Tuvalu: Trooppisen kuumeen kourissa

Kuumeen kourissa

Sunnuntaina olo oli - jos jotenkin muka mahdollista - vielä entistäkin huonompi. Pelkkä kyljen kääntäminen sängyssä tuntui aivan ylitsepääsemättömän vaikealta, joten röhnötin vaan samassa asennossa ja hikoilin kuin pieni sika. Silmissä vilisi sulkiessa koko ajan jotain samanlaista koodia kuin Linuxin käynnistyessä ja jos tämä olisi Muinaiset avaruusoliot-ohjelma, väittäisin että sain juuri uuden ohjelmistopäivityksen avaruusolioilta. Toivottavasti tämä tarkoittaa nyt sitä, että olen noussut elämässä aivan uudelle tasolle ja sain jonkun päivityspakkauksen, jossa on paljon uusia toimintoja ja kaikki vanhat bugit korjattu. Niin varmaan...

Vääntäydyin kuitenkin lopulta väkisin ulos riippumattoon raittiseen ilmaan, sillä meidän huoneessa alkoi olemaan sellainen miasma, että pelkäsin ruton kohta heräävän henkiin jossain nurkassa. Kysyttiin alhaalla, olisiko kookoksia mahdollisesti mistään saatavilla, sillä tähän hommaan ei nyt mitkään Coca-Colat auta. Siitähän tulikin taas hirveä hässäkkä ja haloo, että mistä niitä kookoksia nyt tähän hätään saadaan - sunnuntaina ei vissiin oikein saisi tehdäkään mitään? Onneksi joku viisas mieli keksi, että otetaan niitä tästä pihan puusta alas! Niinpä puuhun kiipesi välittömästi paikallinen, reipas nuori mies (toimituksen huomio: jos käytät sanaa "reipas nuori mies" olet lopullisesti menettänyt pelin ja olet itse vanha pieru!) ja toi alas neljä vihreää kookosta - eikä maksanut yhtään mitään. Aika hieno homma! Asiahan on niin, että jos haluat kookoksesta jotain terveysvaikutuksia saada, niin on juotava nimenomaan näitä vihreitä kookoksia ja suioraan puusta otettuna. 

Paratiisisaari

Hulautin kaikki kookokset kerralla huiviin ja kävin takaisin riippumattoon lepäämään. Hetken päästä aloin tuntemaan olon dramaattista huononemista ja äkkiä takaisin huoneeseen peiton alle tärisemään. Vain vaivoin pysyin edes pystyssä ylös huoneeseen asti. Seuraavat pari tuntia olin kuin tulessa, hikeä puski ulos joka paikasta ja en suoraan sanottuna tiennyt maailman menosta yhtään mitään. Melkein teki jo mieli pyytää kyyti välittömästi sairaalalle. Tästä eteenpäin alkoi olo kuitenkin pikku hiljaa kohenemaan ja illalla pystyin jopa menemään muutaman palan syömään alakerran ravintolaan. Tänne täydessä lärvissä samalla koneella tullut mies oli edelleen samassa tilassa ja nyt meidän majatalon ravintolassa örisemässä. Hän ei ikävä kyllä kuulu siihen "kaukaisten saarten hiljaiseen tissuttelija-tyyppiin", vaan enemmänkin "ei niin kaukaisten saarten englantilaistyyliseen jalkapallohuligaani-tyyppiin".

Veneretki

Jonkun todella vahvan reaktion nämä tuoreet kookokset siis kehossa aiheutti, siitä ei ole epäilystäkään, ja jos tästä nyt paranen, niin olen kyllä vakuuttunut kookoksen parantavasta voimasta. Onhan sen voimin kuitenkin pärjätty näillä saarilla jo vuosituhansia. Ikävä kyllä samaa vaikutusta ei voi saada tölkkitavarasta, sillä ne on pastöroitu ja ties mitä niille on tehty, joten kaikki hyvä on niistä kadonnut jo ajat sitten. Toimii vain suoraan puusta poimittuna. Mikäänhän ei ole parempaa kuin aloittaa aamu tropiikissa, suoraan jääkaapista otetuilla kookoksilla. Siis ainakin sellaisissa paikoissa, joissa joku jääkaappi on olemassa. Ikävä kyllä, kuten olen jo tässä moneen kertaan kirjoittanut, kookosten saaminen ei ole aina niin helppoa kuin luulisi. Maanantai meni vielä kokonaan sängyn pohjalla maatessa, mutta tiistaina alkoi jo sen verran elämä voittamaan, että mentiin ulos katsomaan kun sireenit yhtäkkiä pamahti soimaan lentokoneen saapumisen merkiksi. Tämä olikin ihan hauskaa katseltavaa kun paloauto jahtasi yhtä koiraa ympäri kiitorataa pillit ulvoen. Näytti sille, että koirasta tämä oli vaan jonkinlainen hauska leikki, että häntä jahdataan.

Hienoa!

Koneesta tuli viisi turistia, jotka kaikki tulivat tähän meidän majataloon ja kertoivat, että ovat lähdössä pois jo torstaina. Heillä oli siis vain vähän yli päivä aikaa täällä ja todellinen kiire nyt nähdä paikkoja. Jää tosin nähtäväksi tuleeko torstaina oikeasti joku kone heitä täältä hakemaan? Kysyin muutamalta tulijalta, huolestuttaako heitä tämä tsunamin mahdollisuus ja kyllähän jokaisella tänne tulijalla jonkinlainen alkuahdistus aiheesta on - varsinkin kun viime viikkoina on järissyt vähän joka puolella. Jengi hiukan ihmetteli, että miten te voitte olla täällä niin kauan, eihän täällä ole mitään tekemistäkään? Tähän "tyhjää hetkeä" pelkäävään tyyppiin törmää nykyään monessa paikassa ja heille pitää koko ajan olla jotain "päräyttävää aktiviteettia", ettei vaan tule tylsää. Nykyäänhän lapsillekin työnnetään koko ajan videota ja peliä naaman eteen jo lyhyelle automatkallekin ja onko se nyt lopulta sitten hyvä idea? Pelkään vaan, että kohta koko maailma on täynnä näitä "oliks vielä jotain, vai voiks jo lähtee" -tyyppejä. Täällä tilanne on se, että ei ole mitään ja ei voi lähteä. Istu alas ja katsele kuinka pilvet lipuu taivaalla. Ehkä jonkinlainen päräyttävä aalto tulee sinun adrenaliinitasoja oikein hyvällä säkällä nostamaan. (toimituksen huomio: oliks vielä jotain, vai voiks jo lähtee?)

Kyllä oli, turpa kiinni ja kuuntele...

Koska koneessa tuli porukkaa, jotka ovat täällä vain hyvin lyhyen ajan, alkoivat he tietysti heti kehittelemään jonkinlaista veneretkeä keskiviikolle. Ajattelin alkuun, että en missään maailman tilanteessa pysty vielä huomenna lähtemään, mutta lopulta retki kuulosti sen verran kivalle, että pakko oli vaan lupautua mukaan. Hintakin laski alemmas, mitä enemmän oli porukkaa mukana. Ei kai siinä nyt tarvitse ihmeitä tehdä ja samalla saa raikasta meri-ilmaa palkeisiin.

Saarella

Keskiviikkoaamuna lähdettiin siis matkaan kello 09.30, ilman ollessa aurinkoinen ja täysin tyyni. Varsin hienoa oli kiitää aamuauringon syleilyssä, kovaa vauhtia pitkin Tuvalun kirkkaan turkoosin laguunin pintaa ja nauttia hienosta päivästä olla elossa. Ensimmäinen pysäys meidän retkellä oli noin 30 minuutin venematkan päässä, Funafutin merensuojelualueella sijaitseva todella upea saari, jossa ajattelin ihan suosiolla vaan istua palmun alla lepäämässä kun muut snorklailee. Ei mikään hirveän hyvä olo vielä ollut nääs. Hetkisen +40c asteissa istuskeltuani tulin toisiin aatoksiin ja päätin hypätä äkkiä kaikki vaatteet päällä veteen, sillä tästä ei olisi muuten voinut mitenkään selvitä hengissä! Ei tuulen henkäystäkään ja kuumuus oli täysin tukahduttavaa! Vaatteet kastelemalla sai edes pientä viilennystä kehoon. Saaren sisäosissa oli täysin käsittämättömät lämpöasteet.

Seuraava kohde meidän retkellä oli pienen pieni saari, joka oli kuin suoraan postikortista - tai haaksirikkoisen painajaisesta. Saaren ympäri pystyi kiertämään helposti noin 10 minuutissa, joten minäkin pystyin tämän kävelyn tekemään. Vesi oli tälläkin saarella todella kirkasta, mutta yllättävän vähän näkyi kaloja vedessä. Kaikki snorklaajatkin varmistivat tämän asian. En tiedä liittyykö asia suoranaisesti ilmastonmuutokseen (todennäköisesti liittyy), mutta muualla ollaan nähty paljon enemmän värikkäitä kaloja aina korallien ympärillä. Muutama iso kilpikonna nähtiin ja niillä oli ihan mieletön vauhti vedessä kiitäessä.

Päivän viimeinen pysäys oli Funafalan saarella, jossa käytiin paikallisessa kylässä pari tuntia ihan vaan juttelemassa ja istuskelemassa. Kylässä asuu 11 ihmistä ja myös vierasmaja löytyy, että jos kaipaat todella aitoa Tuvalun kokemusta ja irtiottoa kaikesta, niin paikan voi buukata Fongafalesta käsin. Jäi hiukan harmittamaan, etten kysynyt, mistä sen varauksen voi sitten Fongafalessa tehdä? En nimittäin todellakaan muista nähneeni mitään turisti-infoa missään. Vierasmaja näytti ihan hyvälle ja ranta tässä edustalla on todella upea, että ei olisi huono vaihtoehto ollenkaan. Harmi, ettei tiedetty tällaisesta paikasta yhtään mitään aikaisemmin, oltaisiin nimittäin voitu ihan hyvin muutama päivä täällä viettää. Edustalla oli myös japanilaisen sotalaivan jäänteet, joita käytiin nopeasti ennen lähtöä vilkaisemassa. Takaisin lähtöpisteessä, Vaiakun rannassa oltiin kello 15 aikoihin ja ihan kiva retkihän tämä kaiken kaikkiaan oli. Onneksi lähdin mukaan. Se oli hiukan kiusallinen juttu, että porukka kävi tippaamaan venekuskeja reissun päätteeksi, vaikka sellainen ei täällä kuulu ollenkaan kulttuuriin. Hinta oli jo sovittu reiluksi ennen lähtöä, niin ei siihen silloin enää minun mielestä mitään tippailuja tarvita. Tällaisella toiminnalla kylvetään pahan siemen tänne itämään ja veneäijätkin ihmetteli, että miksi heille annetaan ihan liikaa seteleitä. Oletteko ihan pihalla?

Skootteriajelu

Torstaiaamuna, totta tosiaan, lentokone jälleen tuli Fidziltä ja tiistaina tulleet ihmiset pääsivät jatkamaan matkaa. Tämähän alkaa kohta olemaan kuin joku Heathrow, jos sama lentojen tahti jatkuu. Tänään ei tosin tullut yhtään turistia ja hiljaista oli meidän majatalossa kun kaikki muut lähtivät pois. Lentokoneen poistumisen jälkeen vuokrattiin tästä majatalolta skootteri (15AUD/10€), jolla ajeltiin päivän aikana useampikin kerta saaren päästä päähän. Skootteri oli muuten ihan toimiva kyllä, mutta jarrut ei pelannut juuri ollenkaan. Aika hiljaa sai ajella, ettei vetänyt mutkassa tieltä mereen. Bensaa ostin 3 litraa paikalliselta mummolta, joka laski sitä suoraan isosta tynnyristä. Hinta 1,80AUD(1,20€)/litra. 

Tämän Fongafalen saaren molemmat päät on ikävä kyllä hirvittäviä kaatopaikkoja ja hyvin surullista nähtävää. Täällä ei edes metallitölkkejä kierrätetä ja niitä onkin kaikki paikat ihan täynnä. Jos astut yhtään tieltä sivuun, niin joka askelmalla tölkit senkun rutisee jalkojen alla. Luulisi, että olisi kannattavaa vaikka kerran vuodessa hakea laivalastillinen tölkkejä täältä pois - mutta ilmeisesti ei ole? Rantapenkereellä makaa autoja, skoottereita, polkupyöriä, laivoja (siis ihan oikeasti), televisioita, pöytätuulettimia ja ties mitä ihme romua. Jotainhan tälle asialle on tulevaisuudessa tehtävä tai koko Tuvalu on tulevaisuudessa yksi iso kaatopaikka. Ehkä jo ajatellaan, että mitä väliä millään, paikka uppoaa mereen kuitenkin. Monet tuntuvat ajattelevan samaa koko maapallosta.

Navigointia Tuvalulla

Ja skootteriajeluista vielä sen verran, että myöhemmin nähtiin, kuinka yksi paikallinen äijä veti hirveässä jurrissa melkein meidän majatalon seinästä läpi. Onneksi on sentään nurmikkoa tämä edusta, nimittäin sen verran komeasti äijä tätä edustan maata nenällään kynti. Hetkisen luvunlaskun jälkeen nenä punaisena pystyyn ja matka jatkui taas. Nyt vaan, jos joku ilmoittaa tämän tapauksen kylän pastorille, niin äijän ajelut on varmasti hetkeksi ajeltu. Oudon kännissä oli porukka muutenkin yhtäkkiä tänään ja meno oli kuin suomessa vappuna. Ilmeisesti jonkinlainen erä kookospontikkaa oli tänään valmistunut?

Illalla syötiin vaihteeksi Vaiaku Lagi-hotellilla, mutta annos oli jotakuinkin täysin samanlainen kuin meidänkin majatalossa, eli sen suhteen ei kannata vaivautua merta edemmäs kalaan. Hinta 7,50AUD(4,90€)/annos, eli melko halpaa on onneksi. Kyllä tällä annoksella nälkä lähtee, mutta mikään kulinaristinen elämys se ei missään nimessä kyllä ole. Yöllä oli todella kova ukkonen ja kun täällä vettä tulee, niin sitä tulee aivan mieletön määrä hetkessä. Taivas välähteli jatkuvasti ja muutama jyräys tärisytti meidän seiniä siihen malliin, että melkein jo piti huolestua aiheesta. Yksi kovimpia ukkosia, mitä olen ikinä elämässäni kokenut.

Onneksi tässä alkaa olla nyt jo jonkinlaisessa kunnossa, vaikka hirveä yskä ja väsymys edelleen vaivaakin. Oli silti todellinen onni onnettomuudessa, ettei kyseessä ollut esim. dengue, koska siinä tapauksessa meidän reissu olisi loppunut tähän. Nyt aletaan pikku hiljaa valmistautua hyvillä mielin vapun viettoon ja saatetaa jopa parilla San Miguel-oluella juhlistaa tätä työväen juhlaa. Johan tässä on tämä alkuvuosi niska limassa painettu duunia, niin ollaan tämä breikki varmasti ansaittu? Ei ku, hetkinen??? Sanon kuitenkin, että monelle olisi elämän kannalta paljon hyödyllisempää käydä tällaisessa paikassa kuin Tuvalu näkemässä juttuja, kuin istua "mukatärkeänä" jossain toimistossa mätänemässä. (toimituksen huomio: jos vielä luet tätä duunissa, niin nyt voi kyllä jo lähteä kotiin). Hyvää vappua!

Tuvalu: Vain hiukan pinnan yläpuolella

Funafuti

Asukkaita Tuvalulla on noin 10 000, joista about 6000 asuu täällä Funafutin-atollilla, jossa nyt siis parhaillaan majaillaan. Tarkemmin ottaen ollaan tällä hetkellä Funafutin-atollilla ja Fongafalen saarella. 6000 ihmistä on kuitenkin valtava määrä jengiä näin pienelle kaistaleelle (2,4 neliökilometriä) maata ja ongelmat onkin heti sen mukaisia. Koko Tuvalun pinta-ala (siis jos kaikki saaret lasketaan yhteen) on vain 26 neliökilometriä, eli hiukan on tiukkaa elintilan suhteen täällä - ja sekin vähä häviää perkules sentään koko ajan hiljalleen mereen.

Koko tämä väestö elää täällä kaiken lisäksi vain yhden ison aallon päässä totaalisesta hävityksestä ja se on todella pelottava fakta. Tuvalun korkein kohta (joka ei ole täällä Funafutilla) on vain 4,5 metriä merenpinnasta, eli minkäänlaista pakopaikkaa ei kerta kaikkiaan ole. Ylhäältä koneesta katsottuna asian näki jo varsin selkeästi. En tiedä, onko edes mitenkään mahdollista rakentaa joku suoja tsunamin varalle, mutta sellainen täällä kuitenkin tarvittaisiin todella nopeasti. On nimittäin vain ajan kysymys, milloin se katastrofi tapahtuu. Esimerkiksi Japanin maanjäristyksen jälkeen, vuonna 2011, täällä elettiin monta tuntia pelossa, että Tuvalun viimeiset hetket on nyt todellakin käsillä. Itse oltiin samaan aikaan Miyakojiman-saarella, Okinawalla,  jossa sentään oli aivan toisenlaiset mahdollisuudet siirtyä tarvittaessa turvaan. Täällä ensimmäinen aalto tuhoaa, toinen huuhtelee ja koko paikka häviää muutamassa hetkessä kartalta. Se on kammottava ajatus, joka tulee yön pimeinä tunteina väkisinkin täällä mieleen. Välillä oikein mahanpohjasta kouraisee. Viime aikoina on järissyt vähän joka puolella ja toivottavasti se ei nyt enteile mitään todella isoa jyräystä.

Tämähän on jo ihan hienoa rojua 

Tuvalu on tunnettu ennen kaikkea siitä, että se on ensimmäisenä valtiona maailmassa joutumassa ilmastonmuutoksen uhriksi ja vajoamassa - siis ilmankin tsunamia - ikuiseen kadotukseen. Tutkimusten mukaan vain 20-40cm pinnannousu riittää tekemään koko Tuvalusta lopullisesti asuinkelvottoman. Eikä tarvitse mitään kovin kattavaa tutkimusta aiheesta tehdä, sillä sen näkee täällä joka paikassa ihan omin silmin. Välillä suolavesi jo nousee ympäri saarta tuhoten kasvustoa ja hedelmäpuutkin alkaa olemaan täällä harvinaisuus. Tuvalun väestölle on etsitty paikkaa, mihin siirtyä, jos (ja kun) tilanne käy tulevaisuudessa aivan mahdottomaksi, mutta kukaan ei ole tietenkään kovin halukas ottamaan vastuuta asiaan, joka on täällä jokaiselle ihmiselle aivan päivänselvä fakta. On aika vaikea sanoa ihmiselle, jonka asunto on jo puoliksi veden alla ja isovanhempien luut lentää aallon mukana haudasta rantaan, että ilmastonmuutos on vain hölynpölyä ja pelkkää viherpiipertäjien horinaa. Täällä ei onneksi olla mitään vellihousuja asian suhteen, vaan Tuvalu on uhannut Yhdysvaltojakin oikeustoimilla, täysin riittämättömistä toimista päästöjen pysäyttämiseksi. Oikea lottovoitto Tuvalulle on ollut kansallinen verkkotunnus (.tv), jota on ollut hyvin ymmärrettävistä syistä varsin helppo vuokrata viihdeteollisuudelle eteenpäin ja hankkia tuloja tähän taisteluun tuulimyllyjä - ja suoranaisia idiootteja vastaan. Samantien kun verkkotunnus Tuvalulle myönnettiin, lensi tänne joukko liikemiehiä ja eräs amerikkalainen yhtiö osti 50 miljoonalla dollarilla oikeudet vuokrata tunnusta eteenpäin. Eli ei ollut mikään huono juttu Tuvalun kannalta tämä verkkotunnus ollenkaan. Huvittavasti, 2000-luvun alussa Tuvalu hankki myös huomattavia summia ohjaamalla aikuisviihdelinjoja maan suuntanumeron (688) kautta. Kuten arvata saattaa, paikalliset hartaat kirkonmiehet ei liiemmin ilahtuneet tästä toiminnasta ja se homma tyssäsi hyvin nopeasti. Lähde: Independent. 

Auringonlasku

Autoja täällä Funafutilla on hyvin vähän, mutta skoottereita sitäkin enemmän ja niillä jengi pöristelee päivät pitkät pitkin kapeaa maakaistaletta, joka pahimmillaan on vain tien levyinen  - ja meri on heti molemmilla puolilla vastassa. Kypäriä ei kenelläkään tietysti täällä ole, mutta naisilla on aina hienot kukkaseppeleet päässä ajellessa. En tiedä, miten kukat suojaa kallon raapiessa asfalttia, mutta nopeudet on onneksi hyvin rauhallisia. Kävellessä vastaan tulee myös kaiken maailman uskontojen lähettämiä lähetystyöntekijöitä, mutta he eivät meitä onneksi vaivaudu sen enempää ahdistelemaan. Ei olla oikeaa kohderyhmää, eikä oikein ole lauluääntäkään, joten jatkakaa suosiolla matkaa. Ehkä muutaman sanan vaihtavat jos vastaan tulevat. Täytyy muistaa, että kun uskonnot on aina pitäneet näitä Tyynenmeren saaria hiukan sivistymättöminä paikkoina, jotka kaipaavat valistusta ja valoa, niin fakta kuitenkin on, että silloin kun Euroopassa vielä luultiin maailman olevan litteä, eikä uskallettu lähteä silmänkantamaa pidemmälle, peläten putoamista helvetin tuliin, oltiin täällä Tyynellämerellä vedelty jo vuosisatoja ristiin rastiin, tuhansia kilometrejä saarilta toisille. Kumpikohan se sivistymätön ja takapajuinen nyt sitten olikaan? Mutta hyvin on tämä valistus kuitenkin mennyt täällä perille ja hallelujaa-laulut raikaa valtavalla volyymillä aamusta iltaan tässä meidän majatalon vieressä. En tiedä ohjeistetaanko raamatussa oikeasti jossain kohtaa, että nämä messut on pakko aloittaa jo kello 04 aamulla, vai voisiko siitä ehkä hiukan venyttää myöhäisemmäksi? Äänikin olisi ehkä paremmin auki hiukan myöhemmin aamusta? Sinänsä kuulostaa todella korkeatasoiselta kuorolaulannalta kyllä.

Meri molemmilla puolilla

Saaren ainoa hotelli Vaiaku Lagi sijaitsee ihan tässä meidän lähellä ja jos et ole nähnyt aikoinaan suomenkin tv:ssä nähtyä dokumenttia paikan omistajasta, kannattaa jostain etsiä ja katsoa. Hän oli sitä mieltä, että lisää vaan diskoa pystyyn, kohta alkaa tuomiopäivän turisteja tulla. Ikävä kyllä yhtään discoa ei taida enää olla pystyssä? Tällä hetkellä yritetään Vaiaku Lagi-hotellin edustalla täyttämällä saada edes vähän lisää pinta-alaa Tuvalulle ja näyttää sille, että se saattaa jopa olla onnistumassa. Ensimmäiset kunnon myrskyt varmasti näyttää totuuden. Valtavia hiekkasäkkejä kasataan pinoon kuopan pohjalle ja sitten hiekkaa päälle, ja näin on saatu jo paljon uutta maata Tuvalulle. Jos tämä lopuksi tasataan vielä hiekkarannaksi, niin täällähän on kohta maailmanluokan biitsikin. Käytiin kävelemässä alueella, jota ei ole ennen ollut olemassakaan ja Google Mapsin mukaan käveltiin jo pitkällä meressä. Aika jännä juttu. Juuri ennen auringonlaskua saaren ihmiset viettävät aina aikaa kiitoradalla, pelaten erilaisia pallopelejä ja siitä olin yllättynyt, kuinka paljon nuoriso täällä todella iltaisin osallistuu kaikenlaiseen kuntoiluun. Mielikuva puun alla makaavista, laiskoista ihmisistä voidaan heittää kyllä ihan totaalisesti romukoppaan. On jalkapalloa, rugbyä, lentopalloa, koripalloa jne. jne. 

Iltapelit kiitoradalla

Perjantai-iltana kuultiin aivan valtavaa huutoa ja naurua tästä meidän majatalon viereistä rakennuksesta ja parhaillaan oli menossa joku hyvin hämmentävä esitys, jossa paikallinen mies oli pukeutunut perinteiseen naisten asuun ja tanssi perinteisiä tansseja. Tämä oli naurun määrästä päätellen yksi hauskimpia juttuja, mitä täällä on ikinä nähty. Ja mikäs siinä - hyvin klassista ja harmitonta huumoria. Myöhemmin perjantai-iltana tunsin yhtäkkiä, että hiukan on kurkku tulossa kipeäksi ja kun yöllä heräsin niin tärisin kauttaaltaan, kuumetta oli paljon ja olo oli aivan hirveä. Tämä tauti tuli päälle kuin luotijuna! Täällähän periaatteessa kaikki vaihtoehdot on mahdollisia aina kolerasta dengueen, mutta toivottavasti ei nyt sentään? Luultavasti sain tämän kyllä jo Fidziltä, koska meidän majapaikan tieno oli aivan täynnä hyttysiä. Jokaista lihasta särki aivan valtavasti ja tietenkin meillä oli mukana vain aspiriinia, jota ei esimerkiksi dengueen saa ottaa ollenkaan. Ei auttanut mikään muu kuin kärsiä, vaikka tuntui, että silmätkin räjähtää kohta päästä. Kello 07 aaamulla alkoi meidän majatalon vieressä taas niin kova musiikki, hallelujan huuto ja kuorolaulu, että nukkumiset oli viimeistään siinä kohtaa nukuttu. Kun kuuntelin kuumehikoiluissa ulkopuolelta kantautuvaa laulua, olin kuin jossain omituisessa unessa. Rauhoittava, mutta hyvin omituinen tunne. Edelleenkään en voi kuitenkaan välttyä ajatukselta, että laulun katkaisee yhtäkkiä aalto joka huuhtelee kaiken mereen. Jos nyt joku aalto sattuu tulemaan, niin en pysty tekemään yhtään mitään ja se aalto on sitten kyllä minua varten lähetetty.

Auringonlasku-uinti

Lauantaina tänne Tuvalulle piti tulla lentokone, mutta ei sitä kuulunut aamulla, eikä vielä illallakaan, joten tulematta jäi. ***myöhemmin tarkistettu tieto: lauantailennot on kokonaan lopetettu*** Tässä nyt hiukan heräsi epäilys, että kuinkahan pitkään täällä lopulta ollaankaan? Sykloni meni kuulemma Samoalle, eli sen ei pitäisi aiheuttaa täällä mitään ongelmia ja ehkä vaan porukkaa ei ollut tarpeeksi tulossa ja lento peruttiin? Koko päivässä en päässyt edes sängystä ylös, syömisestä puhumattakaan, mutta Katja kävi ulkona löytöretkellä ja löysi kiskalta muutaman appelsiinin ja parasetamolia, ja niillähän nyt pääsi jo pitkälle! Onhan täällä joku sairaalakin olemassa ja katsotaan nyt joutuuko siihen vielä tutustumaan lähemmin? Yritän kyllä mahdollisimman pitkälle selvitä ilman, sillä ei ole mitään halua lähteä kokeilemaan paikallisen terveydenhuollon tasoa. Näin paljon ihmisiä, niin kai sen täytyy ihan toimivaa olla? Harmittavasti tässä menee nyt arvokkaita päiviä Tuvalulla ihan hukkaan, mutta minkäs näille teet? Teestä puheen ollen, japanilainen vihreä tee on ollut loppu jo useamman päivän, joten ei ihmekään jos joku omituinen trooppinen pöpö iski heti näin voimakkaasti. Nyt vaan totaalista lepoa ja palaillaan heti kun äijä on siinä kunnossa, että päästään johonkin majataloa pidemmälle. Hyvää yötä Hanna ja lapset, sanoi mummo kun kookos päähän putosi...

*** Missio 3 käyntiin

Nyt alkaa olla seitsemän kuukautta reissua takana, joten rikottiin juuri kestossa meidän aiempien yhtämittaisten reissujen pituusennätys. Nyt kun ei ole enää sitä painetta harteilla, voidaankin nostaa panoksia huomattavasti.

Fiji Airways ATR 72-600

Missio numero kolmosen suoritus aloitettiin Port Vilan aurinkoisena ja hyvin miellyttävänä tiistaiaamuna, 20. huhtikuuta, kellon ollessa tasan kahdeksan. Taksilla hurautettiin lentokentälle (1500VUV/12€) ja kello 09.50 Fiji Airin ATR 72-600 potkurikoneella nokka kohti Fidziä. Itse asiassa heräsin tänään jo paljon ennen kuutta, sillä tämä seuraava kohde aiheutti hiukan perhosia vatsanpohjalle liitelemään. Olen yleensä melko vähästressinen ihminen, mutta asiat, jotka ei ole tippaakaan omassa kontrollissa aiheuttaa pientä stressitasojen nousua. Hammaslääkäri on yksi niistä, koska en tykkää, että joku on sormet ranteita myöten suussa, puhuu jotain ihme koodikieltä, enkä tiedä yhtään mitä siellä on tapahtumassa. Olen aina ollut sitä mieltä, että hammaslääkärien tietokoneella pyörii joku arvonta, mitä kenenkin suusta tänään löytyy. Ja mahdollisesti se arvonta on yhdistetty vielä hammaslääkärin pankkitilin silloiseen tilanteeseen. "Ai, ai, huono säkä, viisaudenhampaan poisto napsahti. Mutta kaikkihan on jo otettu pois. Ei, ei, kyllä täällä koneen mukaan vielä yksi on."

Lentäminen on sitten toinen hiukan stressitasoja nostava homma, koska siihen ei voi mitenkään itse vaikuttaa ja viime aikoina ollaan ikävä kyllä nähty, minkälaisia elämäänsä turhautuneita sekopäitä siltäkin osastolta saattaa löytyä. Lentämisen ei voi nyt antaa tällä kertaa kuitenkaan paljon stressitasoja nostella tai ei kohta enää muuta ehditäkään elämässä kuin stressata. Tänään on luvassa nimittäin tämän reissun 30. lento.

Kolmas stressitasojen kohottaja on kohteet, joissa selviytyminen ei ole omassa käsissä ja tämä seuraava kuuluu ehdottomasti siihen sarjaan. Vanuatulla en pelännyt myrskyjä tai maanjäristyksiä tippaakaan, koska aina oli kuitenkin omalla nopealla toiminnalla mahdollisuus vielä pelastaa tilanne. Tässä seuraavassa kohteessa ei sitä mahdollisuutta enää ole. Piste. Ihan turha rimpuilla ja asiat on vain jätettävä ns. "herran haltuun". Olen koittanut keksiä pääni puhki edes jotain selviytymiskeinoja, mutta huonolta näyttää. Tässä ei nyt todellisuudessa auta mikään muu kuin hyvä onni ja sen varaan on hiukan ikävä asioita jättää. Nyt kuitenkin turhat kauhistelut sikseen ja matkaan. Varmasti tulee ikimuistoinen retki.

Bula Fidzi!

Rainforest Eco Resort

Heti koneeseen astuessa alkoi jo edelliseltä Fidzin pysähdykseltä tuttu Bulan huutelu ja muutenkin palvelu oli todella ystävällistä ja miellyttävää. Vedessäkään ei pihtailtu ja meillä oli useampi pullo Fiji Wateria laukussa vielä koneesta ulos lähtiessäkin. Tämän päiväinen lento Fidzille ei kuulunut ilmaisiin ja kustansi 104€/henkilö. Lentoaika Fidzin pääkaupunkiin Suvaan oli tänään noin 2 tuntia 20 minuuttia ja lentosää melkein koko matkan mainio. Ikävä kyllä juuri ennen laskeutumista pamahti mustat pilvet tiiviisti ympärille, alkoi satamaan kaatamalla ja sitä riemua riittikin sitten pitkin päivää.

Sateiseen Suvaan laskeuduttiin siis kello 13.20 paikallista aikaa ja koska meillä oli ruhtinaalliset 18 tuntia vaihtoaikaa Fidzillä, varasin yhdeksi yöksi colo-i-Suva Rainforest Eco Resortin. Lentämisen jälkeen on nimittäin hyvä jeesustella Eco Resortissa röhöttämässä ja piereskelemässä, kuinka vihreä ja hyvä ihminen sitä oikein onkaan. Pankkiautomaatti ei kentällä tietenkään toiminut, joten pakko oli vaihtaa hiukan Australian dollareita vaihtotiskillä Fidzin dollareiksi. Itse asiassa automaatti toimi kyllä siihen asti, kunnes työnsin oman korttini sinne sisään, jolloin koko vekotin päätti lopettaa välittömästi toiminnan ja ilmoittaa, että: closed! Onneksi ei sentään jäänyt kortti sisään jumiin. Uskokaa tai älkää, ollaan kannettu vaarallisesti Tasmaniasta asti melkoista nippua Australian dollareita käteisenä laukussa, sillä seuraavassa kohteessa ei todellakaan ole automaatteja ja kaikki pitää maksaa käteisellä (Australian dollareina). Jos käteiset loppuu niin sitten ollaan kyllä todellisessa kus ...liemessä. Niin mikä se seuraava kohde sitten on, sano nyt jo perhana sentään?! Ällös hätäile ystävä hyvä, hetki pieni vielä...

