nyt ihan vaan tiedoksi, että Bora Boralla oli halvemmat kookoksetkin. Tässä kohtaa alkoi oikeasti ottamaan päähän ja jumankauta saan suomesta samaan hintaan purkin kookosvettä, kuin nämä hyväkkäät pyytää tässä, vaikka pihan puut notkuu kookoksia. Tämä Savai'in saari on hieno ja kiva paikka, mutta tämä kyseinen mesta kannattaa suosiolla jättää väliin. Paikkaan suivaantuneena käveltiin takaisin laivarantaan ja koiratkin väisti matkalla suosiolla sivuun, kun katsoivat, että nyt ei ehkä ole paras päivä ruveta ryppyilemään.

Tänään ilma oli huomattavasti epävakaisempi kuin tullessa, vettä satoi matkalla kaatamalla ja laiva keinui melko voimakkaasti puolelta toiselle. Vettä lensi välillä aina ylös kannelle asti. Perillä satamassa alkoi taas tuttuun tapaan valtavat taksihuutokauppamarkkinat, mutta ihan ns. listahintaan onnistuttiin saamaan kyyti Apiaan. Se on sanottava, että melko rehellisesti on tähän asti meille tarjottu aina oikeaa hintaa, vaikka kuultiin kauhujuttuja, kuinka saatettaisiin ottaa ylihintoja turisteilta. Vaikka hinta olisikin ihan oikea, näihin taksilla siirtymisiin paikasta toiseen saa silti täällä menemään aikamoisen summan. Jos olisi yhtään pienemmät laukut, mentäisiin bussilla, mutta olen nähnyt, miten täynnä nämä paikalliset bussit täällä on, joten en taatusti nyt lähde kokeilemaan. Kivalta ne bussit kyllä värikkäine maalauksineen näyttää ja musiikki soi aina täysillä kun hurahtavat ohi.

Koska nettiyhteyksiä ei viimeisessä kohteessa löytynyt, ei meillä täten ollut mitään majoitusta tälle päivälle varattuna (tai millekään muulle päivälle), joten pyydettiin vaan ajamaan tullessa hyväksi havaitun majoituksen pihaan ja toivoa parasta ja pelätä pahinta. Onneksi tilaa oli vaikka muille jakaa ja ainoastaan muutama muu asukas oli tällä hetkellä. Ricky-kissakin oli meitä taas heti iloisena kieli ulkona suusta, kuola valuen vastaanottamassa. Nettiyhteyden kanssa kävi tosin taas ohraisesti ja se ei jostain syystä nyt sitten täälläkään toiminut. Uskomatonta! Wi-Fi yhteyden varaan ei kannata täällä missään nimessä mitään jättää, vaan hommata suoraan suosiolla joku paikallinen sim-kortti. Mokattiin itse pahasti tämä homma. Käsittääkseni täällä kuitenkin pelaa Apiassa jopa 4g-yhteys jos on paikalliset sim:it hallussa. Kannattaa siis heti lentokentällä tullessa hommata. Ja arvatkaapa vaan, tapahtuuko täällä nopeasti jotain toimenpiteitä, jos joku homma ei pelaa? Just joo, palaillaan ensi viikolla asiaan. Tänäänkin jäi siis kaikki asiat hoitamatta ja jotain laskujakin seisoo siellä maksamatta jonossa. Ei voi kuin ihmetellä, miten ennen internetiä asioita matkan aikana oikein hoidettiin? Koska puhelinverkkokaan ei pelaa, niin nyt ollaan totaalisesti kuin kuun pimeällä puolella täällä.

Koska mitään ei nyt kuitenkaan ollut tehtävissä, käytiin kaupassa tien toisella puolella hakemassa ruokatarvikkeita, plus muutama Vailima ja tehtiin tänään majoituksen keittiössä jotain ihme spagettimössöä ruoaksi. Hyvinhän se mössö silti maistui, kun ympäristö oli näin miellyttävä. Sisäpihalla tässä on grilli ja ruokapöydät ja kaikkialla ympärillä värikkäitä kukkia. Kerrassaan upea paikka ja kuin keidas ruuhkaisen kaupungin keskellä.

Yöllä kuulosti siltä kuin joku koirien kolmas maailmansota olisi syttynyt ja varmasti kymmeniä koiria osallistui pitkään ja veriseen tappeluun jossain ihan tässä lähellä. Ricky-kattikin tappelee öisin ja aamulla karvoja on aina jostain kohtaa irti ja hampaitakin puuttuu suusta. Ja sanon nyt kaiken uhallakin, että minulla ainakin oli yöllä hiukan kylmä. Katjakin sanoi aamulla samaa. Kello 8 aikaan, aamiaisen jälkeen, parkkeerasin hanurini aulaan ja aloin kyselemään jälleen wifi-yhteyttä. Edelleenkään mikään ei toiminut, mutta tilasivat nyt ainakin jonkun sitä korjaamaan. Tiedän kyllä itse, että korjaus tulee olemaan modeemi irti seinästä ja takaisin kiinni ja kassan kautta. Mikäli wifi- lähetin olisi ollut jossakin tässä näkyvillä, niin olisin tehnyt sen tempun itse jo eilen.

Koska yhteyksiä ei kuulunut, otettiin pihasta taksi alle ja lähdettiin Apian keskustaan tarkastamaan tilannetta. Taksimatkan hinta oli 5 talaa, eli noin 2€. Taksi jätti meidät jossain turisti-infon edessä pois ja juuri sopivasti olikin samaan aikaan alkamassa joku Samoan kulttuurikierros, joten paineltiin vaan muiden perässä mukaan. Laskut voi odottaa. Tämä olikin hyvin kattava kierros ja nähtiin kaikkia tärkeimpiä Samoan kulttuuriin liittyviä juttuja. Okei, kookoksen avaamiset ja muut ollaan nähty jo tuhanteen kertaan, mutta oli tässä uusiakin juttuja mukana. Yksi niistä oli perinteisen tatuoinnin tekeminen ja siinä kohtaa hiukan kävi sääliksi tatuoitavana olevaan äijää. Näytti nimittäin sattuvan aivan älyttömästi. Tatuoinnin tekeminen kestää useita päiviä ja se naputellaan perinteisillä välineillä. Aikoinaan käytettiin hain hampaita ja nyt ilmeisesti villisian hampaita? Oli mitä oli, niin en menisi tuohon hommaan mistään hinnasta, enkä toki voi mennä muuhunkaan tatuointiin, niin kauan kuin haluan japanissa pyöriä. Nyt joku taas alkaa naputtamaan, että tatuoinnit ei japanissa haittaa, mutta sanon vaan, että minun osalta yksikin tatuointi ja osallistun sen jälkeen kuolleiden festivaaliin korkeintaan hengen muodossa enää. 

Kierrokseen kuului myös tanssiesitys ja ruokamaistiaisia, joten pakko sanoa, että ehdottomasti kannattava käynti oli tämä. Harvemmin sanon näin, mutta miesten tanssiesitys oli täällä ehdottomasti parempi kuin naisten. Jostain syystä täällä samoalla ei naisilla ollut mitään hienoja perinteistä asua päällä, eikä oikein muutenkaan samanlaista iloa esiintymisessä kun miehillä. Mitä kulttuurikierroksen aikana nuotiotulilla poikain jutustelua kuuntelin, niin hyvin miehiseltä yhteiskunnalta vaikuttaa tämä Samoa. Tämä kulttuurikierros ei maksanut mitään, mutta lopussa toki oli keräys, johon sai osallistua haluamallaan summalla. Kyllä tähän nyt mielellään jonkun setelin heitti, sen verran oli nähty vaivaa. Ehdottomasti suositeltava homma.

Kulttuurikierroksen jälkeen käytiin läheisestä nettikahvilassa ja saatiin seuraava majoitus varattua, muutama lasku maksettua ja pari kuvaa ladattua interwebin syövereihin, mutta kyllä oli taas nihkeät yhteydet. Takaisinpäin kyseltiin takseilta hintoja, mutta nyt olikin sitten näköjään ihan eri hintoja ylämäkeen kuin oli tullessa alamäkeen, joten päätettiin, että perhana sentään sitten kävellään ylös eikä makseta yhtään mitään! Eikä maksettu. Nämä taksien muuttuvat hinnat ei sinänsä ole mitään huijausta, vaan lähinnä neuvottelukysymyksiä. Tämä on nyt sitä vapaata taksikauppaa, jota jotkut mielipuolet suomeenkin sai ajettua.

Majoituksella taas siivoojan taksipalvelun kautta kyytitilaus seuraavalle majoitukselle ja sama mies vanhalla autolla kohta paukuttikin pihaan kuin viimeksikin. Ja tällä kertaa matka olikin sitten todella pitkä, voi kiesus sentään! Piti ajaa vuorenrinteiden yli, laskeutua taas alas ja sitten jyrätä jonkun perhanan vesien läpi. Olin ihan varma, että auto hörppää vettä sisään ja siitä tulee seuraavaksi sukellusvene. Matkaan meni kokonaisuudessaan joku pari tuntia. Vaikka näihin matkoihin uppoaa rahaa, niin suoraan sanottuna en itse 40€:lla ajaisi tällaista matkaa. Eli satkun (talaa) siis maksoi matka tänne.

