Viimeisenä Bora Boran aamuna oli vielä hyvin aikaa käydä "kaupungilla" katsomassa pari Heiva 2016 esitystä ja postittaa postitoimistosta nippu postikortteja suomeen. Gerard heitti meidät lauttarantaan kello 11.30 aikoihin, mutta koska sää oli muualla Tahitilla tänään erittäin huono, oli lento tietysti myöhässä ja lauttakin tuli vasta kello 12.45 rantaan. Istumista ja jumittamista siis todellakin riitti. Bora Boralla oli tänään täysin pilvetöntä, joten olisi ehdottomasti kannattanut jäädä tänne.
Lento oli tänään siis rajusti myöhässä, mutta hienosti sai sentään juomia kentällä odotellessa. Pyörittiin lentokentän nurkilla kyttäilemässä aikamme kuluksi ja huomattiin, että tässä vieressä oli erillinen ja paljon hienompi terminaalirakennus, johon kaikki "tärkeät ihmiset" varmasti otetaan vastaan. Heidän ei tarvitse tulla tavisten kanssa samaan hikiseen tilaan jonottelemaan ollenkaan ja hiukan veikkaan, että yksityiset lennot myös ajoitetaan niin, ettei tavallisia reittilentoja ole samaan aikaan tulossa tai lähdössä. Hiukan jäi tässä Bora Boran tilanteessa mietityttämään, että minne ihmeeseen rahat tuollaisista 90 000€/viikko majoituksista oikein katoaa? Jotenkin näyttää sille, että sitä rahaa ei paljon paikallisten hyödyksi tai teiden kunnostamiseen ainakaan heru. Totaalisen syvältä on se seikka!
Lento pääsi lähtemään viimein kello 14:35 ja kuinka ollakaan tänään tehtiin jälleen välipysähdys - Raiatealla - joka nyt alkaa jo tulla varsin tutuksi, vaikkei olla jalallakaan astuttu edes koko perhanan saarelle. Todella mustia pilviä näkyi lyhyellä jatkolennolla Huahinelle, jonne laskeutuessa maa olikin aivan märkää ja isoja lammikoita joka puolella. Vettä oli tullut todella rajusti ja en enää ihmettellyt yhtään, miksei tänne voinut tulla aikataulun mukaisesti. Säätiedotus näytti ikävä kyllä tästä eteenpäinkin joka päivälle melko karmeaa ilmaa, mutta eihän tässä voi muuta kuin yrittää elää tilanteen mukaan. Huahine ei sinänsä ole mikään maailman paras biitsikohde muutenkaan, joten täytyy vaan yrittää keksiä jotain muuta aktiviteettia. Meillä on Huahinella vain 4 yötä aikaa, joten ei siinä ihmeitä ehtisi muutenkaan.
Vaikka oltiin aika paljon myöhässä, niin onneksi kentällä oli vastassa varatun Ariitere-pensionin ihmiset ja saatiin hienosti ennen majoitukselle menoa vielä pieni esittelykierros kylällä. Toinen majatalon naisista osasi hiukan englantia ja varsin hyvin tuli selväksi kaikki asiat. Olipa aika persoonallinen ja vauhdikas tapaus tämä ihminen ja ilmeisesti jopa aivan paikallista alkuperää? Joo, joo tälläista ei vissiin saisi nykypäivänä edes sanoa, mutta kyllä minä tykkään nähdä ihan aitoja, paikallisia ihmisiä kun jonnekin kauas menen. Majoitus oli varsin siisti, sisältäen pienen keittiön ja pihalta löytyi jopa uima-allas ja riippumatot. Hintakin oli Tahitiksi varsin kohtuullinen ja kustansi 54€/yö. Fillarit sisältyi myös majoituksen hintaan, mutta ne oli kyllä luvalla sanoen melkoisia romuja. Kissoja oli täällä yhtä paljon kuin Moorealla koiria ja kaikki jännästi ihan saman näköisiä. Tosi kiva juttu, että vaihteeksi oli kattejakin seurana, sillä vaikka kaikista eläimistä tykkäänkin, niin olen ehdottomasti kissaihminen. Ikävä kyllä verenhimoisia hyttysiä oli myös täällä Huahinella todella paljon seurana ja ilman hyttyssavuja olisi täysi mahdottomuus istua hetkeäkään ulkona syömässä. Onneksi sisällä sängyn ympärillä oli sentään hyttysverkko tai olisi tullut selvää jälkeä kyllä. Viime päivien sateet on saaneet nämä elukat aivan hirvittävän kiukkuisiksi ja verenhimoisiksi.
