Auckland

Alkuun muutama jännä Uuden-Seelannin fakta:

• Uuden-Seelannin "oikea" nimi on Aotearoa (pitkä, valkoinen pilvi).

• Auckland ei ole Uuden-Seelannin pääkaupunki, vaan Wellington - joka on maailman eteläisin pääkaupunki. https://fi.wikipedia.org/wiki/Wellington

• Ihmisiä Uudessa-Seelannissa on noin 4,5 miljoonaa, lampaita yli 60 miljoonaa.

• Uusi-Seelanti on ydinvoimavapaa maa. (Kuka tervejärkinen nyt haluaisi maailman puhtaimpiin kuuluvaa luontoa tai juomavesiä riskeerata? ...ÖööÖö - hetkinen??

• Kiivilintu on Uuden-Seelannin kansallinen tunnus. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiivit

• Kiivihedelmä ei alunperin ole lähtöisin Uudesta-Seelannista vaan Kiinasta. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiivi_(hedelm%C3%A4)

• Uuden-Seelannin lentävän spagettihirviön kirkolla on oikeus vihkiä aviopareja. https://fi.wikipedia.org/wiki/Lent%C3%A4v%C3%A4_spagettihirvi%C3%B6

• Uusi-Seelanti julisti sodan suomelle 7.12 1941.

Auckland

Auckland on tulivuorten (suurin osa sammuneita) ympäröimä, vihreä, vehreä ja mahtavaa, positiivista pöhinää kupliva kaupunki Uuden-Seelannin Pohjoissaaren luoteisrannikolla. Aucklandin suurkaupunkialueella on asukkaita 1,45 miljoonaa, eli Uuden-Seelannin asukkaista siis melkein kolmasosa asuu tällä alueella. Se on enemmän kuin koko Eteläsaarella yhteensä.


Koska Auckland todellakin siis on rakennettu vanhojen tulivuorten rinteille, niin jyrkkiä mäkiä riittää, ja kun tästä meidän YHA-hostellilta alas keskustaan laskettelee, niin ei majoitukselle päivän aikana kyllä mielellään montaa kertaa palaa. Jos kameran muistikortti tai teline unohtuu huoneeseen niin siellä saa olla minun puolesta ihan rauhassa.

Minun mielestä Auckland on suureksi kaupungiksi todella miellyttävä tapaus ja lämpötilakin säilyy melko siedettävänä ympäri vuoden. Näin suomalaisena tuntuu todella mahtavalle, että valoa riittää pitkälle iltaan ja aurinko laskee näin kesäaikaan Aucklandissa vasta kello 20.30 aikoihin.

Aucklandin ikävänä puolena voi mainita surulliset ihmiskohtalot, joita näkee paikallisissa puistoissa tai keskustan kaduilla kerjäämässä. Tyynenmeren saarilta nimittäin monet tulee tänne leveämmän leivän perässä ja kun hommat ei sitten menekään ihan putkeen, niin se kapeampikin leipä loppuu hyvin äkkiä kokonaan. Saarilla yhteisö on niin tiivis, että ketään ei jätetä pulaan, eikä kenenkään tarvitse olla nälässä, mutta täällä sitä turvaverkkoa ei ole ja pudotus onkin sitten suoraan pää edellä asfaltille.

Ikävä kyllä Uuden-Seelannin hintataso tuntuu suomalaisesta myös kotoisalle, mutta kaikki on puhdasta, tuoretta ja todella hyvää! Laatu on ihan eri tasoa kuin suomessa. Huomattavasti halvemmalla selviää, jos yhtään tietää, mistä kaupasta käy ruokatavaransa ostamassa tai mistä lounaansa huiviin huitomassa. Aasialaisia ravintoloita (ja kebab-mestoja) on joka nurkalla ja niissä on päivittäin hyviä tarjouksia, joita kannattaa hyödyntää. Oikein superpihtarille tiedoksi, että esim. tässä meidän YHA:n keittiössä on lokero, jonne lähtevät asukkaat voi jättää ylijäämäsafkat ja sieltä voi väijyä jämiä. Vedä sieltä ketsuppia ja majoneesia huiviin pahimpaan nälkään, niitä nimittäin ainakin näyttää jäävän paljon. Tässä kohtaa reissua ei onneksi olla vielä ihan siinä pisteessä.

Nyt varoituksen sana:

Vaikka Auckland oikein mukava paikka onkin, niin sitä virhettä ei missään nimessä kannata tehdä, että tulee pelkästään tänne, koska sitten missaa kyllä Uuden-Seelannin parhaat palat - ja niitä todellakin riittää! Tästä kun lähtee suuntaamaan etelään, niin maisemat vaan kaunistuu kilometri kilometriltä. Itse ollaan aiemmilla reissuilla suosittu sellaista vaihtoehtoa, että lentämällä ensin eteläsaarelle ja sieltä hiljakseen suuntaa sitten ylöspäin. Laskeutuminen vuorten väliin, sinisten järvien syliin Queenstowniin on sellainen kokemus, joka ei jätä kylmäksi edes suomalaista. On muuten valittu jossain listoissa maailman upeimmaksi laskeutumiseksi. http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2015051319681507_ma.shtml

