*** Missio 4: Pentecost Land Diving

Yöllä heräilin jatkuvasti rankkojen sadekuurojen ääniin ja suoraan sanottuna sapetti, että pitikin mennä taas joku perhanan retki varaamaan, missä joutuu lentelelemään pienellä koneella halki ties minkä trooppisten myrskypilvien. Sen tietää jo tasan tarkkaan tässä kohtaa, että mitään maisemia tai tulivuoria ei tulla tänään näkemään ja ainut missio tässä tulee olemaan selvitä hengissä takaisin. Ainut hyvä puoli on, että varasin retken, johon ei kuulu snorklauspysähdystä Epin saarella (oli vaihtoehtona), koska mitä sielläkin nyt olisi kaatosateessa muka tehnyt.

Moottorit käyntin...

Herätys lauantaiaamuna terhakkaasti kello 06 ja hotellin hintaan kuuluvan aamupalan (joka oli varsin hyvä) jälkeen tuli kyyti kello 7.45 meitä kentälle hakemaan. Kuljettaja kertoi matkalla, että monta kuukautta on ollut hyvin kuivaa, joten sateita oli jo todellakin kaipailtu. Näköjään tuodaan aina joka paikkaan näitä sateita mukanamme ja toisen kirous on toisen onni - näin se vaan menee. El Nino toistuu ihmisten puheissa näillä Tyynenmeren saarilla jatkuvasti ja ilmeisesti se on jo aiheuttanut kaikenlaisia ikäviä yllätyksiä tässä alkuvuonna. El Nino-ilmiö toistuu siis aina noin 2-7 vuoden välein, ja toki ollaan juuri tämän ilmiön aikaan nyt täällä liikenteessä.

Tänään ollaan siis lähdössä Pentecostin saarelle katsomaan todella huimapäistä ja perinteistä tapahtumaa nimeltä Naghol (Land Diving), joka on toiminut esikuvana benjihypyille. Kiittäkää siis Pentecostin saarta, kun seisotte polvet täristen ylhäällä korissa, jonkun hassun hauskan polttarikällin seurauksena. Tässä alkuperäisessä versiossa ei kuitenkaan hypätä mitkään joustavat kumiköydet jalassa ja istuta hetken päästä lähiterassilla tuoppi kourassa brassailemassa, vaan jalkoihin sidotaan liaanit, ja jos hyvin käy, hypyn jälkeen ei ole kovin pahasti loukkaantunut tai laakista vainaa. Tarvitseeko vielä sanoa, että tämä on todella vaarallista touhua ja henkiä on mennyt! Homma on millintarkkaa ja mikäli mittamiehellä on käynyt pienikin virhe tai liaani on kasvanut liian kuivassa ilmastossa (tänään todellinen mahdollisuus) ja napsahtaa poikki, tulee hyppääjä suoraan kuula edellä maahan. 

Pentecost Land Diving

Hyppyjä on hypätty miehuuskokeena jo vuosisatoja, että tietävät silleen kyllä mitä ovat tekemässä, eikä tämä ole minkään paikallisten duudsonien lauantai-illan kavapäissään keksittyä hölmöilyä. Vai mistä sitä tietää? Nykyään tätä hyppyhommaa on alettu jatkamaan pitkälle kesään, mikäli katsojia riittää, mutta näillä myöhemmillä hypyillä ei ole kauheasti enää tekemistä minkäänlaisten perinteiden kanssa. Haluttiinkin ehdottomasti tulla katsomaan tämä juttu ihan oikeana ajankohtana. Ehkä tämä hyppyjen jatkaminen pidemmälle on kuitenkin hyvä - joskin hyvin vaarallinen - keino saada saarelaisille hiukan lisätuloja. Tänään on nyt edessä vuoden ensimmäiset hypyt, joten jännitys varmasti väreilee ilmassa ja tunnelma on käsin koskelteltava.

