Rarotonga: Valmistautuminen suureen seikkailuun

VA173 Rarotonga

Tämän päiväinen lento oli lähdössä kivasti vasta kello 16.45,  joten koko aamupäivä oli vielä aikaa hankkia tarpeita seuraavaa etappia varten. Päädyttiin lopulta ostamaan japanikaupasta kaikkea pientä (ja muka mahdollisimman ekologista) tilpehööriä laukkuun. Kello 13 jälkeen hypättiin hotellin edustalta Skybussiin, jolla noin 30 minuutin matka - taas näin vaihteeksi - Aucklandin lentokentälle. Alkaa tulla jo hyvin tutuksi tämä kenttä.

Koska päivän lento oli ns. halpayhtiöllä, joka ei tarjoa mitään ruokaa, tankattiin vielä nopeasti Subwayllä leivät huiviin, ennen lopullista siirtymistä lähtöportille. Tämän päivän lennot olisikin olleet tosi halvat, ellen olisi matkan varrella joutunut venkslaamaan päivämääriä edes takaisin ja makselemaan kaiken maailman muutoskuluja. Kaikki meidän edelliset matkakohteet on ajoitettu tämän seuraavan projektin mukaan, joka on elänyt ihan omaa elämäänsä taustalla koko ajan. Itse asiassa meidän koko elämä on viimeiset vuodet ajoitettu tämän seuraavan kohteen mukaan. Nyt pitäisi kaiken olla kunnossa, joten voidaan siirtyä ensimmäiselle rastille. Katsotaan miten tässä käy...

Lentoyhtiönä oli tänään uusi tuttavuus, Virgin Australia, ja lähtö heti noin puoli tuntia myöhässä. Ei alkanut kovin hyvin tämä tuttavuus. Toisaalta, mihin meillä oli muka kiire? En usko, että kovin moni muukaan oli Cookinsaarille menossa mitkään kovin kiireelliset bisnekset mielessä, joten pieni myöhästyminen tuskin ketään kauheasti haittasi. Lentoaika Rarotongalle oli tänään noin 4 tuntia, koneena 737-800 ja loppulähestymisessä tuli vahvasti Island Hopperin lennot Mikronesiassa mieleen. Kone on vedettävä hyvin rajusti alas ja maassa välittömästi kaikki jarrut peliin, mitä koneesta ikinä löytyy. Rarotongan kiitorata on todella lyhyt eikä siinä ole aikaa yrittää mitään pehmeitä laskeutumisia, vaan äkkiä maahan ja jarrut pohjaan. Lonely Planetin oppaan mukaan, lennot tulee ja lähtee täältä Rarotongalta aina pimeän aikaan sen takia, ettei kukaan näkisi, miten lyhyt se kiitorata oikeasti on. Vitsihuumoria on se.

Rarotonga

Welcome!

Koska ylitettiin lennon aikana kansainvälinen päivämääräraja, niin siirryttiin kertalaakista takaisin eiliseen päivään ja päivän budjetti paisui juuri kaksinkertaiseksi! Palattiin samalla myös takaisin perjantai 13. päivään ja pitääkö juuri sen päivämäärän vielä tulla uudestaan. Aaargh! Ensimmäinen tunnelma koneesta märälle kiitoradalle astuessa oli molemmilla yllättäen: kylmä! Nyt alkaa hiukan tuntua siltä, että kaikki paikat tulee tuntumaan Tuvalun jälkeen kylmälle. Edelleen sama vanha äijä oli terminaalissa soittamassa kivaa ukulelemusiikkia kuin 2009, ja kaikki sujui kuin tanssi siihen saakka, kunnes tullivirkailija näki meidän maahantulopapereihin listatut maat, joissa ollaan viime viikkojen aikana oltu. Homma tyssäsi välittömästi siihen kohtaan. Ilmeisesti Fidzi oli se maaginen merkintä, mikä soitti hälytyskelloja. Jouduttiin siirtymään ihan eri tiskille kuulusteltaviksi ja täyttämään vielä jotkut erilliset terveyskaavakkeet. Hiukan oli hankalaa tämän kaavakkeen täyttäminen, sillä Fidziltähän nimen omaan sain jonkun ihme kuumeen, joka nyt onneksi oli jo häipynyt minun kehosta. Päästiin siis lopulta jatkamaan matkaa, mutta heti pitää ottaa yhteys lääkäriin jos jotain uutta ongelmaa ilmenee.