Tämän reissun ensimmäinen Aucklandin visiitti meni hiukan ikävä kyllä flunssan kourissa kärvistellessä, mutta Korealaisesta marketista ostettujen ihmejuomien ansiosta olin sentään viikonloppuna jo pelikunnossa. Viikonloppuna olikin valtavasti kaikenlaisia kivoja tapahtumia ja oli paikallista meripäivää, katutaiteilijajuhlaa, kalamarkkinaa ja siihen päälle vielä jonkinlainen Maorijuhla. Satamassa Aucklandin sinfoniaorkesteri soitti elokuvasävelmiä ilotulituksen kera ja yllättäen Finlandia-hymni tärähti myös komeasti ilmoille. Mount Edenille tietysti myös kiivettiin yhtenä kauniina päivänä maisemia katsomaan ja niskamme auringossa polttamaan.

Kiva pysähdys, mutta huomenna lähdetään aikaisin aamulla hiukan rauhallisemmille seuduille kohti Taupoa.

Honolulu - Auckland.

Voi taivahan talikynttilät, mikä olo kun aamulla heräsin! Flunssa ei todellakaan ollut enää mikään poikanen, vaan oikea hirvittävä, röhkivä, kuolaava emäflunssa! Joka paikkaan särki, hikeä puski ja putket ihan tukossa! Kunnon miesflunssa siis ja nyt pääsen varmasti valittamaan monta päivää putkeen. Tulipa hiukan inhottavaan paikkaan taas tämä, koska tänään pitäisi koko päivä rymytä laukkujen kanssa ja istua lentokoneessa tuntitolkulla räkimässä ympäriinsä. Hiukan kuitenkin tunnelmia piristi ajatus, että seuraava kohde on Uusi-Seelanti, joka on ehdottomasti yksi minun lempipaikkoja maailmalla!

Bussi Waikikilla

Kello 9.50 hypättiin Waikikilta bussiin ja kylläpä matka lentokentälle kesti taas ikuisuuden tänään. Bussilla mentäessä Honolulun maisemat on kaiken lisäksi sellaisia, että kaikille mielikuville, jonkinlaisesta paratiisimaisesta Havaijista voi heittää ikuisesti hyvästit. Ota siis kentältä tullessa taksi tai shuttle, jos vaan budjetti mitenkään antaa myöten.

Itse en varmasti tule Waikikille enää, ellei jostain syystä hinnat palaa järkevälle tasolle ja kaikenlainen resort-fee-amenity-fee-kunhan-keksitään-jotain-höpö-höpöä-että-saadaan-sinun-rahat-ryöstettyä-fee toiminta loppuu. Ja näen vieläkin painajaisia 5 dollarin kookoksesta! Paikassa, jossa kookoksia kasvaa joka puolella, yritetään repiä jopa kovempaa hintaa kuin suomessa, jonne kookokset on rahdattava tuhansien kilometrien päästä. Tätä en vaan sulata! Eikä sitä enää voi nykypäivänä käyttää minkäänlaisena tekosyynä hintoihin, että "kaikki täytyy tuoda muualta". Turhaa horinaa - melkein kaikki tavara (ikävä kyllä) nykypäivänä tuodaan jostain "muualta".

Hawaiian Airlines

Pyörittiin hetki Honolulun kentällä sekoilemassa, koska ei tiedetty, että Hawaiian Airlinesin kansainväliset lennot lähteekin kotimaan terminaalista. Silleen olisi tietysti ihan loogista, että kansainväliset lennot lähtisi kansainvälisestä terminaalista, mutta täällä on näköjään haluttu laittaa peli jännäksi.

Tiskillä kaikki meni lupaavasti siihen saakka, kunnes virkailija sanoo: " saisinko nähdä teidän jatkoliput Uudesta-Seelannista eteenpäin." Tähän saakka ei missään vielä oltu pyydetty ihan fyysisesti näyttämään mitään lippuja, joten koko asia oli unohtunut ja eihän meillä tietysti mitään sellaisia ollut tulostettuna. Onneksi ylipäätänsä oli varattu seuraava lento, koska ilman ei olisi ollut tänään mitään asiaa koneeseen. Honolulun kentällä ei tietystikään (tällä puolella) ollut mitään nettiyhteyttä (ja toisellakin puolella - kuinka ollakaan - kallis maksullinen), puhumattakaan mistään tulostuspisteestä, joten nyt oltiin suoraan sanottuna liemessä.

Vauhdilla takaisin kansainväliseen terminaaliin, jossa onneksi oli American Airlinesin tiski sattumalta juuri auki ja sieltä tulostivat meille ystävällisesti todisteen jatkolippujen olemassaolosta. Onneksi lähdettiin tänään ajoissa, koska muuten ei olisi millään ehditty koneeseen. Aivan uskomaton ryysis oli myös turvatarkastuksiin ja jotenkin tämä Honolulun kenttä alkaa käydä selkeästi liian pieneksi tälle järjettömälle ihmismääärälle, mikä täällä liikkuu.