Lisätietoa: https://en.wikipedia.org/wiki/Land_diving

Pentecost Land Diving

Meidän retkikunta koostui tänään kahdesta suomalaisesta (me), kahdesta australialaisesta ja neljästä japanilaisesta huimapäästä. Retken hinta oli noin 370€/lärvi, eli mistään ihan halvasta huvista ei todellakaan ole kysymys. Hinnalla varmasti halutaan karsia pahimmat "Turakaiset" pois joukosta hölmöilemästä ja toivottavasti summasta menee kunnolla rahaa myös Pentecostin saarelaisille. Vettä tuli kaatamalla koko aamupäivän, mutta ilmaan lähdettiin silti säätä uhmaten tarkalleen kello 09. Kuten olin ajatellutkin, ei alas nähnyt yhtään mitään, joten tulta ja tulikiveä syöksevät tulivuoret ja turkoosina hohtavat riutat jäi näkemättä, mutta niistä viis - hyppyjähän tässä lähdettiin katsomaan. Kansa vaatii verta, karvoja ja perstorvenpätkiä! Ajoittain kone oli täysin mustan pilven sisällä, vettä tuli ikkunoihin niin paljon, ettei ohjaamon ikkunasta nähnyt yhtään mitään, sade takoi hirvittävällä voimalla lentokoneen runkoa ja vain todella tiukalla pidetty turvavyö esti lentelemästä pitkin koneen kattoa. Ahdisti niin paljon, että olisi tehnyt mieli tempaista joku kalikka koneen seinästä irti ja  täräyttää sillä itseltä taju kankaalle. Tässä kohtaa kaduin todella paljon päätöstä lähteä mukaan tähän hommaan! Kaiken lisäksi koneessa oli ihan älyttömän kuuma ja hikoilin kuin pieni sika vain 45 minuuttia, mutta ikuisuudelta tuntuvan matkan. Puhun tässä vain itsestäni, mutta luulen, että kaikilla muillakin oli koneessa hiukan samanlainen fiilis.

Pentecost Land Diving

Pienelle, viidakkoon raivatulle kiitoradalle onnistuttiin hurjasta turbulenssista huolimatta laskeutumaan ensimmäisellä yrityksellä, joten ei tässä mikään ihan eilisen teeren pilotti ollut nytkyseessä. olin ihan varma, että useampi yritys joudutaan tänään vetämään, mutta kertalaakilla maahan ja se oli kyllä hieno suoritus! Kentällä oli vastassa kaksi maastoautoa, joihin jakauduttiin lavoille ja vielä noin 20 minuutin, vähintään yhtä kova rynkytys autolla halki viidakon ja yli villinä virtaavien jokien kohti hyppypaikkaa. Mukana lavalla tuli paikallinen opas, joka innokkaasti kyseli, mistä ollaan tultu ja sanoi, ettei ole ikinä käynyt Vanuatun ulkopuolella. Todella komealta ja vehreältä saarelta näytti tämä Pentecost ja koska sadekin oli tauonnut, niin auton lavalla oli oikein kiva istuskella ja haistella raikasta viidakon tuoksua. Voin kertoa, että tämä hyppypaikka oli niin hyvin piilossa, että sinne ei taatusti kukaan vahingossa eksy. Koko kylä oli hienosti meitä perillä vastaaottamassa ja lauluesitysten ja tervetuliaisseremonioiden jälkeen oltiin valmiita itse asiaan: vuoden 2016 ensimmäinen Naghol oli valmis alkamaan!