Tämänkertaisessa majoituspaikassa oli kolme vaihtoehtoa: ylhäällä rinteessä oli mökit kaikilla mukavuuksilla, puolessa välissä rantamökit perusmukavuuksilla ja aivan rannassa etulinjassa tosimiesten/naisten majoitusvaihtoehto, eli falet. Niissä ei muuta kuin hyttysverkko ja peti. Tietysti mentiin tällä viimeisellä vaihtoehdolla, joka on ainut aito ja oikea majoitus Samoalla. Hinta 25€/yö/henkilö, sisältäen aamiaisen ja illallisen. Mielettömän hieno sijainti ja kaikella tapaa kivalta vaikuttava paikka... MUTTA. Turisteja on täällä ihan eri tavalla kuin Savaii:n saarella ja laskin ruokapöydässä, että ainakin 50 henkilöä on paikalla + kaksi koiraa. Hiukan tulee nyt pelottavasti mieleen, että oltaisiin jossain isossa resortissa ja se ei ole hyvä homma ollenkaan se. Ei ole mikään mieltä rauhoittava kokemus, kun 50 ihmistä ruokailee täällä samaan aikaan. Jossain suomessa ja japanissa saattaisi ihmismäärästä riippumatta olla hiirenhiljaista ja ihmiset keskittyisi syömiseen höpinän sijasta, mutta ei täällä. Nämä kansakunnat, mitä täällä on nyt edustettuna, ei silleen ole mitään maailman hiljaisimpia keskustelijoita tai ujoja kuuluttamaan itsestään, joten meteli on korvia raastava! Ymmärrän kyllä, että on heidän kulttuurin mukaista höpistä koko ajan, mutta samoin on myös suomalaisen kulttuurin mukaista olla hiljaa ja nauttia ruoasta ja ympäristöstä, eikä koko ajan huutaa suuna päänä. Se on myös sanottava, että vessa ja suihkutilat ei ole ollenkaan niin siistit kuin tähän asti on ollut muualla. Pelkään joka kerta mennä sinne ja yöllä en taatusti mene puoliunessa taistelemaan jonkun torakoiden kanssa sinne. Otan aina luudan ovensuusta ja jos jotain liikahtaa, niin alan huitomaan kuin baseball-pelaaja ympäriinsä. Majoituksen hintaan kuulunut ruoka oli ihan ok, mutta annosmäärä oli todella vähäinen täällä. Pöytään tuli aina yhteiset annokset, joista sitten ruokaa otettiin ja näissä hommissa härskeimmät tyypit voittaa aina. Itse käytettiin hiukan oveluutta ja yritettiin mielellään mennä aina kasvissyöjien viereen, sillä samat ruoat tulee kuitenkin ja he jättävät syömättä ja ystävällisesti voidaan sitten auttaa, "ettei mene turhaan hukkaan". Silti jäi aina nälkä täällä. Juteltiin aiemmin päivällä falessa istuessa ja maisemia merelle katsellessa, että tässä ei kyllä tsunamin iskiessä olisi kiva olla, niin eiköhän joku kohta ruokapöydässä kertonutkin, että 2009 koko paikka oli tuhoutunut tsunamissa. Tämä tieto ei silleen parantanut yöunia yhtään, mutta kuka näistä tsunameista ja maanjäristyksistä ikinä tietää? Turha niitä on sen enempää miettiä. 

Loppuilta rapsuteltiin majoituksen koiraa rannalla ja punottiin juonia seuraaville päiville.

Samoa - Savai'i

Nukkuminen oli tyypillistä etelämerta, eli koirat haukkui, kookokset putoili, savu haisi ilmassa, jotkut helekutin lepakot kirskui puussa ja kukkojen "ihanat" serenadit kaikui ilmassa koko yön. Jos joku kuvittelee, että täydellisessä, ihanassa hiljaisuudessa näillä paratiisisaarilla nukutaan, niin kuvittele uudestaan. Yöt on totaalista helekutin kaaosta  ja hulabaloota täällä! Jos haluat täydet yöunet saada, niin ainut keino on mennä ajoissa (jossain kello 20 vaiheilla) nukkumaan. Kello seitsemän herättiin lopullisesti siihen, kun selkeästi joku hiippailee meidän falessa ja yrittää tulla hyttysverkosta läpi! Mitäs himputtia? Pelästyin pahanpäiväisesti, mutta sehän olikin vain Ricky-kissa, joka oli tullut jostain rakosesta sisään ilmoittamaan, että aamiainen on nyt katettu. Itse asiassa hän tuli kyllä valloittamaan meidän pehmeät patjat, mutta ihan tervetullut vieras oli siitä huolimatta. Erikoinen tapaus on tämä katti ja perskuta sentään melko karu näky kun nukkuu suu ammollaan kuolaten ympäriinsä.

Aamupalapöydässä juteltiin paikalla olleen Uusi-Seelantilaisen vanhemman naisen kanssa, joka viettää aikaa täällä aina talvisin (Uudessa-Seelannissa on siis talvi nyt) ja hänellä oli hieno tarina Ricky kissaan liittyen. Tarina menee näin:

Yhtenä kauniina päivänä, kun tämä nainen oli ollut täällä majoittumassa, oli joku majatalon työntekijöistä yhtäkkiä tullut hädissään sanomaan, että nyt on Ricky-kissa jäänyt auton alle ja makaa kuolleena tiellä tässä majoituksen edustalla. Kaikki oli menneet katsomaan tilannetta ja todenneet, että siinä se katti parka todellakin on liiskana ja mitään ei ollut enää tehtävissä. Koska Ricky oli ollut täällä kaikkien ilona, päätettiin hänet yhdessä tuumin haudata kunniapaikalle majatalon pihalle. Niinpä puutarhanhoitajalta lainattiin lapiot, kuoppa kaivettiin, kissa laskettiin juhlallisin menoin hautaan ja kaikki olivat tietysti surullisin mielin... Ja mitä tapahtuu seuraavaksi? Herra Ricky tallustelee metsästä ihan pokkana omiin hautajaisiinsa! Joku aivan saman värinen, mutta täysin väärä kissa oli haudattu pihalle!

Et sellaista. Tämä kissa on siis kerran jo kuolleista noussut ja todellinen etelämerten legenda.

Tänään torstaina oli vahva aikomus siirtyä Savaii:n saarelle viikonloppua viettämään ja kyseltiin hotellista neuvoa, että mitenköhän mahdollisesti päästäisiin satamaan? Täällähän kaikki tuntee kaikki ja siivooja tiesikin jonkun "tutun tutun", joka 70 talalla (25€) voisi heittää meidät sinne. Tämä kuulosti hyvältä ratkaisulta, joten hyväksyttiin tarjous. Pian auto jo kaarsikin pihaan ja päästiin lähtemään matkaan. Laivasatamaan oli matkaa yli 50 kilometriä ja koska nämä Samoan saaret on varsin isoja, niin inhottavan kaukana on aina kaikki. Matkaan meni taas noin tunnin verran ja satamassa oltiin kello 11 aikoihin, joka oli juuri sopivasti, sillä lautta oli lähdössä kello 12. Täällä siis sahaa muutaman kerran päivässä isompi laiva ja muutaman kerran pienempi laiva tätä saarten väliä. Suosittelen ehdottomasti valitsemaan isomman laivan. 

Sain liput ostettua jostain ihme luukusta (hinta noin 6€) ja odoteltiin kaikessa rauhassa laivan lähtöä, kun joku paikalllinen äijä tulee esittäytymään ja kättelemään ja alkaa kertoa tarinaa, kuinka hän on jonkun lasten jalkapallojoukkueen valmentaja ja heillä olisi tavoitteena päästä eurooppaan pelimatkalle, ja jos mitenkään voitaisiin auttaa ja ostaa häneltä tällaisia rannenauhoja 25 talaa kappale, niin se auttaisi kovasti. Jotenkin tässä väsymyksessä ei kellot yhtään soineet ja suostuttiin ostamaan häneltä ne nauhat. Myöhemmin lautalla käytiin sitten laskemaan, että hetkinen, rupuiset nauhat maksoi 7,5€ kappale ja oliko koko tarinakaan edes totta? Epäilen kyllä hyvin vahvasti. Nyt rupesi naurattamaan, rintaa pistämään ja v... samaan aikaan, että voidaanko todella vielä tässä vaiheessa mennä näin onnettomaan turistiansaan!? *keleen äijä! Okei annan sen 1% prosentin mahdollisuuden vielä, että juttu onkin totta ja Samoan lapset kirmaa kohta Euroopan pelikentillä. Joopa joo.

Lauttamatkaan meni noin 1,5 tuntia ja vehreälle Savaii:n saarelle rantauduttiin kello 13.30 aikoihin. Merenkäynti ei tänään onneksi ollut liian rajua meidän vatsoille. Rannassa taas hirveä hässäkkä ja kaikki taksiäijät kimpussa kuin herhiläiset. Olin katsonut nopeasti netistä yhden hyvät arvostelut saaneen paikan, joten kysyin hintaa sinne ja koska summa kuulosti kohtuulliselta, hypättiin kyytiin. Hinta oli 80 talaa (27€) ja ei ole silleen kauhea hinta, koska matka oli taas aivan järkyttävän pitkä - reilusti yli tunnin. Tämä oli aikamoinen riski kyllä siinä suhteessa, että jos majoitus onkin täynnä, niin sitten ajellaan sama matka takaisin ja etsitään lennossa jotain muuta paikkaa. Mutta koko elämä on riski, joten eteenpäin...

Majoituksella oli kuin olikin onneksi tilaa ja kaikki näytti todella viihtyisälle, joten päätettiin suunnitelman mukaisesti jäädä kyseiseen paikkaan. Maksettiin alkuun kaksi yötä ja muutaman tunnin päästä vielä kaksi yötä lisää, joten ainakin viikonlopun yli ollaan nyt tässä. Hinta oli 90 talaa (31€)/päivä/henkilö ja se sisältää kaikki aamupalat ja illalliset. Kuulostaa varsin hyvältä diililtä. Lähellä tässä on myös bensa-asema, jossa ei ole bensaa myytävänä (kaik loppu), mutta snäksejä ja limonadia löytyy, jos tarvitsee päivällä jotain rasva tai sokeriarvoja kohotella. Jostain syystä aseman seinällä on iso kyltti, että olutta on sitten turha täältä tulla kyselemään ja liekö jotain uskontojuttuja vai mitä lie hihhulointia taas? Meidän fale sijaitsee aivan rannassa ja kiva, pehmeä merituuli puhaltelee terassille ja petiin yöllä. Ranta on normaali-ihmiselle varmasti viiden tähden tasoa, mutta minun kermapersus mittapuulla ehkä joku kolme tähteä maksimissaan. Ihan hyvä uimiseen ja saattaa jotain snorklattavaakin olla, sillä kilpikonnia ui ihan tässä edustalla. Vähän väliä näkyy, kun kilpikonnan pää nousee jostain pintaan ja sen jälkeen kuuluu kova henkäyksen ääni ja pää taas katoaa.