Honolulu

Kerran meidät kuulutettiin vielä näyttämään jatkoliput uudestaan tiskille ja juuri kun oltiin astelemassa koneeseen, niin vielä kertaalleen pyydettiin näyttämään ne liput. Onpas tämä nyt tiukkaa Uuteen-Seelantiin mentäessä ja pistä nyt mieleen, että ilman jatkolippua on kyllä ihan turha yrittää. Itse tykkään pitää matkasuunnitelmaa melko avoimena, mutta seuraava maa pitää nykypäivänä aina olla varattuna, ennen kuin poistuu edellisestä.

Päivän lento Honolulusta Aucklandiin oli noin 9 tuntia, lentoyhtiönä Hawaiian Airlines ja hyvä, uusi, kivasti Havaijiteemalla sisustettu ja valaistu A330-kone. Ja olipa paras turvallisuusvideo ikinä - siis wau!! Harvemmin näkee turvallisuusohjeita hulatanssin keinoin esitettynä. Videon voi katsoa täältä: https://www.youtube.com/watch?v=RezCPSi9wBY

Melkoista turbulenssia pukkasi taas vaihteeksi, mutta olipa huikea kokemus katsella Gravity-elokuva, kun kone samalla heittelehtii puolelta toiselle. Aivan uusia ulottuvuuksia tuli elokuvaan ja näin tämä pitäisi aina katsoa!

Pari kuukautta sitten Majurolta Honoluluun lentäessä saatiin yksi ylimääräinen päivä elämäämme lisää, mutta tänään oli aika tasata tilit ja maanantai 25.1 poistui meidän kalenterista kertarysäyksellä. Mikä viheltäen tulee, se säästäen menee. Päivän budjetti 0€!!!

Auckland

Aucklandiin laskeuduttiin siis tiistaina 26.1 kello 22.30 paikallista aikaa, jossa omituisesti jouduttiin koko porukka istumaan vielä koneessa paikallaan, kun sisätilat sumutettiin, jollain ihme myrkyllä läpikotaisin. X-files kamaa. En tiedä mitä oikein pelkäävät Havaijilta tänne tulevan?

Maahantulotarkastukset meni onneksi todella nopeasti, jonka jälkeen jyrättiin välittömästi bussilla (Sky Bus 16NZD/henkilö) keskustaan. Täällähän oli paljon lämpimämpäää ja kosteampaa kuin Havaijilla ja hikeä pukkasi oikein tosissaan, kun kiivettiin kaikkine laukkuinemme karmivan jyrkkää mäkeä ylös YHA-hostellille. Täällä Aucklandissa on melkein yhtä hurjia mäkiä kuin San franciscossa ja nyt alkoi voimat olla tämäpäivän osalta kyllä tässä.

Uuden-Seelannin YHA:t on hyväksi havaittu jo edellisillä reissuilla ja ne on todella toimivia ja siistejä. Tällä kertaa meillä on myös aika huikea maisema suoraan huoneesta (ja vessasta) Sky towerille. Vaikka nimi on nuorisohostelli, niin kaiken ikäiset voi näitä äyttää ja tosi iäkkäitäkin ihmisiä näissä paljon näkee. Okei, hinnasta voi olla montaa mieltä ja riippuu ihan siitä mihin vertaa. Meidän kahden hengen huone on 35€/yö, joka toki on tuhannesosa Havaijin hinnoista, mutta enemmän kuin Floridan kämppä - joka ajatuksena tuntuu kyllä aivan mielipuoliselta.

Nyt on pakko toipua muutama päivä ja katsellaan sitten lisää. Aivan mahtavaa kuitenkin palata taas Uuteen-Seelantiin!

Hanauma bay & Koko crater trail.

Ensin hyvät uutiset: 

American Airlines lähetti pahoittelusähköpostin ja lahjoitti meille maileja hyvityksenä edellisten lentojen soheltamisesta. Erittäin hyvin hoidettu!

Sitten huonot uutiset:

Autovuokraamo todellakin veloitti pariin kertaan vuokraushinnan ja katsotaan nyt mitä tapahtuu. Jos ei tule rahoja takaisin, niin kerron tässä kyllä mikä yhtiö on kyseessä. Erittäin huonosti hoidettu!

Lauantaikuntoilu

Hanauma bay

Koska herätään aikaerojen takia tosi aikaisin täällä (kello 05 tänään), eikä muutenkaan huvittanut tippaakaan jäädä Waikikin lauantaikaaosta seuraamaan, päätettiin tehdä retki Hanauma baylle ja vetäistä samalla "kevyenä" aamukuntoiluna ylös Koko kraaterille. Tänään oli aamulla hiukan liian viileää minun vanhoille luille, mutta oikein sopiva ilma tällaisiin kiipeilyhommiin.