Jos Bora Bora on oikea mielikuvamarkkinoinnin taidonnäyte, niin tämä Huahine ei todellakaan sitä ole. Kuka muka tietää, että Tahitilla edes on saari nimeltä Huahine? Ei kukaan. Joku Thaimaa tästä nimestä tulee enemmänkin mieleen. Turistien määrästä ei onneksi kuitenkaan tule Thaimaa mieleen ja hyvin rauhassa saa täällä painaa pitkin maita ja mantuja menemään. Enkä muuten edes tiedä mikä on mantu? Asukkaita Huahinellä on noin 6400, eikä täällä tällä hetkellä taida edes olla yhtään hotelliakaan, vaan ainoastaan yksinkertaista pension majoitusta on tarjolla. Tätä Huahinea on kyllä joskus yritetty herättää henkiin oikein tosissaan ja Sofitel rakensi tänne jopa hienon hotellin, mutta tuolla se nyt mätääntyy rannassa. Ihmisiä ei vaan jostain syystä tullut. Ehdotankin tässä kohtaa nimen muuttamista Huahinestä Hula Hulaksi, niin se herättäisi heti ihan toisenlaisia fiboja. Ei todellakaan ole helppo olla saari, joka sijaitsee maailman hienomman (siis ihmisten mielissä) paikan kupeessa. Mahoton paikka.
Muutama päivä pyörittiin ihan vaan kävellen ja fillarien kanssa tässä lähiympäristössä ja vaikka tässä ei ihan mitään maailmanluokan rantoja ollutkaan, niin uimiseen kelpaavia spotteja kyllä ja vesi oli todella kirkasta ja upeaa. Aina teki mieli hypätä veteen kun istuskeltiin iltaisin rantakivillä auringonlaskua katsomassa. Hyvä, iso ruokamarketti (Super U) sijaitsi kävelyetäisyydellä majoitukselta ja sieltä käytiin päivittäin ruokatarvikkeet ostamassa. Esimerkiksi paketillisen (10 kpl) hyviä jauhelihapihvejä sai hintaan 800CFP (6,80€), joten ei täällä nälkään tarvitse reppureissaajan kuolla. Jopa kissoille oli varaa ostaa hiukan herkkuja kaupasta. Sään kanssa sai tosin olla jatkuvasti valppaana, sillä aivan yhtäkkiä saattoi alkaa todella kova ukkonen ja silloin ei ollut yhtään kiva olla ulkona tepastelemassa. Vettä tuli aivan älyttömästi ja salamat välähteli sysimustalla taivaalla. Täällä Huahinellä koettiin ehdottomasti nyt tämän reissun toiseksi kovimmat ukkoset. Ai missä oli kovimmat? Ehdottomasti Tuvalulla. Siitä ei jäänyt mitään epäselvyyttä.
Viimeiseksi Huahinen päiväksi (maanantai) varasin skootterin sillä ajatuksella, että nyt vedetään kerralla koko Huahine läpi, mutta yllättäen ei aamulla mitään skootteria kuulunutkaan. Mitäs ihmettä tämä nyt taas oli? Koska ilma oli sentään kohtalainen, päätettiin säästää sitten nekin rahat ja lähteä kokeilemaan heittää sama kierros fillareilla. Siinähän tuli välittömästi 50€ säästö.
Huahinen fillarikierros aloitettiin katsastamalla Maevassa sijaitsevat Maraet, jotka on yksi Huahinen päänähtävyys. Nämä Maraet oli aikoinaan siis pyhiä paikkoja, joihin kokoonnuttiin kaikenlaisiin uskonnollisiin seremonioihin ja juhliin. Hiukan kuin kirkkoja siis. Ihmisiä uhrattiin näissä kinkereissä kuin liukuhihnalta ja edustat oli ainakin piirrosten mukaan pääkalloja täynnä. Nämä Tyynenmeren saaret ei siis aikoinaan olleet mitään rentoja paratiiseja, vaan pienemmästäkin rikkeestä saattoi päätyä uhrattavaksi ja esim. Fidzillä ruokapöytään. Havajilla ainakin riitti uhraamisen syyksi pelkästään jonkun tärkeän päällikön varjoon hipaiseminen. Ikävä kyllä näistä paikoista ei ole juurikaan kuin kivikasoja jäljellä, koska lähetyssaarnaajat tietysti tuhosivat ja hävittivät kaiken tullessaan. Maevasta jatkettiin entisen Sofitel hotellin edustalla sijaitsevalle rannalle, jonne meno alueen läpi on sallittua, kunhan ei lähesty itse rakennuksia. Ei tämä ranta sinänsä mikään kovin kummoinen ollut, varsinkin kun viime päivät oli satanut todella rajusti ja vesi värjäytynyt kaikesta mudasta hiukan sameaksi. Ei käyty ollenkaan uimassa, vaan jatkettiin melkein suoraan matkaa eteenpäin. Matkalla sai onneksi juomakookoksia hintaan 100CFP (0,80€) ja se oli, uskokaa tai älkää, Tyynenmeren halvimpia kookoksia nyt tässä. Mooreallakin sai jossain paikoissa tien vierestä samaan hintaan ja enpä olisi ikimaailmassa uskonut, että Tahitilla juodaan tämän retken halvimpia kookoksia. Huh huh!