Ensimmäisenä yönä nukkuminen oli hiukan vaikeahkoa taas, koska aikaerot painaa vielä ja toisekseen aallokko oli yöllä yllättävän isoa ja meteli valtava. Korvatulpat laittamalla aaltojen ääni laski miellyttävälle tasolle. Näistä faleista olen jo alkanut tykkäämään ja minun mielestä nämä on noin miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin jotkut rupuiset bungalowit tai likaiset hotellihuoneet. Nämä on helppo pitää siistinä ja toisin kuin luulisi, hyönteiset ei jostain syystä ole kovin kiinnostuneita tulemaan tänne. Torakatkin mielummin haluaa jonkun likaisen, pimeän nurkan johon pesiytyä ja koska tässä ei sellaisia ole niin pysyvät suosiolla pois. En ole ainakaan yhtään nähnyt vielä. Kerrassaan hyvä asumismuoto ja kunpa muillakin saarilla olisi näitä.

Majoituksen yhteinen suihku oli perjantaina aamupäivästä täällä rikki ja joku paikalllinen äijä tuli sitä korjaamaan. Jonkin osan hän sai sieltä irti vedettyä, mutta sitten tämä putkimies otti kahveet esiin, istui nurmikolle ja laulaa luritteli siinä loppupäivän. Majoituksessa asukkaana oleva Uusi-Seelantilainen kävi onneksi jossain kohtaa rassaamassa ja hiukan näyttämässä, miten homma tehdään ja kuinka ollakaan suihku oli taas illalla kunnossa. Kaikki hoituu kun ei hötkyile.

Illalliset oli aina loistavia, määrä sopiva ja kaikki hyvistä, paikallisista raaka-aineista tehty. Täytyy sanoa, että hyviä ruokia loihtivat täällä Samoalla ja ehdottomasti hintansa arvoista hommaa. Olut maksoi tässä majoituksella 6 talaa (2€) pullo, eli kohtuullinen tissuttelukaan ei vielä vedä budjettia miinukselle täällä. Lihaa jos tykkäät syödä, niin kannattaa ehdottomasti sanoa, että on kasvissyöjä, koska sen sanomisen jälkeen on yksi asukas täällä saanut koko ajan isoimman määrän lihaa lautaselle. Pääasiallisesti ruoka koostuu papaijasta, kanamunasta, porsaanlihasta, kalasta, kananmunasta, kanasta, kookoksesta, tarosta, kananmunasta, banaanista ja leipäpuun hedelmästä - ja kanamunasta. Jos tarvitset jotain erityisruokavaliota, niin onnea matkaan. Tuo oma kokki ja tarpeet mukanasi.

Lauantaina aamiaisen jälkeen lähdettiin käymään läheisellä "ui kilpikonnien kanssa" paikassa ja olin jo valmiiksi silleen, että hohhoijaa, tässähän niitä konnia ui edustallakin koko ajan - mutta tämähän olikin varsin kiva juttu. Ja hinta vain 7 talaa (2,50€)/henkilö. Paikka oli hyvin luonnonmukainen ja saatiin melkein koko päivä olla siellä ihan kahdestaan turtlesien kanssa. Tässä oli siis iso lampi, josta oli rajattu pieni osa, missä sai uida kilpikonnien kanssa. Oletan, että konnat pääsee aina joskus tästä myös tuonne isompaan osaan, vaikuttivat ainakin hyvin iloisilta ja virkeiltä.

Ohjeet oli hyvin selkeät: Konnien kanssa saa olla tekemisissä, niitä saa rapsutella ja syöttää, mutta ilmaan ei saa nostaa ja aurinkorasvaa ei saa käyttää. Aamulla en tarkoituksella laittanutkaan rasvaa kun arvasin, että varmasti on tällainen sääntö olemassa. Sen voin vaan nyt kokemuksesta sanoa, että ilman aurinkorasvaa nahka käryää tuossa vedessä kelluessa about muutamassa sekunnissa. Oli aika lähellä, ettei konnat voineet alkaa närsiä kypsiä paloja ihosta irti kuin jostain kebab-vartaasta. Siitä olin yllättynyt, että nämä kilpikonnat olivat itse hyvin halukkaita tulemaan rapsutettavaksi ja niitähän pyöri jatkuvasti ympärillä. Yhteen videoon tuli hauskasti tallennettua, kuinka yksi kilpikonna tuli salaa minun taakse ja läimäytti räpylällä suoraan persuuksille. Aikamoisia veijareita ja tuntui, että tekivät jotain piloja ihan omaksi huvikseen meille. Ohjeistuksessa sanottiin myös, että oranssia väriä kannattaa välttää, koska konnat saattavat luulla ruoaksi ja tästä olin kyllä todella huolestunut, sillä minulla nyt sattui olemaan shortseissa hyvin ikävässä paikassa oranssia väriä! Koko päivä oli erittäin kiva siihen asti, kunnes paikalle tuli joku turistiryhmä, joka välittömästi rikkoi kaikkia sääntöjä: Konnia nosteltiin vedestä ilmaan, hypittiin ja huidottiin ja huudettiin kuin kaistapäiset koko ajan. Joskus ei voi vaan käsittää ihmisten typeryyttä. Se siitä sitten. Kello 15 lähdettiin kävelemään takaisinpäin ja juuri sopivasti oltiin ennen illallista kämpillä. 

Koska oli lauantai-ilta, käveltiin vielä illallisen jälkeen rantaa pitkin toisen majoituksen ns. "rantabaariin ja tilattiin tiskiltä vailima-oluet. Työntekijä tiskillä katsoi kyllä tyyliin "oletko nyt ihan varma tästä valinnasta", mutta otettiin silti Vailimat, koska meidän majoituksella on pelkästään Talua-olutta tarjolla. Hetken päästä ymmärrettiin tehty moka, nimittäin baarissa oli juuri käynnissä Talua oluttehtaan juhlat ja kaikilla oli tehtaan paidat päällä ja kylmät Tanuat hikisessä kourassa. Auts! Ja yhdet tontut seilaa Vailimat kädessä paikalle. Tissuteltiin mahdollisimman näkymättömänä oluet huiviin ja poistuttiin öiselle rannalle katselemaan tähtiä. Uskomaton määrä näkyy tähtiä täällä, kun ei ole valosaastetta juuri ollenkaan. Oluttyypit olivat kuulemma aiheuttaneet vielä pahennusta meidän majoituksen luona yöllä ja kuseskelleet ympäriinsä, mutta itse ei kuultu yhtään mitään kun nukutaan tulpat korvissa. No sattuuhan sitä muuallakin kuin suomessa.

Tuttuun tyyliin sunnuntaisin ei täällä mikään ollut auki, eikä vissiin olisi mitään muuta saanut tehdäkään, kuin käydä kirkossa ja revitellä kitapurjeet pulleana hoosiannaa, joten otettiin itsekin tämä päivä hyvin rennosti ja mahdollisimman synnittömästi. Suosittelen silleen kyllä ehdottomasti käymään täällä tyynellämerellä sunnuntaina kirkossa, sillä yhteislaulu on aika huikeaa kuultavaa. Itse on käyty kirkossa jo Tongalla ja ties missä, joten sunnuntaiepistola jäi nyt tällä kertaa kuulematta. Toivottavasti ei missattu mitään uusia juonenkäänteitä. Lähinnä tuli uitua, syötyä ja sen jälkeen taas vähän uitua. Menee se päivä ihan kivasti niinkin. 

Sunnuntai-iltapäivänä alkoi yhtäkkiä ihan mieletön tuuli ja vesisade ja meidän fale oli hajota liitoksistaan. Muutama palmunlehväseinäkin irtosi paikaltaan, mutta saatiin karsittua ne jokseenkin kasaan pahimman myräkän loputtua illalla. Koska päivä meni melko harakoille, yritettiin vielä lisätä päiviä meidän varaukseen täällä, mutta yllättäen olikin huomenna kuulemma tulossa porukkaa ja kaikki falet jo varattuja. En tiedä, mikä ihmeen porukka tänne on tulossa, mutta nyt ei auta kuin keksiä jotain muuta sitten. Myräkän jälkeen lähdettiin vielä kävelemään tietä eteenpäin, koko ajan puhelimen wifi-verkon haku päällä ja toivottiin, että jonkinlainen verkko jostain ilmestyisi. Välillä kävellessä joku wifi-verkko vilahtikin nopeasti näytöllä, mutta aina kun yritti kirjautua sisään, se oli jo hävinnyt. Aivan toivoton homma ja täysin tyhjän päälle täytyy huomenna taas lähteä. Kuultiin tässä vielä, että tämän majoituksen omistajan siskon mies olisi suomalainen ja täälläpäin jossain, mutta tämä jäi nyt henkilökohtaisesti todistamatta. Kaikkialle suomalaisia eksyykin...