Kiipeäminen ylös Koko kraaterille on todellinen Oahun kuntoiluhaaste, mutta sanon ihan suoraan, että ei kannata lähteä soitellen sotaan. Jonkinlaisessa kunnossa on oltava ja kaikki korkeanpaikankammoiset voi unohtaa tällä puheella koko ajatuksen. Tämä ei siis ole mikään helppo turistijuttu, vaan vakavan loukkaantumisen riski on koko ajan yhden harha-askeleen päässä. Vettä pitää olla mukana reilusti , hyvät kengät, hattu, aurinkorasvaa, pieni pyyhe ja kannattaa aloittaa aikaisin aamulla kun ei ole vielä hirveän kuuma. Jos haluaa helpomman kiipeämiskokemuksen Oahulla, niin Diamond Head on melko helppo - mutta jengiä yleensä aivan liikaa.

Koko crater

Kun oli noin viisi minuuttia bussilla körötelty kohti Hanauma bayta, kävin katumaan koko päätöstä lähteä apinana kiipeilemään. Onko tämä nyt ihan pakko tehdä taas? Eikö viime kerralla jo vannottu, että varmasti ei ikinä enää lähdetä tähän hommaan! Olisi sittenkin pitänyt jäädä vaan rannalle makoilemaan.

Bussimatka (bussi numero 22) Waikikilta Hanauma baylle kesti noin 30 minuuttia ja maksoi 2,50 dollaria, että siinä ei pääse kyllä rahastuksesta narisemaan. Hanauma bay on ehdottomasti yksi Oahun upeimpia paikkoja, mutta itse rannalla ollaan käyty jo niin monta kertaa, että tällä kertaa tyydyttiin vaan ihailemaan maisemia ylhäältä käsin. Hanauma baylle pitää maksaa pääsymaksu (7,50 dollaria) ja katsoa opastusvideo, ennen kuin pääsee alas rannalle kirmaamaan ja koralleja tuhoamaan. Jos tulet omalla autolla, niin turha edes yrittää löytää parkkipaikkaa kello 09 jälkeen. Tiistaisin Hanauma bay on kokonaan suljettu. Turistirysä? Ehdottomasti - mutta hieno sellainen.

Hanauma baylta pääsee kätevästi kävelemään läheiselle Koko kraaterille, heti päätien toiselta puolelta lähtevää tietä pitkin. Siinä on puomi edessä, mutta sen pääsee kävellen tai fillarilla kiertämään helposti ja jatkamaan mäkeä alas. Maisemat on matkalla todella upeita, mutta rentouttavaa luontoretkeä hiukan häiritsee läheiseltä ampumaradalta kuuluva jatkuva tulitus. Todella ärsyttävää.

Ilma oli onneksi hiukan pilvinen siinä vaiheessa kun aloitettiin kiipeäminen, mutta silti vaan alkoi hiki valumaan välittömästi jo muutaman portaan jälkeen. Ja reilusti yli tuhat oli tänään noustavana! Ai, että tykkään siitä, kun aurinkorasvat valuu otsalta pitkin silmiä ja polttaa about verkkokalvot irti päästä. Koska oli viikonlopppu, niin paljon muitakin ihmisiä oli tänään ylös pyrkimässä ja suorastaan ruuhkaa oli jossain kohdissa. Noin puolessa välissä on hyvin pelottava kohta, jossa kävellään tyhjän päällä olevia ratapölkkyjä pitkin ja siitä ei todellakaan kannata sitten pudota läpi.

Kiipeäminen ylös kesti meiltä tänään noin 45 minuuttia ja harvinaisen tahmealta tuntui meno. Useamman tauon joutui pitämään matkalla ja jotenkin tuntuu, että sain taas lentokoneesta jonkinlaisen flunssanpoikasen. Ylhäältä mäeltä on mahtavat maisemat ympäri Oahun saarta, että silleen tämä kiipeäminen kyllä palkitsee. Paras palkinto on kuitenkin se, että saat mission hengissä suoritettua ja itsesi voitettua. Homma ei tosin todellakaan ole hoidettu vielä tässä kohtaa. Ei sinne päinkään.

Hetkinen kun oli ylhäällä maisemia ihmetelty, niin joku vanhempi mies, joka oli juuri saanut itsensä ylös puuskutettua, tuupertui ja sai jonkinlaisen sairaskohtauksen. Onneksi ylhäällä oli useita ihmisiä auttamassa, mutta tilanne oli siinä suhteessa vakava, että miten täältä nyt ketään saa alas? Nähtiin pian, kuinka ambulanssi tuli vuoren alapuolelle ja sieltä lähti äijät välineineen kiitämään mäkeä ylös. Siis huh huh - en todellakaan haluaisi olla ensihoitaja täällä! Varmaan aika pelätty hälytystehtävä tämä vuori. Seuraavaksi paikalle tuli helikopteri, joka kuljetti potilaan köyden varassa alas vuorelta. Aika hurjan näköistä hommaa ja hyvä muistutus, että näin voi käydä. Paarit pyöri ja heilui rotkon yläpuolella siihen malliin, että jos ei jotain kohtausta vielä siinä vaiheessa ollut, niin tuon jälkeen varmasti oli.

Alas kraaterilta laskeutumisen tekee vielä vaikeammaksi se seikka, että jalat on tässä kohtaa jo aivan

tönkkönä ja koko äijä kuin puupökkelönä. Siinä on tiukat paikat selviytyä ehjänä alas, kun jalat saattaa lähteä alta yhtäkkiä. Sanoisin, että alastulo on paljon pahempi kuin kiipeäminen ylös.

Selvittiin kuitenkin yhtenä kappaleena ja käveltiin takaisin Hanauma baylle ja sieltä bussilla Waikikille. Bussissa oli äijä, joka puhui koko matkan kovaan ääneen puhelimeen ja riiteli jonkun kanssa - ainut vaan, että hänellä ei ollut puhelinta ollenkaan. Aika erikoinen ja hiukan pelottava tapaus.

Loppuilta oli yleistä pyörimistä Waikikilla ja lauantai illan hulashown katsomista. Nyt on sellainen ikävä juttu käsillä, että turistiviisumin päivät (90) alkaa olla täynnä - joten hyvin pian on taas jatkettava matkaa...

Waikiki: Ahneudella ei ole rajoja

Honolulu ja Waikiki on niitä paikkoja, joissa olisi pitänyt käydä 50 vuotta sitten jotain aitoa nähdäkseen - ja silloinkin olisi ollut jo ronskisti myöhässä. Olen nähnyt vanhoja valokuvia ja niissä meininki näyttää todella mahtavalle. Nykyisellään Waikiki ei oikein ole edes mikään oikea paikka enää, vaan joku kammottava Disney resort -tyylinen viritys ja hassunhauskan Mikki Hiiri puvun sisällä lymyää jotain todella tummaa ja kammottavaa.

Hotellihinnat on täysin pöyristyttäviä ja jo maksetun "lopullisen hinnan" päälle lätkäistään lähtiessä nykyään vielä jotain täysin käsittämättömiä resort-fee-rahat-pois-idiooteilta -tyylisiä maksuja. Minne nekin rahat menee? Hotellit Waikikilla on pääosin vanhoja ja nuhjuisia hinnasta riippumatta. Tekisi mieli sanoa tässä meidänkin hotellilla, että ostakaa nyt niillä ylimääräisillä rahoilla vaikka purkki maalia ja paikkailkaa meidän huoneen seinät, niin on ehkä jotain hyötyä siitäkin maksusta. Olen käynyt Waikikilla vuosien varrella niin monta kertaa, että voin rehellisesti sanoa, että tämän hetkisille hinnoille ei ole täällä enää yhtään mitään katetta! Waikiki on ehdottomasti yksi maailman ylihinnoiteltumpia paikkoja - siis heti Helsingin jälkeen. Olisin äsken ostanut kookoksen pahimpaan ketutukseen, mutta 5 dollaria olisi siitäkin haluttu! Käsittämättömän röyhkeää! Alla olevalla kookosindeksillä (asteikolla 1-5 dollaria) voit kätevästi aina tarkistaa paikan härskiystason:

$1 tai alle = Normaali markkinahinta ja olet tekemässä ok kaupat.
$2 = Lievää turistihinnoittelua ilmassa, mutta jos on avattu ja pillit mukana niin hätätapauksessa menee.
$3 = Selvää k*setuksen makua!
$4 = Come oooon! Poliisi paikalle!
$5 tai yli = Sinua pidetään lukutaidottomana tai täysin imbesillinä.

Tällä mestalla ei ikävä kyllä siis nykyisin ole enää mitään moraalia, vaan ainut tarkoitus on viedä kaikki löysä raha pois turistien taskuista. Ostoskiimaiset turistit vouhottaa Louis Vuitton -laukut silmissä kiiluen menemään ympäri ostoskeskuksia, katsomatta edes ympärilleen. Oikean Havaijin kanssa tällä Waikikilla ei ole yhtään mitään tekemistä.

Paikallisia, aitoja, mukavan leppoisia Havaijilaisia näkee korkeintaan jossain hula-showssa, jonka jälkeen he palaavat äkkiä kotiinsa, jonnekin kauaksi Waikikista. Showt on kyllä sinänsä kivoja, että joskus jos sattuu oikein taidokas hulatanssija, niin on muuten aistillista ja esteettistä nähtävää - hiukan toista kuin joku suomalainen kansantanhu ja "kurtun" revittely.

Istuskeltiin äsken illalla vielä laiturilla, jossa oli paikallisia äijiä polttelemassa ja katselemassa auringonlaskua, niin eiköhän siihen pamahda joku vitivalkoinen hikiniskaturisti räpättämään, että ettekö osaa lukea: kylttihän herranen aika sentään kieltää tupakoimisen!!! Okei, en itsekään tykkää tupakansavusta, mutta jumankeuta jotain rajaa nyt! Tatä juuri tarkoitin - tähän on tultu! Tätä oikeasti pidetään jonain Disney resortina.

