Tuvalu: Trooppisen kuumeen kourissa

Kuumeen kourissa

Sunnuntaina olo oli - jos jotenkin muka mahdollista - vielä entistäkin huonompi. Pelkkä kyljen kääntäminen sängyssä tuntui aivan ylitsepääsemättömän vaikealta, joten röhnötin vaan samassa asennossa ja hikoilin kuin pieni sika. Silmissä vilisi sulkiessa koko ajan jotain samanlaista koodia kuin Linuxin käynnistyessä ja jos tämä olisi Muinaiset avaruusoliot-ohjelma, väittäisin että sain juuri uuden ohjelmistopäivityksen avaruusolioilta. Toivottavasti tämä tarkoittaa nyt sitä, että olen noussut elämässä aivan uudelle tasolle ja sain jonkun päivityspakkauksen, jossa on paljon uusia toimintoja ja kaikki vanhat bugit korjattu. Niin varmaan...

Vääntäydyin kuitenkin lopulta väkisin ulos riippumattoon raittiseen ilmaan, sillä meidän huoneessa alkoi olemaan sellainen miasma, että pelkäsin ruton kohta heräävän henkiin jossain nurkassa. Kysyttiin alhaalla, olisiko kookoksia mahdollisesti mistään saatavilla, sillä tähän hommaan ei nyt mitkään Coca-Colat auta. Siitähän tulikin taas hirveä hässäkkä ja haloo, että mistä niitä kookoksia nyt tähän hätään saadaan - sunnuntaina ei vissiin oikein saisi tehdäkään mitään? Onneksi joku viisas mieli keksi, että otetaan niitä tästä pihan puusta alas! Niinpä puuhun kiipesi välittömästi paikallinen, reipas nuori mies (toimituksen huomio: jos käytät sanaa "reipas nuori mies" olet lopullisesti menettänyt pelin ja olet itse vanha pieru!) ja toi alas neljä vihreää kookosta - eikä maksanut yhtään mitään. Aika hieno homma! Asiahan on niin, että jos haluat kookoksesta jotain terveysvaikutuksia saada, niin on juotava nimenomaan näitä vihreitä kookoksia ja suioraan puusta otettuna. 

Paratiisisaari

Hulautin kaikki kookokset kerralla huiviin ja kävin takaisin riippumattoon lepäämään. Hetken päästä aloin tuntemaan olon dramaattista huononemista ja äkkiä takaisin huoneeseen peiton alle tärisemään. Vain vaivoin pysyin edes pystyssä ylös huoneeseen asti. Seuraavat pari tuntia olin kuin tulessa, hikeä puski ulos joka paikasta ja en suoraan sanottuna tiennyt maailman menosta yhtään mitään. Melkein teki jo mieli pyytää kyyti välittömästi sairaalalle. Tästä eteenpäin alkoi olo kuitenkin pikku hiljaa kohenemaan ja illalla pystyin jopa menemään muutaman palan syömään alakerran ravintolaan. Tänne täydessä lärvissä samalla koneella tullut mies oli edelleen samassa tilassa ja nyt meidän majatalon ravintolassa örisemässä. Hän ei ikävä kyllä kuulu siihen "kaukaisten saarten hiljaiseen tissuttelija-tyyppiin", vaan enemmänkin "ei niin kaukaisten saarten englantilaistyyliseen jalkapallohuligaani-tyyppiin".

Veneretki

Jonkun todella vahvan reaktion nämä tuoreet kookokset siis kehossa aiheutti, siitä ei ole epäilystäkään, ja jos tästä nyt paranen, niin olen kyllä vakuuttunut kookoksen parantavasta voimasta. Onhan sen voimin kuitenkin pärjätty näillä saarilla jo vuosituhansia. Ikävä kyllä samaa vaikutusta ei voi saada tölkkitavarasta, sillä ne on pastöroitu ja ties mitä niille on tehty, joten kaikki hyvä on niistä kadonnut jo ajat sitten. Toimii vain suoraan puusta poimittuna. Mikäänhän ei ole parempaa kuin aloittaa aamu tropiikissa, suoraan jääkaapista otetuilla kookoksilla. Siis ainakin sellaisissa paikoissa, joissa joku jääkaappi on olemassa. Ikävä kyllä, kuten olen jo tässä moneen kertaan kirjoittanut, kookosten saaminen ei ole aina niin helppoa kuin luulisi. Maanantai meni vielä kokonaan sängyn pohjalla maatessa, mutta tiistaina alkoi jo sen verran elämä voittamaan, että mentiin ulos katsomaan kun sireenit yhtäkkiä pamahti soimaan lentokoneen saapumisen merkiksi. Tämä olikin ihan hauskaa katseltavaa kun paloauto jahtasi yhtä koiraa ympäri kiitorataa pillit ulvoen. Näytti sille, että koirasta tämä oli vaan jonkinlainen hauska leikki, että häntä jahdataan.

Hienoa!

Koneesta tuli viisi turistia, jotka kaikki tulivat tähän meidän majataloon ja kertoivat, että ovat lähdössä pois jo torstaina. Heillä oli siis vain vähän yli päivä aikaa täällä ja todellinen kiire nyt nähdä paikkoja. Jää tosin nähtäväksi tuleeko torstaina oikeasti joku kone heitä täältä hakemaan? Kysyin muutamalta tulijalta, huolestuttaako heitä tämä tsunamin mahdollisuus ja kyllähän jokaisella tänne tulijalla jonkinlainen alkuahdistus aiheesta on - varsinkin kun viime viikkoina on järissyt vähän joka puolella. Jengi hiukan ihmetteli, että miten te voitte olla täällä niin kauan, eihän täällä ole mitään tekemistäkään? Tähän "tyhjää hetkeä" pelkäävään tyyppiin törmää nykyään monessa paikassa ja heille pitää koko ajan olla jotain "päräyttävää aktiviteettia", ettei vaan tule tylsää. Nykyäänhän lapsillekin työnnetään koko ajan videota ja peliä naaman eteen jo lyhyelle automatkallekin ja onko se nyt lopulta sitten hyvä idea? Pelkään vaan, että kohta koko maailma on täynnä näitä "oliks vielä jotain, vai voiks jo lähtee" -tyyppejä. Täällä tilanne on se, että ei ole mitään ja ei voi lähteä. Istu alas ja katsele kuinka pilvet lipuu taivaalla. Ehkä jonkinlainen päräyttävä aalto tulee sinun adrenaliinitasoja oikein hyvällä säkällä nostamaan. (toimituksen huomio: oliks vielä jotain, vai voiks jo lähtee?)

Kyllä oli, turpa kiinni ja kuuntele...

Koska koneessa tuli porukkaa, jotka ovat täällä vain hyvin lyhyen ajan, alkoivat he tietysti heti kehittelemään jonkinlaista veneretkeä keskiviikolle. Ajattelin alkuun, että en missään maailman tilanteessa pysty vielä huomenna lähtemään, mutta lopulta retki kuulosti sen verran kivalle, että pakko oli vaan lupautua mukaan. Hintakin laski alemmas, mitä enemmän oli porukkaa mukana. Ei kai siinä nyt tarvitse ihmeitä tehdä ja samalla saa raikasta meri-ilmaa palkeisiin.

Saarella

Keskiviikkoaamuna lähdettiin siis matkaan kello 09.30, ilman ollessa aurinkoinen ja täysin tyyni. Varsin hienoa oli kiitää aamuauringon syleilyssä, kovaa vauhtia pitkin Tuvalun kirkkaan turkoosin laguunin pintaa ja nauttia hienosta päivästä olla elossa. Ensimmäinen pysäys meidän retkellä oli noin 30 minuutin venematkan päässä, Funafutin merensuojelualueella sijaitseva todella upea saari, jossa ajattelin ihan suosiolla vaan istua palmun alla lepäämässä kun muut snorklailee. Ei mikään hirveän hyvä olo vielä ollut nääs. Hetkisen +40c asteissa istuskeltuani tulin toisiin aatoksiin ja päätin hypätä äkkiä kaikki vaatteet päällä veteen, sillä tästä ei olisi muuten voinut mitenkään selvitä hengissä! Ei tuulen henkäystäkään ja kuumuus oli täysin tukahduttavaa! Vaatteet kastelemalla sai edes pientä viilennystä kehoon. Saaren sisäosissa oli täysin käsittämättömät lämpöasteet.