Tokio - Apia (Samoa)

Tokion viimeisenä (siis taas hetkeen) aamuna herättiin kello 08, kamat kasaan ja sitten vaan menoksi. Jotenkin oli sellainen tunnelma, että nyt tämä matka on oikeasti vasta alkamassa. Ilma oli tänä aamuna Tokiossa sateinen ja synkkä, joten ihan hyvä päivä sinänsä valittiin lähteä. Tällä kertaa päätettiin mennä junalla Naritalle, koska se on jonkun verran halvempaa, mutta pihtailu toki kostautui välittömästi ja jouduttiin seisomaan koko matka. Naritalla oltiin kello 12 aikoihin ja koska lento oli lähdössä vasta 21.30, tiedossa oli pitkä päivä kentällä. Näitä pitkiä päiviä on täällä Naritalla vietetty ennenkin, joten paikat ja toimintatavat on vähintäänkin tutut.  Kävin välillä aina katselutasanteella lämmittelemässä ja katselemassa koneiden laskeutumisia ja oli se aika hurjan näköistä touhua, kun hirveä ukkonen riehui, salamat iski ympäri kenttää, mutta koneet vaan sitkeästi tulee alas, vaikka näkyvyyttä ei ollut juuri ollenkaan. En olisi halunnut olla noissa koneissa matkustajana. Naritalle oli onneksi avattu erittäin hyvä 7-eleven, jossa oli vähintäänkin yhtä hyvä tarjonta eväslootien suhteen kuin normaali kaupassa japanissa, joten siellä tuli päivän mittaan piipahdettua useamman kerran. Oli edamamet ja kaikki.

Lopulta päästiin lentokentän lähtevien koneiden puolelle kello 19 ja kaikki eteni systemaattisesti ja sekunnintarkasti siihen saakka, kunnes päästiin Fiji Air:in lähtöportille ja siirryttiin ns. "bula-vyöhykkeelle". Lento lähti ilmaan reilusti yli tunnin myöhässä, näytöt ei pelanneet, lukuvalot ei pelanneet ja ruoka oli hiukan sitä sun tätä (enimmäkseen sitä), mutta yllättävän hiljainen oli onneksi tämä Fiji Air A330-200 kone. Tässä kohtaa oli nyt vain muutettava omaa asennetta ja hyväksyttävä, että tästä eteenpäin hommat ei vaan mene kuin strömsössä (tai japanissa), ja ei pidäkään mennä. Maassa maan tavalla. Bula bula vaan sinunkin sielullesi ja kaikki on taas hyvin. Koneessa oli yllättävän paljon tyhjiä penkkejä ja tämä Fidzin reitti ei selkeästi ole mikään kovin suosittu japanissa. Ehkä juuri edellämainituista syistä? Lento Tokiosta Fidzille kesti noin 8,5 tuntia ja perillä oltiin paikallista aikaa aamulla kello 10. Sen verran koneesta tullessa käveltiin ulkona, että ehdittiin jo havainnoida japanin armottoman käristyksen jälkeen ilman tuntuvan jopa hiukan viileähköltä täällä. Asteita oli rapiat 26 ja olihan siinä nyt se about kymmenen astetta vähintään tiputusta japanin lämpötiloista.

Fidzillä noin kolmen tunnin odottelu ja nuokkuminen, jonka jälkeen siirtyminen seuraavaan metalliputkiloon ja nokka kohti Samoaa. Lentokoneena tänään B737-800 ja lentoaika onneksi enää vain pari tuntia. Ilma oli aurinkoinen ja tasainen, joten mikäs tässä oli Tyynenmeren yllä kiitäessä ja upeita riuttoja ylhäältä katsellessa. Unet jäi viime yönä taas vaan sen verran vähiin, että väsytti ihan julmetusti. Faleolon lentokentälle laskeuduttiin paikallista aikaa kello 14 ja aikaero japaniin tässä kohtaa oli +4 tuntia (suomeen +10 tuntia).

Talofa!

Samoan lentokentällä tullivirkailija otti ensimmäiseksi passit, pudisteli epäuskoisena päätään, nauroi ja sanoi: "No te olette kyllä nyt kaukana kotoa!". Tässä kohtaa aloin vasta itsekin miettimään, että perhana tässähän ollaan nyt aivan keskellä tyyntämerta jo! Koska lähdettiin pitkän pysäyksen jälkeen Japanista liikkeelle, elimistö ei ole ollenkaan pysynyt tässä siirtymässä mukana. Todella outo olo ja pari päivää menee varmaan saada mielensä siirrettyä samoihin maisemiin, kuin missä ruho jo päämäärättömästi vaeltaa.

Ollaan nyt siis saavuttu Samoalle (ja tarkemmin sanottuna Upolun saarelle), joka sijaitsee Tyynellämerellä Havaijin ja Uuden-Seelannin about puolivälissä ja asukkaita on noin 195 000. Saksalaiset hääräsi täällä ensimmäiseen maailmansotaan saakka, jonka jälkeen Uusi-Seelantilaiset näytti kaapin paikan 60-luvulle saakka. Samoa sai itsenäisyyden vuonna 1962. Et sellaista. Ja ettei menisi liian helpoksi, niin sitten on vielä ihan erikseen Amerikan Samoa, joka on noin miljoona kertaa rikkaampi valtio. Siksi minusta on kivempi nyt olla tällä toisella puolella, jossa turistien tuomat rahat tulee taatusti enemmän tarpeeseen. Tällä puolella Samoaa on tehty kaikki mahdolliset temput, joilla etääntyä mahdollimman paljon Amerikan-Samoasta, kuten vaihdettu liikenteen ajosuunta ja jopa hypätty aikavyöhykkeessä askel sivuun, jotta päästiin täysin eri päivälle kuin Amerikan-Samoa. En tiedä totuutta, mutta välit vaikuttaa melko happamilta.

Ja otetaan tähän alkuun heti tämä osuus pois: Samoalla muovipussit, pillit ja muu muovishitti on kokonaan kielletty ja muutenkin hommat on melko hyvällä mallilla, joten tästä aiheesta ei toivottavasti tarvitse sen enempää avautua. Samoa ei myöskään ole ensimmäisenä (jos ollenkaan) vaarassa mahdollisen merenpinnannousun takia.

Tilanne on nyt kuitenkin kaikessa pyhässä yksinkertaisuudessaan se, että olen varannut ainoastaan ensimmäisen yön majoituksen Samoalla ja sen jälkeen mennään sitten vanhalla kunnon "vapaalla tyylillä". Yleensä tykkään, että ainakin muutama päivä on aikaa tutkailla tilannetta ja haistella suolaisia merituulia, mutta tällä kertaa päädyttiin nyt tähän ratkaisuun. Katsotaan miten tässä oikein käy? Oletan, että täällä Samoalla ei ole niin paljon turisteja, että majoitukset olisi kovinkin varattuja? Ei tänne ainakaan koneessa tullut meidän lisäksi kuin muutama selkeä turisti. Vaihdettiin vielä ennen lähtöä hiukan valuuttaa kentän vaihtopisteessä ja onneksi eurot sentään kelpasi vaihtovaluutaksi. Eipä tullut sekään seikka mieleen tässä hötikässä. Monessa paikassa Tyynellämerellä ei ole näin hyvin asiat, vaan kannattaa olla Amerikan, Australian tai Uuden-Seelannin dollareita varmuuden vuoksi mukana. Japanin jenitkin on paljon parempi vaihtoehto kuin eurot.

Ulkona tietysti oli heti taksiäijien parvi kimpussa ja voin sanoa, että missään ei ole sellaisia limanuljaskoja ja huijareita kuin aina näissä lentokenttien kyydityksissä. Sinne vaan jostain syystä hakeutuu kaikki pahimmat mulkerot. Taksiliikenteen vapauttamiset my ass, kuriin pitäisi kaikki laittaa! Tällä kertaa onneksi meni hyvin ilman isompaa tappelua. Paikallinen vanha mies tuli kysymään, että oletteko menossa keskustaan ja sinne maksaa 25 talaa/henkilö (9€). Hyvin selkeää ja yksinkertaista. Sen verran olin ehtinyt tarkastaa netistä, että tiesin tämän olevan ihan oikean suuntainen (jopa halpa) hinta, joten ei kun äkkiä kyytiin. Matkaa tästä kentältä Apiaan on julmetulliset 45km, joten mistään ihan pikkuretkestä ei todellakaan ole siis kysymys.

Matka-aika lentokentältä majoitukselle oli noin tunti ja maisemat matkalla näytti hyvin paljon Tongan kaltaisilta, joskin pakko sanoa, että hiukan siistimpää. Kuljettajakin valisti meitä matkalla tästä samasta aiheesta ja sanoi, että "katsokaa nyt, miten siistiä täällä on!". Haistan pientä nokittelua Samoan, Fidzin ja Tongan välillä. Kuski sanoi myös, että paikalliset nuoret sällit eivät uskalla lentokentällä ottaa kyydeistä mitään järjetöntä ylihintaa, niin kauan kuin hän on elossa ja vahtimassa touhua, mutta sen jälkeen tilanne muuttuu varmasti. Toivonkin tälle miehelle nyt koko sydämestäni pitkää ikää ja terveitä päiviä! Tällaiset ihmiset pitää koko maan mainetta yllä, sillä taksi tai joku muu kulkuväline on yleensä ensimmäinen ja viimeinen mielikuva vierailun kohteena olevasta maasta.

Ja kaikki mahdolliset kirkot on tietenkin vahvasti edustettuna täällä ja kisaavat siitä, kuka rakentaa isoimman ja valkoisimman tönön. Kuljettajakin sanoi, että kirkkojen rakentamiseen menee miljoonia rahaa koko ajan. Eri kirkot hallitsee aina tiettyjä alueita ja tämä on nyt taas hiukan kaksipiippuinen juttu. Suurimmaksi osaksi ihan huuhaa-juttujahan nämä kirkot tänne levittää, mutta toisaalta ihmiset täällä tarvitsevat kyllä jonkinlaista opetusta, valistusta ja kaitsentaa tai ovat ihan hukassa. Omat tavat alkaa olla jo unohdettu tai kirkon toimesta jyrätty ajat sitten matalaksi, joten vaikeaa on elämä ilman jotain suuntaa ja pakollista aikataulutusta. Eli en suinkaan kiistä, etteikö osa kirkoista tekisi täällä hyvää työtä, mutta niin tekisi muumitkin, jos ottaisi samanlaiset keinot käyttöön. Fakta on kuitenkin se, että joku uskonto täällä joka tapauksessa ottaisi vallan ja alkaisi määräämään, joten luojan kiitos, että se on nyt edes joku "rauhanomainen" juttu sitten.