Taksilla mentiin kentältä Eco Resortille ja hintaa matkasta tuli 30 Fidzin dollaria,

eli noin 12€. Aika huono kuntoisia oli tiet täällä Suvassa ja arvioisin, että ehkä hitusen oli turistilisää taksimatkan hinnassa jälleen? En ole kuitenkaan varma asiasta, joten en valita sen enempää nyt tässä. Hintataso Fidzillä on yleisesti ottaen todella paljon halvempi kuin muualla Tyynellämerellä ja kaupassa meinaa hommat lähteä totaalisesti käsistä, viime aikojen hirmuhintojen jälkeen. 

Bussissa

Majoitus oli varsin kiva, sijaitsi nimensä mukaisesti sademetsän reunalla ja ravintolasta oli huikeat näkymät edustalla olevalle pienelle lammelle. Hinta kahden hengen huoneesta (ilman omaa kylpyhuonetta) vain 28€/yö. Alueella vallitsi mahtava rauhallisuus ja viidakon äänet lisäsi paratiisimaista tunnelmaa. Hyttysiä oli ikävä kyllä melko reippaasti ja useamman piston ehti jo saada, vaikka miten yritti varoa. Syötiin todella nopeasti paikan ravintolassa kalahampurilaiset, jonka jälkeen hyppäys paikallisbussiin ja suoraa kyytiä Suvan keskustaan. Bussin voi täällä pysäyttää ihan missä tahansa ja hinta on 2 paikallista dollaria/henkilö. On muuten melkoisia vekottimia nämä bussit ja ilmastointi pelaa varsin tehokkaasti ja vihreästi "eco modella". Ainut vaan, että jos satut istumaan pakoputken kohdalla, niin silloin kuolet ikävä kyllä vihreästi ja tehokkaasti diesel-myrkytykseen.

Suva

Suva on siis Fidzin pääkaupunki, asukkaita 172 000, joista suuri osa on intialaisia ja meno juuri sen mukaista. Intialaisethan tätä kaupankäyntiä ja hommaa muutenkin täällä Fidzillä selkeästi pyörittää. Olipa melkoinen shokki pamahtaa suoraan Suvan keskustaan ja en ihan suoraan sanottuna tajua, miksi kukaan tervejärkinen tänne tulisi, ellei kyse ole nopeasta välipysähdyksestä tai jonkinlaisesta shoppailutripistä. Mitään trooppisen  paratiisin tunnelmaa täällä ei todellakaan ole. Noin kolme tuntia tuli pyörittyä keskustassa ostelemassa kaikkea tarvittavaa mukaan seuraavaan kohteeseen, jonka jälkeen bussiasemalle etsimään oikeaa bussia takaisin majoitukselle. Kyseinen tehtävä osoittautui aivan mahdottomaksi ja monelta kuljettajalta ja ihmiseltä saatiin kysyä, ennen kuin oikea bussi löytyi. Jos nyt totta puhutaan, niin joku laitapuolen kulkija näytti meille oikean bussin lanttia antamalla. Bussiaseman tienoo ei siis selkeästikään ole mitään maailman turvallisinta aluetta ja en todellakaan suosittele siellä pimeän aikaan heilumaan yhtään kauempaa kuin on ihan pakko. Ilmanlaatu on myös sitä luokkaa, että sieltä on päästävä hyvin nopeasti pois! Noin 50, toinen toistaan romumpaa bussia seisoo kaikki moottorit käynnissä asemalla ja homma on ihan sulaa hulluutta! En ole ikinä Intiassa käynyt, mutta kuvittelen sen mielessäni juuri tällaiseksi. Ei ole minun juttu. Päästiin kuitenkin lopulta takaisin majoitukselle, jossa vielä nopea suihku ja äkkiä nukkumaan. Huomenna on karmean aikainen herätys.

Matka jatkuu taas...

Torstaiaamuna herätys kello 05.50 ja muutaman eilen ostetun omenan ja pähkinäpatukan voimin jälleen ylös, ulos ja lentokentälle. Taksilla kentälle (sama 30 dollaria), jossa täysin saman koneen ja samojen lentoemäntien siivittämänä kello 9.20 kohti Tuvalua. Eli siinä se seuraava kohde tuli nyt ääneen lausuttua: Tuvalu. Tuskin sanoo kovin monelle yhtään mitään, mutta se asia tullaan nyt seuraavien viikkojen aikana toivottavasti korjaamaan.

Tämän päiväinen lentolippu ei myöskään kuulu ilmaisiin ja voin kertoa, että ei ole halpaa lystiä tämä. Hinta edestakaisesta lipusta kustansi 560€/henkilö, joten esimerkiksi suomesta japaniin pääsee hyvin usein halvemmalla hinnalla. Tämä on nyt vaan niitä juttuja, joita on pakko elämässä tehdä, maksoi mitä maksoi. Halusin Tuvalulle ehdottomasti siitä syystä, että pääsisin mahdollisimman lähelle ilmastonmuutosta koko karmeudessaan  - ja tämän lähemmäksi sitä ei taatusti maailmassa pääse.

Ranforest Eco Resort

Yllättävän paljon oli väkeä tulossa koneeseen, puhumattakaan siitä tavaran määrästä, mikä ihmisillä oli mukana. Siis huh huh! Sinänsä ihan ymmärrettävää, sillä tänne Fidzillehän tullaan Tuvalulta nimenomaan ostoksia tekemään ja koska lentolippu maksaa karmean paljon, niin kerralla on sitten tuotava kaikki tarvittava mukana. Ainoastaan muutama ns. länsimainen ihminen oli tulossa koneeseen, joista yksi oli jo aivan lärvit täysi tähän aikaan aamusta. Mitä sain puheesta selvää, niin hän on Tuvalulla työskentelemässä  jonkinlaisen maantäyttöprojektin parissa. Vuoden 2010 tutkimuksen mukaan Tuvalulla kävi vuodessa noin 360 turistia ja tämä minun 2016 tutkimus tukee kyllä tätä väitettä. Suomenkielinen Wikipedia puhuu tuhannesta turistista vuodessa, mutta se on kyllä hyvin yläkanttiin vedetty arvio.

Päivän lento Tuvalulle kesti noin 2 tuntia 30 minuuttia ja kapteeni kuulutti aivan yhtäkkiä matkalla, että sykloni jää nyt oikealle puolelle, että saattaa hiukan pomputtaa. Häh? Anteeksi mikä? Missä? En edes tiennyt, että sellainenkin homma on täällä kytemässä, ja se tästä vielä nyt puuttuisikin, että se puhuri on tulossa meidän suuntaan Tuvalulle? Luultavasti ei, sillä syklonit harvemmin onneksi tulee siihen suuntaan. Tähän aikaan vuodesta ei kaiken lisäksi pitäisi edes mitään sykloneita enää olla.

Onneksi lento meni ilman ongelmia, vaikka välillä ulkona näytti todella pelottavalle ja mustalle. Vaikka potkurikoneella hiukan ekologisempaa onkin matkustaa, niin se ei pääse samoihin lentokorkeuksiin kuin suihkukone ja on näin käsittääkseni alttiimpi joutumaan paljon pahempiin trooppisiin myrskyihin? Meillä oli tässä nyt muutenkin hyvä säkä mukana, sillä monet ihmiset on yrittäneet useammankin kerran päästä Tuvalulle ja aina lennot on ties mistäkin syystä peruttu. Ei siis todellakaan ole mikään maailman varmin reitti ja kannattaa jättää aikatauluun väljää jos Tuvalu siintää mielessä. Itse tultiin nyt heti kertalaakilla, ilman mitään ongelmia maaliin.

Lähestyminen Tuvalulle oli huikeaa nähtävää ja aivan yhtäkkiä, monen tunnin pelkän aavan meren jälkeen aukesi kirkkaan turkoosi laguuni ja vain pienen pieni kaistale maata. On tämä paikka vaan aivan hevon kuusessa, siis huh huh! Sen näki jo ilmasta käsin varsin selkeästi, ettei tarvita kovin isoa aaltoa pyyhkimään koko "saaren" yli ja nyt ahisti hiukan vielä lisää. 