Seuraava kohde meidän retkellä oli pienen pieni saari, joka oli kuin suoraan postikortista - tai haaksirikkoisen painajaisesta. Saaren ympäri pystyi kiertämään helposti noin 10 minuutissa, joten minäkin pystyin tämän kävelyn tekemään. Vesi oli tälläkin saarella todella kirkasta, mutta yllättävän vähän näkyi kaloja vedessä. Kaikki snorklaajatkin varmistivat tämän asian. En tiedä liittyykö asia suoranaisesti ilmastonmuutokseen (todennäköisesti liittyy), mutta muualla ollaan nähty paljon enemmän värikkäitä kaloja aina korallien ympärillä. Muutama iso kilpikonna nähtiin ja niillä oli ihan mieletön vauhti vedessä kiitäessä.

Päivän viimeinen pysäys oli Funafalan saarella, jossa käytiin paikallisessa kylässä pari tuntia ihan vaan juttelemassa ja istuskelemassa. Kylässä asuu 11 ihmistä ja myös vierasmaja löytyy, että jos kaipaat todella aitoa Tuvalun kokemusta ja irtiottoa kaikesta, niin paikan voi buukata Fongafalesta käsin. Jäi hiukan harmittamaan, etten kysynyt, mistä sen varauksen voi sitten Fongafalessa tehdä? En nimittäin todellakaan muista nähneeni mitään turisti-infoa missään. Vierasmaja näytti ihan hyvälle ja ranta tässä edustalla on todella upea, että ei olisi huono vaihtoehto ollenkaan. Harmi, ettei tiedetty tällaisesta paikasta yhtään mitään aikaisemmin, oltaisiin nimittäin voitu ihan hyvin muutama päivä täällä viettää. Edustalla oli myös japanilaisen sotalaivan jäänteet, joita käytiin nopeasti ennen lähtöä vilkaisemassa. Takaisin lähtöpisteessä, Vaiakun rannassa oltiin kello 15 aikoihin ja ihan kiva retkihän tämä kaiken kaikkiaan oli. Onneksi lähdin mukaan. Se oli hiukan kiusallinen juttu, että porukka kävi tippaamaan venekuskeja reissun päätteeksi, vaikka sellainen ei täällä kuulu ollenkaan kulttuuriin. Hinta oli jo sovittu reiluksi ennen lähtöä, niin ei siihen silloin enää minun mielestä mitään tippailuja tarvita. Tällaisella toiminnalla kylvetään pahan siemen tänne itämään ja veneäijätkin ihmetteli, että miksi heille annetaan ihan liikaa seteleitä. Oletteko ihan pihalla?

Skootteriajelu

Torstaiaamuna, totta tosiaan, lentokone jälleen tuli Fidziltä ja tiistaina tulleet ihmiset pääsivät jatkamaan matkaa. Tämähän alkaa kohta olemaan kuin joku Heathrow, jos sama lentojen tahti jatkuu. Tänään ei tosin tullut yhtään turistia ja hiljaista oli meidän majatalossa kun kaikki muut lähtivät pois. Lentokoneen poistumisen jälkeen vuokrattiin tästä majatalolta skootteri (15AUD/10€), jolla ajeltiin päivän aikana useampikin kerta saaren päästä päähän. Skootteri oli muuten ihan toimiva kyllä, mutta jarrut ei pelannut juuri ollenkaan. Aika hiljaa sai ajella, ettei vetänyt mutkassa tieltä mereen. Bensaa ostin 3 litraa paikalliselta mummolta, joka laski sitä suoraan isosta tynnyristä. Hinta 1,80AUD(1,20€)/litra. 