Onneksi majoitukselta vastaan tullut äijä oli jaksanut Rarotongan sateisessa illassa meitä odotella ja lähdettiin pimeydessä jyräämään, koiria ja kanoja viliseviä teitä pitkin kohti Raina Beach Housea, joka sijaitsee saaren eteläosassa, noin 10 kilometrin päässä lentokentältä. Ikävä kyllä tultiin niin myöhään, ettei mikään kauppa enää ollut auki, joten Aucklandista ostetuille pähkinäpatukoille tuli nyt todellakin heti käyttöä.

Meidän kämppä oli erillinen rakennus, joka sijaitsi keskellä pimeää pusikkoa, hiukan kauempana itse hotellirakennuksesta ja suosittelen vahvasti ottamaan nimenomaan tämän talon, enkä huonetta hotellirakennuksesta. Kämppä vaikutti näin ensisilmäykseltä todella hyvältä ja meillähän oli peräti kaksi makuuhuonetta käytettävissä. Voidaan siis tässä kohtaa ottaa muutama riita ja mököttää eri huoneissa, jos siltä tuntuu. Onneksi rahdattiin muutama vesipullo Aucklandin kentältä mukanamme, sillä netissä oli hiukan ristiriitaista informaatiota siitä, voiko vesijohtovettä täällä nyt juoda vai ei? Meidän majoituksen opasvihkosessa sanotaan kuitenkin ihan selkeästi, että vesi on keitettävä ennen juomista. Se siitä arvuuttelusta. En usko, että siitä mitään koleraa saa, mutta tässä kohtaa ei todellakaan voida ottaa mitään riskiä. Nyt on nimittäin todella, todella paljon pelissä! Tähän kohtaan joku iso terveysongelma, niin pahempaa painajaista en voisi kuvitella.

Rarotonga, Cookinsaaret

Rarotonga

Eli nyt ollaan siis Rarotongalla, Cookinsaarilla, joka on minun mielestä - ainakin Aitutakin kokemuksella - maailman tähän asti upein ja miellyttävin paikka. Tämä on aika kova mainos näille saarille, sillä ollaan kuitenkin aika monta paikkaa Tyynellämerellä jo koluttu. Viimeksi oltiin vain yksi yö Rarotongalla, joten tästä saaresta en osaa sanoa vielä yhtään mitään. Katsotaan olenko tämän reissun jälkeen vielä samaa mieltä. Pohjoisilla Cookinsaarilla sijaitsee myös ne kaikkein tarunhohtoisimmat ja mystisimmät paikat koko Tyynellämerellä ja jokaisen itseään kunnioittavan seikkailijan mielessä taatusti siintää ajatus edes joskus päästä niillä käymään. Tämä ajatus on myös minun mielessä kytenyt jo pitkään ja sen takia täällä nyt ollaan!

Koska meillä oli vielä yksi osuus tulevaa "retkeä" maksamatta, yritettiin aamulla heti soittaa majoituksen puhelimesta, että minne ihmeeseen voidaan rahat näin lauantaina kiikuttaa? Puhelin ei kuitenkaan antanut soittaa matkapuhelinliittymään, joten pakko oli lähteä etsimään hotellirakennuksesta toimistoa, josta voisi kysyä apua. Muuten hyvä, mutta mitään toimistoa ei ikinä löydetty, eikä paikalla ollut muutenkaan yhtään ketään. Tämä oli nyt taas näitä juttuja. Eilen illalla meidät tänne tuonut ja sisään päästänyt mies sanoi, että aamulla tulee kyllä joku teitä opastamaan - mutta eipä ole tähän mennessä näkynyt yhtään ketään.

Muri beach

Seuraavaksi lähdettiin kävelemään tietä pitkin etsimään kauppaa, josta saisi jonkun puhelinkortin ostettua. Ööööö, helpommin sanottu kuin tehty näin lauantaina. Löydettiin lopulta avoinna oleva kauppa, jossa myyjä ystävällisesti lainasi puhelinta, jolla saatiin soittaa annettuun numeroon. Mies luurin toisessa päässä lupasi tulla parin tunnin päästä kaupalle hakemaan rahat, joten mentiin siksi aikaa läheiselle Muri Beachille kaikessa rauhassa kävelemään ja maisemia ihailemaan. On muuten todella hieno paikka tämä Muri Beach. Sen verran oli kuitenkin pilvistä ja viileä tuuli rannalla, että päätettiin siirtyä sisätiloihin mielummin juomaan yksi paikallinen tervetuliaisolut kuin jäätyä pystyyn. Kaksi matutu-olutta maksoi kuppilassa 16NZD (9,60€), joka on minun mielestä aika raju hinta.

Palattiin myöhemmin kaupan edustalle odottamaan ja yhtäkkiä kaupan eteen ajoikin äijä, joka huitoi meille jotain autosta käsin. Menin häntä vastaan, mutta pian huomasin, että tämähän oli vaan joku totaalinen kylähullu (luultavasti Uusi-Seelantilainen) ja saattoi olla kännissäkin vielä. Kunhan huitoi meille muuten vaan, eikä hänestä saanut yhtään mitään tolkkua. En tiedä,minne hänestä olisi pitänyt ilmoittaa, mutta autolla hän kylmästi jatkoi matkaa kaupalta.

Odoteltiin vielä aikamme kaupan edustalla ja rapsuteltiin jostain yhtäkkiä jalkoihin ilmestynyttä koiraa, mutta koska ketään ei kuulunut, päätettiin viimein lähteä kävelemään takaisin majoitukselle. Ei mennyt nyt ihan putkeen tämä homma. Ennen lähtöä ostettiin vielä kaupasta hiukan ruokaa ja tarjouksessa oleva nettikuponki hintaan 25NZD. Kuponki sisältää 1gb:n verran dataa. Ikävä kyllä meidän kämpillä tämä yhteys ei toimi, vaan pitää kävellä parisataa metriä eteenpäin kirkon pihalle, ennen kuin verkko löytyy. Laitoin vielä lentoyhtiön toimistolle sähköpostia, että ei löydetty ketään ja meillä ei ole mahdollisuutta soittaa, joten kaivataan sähköpostilla ohjeita, mitä pitäisi tehdä. Sunnuntaina ei ainakaan saada mitään puhelinkortteja ostettua ja tilanne on nyt kaikin tavoin hiukan kinkkinen.

Hautaa etsimässä

Sunnuntaiaamuna lähdettiin bussilla käymään Avaruassa (keskusta) ja päivän missiona oli käydä lentokentällä katsomassa löytyisikö sieltä joku, jolle maksaa jäljellä olevan osuus retkestä, ja toisena tehtävänä oli löytää Robert Dean Frisbien hauta. Toinen näistä päivän missioista onnistui. Lentokentältä ei löydetty ketään, vaikka toimiston ovet oli auki ja kaikki levällään pöydillä. Lopulta löydettiin joku lentomekaanikko, joka sanoi, että sunnuntaina ei ole ketään ylempää henkilöstöä paikalla. Tyypillistä. Näin vähän arveltiinkin, mutta käytiinpä silti yrittämässä.

Käytiin samalla koluamassa lentokentän läheinen hautuumaa ja sinne ei ainakaan ollut Robert Dean Frisbie haudattu. Muistelin lukeneeni, että se hauta olisi lentokentän lähellä, mutta ilmeisesti muistelin taas ihan väärin. Jatkettiin kävelyä tietä pitkin kohti Avaruaa, jossa ei ollut yhtään mitään näin sunnuntaina auki, mutta nähtiin sentään kuinka kalastajat toi neljä komeaa wahoo-kalaa laiturille roikkumaan. On muuten ehkä parhaan makuinen kala kaikista tämä Wahoo (mikä liekään suomeksi). Minun mielestä se on parempi vielä kuin tonnikala.