Ulkona oli aivan uskomattoman kuuma ja jos ei olisi viikkotolkulla jo tottunut olemaan ilman ilmastointeja kuumassa, niin olisi kyllä ollut melkoisessa pulassa. About koko saari oli tietysti katsomassa koneen tuloa, sillä tämä on melkoinen tapahtuma aina kun kone laskeutuu - ihan jo siitäkin syystä, että kiitorata vie about puolet koko atollista ja skootterit ja koirat täytyy saada jotenkin ihmeen kaupalla häädettyä pois alta. Ihmettelen, jos ei ole joskus kone törmännyt koiraan tai skootterin, sillä kone vetää lähtiessään läpi saaren vilkkaimman väylän. Kova hälytyssireeni soi japanilaisten lahjoittamasta, ikivanhasta paloautosta aina koneen lähtiessä, joten ehkä ainakin ihmiset älyää lähteä ajoissa pois alta?

Tuvalu

Varasin täältä Tuvalulta majoitukseksi Filamone Guest House -majatalon, joka sijaitsee ihan lentokentän vieressä - niin kuin tosin melkein kaikki muukin täällä. Tähän Filamonaan voi kuitenkin hienosti kävellä melkein suoraan terminaalirakennuksesta sisään. Vaikka majatalo ihan vieressä sijaitsikin, paikan työntekijä oli kuitenkin meitä hienosti vastassa ja ohjaamassa perille. Suoraan tässä majatalon sisäänkäynnin edessä oli hauta, jossa lapset istuskeli päällä ja iloisesti vilkutteli sisääntulijoille. Iltaisin haudassa vilkkuu aina värikkäät disco valot. Suomalaisen silmiin hiukan erikoista, mutta jos haudassa lepäävä henkilö eli hyvän ja pitkän elämän, niin minulle on ihan sama vaikka hauta ampuisi iltaisin ilotulitusraketteja ja tulisuihkuja, Village Peoplen YMCA:n alkufanfaarin soidessa taustalla. Kiva juttu. Eihän kaikki tarvitse aina niin haudanvakavaa olla?

Filamona Guest House

Itse sisäänkirjautumis/maksuprosessi oli kyllä uskomattomin juttu, mitä olen ikinä nähnyt - nimittäin siitä ei vaan meinannut tulla yhtään mitään. Okei, kunhan vaan varautuu siihen, että täällä ei mikään tapahdu nopeasti, niin kokemus on kyllä ihan hauska ja mieleenpainuva. Paikalla ollut nainen menetti nimittäin pienestäkin tapahtumasta tai koiran haukahduksesta koko ajatuksen ja sisäänkirjautumisprosessi loppui muutamaksi minuutiksi siihen. Välillä näytti, että hän on jo nukahtanutkin kesken kaavakkeen täytön. Myös rahojen kanssa oli ongelmia ja olin jo saamassa vissiin enemmän takaisin kuin olin maksanut, mutta puhelimen laskimella näytin tietenkin rehellisesti, että tämän verran pitäisi tulla takaisin. Vastaanoton naisella oli selkäreppu mukana, joka oli ihan täynnä ryppyisiä seteleitä ja sieltä näytin, että tällaiset setelit pitäisi nyt tulla takaisin. Ihan hauska kokemus heti tähän alkuun. Paikallinen puhetyyli on hyvin hiljaista, hidasta ja varovaista, joten muutaman kerran joutui aina varmistamaan, että mistähän nyt oli kyse? Täällä on porukka hyvin luottavaista ihmisten suhteen ja kannattaa olla tarkkana, ettei vaan itse petä heti alkuun sitä luottamusta. Majoitus on ihan hyvä ja siisti, omistaja perheineen asuu alakerrassa ja vierashuoneet on yläkerrassa. Alakerrassa on myös ravintola, jossa on varsin kohtuuhintaisia ja kohtuuhyviä annoksia. Ruoka-annos maksaa 7,5 australian dollaria (4,90€) ja olut 3 dollaria (2€). Ei ole pahoja hintoja ollenkaan, ajatellen miten hankala tänne on kaikkia tavaroita saada. Wifi pelaa melko hyvin, mutta maksaa 5 australian dollaria(3,30€)/100mb, eli suomeksi sanottuna: todella kalliiksi tulee!

Iltauinti

Koska kaikki muutkin näytti täällä tähän aikaan päivästä nukkuvan, niin otettiin itsekin parin tunnin siestat heti kärkeen. Kello 16 jälkeen herätessä olikin sitten raju päätös edessä, että mihin suuntaan lähdetään tietä kävelemään? Valittavana on täällä kävellessä kaksi vaihtoehtoa, joko ylös tai alas, ja hetkisen pohdinnan jälkeen päätettiin kävellä tällä kertaa tietä ylöspäin. Paahde oli vielä tähänkin aikaan aivan mieletön, mutta saatiin sentään jonkinlainen kierros tehtyä ja kyllähän nämä tiet tulee varmasti hyvin tutuksi parin seuraavan viikon aikana. Vettä saatiin onneksi kiskalta ostettua, nimittäin vesi ei missään nimessä ole juomakelpoista täällä. Kookoksia olisin halunnut ostaa, mutta vain Coca-Colaa oli taas tarjolla. Lääkkeet ja hedelmät voi täältä loppua, mutta Coca-Cola ei ikinä! Nyt vaan jotenkin pitäisi saada kaikki nämä muovirojut, mitä ostetaan, poiskin täältä sitten roudattua. Tänne ei niitä todellakaan jätetä! Miksi ihmeessä vettä ei voida pakata johonkin ekologiseen pahvipakkaukseen? Siinä olisi jollekin hyvä bisnesidea ja auttaisi näitä saaria todella paljon. Ainut vaan, että joutuisit kilpailemaan esimerkiksi täysin häikäilemättömän Nestlen kanssa ja se jos joku on pelottava ajatus. Yhtään muovia ei tänne kuitenkaan pitäisi enää ikimaailmassa roudata lisää, sillä jäteongelma on jo nyt aivan valtava. Siitä lisää hiukan myöhemmin.

Syötiin illalla majatalon ravintolassa kanaa riisillä ja otin tervetuliaismaljaksi jopa yhden San Miguel-oluen. Sitä en tiedä miksi täällä on juuri San Miguel olutta saatavilla, eikä esimerkiksi Fidziläistä olutta ollenkaan? Vettä alkoi jossain vaiheessa iltaa satamaan aivan älyttömästi, joten loppuilta meni ihan vaan istuskellessa ja ajatuksia kasaillessa. Kuvittele itse olevasi vain pienen pienellä maakaistaleella, keskellä valtavista luonnonvoimista tunnettua Tyyntämerta. Lähin apu löytyy Fidziltä yli tuhannen kilometrin päästä ja lentoja tulee vain todella harvoin. Ei ole hermoheikkoisen hommaa tämä. Hyvää yötä Hanna ja lapset, sanoi mummo kun tsunami Tuvalun yli pyyhkäisi!

Vanuatun viimeiset päivät

Aamupalamaisema

Vaihdettiin siis vielä majoitusta muutamaksi viimeiseksi päiväksi ja tällä kertaa hommat natsasikin oikein kunnolla kohdilleen. Ensinnäkin tässä asumuksessa oli ihan kunnollinen keittiö, joten omien ruokien valmistus onnistuu ja toisekseen maisema partsilta on aivan uskomattoman hieno! Talo sijaitsee ylhäälllä rinteellä, joten ilmakin on kivan raikasta hengitellä, eikä Port Vilan pakokaasut yllä tänne ylös asti ollenkaan. Aamupalat ja iltapalat tässä parvekkeella on kuin olisi paratiisissa ja se on paljon sanottu kun ollaan kuitenkin Port Vilassa. Talossa sijaitsee myös Saksan konsuli, eli jos tarvitset hapankaalia tai Scooterin uusimman cd:n, niin voit käydä kysymässä. Jos olisin tiennyt, miten hyvä tämä asumus on, niin olisi taatusti oltu tässä koko ajan, eikä olisi lähdetty kulumallakaan. Hinta ei ole mikään superhalpa (50€/yö), mutta ehdottomasti joka pennin arvoinen. Paikka on siis nimeltään Ocean View Apartments ja minulta iso suositus tälle majoitukselle. Koska vitamiinilevelit alkoi olla pahasti miinuksen puolella, haettiin välitttömästi majoitukselle saapumisen jälkeen 24h auki olevan hedelmämarketin (Mama's market) naisilta iso kassillinen erilaisia hedelmiä ja niitä tässä nyt on partsilla arvuuteltu ja netistä selailtu, että mikähän hedelmä mahtaa olla kyseessä? Muutamasta ei edelleenkään ole mitään hajua.

Iltapalamaisema

Talon alakerrasssa on pesukoneet käytettävissä, joten pestiin koneellinen pyykkiä ja jätettiin kaikessa rauhassa päiväksi narulle kuivumaan. Kun sitten illalla mentiin kerämään niitä narulta, huomattiin kauhuksemme, että ollaan jouduttu häikäilemättömän ja hirvittävän rikoksen uhriksi ja yksi minun t-paidoista oli anastettu - eli suomeksi sanottuna nusastu! Häviämisen huomasi hyvin selkeästi, koska vain yksi tyhjä paikka oli narulla. En tiedä miksi juuri tämä paita oli haluttu, koska paljon arvokkaampiakin vaatteita olisi ollut tarjolla. Ei tästä nyt sinänsä voi lähteä ketään syyttämään, sillä joku on vaan voinut vahingossa sekoittaa sen paidan omiin pyykkeihin, tai mistä sitä tietää, vaikka joku koirakin olisi sen vienyt mennessään? Seuraavana aamuna tiedusteltiin kuitenkin vielä paikan siivoojilta, että olisiko paita voinut mahdollisesti sekoittua johonkin pyykkeihin, niin eiköhän nämä ala tempomaan kaikkia huoneiden ovia avaimilla auki ja suoraan ihmisten vaatekaappeihin penkomaan, että onko se paita siellä? Täällä on selkeästi hiukan erilainen käsitys ihmisten yksityisyydestä. Sinänsä ihan avuliasta toimintaa, mutta pakko oli sanoa tässä kohtaa, että jätetään tämä paitamysteeri nyt vaan suosiolla tähän. Joka päivä tämän tapauksen jälkeen on kuitenkin tullut siivooja välillä kolkuttamaan oveen ja kysymään, että onko tämä se paita? On nämä vaan mahtavia ihmisiä täällä.

Koska ilmat oli varsin upeat, niin käytiin päivittäin Lava Lounge-ravintolassa istuskelemassa, joka on todella mahtava paikka Port Vilan keskustassa, aivan Mama's Marketin lähellä. Ravintola sijaitsee aivan rannassa, joten kylmän oluen tai kavan ryystämisen lomassa voi kelluskella renkailla, samalla kun kymmeniä kaloja pyörii ympärillä kirkkaassa vedessä. Renkaat ja pyyhkeetkin saa hienosti talon puolesta. Aivan uskomattoman kivaa toimintaa ja tällaista saisi monessa muussakin paikassa olla tarjolla. Iltaisin vesi on vielä valaistu, joten kalat näkyy uidessa hienosti ja tunnelma on vähintäänkin psykedeelinen. Sama kuin uisi tai kelluisi jossain isossa akvaariossa. Ravintolalla on myös oma iso sukellusvene (kyllä vain), että jos tällainen homma kiinnostaa, niin retkiä voi kysellä tiskiltä.

Kelluskelua

Nyt on kuitenkin aika heittää hyvästit Vanuatulle ja jatkaa taas matkaa. Ehdottomasti tykkäsin täällä olla, vaikka hinnat osiltaan kovia onkin ja jotain muitakin ongelmakohtia on olemassa. Mutta missäpä ei olisi? Ilmasto Vanuatulla on oikein hyvä, jengi todella ystävällistä ja joka paikassa on turvallista liikkua - mikä ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys enää nykyisin. Maanjäristykset ja tsunamit on täällä aina mahdollisuus (eilen illalla taas oli järistys ja tsunamivaroitus hetken), mutta jos tällaisia juttuja pelkää, niin silloin kannattaa pysyä himassa ja tukehtua sohvalla perjantai-iltana pelkät kalsarit jalassa perunalastuihin. Sen kuitenkin sanon, että pelkästään Port Vilaan ei kannata tulla, vaan kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan myös muita saaria esim. Pentecost, Espiritu Santo tai Tanna. Parhaimmassa tapauksessa voit vetää Air Vanuatun lentopassilla vaikka kaikki kerralla, jos vaan likviditeettiä riittää. Minimibudjetilla tai minimiajalla ei tänne minun mielestä kannata tulla, vaan kerralla sitten kunnolla elämyksiä tiskiin, jos tänne asti kerran vaivautuu tulemaan. Ehdottomasti heitän tässä nyt Vanuatulle suosituksen ja en pidä ollenkaan mahdottomana, että palataan tänne vielä jonain kauniina päivänä uudestaan. Paljon jäi vielä muita saaria ja hienoja nähtävyyksiä täällä näkemättä. Toivon todella, että lentokenttä saadaan pian siihen kuntoon, että lennot pääsee jälleen jatkumaan ja turistibisneksen pyörät alkaa pyörimään. Kovin kauaa ei nimittäin näin voi enää jatkua.

Loppuun tiedotusasiana, että huijarimajoituksesta ei ole saatu vielä penniäkään takaisin ja ei näköjään mitään kiirettä aio hotellivarauspalvelu asian suhteen pitää. Ihan turha kuvitella, että asia jää tähän, jos ei rahoja ala kuulumaan takaisin. Nyt ollaan kuitenkin aloittamassa jälleen uusi missio ja varmasti tulee yksi tämän reissun kohokohdista. Näin ainakin toivotaan. Suoraan sanottuna on melko jännät paikat tämän mission suhteen ja roppakaupalla hyvää onneakin tarvitaan nyt mukaan. Palataan pian tähän aiheeseen...  

Vanuatu: Saarikierros

En tiedä olenko tullut vanhaksi, kärttyisäksi pihtariksi, vai miksi nämä hommat menee täällä nyt pelkäksi hinnoista valittamiseksi. Kuvittelenko vaan vai maksaako täällä oikeasti kaikki tosi paljon? Sanon kuitenkin vinkiksi tähän kohtaan, että jos olet Vanuatulle tulossa (pidemmäksi aikaa siis), niin ensisijaisen tärkeää on valita majoitus, jossa on mahdollisuus tehdä omia ruokia. Sillä säästää edes jonkun verran. Meillä ei tällä hetkellä sellaista mahdollisuutta ole, joten ollaan ihan ravintolahintojen riepoteltavissa.

Hiukan inhottavaa on jatkuvasti narista, sillä ihmiset on todella mukavia ja muutenkin tykkään tästä Vanuatun rennosta yleisilmapiiristä. Koska olen tässä blogissa kuitenkin budjettimatkaajan asialla, joudun sanomaan aivan suoraan, miten asiat tästä näkökulmasta on. Jos olet rahamies tai joku "viikko ja himaan" - "tyylinen matkaaja, siirry suoraan seuraavaan päivitykseen - sinun ei tarvitse näistä hommista välittää yhtään mitään. 

Okei, kaikki pihtarit kuulolla - nyt aloitetaan...

Matkalla saaren ympäri

Meidän majoituksen ravintolassa oli viikonloppuna paikallinen taksiäijä  syömässä, jolta otettiin samalla kyyti kaupalle ja hän sitkeästi matkalla tyrkytti meille kierrosta saaren ympäri. Päätettiin lopulta tarttua tarjoukseen, sillä pitäähän täällä jotain tehdä ja hiukan laittaa rahaa kiertoon. Koko päivän kierros kustansi 5000/lärvi (40€) ja se nyt kuulosti tälle saarelle ihan asianmukaiselle hinnalle. 

Lähdettiin liikkeelle maanantaiaamuna kello 08 ja ensimmäiseksi kohteeksi valittiin "Blue Lagoon Swimming Hole" (jo toinen sininen aukko tällä reissulla), joka sijaitsee noin 35km Port Vilasta itään. Ajomatkalla nähtiin paljon myrskytuhoja ja muun muassa roska-auto, joka kuskasi roskia avolavalla, muovipussit iloisesti ympäri saarta pöllyten. Juuri tämän takia en missään nimessä halua kaupasta muovipusseja mukaan - näin niille myöhemmin käy.

Blue lagoonilla oltiin kello yhdeksän aikoihin, jossa välittömästi hyppäys upeaan, kirkkaansiniseen veteen. Kylläpä olikin hikisen matkan jälkeen virkistävä pulahdus. Sisäänpääsy on nykyään 500/henkilö (4€) ja hiukan sanoisin, että kova hinta, vaikka varsin kiva paikka onkin. Lammikolla voi meloa kajakeilla, snorklailla, hyppiä Tarzanina veteen tai istua rannalla juomassa bisseä ja rapsutella kirppuisia koiria. Tämä sininen lammikko on jotenkin skitsosti jaoteltu niin, että toisen puolen omistaa joku toinen taho ja sinne ei vissiin saa mennä tältä toiselta puolelta. Hohhoijaa. En ole ihan 100% varma asiasta, mutta ehkä kannattaa valita Port Vilan suunnasta tullessa jälkimmäinen puoli. Okei, ihan kiva stoppi, mutta kyllä Kosraen ilmainen, "luuranko aukko" oli kivempi.

Blue lagoon

Seuraavaksi pysähdykseksi oltiin mielessämme ajateltu Eton-rantaa, mutta sinnekin olisi haluttu 500 sisäänpääsyä, joten ei muuta kuin kaasua komisario Palmu ja suoraan ohi. Okei, ymmärrän, että rahat menee jonkun kylän hyväksi ja silleen ihan hyvä, mutta miettikää nyt, jos se kuuluisa nelihenkinen perhe (jota aina käytän esimerkkinä) haluaa täällä mennä käymään rannalla, niin se on sitten 2000 (16,50€). Töttöröö. Minun mielestä aiempi hinta (300) oli vielä ihan siedettävä, mutta nykyinen on vaan reppureissaajalle liikaa. Piste. Näin myös matkalla, että yhdessä paikassa luki hinta kuvan ottamiselle ja siinä mennään jo sellaisiin asioihin, että en ole ikinä vielä maailmalla törmännyt. Toivottavasti en myöskään törmää. 

Saaren pohjoisosissa oli todella hurjaa syklonituhoa edelleen nähtävissä ja näin jopa palmun, joka oli lentänyt ylös toisen puun oksanhaaraan ja kiikkui nyt siellä. Aivan uskomattomat voimat on täytynyt olla kyseessä, eikä itsensä palmuun sitominen taidakaan olla niin hyvä idea kuin luulin? Tarkistin välittömästi asian ja Robert Dean Frisbie sitoikin itsensä Tamanu-puuhun, joten olin hiukan hakoteillä sen asian suhteen. Tsekkasin heti netistä, miltä tällainen tamanu-puu näyttää, että osaan valita tarpeen tullen oikean puun. Sykloni Pam oli ilmeisesti yksi voimakkaimmista koskaan Tyynellämerellä riehuneista myrskyistä ja jälki on todellakin sen mukaista. Kaik mänt. Täällä pohjoisessa ajellessa jokainen ihminen halusi vilkuttaa ja huudella meille tervehdyksiä ja olo oli kuin jollain kuningatar Elisabetillä konsanaan, joka vaan hienosti lipuu autolla ja vilkuttelee ihmisille ikkunasta. Valkoinen käsine vielä käteen ja ei kun ranne kuninkaallisesti heilumaan.

Mutakylpy

Seuraavan kerran vedettiin jarrua, kuumia lähteitä ja pyhää, "kaiken parantavaa" mutaa tarjoavassa paikassa saaren pohjoisrannikolla. Hinta järkyttävät 1500/henkilö (12,50€) ja jos nyt verrataan, että Japanissa voit kylpeä munasillaan hienoimmissa onseneissa Fuji-vuoren maisemissa, niin "hiukan" on ehkä yläkanttiin hinnoiteltu tämä onsen. Haluttiin kuitenkin ehdottomasti testata tämä mutahomma, joten seteliä kouraan ja sikana lämpimään mutaan pyörimään. Hirveän hajuista, mutta sehän on vaan merkki, että oikeaa vulkaanista aktiivisuutta muhii pinnan alla. Todella kivaa oli, vaikka hinta hiukan liian kova olikin ja loppupäivän haisi aivan mädälle kananmunalle.

Päivän lounas oli ajateltu syötäväksi isoja wahoo-kaloja tarjoavassa ravintolassa - joka tietenkin oli suljettu, koska ei ole turisteja. No tietenkin. Tämä oli paha isku, koska todella olisi tehnyt mieli syödä jotain aitoa paikallista kalaa, eikä mitään hampurilaisia ja pizzoja. Viimeisenä paikkana olisi vielä voitu mennä Cascaden putouksille, jotka sijaitsee meidän lähellä Melessä, mutta 2000/henkilö (16,50€) sisäänpääsy oli kyllä kaiken järjettömyyden huippu. Ollaan tässä jo upeita putouksia nähty ihan tarpeeksi maailmalla, joten 33€ ei nyt oikein lämmittänyt mieltä. En voi muuta sanoa kuin, että harmi, että tälle tielle on lähdetty. Haluaisin uskoa, että rahat menee syklonituhojen korjaamiseen tai johonkin hyvään, mutta joku raja silläkin. Risteilyturisteilta voi varmaan pyytää ihan mitä tahansa, mutta reppureissajalta ei. Suomalainen ei vaan voi käsittää luontokohteista rahastamista. Ei vaan pysty, eikä kykene!

Beach Bar

Eli saari tuli kierrettyä, mutta eipä ollut hurraamista tässä retkessä. Äijä sai nyt sentään hiukan töitä, mutta muuten ei ollut mikään paras retki meidän listalla. Joku visiitti aitoon, paikalliseen kylään olisi esimerkiksi ollut paljon mielenkiintoisempi kuin mitkään maksulliset rannat. Minun mielestä Blue Lagoonilla kannattaa käydä, mutta sen jälkeen melkein voikin suunnata jo takaisinpäin. Et sellasta. No tulipahan retki tehtyä. 

Tiistaina käveltiin 3,5km päässä meidän majoitukselta sijaitsevalle Mele Beach Bar-ravintolalle ja tämä olikin todella kiva paikka. Tiistaisin on kaikki pizzat 1000 vatua (8,20€) ja isolta kankaalta näytetään rannalla elokuvia. Tänään nähtiin Sykloni Pamista kertova dokumentti ja päälle Hail Caesar komedia. Todella kiva oli istua lämpimässä illassa, tähtien alla katsomassa elokuvaa ja mässäillä samalla pizzaa ja hyvää smoothieta päälle. Vaikka joku saattaa ihmetellä, että kuka nyt tulee katsomaan jotain elokuvaa rannalle , niin aivan turhaa ns. "tositrävellerin" horinaa. Todella mahtava homma ja kiva olla välillä ihmisten ilmoilla. Täällä on muinakin päivinä ohjelmaa ja aivan taatusti tullaan uudestaan. Suosittelen.

Torstaina kiivettiin suoraan meidän hotellin takana nousevalle kukkulalle, jossa sijaitsee viihtyisä  puutarha (ainakin ennen syklonia), ravintola ja zipline vaijeriliuku. Puutarhaa oli rakennettu antaumuksella 25 vuotta ja sitten yhdessä yössä sykloni Pamin vei kaiken mennessään. Aika karua. Kiipeäminen ylös oli todella hikinen urakka, mutta maisemat ylhäältä palkitsevat ja kiva, pehmeä tuuli puhalteli ja kuivatteli paitaa syödessä. Syötiin ylhäällä lounaat, jotka oli varsin maistuvat ja tarjoiltiin komeasti ja ekologisesti kookoksenkuorissa. Hinta 1500 vatua/annos (12,30€).

Perjantain tulishow

Perjantaina oli Vanuatulla taas kova maanjäristys ja koska olin täyttänyt matkustusilmoituksen, niin ulkoministeriökin jo tiedusteli, että ollaanko kunnossa?  Ainakin täällä meidän seudulla onneksi kaikki kunnossa, eikä mitään ongelmia. Kannattaa muistaa aina tehdä nämä matkustusilmoitukset, varsinkin jos on yhtään eksoottisemmasta kohteesta kysymys. En usko, että Tallinnan kaljanhakureissusta tarvitsee kyseistä ilmoitusta täyttää, vaikka vaaroja silläkin ressulla varmasti riittää.

 Perjantai-iltana käveltiin jälleen rantaa pitkin Beach Bar:ille, jossa mainosten mukaan on aina perjantaisin tarjolla etelämerten paras - ja ilmainen - tulishow. Kaikenlaista tuliäijää ja viheltäjää on tässä vuosien varrella nähty, mutta kyllähän tämä esitys todella oli ihan omaa luokkaansa. Todella hyvä show ja jopa ilotulitteet kuului tällä ryhmällä arsenaaliin. Ehdottomasti kannattaa tulla katsomaan ja heittää muutama lantti kolehtiin. Nämä sen oikeasti ansaitsevat.

Nyt on sellanen tlanne, että joudutaan sittenkin vielä palaamaan Port Vilaan muutamaksi päiväksi, sillä tässä meidän nykyisessä majoituksessa nousee hinnat tämän viikkotarjouksen jälkeen liian koviksi. Et sinne siis seuraavaksi...