Tämän Fongafalen saaren molemmat päät on ikävä kyllä hirvittäviä kaatopaikkoja ja hyvin surullista nähtävää. Täällä ei edes metallitölkkejä kierrätetä ja niitä onkin kaikki paikat ihan täynnä. Jos astut yhtään tieltä sivuun, niin joka askelmalla tölkit senkun rutisee jalkojen alla. Luulisi, että olisi kannattavaa vaikka kerran vuodessa hakea laivalastillinen tölkkejä täältä pois - mutta ilmeisesti ei ole? Rantapenkereellä makaa autoja, skoottereita, polkupyöriä, laivoja (siis ihan oikeasti), televisioita, pöytätuulettimia ja ties mitä ihme romua. Jotainhan tälle asialle on tulevaisuudessa tehtävä tai koko Tuvalu on tulevaisuudessa yksi iso kaatopaikka. Ehkä jo ajatellaan, että mitä väliä millään, paikka uppoaa mereen kuitenkin. Monet tuntuvat ajattelevan samaa koko maapallosta.

Navigointia Tuvalulla

Ja skootteriajeluista vielä sen verran, että myöhemmin nähtiin, kuinka yksi paikallinen äijä veti hirveässä jurrissa melkein meidän majatalon seinästä läpi. Onneksi on sentään nurmikkoa tämä edusta, nimittäin sen verran komeasti äijä tätä edustan maata nenällään kynti. Hetkisen luvunlaskun jälkeen nenä punaisena pystyyn ja matka jatkui taas. Nyt vaan, jos joku ilmoittaa tämän tapauksen kylän pastorille, niin äijän ajelut on varmasti hetkeksi ajeltu. Oudon kännissä oli porukka muutenkin yhtäkkiä tänään ja meno oli kuin suomessa vappuna. Ilmeisesti jonkinlainen erä kookospontikkaa oli tänään valmistunut?

Illalla syötiin vaihteeksi Vaiaku Lagi-hotellilla, mutta annos oli jotakuinkin täysin samanlainen kuin meidänkin majatalossa, eli sen suhteen ei kannata vaivautua merta edemmäs kalaan. Hinta 7,50AUD(4,90€)/annos, eli melko halpaa on onneksi. Kyllä tällä annoksella nälkä lähtee, mutta mikään kulinaristinen elämys se ei missään nimessä kyllä ole. Yöllä oli todella kova ukkonen ja kun täällä vettä tulee, niin sitä tulee aivan mieletön määrä hetkessä. Taivas välähteli jatkuvasti ja muutama jyräys tärisytti meidän seiniä siihen malliin, että melkein jo piti huolestua aiheesta. Yksi kovimpia ukkosia, mitä olen ikinä elämässäni kokenut.

Onneksi tässä alkaa olla nyt jo jonkinlaisessa kunnossa, vaikka hirveä yskä ja väsymys edelleen vaivaakin. Oli silti todellinen onni onnettomuudessa, ettei kyseessä ollut esim. dengue, koska siinä tapauksessa meidän reissu olisi loppunut tähän. Nyt aletaan pikku hiljaa valmistautua hyvillä mielin vapun viettoon ja saatetaa jopa parilla San Miguel-oluella juhlistaa tätä työväen juhlaa. Johan tässä on tämä alkuvuosi niska limassa painettu duunia, niin ollaan tämä breikki varmasti ansaittu? Ei ku, hetkinen??? Sanon kuitenkin, että monelle olisi elämän kannalta paljon hyödyllisempää käydä tällaisessa paikassa kuin Tuvalu näkemässä juttuja, kuin istua "mukatärkeänä" jossain toimistossa mätänemässä. (toimituksen huomio: jos vielä luet tätä duunissa, niin nyt voi kyllä jo lähteä kotiin). Hyvää vappua!