Seuraavaksi polkaistiin Faieen katsomaan Huahinen kuuluisat sinisilmäiset ankeriaat, joille voi paikanpäältä ostaa purkillisen makrillia ja heitellä paikallisten lasten kanssa paloja veteen. Ankeriaat saa varmasti niin paljon ruokaa, etteivät jaksaneet hirveästi innostua mitään sirkustemppuja tekemään, mutta nähtiinpä ne nyt kuitenkin. Tähän ankeriaille asti matkanteko oli tasaista ja helppoa, mutta jos päätät jatkaa tästä vielä etelään, niin toivotan onnea ja menestystä valitsemallesi tielle. Tästä kohtaa alkoi nimittäin sellaiset mäet, että kaikki voimat sai laittaa peliin, että jaksettiin puskea fillarit ylös kukkulalle. Maisemat oli kyllä ylhäältä ihan komeat, että sen suhteen kannatti kyllä. Ja mikä menee ylös, tulee myös alas, joten seuraavaksi tietysti hurjan jyrkkää alamäkeä pari kilometriä - pyörällä, jossa ei pelannut kuin etujarru ja sekin huonosti. Melko pelottavaa ja asfaltti-ihottuma altista touhua, varsinkin kun tie oli aivan märkää. Selvittiin jotenkin ihmeen kaupalla kuitenkin ehjänä alas.
Ajatus oli sitkeästi veivata etelään, Huahine Itin (pieni Huahine) saarelle, katsastamaan hienoimmat rannat, joten ylitettiin saarten välissä kulkeva silta ja jatkettiin hiljakseen saaren länsipuolta edeten kohti etelää. Sillan jälkeen alkoi taas aivan älyttömät ylämäet ja melkein oltiin jo luovuttamassa koko homma, kunnes otettiin jälleen käyttöön vanha kunnon "katsotaan nyt vielä mitä seuraavan mutkan jälkeen tulee". Tällä keinolla onnistuttiin huijaamaan kehomme puskemaan lopulta aina Avean lahdelle asti.
Ranta täällä alhaalla olikin varsin hieno, mutta koska ilma oli mitä oli, niin ei
Hetkisen huilin jälkeen oli edessä karmea päätös, lähdetäänkö takaisin samaa, hirvittäviä ylämäkiä sisältävää reittiä, vai otetaanko riski ja jatketaan koko kierros Huahine-Itin ympäri? Koko kierros olisi huomattavasti pidempi vaihtoehto, mutta kartan mukaan tie saattaisi tästä eteenpäin kulkea rantaviivaa pitkin ja olisi ehkä hiukan tasaisempaa menoa? Hetkisen pohdiskelun jälkeen päätettiin ottaa riski ja lähteä jatkamaan tietä eteenpäin kohti tuntematonta. Eihän me oltaisi koko reissulla, jos pelättäisiin tällaista tuntematonta vaihtoehtoa.
Reitti todellakin kulki pitkin rantaviivaa ja olisi kyllä ollut paljon helpompi, ellei koko ajan olisi puhaltanut aivan järkyttävä vastatuuli! Sanoisin, että plus miinus nolla meni tämä homma. Tällä puolella saarta oli yllättäen myös hyvin vihaisia koiria, jotka ihan yhtäkkiä saattoivat rynnätä pihamaalta perään ja muutamalle joutui antamaan Dazzerilla pienen tinnituksen hetkeksi korviin. Tämä Dazzer siis vaan päästää kovan äänen, jota ihminen ei kuule ja se on paljon humaanimpi tapa hoitaa vihaiset koirat kuin heittää kookoksella nuppiin. Ainut vaan, että silloin, jos eteen tulee joku täysin kuuro ja seniili yksilö, niin siinä ei paljon äänet auta. Päästiin lopulta takaisin sillan yli Huahinen-Nuin (suuri Huahine) puolelle, jossa jatkettiin tällä kertaa saaren länsireunaa kohti majoitusta. Kovaa nousua oli tälläkin puolella ja nyt alkoi jo oikeasti pohkeissa tuntumaan ja nälkäkin alkoi olla valtava. Kello 16 jälkeen kurvattiin viimein kaupan kautta takaisin majoituksen pihaan ja sellainen 50 kilometriä tuli kaiken kaikkiaan päivän aikana polkaistua. Huahine on siis täysin mahdollista kiertää polkupyörällä, mutta hiukan on kieltämättä raju lenkki. Vain kovakuntoisille suosittelen tätä kierrosta. Herää kyllä kysymys, että millä ihmeen kunnolla itse vedin tämän reitin läpi?
Nyt tässä vietetään viimeistä iltaa kissojen pyöriessä jaloissa ja pakkaillaan laukkuja huomista aikaista lähtöä varten. Toivottavasti ei löydy seuraavassa paikassa kissa laukusta. Okei, mitä tästä Huahinesta nyt sitten sanoisi yhteenvetona? Maisemat ei ole ihan yhtä hienoja kuin Moorealla tai Bora Boralla, mutta täytyy muistaa, että nyt puhutaan Tahitin mittakaavasta, joten kyllä tämä silti 90% maailman muista paikoista pesee mennen tullen. Jos haluat olla rauhassa muilta turisteilta ja olet valmis kehittämään itse omat aktiviteettisi ja ruokasi, niin siinä tapauksessa Huahine on sinun paikka. Etiäppäin, sanoi mummo Huahinellä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti