Tuvalu: Goodbye Tuvalu!

Viimeiset Tuvalun päivät meni hyvin leppoisasti ja rauhallisesti. Ilmakin oli joka päivä pilvetön, täysin tyyni ja aivan uskomattoman lämmin. Keskipäivän kuuma ilma vain väreili kiitoradan yllä ihmisten nukkuessa varjossa riippumatoissaan. Yhtenä kuumana iltana kauppamatkalla nähtiin, kuinka joku vanha mummo makasi haudan päällä lepäämässä ja vilkutteli sieltä meille.

Viikonloppuna iloksemme todistettiin, kuinka neljä isoa keltaevätonnikalaa toimitettiin alakerran ravintolaan, joten ruokahuolto sai kertaheitolla mahtavan käänteen. Seuraavat päivät saatiin aivan tuoretta kalaa ja kylläpä maistui pitkästä aikaa uskomattoman hyvältä. Tuvalun ruokapöytään keltaevätonnikala ehdottomasti kuuluu, suomalaiseen pöytään ei. Syökää silakkaa. Yhtä hullua kuin, että Tyynenmeren asukkaiden pitäisi ehdottomasti saada muka poroa. 

Vedentulo hanasta ja wifi-verkon toimivuus oli viime päivät hiukan hakusessa, mutta näistäkin ongelmista selvittiin ilman sen suurempaa panikointia. Tämä Filamona Guest House oli kokonaisuudessaan oikein siisti ja hyvä majoitus ja suosittelen ehdottomasti jos oikeasti olet Funafutille tulossa. Funafalan vierasmaja jäi myös mieleen paikkana, jossa pitäisi ehdottomasti ainakin muutama yö joskus majoittua.

Ilta-ajelut

Joka päivä tehtiin jonkinlainen pieni tutkimusretki tähän majatalon lähimaastoon, kunhan nyt riippumatossa makaamiselta joudettiin. Päivän kuumimmat tunnit oli suosiolla vaan lepäiltävä, sillä täällä ei meinaa saada suojaa auringolta oikein missään. En tiedä liittyykö asia ilmastonmuutokseen, mutta kuumuus tulee täällä todella "iholle". Yhtenä päivänä havaittiin meidän tutkimusretkellä, että suoraan tässä majataloa vastapäätä, kiitoradan toisella puolella oli paikallinen vankila. En tiedä, mitä täytyy tehdä, että sinne päätyy, mutta tuntuu aika kammottavalle ajatukselle, että tällaisessa paikassa joutuisi vielä vankilaan. Mihin täältä muka muutenkaan pääsee? Kallis, datarajoitettu netti on jo pahin rangaistus, mitä ihmiselle voi ikinä langettaa. Samalla puoliskolla kiitorataa pidetään myös paljon sikoja ja haju on sen mukainen. Välillä kun tuuli oli sopiva, kantautui haju myös toiselle puolelle. Yök! Koko merenpuoleinen rantaviiva on ikävä kyllä paikka, mihin kaikki roju ja jäte käydään kylmästi kippaamassa.

Iltaisin istuttiin aina valtavien hiekkasäkkien päällä rannassa ihailemassa auringonlaskua ja katselemassa kuinka paikalliset lapset ui "uima-altaassa", jonka maantäyttötyöt on aiheuttaneet. Kunpa jollain välähtäisi ajatus, että jätetään tänne yksi tällainen iso kuoppa, jossa porukka voi jatkossakin uida. Lasten huoletonta iloa katsellessa tuli väistämättä mieleen, että he varmaan ovat sitä sukupolvea, joka todella joutuu tämän ilmastonmuutoksen kanssa vielä kasvotusten. Ehkä joutuvat jopa hyvästelemään Tuvalun jossain vaiheessa lopullisesti? Karmea ajatus, ihan puistattaa.

Paikallinen uima-allas

Iltaisin meitä tuli aina myös paikallinen koira moikkaamaan, jonka nimesin punanapsijaksi (red snapper), koska hän oli vielä pentu ja kova näykkimään ja repimään terävillä hampaillaan kaikkea, mitä eteen sattui. En tiedä, mistä tämä dogi aina ilmestyi päivittäin samaan kellonaikaan, mutta jostain hiekkasäkkien välistä hänen pää yhtäkkiä nousi esiin kuin Hohto-elokuvassa. Tämä tuholainen pisti mielellään myös hiekkasäkkejä palasiksi ja siinä hän kyllä kaivoi tietämättään omaa vetistä hautaansa. Syyttäkää siis tätä kirppusäkkiä jos Tuvalu uppoaa. Koirat täällä Tuvalulla oli onneksi hyvin leppoisia, eikä ollenkaan vihaisia tai kiinnostuneita ihmisiä ahdistelemaan. En tiedä, miksi jossain toisilla Tyynenmeren saarilla koirat on ihan täysiä mielipuolia? 

Viimeisenä iltana oli vielä kova urakka silputa muovipulloja, joita kertyi täällä olon aikana kaiken kaikkiaan 43kpl. Lupasin viedä kaikki meidän muovit täältä pois ja näin todellakin myös toimitaan! Kaikki muoviroju mahtui onneksi sisään meidän laukkuihin. Kun tiistaiaamuna sitten paloauton sireenit soitti meille lähtösoittoa, oli tunnelma kieltämättä hiukan haikea. Oltiin aina katseltu tätä koneenlähtöseremoniaa ja nytkö oli sitten meidän aika lähteä? Kaikki alkoi olemaan jo "tuttua ja turvallista" ja parin viikon aikana ehti paikat ja ihmiset tulemaan hyvinkin tutuiksi. Melkein jo tiesi, että mihin aikaan kukakin painattaa skootterilla tästä majatalon ohi. Kaikki varmasti jatkuu täällä ihan samalla kaavalla tästäkin eteenpäin.

Sieltä hän jälleen ilmestyy

Eli tällainen oli nyt tämä Tuvalun trippi. Osittain melko hankalaa oli, koska olin alkuun todella kipeä, mutta kyllähän tässä onneksi lopulta ehdittiin yhtä sun toista nähdä ja kokea. Viihdyttiin oikein mainiosti ja tunnelma Tuvalulla oli hyvin miellyttävä, kaikista kammottavista tulevaisuuden painajaisvisioista huolimatta. Ihmiset on todella ystävällisiä ja jonkinlainen "hyvän henki" väreilee koko Tuvalun yllä. Ehkä tälläinen yhteinen uhka tiivistää vielä me-henkeä entisestään? Täällä ei kukaan jää yksin pulaan, sillä yhteisö on aina jollain tavalla tukena. En ihmettele yhtään, että jotkut ei halua täältä ikinä ulos "pahaan maailmaan" lähteä ja verrattuna esimerkiksi Fidziin, on tämä Tuvalu ihanaakin ihanampi paikka. Tuvalu on oikeasti niitä harvoja paikkoja maailmassa, jotka saattaa jättää pysyvän jäljen kävijään ja jopa parhaassa tapauksessa muuttaa koko ajatusmaailmaa hiukan parempaan suuntaan. Tulin jotenkin ihan riippuvaiseksi tästä "vaaran" ja täydellisen eristynäisyyden tunteesta ja nyt tuntuu aivan kammottavalle palata turistilaumojen keskelle "turvalliselle" Fidzille. Todellisuudessa tilanne vaaran suhteen on kyllä luultavasti täysin päinvastainen. 

Mikään vellihousu ei täällä Tuvalulla kuitenkaan pärjää ja hermot on pidettävä koko ajan kylmänä sen faktan kanssa, että hetkenä minä hyvänsä voi aalto tulla. Elämässähän voi muutenkin milloin tahansa "aalto" tulla, mutta täällä sitä asiaa ei pääse mitenkään pakoon ja sen ajatuksen joutuu vaan kertakaikkiaan hyväksymään. Luonnonvoimille et mahda mitään, vaikka olisit minkälainen supermies muualla maailmassa tahansa. Alkukauhusta kun pääsee ylitse, niin tunnelma kohoaa kuin raketti ja koko elimistö saa ihan uudenlaista positiivista virtaa. Voisin kuvitella, että jos olet jotenkin masentunut ja turhautunut elämääsi, niin trippi Tuvalulle saattaisi hyvinkin aukaista jotakin patoja. Itse ainakin sain tästä reissusta todella paljon irti ja ihan uusia ajatuksia mieleen kytemään. Ehdottomasti olisi haluttu mennä Funafutilta vielä laivalla Tuvalun eri atolleille, mutta siihen ei nyt tällä kertaa aika riittänyt. Jos pelkästään Funafutin haluat kokea, niin viikko on melko sopiva aika nähdä paikkoja ja käydä lähisaarilla hiukan snorklailemassa.

Punanapsija

Tuvalulla on siis tulevaisuudessa kolme isoa uhkakuvaa, joista pahin on ehdottomasti tsunami (tai joku todella voimakas sykloni). Se on katastrofi, joka vain odottaa tapahtumistaan ja sille ei mahda kukaan yhtään mitään. Sen voin kertoa, että jos jotain tapahtuu, niin nämä ihmiset on täällä todella yksin! Sen asian tajuaa vasta kun on itse on Tuvalulla käynyt. Katastrofin sattuessa, apu ei ole tulossa tänne kovinkaan nopeasti. Toinen kammottava ongelma on jäteongelma, joka on saatava pian jonkinlaiseen hallintaan tai täällä ei kohta ole kivaa kenelläkään. Euroopan unioni on onneksi antanut jotain rahaa tähän jätehommaan ja ehkä taustalla on jo jotain tapahtumassa? Toivottavasti laiva on jo matkalla Coca-Cola tölkkejä pois hakemaan. Kolmas ongelma on sitten se kuuluisa ilmastonmuutos, joka tulee olemaan lopulta koko Tuvalun kohtalonkysymys - ja kello käy. Jotenkin pahaa pelkään, että arviot on hyvin alakanttiin tehty ja merenpinnan nousu tulee olemaan tulevaisuudessa huomattavasti nopeampaa kuin on edes uskottu. Ei voi kuin toivoa parasta ja yrittää edes hiukan omalta osaltaan miettiä, mitä voisi tehdä asioiden hyväksi. Tilanne on kuitenkin melko toivoton, niin kauan kuin isoimmat saastuttajat ei laita tikkua ristiin asioiden eteen. Toivon todella, että Tuvalu kaikista tulevaisuuden haasteista selviää ja haluan ehdottomasti vielä joskus tulla uudestaan tarkastamaan tilanteen. Se jää nähtäväksi päästäänkö tänne enää ikinä uudestaan tulemaan, ja onko siinä vaiheessa koko Tuvalu enää pinnan yläpuolella?

