tiistai 19. huhtikuuta 2016

Vanuatun viimeiset päivät

Aamupalamaisema
Vaihdettiin siis vielä majoitusta muutamaksi viimeiseksi päiväksi ja tällä kertaa hommat natsasikin oikein kunnolla kohdilleen. Ensinnäkin tässä asumuksessa oli ihan kunnollinen keittiö, joten omien ruokien valmistus onnistuu ja toisekseen maisema partsilta on aivan uskomattoman hieno! Talo sijaitsee ylhäälllä rinteellä, joten ilmakin on kivan raikasta hengitellä, eikä Port Vilan pakokaasut yllä tänne ylös asti ollenkaan. Aamupalat ja iltapalat tässä parvekkeella on kuin olisi paratiisissa ja se on paljon sanottu kun ollaan kuitenkin Port Vilassa. Talossa sijaitsee myös Saksan konsuli, eli jos tarvitset hapankaalia tai Scooterin uusimman cd:n, niin voit käydä kysymässä. Jos olisin tiennyt, miten hyvä tämä asumus on, niin olisi taatusti oltu tässä koko ajan, eikä olisi lähdetty kulumallakaan. Hinta ei ole mikään superhalpa (50€/yö), mutta ehdottomasti joka pennin arvoinen. Paikka on siis nimeltään Ocean View Apartments ja minulta iso suositus tälle majoitukselle. Koska vitamiinilevelit alkoi olla pahasti miinuksen puolella, haettiin välitttömästi majoitukselle saapumisen jälkeen 24h auki olevan hedelmämarketin (Mama's market) naisilta iso kassillinen erilaisia hedelmiä ja niitä tässä nyt on partsilla arvuuteltu ja netistä selailtu, että mikähän hedelmä mahtaa olla kyseessä? Muutamasta ei edelleenkään ole mitään hajua.


Iltapalamaisema
Talon alakerrasssa on pesukoneet käytettävissä, joten pestiin koneellinen pyykkiä ja jätettiin kaikessa rauhassa päiväksi narulle kuivumaan. Kun sitten illalla mentiin kerämään niitä narulta, huomattiin kauhuksemme, että ollaan jouduttu häikäilemättömän ja hirvittävän rikoksen uhriksi ja yksi minun t-paidoista oli anastettu - eli suomeksi sanottuna nusastu! Häviämisen huomasi hyvin selkeästi, koska vain yksi tyhjä paikka oli narulla. En tiedä miksi juuri tämä paita oli haluttu, koska paljon arvokkaampiakin vaatteita olisi ollut tarjolla. Ei tästä nyt sinänsä voi lähteä ketään syyttämään, sillä joku on vaan voinut vahingossa sekoittaa sen paidan omiin pyykkeihin, tai mistä sitä tietää, vaikka joku koirakin olisi sen vienyt mennessään? Seuraavana aamuna tiedusteltiin kuitenkin vielä paikan siivoojilta, että olisiko paita voinut mahdollisesti sekoittua johonkin pyykkeihin, niin eiköhän nämä ala tempomaan kaikkia huoneiden ovia avaimilla auki ja suoraan ihmisten vaatekaappeihin penkomaan, että onko se paita siellä? Täällä on selkeästi hiukan erilainen käsitys ihmisten yksityisyydestä. Sinänsä ihan avuliasta toimintaa, mutta pakko oli sanoa tässä kohtaa, että jätetään tämä paitamysteeri nyt vaan suosiolla tähän. Joka päivä tämän tapauksen jälkeen on kuitenkin tullut siivooja välillä kolkuttamaan oveen ja kysymään, että onko tämä se paita? On nämä vaan mahtavia ihmisiä täällä.

Koska ilmat oli varsin upeat, niin käytiin päivittäin Lava Lounge-ravintolassa istuskelemassa, joka on todella mahtava paikka Port Vilan keskustassa, aivan Mama's Marketin lähellä. Ravintola sijaitsee aivan rannassa, joten kylmän oluen tai kavan ryystämisen lomassa voi kelluskella renkailla, samalla kun kymmeniä kaloja pyörii ympärillä kirkkaassa vedessä. Renkaat ja pyyhkeetkin saa hienosti talon puolesta. Aivan uskomattoman kivaa toimintaa ja tällaista saisi monessa muussakin paikassa olla tarjolla. Iltaisin vesi on vielä valaistu, joten kalat näkyy uidessa hienosti ja tunnelma on vähintäänkin psykedeelinen. Sama kuin uisi tai kelluisi jossain isossa akvaariossa. Ravintolalla on myös oma iso sukellusvene (kyllä vain), että jos tällainen homma kiinnostaa, niin retkiä voi kysellä tiskiltä.


Kelluskelua
Nyt on kuitenkin aika heittää hyvästit Vanuatulle ja jatkaa taas matkaa. Ehdottomasti tykkäsin täällä olla, vaikka hinnat osiltaan kovia onkin ja jotain muitakin ongelmakohtia on olemassa. Mutta missäpä ei olisi? Ilmasto Vanuatulla on oikein hyvä, jengi todella ystävällistä ja joka paikassa on turvallista liikkua - mikä ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys enää nykyisin. Maanjäristykset ja tsunamit on täällä aina mahdollisuus (eilen illalla taas oli järistys ja tsunamivaroitus hetken), mutta jos tällaisia juttuja pelkää, niin silloin kannattaa pysyä himassa ja tukehtua sohvalla perjantai-iltana pelkät kalsarit jalassa perunalastuihin. Sen kuitenkin sanon, että pelkästään Port Vilaan ei kannata tulla, vaan kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan myös muita saaria esim. Pentecost, Espiritu Santo tai Tanna. Parhaimmassa tapauksessa voit vetää Air Vanuatun lentopassilla vaikka kaikki kerralla, jos vaan likviditeettiä riittää. Minimibudjetilla tai minimiajalla ei tänne minun mielestä kannata tulla, vaan kerralla sitten kunnolla elämyksiä tiskiin, jos tänne asti kerran vaivautuu tulemaan. Ehdottomasti heitän tässä nyt Vanuatulle suosituksen ja en pidä ollenkaan mahdottomana, että palataan tänne vielä jonain kauniina päivänä uudestaan. Paljon jäi vielä muita saaria ja hienoja nähtävyyksiä täällä näkemättä. Toivon todella, että lentokenttä saadaan pian siihen kuntoon, että lennot pääsee jälleen jatkumaan ja turistibisneksen pyörät alkaa pyörimään. Kovin kauaa ei nimittäin näin voi enää jatkua.

Loppuun tiedotusasiana, että huijarimajoituksesta ei ole saatu vielä penniäkään takaisin ja ei näköjään mitään kiirettä aio hotellivarauspalvelu asian suhteen pitää. Ihan turha kuvitella, että asia jää tähän, jos ei rahoja ala kuulumaan takaisin. Nyt ollaan kuitenkin aloittamassa jälleen uusi missio ja varmasti tulee yksi tämän reissun kohokohdista. Näin ainakin toivotaan. Suoraan sanottuna on melko jännät paikat tämän mission suhteen ja roppakaupalla hyvää onneakin tarvitaan nyt mukaan. Palataan pian tähän aiheeseen...  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti