Raiatea, Tahiti

Tämän päiväinen lento oli lähdössä ihanasti jo kello 07.35, joten aamulla oli kello 05 herätys ja nopean Weet-bix tankkauksen jälkeen oltiin päät pyörien ja silmät lautasina kuin pöllöt huhuilemassa Huahinen yön pimeydessä ja valmiina kentälle lähtöön. Kissat oli tähän aikaan aamusta aivan mahdottoman energisiä ja vetelivät toisiaan pitkin korvia, taistellessaan lähtiäiseksi annetuista viimeisistä herkkupaloista.

Huonosta säästä huolimatta lento lähti onneksi ihan ajallaan, heti ensimmäisten valonsäteiden kajastaessa, ja lentoaika Raiatealle oli vain noin 15 minuuttia. Helppoa kuin heinänteko. On tämä sinänsä ihan kivaa, kun koko matka lennetään matalalla ja näkee kaikki riutat, maisemat ja ties mitkä meritursaat hyvin selkeästi, mutta matalalla lennettäessä tuulet ja sateet saattaa välillä kyllä ravistella konetta hyvinkin ikävän tuntuisesti. Tämä oli nyt kolmas laskeutuminen parin viikon sisään Raiatealle ja tänään oli päätetty tulla ulos tästä perhanan metalliputkilosta vaikka purkinavaajalla. Pois alta risut ja männynkävyt, täältä tullaan!

Hiukan alustusta Raiatealle:

Raiatea ei todellakaan ole mikään Tahitin rantaparatiisi tai bilekeskus, mutta uskokaa tai älkää, ammoisina aikoina tämä oli koko koko Tyynenmeren tärkein paikka. Siis aivan koko Tyynenmeren! Niinä aikoina Bora Bora oli pelkkää paperia ja Raiatea oli "the place to be". Mielenkiintoista historiaa siis löytyy roppakaupalla ja erittäin mielenkiintoinen on myös seikka, että tämän saaren alkuperäinen nimi oli Havai'i Nui. Soittaako mitään kelloja? Kyllä vain, juuri täältä lähti siis ensimmäiset ihmiset melomaan kohti pohjoisia saaria, jotka nykypäivänä Havaijina tunnetaan. Tämä on hyvin mielenkiintoinen fakta, koska olen aina miettinyt, että mistä ihmeestä ihmiset on oikein voineet Havaijille päätyä? Ja vastaus on siis: Raiatea. Tämä ei silti poista kokonaan Havaijin mysteeriä, sillä useiden tarinoiden mukaan Havaijilla oli jo asutusta Tahitilaisten tullessa. Havaijilla käydessä ei voi ikinä olla törmäämättä juttuihin pienikasvuisista ihmisistä (menehune) ja esimerkiksi aina kun jotain häviää, niin menehune on tietysti sen vienyt. Sellainenkin kiinnostava seikka liittyy Raiateaan, että James Cookin mukana kulkenut Tahitilainen tulkki, Tupai, oli myös kotoisin Raiatealta. Eli historian valossa tämä on todella tärkeä ja mielenkiintoinen paikka.

Raiatea

Kentällä ei alkuun näkynyt ketään vastassa, mutta onneksi erään toisen majoituksen ihminen neuvoi meille, että tuolla teitä vissiin odotellaan ulko-oven luona. Ovensuussa seisoskelikin hiukan sen näköinen ihminen, ettei voisi vähempää kiinnostaa ja nyt oli jotenkin tosi kylmän ja kalsean oloinen vastaanotto. Olisi silleen ihan kiva, että olisi edes joku lappu, minkä majoituspaikan ihminen mahtaa olla kyseessä. Mutta eihän sitä voi kaikkea tällaisissa lämpäasteissa jaksaa. Kun aikoinaan sähköpostilla kyselin tätä majoitusta, niin silloinkaan ei kukaan alkuun vastannut mitään ja monta kertaa sai sitkeästi kysellä, että sai jonkinlaisen vastauksen. Hiukan ihmeellistä touhua. Hiukan epäilen, että englanninkieliset vieraat ei ole ihan ensisijaisesti toivottuja vieraita.

Vettä tuli Raiatealla tänään aivan kaatamalla, mutta onneksi pysähdyttiin matkalla paikallisessa marketissa ja saatiin ostettua hiukan tarvikkeita tulevalle päivälle. Olisi aika ikävää nimittäin ollut lähteä kaatosateessa samoilemaan ja etsimään kauppaa jostain. Mielessä kävi, että pitäisikö tässä nyt ostaa monen päivän tarpeet kerralla, mutta päätettiin kuitenkin ostaa vain tälle päivälle. Ei kai se nyt voi kovin kauaa sataa? Virhe 1. Ajomatkalla yritettiin katsella, että missähän lähin kauppa mahtaisi sijaita, mutta ei nähty kaupan kauppaa lähelläkään majoitusta. Auts! Tästä olikin selkeästi tulossa hiukan hankalampi viikko.

Tämän majoituksen ihmiset ei ikävä kyllä puhuneet englantia, joten ei saatu minkäänlaista tietoa tai ohjeistusta yhtään mistään ja hiukan oltiin pihalla, että mikä on homman nimi? Heitä ei selvästikään kiinnostanut yhtään edes yrittää puhua englantia, joten oli ihan sama vaikka olisi huastanut savvoo - hiljaa tai kovvoo. Sen verran saatiin kuitenkin selvitettyä, että polkupyörät olisi maksaneet (paljon) ja kaiken lisäksi niitä ei ollut nyt saatavilla, koska kumit on tyhjänä, eikä ole pumppua. Just joo. Mitä taas itse bungaloweihin tulee, niin ne oli todella hienot ja vessakin oli kuin olisi istunut jossain puutarhassa. Olin erittäin tyytyväinen. Hinta/laatusuhde ehdottomasti tämän reissun kärkeä. Hinta koko bungalowista oli noin 58€/yö.

Ajatus oli vetää pienet tirsat heti alkajaisiksi, koska oli noustu hyvin aikaisin jalkeille, mutta sade alkoi kuulostamaan sen verran rajulle, että oli pakko ihan mielenkiinnosta mennä terassille istuskelemaan ja katselemaan, että mitä ihmettä täällä oikein on tapahtumassa? Vesi oli noussut jo 20 senttiä ympäri pihamaata ja alettiin pikku hiljaa olla jo täysin veden ympäröimänä. Kahlaamatta ei ollut enää mitään mahdollisuutta poistua kämpästä. Tämähän oli ihan hauskaa sinänsä, sillä Tahitillahan unelma on aina päästä veden päällä oleviin bungaloweihin, ja nyt perhana sentään todellakin oltiin sellaisessa. Tästä aiheesta riitti huumoria revittäväksi pitkäksi aikaa. Hiukan alkoi tosin jo mietityttämään, että voiko vuorilta alas valuvaa vettä tulla oikeasti niin paljon, että vesi on kohta sisällä kämpässä ja vessanpöntöstä alkaa tulvimaan ylös jotain tavaraa? Onneksi pahin kaatosade kuitenkin loppui illan mittaan ja vesi alkoi hitaasti laskea. Menipä kuitenkin ihan harakoille tämä eka päivä.

Keskiviikkoaamuna sää ei edelleenkään ollut kaksinen (eikä kolminen), mutta koska sateessa oli edes pieni tauko, oli toimittava nopeasti. Apostolin kyydillä, sandaalit suhisten kohti kaupunkia. Käveleminen pitkin mutaista ja täysin lammikoiden vallassa olevaa tien reunaa oli todellinen painajainen ja kaiken lisäksi melko vaarallista, koska jotkut stressaantuneet hikiniskat kaahasi täällä ihan älytöntä vauhtia. Kiire, kiire! Toki unohdin myös Dazzerin tänään kämpille ja tietysti silloin heti riitti kaikenkarvaista räksyttäjää ja kirppusäkkiä joka kulmalla väijymässä. Koiratkin oli näköjään vihaisia kun säät on olleet niin huonot. Kävelyä kaupunkiin tuli lopulta 6,5 kilometriä ja se oli ikävä kyllä vasta puolimatka. Takaisinkin oli vielä käveltävä ja tällä kertaa vielä hirveä määrä tavaraa (lue: Hinanoa) repussa. Päätettiin ostaa lauantaiksi asti ruokatarvikkeita, sillä eihän se nyt mitenkään voi niin kauan sataa? Eihän? Virhe 2. Tässä kävelymatkalla nähtiin taas yksi konkurssiin mennyt "over water" -luksushotelli ja näitä nyt näyttää kaatuvan tällä hetkellä kuin heinää täällä Tahitilla.

Suunnitelmana oli, että tehtäisiin Raiatealla päiväretki myös läheiselle Tahaan saarelle katsastamaan kuuluisia Tahitin vaniljaviljelmiä, mutta eihän siitä mitään tullut. Torstaina satoi kaatamalla, perjantaina satoi kaatamalla, lauantaina satoi kaatamalla ja joka ikinen aamu kun herättiin, se perhanan kohina vaan kuului! Tuntui, ettei viitsi enää nousta edes sängystä ylös. Tämän reissun turhauttavimpia päiviä oli nämä kyllä nyt ehdottomasti. Nyt oli jo kasteltu maaperää niin paljon, että alkoi tatti kasvamaan pikku hiljaa otsallakin. Jos ei tämä kämppä olisi ollut näin hyvä, olisin jo lähtenyt vaikka uimalla pois täältä. En tiedä onko tämä nyt jotain El Nino-hommaa, mutta Mooreallakin majoituksen omistaja Mark sanoi, että sadekausi pitäisi olla loppunut jo ajat sitten, mutta vettä vaan tulee koko ajan lisää. Ja Markista puheenollen, otin häneen vielä yhteyttä, koska ei kerta kerta kaikkiaan löydetty seuraavaan kohteeseen (Maupiti) majoitusta ja muistelin, että hän sanoi olevansa sinne menossa. Ehkä hän tietäisi jonkun majoituspaikan sieltä? Sanon ihan suoraan, että hiukan hankalaa on majoitusten varaaminen täällä Tahitilla, jos et osaa ranskaa ja jotkut paikat ei vaan vaivaudu englanninkielisiin viesteihin vastaamaan yhtään mitään. Onneksi Mark tiesikin paikan, jossa oli majoitusta saatavilla ja se asia saatiin näin onneksi päiväjärjestykseen. Erittäin ystävällinen tapaus tämä Mark. Käyttäkää hänen majoitusta jos joskus menette Moorealle.

Koska ruokavarastot oli taas loppumassa, ei lauantaina auttanut mikään muu kuin lähteä sateessa ja mutavellissä kahlaamaan kaupalle ja takaisin. Oluttakin tuli ostettua 6 x 0,5l tölkkejä, koska mitä tässä oli muuta tehtävää kuin tissutella hiljakseen kaljaa terassilla ja tuijottaa katolta valuvia sadepisaroita. Lauantaina oli juhannusaatto ja näytti ihan samanlaiselta kuin suomessakin yleensä. Sanonko suoraan, mistä tämä homma oli kotoisin? No, en sano.

Sunnuntainakin tuli vielä vettä koko päivän kaatamalla, mutta säätiedotuksen mukaan maanantaille olisi mahdollisesti luvassa aurinkoa? Huh-hah-hei ja rommia pullo! Voisiko olla mahdollista? Bileet käyntiin - raketit taivaalle! Siihen paikkaan oli siis iskettävä heti kiinni ja skootterin varaus sisään, että ehditään edes jotain täällä nähdä. Skootterin vuokra oli täällä 4000CFP/päivä (35€), eli ikävän kallista. Juuri tämän takia kannattaakin katsella ennen vuokrausta aina säätiedotukset tarkkaan, ettei mene koko homma aivan puihin.

Maanantaiaamuna näytti kuin näyttikin sen verran lupaavalle, että voitiin todellakin ottaa skootteri alle ja lähteä viimeinkin tekemään Raiatean saarikierros. Jo oli aikakin! Tämä Raiatea on sen verran iso saari, että jonkinlainen moottorilla varustettu kulkuneuvo pitää olla, jos meinaa yhden päivän aikana koko saaren kiertää. Ensimmäinen pysäys tehtiin Taputapuatean raunioilla, jonka vieressä sijaitsee myös pieni, keinotekoinen ranta. Jos aurinkoa haluaa ottaa tai pitää jonkun pienen välipiknikin, niin se on tässä kohtaa mahdollista - uiminen on vähän hiinä ja hiinä. Pakko sanoa, että hiukan oli pettymys koko tämä paljon mainostettu Taputapuatea ja nähtiin lähinnä kiviröykkiöitä ja muutama täysin sama infotaulu kuin Huahinella. Minulla oli ilmeisesti lähtenyt mielikuvitusmopo jo keulimaan, sillä olin mielessäni kuvitellut näkeväni komeita vanhoja rakennuksia, isoja moai-patsaita, pääkalloja, ihmissyöjiä ja ties mitä "jännää". Ihmisuhrit oli Tahitilla vielä vähän aikaa sitten ihan arkipäivää ja James Cookin päiväkirjoissa kuvailtu tapaus (piirros) on aika hurjaa luettavaa. Olisi kiva, jos tänne olisi vaikka rakennettu pieni alue sellaiseksi, kuin miltä paikat on aikoinaan mahdollisesti näyttäneet - muovikalloineen kaikkineen. Veikkaisin, että ihmisiä kiinnostaisi paljon enemmän heti tämä homma. Tällaisenaan tämä ei nyt suoraan sanottuna ollut kovin jännää kyllä.

Seuraavaksi jatkettiin tietä etelään, pysähtyen kerran katselemaan maisemia ylhäältä mäeltä ja muutaman kerran ottamaan kuva vesiputouksista. Se ol siinä. Mitään muuta pysähtymisen arvoista tämä lenkki ei kerta kaikkiaan tarjonnut ja hiukan oli kaikenlisäksi liian pitkä puksutella hanuri puuduksissa skootterilla menemään. Bensa riitti juuri ja juuri tämän koko lenkin ympäri, joten hirveästi ei kannata ajon aikana revitellä tai alkaa kumia polttelemaan. Ainoat bensa-asemat löytyy nimittäin ylhäältä kaupungista. Maisemat oli kyllä jossain kohdin todella hienoja ja hyvin paljon tuli ajoittain Havaiji mieleen. Ei ihme jos Raiatelaiset viihtyivät mainiosti Havaijilla sen löydettyään. Samanlaisia korkeita, vihreitä vuorenseinämiä, joista valuu isoja, villejä vesiputouksia on Havaijin-saaret pullollaan. Mitään mahdollisuutta lähteä sivuteille lähestymään putouksia ei ollut, sillä tiet oli yhtä mutavelliä. Muutamasta paikasta oli vyörynyt myös puita ja mutaa teille, joten jonkinlaisen maanvyöryn riski oli kaiken tämän sateen jälkeen myös vahvasti olemassa. Ennen kierroksen päättämistä ja paluuta majoitukselle oli vielä käytävä automaatilla nostamassa rahaa, sillä seuraavassa kohteessa ei ole automaatteja ja tämä olikin nyt vaikea pähkäiltävä, paljonko käteistä pitäisi oikein nostaa? Liikaa ei viitsisi nostaa, koska ylimääräisten setelien vaihdossa häviää myöhemmin taatusti todella paljon. Toivottavasti rahat nyt jotenkin riittää viikoksi.

Et semmottii... Raiatean kohdalla on sanottava suoraan, että jos tulet purjeveneellä, niin silloin olet oikeilla jäljillä. Parhaat pelipaikat on keskellä laguunia ja sinne kun täräytät hienoimmille paikoille botskin ankkurin ja Marleyn Bobit soimaan, niin ei voi paljon upeammaksi enää elämä mennä. Ilman venettä taasen meno on Raiatealla hiukan nihkeää ja hyvin vaikea on löytää syitä muutamaa päivää pidemmäksi tänne tulla. Nyt taas kamat kasaan ja matka jatkuu. Huomenna on luvassa Maupiti, josta olen "isoilta pojilta" kuullut todella paljon hyvää. Tätä kohdetta on ehdottomasti eniten odotettu viime viikot. Sääkin on nyt selkeästi tekemässä täyskäännöksen parempaan suuntaan, joten erittäin positiivinen ja hyvä on tunnelma tällä hetkellä! Tahitin viimeinen viikko on valmiina alkamaan...

Huahine, Tahiti

Viimeisenä Bora Boran aamuna oli vielä hyvin aikaa käydä "kaupungilla" katsomassa pari Heiva 2016 esitystä ja postittaa postitoimistosta nippu postikortteja suomeen. Gerard heitti meidät lauttarantaan kello 11.30 aikoihin, mutta koska sää oli muualla Tahitilla tänään erittäin huono, oli lento tietysti myöhässä ja lauttakin tuli vasta kello 12.45 rantaan. Istumista ja jumittamista siis todellakin riitti. Bora Boralla oli tänään täysin pilvetöntä, joten olisi ehdottomasti kannattanut jäädä tänne.

Lento oli tänään siis rajusti myöhässä, mutta hienosti sai sentään juomia kentällä odotellessa. Pyörittiin lentokentän nurkilla kyttäilemässä aikamme kuluksi ja huomattiin, että tässä vieressä oli erillinen ja paljon hienompi terminaalirakennus, johon kaikki "tärkeät ihmiset" varmasti otetaan vastaan. Heidän ei tarvitse tulla tavisten kanssa samaan hikiseen tilaan jonottelemaan ollenkaan ja hiukan veikkaan, että yksityiset lennot myös ajoitetaan niin, ettei tavallisia reittilentoja ole samaan aikaan tulossa tai lähdössä. Hiukan jäi tässä Bora Boran tilanteessa mietityttämään, että minne ihmeeseen rahat tuollaisista 90 000€/viikko majoituksista oikein katoaa? Jotenkin näyttää sille, että sitä rahaa ei paljon paikallisten hyödyksi tai teiden kunnostamiseen ainakaan heru. Totaalisen syvältä on se seikka!

Lento pääsi lähtemään viimein kello 14:35 ja kuinka ollakaan tänään tehtiin jälleen välipysähdys - Raiatealla - joka nyt alkaa jo tulla varsin tutuksi, vaikkei olla jalallakaan astuttu edes koko perhanan saarelle. Todella mustia pilviä näkyi lyhyellä jatkolennolla Huahinelle, jonne laskeutuessa maa olikin aivan märkää ja isoja lammikoita joka puolella. Vettä oli tullut todella rajusti ja en enää ihmettellyt yhtään, miksei tänne voinut tulla aikataulun mukaisesti. Säätiedotus näytti ikävä kyllä tästä eteenpäinkin joka päivälle melko karmeaa ilmaa, mutta eihän tässä voi muuta kuin yrittää elää tilanteen mukaan. Huahine ei sinänsä ole mikään maailman paras biitsikohde muutenkaan, joten täytyy vaan yrittää keksiä jotain muuta aktiviteettia. Meillä on Huahinella vain 4 yötä aikaa, joten ei siinä ihmeitä ehtisi muutenkaan.

Vaikka oltiin aika paljon myöhässä, niin onneksi kentällä oli vastassa varatun Ariitere-pensionin ihmiset ja saatiin hienosti ennen majoitukselle menoa vielä pieni esittelykierros kylällä. Toinen majatalon naisista osasi hiukan englantia ja varsin hyvin tuli selväksi kaikki asiat. Olipa aika persoonallinen ja vauhdikas tapaus tämä ihminen ja ilmeisesti jopa aivan paikallista alkuperää? Joo, joo tälläista ei vissiin saisi nykypäivänä edes sanoa, mutta kyllä minä tykkään nähdä ihan aitoja, paikallisia ihmisiä kun jonnekin kauas menen. Majoitus oli varsin siisti, sisältäen pienen keittiön ja pihalta löytyi jopa uima-allas ja riippumatot. Hintakin oli Tahitiksi varsin kohtuullinen ja kustansi 54€/yö. Fillarit sisältyi myös majoituksen hintaan, mutta ne oli kyllä luvalla sanoen melkoisia romuja. Kissoja oli täällä yhtä paljon kuin Moorealla koiria ja kaikki jännästi ihan saman näköisiä. Tosi kiva juttu, että vaihteeksi oli kattejakin seurana, sillä vaikka kaikista eläimistä tykkäänkin, niin olen ehdottomasti kissaihminen. Ikävä kyllä verenhimoisia hyttysiä oli myös täällä Huahinella todella paljon seurana ja ilman hyttyssavuja olisi täysi mahdottomuus istua hetkeäkään ulkona syömässä. Onneksi sisällä sängyn ympärillä oli sentään hyttysverkko tai olisi tullut selvää jälkeä kyllä. Viime päivien sateet on saaneet nämä elukat aivan hirvittävän kiukkuisiksi ja verenhimoisiksi.

Jos Bora Bora on oikea mielikuvamarkkinoinnin taidonnäyte, niin tämä Huahine ei todellakaan sitä ole. Kuka muka tietää, että Tahitilla edes on saari nimeltä Huahine? Ei kukaan. Joku Thaimaa tästä nimestä tulee enemmänkin mieleen. Turistien määrästä ei onneksi kuitenkaan tule Thaimaa mieleen ja hyvin rauhassa saa täällä painaa pitkin maita ja mantuja menemään. Enkä muuten edes tiedä mikä on mantu? Asukkaita Huahinellä on noin 6400, eikä täällä tällä hetkellä taida edes olla yhtään hotelliakaan, vaan ainoastaan yksinkertaista pension majoitusta on tarjolla. Tätä Huahinea on kyllä joskus yritetty herättää henkiin oikein tosissaan ja Sofitel rakensi tänne jopa hienon hotellin, mutta tuolla se nyt mätääntyy rannassa. Ihmisiä ei vaan jostain syystä tullut. Ehdotankin tässä kohtaa nimen muuttamista Huahinestä Hula Hulaksi, niin se herättäisi heti ihan toisenlaisia fiboja. Ei todellakaan ole helppo olla saari, joka sijaitsee maailman hienomman (siis ihmisten mielissä) paikan kupeessa. Mahoton paikka.

Muutama päivä pyörittiin ihan vaan kävellen ja fillarien kanssa tässä lähiympäristössä ja vaikka tässä ei ihan mitään maailmanluokan rantoja ollutkaan, niin uimiseen kelpaavia spotteja kyllä ja vesi oli todella kirkasta ja upeaa. Aina teki mieli hypätä veteen kun istuskeltiin iltaisin rantakivillä auringonlaskua katsomassa. Hyvä, iso ruokamarketti (Super U) sijaitsi kävelyetäisyydellä majoitukselta ja sieltä käytiin päivittäin ruokatarvikkeet ostamassa. Esimerkiksi paketillisen (10 kpl) hyviä jauhelihapihvejä sai hintaan 800CFP (6,80€), joten ei täällä nälkään tarvitse reppureissaajan kuolla. Jopa kissoille oli varaa ostaa hiukan herkkuja kaupasta. Sään kanssa sai tosin olla jatkuvasti valppaana, sillä aivan yhtäkkiä saattoi alkaa todella kova ukkonen ja silloin ei ollut yhtään kiva olla ulkona tepastelemassa. Vettä tuli aivan älyttömästi ja salamat välähteli sysimustalla taivaalla. Täällä Huahinellä koettiin ehdottomasti nyt tämän reissun toiseksi kovimmat ukkoset. Ai missä oli kovimmat? Ehdottomasti Tuvalulla. Siitä ei jäänyt mitään epäselvyyttä.

Viimeiseksi Huahinen päiväksi (maanantai) varasin skootterin sillä ajatuksella, että nyt vedetään kerralla koko Huahine läpi, mutta yllättäen ei aamulla mitään skootteria kuulunutkaan. Mitäs ihmettä tämä nyt taas oli? Koska ilma oli sentään kohtalainen, päätettiin säästää sitten nekin rahat ja lähteä kokeilemaan heittää sama kierros fillareilla. Siinähän tuli välittömästi 50€ säästö.