Kaikesta äskeisestä valituksesta ja vuodatuksesta huolimatta tykkään todella paljon kokonaisuudessaan Havaijista ja kun aikaisin aamulla käveltiin pitkin Ala Wai kanaalin reunaa (jota romanttisesti kutsun p*skaränniksi), pehmeiden aamutuulien hyväiltävänä, yritti aloha-tunnelma hetkittäin nostaa päätään jostain syvyyksistä. Melkein tuli pala kurkkuun. Ehkä oikean Havaijin sielu sittenkin on vielä hengissä, kaiken tämän hirvittävän muovin ja markkinapallojen alla! Tätä toivon koko sydämestäni! Suosittelen etsimään sitä sielua kuitenkin ihan muualta kuin Waikikilta...

PCB - Jacksonville - Dallas - Honolulu: Pitkä ja kivinen tie

Se ol nyt siinä - matka jatkukoon.

Todella mahtavat kaksi kuukautta vierähti Panama City Beachillä nopeasti, ja sekin on nyt sitten testattu, että Amerikassa voi elää (ainakin jotenkin) myös ilman autoa. Älä kuitenkaan kuvittele omistavasi mitään ihmisoikeuksia ilman autoa. Jengi tööttäilee ja huutelee kuittailuja, eikä jalankulkijaa muutenkaan hirveästi kunnioiteta. Porukka ei vaan kertakaikkiaan ymmärrä miksi joku kävelee.

Se on vaan fakta, että maailmassa ei ole kovin montaa paikkaa, missä voi katsella ilmaiseksi delfiinishowta omalla parvekkeella ja aivan uskomattomia auringonlaskuja siihen vielä kaupan päälle. Näin talvisaikaan on toki hiukan viileää, mutta itse ainakin suurena silmänruokakulinaristina valitsin tällä kertaa visuaaliset nautinnot lämpötilan sijaan. Enkä kadu yhtään!

Alettiin tässä kahden kuukauden aikana kyllä jo hiukan laitostumaan, eikä oikeastaan tehty koko aikana muuta, kuin käytiin kuntosalilla, rannalla kävelemässä, altailla uimassa, saunomassa ja marketissa ostamassa ruokaa. Samaa tuttua ja turvallista kaavaa joka päivä. Toisaalta, tarvitseeko elämässä edes jotain muuta kuin edellä mainittuja juttuja? Viimeisenä päivänä tuli komeasti sadas kuntosalikäynti täällä täyteen ja sitä voi pitää kahdessa kuukaudessa aika hyvänä saavutuksena. Tästä on nyt sitten kaiken luksuksen ja kaavoihin kangistumisen jälkeen hiukan jännittävää palata taas mieron tielle, pelottavaan, pahaan ulkomaailmaan. No kyllä tästä on nyt jo korkea aika lähteä taas eteenpäin.

Viimeisenä päivänä käytiin postittamassa iso laatikollinen tavaraa takaisin suomeen, koska tästä eteenpäin laukut saa painaa vain 10kg/henkilö. Piste. Ihan liikaa tuli taas otettua alunperin tavaraa suomesta mukaan. Otin jopa mustia paitoja jostain mielipuolisesta syystä mukaan ja niillä ei trooppisissa olosuhteissa todellakaan tee yhtään mitään. Postittaminen suomeen maksoi yli 70 dollaria, joten suosittelen minimoimaan kaiken huolellisestu jo lähtiessä, ettei joudu tälle tielle sitten.

Autovuokraamosta oli varattu auto kello 12, mutta eihän siellä toimistolla ketään siihen aikaan ollut edes paikalla. Eikä ollut muuten parin tunnin päästäkään ja jouduin soittelemaan perään, että voisiko joku nyt tulla antamaan sen varatun auton meille. Vaikutti hiukan sille, että toimiston ihminen oli himassa vaan vetämässä lonkkaa. Muutenkin koko touhu oli hiukan epäilyttävää ja olen melko varma, että maksujen kanssa ei mennyt hommat ihan putkeen. Varaus oli nimittäin jo maksettu kokonaan netissä, mutta nyt muka tässä toimistolla piti se kortti vielä höylätä. Katsotaan mitä tapahtuu...

Kello 22 lyötiin Floridan kämpän ovi viimeistä kertaa kiinni ja lähdettiin ajamaan kohti Jacksonvilleä, joka sijaitsee noin 450 kilometrin päässä Panama City Beachiltä itään. Tiesin kyllä, että matkasta on tulossa pitkä ja kivinen, mutta sitä en tiennyt, että Floridan teillä liikkuu yöaikaan ties mitä helavatin elukoita ja öttömönkiäisiä. Silmiä vaan kiilui joka suunnassa teiden reunustoilla ja todella valppaana sai olla koko ajan. Peurojakin näkyi vähän väliä toikkaroimassa jossain.

Eihän siinä olisi mitään ongelmaa jos jyräisi jollain Chevrolet Silveradolla, etelävaltioiden lippu perässä hulmuten menemään, niin kuin paikalliset - eikä sellaisella autolla ajaessa tarvitse paljon välittää, vaikka muutaman peuran tai alligaattorin päältä ajaisikin. Tällä meidän nuhapumpulla taasen (Toyota Yaris) jos täräyttää päin armadilloa, niin armadillon matka jatkuu, meidän ei.