Hautaa etsimässä

Pääsin hetkeksi puhelimella wifi-verkkoon kiinni, jossa jonkun aikaa selviteltyäni löysin tiedon, että Robert Dean Frisbien hauta löytyisikin kristillisen kirkon pihamaalta Avaruasta. Sinne siis. Löydettiin kirkko helposti, mutta pihalla oli aika monta hautaa koluttavana läpi, joten ei tästäkään mitään helppoa tulisi. Päättelin kuitenkin, että hienoimman näköiset haudat voidaan suoraan unohtaa, sillä Robert Dean Frisbie oli täysin varaton kuollessaan. Melkein lähdettiin jo huutelemaan pappia avuksi tähän etsintään, mutta niin vain perimmäisestä nurkasta hauta lopulta löytyi! Kun nimi hautakivessä yhtäkkiä pamahti silmiin, meinasi henki
salpaantua! Hyvin vaatimaton ja likainen hauta, mutta siinä se nyt oli. En silleen hirveästi usko, että kukaan näkee rajan takaa asioita tai varsinkaan, että jäisi mihinkään haudan päälle kyttäilemään, jos pystyy vapaasti aika-avaruudessa liikkumaan. Varmaan sitä mieluummin olisi elokuvateatterissa katsomassa jotain tähtien sotaa tai cheerleadereiden pukuhuoneessa leijailemassa. No tämä oli nyt taas tällaista huonoa vitsihuumoria. Mutta jos kaikesta huolimatta herra Frisbie tämän nyt näkee, niin vaikka hän ei ikinä haluamaansa suosiota kirjailijana saavuttanutkaan, niin täytyyhän tämän jonkinlaista hyvää henkeä herättää, että joku tulee maailman toiselta puolelta, varta vasten tänne haudalle hänen kirja mukanaan. Eikä tämä jää todellakaan tähän, sillä minun vahva aikomus on tuoda pian jotain Frisbien kirjojen maailmasta, Pukapukalta, jotain tänne haudalle. Todella toivon, että se ajatus toteutuu!

Siinä se on!!!

Haudalta käveltiin takaisin Avaruaan ja bussilla Muri Beachille, jossa olikin tänään juuri sopivasti iltamarkkinat. Käveltiin markkinat nopeasti läpi ja ostettiin yksi soursop-juoma, jonka jälkeen kaupan kautta kävellen kohti Raina beachiä. Matka oli melkoisen pitkä, mutta onneksi yksi auto poimi meidät matkalla kyytiin ja saatiin näin ilmainen kyyti takaisin kämpille. Kuskina oli Fidziläinen mies ja oli ihan kiva jutella ja kertoa, että juuri tultiin sieltä.

Nyt seison parhaillaan hyttysten syömänä kirkon pihalla sateessa ja tarkistan vielä viimeisiä sähköposteja läpi. Ties koska pääasee seuraavaksi verkkoon? Onneksi lentoyhtiöltä oli tullut postia, että voidaan maksaa loppuosuus retkestä huomenna ennen lähtöä. Sekin asia on siis kunnossa. Pakkaaminen on nyt melko haastavaa, sillä voidaan ottaa vain pienet laukut (ns. etureput) mukaan ja nyt on todella priorisoitava tarkkaan, mitä lähtee mukaan. Nyt alkaa olla sellaiset tutinat tötterössä, että saapa nähdä miten uni tänä yönä maittaa? Voi kilin kellit, että osaakin jännittää ja vatsanpohjia kaivella. Tähän hommaan on kaikki paukut käytetty ja viimeiset vuodet tähdätty. Ei onneksi tarvitse kauaa tänä yönä sängyssä tuskailla, sillä herätys on huomenaamuna jo kello 04.30.

Meidän matkustushistorian hienoimmat päivät on nyt alkamassa. HuuUUUuuuu!