Katselin matkalla hiukan huolestuneena, että koiratilanne on myös samanlainen kuin Tongalla - eli totaalisen painajaismainen. Olen koirien ja eläinten suuri ystävä, mutta nämä puoliksi villiintyneet pirulaiset ovat useissa paikoissa tyynellämerellä oikea vitsaus. Minulla on aina vyöllä äänikarkoitin koiria varten ja katsotaan, kuinka monta kertaa joudun sitä piippaamaan täällä. Ihminen ei kuule mitään sitä karkoitinta painaessa, mutta normaalikuuloinen koira saa tinnitusta kupoliin hetkeksi. En ole kyllä ihan varma pelästyykö koira enemmän ääntä vai sitä, että pelkää siirtyvänsä johonkin toiseen ulottuvuuteen, kun alan huitomaan jollain ihme star trek-kapineella kuonon edessä. Se on kuitenkin selvä, että tarkkana täytyy varsinkin pimeällä täällä olla.

Majoitus osoittatui onneksi erittäin hyväksi valinnaksi ja tässä oli erillinen päärakennus, jossa muutama normaali huone sisällä ja takapihalla rivi perinteisiä faleja. Jopa hieno uima-allas löytyy sisäpihalta. Sisäpihalla sijaitsi myös pieni keittiö, johon saa omat juoma/ruokatarvikkeet talteen ja hyvin puhtaat wc/suihkutilat. Kaikki vaikuttaisi siis olevan erittäin hyvin mallillaan. Varasin täältä yhdeksi yöksi falen, joka siis on perinteinen "maja", jossa on enemmän tai vähemmän avoimet palmunlehvä seinät, jonkinlainen patja ja hyttysverkko - siinä kaikki. "Ei muumitaloa lukita yöksi..." eikä muuten tätäkään. Luottamus ympärillä olevaan yhteiskuntaan ja ihmisiin täytyy siis olla hyvin vahva, että uskaltaa tällaisessa täysin avoimessa majassa kaikkien matkatavaroiden kanssa nukkua. Monessa paikassa en suoraan sanottuna menisi lähellekään tällaista majoitusta, mutta käsittääkseni Samoalla rikokset on vielä hyvin harvinaisia. Tähän ainakin luotetaan nyt. Tämä on siis about sama kuin nukkuisit ulkona, mutta toimii näillä leveysasteilla varsin mainiosti. Lämpötilahan ei periaatteessa täällä koskaan laske ns. kylmäksi ja jos tulet suoraan suomesta tänne, niin hikoilet takuulla yöt kuin pieni sika.

Koska asiat täytyy hoitaa aina tärkeysjärjestyksessä, suunnattiin heti ensimmäiseksi tien toisella puolella olevaan kauppaan, josta välittömästi testisarja paikallisia oluita tiskiin. Nämä olivat kaikki uusia tuttavuuksia minulle ja Samoan parhaaksi olueksi (ainakin näin ensimmäisellä maistelukerralla) valittiin "ei niin houkuttelevasta" nimestään huolimatta Vailima. Maistuipa raikkaalta ja hyvältä näin ensimmäisenä Samoan iltana! Mitään muuta kuin lageria on täällä silti turha olettaa saavansa. Ainut puute tässä majoituksessa oli, että minkäänlaista ravintolaa ei ollut, joten seuraavaksi päätettiin lähteä talsimaan tien viertä kohti Apian keskustaa. Todettiin kuitenkin pian, että "ketuiks mänt": Matka oli ihan liian pitkä ja tässähän alkoi pimeäkin jo laskeutua Apian ylle. Lähdettiin täten kävelemään takaisinpäin ja mentiin matkalla olleen hotellin ravintolasta etsimään jotain ruokaa. Eipä ollut kuin kaksi muuta ihmistä paikalla ja hekin tulivat samalla kyydillä kentältä. Valittiin jotkut hampurilaiset ihan summanmutikassa listalta ja samalla pöydän alle ilmestyi muutama laiha kissa ja pentukin vielä mukana. Ravintolan henkilökunta kävi sanomassa, että kissoja ei sitten saa syöttää, mutta pakkohan se oli välillä vahingossa pudotella hampurilaispihvistä paloja pöydän alle. Vai ei kissoja saa syöttää? Kun katsoo ihmisten kokoa täällä, niin minun mielestä voisi vaikka puolet annoksesta antaa aina kissoille.

Ravintolasta lähtiessä oli jo pimeää ja mietittiin muutamaan kertaan vakavasti, että pitäisikö nyt taksi ottaa alle? Koska takseja ei nyt juuri näkynyt lähistöllä, niin lähdettiin talsimaan pimeää ja synkkää mäkeä ylös majoitustarjoukset kohti. Noin sata metriä meidän edessä käveli joku paikallinen mies ja ihan yhtäkkiä jostain pimeydestä hyökkäsi koiralauma ja yksi nappasi tätä äijää suoraan jalasta. Voihan tuhannen Turre sentään! Onneksi hän sai koirat huidottua pois ja selvisi rytäkästä ehkä vain pienellä puremalla, mutta totuus on, että jos oltaisiin tultu minuutti aiemmin ravintolasta, niin oltaisiin oltu itse samassa tilanteessa. En tiedä pystynkö vetämään karkoitinta vyöltä yhtä nopeasti kuin Lucky luke, mutta nyt on syytä alkaa harjoittelemaan! Tässä kohtaa alkoi hiukan "ahistamaan" ja loppumatkan pidin koirakarkotinta tiukasti kädessä ja valmiudessa tykittämään tinnitusta joka suuntaan tarvittaessa. Päästiin onneksi ehjänä perille, mutta ilmoitan tässä ja nyt, että meidän pimeässä kävelyt täällä Apiassa päättyi tähän.

Illalla istuskeltiin vielä aulassa majoituksen kissan kanssa tarkistamassa jatkosuunnitelmia ja olipa todella sosiaalinen tapaus tämä kissa. Välittömästi kun lyötiin persuuksemme sohvaan, niin katti parkkeerasi syliin ja siinä se vaan tönötti kieli ulkona suusta koko illan. Nettiyhteys ei täällä Samoalla ole mikään kirkossa kuulutettu oikeus ja 100mb kuponki maksoi majoituksen tiskiltä ostettuna 5 talaa (2€). Tiedoksi, että 100mb saa kulumaan nykypäivänä muutamassa sekunnissa, jos ei laita kaikkia mahdollisia datansäästöjä päälle ja päivityksiä seis. Hiukan hankalaa on nyt siis nettiasioiden hoitaminen. Puhelimessakaan ei dna-liittymä taas inahdakaan (ei puhelut, tekstiviestit, mikään) ja sama juttu on ollut melkein kaikilla saarilla täällä tyynellämerellä.

Nukkumaan mentiin kello 22 aikoihin ja tässä kohtaa yllätyttiin, että eikö näissä faleissa käytetä peittoa ollenkaan? Meillähän oli Japanin jälkeen melko viileät olotilat, joten otettiin rantapyyhkeet laukusta peitoksi. Eiköhän näillä nyt selvitä aamun asti... 

Tokion toinen viikko

Töttöröö...

Hienona ajatuksenahan oli, että tässä Tokion toisena viikkona ei tehdä juuri mitään ihmeempiä, toivutaan kaikessa rauhassa viime viikkojen urakoista ja valmistaudutaan jatkoon... Mutta ei se nyt ihan niin taas sitten mennytkään. 

Ensin tuli täysin yllättäen kutsu paikallisen ystävän perheen luokse viettämään obonia (kuolleiden festivaali) ja sitten lähdettiin vielä toisen ystävän kanssa junamuseoon ja ties minne rymyämään. Nämä oli molemmat erittäin kivoja yllätyksiä (varsinkin kun ei ollut tietoa, että ketään nähdään Tokiossa), ja se, että päästiin tällaiseen hyvin perinteiseen japanilaiseen traditioon osallistumaan, johon ei normaalisti ulkopuolisia päästetä. Hyvin kiitollinen täytyy olla, että saan aina näitä kutsuja ihmisten koteihin ja luottavat siihen, että "äijä ei sooloile mitään omiaan". Vielä kiitollisempi täytyy olla, että minulle on oikeasti luovutettu ystävän asuntoon oma pysyvä avain, jolla voin tulla ja mennä ihan miten huvittaa. Tottakai ilmoitan tuloni ja menoni tasan tarkkaan, enkä poukkoile ovista sisään ihan miten huvittaa. Tietysti tämä toimii myös toisinpäin, ja jos joku ystävä tulee suomeen, niin kaikki mahdollinen järjestetään. Obon on siis useamman päivän juhla, joka alkaa sillä, että käydään sukulaisten haudalla, jotka siivotaan ja huolletaan ja sen jälkeen pyydetään, että henget seuraa mukana juhlaan. Seuraavaksi syödään hyvin ja juodaan hyvin ja sytytellään tulia ja lyhtyjä jne. Tästä kaikesta tuli ihan selkeästi suomen joulu mieleen ja hauska huomata, että kaikki tällaiset jutut on periaatteessa samasta lähteestä, mutta höystetty eri paikoissa vuosisatojen aikana erilaisilla vaikutteilla. Näin se vaan kuulkaas on. Tykkäsin erittäin paljon tästä juhlasta ja koko obonin ideasta. Aikoinaan jo näin, kuinka kaverin kotona kaadettiin myös isävainaalle olutta lasiin ja tämähän on ihan kiva idea, jonkun virsienveisuun sijasta. 

Muihin viikon käyntikohteisiin kuului mm. taideakvaario Nihonbashi:lla (sisäänpääsy 8€), Tokion edo museo (sisäänpääsy 5€), käsityöläisolut festivaali (todella hyviä oluita) ja jo edellä mainittu junamuseo Saitamassa (about 11€). Minun mielestä hyvin kohtuullisia hintoja oli sisäänpääsyt ja ehdottomasti käymisen arvoisia kohteita kaikki. Kuten arvata saattaa, tapahtumia ja ohjelmaa Tokiossa riittää joka ikiselle päivälle, joten monta hienoa juttua on vaan ajanpuutteessa pakko jättää väliin. Lauantaina käytiin katsomassa suurta obon-festivaalia Shimokitazawalla, johon kuuluu siis perinteistä "tanssia" ja perinteistä katuruokaa ja vielä perinteisempää oluenjuontia. Olipa taas mahtavaa katseltavaa ja erittäin hienoja asuja. Katso Youtuben puolelta minun kuvaama pätkä juhlasta jos ythään kiinnostaa. Suora linkki tässä.

Junamuseo ja käynti Saitamassa oli ehdottomasti hyvä kokemus ja suosittelenkin ottamaan jokaiseen Tokion visiittiin mukaan yhden päivän käynnin Saitamassa, esimerkikisi Omiyassa.  Saitama on nimittäin sitä japania, missä ns. normaaliporukka oikeasti asuu ja sitä ei usko kukaan, minkälaista betoniviidakkoa tämä alue on. Aivan uskomaton tunne, kun juna kulkee siellä keskellä ja kymmeniä kilometrejä näkyy pelkkää kerrostaloa. Illalla taas maisema on yhtä valomerta silmänkantamattomiin. Kokemus voi olla (ihan katsontatavasta riippuen), joko erittäin hieno tai toisaalta myös tulevaisuuden painajaiskuva. Itse junamuseo oli valtava rakennus ja todella hienoa, että se oli rakennettu aivan oikean junaradan viereen ja katolla oli vielä tasanne, josta pystyi katselemaan, kuinka luotijunat suhahteli seiniä hipoen museon ohi. Lapsille tämä paikka varmasti on ainakin kuin paratiisi. Japanilaisethan nukahtaa välittömästi aina junassa ja erittäin hauskaa oli huomata museossa äijä, joka oli nukahtanut myös virtuaalisen junamatkan aikana ja kuorsasi siellä suu auki.

Siitä olin hiukan yllättynyt, että minulta kyseltiin tämän Tokion visiitin aikana, ensi kesänä suomessa järjestettävistä mölkyn mm-kisoista. Ei suoraan sanottuna ollut mitään hajua, että tällainenkin juttu on ilmeisesti tapahtumassa Hyvinkäällä? Hauskaa sinänsä, että ensi kesänä on olympialaiset Tokiossa, mutta ihmiset haluaisi tulle mölkyn mm-kisoihin Hyvinkäälle. Nyt jos olet joku tästä tapahtumasta vastaava taho, niin laita mainontaa välittömästi japaniin! Kiinnostusta riittää.

Koska homma alkoi nyt kääntyä totaalisesti hulabaloon puolelle, niin en ehtinyt missään vaiheessa tekemään kunnollisia suunnitelmia tämän reissun jatkon suhteen ja meinasi alkaa hiki nousta otsalle, muutenkin kuin lämpöasteiden suhteen. Ei nimittäin ollut mikään paras tilanne alkaa varailemaan jotain lentoja useamman asahi-kolpakon jälkeen hotellilla kello 01 yöllä. Onneksi Toei-linjan metroissa on nykyään hyvä Wi-Fi yhteys, joten hyödynsin aina siirtymiset pläräämällä lentoja netistä. Jotain on nyt jatkon suhteen buukattu ja seuraavassa kohteessa taas katsotaan lisää. Nyt kamat kasaan ja huomenna eteenpäin. Jumittua ei elämässä saa...

Tokion ensimmäinen viikonloppu

Tokion ensimmäisen viikonlopun viralliset juhlallisuudet aloitettiin kävelemällä perjantaiaamuna Funaborilta Kinshichoon, joka on ehdottomasti minun suosikkipaikkoja asuinalueeksi - siis jos saisi täältä Tokiosta jonkun paikan valita. Kerrassaan viihtyisä alue ja kaikki mahdollinen on lähellä. Nyt oli vaan taas niin kuuma päivä tänään, että melkein sama kuin olisi vetänyt jotain triathlonia ja juomaa piti käydä tankkaamassa joka kiskalla. Normaalisti juon aina hanavettä täällä, mutta hotellin hanasta tuleva vesi on nyt niin lämpimän tuntuista, että en halua ekoina päivinä ottaa riskiä. Mietiskeltiin taas tuossa kaikessa rauhassa talsiessa (ja silti puoli kuolleena), ensi vuoden olympialaisia ja juoksijoita, jotka joutuu tähän paahteeseen kisaamaan. Ei käy kateeksi.

Kinshicholla käytiin katsomassa vanhoja tuttuja paikkoja ja on se vaan todellinen harmi, että täällä japanissa vedettiin airbnb-hommat melko totaalisesti seis ja mahdollisuudet saada ihan normaali asunto hävisi kuin pitkä pieru Saharaan. Vuokrasin täältä aina ennen paikalliselta ihmiseltä todella viihtyisän asunnon ja ottaisin sen ehdottomasti vieläkin, jos se vaan olisi mahdollista. Mutta kun ei ole.

Koska olen ehdottomasti "kulttuurimiehiä" ja aina kannattaa reissussa käydä harrastamassa jotain kulttuuria tai museoita, niin sitä aukkoa paikkaamaan valittiin tällä kertaa tupakka- ja suola museo. Kyllä, luit ja ymmärsit ihan oikein: Tupakka- ja suola museo. On siinäkin jumankauta idea! Viereen voisi laittaa vaikka jonkun kehko- ja sydäntautimuseon. Hyvin informatiivinen museo oli sinänsä kyllä, mutta siitä ei tietenkään ollut mitään havainnollista näyttelyä, kuinka moni ihminen vuodessa kuolee tupakan aiheuttamiin sairauksiin. Eikä siitä, miten miljoonat päivittäin ympäriinsä heitetyt tumpit vaikuttaa ympäristöön. Eikä siitä, miten kotona alakerrassa joku *keleen korsteeni polttaa 10 minuutin välein ikkunalla ja se savu tulee suoraan meille yläkertaan sisään! Yölläkin!!! Okei, se siitä nyt. Lähtiessä olisi matkamuistokaupasta saanut ostettua tietenkin vielä mukaan... Tadaa! Arvasit aivan oikein: röökiä ja suolaa.

Metrolla takaisin hotellille ja tervetuliaisoluiden jälkeen suihkun kautta uuteen nousuun. Välisuihku on täällä päivisin pakko ottaa ja vaihtaa uutta paitaa päälle, sen verran pukkaa nimittäin soijaa muuallekin kuin ruokalautaselle. Loppuillaksi suuntana oli taas Shinjuku, joka on ihan näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka aina myös näin viikonloppuiltaisin, mutta itse en kyllä sinne välttämättä ihan ensimmäisenä menisi, jos tarkoituksena olisi viihtyä ja ottaa kuppia. Poikkeuksena Robot Show, joka on minun mielestä varsin viihdyttävä ja hauska juttu. Nyt oli tällä kertaa lähinnä tarkoitus testata kameroita. Niin Shinjuku on siis se paikka, minkä Godzilla aina elokuvissa riehuu tuhannen päreiksi. Shinjukulla on ikävä kyllä useampi paikka, missä liikkuu Godzillan sijasta lähinnä turisteja ja siellä notkuu nurkilla "ei japanilaisia" äijiä,  joiden tarkoitusperät on varsin hämärällä pohjalla. Näiden alueiden ravintoloihin jos menet sisään, niin toivotan onnea. Roppongilla kerran käytiin tällaisessa paikassa ja joku amerikkalainen sisäänheittäjä istui vieressä koko ajan, hinkusi tippiä ja hoputti juomaan nopeammin, että voi tilata taas uuden. Syvältä perziistä oli se kokemus. Vaikka japanissa ryöstetyksi tulemisen vaara on aivan äärimmäisen pieni, suosittelen kuitenkin pysymään alueilla, missä paikallisetkin liikkuu. Näin kesäisin tavaratalojen katoilla on olut-terasseja ja niitä aina vaan suosittelen. Ylhäällä kattopuutarhoilla on kiva istuskella ja tissutella juomia huiviin, kun edes pieni tuulenvire tuo helpotusta Tokion paahteiseen päivään. Jengi Shinjukulla on perjantai-iltaisin, rankan työviikon jälkeen totaalisesti ns. "pellit kiinni" ja aika erikoisia tilanteita tuli taas tänäänkin vastaan, mutta ei siitä nyt sen enempää. Niin kuin jo sanoin: käy katsomassa tilanne ja se on sitten nähty.

Lauantaina käytiin aamupäivä pyörimässä Asakusalla, jossa sijaitsee kuuluisa Sensojin-temppeli ja Nakamise ostoskatu. Nämä molemmat on ehdottomasti pakollisia Tokion nähtävyyksiä, mutta varaudu siihen, että turistien määrä on päiväsaikaan täälläkin aina aivan käsittämätön. Sitä ei usko kukaan, minkälaista oli japanissa tsunamin ja Fukushiman jälkimainingeissa vuonna 2011, kun ei ollut turistin turistia missään. Se oli täysin surrealistinen kokemus ja sellaisena en todennäköisesti tule japania enää ikinä kokemaan. 

Lauantai-iltana käytiin katsomassa vielä ilotulitusta uuden olympiastadionin luona ja käveltiin siitä Shibuyalle tarkastamaan, onko maailman ruuhkaisin risteys vielä entisensä? Ja olihan se. Kaikki on niin kuin ennenkin. Onneksi.