Pentecost Land Diving

Hypyt aloitettiin matalimmalta tasolta, josta muutama lapsi hyppäsi - tai itse asiassa isä kyllä tuuppasi alas, ettei vaan tule perheelle häpeää ja mene sadot pilalle. Raakaa touhua, mutta tätä on tehty vuosisatoja, joten tietävät kyllä miten hommat toimii. Tasoissa mentiin koko ajan ylemmäs tunnelman tiivistyessä ja en tiedä kuuluiko rasahdun loppuvaiheessa enää liaanista vai hyppääjien selkärangasta. Hurjat G-voimat täytyy olla siinä vaiheessa kyseessä, kun liaani pysäyttää ilmalennot kuin seinään. Joillakin hyppääjillä myös pää tärähti aika ikävän näköisesti maahan. Kaikki meni kuitenkin suht hyvin ennen päivän loppuhuipennusta, hyppyä aivan tornin huipulta. Kuolemaa uhmaten lähti viimeinen hyppääjä laulujen saattelemana syöksymään alas ja kuinka ollakaan, nyt se koko päivän pelätty juttu tapahtui, kuului naps, raks, liaani katkipoikki ja jätkä niskat rutisten maahan. Kauhistunut kohahdus kuului hyppääjän retkahtaessa maahan ja laulut loppui hetkeksi siihen paikkaan - mutta niin vain äijä hetkisen päästä pystyyn ja näytti ihan "kohtalaisen" kunnossa olevalta. Sunnuntaiaamuna kyllä taatusti päätä särkee ja paikkoja jomottaa, eikä siihen taida Mobilatit, Aspirinit ja Samarinit auttaa. Olipa huikean hieno kokemus ja kunnia saada nähdä tämä koko tapahtuma. Tälläista ei vaan missään muualla maailmassa näe! Aivan uskomatonta!

Pentecost Land Diving

Ennen lähtöä syötiin vielä kylän koulussa kevyt lounas, jonka lentoyhtiö oli ilmeisesti tuonut mukanaan. Meinaan vaan, että kyttäsin lentäjää koko ajan silmä kovana, että älä vaan vedä mitään, mistä voi saada jonkun pahan ruokamyrkytyksen tai joudutaan vielä lentämään sitä perhanan konetta. Tämä riski on aina olemassa silloin kun vain yksi pilotti on koneessa mukana. Melkein olisin kyllä mielummin hypännyt ylimmältä tasolta pää edellä maahan, kuin lähtenyt uudestaan tähän kirottuun lentovekottimeen, mutta niin vain kello 13.30 aikoihin noustiin jälleen taivaan vuoristorataan kiitämään. Laskeutuessa jouduttiin vielä tekemään useampi kierros Port Vilan ympäri, koska aivan valtava sadekuuro piiskasi parhaillaan kaupunkia. Ajattelin ylhäältä pilveä katsellessa, että tuohon jos joudutaan menemään, niin hejsan vaan sun heiluvilles! Viimein päästiin onneksi turvallisesti laskeutumaan ja täytyy antaa lentäjälle pisteitä, ettei ottanut mitään turhia riskejä vaan odotteli rauhassa, sillä vettä oli tullut niin paljon, että Port Vilan kadut oli totaalisesti tulvan vallassa. Matkalla hotellille kuljettaja sanoi, että aikaisemmin, kun tiet oli hiekkaa, ei tällaisia tulvaongelmia ikinä ollut, mutta sen jälkeen kun alettiin vetämään korallia pintaan ongelmat alkoivat. Hyvin ymmärrettävää, sillä korallin vedenpitävyys on "yllättäen" melko hyvä.

Takaisin hotellilla oltiin kello 15 aikoihin ja voitiin juhlallisesti kirjata missio numero 4 suoritetuksi ja pois listalta kuljeksimasta! Jes!! Aivan mahtava päivä ja uskomaton kokemus! Varmasti jää yhdeksi koko elämän huippukokemuksita tämä juttu. Ehdottomasti voin suositella tätä retkeä, mutta varoitan, että sään ollessa huono joudut kyllä todelliseen vuoristorataan ja aikamoiset teräshermot täytyy olla myös hyppyjä katsellessa. Ei ole heikkohermoisen hommaa, mutta silti kannattaa lähteä.

Käveltiin vielä hetkinen Port Vilan keskustassa, joka oli aivan tulvan vallassa ja ruokakaupassakin oli tullut vedet katosta läpi. Illalla juhlistettin onnistunutta päivää juomalla muutama Tusker-olut hotellin baarissa ja tunnelma oli todella mahtava. Kaduin alkuun koko retkelle lähtöä, mutta nyt oli jo toinen ääni kellossa ja äijä tuoppi kädessä baarissa paukuttelemassa henkseleitä. Lähtisinkö huomenna uudestaan? Joo, kiitos vaan tarjouksesta, mutta en mistään maailman hinnasta! Nyt pitää vetää hetki happea...