Hei, hei Tuvalu!

Jäähyväisparaati

Tuvalulta noustiin ilmaan, tiistaina 3. huhtikuuta, kello 12.20, lentoajan Fijille ollessa tänään noin 2 tuntia 20 minuuttia. Jälleen kävi sama juttu, että täysin sinistä taivasta oli matkalla, mutta juuri ennen laskeutumista Suvaan yllätti mustat pilvet ja kova sade. Kylläpä tuntui kaiken lisäksi viileältä koneesta ulos astuessa ja ei ole lämpöasteet ollenkaan samalla tasolla täällä kuin Tuvalulla. Kentältä otettiin taksi Suvan keskustaan (35FJD/15€), jossa juuri oli bussi Nadiin lähdössä, joten jouduttiin ryntäämään kaikkine laukkuinemme suoraan lennosta sisään. Bussi oli tietysti vielä aivan täpösen täynnä, mutta onneksi yksi paikallinen lapsi teki sen verran penkille tilaa, että mahtui istumaan. Arvasin, että tästä siirtymisestä Suvasta Nadiin tulisi epämiellyttävää, mutta kyllähän tämä oli vielä syvemmältä hanurista kuin olin ikinä kuvitellut. Matka-aika Nadiin oli tänään reilusti yli 4 tuntia ja olipa todella ihanaa istua laukut sylissä ja jalat puuduksissa, ilman syömistä ja juomista koko matka. Hinnassa ei sen sijaan ollut valittamista, sillä matka kustansi vain 15 dollaria (6,30€/henkilö). Bussissa ei kuulutettu yhtään mitään ja ainut minkä pimeydessä tunnistin oli Nadin lentokenttä, joten siinä kohtaa äkkiä ulos ja loppumatka majoitukselle taksilla. 

Täällä Fidzillä ei yksikään taksi tietenkään pidä mittaria ikinä päällä, vaikka lain mukaan täytyisi pitää, joten aina joudut "neuvottelemaan" hinnan. Voi jumankauta, että vihaan tätä taksihommaa koko sydämestäni. Taksiin tullessa pitäisi heti alkaa huutamaan naama punaisena, että nyt jumankauta äijä laitat sen mittarin päälle tai alkaa läski tummumaan! Tällaisella pitkällä reissulla alkaa todella jurppimaan näiden taksiäijien kanssa "neuvottelut" ja aina pitäisi ehtiä netistä tarkastaa, mitä matkan pitäisi oikeasti maksaa. Eikö suomessakin haluta taksien hinnoittelua vapauttaa ja tätäkö sillä haetaan, että hinnat pitäisi itse aina jonkun *keleen huijarin kanssa neuvotella? Ei kiitos. Suomi on tunnettu maailmalla rehellisyydestä ja turistien huijaamisen suhteen pitäisi ottaa todella tiukka linja: Kerrasta kaikki luvat pois ja kiitos näkemiin.

Se on menoa sitten

Kello 21 aikoihin oltiin viimein varatulla majoituksella (Al-Minhaj Apartments), jossa tietysti tuli vielä ulko-oven kanssa isoja ongelmia. Koska se ei vaan kerta kaikkiaan auennut, niin saatiin kahden makuuhuoneen asunto yläkerrasta siksi aikaa, kunnes joku lukkoseppä saisi oven auki. Pakko oli vielä vaeltaa pimeydessä lähimmälle kaupalle hakemaan ruokaa, koska ei oltu koko päivässä ehditty syödä tai juoda yhtään mitään ja tässä kohtaa alkoi se seikka todellakin tuntumaan. Tässä alueella, missä meidän majoitus sijaitsee (Namaka) on paljon kulkukoiria, roskaa ja kammottavaa shittiä ympäriinsä ja tuntuu aivan kuin olisi jossain Intiassa. Itse majoitus on onneksi aivan tuliterä ja todella siisti rakennus uima-altaineen kaikkineen. Nyt kuitenkin nukkumaan ja katsellaan, mitä Fidzin suhteen vielä keksitään. Nyt on sellainen tilanne päällä, että veroilmoitukset pitäisi täyttää suomeen ja varailla lentoja ja majoituksia, joten muutama päivä menee pelkästään jo niihin hommiin. Palataan heti, kun keksitään jotain järkevää...