Tokio: päivä 2

Toisen yön nukuin jo yllättävänkin hyvin ja nopean "mannermaisen" perunalastu/vihreä tee "aamiaisen" jälkeen oltiin taas valmiina seuraavaan Tokion paahtavaan päivään. Asteita tänäänkin heti aamusta jo yli 35 astetta, eli ei voi ainakaan kylmästä valittaa.

Metrolla heti ensimmäiseksi Shinjukulle, jossa jälleen yritin epätoivoisesti metsästää Osmo Pocket kameran lisäosia. Tällä kertaa löysin sentään kotelon, mutta suotimissa oli erittäin huonosti tarjontaa. Tulipa kuitenkin Shinjukun kierros tässä samalla tehtyä ja syötyä jälleen päivän ateriat Matsuyalla. Tuntuu, että kaikki ruoka ja juoma vain hulahtaa jonnekin samantien ja kiloja lähtee taas taatusti oikein urakalla. Reissun jälkeen aina näytänkin yleensä joltain Kenialaiselta maratoonarilta. Minullahan on normaalistikin valtava kalorikulutus, mutta ikävä kyllä se menee täysimääräisesti kaikkien huonojen ideoiden kehittämiseen.

Käsityöläisoluiden suurena ystävänä voin ilokseni nyt kuitenkin tässä kertoa, että japanissa on oikea olutbuumi tällä hetkellä meneillään. Uusia, erikoisia oluita pursuaa ovista ja ikkunoista. Mitä olen näitä pienpanimojen oluita tässä nyt maistellut, niin taso on todella korkea. Moni iso panimokin yrittää nyt hyödyntää tilannetta ja myy "käsityöläisolut" nimikkeellä tuotteita, mutta niistä en ole niin innostunut. Todella isoja pettymyksiä on ollut nämä isojen valmistajien ns. käsityöläisoluet. Tässä Shinjukulla on Bic Camera:lla (valtava elektroniikkamyymälä) todella hyvä olut-osasto, jossa on paljon käsityöläisoluita eri puolelta japania. Tällä kyseisellä Bic Cameralla on jopa oma baari ja maistelupiste alkoholeille ja eipä ole ennen moista tullut vastaan. Siis huh huh! Tänne voi kaikki miehet lähteä kotoa "elektroniikka ostoksille" hyvällä tekosyyllä. Suosittelen todellakin käymään.

Katsoin netistä, että meidän hotellin suunnilla olisi vielä joku DJI:n kauppa, joten seuraavaksi metrolla Koiwan asemalle ja siitä vielä parin kilometrin kävely katsastamaan tilanne. Olipa outo sijainti tällä kaupalla ja täysin keskellä lähiöviidakkoa sijaitsi  joku ihme halli, jossa olisi päässyt lennättämään dronea ja myytävänä oli kaikkia DJI-tuotteiden lisätarvikkeita. Ei täälläkään silti ollut sitä mitä hain, mutta nyt oli pakko lopettaa nirsoilu ja ostaa edes jotain millä pääsee alkuun. Japanissahan droneharrastus on todella tarkkaan säädeltyä ja siksi tällaisia lennätyshalleja tarvitaan, että voi edes vähän harjoitella lentämistä. Tokiossa ei todellakaan kannata lähteä leikkimään droneilla, vaikka sellainen sattuisi laukusta löytymäänkin. Minulta löytyy, mutta ei ole silti mitään aikomusta lennellä sillä täällä.

Käveltiin auringon jo laskiessa takaisin asemalle ja palattiin hotellille, jossa yllätyin, että tämä tervetuliaisolut tuleekin siis joka päivä! Mitäs ihmettä!? Ja eilen missattiin koko homma kun tultiin liian myöhään takaisin! Tästä lähin väijyn tässä lähistöllä ja heti kun oluet tulee esiin niin hyökkään apajille.

Käytiin marketin kautta vielä ja nyt tsekkaan taas päivän kassan. Mitään lisäosien hankkimista kameroihin en laske tähän budjettiin mukaan, koska ne ei kuulu mihinkään jokaisen pakolliseen budjettiin ollenkaan.

Päivän budjetti metroineen, ruokineen, juomineen ja jäätelöineen: 2522 jeniä/henkilö + hotelli 23€/henkilö = 44€/lärvi.

Tokion ensimmäinen päivä

Ensimmäisen yön nukuin parin tunnin pätkissä ja kello 07 tapahtui lopullinen ylösnousemuksen yritys. Katja oli sen verran paremmassa iskussa heti aamusta, että ehti hakea jo leivät kaupasta, sillä välin kun vasta örisin ja yritin vääntää itseäni sängystä. Paremmin tämä eka yö meni silti kuin yleensä tänne tullessa. Hotelleissa asuessa nämä siivoukset on oikea vitsausten vitsaus ja kello 10 viimeistään alkaa oveen koputtelu ja jos et avaa, niin kohta sen jälkeen alkaa puhelin soida, että milloin pääsee siivoamaan huoneen?

Syömisen jälkeen ensimmäinen missio oli yrittää löytää Osmo Pocket minikameraan suotimia ja lisäosia, koska eihän tällaisessa paahteessa muuten pysty mitään kuvaamaan. Sitähän sanotaan, että sitä elektroniikka, mitä ei Akihabaralta Tokiosta löydy, niin sitä ei tarvitse... Ja ilmeisesti en tarvitse niitä suotimia sitten, koska ainuttakaan ei löytynyt. Käytiin vielä ihan virallisessa DJI:n myymälässäkin ja sielläkin oli vain yksi paketti jotain epämääräistä suodinta, eikä ollenkaan sitä mitä etsin. Voin sanoa, että DJI ei todellakaan ole japanissa mikään tunnettu tai suosittu merkki. 

Jatkettiin kävelyä hiki ohimolla (ja joka paikassa muuallakin) helmeillen ja kelmeillen kohti Tokion päärautatieasemaa ja maksimissaan 10 minuuttia pystyi kävelemään ja sen jälkeen oli käytävä jossain kaupassa sisällä viilentymässä ja ostamassa jäätelöä tai kylmää juomista. Ihan mieletön kosteusprosentti ja asteet. Juomabudjettiin tulee menemään huikea summa tällä kertaa ja nyt puhutaan ihan vain virvoitusjuomista. Onneksi japanissa on juoma-automaatteja joka nurkalla ja jos urheilujuomien määrästä voisi jotan päätellä, niin japanilaiset on maailman urheilullisin kansa. Okei, ehkä ne juomat on enemmän tarkoitettu kostean karaokeillan jälkeisiin aamutiloihin kuin urheilusuorituksiin, mutta tärkeä helpotus on onneksi aina lähettyvillä. Ja sanon nyt ihan vaan vinkkinä, että tällaisissa lämpötiloissa ei kannata pitää housuja, joissa pienikin kostuminen imeytyy kankaasta läpi. En tiedä, että niin olisi käynyt ikinä kenellekään, mutta ei ole kiva jos housuissa on sellaiset pyöreät läikät persuuksissa kävellessä. Hyvä, että tämä oli vain kuvitteellinen tilanne... Joo-o...

Tokion asemalta käveltiin vielä Shiodomelle katsomaan suurta Studio Ghibli kelloa ja syötiinpä matkalla Matsuya-ravintolassa erittäin hyvät ja halvat annoksetkin Asahi-oluen ryydittämänä. Tarkoitus oli kyllä vielä jatkaa hiukan eteenpäin, mutta nyt alkoi ensimmäisen päivän kävelyt tuntumaan kropassa siihen malliin, että oli puhallettavat peli poikki. Metrolla takaisin hotellille ja tähän aikaan olikin sitten sellainen työstäpaluuryysis ja hässäkkä, että oksat pois ja lehdet kompostiin. Tokiossa kannattaa suosiolla välttää näitä aamu ja iltaruuhkia metrossa, mutta eihän sitä aina muista. Jos taas sattuu olemaan jonkun kansallisen lomapäivän aikaan täällä, niin suosittelen suoraan sanottuna vetämään verhot kiinni ja nukkumaan hotellissa koko päivän.

Kaupan kautta mentiin pää kolmantena jalkana takaisin hotellille ja ensimmäinen kokonainen Tokion päivä oli onnistuneesti takana. Olo oli kuin olisi maratonilta tullut maaliin.  Erittäin kuumaa ja haastavaa oli tänään kävellä ja imee kyllä mehut (tai oluet) äijästä, vaikka miten ryystät juomaa huiviin. Parempi tämä silti on kuin kylmä. Huomenna keksitään taas jotain uusia juonia. 

Loppuun pieni ekoininä:

Hauskasti täällä on ruokamarketissa lappuja, joita voi laittaa ostoskoriin, että ei muovipusseja kiitos, mutta äsken ainakin kassa otti kylmästi lapun pois ja heitti kourallisen muovipusseja koriin. Japani on varmasti maailman kovin muovijätteen tuottaja, mutta toisaalta on myös sanottava, että japanin kierrätys on aivan omassa tasossaan ja melkein kaikki menee kierrätykseen.

Saapuminen Tokioon

Lento kohti Tokiota lähti Istanbulista ajallaan kello 01:40, ja koneena upouusi ja kivan hiljainen Boeing 777-300ER. Lentoaika rapiat 11 tuntia ja tässä kohtaa alkoi jo suoraan sanottuna hiukan ns. ahdistamaan, happi loppumaan ja persuukset hönkimään hoosiannaa. Jotenkin tästäkin lennosta kuitenkin taas selvittiin ja Naritalle laskeuduttiin paikallista aikaa kello 18:50 - ja uskokaa tai älkää, ehdittiin jo kello 19:35 lähtevään bussiin kohti Ichinoen asemaa!! Miten voi olla mahdollista? Ne, sinänsä onnekkaat, jotka on Naritalla käyneet, tietää, että tämän on oltava kyllä jonkinlainen maailmanennätys! Kaikki meni niin putkeen kuin ikinä voi mennä ja ei hetkenkään jonotusta missään. Tulevien olympialaisten vuoksi kaikki on ilmeisesti viritetty jo huippuunsa. Lisätiedoksi vielä siis niillle epäonnekkaille, jotka ei ole Naritan lentokentällä käyneet, että kenttä sijaitsee totaalisen hevon kuusessa ja se on vähintään tunti hotellille, vaikka menisit avaruusraketilla. Itse tykkään nykyään käyttää bussia, koska siinä on paikka aina varmasti, vähemmän väsyneitä ja vihaisia turisteja ja muutenkin toimii ihan kivasti.

Ulkona pamahti sellainen kuumuus ja kosteus välittömästi kasvoille, että tiskirätillä naamaan, mutta onhan tämä nyt todella mahtavaa siihen suomen ja Tallinnan jäätymiseen verrattuna. Mikäänhän ei nimittäin ole minun mielestä parempaa kuin Japanin elokuun pehmeän kuumat illat. Mutta kuvitelkaa, että täällä on vuoden päästä elokuussa olympialaiset! Siis huh huh! Siinä hommassa ei käy suomalaisille hyvin, sanokaa minun sanoneen. Se on jännä juttu, että samalla tavalla kuin koko japani pyörii kellontarkasti sekunnilleen, niin myös sää pyörii aivan kellontarkasti. Meinaan, että toisin kuin suomessa, jossa sää voi olla aivan mitä ja milloin tahansa, niin täällä se on tasan tarkkaan sitä, mitä minäkin kautena on jo vuosisadat aina ollut. Ei ole siis mitään mahdollisuutta olemassa, etteikö olympialaisten aikaan olisi superkuuma.

Sinänsä tämä 6.8 oli hiukan kyllä surullinen päivämäärä tulla Japaniin, mutta ei siitä nyt tässä enää sen enempää, koska aihe on jo käsitelty ja voit selata edellisen reissun osuuden tältä päivämäärältä jos haluat aiheesta lisää.

Ichinoen asemalla vaihdettiin junaan, jolla yksi pysäkki Funaborille ja suoraa kyytiä sisään hotelliin, joka sijaitsi kivasti heti aseman välittömässä läheisyydessä. Hotelli vaikuttaa erittäin hyvälle ja hintakin oli varsin kohtuullinen (47€/yö/huone). Japanin hotellit on aina siistejä ja hyviä, mutta jos olet niitä ihmisiä "jotka tarvitsee omaa tilaa", niin kerron sinulle nyt tässä, että sitä tilaa on luvassa noin 10cm, sängyn ja paskahuussin välissä. Ota siitä se tilasi. Tervetuliaisjuomana tässä hotellissa sai kylmän Suntory Rich Malt oluen, mikä erityisesti lämmitti minun matkustamisesta väsynyttä mieltä. Ja mikä vielä parasta, tämä on tällaista Tokion lähiötä, eikä mitään turistialuetta, joten hyvin rauhassa saa olla ja ihmetellä päivittäistä elämää täällä Funaborilla. Esimerkiksi Shinjukulle tästä kestää mennä metrolla kuitenkin vain noin 21 minuuttia, eli ei mitenkään huono sijainti ollenkaan. Hyvä marketti on ihan tässä hotellin vieressä, josta käytiin hakemassa vielä hiukan iltapalaa ja muutama ekstra-tervetuliaisolut ja nyt alkaa tuntumaan kyllä siltä, että tämä päivä on loppuunkäsitelty. Piste. Palataan asiaan kun olen joskus taas elävien kirjoissa.

Päivän budjetti 6.8.2019:

Sisältää bussimatkan kentältä, metron, hotelliyön ja ruoat plus lisäoluet kaupasta... 42€/henkilö.

Lähtö: Tuhannen ja yhden yön lennot

Hyvää huomenta - taas mennään!

Tämän kertainen reissu käynnistyi erittäin hyvissä, joskin hiukan sekavissa olotiloissa, 5.8.2019 kello 04:30 Kotkan Katariinan kaupunginosassa, jossa ollaan siis viime aikoina piileskelty Katjan vanhempien yläkerrassa vesivahinkoa paossa. Se täytyy ihan suoraan sanoa, että ihan näin "soitellen sotaan" ei ole koskaan vielä reissuun lähdetty, ja koska viimeiset viikot on olleet yhtä hulabaloota, niin hetkeäkään en ole pystynyt matka-asioille viime päivinä aikaa uhraamaan. Nyt ei auta kuin toivoa, että ensimmäiset varaukset on oikein tehty ja kaikki tarvittava tilpehööri on matkalla mukana. Ainoastaan ensimmäinen kohde (ja poistuminen sieltä) on tässä kohtaa varattu ja kunhan päästään perille, alan välittömästi selvittämään jatkomahdollisuuksia. Yhdensuuntaisella lipulla ei juurikaan pääse maailmalla enää mihinkään, joten suosittelen pitämään aina huolen, että jonkinlainen todiste on olemassa siitä, että olet myös häipymässä maasta. 

Hiljalleen valkenevan, kylmän kirpeän ja vienosti omenille tuoksuvan elokuisen aamuyön halki suunnattiin kohti bussiasemaa, jossa oltiin hyvissä ajoin ennen punaisen bussin kaartamista laiturille. Tästä samasta paikasta on moni seikkailu vuosien varrella alkanyt ja oli se vaan hieno tunnelma taas täälläkin kertaa. Mutta olipa samalla järkyttävän kylmä, kun ei ole takkiakaan mukana matkassa. Sain samalla onneksi viestin ystävältä japanista, että 37 astetta on lämmintä, joten eiköhän tässä ala tunnelmat pian lämpenemään.

Ensimmäisenä matkaosuutena tänään siis Onnibussipäräytys Kotkasta Helsinkiin ja hintaa sille lystille tuli 7€/henkilö. Tsadissa pikainen siirtyminen täpötäydellä spåralla Länsisatamaan ja siitä täpötäydellä laivalla heilurit heilahtaen yli suomenlahden Tallinnaan. Hinta 9€/lärvi. Jostain järjettömästä syystä Tallinnasta lähteminen on nykyään yleensä niin paljon halvempaa, että tällainen reititys on pakko valita. Vinkki: Jos olet lentämässä japaniin, tarkista aina lähtö myös Tallinnasta, koska viime aikoina eroa on ollut satoja euroja. Käytän mielummin kyllä aina suoria lentoja, silloin kun se vaan on mahdollista, mutta jos hintaero on satoja euroja per henkilö, niin silloin se ei ole mahdollista.

Koska lento Tallinnasta oli lähdössä vasta kello 18.40, käppäiltiin kaikessa rauhassa reppuinemme satamasta vanhaan kaupunkiin ja käytiin pienen kierroksen jälkeen syömässä mainiossa Wok To Walk-ravintolassa. Olihan se nyt melko koomista, että piti jo tässä vaiheessa aasialaista ruokaa saada, mutta ei nyt vaan maltettu odottaa tällä kertaa pidempään. Marketista haettiin vielä muutama donitsi kyytipojaksi ja koska aikaa oli vielä reilusti, päätettiin lähteä kävellen kohti lentokenttää. Olipa tänään valtava määrä turisteja Tallinnassa, ja vanhassa kaupungissa liikkuminen reppujen kera oli jo melkoisen rasittavaa puuhaa.

Välitauko kävelyssä pidettiin uudenkarheassa Mall of Tallinn-ostoskeskuksessa, joka on erittäin hieno ja mikä parasta siellä on myös kaikenlaista japanilaista tilpehööriä myyvä Mini Sou kauppa. Pitikö sinnekin nyt mennä sitten, kun juuri ollaan japaniin menossa? Häh? Niin tai näin, niin hyvä kauppa on! Pelottavan hiljaista oli tässä ostoskeskuksessa kyllä ja olisi kiva tietää, miten nämä oikein pärjää taloudellisesti täällä? 

Kello 15.30 aikoihin lähdettiin kävelemään loppupätkä lentokentälle, jossa oltiin edelleen ihan liian aikaisin, vaikka miten yritettiin tätä tulemista venyttää. Mutta se asia tuli nyt ainakin tässä testattua, että hyvissä olosuhteissa matka satamasta lentokentälle on melko helposti käveltävissä - paitsi , että kaikkien viimeviikkoisten riuhtomisten seurauksena, joka ikistä paikkaa särkee ja pakottaa.

Turkish Airlinesin lento (melko vanhahko Boeing 737-800) kohti Istanbulia lähti Tallinnasta aivan ajallaan kello 18.40 ja noin kolmen tunnin päästä oltiinkin jo upouudella Istanbulin lentokentällä ihmettelemässä ja odottelemassa jatkolentoa. On tämä uusi kenttä vaan melkoinen laitos! Vaihtoaikaa tässä oli noin neljä tuntia ja siinä todellakin ehti kiertelemään ja maistelemaan jokaisella kojulla halvaa ja baklavaa, joten sokeritasot oli ainakin tässä kohtaa kunnossa. Aika hurjasti alkoi nyt kyllä väsyttämään ja saas nähdä, miten koomassa tässä voi oikein olla, kun Tokioon asti joskus kaukana tulevaisuudessa päästään?

Kello 24 vedin päivän kirjanpidon kiinni ja laskin ensimmäisen matkapäivän kassan. Tässä tulee nyt erittely: (Huomatkaa, että kyseessä on aina yhden henkilön kulut, joten esim. meidän tapauksessa kaikki kerrotaan tietysti kahdella).

Päiväbudjetti 5.8.2019:

Bussi Kotka-Helsinki 7€

Raitiovaunu 2,80€

Laiva Helsinki-Tallinna 9€

Ruoka Tallinnassa 4€

Donitsit + pulla + juoma 2€

Lento Tallinna-Tokio 323€

Yhteensä: 347,80€/lärvi