Ajattelinkin siis ajella hyvin rauhallisesti halki öisen Floridan ja pitää jonkinlaisen virkistävän tauon Hardeesin tappopurilaisten kera, mutta Katjan kysymys: "onko Jacksonvillessä sama aika kuin Panama City Beachillä" romutti totaalisesti koko suunnitelman. Joo-o, eipä tullut sitäkään kaikessa vouhotuksessa ajateltua, että ajaessa siirtyy tunnin eteenpäin kello! Nyt olikin kiristettävä huomattavasti tahtia ja ajettava kertalaakilla koko reitti läpi. Ehdittiin onneksi juuri sopivasti kello 04.50 Jacksonvillen lentokentän lähtöselvitykseen.

Koska tullessa ärsyynnyin 25 dollarin laukkumaksuihin/henkilö, niin päätettiin tällä kertaa tunkea kaikki mahdollinen tavara käsimatkatavaroihin ja saatiin näin toinen ruumaan menevistä laukuista kokonaan pois pelistä. Niin kaikki muutkin nykyään tekee.

Tänään oli American Airlinesillä ilmeisesti jonkinlainen museokalustopäivä ja ensimmäinen lento oli ruppaisella MD-80 koneella noin 2,5 tuntia Dallasiin. Lähtiessä oli tänään niin kylmä, että koneen siivet oli aivan jäässä, josta lentoturmatutkinta-ohjelman seuraajana olin tietysti hyvin huolissani. Onneksi siivet suhkutettiin nopeasti glykolilla ennen lähtöä, mutta varmaan melko harvinaisia juttuja tällaiset jäätymisongelmat täällä.

Dallasissa käveltiin suoraan sisään seuraavaan koneeseen ja vähintään yhtä vanha, kämäinen 767-kone, katosta roikkuvine, valtavine kuvaputkitöllöineen. Lento onneksi aikataulunmukaisesti kuitenkin ilmaan ja olin jo pari tuntia kuolannut ja unelmoinut Havaijin palmureunaisista rannoista, kun fantasiat katkaisee tylysti koneen kaiuttimista kajahtava "DING: hyvät naiset ja herrat, koneessa on nyt niin paha vika (liittyi jotenkin paineistukseen), että välittömästi on palattava takaisin Dallasiin". Aaaaargh! Turvallisuus on tietysti tärkeä juttu ja takuulla ei tehdä tällaisia päätöksiä turhaan, koska kuluja tulee aivan järkyttävä määrä moisesta hommasta. Mutta sen tietää, mitä saa jos näin vanhoilla romuilla lentelee. Ikävä kyllä oltiin keskirivin paikoilla, joten en nähnyt, että missä kohtaa koneen tankit dumpattiin tyhjäksi ennen laskeutumista.

Dallasissa pari tuntia venailua ja ihmettelyä, kunnes viimein uusi kone oli portilla lähtövalmiina. Juuri kun oltiin saatu laukut ylähyllyille ja vyöt kiinni kajahtaa jälleen pahaenteinen "DING: koneessa täytyykin tehdä vielä lukuisia tarkastuksia ennen lähtöä, joten pyydämme ihmisiä poistumaan koneesta kaikkine tavaroineen. DING, DING ja keleen DING! Nyt alkoi minulla jo pikku hiljaa kilisemään päässä ja olisin voinut repiä koko kaiuttimet katoista johtoineen irti. Onneksi olen luonteeltani rauhallinen ihminen ja käyn ainoastaan päässäni tällaisia tuhoamisfantasioita läpi.

Muillakin alkoi jo pinna kiristymään tämän homman kanssa ja pääsy Havaijille tämän päivän aikana alkoi näyttämään vähintäänkin epätodennäköiseltä. Hotelli maksaa Honolulussa aivan älyttömästi, joten hiukan närästää, että eka päivä oli nyt jo sataprosenttisesti menetetty tapaus. Saatiin sentään 12 dollarin ruokakupongit, mutta lentokenttien hintatason tietäen, sillä ei nyt ihmeitä saa.

Kolmannella yrityksellä lykkäsi ja kello 15 viimein oltiin jälleen ilmassa kiitämässä kohti Honolulua. Meidän paikat sijatsi aivan perällä ja melkein koko matka (9 tuntia) oli sellaista vatkausta, kuin olisi istunut sisällä jossain proteiinisheikkerissä. Kyllä oli vatkattu olo ja monta tuntia heitti päässä vielä lennon jälkeenkin.

Honolulussa tietysti vielä pitkä bussimatka Waikikille, jossa oltiin vihdoin ja viimein kello 22 paikallista aikaa. Hereillä oltiin tässä kohtaa oltu jo yli 40 tuntia, joten töttöröö ja aloha vaan itelles!

Palataan asiaan, kunhan tästä on joskus toivuttu takaisin pelikuntoon. Tällaiset päivät ei mitenkään hirveästi kohota matkailumoraalia, mutta eteenpäin on elävän mieli...

PCB: Have yourself a very expensive Christmas!