Huahinen fillarikierros aloitettiin katsastamalla Maevassa sijaitsevat Maraet, jotka on yksi Huahinen päänähtävyys. Nämä Maraet oli aikoinaan siis pyhiä paikkoja, joihin kokoonnuttiin kaikenlaisiin uskonnollisiin seremonioihin ja juhliin. Hiukan kuin kirkkoja siis. Ihmisiä uhrattiin näissä kinkereissä kuin liukuhihnalta ja edustat oli ainakin piirrosten mukaan pääkalloja täynnä. Nämä Tyynenmeren saaret ei siis aikoinaan olleet mitään rentoja paratiiseja, vaan pienemmästäkin rikkeestä saattoi päätyä uhrattavaksi ja esim. Fidzillä ruokapöytään. Havajilla ainakin riitti uhraamisen syyksi pelkästään jonkun tärkeän päällikön varjoon hipaiseminen. Ikävä kyllä näistä paikoista ei ole juurikaan kuin kivikasoja jäljellä, koska lähetyssaarnaajat tietysti tuhosivat ja hävittivät kaiken tullessaan. Maevasta jatkettiin entisen Sofitel hotellin edustalla sijaitsevalle rannalle, jonne meno alueen läpi on sallittua, kunhan ei lähesty itse rakennuksia. Ei tämä ranta sinänsä mikään kovin kummoinen ollut, varsinkin kun viime päivät oli satanut todella rajusti ja vesi värjäytynyt kaikesta mudasta hiukan sameaksi. Ei käyty ollenkaan uimassa, vaan jatkettiin melkein suoraan matkaa eteenpäin. Matkalla sai onneksi juomakookoksia hintaan 100CFP (0,80€) ja se oli, uskokaa tai älkää, Tyynenmeren halvimpia kookoksia nyt tässä. Mooreallakin sai jossain paikoissa tien vierestä samaan hintaan ja enpä olisi ikimaailmassa uskonut, että Tahitilla juodaan tämän retken halvimpia kookoksia. Huh huh!

Seuraavaksi polkaistiin Faieen katsomaan Huahinen kuuluisat sinisilmäiset ankeriaat, joille voi paikanpäältä ostaa purkillisen makrillia ja heitellä paikallisten lasten kanssa paloja veteen. Ankeriaat saa varmasti niin paljon ruokaa, etteivät jaksaneet hirveästi innostua mitään sirkustemppuja tekemään, mutta nähtiinpä ne nyt kuitenkin. Tähän ankeriaille asti matkanteko oli tasaista ja helppoa, mutta jos päätät jatkaa tästä vielä etelään, niin toivotan onnea ja menestystä valitsemallesi tielle. Tästä kohtaa alkoi nimittäin sellaiset mäet, että kaikki voimat sai laittaa peliin, että jaksettiin puskea fillarit ylös kukkulalle. Maisemat oli kyllä ylhäältä ihan komeat, että sen suhteen kannatti kyllä. Ja mikä menee ylös, tulee myös alas, joten seuraavaksi tietysti hurjan jyrkkää alamäkeä pari kilometriä - pyörällä, jossa ei pelannut kuin etujarru ja sekin huonosti. Melko pelottavaa ja asfaltti-ihottuma altista touhua, varsinkin kun tie oli aivan märkää. Selvittiin jotenkin ihmeen kaupalla kuitenkin ehjänä alas.

Ajatus oli sitkeästi veivata etelään, Huahine Itin (pieni Huahine) saarelle, katsastamaan hienoimmat rannat, joten ylitettiin saarten välissä kulkeva silta ja jatkettiin hiljakseen saaren länsipuolta edeten kohti etelää. Sillan jälkeen alkoi taas aivan älyttömät ylämäet ja melkein oltiin jo luovuttamassa koko homma, kunnes otettiin jälleen käyttöön vanha kunnon "katsotaan nyt vielä mitä seuraavan mutkan jälkeen tulee". Tällä keinolla onnistuttiin huijaamaan kehomme puskemaan lopulta aina Avean lahdelle asti.

Ranta täällä alhaalla olikin varsin hieno, mutta koska ilma oli mitä oli, niin ei

huvittanut täälläkään kuitenkaan uimaan mennä. Istuttiin ihan vaan hetki rannalla lepuuttamassa jalkoja ja syömässä matkalla paikalliselta kiskalta ostettuja Pringles-lastuja. Tummat pilvet loi sinänsä kyllä ihan komeaa kontrastia turkoosin veden kanssa, joten ei tämä nyt ihan hukkaan mennyt.

Hetkisen huilin jälkeen oli edessä karmea päätös, lähdetäänkö takaisin samaa, hirvittäviä ylämäkiä sisältävää reittiä, vai otetaanko riski ja jatketaan koko kierros Huahine-Itin ympäri? Koko kierros olisi huomattavasti pidempi vaihtoehto, mutta kartan mukaan tie saattaisi tästä eteenpäin kulkea rantaviivaa pitkin ja olisi ehkä hiukan tasaisempaa menoa? Hetkisen pohdiskelun jälkeen päätettiin ottaa riski ja lähteä jatkamaan tietä eteenpäin kohti tuntematonta. Eihän me oltaisi koko reissulla, jos pelättäisiin tällaista tuntematonta vaihtoehtoa.

Reitti todellakin kulki pitkin rantaviivaa ja olisi kyllä ollut paljon helpompi, ellei koko ajan olisi puhaltanut aivan järkyttävä vastatuuli! Sanoisin, että plus miinus nolla meni tämä homma. Tällä puolella saarta oli yllättäen myös hyvin vihaisia koiria, jotka ihan yhtäkkiä saattoivat rynnätä pihamaalta perään ja muutamalle joutui antamaan Dazzerilla pienen tinnituksen hetkeksi korviin. Tämä Dazzer siis vaan päästää kovan äänen, jota ihminen ei kuule ja se on paljon humaanimpi tapa hoitaa vihaiset koirat kuin heittää kookoksella nuppiin. Ainut vaan, että silloin, jos eteen tulee joku täysin kuuro ja seniili yksilö, niin siinä ei paljon äänet auta. Päästiin lopulta takaisin sillan yli Huahinen-Nuin (suuri Huahine) puolelle, jossa jatkettiin tällä kertaa saaren länsireunaa kohti majoitusta. Kovaa nousua oli tälläkin puolella ja nyt alkoi jo oikeasti pohkeissa tuntumaan ja nälkäkin alkoi olla valtava. Kello 16 jälkeen kurvattiin viimein kaupan kautta takaisin majoituksen pihaan ja sellainen 50 kilometriä tuli kaiken kaikkiaan päivän aikana polkaistua. Huahine on siis täysin mahdollista kiertää polkupyörällä, mutta hiukan on kieltämättä raju lenkki. Vain kovakuntoisille suosittelen tätä kierrosta. Herää kyllä kysymys, että millä ihmeen kunnolla itse vedin tämän reitin läpi?

Nyt tässä vietetään viimeistä iltaa kissojen pyöriessä jaloissa ja pakkaillaan laukkuja huomista aikaista lähtöä varten. Toivottavasti ei löydy seuraavassa paikassa kissa laukusta. Okei, mitä tästä Huahinesta nyt sitten sanoisi yhteenvetona? Maisemat ei ole ihan yhtä hienoja kuin Moorealla tai Bora Boralla, mutta täytyy muistaa, että nyt puhutaan Tahitin mittakaavasta, joten kyllä tämä silti 90% maailman muista paikoista pesee mennen tullen. Jos haluat olla rauhassa muilta turisteilta ja olet valmis kehittämään itse omat aktiviteettisi ja ruokasi, niin siinä tapauksessa Huahine on sinun paikka. Etiäppäin, sanoi mummo Huahinellä...

Bora Bora, Tahiti

Lento oli tänään lähdössä Moorealta vasta 15:50, joten aamulla oli hyvää aikaa vielä hyvästellä koiranpennut ja nauttia erittäin hienosta trooppisesta aamusta. Oli tämä ihan hauskaa, että joka aamu kun meidän ovi vähänkin naksahti, niin hirveä pienten tassujen töminä alkoi ja vyöry koiranpentuja ryntäsi suoraan päälle. Ikävä tulee näitä veijareita. Täytynee tulla joskus myöhemmin vilkaisemaan, että minkälaisia hirviöitä näistä pennuista on oikein tullut.

Tässä Tahitin saarten reitityksessä tapahtui, kiitos vaan Rarotongan surkeiden nettiyhteyksien takia pieni moka, nimittäin joudutaan tänään lentämään ensin Raiatealle ja vasta sieltä Bora Boralle. Eihän se nyt iso juttu ole, eikä vaikuta hintaan mitenkään, mutta jos olisi ollut aikaa rauhassa selvitellä, niin olisin valinnut järjestyksen toisella tapaa, ettei olisi tullut turhia välipysähdyksiä. Tällaista tämä on kun "kiiressä" huitoo menemään. 

Bora Bora

Tänään kuitenkin siis kohteena nyt se kaikista legendaarisin nimi: Bora Bora. Pilaan kuitenkin heti alkuun koko mielikuvan kertomalla, että oikea nimi on Pora Pora, sillä Tahitin kielessä ei ole B-kirjainta ollenkaan. Että se siitä upeasta nimestä. Nyt kuitenkin lähdetään kiusaamaan läsnäolollamme kaikkia miljonäärejä ja katsomaan, onko tämä paikka oikeasti hieno, vai onko jutut pelkkää hikikainaloisten markkinamiesten höpinää? Tämän Bora Bora hulluuden aloitti aikoinaan, kukas muukaan, kuin itse James Cook, nimeämällä tämän paikan "Tyynenmeren helmeksi". Ja helmiä meressä riittää, nimittäin tämä on nyt jo tämän reissun toinen samalla lisänimellä kulkeva saari. Bora Boraa on kuitenkin aina pidetty Tyynenmeren hienoimpana, eksklusiivimpinä ja ns. köyhät kyykkyyn -tyylisenä kohteena. Jos kuulostaa siltä, että hiukan vedän jo Bora Boraa kölin ali, niin totuuden nimissä on sanottava, että kyllä tälle saarelle annetaan ihan samat mahdollisuudet kuin muillekin paikoille, eikä lähdetä yhtään ennakkoon keulimaan. Lähtökohdat on kuitenkin Bora Boralle aika vaikeat, koska mielikuvissa tämä on nyt se maailman upein paikka ja mikään muu kuin paras ei enää kelpaa. Tämän visiitin aikana selvitetään myös onko Bora Boraa mahdollista toteuttaa reppureissaajan budjetilla? Sit mentiin...

Majoituksen omistajan Markin kyydillä lähdettiin kello 14 aikoihin kentälle ja kello 15:50 Air Tahiti ATR 72 koneella kohti ensimmäistä pysäkkiä, Raiateaa, joka on myös meidän Tahitin kohdelistalla hiukan tuonnempana. Raiatealla siis pieni stoppi, jonka jälkeen vielä lyhyt pöräytys Bora Boralle, joka ilmasta käsin näytti kyllä varsin lupaavalle. Kyllä, kyllä, KYLLÄ!

Bora Bora

Asukkaita 9000

Bora Boralle laskeuduttiin kello 17.15 aikoihin ja koska kiitorata sijaitsee täällä motulla (saari), täytyy lentokentältä mennä ensin lautalla pääsaarella. Jos olet rahamiehiä, niin pääset toki suoraan yksityisellä venekyydillä hikiset kankut nahkasohvalla natisten ja shampanjalasi kourassa motulle. Pakko heti sanoa, että on muuten hienolla paikalla tämä lentokenttä, j-e-s-t-a-s sentään! Olin jo mielessäni valmistautunut valittamaan kuinka kallista kaikki on ja ei tämä nyt niin hieno paikka olekaan - mutta kuinkas kävikään? Bora Bora näytti meille heti närhen munat ja alakoukulla äijä välittömästi hiljaiseksi. Ensinnäkin, lautta lentokentältä pääsaarelle oli ilmainen, joka on todella hieno ja harvinainen juttu tässä kuvottavan ahneuden riivaamassa maailmassa, ja toisekseen lauttamatkan aikana oli aivan täydellinen auringonlasku tuplasateenkaarella ja pehmeä tuuli vain puhalteli auringon kärventämälle naamalle, kun livuttiin hiljakseen pitkin Bora Boran peilityyntä laguunia. Tämä laguunihan on oikeasti kuin valtavan suuri uima-allas. Perskutarallaa sentään, myönnettävä se on, että vaikutuin tästä alusta kyllä!

Satamassa meitä oli vastassa varatun majoituksen (Sunset Hill Lodge) omistaja ja hänen uskollinen koiransa, joka tietysti meni aivan villiksi meidän vaatteiden ja tavaroiden hajusta. Itse asiassa kaikki sataman koirat pysähtyi meidän kohdalla nuuskimaan. Tämän Sunset Hill -majoituksen omistaja on oikein mukava ranskalainen mies ja en tiedä voiko enää mitenkään ranskalaisemmaksi meno mennä, jos miehen nimi on Gerard ja koiran nimi on Fifi. Oikein mukavia tapauksia molemmat ja Gerard puhuu myös englantia, joten ei tarvitse ranskaksi yrittää selvitellä asioita. Ja uskokaa tai älkää, kyyditys majatalolle oli ilmainen. Mitä täällä oikein tapahtuu? Tässä vaiheessa olisi monessa muussa paikassa palanut jo vähintään 50€ rahaa. Pysähdyttiin matkalla vielä kaupassa ostamassa hiukan perustarvikkeita (lue paikallista Hinano-olutta) ja hinnat oli ihan samaa tasoa kuin muillakin Tahitin saarilla, ei mitään katastrofaalista muutosta mihinkään suuntaan. Jos markettiruoat kelpaa, niin ruokabudjetin kanssa ei täällä tule mitään ongelmia. Koska meidän aika on Bora Boralla kortilla, niin varattiin heti (tai Gerard varasi) meille laguuniretken ylihuomiselle, joka kustansi noin 75€/lärvi. Hiukan kallista, mutta kyllähän täällä täytyy laguuni kunnolla nähdä, sillä siitähän tämä Bora Bora on nimenomaan kuuluisa.

Majoitus oli oikein mainio ja sijaitsi keskellä paikallista asutusta, eli ei todellakaan sellaista Bora Boraa, mikä varmasti kaikkien luksusmatkaajien lasittuneissa silmissä siintää. Melko saman näköistä täällä oli kuin kaikilla muillakin Tyynenmeren saarten alueilla, joissa paikalliset asuu. Vaatimattomia taloja, joissa tulet savuaa iltaisin pihalla ja alastomat lapset juoksee kilpaa koirien ja kissojen kanssa. Oikein kiva tunnelma. Suoraan tässä meidän alapuolella oli myös mormonien kirkko, joten hengellistä muzakkia riitti Bora Boran pimenevän illan ratoksi.

Kaikki ökyimmät luksusmajoitukset sijaitsee täällä Bora Boralla motuilla (saarilla), ettei vaan joutuisi vahingossakaan oikean maailman kanssa tekemisiin, vaan pystyy elämään siellä omassa harhakuvassaan. Juuri luin lehtijutun (tässä), kuinka Lindsay Lohan (näyttelijä) maksoi 90 000€/viikko olostaan siellä ja sai vielä chikungunya-viruksen kaupan päälle. Mutta onneksi oli varmasti jonkinlainen luksusviruskin. Ei suoraan sanottuna ole mitään halua siihen maailmaan, vaikka olisi rahaa kuinka paljon tahansa. Jotkut pariskunnat ehkä haluaisi istua kahdestaan, jossain aitojen sisällä mätänemässä, mutta se ei ole meidän juttu ollenkaan. Jos tänne asti on tultu, niin kyllä on paljon kivempi olla ihan aidossa ympäristössä ja paikallisten ihmisten seurassa. Tässä meidän majoituksella on myös oikein kiva yhteinen terassi, jossa voi hörppiä olutta, samalla maisemia alas merelle katsellen. Loppuilta menikin terassilla lämpimässä illassa istuskellessa ja iltapalaa syödessä. Ilmainen wifi-verkko kuuluu myös tähän majoituksen hintaan, ja ilman mitään kammottavia datarajoituksia!! Ai mihin hintaan? Täytyy varmasti olla aivan sairaan kallista, onhan kyseessä sentään maailman kallein ja hienoin paikka!? Ööööö, hinta on 52€/yö, joten se siitä maailman kalleimmasta paikasta. Taatusti parasta vastinetta rahoille täällä Bora Boralla. Jos olisin tiennyt, että pystytään olemaan täällä näin halvalla, niin oltaisi oltu viikko vähintään. Muutama ihan uusi bungalowikin on juuri valmistumassa tähän samaan yhteyteen (maanvyörymä kuulemma tuhosi edelliset - hyvää yötä, pitikin mennä kysymään) ja näyttää todella hienolle. Parin viikon sisään on valmista, joten siitä vaan varailemaan. Suosittelen erittäin lämpimästi.

Ekana aamuna lainattiin tästä majoitukselta fillarit (ilmaiset!!!) ja lähdettiin välittömästi polkemaan noin kuuden kilometrin matka etelään, jossa sijaitsee Bora Boran pääsaaren upeimmat rannat. Täällä ei ikävä kyllä ole tiessä erikseen samanlaista (tai minkäänlaista) pyöräväylää kuin Moorealla, joten hiukan vaarallista touhua oli pyöräily täällä. Autot vetelee välillä ihan hipoen ohi ja hiekat senkun pöllyää silmiin ja suuhuun. Todella kuuma oli tänään polkea ja aurinkokin porotti koko matkan siihen malliin, että oli melkoinen helpotus kun viimein parkkeerattiin hanurimme Bora Boran pehmeälle rantahiekalle, vilvoittavien vetten ääreen.

Vietettiin koko aamupäivä rannalla, joka oli todella upea, mutta ei missään nimessä mikään maailman upein. On näitä maailmalla nähty upeampiakin. Onneksi turistien määrä oli tällä rannalla hyvin kohtuullinen (noin 10), joten tilaa todellakin löytyi mellastaa. Hämmentävän vähän täällä on näkynyt turisteja ylipäätänsäkin siihen nähden, että luulin tämän saaren olevan kokonaan joku valtava turistirysä. Isoja rauskuja lipui jatkuvasti ihan rannan tuntumassa ja niitä oli kiva katsella, koska vesi on yhtä kirkasta kuin olisi tuijotellut johonkin akvaarioon. Ei viitsinyt kuitenkaan ihan lähelle mennä sorkkimaan, sillä näiden eliöiden kohdalla tulee aina mieleen kaksi sanaa: Steve Irvin. Illalla pyörittiin vielä tässä kylällä ja koska Bora Boralla on piakkoin alkamassa joku iso paikalliseen kulttuuriin liittyvä festivaali (Bora Bora Heiwa 2016), niin harjoituksia oli käynnissä joka puolella. Istuskeltiin katselemassa muutaman ryhmän harjoituksia ja varsin hienoja esityksiä näyttäisi olevan tulossa. Harmi, että missataan pääosin tämä festivaali.

Laguuniretki

Torstaiaamuna hypättiin kello 08 tästä mäen alhaalta veneeseen ja aloitettiin laguuniretki kierroksella Bora Boran laguunin ympäri. Nähtiin hienoimmat hotellit aivan lähietäisyydeltä ja yllätykseksemme kuultiin, että ne seisoi pääosin tyhjänä ja muutama on jo mennyt nurinkin. Tällä hetkellä ei ihmisiä kiinnosta maksaa 3000€/yö ainoastaan siitä ilosta, että tämän paikan nimi on Bora Bora. Ajat on kovat luksusrintamallakin. Meidän paikallinen venekuski sanoi, ettei hänellä olisi ikinä varaa yöpyä näissä majoituksissa ja ei voi käsittää, miksi jotkut suostuu maksamaan näitä hintoja? Ei ne nyt niin kummoisia majoja ole. Se on joka paikassa fakta, että aivan järjetöntä ylihintaa vedetään aina näistä overwater bungaloweista ja kannattaa olla tarkkana. Ne ei valttämättä ole alkuunkaan hintansa arvoisia.

Ensimmäinen snorklauspysähdys tapahtui paikassa, jossa oli valtava määrä isoja rauskuja ja nähtiinpä muutama sitruunahaikin seassa pyörimässä. Wikipedian mukaan sitruunahai ei ole ihmiselle vaarallinen, mutta en olisi ihan niin varma asiasta: linkki. Ilmeisesti nämä rauskut on myös täällä täysin vaarattomia, koska meidän venekuski otti niitä syliin ja jopa suuteli niitä. Yök! En tiedä oliko hänellä ihan "kaikki muumit laaksossa", mutta todella hauska äijä joka tapauksessa. Rennosti hän rämpytteli Tahitilaista ukulelea ja lauloi samalla kun pujotteli veneellä pitkin laguunia. Tykkään ehkä enemmän juuri tämän Tahitilaisen ukulelen soinnista kuin Havaijin vastaavan ja haluaisinkin ehdottomasti hankkia jostain tällaisen soittopelin. En vaan taida mitenkään jaksaa (tai pystyä) lähteä raahaamaan sellaista mukana.

Seuraava snorklaus suoritettiin paikassa, jossa oli valtavasti pieniä, värikkäitä kaloja ja olihan se todella hienoa nähtävää, kun satoja kaloja ui kirkkaassa vedessä ympärillä. Vesi on täällä Bora Boralla aivan uskomattoman kirkasta ja ehdottomasti kannattaakin ottaa aina tällainen snorklausretki ohjelmistoon. Koralli ei minun mielestä ollut ihan niin hienoa kuin mitä ollaan parhaimmillaan nähty, mutta onhan se aika uskomatonta, että rauskut, kalat ja hait pääsee näkemään aivan ihotuntumalta. Vesi oli yllättävän kylmää, joten tokan snorklauksen jälkeen oltiin molemmat jo aivan umpijäässä.

Viimeinen snorklaus tapahtui kaikkein jännittävimmässä paikassa, nimittäin riutan ulkopuolella, jossa näkyi jo veneestä käsin valtavia haita joka puolella. Täällä riutan ulkopuolella voi olla ihan minkälainen tappajahai tahansa kyseessä, joten hetken suoraan sanottuna ahdisti ja inhotti koko ajatus mennä veteen. Onko ne nyt muka aivan pakko nähdä ihan läheltä? Mieluummin olisin vain makaillut veneenkannella oluttölkki kourassa katselemassa, kuinka joku revitään palasiksi vedessä ja huutanut perään, että mitäs minä sanoin! Tämähän oli vastaava juttu, kuin että jotain pahimpia psykopaattimurhaajia sullottaisiin jonnekin pimeään kellariin ja sitten sinne päästettäisiin turisteja pyörimään. Joo, ei mitään hätää, ihan turvallista se on. No eihän tätä tilaisuutta kuitenkaan voinut jättää käyttämättä, joten sekaan veteen vaan syötiksi sätkimään. Todella pelottavaa oli välillä kun hai tuli ihan suoraan kohti, selvästi tarkkaillen, että minkälainen saalis olisi kyseessä ja hipaisten ihoa ohi mennessään. Aaaargh!! Jos veden alla voisi huutaa tukehtumatta niin olisin huutanut. Onneksi minun tapauksessa haille olisi vain luita pureskeltavaksi, joten hait ei jaksaneet sen enempää vaivautua. Nähtiin ainakin paljon mustaevähaita, jotka ei myöskaan ole kuulemma ihmiselle vaarallisia (linkki) ja jotain muitakin valtavia haita pohjassa kyttäili. Meille riitti haiden kanssa telmiminen kuitenkin siinä kohtaa kun yksi yritti tempaista action camia Katjan kädestä. Ei se toki hain vika ollut, koska se luuli varmasti kädessä ollutta kameraa kalaksi, mutta olin todella valmis poistumaan vedestä siinä kohtaa. Tää oli niin tässä!

Lopuksi oli vielä pysähdys yhdellä motulla, jossa oli tarjolla oikein hyvä ruoka, ukulelen soittoa ja varmaan tämän reissun tuhannes kookoksen avausesitys. Tämä ruokapöytä vedessä toimii kivasti aina ja kun pienikin pala tipahtaa veteen, niin ympärillä on heti satoja värikkäitä kaloja pyörimässä. Ihan kiva ja onnistunut retkipäivä ja suosittelen ehdottomasti tekemään tällaisen retken Bora Boralla. Näistä ohjelmaosuuksista en niin tässä vaiheessa enää kauheasti perusta, mutta merenalainen maailma oli todellakin näkemisen arvoinen täällä. Merenelävien kanssa pääsee todella läheiseen kontaktiin ja koska vesi on todella kirkasta, ei tällaista kokemusta kaikessa komeudessaan tai karmeudessaan monessa paikassa saa. 

Illalla käytiin vielä seuraamassa paikallisen kulttuuritapahtuman avajaisia ja nyt valmistaudutaan jo taas saaren vaihtoon. Kyllähän täällä olisi vielä mainiosti viihtynyt pidempään ja ehkä täytyy ottaa vielä joku päivä uusiksi.

Pakko sanoa, että Bora Bora oli täysin erilainen kuin mitä olin odottanut - ja sanon tämän nyt onneksi positiivisella tavalla. Odotin jotain kylmää ja kolkkoa luksuspaikkaa, jossa tekohymyt huulilla ihmiset odottaa dollareita, mutta onneksi se oli täysin väärä mielikuva. Vaikka Bora Bora hiukan maineensa vanki onkin, niin totuus onneksi on, että tämä on ihan oikea paikka, jossa asuu vaatimattomia paikallisia ihmisiä, jotka ei todellakaan kaipaa mitään bling blingiä ja luksusta. Heille Bora Bora on lämmin koti, eikä mikään muovinen, ällöttävä luksusparatiisi. Mitä tähän markkinamiesten luomaan Bora Boraan tulee, niin se on minun mielestä kuin joku ikääntyvä Hollywood tähti, jonka kulta-ajat on jo auttamatta takanapäin. Kaikki paikat on vuosien varrella pumpattu täyteen silikonia ja botoxia ja nyt koko paketti voi levitä käsiin hetkenä minä hyvänsä. Bora Boran luksuselämä on enää yhden askeleen päässä jonkinlaisesta yksinäisestä lääkeöverilopusta. Nyt kannattaisi hyvissä ajoin myöntää, että luksusbuumi on ohitse, ennen kuin kaikki paikat on konkurssissa ja alkaa markkinoimaan tätä paikkaa hiukan keskiluokkaisemmalle väelle. Sillä osastolla riittäisi taatusti väkeä tänne pilvin pimein tulemaan ja edellytykset on todellakin Bora Boralla sen suhteen kunnossa. Ei kun uutta matoa koukkuun.

Bora Boran laguuni on kieltämättä todella upea, mutta jos ihan totta puhutaan, niin kyllä Moorea oli kokonaisuudessaan uhkeampi, muodokkaampi, salaperäisempi ja kauniimpi kuin Bora Bora. Tässä nimessä on vaan niin legendaarinen kaiku, että se vetää ihmisiä merten takaa kuin seireeni puoleensa. Jos sanoo, että kävin Moorealla, niin ketään ei kiinnosta tippaakaan, mutta jos sanot, että kävin Bora Boralla, niin päät kääntyy välittömästi: Ooooh! OOOOH! Näin se vaan menee elämässä. 

Kiva oli käydä, mutta nyt eteenpäin.

Moorea, Tahiti

Aamulla kun heräsin ja avasin hotellin verhot, tyrmistyin. Moorea, jonne ollaan tänä aamuna lentämässä, näkyi heti lentokentän takana ja sinne vetäisi kroolaamalla noin viidessä minuutissa. No ei nyt ihan ehkä sentään, mutta ei paljon puutu. Tässä lentämisessä ei kyllä ole järjen hiventä ja kone ei taatusti ehdi nousta sataa metriä korkeammalle, kun pitääkin jo alkaa laskeutumaan. Tämä on yksi typerämpiä temppuja, mitä ollaan ikinä tehty, mutta koska tämä pätkä kuului osana Tahitin lentopassiin, niin minkäs teet. Ensimmäinen Tahitin vinkki: kannattaa mennä Moorealle lautalla.

Ilma oli tänään Tahitilla kuin morsian - ja se morsian hiukan haastavampaa sorttia - mutta onneksi lämpötila oli sentään kohdillaan. Vyöryttiin kello 10.30 aikoihin mäki alas reppuinemme lentokentälle, jossa hyppäys Air Tahitin ATR 72 koneeseen ja tarkasti kellosta mitattu lentoaika Moorealle oli tänään 7 minuuttia 26 sekuntia. Hauskasti kahden minuutin lennon jälkeen tuli "aloitamme laskeutumisen" kuulutus.

MOOREA

Asukkaita 17 000

Vastassa meitä oli varatun majoituksen (Mark's Paradise) omistaja, 80-luvulla tänne muuttanut, erittäin mukava amerikkalainen mies (yllättäen nimeltään Mark), ja koska matka oli melkoisen pitkä, ehdittiin ajon aikana jutella matkustelusta yhtä sun toista. Tämä Mark ei ollutkaan mikään ihan turha tapaus, vaan hän oli matkustellut ennen Moorealle asettumistaan ympäri maailmaa - jopa suomessa. Onneksi muistikuvat oli sen retken suhteen ihan positiivisia. Todella mukavan ja ystävällisen tuntuinen tapaus oli Mark.

Moorea ei ole mikään ihan pieni saari, joten liikkumisen suhteen tulee heti ensimmäiset haasteet. Lenkki saaren ympäri on noin 62 kilometriä, joten auto tai skootteri on pakko vuokrata, jos jotain meinaa täällä oikeasti nähdä. Ei missään nimessä kannata tulla tänne ilman etukäteen varattua majoitusta (myös kuljetus pitää varata), sillä siitä sopasta syntyy helposti iso lasku. Julkinen liikenne on olematonta ja taksit todella kalliita, eli niiden varaan ei voi laskea yhtään mitään. Molemmilla puolilla tien reunassa kulkee täällä Moorealla hienosti pyörille varatut väylät, joten jos olet fillarimiehiä, niin se onnistuu kyllä oikein mainiosti. Sähköfillari olisi täällä oikea unelmien kulkupeli.

Vaikka ilma oli tänään hiukan huonohko, niin maisemat oli silti matkalla majoitukselle todella komeat. Juuri sellaisia kuin mielikuva Tahitista: Korkeita, vihreitä, pilvien ympäröimiä vuoria ja rannan puolella todella turkoosia kirkasta vettä. Jännä, että näin lyhyellä lennolla maisemat muuttui aivan totaalisesti ja tuntuu ihan kuin oltaisi taas jossain pienellä saarella kaukana kaikesta. Välillä kuuluva lentokoneen jylinä ainoastaan muistuttaa, että ollaan kuitenkin ihan lähellä Tahitin pääsaarta. Jotenkin kuvittelin näkeväni täällä paljon enemmän turisteja, mutta onneksi olin sen asian suhteen väärässä.

Oltiin alkuun ajateltu, että voitaisiin jopa telttailla täällä Moorealla, mutta kun nähtiin, miten kiva tämä tarjolla oleva bungalowi oli ja miten kohtuullisella hinnalla se saatiin (52€/yö), niin taatusti ei telttailtu yhtään mitään. Maakin oli aivan märkää, joten ei hirveästi houkuttanut se ajatus. Tämä "Mark's Paradise" ei sijaitse rannalla, eikä tässä ihan välittömässä läheisyydessä ole juurikaan mitään erikoista, mutta maisemat on todella komeat ja tunnelma pihapiirissä hyvin rento ja rauhallinen. Bungalowit on todella siistejä ja tähän meidän omaan mahtuisi itse asiassa 10 ihmistä nukkumaan, joten elintilaa riittää. Korkealla katon rajassakin on vielä yhdet nukkumispaikat, jos ei pelko öisestä putoamiskuolemasta haittaa unia. Myös ihan kunnollinen keittiö löytyy ja siinä säästää pitkän pennin kun voi itse valmistaa ruokia. 

Huomattiin hyvin pian, että tässä bungalowin terassin alla majailee 10 koiranpentua, jotka tietysti otti meidät heti omakseen. Heti kun aamulla herätään, koko katras juoksee terassille ja alkaa hirveä kilpailu siitä, ketkä mahtuu syliin istumaan. Suihku ja wc sijaitsee talon takana, tavallaan ulkona, ja siellä käydessä kymmenen koiranpentua roikkuu välittömästi lahkeisssa kiinni. Emo käy aina välillä tässä meidän terassilla syöttämässä pennut (noin 30 sekuntia) ja häviää sitten taas omille teilleen. Jos tykkäät eläimistä, niin tämä kaikki on varsin hauskaa lisäohjelmaa. Jos taas et tykkää mistään eläimistä, niin sanon suoraan, että sinussa on jotain vikaa, mene takaisin ovisilmälle kyttäämään, rappukäytävässä syttyi juuri valo ja joku saattaa liikkua siellä. Ettei vaan naapurin kissakin tepastelisi pihamaalla?

Polkaistiin heti ensimmäiseksi majatalon fillareilla läheiselle kaupalle ja sen jälkeen vielä tietä useampi kilometri toiseen suuntaan, pysähtyen kohdassa, jossa jonkinlainen pieni joki laski mereen. Pysähdyttiin sen takia tässä kohtaa, että havaittiin hurjaa loisketta vedessä ja kymmeniä haita taisteli raivoisasti jostakin saaliista vedessä. Oli aika hurjaa katseltavaa, vaikka ei nämä nyt mitään tappajahaita olleetkaan. Hait tykkää erityisesti tällaisesta sameasta vedestä, missä voi arvaamatta hyökätä saaliin kimppuun, joten näitä paikkoja kannattaa uidessa varoa. Kirkkaassa vedessä on useimmiten turvassa. Muka. Haishown jälkeen polkaistiin takaisin kämpille ja loppuilta meni ihan vaan koiranpentuja terassilla silitellessä, Hinanoa hörppiessä ja suunnitelmia huomiselle punoessa.

Koska meidän bungalowissa ei ollut ikkunoita ollenkaan, vaan ainoastaan hyönteisverkot ja kevyet, tuulessa lepattavat kangasverhot, niin viritettiin illalla isoja simpukoita ja korallin palasia pitämään verhot ikkunan edessä paikallaan. Tämä olikin ihan hyvä idea siihen asti, kunnes yöllä tuli valtava tuulenpuuska ja linkosi ne kivet suoraan alas nuppiin. Aika ikävä tunne herätä. Yritettiin sen jälkeen keksiä vaikka mitä ihme virityksiä pitämään verhoa paikallaan, mutta mikään ei auttanut. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi nukkua kokonaan peiton alla, pahimmalta viimalta piilossa.

Harvinaisen upea trooppisten lintujen laulu herätti lauantaiaamuna uuteen Tahitin päivään ja koska ilma näytti varsin lupaavalle, päätettiin vuokrata skootteri ja vetää sillä samantien Moorean ympäri. Paikallisen vuokraamon hinta oli melko härski (5000XPF/42€), varsinkin verrattuna Rarotongan 8€/päivä hintaan, mutta päätettiin silti ottaa skootteri päiväksi alle. Jos pienitehoinen skootteri (50cc) on jo tämän hintainen, niin en halua edes tietää, mitä autonvuokraus voi täällä oikein maksaa? Majoituksen omistaja tilasi skootterin pihalle toimitettuna ja ei mennyt kuin 15 minuuttia, niin Peugeot (tietenkin) pörisi pihalla lähtövalmiina.

Jyrättiin päivän aikana koko saari ympäri ja skootteri jaksoi jopa vääntää ylös (juuri ja juuri) maisematasanteelle, Belvedere kukkulalle. On se vaan myönnettävä, että kyllä tätä Tahitia on maisemilla siunattu! Härre gud, aivan uskomattomat maisemat joka puolella! Rantapysähdykset otettiin upealla Cook's Bayllä ja lentokentän läheisellä Temae beachillä, joka luultavasti on hienoin ranta Moorealla? Vesi on todella sinistä ja ympäröivät maisemat upeita, mutta ei tämä silti mihinkään minun upeimmat rannat listalle mene. Sen verran hienoja paikkoja on jo tälläkin reissulla jo nähty. Koko päivä meni tähän meidän  "tee-se-itse-saarikierrokseen" ja sanoisin, että varsin antoisa päivä.

Seuraavana aamuna käytiin vielä isossa marketissa hakemassa ruokia lopuille päiville ja ajettiin samalla saari ympäri vielä toiseen otteeseen, tällä kertaa vastapäivään. Tänään oli ehkä vielä hienompi ilma kuin eilen ja nähtiin maisemat jälleen aivan uudessa valossa. Melkein suosittelenkin ajamaan tämän Moorean ympäri muutamaan eri otteeseen ja eri suuntiin. Skootteri olisi tietenkin pitänyt tankata ennen palautusta, mutta yllättäen bensa-asema ei ollutkaan auki näin sunnuntaina, eikä edes kortilla saanut bensaa. Tämä olikin melkoinen yllätys! Onneksi menovesi sentään riitti vielä takaisin kämpille. Ei auttanut mikään muu kuin palauttaa skootteri tankki tyhjänä ja maksaa vuokraamon hinta (1000XPF) tankkauksesta.

Loput päivät Moorealla ajeltiin ihan vaan fillareilla ja käytiin päivisin uimassa Pineapple Beachillä, noin 3 kilometriä päässä majoitukselta. Täällä Tahitilla on se hyvä puoli, että ranta ei voi olla yksityisomistuksessa ja tyhjätaskutkin saa täten mennä miljonäärien kauhuksi samalle rannalle pyörimään. Ainut ongelma on, että yleiset väylät tieltä rannalle on huonosti tai kokonaan merkkaamatta, eli todellinen salapoliisi saa välillä olla, että löytää reitin rannalle. Pineapple Beachillä sijaitsee myös todella kiva rantaravintola, josta on hienot maisemat laguunille ja hyvä snorklauspaikka suoraan edessä. Katja kävi tässä snorklaamassa, mutta ei mitenkään kauheasti kuitenkaan vakuuttunut näkemästään. Ihan käytännön vinkkinä kerron, että paras uimapaikka sijaitsee ravintolalta muutaman sataa metriä rantaa pitkin etelään, lentopallokentän kohdilla. Todella hieno paikka!

Eli sellainen oli eka Tahitin kohde Moorea. Minkäänlaisia odotuksia tai ennakkotietoja ei saaresta ollut, joten ihan puhtaalta pöydällä lähdettiin liikenteeseen. Maisemat oli lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna törkeän upeita! Julkisen liikenteen puuttuminen ja autovuokraamojen kovat hinnat asettaa budjettimatkaajalle melkoisia haasteita, mutta sijainti aivan pääsaaren kupeessa on melko otollinen. Sanon suoraan, että Papeetessa ei kannata kovin montaa tuntia aikaa tuhlata, vaan äkkiä lautta alle ja Moorealle. Automaateista saa Moorealla käteistä ja luottokortit pelaa, joten hommat on kunnossa senkin suhteen. Mitä tulee juttuihin, että Tahitilla oltaisiin jotenkin tylyjä reppureissaajalle, niin ainakaan Moorealla tämä ei pitänyt ollenkaan paikkaansa. Kaikki paikalliset oli todella mukavia ja tervehtivät iloisesti aina vastaan tullessa. Mark's paradise majoitusta suosittelen hyvin lämpimästi jos olet Moorealle tuossa. Nyt kuitenkin seuraava saari kehiin...