Hou, hou, hou! Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille! Joulu tuli ja meni täällä Floridassa varsin rauhallisesti ja viihtyisästi. Oli ruokaa, juomaa, saunomista, uimista ja kaikkea mitä ihminen voi elämässään ikinä tarvita. Pelikaanit hienosti liiteli kunniakierroksia parvekkeen ohi ja ilmakin oli varsin lämmin ajankohtaan nähden, joskin ajoittain hiukan epävakainen. Ostettiin kaupasta pieni, valmiiksi paistettu, hunajamarinoitu kinkku, joka oli alustavista epäilyistä huolimatta todella hyvää! Itse asiassa jopa niin hyvää, että ostettiin joulun jälkeen vielä toinenkin ja ahmittiin se ahneisiin kitoihimme.

So far, so good - tähän saakka siis kaikki mahtavasti. 

Joulupäivänä Katja sitten yhtäkkiä huomaa: "hei, puuttuuko sinulla alahampaasta pala?" Kun katson peilistä, niin jonkinlainen jääkiekkoilijahan sieltä jumaleizon sentään kyttää takaisin ja alaetuhampaasta todellakin iso pala murtunut! Ei mitään hajua, missä kohtaa se on hajonnut, eikä muistaakseni joulunakaan mitään perisuomalaista turpasaunaa otettu. Ja juuri kävin ennen reissuun lähtöä hammaslääkärissä huollattamassa koko kaluston! Hiukan alkoi tässä kohtaa suoraan sanottuna leppoisa joulutunnelma "rakoilemaan", otti pannuun, ahdisti, hikoilutti, närästi ja pieretti - mutta minkäs näille voi? 

Hetkinen oli pähkäiltävä, että mitäs nyt tehdään, koska vakuutushan ei tällaisia juttuja taatusti korvaa ja hammaslääkäri Yhdysvalloissa maksaa todella paljon! Seuraava vaihtoehto oli, että joku poppamies repii sen hampaan mätääntyneenä irti jossain Tyynenmeren autiolla saarella myöhemmin ja saan ties minkä polion ja kuolion - joten kyllähän tämä nyt oli vaan pakko maanantaiaamuna käydä lähimmällä hammaslääkärillä ainakin tarkastuttamassa. Onneksi tässä oli Google mapsin mukaan yksi hammaslääkäri sopivasti ihan lähettyvillä.

Maanantaiaamuna sitten tallustelin synkkien pilvien saattelemana hammalääkärille, josta sain onneksi heti ajan tarkastukseen. Hampaalle olisi hammaslääkärin mukaan pitänyt tehdä vaikka mitä, mutta sanoin, että tehdään nyt ihan vaan välttämättömät jutut, joilla voin selvitä jonkun aikaa eteenpäin. Sitten viilattiin, pisteltiin puudutuksia, porailtiin ja tuskailtiin ikuisuudelta tuntuva aika - ja ulos kassan kautta 795 dollaria (noin 750€) köyhempänä! Aaaaargh! 

Tiesin, että tästä tulee kallis lasku, mutta kyllä tämä ylitti pahimmatkin kauhukuvat. Hetken ahdisti oikein tosissaan ja puski kylmää rengasta hanurin alle, mutta tein pieniä laskutoimituksia loppupäivän ja päätin siirtää kylmästi joitakin tulevia maksuja hiukan pidemmälle tulevaisuuteen. Näin tästä ehkä jotenkin selvittiin? Oliko hammaslääkäri sitten jotenkin paljon kehittyneempää ja huipputasoista täällä, joka selittää hinnan? Ei todellakaan ollut. 

Uusivuosi oli todella kiva, vaikka sää ei ollut mitenkään suosiollinen ja vettä tuli ajoittain inhottavasti niskaan. Perinteenä täällä on pudottaa 10 000 rantapalloa alkuillasta ihmisten pomputeltavaksi ja puolenyön aikaan taasen laskeutuu iso rantapallo alas rakettien ja musiikin säestämänä. Todella kiva ja omalaatuinen idea. Käytiin alkuillasta myös saksalaisessa oluttuvassa, jossa oli näin Floridaksi yllättävänkin aito tunnelma, eli hanurimusiikkia riitti ja tuopit oli mielettömän kokoiset. Käytiin jossain rokkibaarissakin vilkaisemassa, mutta siellä olisi pitänyt kyllä olla ongenkoukku maastolippiksessä ja ruutupaita, että olisi uskaltanut yhtään pidemmälle.

Okei, nyt aletaan pikku hiljaa valmistautua taas jatkoon ja tarkoituksena olisi laittaa karavaani jälleen liikkeelle 19. tammikuuta alkaen. Siitähän tämä homma sitten vasta todella alkaa. Viime päivinä on ollut havaittavissa hiukan stressitasojen kohoamista, koska tässä kohtaa pitää vetää tämän retken kannalta tärkeitä ja isoja päätöksiä. Kaikkeen ei tietenkään budjetti riitä, joten hiki otsalla koitetaan tehdä oikeita valintoja. Sen voin kuitenkin sanoa, että hienoja juttuja on tulossa, joten kannattaa pysyä kuulolla...