Aitutaki - Wellington

Tätä lähtöpäivää Aitutakilta olikin muutama päivä tässä jo pelätty saapuvaksi ja sieltähän se sitten tuli. Aivan liian nopeasti! Katti seikkaili jossain yöllä, mutta tuli kello 06 meidän viereen vielä viimeiset tunnit tyytyväisenä nukkumaan ja kuorsaamaan. Annettiin sille aamulla tupla-annos ruokaa ja istuttiin hetki terassilla, jonka jälkeen kuultiinkin jo lentokoneen lähestyvän ja nyt oli ikävä kyllä aika lähteä kentälle. Katti jäi iloisena odottamaan terassille, että kohta ne varmaan taas tulee takaisin, mutta tällä kertaa odotus voi olla melko pitkä. Oltiin todella surullisia ja ahdistuneita tästä tilanteesta ja paletaan taatusti  ikuisissa helvetin tulissa, mikäli tämä katti kuolee nälkään täällä terassilla meitä odotellessa. Toivon todella, että joku muu asukas tulee pian tänne ja hoitaa sitä samalla tavalla kuin me. Tämä katti oli todella erikoislaatuinen persoona ja todellinen ilo meille täällä saaren yksinäisestä kolkassa. Tässä oli kyllä aikuisella miehelläkin roska silmässä kun piti kissa hylätä. Tykkään paljon kaikista eläimistä, mutta huomasin taas täällä, että olen pohjimmiltani ehdottomasti kissaihminen. Ihailen kissojen luonnetta, tyyliä, ulkonäköä,  rentoutta ja notkeutta. Kissat tulee ja menee miten haluaa, etkä sinä valitse kissaa vaan kissa valitsee sinut - jos on valitakseen. Ottaisin itselleni lemmikiksi kissan heti, jos ei matkusteltaisi näin paljon ja ikävä kyllä on myös sanottava, että Suomi on yksi maailman kissavihamielisimpia maita. Anteeksi nyt vaan, mutta kaikkialla muualla maailmassa kissa saa ihan rauhassa kävellä ja vaeltaa hiukan ulkona, ilman että siitä tulee mikään maailmanloppu. Ihmiset on vaan iloisia jos kissa tulee pihalle ja sitä syötetään ja rapsutellaan. Suomessa ei perhana sentään ole mitään muuta kuin metsää ja tyhjää tilaa, joten ei pitäisi ketään liikaa haitata? Joopa joo. Muistan lapsuudestakin, kuinka inhottavia ja kahjoja kissavihaaja naapureita oli ja kun muuten asiat on Suomessa liian hyvin, niin tällaisia kissankyttääjä sekopäitä aina jostain ilmestyy. Ja samat tyypit varmasti jättää niitä myrkytettyjä ruokapalojakin koirillekin.

Auckland

Kello 09 Aitutakin turkoosina hohtava laguuni painui horisonttiin ja luulin jo, että omatunto riivaa ja vainoaa minua, kun kuulin korvissa vain jatkuvaa kissojen karmivaa huutoa, mutta tänään olikin lentokoneen ruuma täynnä katteja, jotka oli menossa Rarotongalle leikattavaksi, jonka jälkeen palaavat sitten Aitutakin paratiisin rannoille kirmaamaan. Näin tämä homma  täällä toimii ja on varmasti melkoisia tarinoita kerrottavana näillä kissoilla kun kotiin palaavat. Saattavat nähdä jopa tarunhohtoisen ja muinaisissa legendoissa mainitun kummallisen eläimen (koiran) ilmielävänä tällä retkellä. Rarotongalle laskeuduttiin kello 10 paikallista aikaa ja käytiin välittömästi jättämässä laukut läheisen hotellin säilöön päiväksi. Koska ilma oli loistava, käveltiin seuraavaksi "keskustaan" ja suunta bussilla kohti saaren eteläpuolta ja upeita rantoja. Pyörittiin ja vietettiin rannalla muutama tunti, jonka jälkeen palattiin bussilla hotellille ja syötiin lähtiäisateriaksi pizzat ja juotiin paikalliset oluet päälle. Se oli nyt kuulkaas siinä se. Lentokentälle mentiin hyvissä ajoin ennen lähtöä ja yllättäen alkoi tulla kuulutuksia, että Aucklandissa vallitsevan sään takia koneesta joudutaan pudottamaan painoa ja tarvitaan vapaaehtoisia jäämään vielä pariksi päiväksi Rarotongalle odottamaan seuraavaa lentoa. Olin tietysti heti ihan innoissani, että nyt kyllä tasan jäädään tänne, mutta sitten muistin, että ollaan jo maksettu majoitus Aucklandissa ja kaikenlisäksi korvaus jäämisestä oli todella surkea verrattuna mitä näistä yleensä saa. Ajatus oli ikävä kyllä pakko haudata. Onneksi noin 10 ihmistä löytyi, jotka suostuivat vapaaehtoisesti jäämään ja kone saatiin kuin saatiinkin viimein noin tunnin myöhässä ilmaan. Sääliksi kävi kentän vanhaa pelimannia, joka joutui vielä iltamyöhään taas rämpyttelemään ja laulamaan paljon pidempään kuin varmasti oli suunnitellut. Tähän lentolippuun voisi minun puolesta lisätä jonkun veron, joka menisi lyhentämättömänä tälle äijälle.

Taupo

Ajattelin jo lennon aikana, että mitenköhän huono sen sään sitten täytyy olla, että ihmisiä jätetään kyydistä ja sain siihen vastauksen välittömästi siinä kohtaa kun alettiin laskeutumaan kohti Aucklandia. Tuuli tarttui koneeseen kuin iso koura ja riepotteli sitä kammottavasti puolelta toiselle ja valtava sadekuuro ja rakeet piiskasi samaan aikaan ikkunoita. Hiukan alkoi tuntumaan, että näinköhän tässä yhtenä kappaleena ikinä Aucklandin edes päästään? Sää tosiaankin oli aivan järkyttävä tänään Aucklandissa: jäätävää vettä tuli kuin olisi painepesurilla tykitetty naamaan ja nyt oli otettava suosiolla kyyti kentältä majoitukselle ns. shuttlella, koska bussia ei vaan voinut ulkona odotella ja ihan oven eteen oli päästävä. Se oli nyt selvää, että tästä ei taaskaan tulisi helppo Aucklandin visiitti. Koska ainut järkevän hintainen lento pois Uudesta-Seelannista saatiin vasta parin viikon päähän ja lähtö oli Wellingtonista, niin nyt oli kyllä taas hyvät neuvot tarpeen. Onneksi saatiin sentään lento Qantas yhtiöllä, jolla matkatavarat kuuluu lipun hintaan ja lennolla saa myös ruokaa ja juomaa. Olen Uuden-Seelannin ystävä, mutta anteeksi vaan teidän lentoyhtiö on syvältä perziistä verrattuna Australialaiseen Qantakseen.

Pyörittiin jälleen muutama päivä Aucklandissa, jossa säätila siis oli todella karmea, joten helpotettiin ja lämmitettiin  tunnelmia käymällä yli 100 vuotta vanhassa uimalassa, jossa oli sauna ja lämmin allas. Päätettiin samalla lauteilla istuessa, että koska etelää kohti on kuitenkin mentävä niin vedetään sitten parin päivän stoppi taas Taupossa, jossa viime reissun kokemuksella ainakin on kuumia lähteitä jos ei muuta lämmintä ole.

Maanantaiaamuna lähdettiinkin matkaan ja edelleen tuli vettä Aucklandissa aivan kaatamalla. Tätä vuodenaikaa (syyskuu) ei vaan voi mitenkään kenellekään tervejärkiselle suositella. Bussimatkaan Aucklandista Taupoon meni noin 6 tuntia ja perillä   käveltiin vielä melko pitkä matka varatulle majoitukselle, joka osoittautui onneksi erittäin hyväksi. Huoneessa oli nimittäin  sisällä poreallas, ulkona oli iso tulivuoren lämmittämä allas ja mikä parasta sisällä asunnossa oli todella lämmintä ja jopa lattiat oli lämmitetty. Lämmitys on Taupossa todella helppoa, koska paikka sijaitsee supertulivuoren päällä ja jokainen aukko maassa pihisee ja puhisee kuumaa. Senkun tökkää jonkun putken sinne, niin kuumaa riittää loppuelämäksi. Taupo on käsitelty jo viime reissun osuudessa, joten ei siitä sen enempää nyt tässä. Pari päivää meni kuitenkin oikein kivasti lämpimissä vesissä kelluessa ja täällä oli kirsikkapuutkin täydessä kukassa juuri, joten ihan hienoa silleen oli. Kaikki pidemmät kävelyt ulkona voitiin kyllä unohtaa, sillä lämpötilat huiteli pahimmillaan lähellä nollaa ja välillä paukahteli ulkoaltaassakin ollessakin isoja rakeita nuppiin.

Wellington

Seuraava kohde oli Uuden-Seelannin pääkaupunki Wellington, jonne matka bussilla kestikin sitten taas ikuisuuden. Bussissakin oli todella kylmä ja flunssaisia ihmisiä köhi joka puolella ympärillä, niin eipä mennyt kauaakaan kun aloin itsekin tuntemaan jo oloni kipeäksi. Kun viimein tultiin perille, bussikuski aloitti kuulutuksen komeasti "tervetuloa Wellingtoniin", mutta haukkuikin sitten loppupuheessa koko kaupungin ja päätti vuodatuksen vielä sanomalla, että hyvää jatkoa Wellingtonissa, jos olette jotain pingviinejä tai eskimoita. Mikäli bussi ei olisi ollut liikkeessä, olisin antanut seisovat aplodit, sillä tämä oli virkistävä avautuminen ikuisen ja laimean turistijargonin sijaan. Näitä lisää! Bussiasema sijaitsee Wellingtonissa inhottavan kaukana "keskustasta" ja siinä vaiheessa kun oltiin kävelty YHA Wellington City majoitukselle, olin jo täysin kipeä ja tärisin kylmästä ja hikoilin samaan aikaan kuin pieni. Seuraavat päivät menikin lähinnä sängyssä maatessa ja toipuessa, mutta onneksi iso ja hyvä marketti sentään oli ihan suoraan tien toisella puolella, joten ei tarvinut pitkälle zombiena vaeltaa. Rugbyn mm-kilpailut oli myös käynnissä, joten niitä pelejä tuli joka tuutista, halusit tai et. Tähän rugbyyn joudutaan kyllä vielä törmäämään, sillä mm-kisat pelataan juuri tällä hetkellä japanissa. Perinteinen käynti ylhäällä kukkulalla tuli myös tehtyä ja tällä kertaa käveltiin mäki ylös että alas, eikä käytetty funikulaaria ollenkaan. Siinä tuli kiva kuntoilulenkki tehtyä ja päiväkään ei vaihteeksi ollut hassumpi. Wellingtonin käsityöläisolut tarjonnasta on sanottava, että huikein valikoima, mitä minulla ikinä on tullut maailmalla vastaan ja vaikka miten yritti kiskoa kaljaa huiviin, niin vain pintaraapaisun ehti tekemään. Suosittelen Wellingtonia todella lämpimästi jos erilaiset oluet kiinnostaa! Paitsi, että tätä vuodenaikaa en suosittele kenellekään  lämpimästi.

Viimeisinä Wellingtonin ja Uuden-Seelannin päivinä katseltiin hiukan huolestuneina säätiedotuksia Japania lähestyvästä taifuunista ja kylläpä ne ennusteet muuttuikin rajusti koko ajan. Netissä eurooppalainen ennustusmalli antoi aivan eri tuloksen kuin amerikkalainen malli ja tästä suivaantuneena kehitin oman ennustusmallin liimaamalla näytönkaappauksia myrskyn etenemisestä päällekkäin ja tekemällä niistä omat johtopäätökset. Alun perin taifuunin piti iskeä aivan japanin eteläkärkeen, mutta ennuste siirtyi koko ajan enemmän itään ja kohti Osakaa, jonne ollaan siis seuraavaksi lentämässä. Ollaan muutama taifuuni jo japanissa koettu ja tiedän, että harvemmin isoissa kaupungeissa on mitään ongelmia, mutta tällä kertaa joudutaan lentämään tuon hirviön läpi ja se ei suoraan sanottuna kuulosta yhtään kivalle. Huomenna kuitenkin kello 04 matkaan ja katsotaan miten käy...

Rarotonga - Aitutaki

Aitutaki

Tätä päivää oli odotettu 10 vuotta! Siirtyminen kohti Aitutakin atollia aloitettiin heräämällä kello 8 ja heti pian aamiaisen jälkeen reput selässä roikkuen kohti bussipysäkkiä. Ei täällä kyllä oikeastaan mitään virallisia pysäkkejä ole, mutta bussin voi pysäyttää ihan mihin tahansa huitomalla. Bussilla on ihan aikataulutkin olemassa, mutta huomattiin taas kerran, ettei niillä ole juurikaan mitään merkitystä - bussi tulee kun on tullakseen (siis jos ylipäätänsä tulee). Jälleen kerran joku koira lyöttäytyi matkalla seuraan ja tämä olikin nyt sitten aivan totaalikahjo tapaus! Hänellä oli enää kolme jalkaa jäljellä, mutta yritti silti pomppia vauhdilla jokaisen ohimenevän auton kimppuun. Hengenlähtö oli monta kertaa senteistä kiinni, eikä tämä turre välittänyt äänikarkoittimestakaan yhtään mitään, vaikka yritin sillä hätistellä sitä ihan omaksi parhaakseen muualle kamikaze-iskuja tekemään. Tässä kohtaa olin kyllä jo aivan täynnä näitä koiria. Seuraavassa kohteessa saadaan onneksi hetken rauha, sillä Aitutakilla koirat on kirottuja ja täysin kielletty. Väittävät, että siellä on joku superbakteeri, joka tappaa koirat välittömästi, mutta totuus on, että kauan sitten koira tappoi jonkun korkea-arvoisen päällikön lapsen ja siitä tämä kirous johtuu. Vaikka koirien ystävä olenkin, niin tämä koirattomuus on mahtava juttu ja Aitutakilla voi juosta, pyöräillä ja ajella skootterilla ilman huolen häivää!

Aitutaki

Lopulta bussi tuli, mahduttiin reppuinemme sisään ja matka kohti kenttää kesti noin 20 minuuttia. Koko Rarotongan saari tulikin siinä samalla jo kierrettyä. Päivä oli erittäin hieno ja rannat loisti upean turkoosina bussin ajaessa pitkin rantateitä. Koneen lähtöön oli vielä todella reilusti aikaa, joten käytettiin tämä ylimääräinen aika nettiasioiden hoitoon ja hyödynnettiin lentoaseman tarjoama ilmainen huikea 20mb dataa. Täytyy olla jonkinlainen huono vitsi ja sillä nyt ei tee suoraan sanottuna kukaan yhtään mitään! Kukot, kanat ja pienet tiput juoksenteli taas terminaalissa ympäriinsä, mutta nykyään tässä kentän ympärillä on aita, etteivät pääse enää kiitoradalle juoksentelemaan. Mihin tämä maailma on oikein menossa? Lento lähti hiukan myöhässä kello 16 aikoihin (15.30 oli aikataulunmukainen lähtöaika) ja koneena edelleen sama Saab 340 kuin kymmenen vuotta sittenkin. Isossa koneessa harvemmin viihdyn ja toivon, että kunpa oltaisiin jo perillä ja pääsisi tästä pirun putkilosta, mutta tällä koneella on erittäin kiva ja miellyttävää lennellä. Lentosää oli erittäin hyvä ja maisemat Aitutakille laskeutuessa, kuten arvata saattaa, aivan käsittämättömän upeat! Aitutakin laguuni on nimettynä monessa äänestyksessä maailman upeimmaksi ja minun mielipide on, että helppopääsyisistä paikoista se sitä myös onkin. Pohjoiset atollit (Pukapuka, Manihiki, Penrhyn) on vielä sitten ihan oma lukunsa, mutta niille hyvin harva ikinä pääsee. Niistä voit lukea kun menet tätä blogia taaksepäin. Tunnelmat oli kuitenkin erittäin hienot, kun käveltiin koneesta ulos Aitutakin paratiisinomaiselle maaperälle. Täällä sitä taas oltiin! Kentällä oli varatun majoituksen ihminen paikalla, jolta saatiin hyvältä tuoksuvat leit kaulaan ja päästiin autokyydillä majoitukselle. Tämänkertainen majoitus sijaitsi "totaalisen hevon kuusessa" lähellä vanhan kiitoradan päätä ja useampaan kilometriin ei tässä ole kyllä yhtään mitään. Jonkinlainen kulkuväline pitää siis pian saada tai ollaan todellisessa liemessä. Tässä rannalla oli kolmea mökkiä, mutta vain tämä meidän oma asuttuna ja tämähän oli kuin olisi ollut jossain autiolla saarella yksinään. Huikeaa sinänsä.

Aitutaki

Wikipedia: Aitutaki

Aitutaki

Koska ei oltu syöty aamupalan (pari weetbixiä) jälkeen vielä mitään, lähdettiin suoraa kyytiä kävelemään kiitoradan sivussa kulkevaa tietä kohti etelää ja ensimmäinen auto joka tuli vastaan pysähtyi ja otti meidät kyytiin. Hyvin ystävällistä väkeä on täällä Aitutakilla ja muualla olisi haluttu välittömästi 20€ rahaa. Päästiin siis ilmaisella kyydillä Ootu beachin läheisyyteen, jossa juotiin tutussa paikallisessa ravintolassa tervetuliaisoluet 5NZD (2,90€) ja jatkettiin sen jälkeen matkaa ja käveltiin katselemaan tuttuja paikkoja, joissa majoituttiin 10 vuotta sitten. Viimeksi tämä paikka sijaitsi hiekkatien päässä, upean palmuviidakon keskellä, mutta noin vuosi siitä kun oltiin täällä käyty, tuli valtava sykloni ja teki melkoista tuhoa. Alue oli nyt edelleen melko paljas ja mikä pahinta rannan tuntumaan oli rakennettu aivan uskomattoman rumia rakennuksia ja jotain varastokoppeja! Siis huh huh! Tämä paikka olisi ehdottomasti pitänyt julistaa joksikin luonnonsuojelualueeksi tai Unescon maailmanperintökohteeksi, mutta nyt se on kyllä liian myöhäistä ja vain seuraava myrsky voi paikata ihmisen tekemät tuhot tälle alueelle. Onneksi itse laguuni oli säilynyt kuitenkin samana ja on ehdottomasti yksi upeimpia koko maailmassa. Tämä Ootu beachin alue on melko matalaa, mutta siinä on sinisiä, kaloja täynnä olevia syvempiä altaita, joissa on on todella kiva uida ja kelluskella. Näky on aivan uskomaton ja olisi tehnyt mieli syöksyä suoraan veteen, vaikka ei oltu varustauduttu mihinkään uimareissuun näin illalla enää. Tässä kohtaa oli taas todettava, että kyllä tämä vaan on maanpäällinen paratiisi! Siliteltiin kissoja rannalla ja niitä on jokaikisessä ravintolassakin täällä, eikä taatusti kukaan tule sanomaan, että kissoja ei saa syöttää. Koska nyt oli jo illallisaika ja ravintoloissa kalliit hinnat, niin päätettiin jättää ruokailut kuitenkin kämpille ja lähettiin hiljalleen palaamaan majoituksellle päin.

Ootu beachiltä käveltiin auringon jo laskiessa takaisinpäin ja taas oltaisiin päästy paikallisella kyydillä, mutta tällä kertaa haluttiin kävellä koko matka ja nauttia hiljalleen pimenevän atollin tunnelmasta. Sellainen 4 kilometriä tuli käveltyä ja ainut ongelma kävelyssä oli, että täällä kun tulee pimeää, ja jos taivas sattuu vielä olemaan pilvessä, niin ei näe kyllä yhtään mitään - siis ei kertakaikkiaan mitään! Meidän majoitus sijaitsi vielä paikassa, jossa ei ole valon valoa missään, joten puhelimen valolla koitettiin epätoivoisesti löytää reitti palmuviidakon läpi sinne. Pysähdyttiin matkalla pienellä huoltoasemalla (siis todella pienellä), jossa ei tarjonta kovin hääppöistä ollut, mutta saatiin sentään pari purkkia tonnikalaa iltapalaksi. Japanista ystävältä mukaan saadut nuudelit tulikin nyt sitten todella hyvään tarpeeseen tonnikalan seuraksi. 

Aitutaki

Majoituksella alettiin purkamaan laukkuja ja valmistamaan ruokaa ja yhtäkkiä kuunneltiin, että mikäs ihmeen ääni täällä oikein kuuluu? Oven takana istui hyvin rähjäisen näköinen katti maukumassa ja toki mentiin heti katsomaan, että mikä hänellä oikein on hätänä!? Katti ryntäsi suoraan sisään ja kaasutteli jääkaapille ja ilmaisi hyvin selkeästi, että tämä loota auki ja ruokaa sieltä vähän äkkiä! Jonkun edellisen asukkaan oli täytynyt tätä kattia syöttää, koska se tuli niin tottuneesti sisään ja tiesi heti, mistä sitä ruokaa tulee. Annettiin hänelle toki osa meidän iltapalasta ja hyvin se näytti katillekin maistuvan. Syömisen jälkeen istuttiin vielä terassilla tähtiä katselemassa ja katti kaatui syliin kuin kuollut ja alkoi nukkumaan samalla tavalla suu auki kuorsaten ja kuolaten, kuin Ricky-kissa Samoalla. En tiedä mikä ihme näitä kissoja täällä vaivaa? Kissathan yleensä nukkuu hyvin kevyesti ja korvat liikkuu koko ajan, mutta nämä ei nukkuessaan tiedä mistään mitään. Jonkin pommin saisi räjäyttää vieressä ja siltikään ei heräisi. Pakko sanoa, että tämä kissa teki meihin rähjäisestä ulkoasustaan huolimatta suuren vaikutuksen älykkyydellään ja persoonallisuudellaan ja oltiin ihan ihmeissämme, että mikäs tyyppi tämä tällainen oikein on? Jos suomessa olisi tällaisia kissoja, niin meillä asuisi jo monta. Kello 23 aikoihin laitettiin ensimmäinen päivä paratiisissa pakettiin, ovet säppiin, katti pihalle ja mentiin nukkumaan. Ajatus oli, että sisään ei kattia päästetä, mutta terassilla se saa rauhassa olla ja majailla. 

Seuraavana aamuna katti olikin heti taas aamusta oven takana odottelemassa ja nyt oli selvää, että kissanruokaa on jostain saatava äkkiä. Täällä on niin paljon kissoja, että onneksi sitä kissanruokaa taitaa kaupassa olla enemmän kuin ihmisten ruokaa. Majoituksen omistaja tuli aamulla tässä pyörähtämään ja pyydettiin häntä tilaamaan meille skootteri, jolla päästään liikkumaan, koska paikka todellakin sijaitsi kaukana kaikesta. Hetken päästä saatiinkin kyyti hakemaan skootteri ja hinta oli 16NZD/päivä (9,20€). Hyvin edullista verrattuna moneen muuhun paikkaan. Aitutakilla pääsee myös pyörällä komeasti liikkumaan, mutta etäisyydet on melko pitkiä ja ilma kuuma, joten skootteri on parempi vaihtoehto, vaikka olisit mikä viherhippi tahansa. Minullahan on ihan virallinen Cookinsaarten ajokortti, jonka hankin 4 vuotta sitten, mutta koska se oli mennyt vanhaksi, niin piti käydä vielä paikallisella poliisilaitoksella pyörähtämässä ja uusimassa se. Uusiminen maksoi 2,50NZD (1,70€), eli ei juuri mitään. 

Auringonlaskun aikaan oltiin rannalla tässä kämpän edustalla ja kuultiin kovia pamauksia mereltä ja huomattiin, että valtavat valaat teki pomppuja aivan riutan reunan lähellä. Tähän aikaan vuodesta valaiden reitti kulkee suoraan Aitutakin ohi ja oli todella hienoa nähtävaa, kun tekivät komeita pomppuja ja suihkuttelivat vettä ihan tässä meidän kämpäm edustalla. Myöhemmin, kun kaikessa rauhassa syötiin illallista terassilla, katti ryntäsi yhtäkkiä rannalle ja saalisti sieltä ison rotan ja oli tuomassa sitä meille vielä näyttämäänkin, mutta tässä kohtaa laitettiin kyllä ovet kiinni ja sai jäädä kyllä nyt ihan itsekseen syömään jälkiruokia loppuyöksi. Tämähän nyt tietysti oli virhe ja törkeä vääryys, koska rotta on iso vihollinen täällä atollilla, joka ei kuulu paikalliseen luontoon ollenkaan ja meidän olisi pitänyt juhlia häntä vähintään suurena sankarina. Hyvän työn teki ja olisi ansainnut ison palkinnon moisesta urotyöstä!

Aitutaki

Päivät Aitutakilla soljui aurinkoisesti rauhallisesti ja paratiisinomaisesti, kunnes tiiataiaamuna menin tottuneesti ovelle avaamaan ja olin jo valmistautunut, että katti ryntää kuin raketti sisään, mutta ketään ei yllättäen tullutkaan! Vain verho lepatti tuulessa. Mitäs ihmettä tämä nyt oli? Olin hiukan huolestunut ja tein kierroksen rannallakin, että missä ihmeessä se katti nyt oikein luuraa? Ei näkynyt missään, joten aloitettiin aamupalat terassilla ja oltiin kaikessa rauhassa istuttu siinä hetki kun näin, että nyt se linkuttaa pahasti loukkaantuneena tänne kohti. Kauhistuttiin täysin kun huomattiin, että hänellä oli käpälä ja pala kylkeäkin aivan naarmuilla, verta vuosi ja karvaa oli sieltä täältä irti. Oliko tapellut jonkun toisen kissan kanssa yöllä, joutunut kukon hyökkäyksen kohteeksi vai mitä lie tapahtunut? Tilanne oli erittäin huolestuttava, koska hän ei koskenutkaan ruokaan ja näytti kaikintavoin todella huonovointiselle ja kipeälle. Mistä täällä nyt mitään eläinlääkäriä löytää muka? Täällä on eläinten ja ihmisten vaivoihin sama lääke: multaa päälle. 

Nostettiin katti sisällä majassa sijaitsevaan lisävuoteeseen pyyhkeen päälle, johon hän samantien kaatui ja oli taju pois, kieli ulkona suusta pitkän aikaa. Katsoin netistä, että Bepanthen voidetta voi kissalle laittaa ja laitoin sitä kaikkiin avoimiin kohtiin. Hyvin kiltisti katti antoikin laittaa ja koskea haavoihin, vaikka varmasti sattui ja pahimmissa kohdissa hän teki vain näykkäyksen ilmaan, eikä käynyt käteen ollenkaan kiinni. Hiukan kyllä jo mietittiin, että ei kai tämä katti nyt heitä henkeään tänne ja joudutaan se hautaamaan vielä jonnekin. Usean tunnin nukkumisen jälkeen tämä atollien sankari kuitenkin yhtäkkiä nousi ylös ja lähti horjumaan ulos ja oltiin, että mitäs ihmettä nyt on tapahtumassa, niin hän hiljakseen meni rantaa pitkin pitkälle pusikkoon, teki siellä tarpeensa ja tuli sitten takaisin sänkyyn. Olipa tämä hyvätapainen katti kertakaikkiaan ja en ole vastaavaa kyllä nähnyt. Otin pihalta kookoksen ja avasin siitä kookosvettä, koska se on hyvin antibakteerista ja itsekin olen huomannut, että tuoreena suoraan puusta otettuna oikea luonnon ihmelääke. Kattihan joi sitä mielellään ja tästä alkoi selkeä paraneminen. Myöhään illalla alkoi jo ruokakin taas maistumaan ja muutenkin selvästi olo kohenemaan. Nyt ei enää raaskittu laittaa sitä pihalle ja se sai jäädä ylimääräiseen sänkyyn yöksi nukkumaan. Tämän enempää ei kyllä anneta sille periksi! Yöllä sitten kun Katja kävi vessassa oli katti päättänyt, että nyt hän tulee kyllä makuuhuoneeseen meidän kanssa nukkumaan ja huusi ja taisteli kaikin keinoin tiensä sinne ja nyt oli vain luovutettava. Tästä lähtien nukuttiin kaikki ulkoovet sepposen selällään, merituulten puhaltaessa kämpän läpi ja katti tuli ja meni miten halusi ja nukkui aina meidän välissä sängyssä.

Aitutaki

Katjan syntymäpäiviä juhlistettiin torstaina ja illalla käytiin vielä syömässä oikein hyvät illalliset ja juhlajuomatkin. Huomattiin vaan, että ruoka oli melkein täysin sama kuin lounaalla tarjottava (lounas oli ehkä vielä hiukan parempi), mutta ainoastaan hinta oli tuplat. Hyvänä vinkkinä sanonkin nyt, että kannattaa aina syödä viime tingassa lounas ja skipata illallinen suosiolla. Syntymäpäiväjuhlallisuuksiin kuului myös laguuniretki perjantaina ja tämä on ehdottoman pakollinen juttu aina Aitutakilla. Ajateltiin, että ketähän sinne retkelle on muka meidän lisäksi tulossa, kun ei ole nähty täällä juuri ketään, mutta ei tajuttu sitä seikkaa ollenkaan, että nämä retket on suunnattu pääosin Rarotongalta tuleville päivävieraille, jotka tulevat aamulla ja lähtevät heti retken jälkeen takaisin. Eli väkeähän oli kuin vilkkilässä (tai Aitutakilla) kissoja ja tämähän alkoi nyt olla jo melkoinen hulabaloo. Jokainen päiväretkeläinen oli sitä mieltä, että olisi pitänyt ollakin kauemmin kuin vain päivä Aitutakilla ja sanoisin, että pahin virhe elämässä ikinä onkin ottaa vain päiväretki tänne. 10 vuotta sitten tehtiin tällainen samanlainen laguuniretki, mutta siihen ei osallistunut päiväretkeläisiä, joten se oli huomattavasti rauhallisempi ja hiukan kivempi retki. Näihin retkiin kuuluu tietysti snorklausta ja ensimmäinen pysäys oli komeassa paikassa, jossa vesi oli kirkasta kuin akvaariossa ja siellä ui jotain todella isoja kaloja (ilmeisesti ainakin jättipiikkimakrilleja). Siitä varoitettiin selkeästi kyllä, että sormukset ja korut pitää ottaa pois ennen veteen menoa, mutta ilmeisesti ei kaikilla tämä mennyt jakeluun ja ei aikaakaan kun kala oli jonkun äijän kädessä kiinni ja veri lensi ympäriinsä. No tästä kuitenkin selvittiin ilman sairaalareissua ja matka jatkui kohti Aitutakin hienointa paikkaa, yhden jalan saarta. Tämä yhden jalan saari on oikea paratiisien paratiisi ja sieltä saa jopa passiin leiman käynnistä. Grilliruokaa oli erittäin hyvin saaripysähdyksellä tarjolla ja ei taatusti jäänyt kellään nälkä. Täälläkin yhtäkkiä kookospuusta laskeutui kissoja ruokaa pummaamaan. Kokonaissuudessaan oli oikein kiva retki ja päivä.

Aitutaki

Viimeiset päivät Aitutakilla oli tuulisia ja sateisia ja kastuttiin jo aivan läpimäräksi kun käytiin vaan skootterilla syömässä lounasta. Katja kävi tässä edustalla snorklailemassa, mutta muuten meni lähinnä terassilla istumiseksi ja katin rapsutteluksi. Onneksi valaat jatkoi meidän viihdyttämistä. Erittäin hauskaa oli, kun näytettiin  puhelimelta katille hauskoja koiravideoita ja hän reagoi niihin hyvin voimakkaasti. Oli todennäköisesti ensimmäinen ja viimeinen kerta kun kyseisiä outoja olioita näkee. Melkein sama kuin joku näyttäisi meille videoita jostain avaruusolioista. 

Kyllähän tässä alkoi  kieltämättä hirvittävä ajatus pikku hiljaa kalvamaan mieltä, että mitä tälle mahtavalle kissalle oikein tapahtuu kun lähdetään täältä pois? Tämähän on kyllä kissojen paratiisi, mutta kun täällä suunnalla ei juuri ihmisiä näytä liikkuvan, niin ankeat ajat voi hänelle koittaa.

Auckland - Rarotonga

Tämä päivä lähti hyvin omituisesti liikkeelle: Lähdettiin bussilla kello 09.30 Aucklandin keskustasta kohti lentokenttää, mutta yllättäen kuljettajalla tuntui olevan suuria vaikeuksia löytää sinne. Ajeltiin ties missä ja yhtäkkiä kuski kävi peruuttamaan ja eiköhän täräyttänyt tietysti vielä suoraan päin liikennemerkkiäkin. Hiukan kävi jo säälittämään tämä kuski ja tuskin tulee olemaan kovin pitkä ura bussin ratissa hänellä. Päästiin lopulta kuitenkin kentälle ja onneksi varattiin tähän siirtymiseen tänään reilusti aikaa.

Lähtöselvitystiskillä ollut nainen otti passin, avasi sen ja alkoi yhtäkkiä nauramaan katketakseen ja ihmeteltiin, että mikäs ihme siellä nyt on (passikuvan lisäksi) vialla, niin samoalaisen limonadipullon etiketti oli liimautunut tiukasti sinne sivun päälle. Tämä virkailija sattui vielä olemaan Samoalta kotoisin, joten häntä tämä juttu suuresti huvitti. Ei siinä mitään ja erittäin hyvä limonadikin kyllä oli.

Lähtöportilla näytti erittäin hiljaiselta ja ihmeteltiin jo, että onkohan täältä mitään konetta tänään lähdössäkään? Koneeseen sisään mennessäkin meidät siirrettiin taaemmas istumaan, koska lento oli niin tyhjä ja painoa piti saada perälle. Sinänsä en kyllä valittanut, sillä koko penkkirivin pystyi varaamaan omaan käyttöön ja makoilemaan ja rötväilemään kuin nahkasohvalla. Tämä oli yksi rennoimmista ja helpoimmista lennoista ikinä. Okei, tyhjinä lentävät koneet ei tietysti ole ikinä hyvä juttu ja en tiedä, miksei porukkaa sitten ollut tämän enempää? Kohde ainakin on hyvin paratiisimainen ja lentolipun hinta oli suorastaan törkeän halpa. Voitteko kuvitella, että ostin lipun hintaan 160€/lärvi. Ja nyt puhutaan paikasta, josta pääsee vain yhdellä lisälennolla maailman hienoimpaan paikkaan. Tämä seikka minulla nyt tietenkin viekkaana kettuna siintää mielessä, eikä suunnitelmissa suinkaan ole Rarolle jäädä. 

Lentoyhtiönä tänään siis Jetstar, joka onneksi ihan reilusti ja rehellisesti ilmoittaa olevansa halpalentoyhtiö, eikä ole mikään kaapissa oleva halpayhtiö. Näin tietää jo varata kentältä omat snäksit ja juomat mukaan. Lento lähti ilmaan melkein ajallaan ja koska tuulet oli hyvin myötäiset, lentoaika oli varmasti ennätyksiä hipoen vain hiukan yli kolme tuntia. En muista kumpaan suuntaan oli, mutta 5 tuntiakin on joskus mennyt tähän matkaan. Lähdettiin siis Aucklandista ilmaan maanantaina 8.9 kello 13 ja renkaat tärähti asfaltille sunnuntaina 7.9 kello 18.30, että sunnuntai tulee nyt kahteen kertaan sitten. Tässähän ehtisi kahdet sunnuntain kirkkolaulutkin käydä laulamassa hyvin, mutta minulla on nyt ihan muut laulut mielessä. Samoin tulee ikävä kyllä myös majoituskulut ja muut kulut kahteen kertaan, ja tämä seikka kannattaa pitää mielessä matkabudjettia laatiessa.

Suurimpana jännityksenä tänne tulossa oli tietysti, että onko legendaarinen pelimanni Jake Numanga edelleen terminaalissa soittamassa (lue edellisen reissun päivitys aiheesta) ja siellähän hän totta tosiaan edelleenkin oli. Jake ei ole ties kuin moneen kymmeneen vuoteen missannut yhtäkään lentoa, eikä missannut tätäkään. Miettikää nyt, että täältä tulee ja lähtee lennot yleensä keskellä yötä ja siellä vaan aina Jake laulelee. Täytyy käydä jo tuossa iässä rankaksi. Käsi kävi, laulu raikasi ja soitto soi tuttuun tapaan ja Jake:n sulosoinnut johdatteli meidät hienosti tälläkin kertaa sisään paratiisiin. Sitä ennen jouduttiin kyllä tekemään kuitenkin vielä pieni lisäkierros paratiisin tullissa, koska maahantulopaperissa kysyttiin, missä olet viimeaikoina ollut ja Samoa ei ollut ilmeisesti hyvä vastaus. Viime kerralla Fidzi ei ollut hyvä vastaus ja täällä ei vaan selvästi tykkätä näistä naapurisaarista ollenkaan.

Olin jo sopinut kuljetuksen kentältä majoitukselle valmiiksi ja sovitusti myös oli kuljettaja vastassa ja tulipa hienosti vielä kukat kaulaan täällä. Kiva, että pitävät tätä perinnettä vielä yllä täällä. Vaikka totaalinen tonttu olenkin, niin onneksi olin huomioinut sen, että siirrytään ajassa päivä taaksepäin ja varaus oli oikealle päivälle tehty. Kuulemma todella moni varaa kuljetukset ja majoitukset aivan väärälle päivälle ja sitten ollaan vihaisia, että miksei ketään ollutkaan vastassa? Täällä Rarotongalla on kiinteähintainen kuljetus majoitukselle 20 NZD/lärvi, eli taksien kanssa ei tarvitse neuvotella, koska huijaus on jo valmiiksi laitettu hintaan. Hinta on siis täysin käsittämätön näin pienen saaren ollessa kyseessä. Täällä kulkee myös bussi ja sitä kannattaa ehdottomasti yrittää hyödyntää, jos ei ole hirveästi kamaa mukana ja on ihmisten aikaan perillä. Ja nyt ei alettu yhtään leikkimään wifi-verkkojen kanssa, vaan suoraan lentokentän toimipisteestä paikallinen sim-kortti luuriin sisään ja 4G-data laulamaan. Hinta oli 49NZD (29€) ja se sisältää 3gb mobiilidataa, mikä nyt ei ole nykypäivänä todellakaan kovin suuri määrä. Tiedän jo nyt, että tulee hirvittävä tilanne selailla tuskan hiki otsalla jossain kohtaa täällä seuraavaa lentoa, koska se on oltava ennen täältä poistumista.

Mutta täytyy sanoa, että kylläpä näytti heti kentältä tullessa puhtaalta kaikki ja autot oli siistejä - ihan toisen näköistä kuin muualla. Tämä Rarotonga on oikea Tyynenmeren Japani ja kaikki on puhdasta ja pelaa viimeisen päälle. Majoituksella oltiin noin kello 19 aikoihin ja lähdettiin vielä pikavauhtia jolkottamaan läheisille iltamarkkinoille, jotka tiedettiin vanhasta tottumuksesta tapahtuvan täällä Muri beachillä aina sunnuntaisin. Sunnuntaisin on täällä Rarotongallakin kaikki yleensä kiinni (vaikka uskonto ei ole ihan niin hallitseva kuin Samoalla), joten iltamarkkinat on hyvä vaihtoehto päivän ruokailuihin. Nyt oltiin ikävä kyllä niin myöhään liikkeellä, että vain jämäpaloja oli jäljellä ja päätettiin suosiolla jättää ne paikallisille koirille. Käveltiin pimeää tietä alaspäin jonkun matkaa ja vastaan tuli täysin uusi hampurilaispaikka ja ajateltiin, että otetaan nyt sitten hampurilaiset, kun ei muutakaan ole tarjolla. Mietiskelin mielessäni, että varmasti on taas joku pieni ja kallis purilainen, josta ei edes nälkä lähde, mutta mitä vielä!? Tämän hampurilaisen nimi oli kannibaali ja siellä oli kaksi ihan mielettömän kokoista pihviä ja vissiin koko lehmäkin välissä ja oli kyllä historian ensimmäinen hampurilainen, jonka jälkeen olin aivan täynnä. Pakko sanoa, että yksi parhaimpia (ja isoimpia) hampurilaisia, mitä olen koskaan syönyt ja näitä on sentään syöty Teksasia, Memphisiä ja Alabamaa myöten. Hintakaan ei kokoon nähden ollut mikään järkyttävä: 11,50NZD (7€)
. Pakko oli muutama päivä myöhemmin käydä syömässä vielä uudestaan tämä kannibaali, koska tällaisia burgereita harvemmin tulee maailmalla vastaan. 

Koiria oli paljon taas joka puolella pyörimässä ja kyttäämässä jämäpaloja, mutta nämä on onneksi pääosin hyvin leppoisia ja kilttejä tapauksia täällä, eikä yhtään kiinnostuneita ahdistelemaan ihmisiä. Ja niin lihavia, että ei mitään hampurilaisia näille kyllä yhtään enää! Välillä kun kävelee tiellä, niin ei tiedä, onko tien yli perhana sentään tulossa sika vain koira, sen verran on massaa ja samalta näyttää. Skootterilla ajellessa koirat on kyllä täällä todella iso riskitekijä, koska juoksentelevat päättömästi tiellä ja pimeällä niitä ei näy kuin vasta siinä vaiheessa kun pää raapii jo asfalttia. Näillä koirilla on täällä myös ihmeellinen tapa, että yhtäkkiä vaan kävellessä jostain ilmestyvät vierelle ja sitten seuraavat vaikka 10 kilometriä mukana siinä.

Tässä iltakävelyllä huomattiin myös, että valtava määrä aivan uusia rakennuksia ja kauppoja on tänne seudulle tullut ja nyt saisi riittää minun mielestä jo kyllä. Täällä suunnalla missä käveltiin ei aiemmin ollut mitään ja vain aaltojen äänet ja kukkojen kailotus hallitsi ilmapiiriä. Nyt oli hampurilaispaikkaa ja viinakauppaa ja ihmisten ölinä kuului varmaan kilometrin päähän. Tästä kehityksestä en ole ollenkaan varma. Menin katsomaan rakennustyömaan kyltistä, että kukas kiinalainen taas täällä rakentaa ja tuhoaa paikkoja, niin selvisi, että kaikki nämä kaikki uudet rakennukset on rakentanut Mustonen construction. Sen jälkeen oltiin ihan hiljakseen vaan. Työn laatu näyttikin kyllä erittäin laadukkaalle. Paikallisesta lehdestä luin illalla myös mielenkiintoisen artikkelin, kuinka tällä saarella on nykyään paikallisten aivan mahdotonta saada vuokra-asuntoja, koska jokaikinen asunto vuokrataan tietenkin mielummin isoon hintaan turisteille. Hiukan ikävä tilanne.

Odotukset tämän Rarotongan majoituksen suhteen ei todellakaan ollut kummoiset, mutta yllätyin onneksi hyvin positiivisesti. Todella siisti majatalo ja hauskasti jokaisessa huoneessa oli oma suihku, joka sijaitsee täysin avoimessa tilassa takapihalla. Ja suihkussa ollessa kanat senkun juoksentelee jaloissa tipuineen. Lämpöisessä illassa kuun ja tähtien alla on erittäin hienoa suihkutella menemään, mutta sen vaan sanon, että jos tuossa suihkutellessa joku lentävä torakka pöllähtää päälle, niin siihen loppuu se riemu ja lysti. Ei ole nimittäin mikään kiva juosta munasillaan shampoot päässä huutaen koirat kintereillä ympäri majoituksen pihamaita. Tässä majatalossa on myös grilli ja yhteinen iso keittiö, jossa voi aamupalat ja muut ruoat helposti valmistaa. Muri beachille, joka on ainakin paperilla Rarotongan upein ranta, on matkaa vain 50 metriä, mutta itse tiedän täällä kyllä monia muitakin rantoja, jotka on vähintään yhtä hienoja. Jos jatkaa tästä tietä alaspäin hampurilaispaikan suuntaan noin kilometrin, tulee erittäin hienot rannat ja snorklaamispaikat, joissa ei ole väkeä juuri ollenkaan.

Niin rannat ja maisemat Cookinsaarilla on todella upeita ja vaikka Samoalla jo epäilin, että oliko ne rannat ja värit muka oikeasti hienompia vielä täällä vai kultaako aika vaan muistot, niin... Ei muuten tasan kultaa yhtään mitään! Missään muualla ei ole tällaisia värejä kuin täällä ja luultavasti kaikkien muiden saarten mainoskuvat otetaankin salaa täällä. Tahitilla on myös komeat maisemat, mutta kaikki on vaan niin paljon hankalampaa ja kalliimpaa siellä. Vaikka nämä koirat ei täällä Rarotongalla ole ihmisille vihaisia, niin huomasin, että dronen lennättämisen suhteen onkin sitten isoja ongelmia. Olin jo todellisessa pulassa, kun akku alkoi uhkaavasti loppua ja koira juoksee vieressä ja yrittää koko ajan napata dronea ilmasta. Ainut keino oli kävellä pitkälle veteen ja siepata drone ilmasta suoraan kiinni, ennenkuin turre ehtii uida paikalle. Ja kyllä vain: nämä koirat ui kuin joku perhanan Johnny Weissmuller ja ollaan nähty, kuinka ne ui perhana sentään toiselle saarellekin. Tässä hommassa jää hyvin äkkiä kakkoseksi. Ihan suoraan sanottuna hiukan liikaa alkaa minusta näitä koiria täällä olemaan. Pukapukan atolliltahan on löydetty koiran luita, jotka on ajoitettu ajalle 2130 vuotta ennen kiesusta ja se on periaatteessa täysin käsittämätön juttu! Täällä nähdyn jälkeen juttu ei ole kuitenkaan enää yhtään käsittämätön.

Yhtenä päivänä käveltiin tästä Muri beachilta Avaruaan (ns. keskusta) ja se oli erittän pitkä ja hikinen kävely. Lämpötilahan ei täällä tähän aikaan vuodesta ole rannan tuntumassa mikään kuuma, mutta vähänkin kun menee sisämaahan, niin jo alkaa hiki valua. Maasto on tasaista ja suuntia vain kaksi, joten sinänsä on helppo kyllä kulkea. Matkalla käytiin myös Robert Dean Frisbien ja Tom Nealen (matkakirjailijoita) hautaa katsomassa ja yllätys oli suuri, kun löydettiin Frisbien haudalta meidän neljä vuotta sitten jättämät kukkakoristeet edelleen kunnossa. Uskomatonta! Paikallisessa oluttehtaassa käytiin myös maistelemassa ja pyörähtämässä, ja toinen näistä tehtaista oli itse asiassa juuri myynnissä ja siinä oli aika lähellä, ettei otettu yhteyttä asunnonvälittäjään suomessa, että pistä kämppä myyntiin! Perhana sentään, jotain järkevää pitäisi elämässään tehdä ja tuossa olisivarmasti ollut kiva juttu.

Lentoliput täältä Rarotongalta eteenpäin on nyt kuitenkin hankittu ja tulevaan kohteeseen (Aitutaki) ei voisi olla tyytyväisempi. Ollaan virallisesti käyty kyseisessä kohteessa 10 vuotta sitten ja pidettiin sitä silloin ehdottomasti maailman hienoimpana paikkana. Nyt käydään tarkistamassa kaiken nähdyn jälkeen, että pitääkö väite paikkaansa? Hyvästi koirat, tervetuloa kissat!

Samoa - Auckland

Tänään herätys kello 05:50, koska pihan kukko oli päättänyt, että sen jälkeen ei täällä kukaan nuku ja sillä selvä. Täysin kajahtanut ja häiriintynyt tapaus ja suunnittelin jo mielessäni lahjovani Ricky-kissan jollain tonnikalapurkilla, että käy hoitamassa mokoman kiljukaulan pois päiviltä. Tien toisella puolella oleva kuntosali myös aloittaa aina kello 06 jälkeen Eye Of The Tiger-remixien luukuttamisen ja kuten jo sanoin, niin mene täällä ajoissa nukkumaan jos tarvitset pitkät yöunet.

Kello 11 otettiin majoitukselta taksi lentokentälle (70 talaa), jossa oltiin hyvissä ajoin ennen lennon lähtöä - varsinkin kun kone myöhästyi yli tunnin. Samassa majoituksessa ollut uusi-seelantilainenkin oli tänään lähdössä kotiin ja tulossa samaan koneeseen. En tiedä, missä vaiheessa hän oli tänne kentälle jo ehtinyt? Olipa kiva vielä vaihtaa viimeisiä kuulumisia ja vaikka ikäeroa oli noin puolet, niin hyvin samanlaisia ajatuksia maailman menosta hänellä oli kuin meilläkin. Matkailijan mielenlaatu ei ole iästä kiinni.

Lento tosiaankin lähti yli tunnin myöhässä ja ikäväkseni on myös kerrottava, että tämä Air New Zealand on oikein pihtarien pihtari. Ruumaan menevistä laukuista halusivat lisämaksua, lennolla ei saanut mitään ruokaa ja jopa appelsiinimehusta yrittivät rahastaa. Aivan naurettavaa ja olisi pitänyt valita Air Samoa tämän puoskariyhtiön sijaan. Omituisesti (ja harvinaisesti) nettiyhteys lennon aikana oli sitten kuitenkin ilmainen. Halpayhtiöillä lennettäessä tämän rahastamisen ja mehujen pihtaamisen vielä ymmärtää, mutta käsittääkseni Air New Zealand ei ole mikään halpalentoyhtiö?

Ja muistutan vielä tässä kohtaa, että pelkällä menolipulla ei sitten Uuteen-Seelantiin ole mitään asiaa ja ne poismenoliput oikeasti tarkistetaan ihan fyysisesti. Meillähän ei ollut lippuja vielä viime viikolla varattuna, mutta ehdittiin kuin ehdittiinkin viime tingassa löytää halvat jatkolennot uudesta-seelannista pois. Muutenkin uuden-seelannin rajatarkastukset on hyvin tiukat, mikä on ainoastaan hyvä asia, sillä kaikenlaista viheltäjää nykypäivänä liikkuu jotka kuvittelee, että maailma on avoin minulle. Ei muuten ole - ja kaiva sitä paluulippua esiin vaan. Viimeksi tänne Aucklandiin tullessa tullin koira merkkasi minut ja tänään oli sitten Katjan vuoro joutua turren nuuskimaksi ja käräyttämäksi. Koira alkoi pomppimaan innoissaan selkäreppua kohti, vaikka siellä ei ollut yhtään mitään epätavallista. Ulkona reput oli toki viimeiset kaksi viikkoa seisseet ja ties mitkä rantakoirat oli käyneet niihin kuseskelemassa? Kaikki tarkistettiin läpi ja sen jälkeen päästiin taas jatkamaan normaalisti matkaa. Aucklandin lentokentältä pamahdettiin ulos synkkään, sateiseen ja jäätävän kylmään ulkoilmaan noin kello 20 aikoihin ja olihan tämä nyt aikamoinen shokki taas sitten. Sitä ei uskoisi kukaan, miten kylmä täällä voi oikeasti illalla olla!

Lentokenttäbussilla keskustaan (19NZD/11€) ja jo monella edellisellä kerralla hyväksi havaittuun YHA-hostelliin. Ollaan täällä Aucklandissa testattu monta hotelliakin, mutta mikään ei ole ollut siistimpi, parempi ja viihtyisämpi kuin tämä YHA-hostelli. Täällä on siis ihan omia huoneita kahdelle hengelle (noin 20€/henkilö/yö) ja jengi on kaikenikäistä ja kaikenmaalaista matkailijaa. Erittäin hyvä ja kiva tunnelma. Ainut mikä tässä YHA:ssa on ongelma, niin se sijaitsee valtavan jyrkän mäen päällä, jonne on reppujen kanssa (ja ilmankin) melkoinen rymyäminen ja puuskuttaminen. Jos en olisi käynyt maailman jyrkimmällä kadulla (joka muuten sijaitsee juuri Uudessa-Seelannissa), väittäisin että tämä on se maailman jyrkin katu. Ollaan tässä YHA:n ruokahuoneen ikkunapöydissä vuosien varrella istuttu teekuppi kädessä useaan otteeseen ihmettelemässä maailman menoa, jännitetty tulevia reissuja ja kyttäilty ulos kuin kanat orrella. Äijä vaan vanhenee, mutta muuten kaikki pysyy samana.

Koska koneessa ei saanut ruokaa ollenkaan, oltiin tässä vaiheessa jo nälkäkuoleman partaalla, joten vielä oli lähdettävä illan kylmyyteen ruokaa metsästämään. Jäätävää vettä tuli matkalla kaatamalla niskaan ja fakta on, että ilman takkia ei täällä kyllä nyt ilta-aikaan liikuta yhtään mihinkään. Ei vaan millään viitsi muutaman päivän takia ostaa takkia, eikä se oikein mahtuisi reppuunkaan enää. Niin paljon kuin uudesta-seelannista pidän ja kaikille suosittelen täällä käymistä, niin tähän vuodenaikaan täällä on vaan ihan liian kylmä. Saan "nauttia" kylmästä suomessa ihan tarpeeksi, joten tämä lisänautinto ei nyt kyllä kiinnosta yhtään tippaa. Ikävä kyllä lämmitykset taloissa sisälläkään ei ole kummoiset, joten varaudu jäätymään myös sisällä jos tähän vuodenaikaan tulet. Suosittelen ehdottomasti mielummin kesäaikaa (about marras-maaliskuu).

Ilma oli siis tämän viiden päivän visiitin ajan kylmä ja sateinen, mutta väliin mahtui myös muutamia aurinkoisia hetkiä ja heti silloin aina muistin, miksi tästä Aucklandissa kuitenkin niin paljon pidän. Puistotkin on todella hienoja ja koko ajan tapahtuu jossain jotakin. Viini ja käsityöläisolutvalikoima on kaupoissa aivan valtava ja niitä tässä tulikin maisteltua ja tissuteltua oikein urakalla. Itse tykkään happamista oluista ja niitä täällä on (toisin kuin suomessa), erittäin hyvin saatavilla. Katja kävi jo tutussa kuntosalissa Les Mills-tunnilla ja käytiinpä elokuvissakin katsomassa it-elokuvan toinen osa (IMAX elokuvalippu maksoi 24,50NZD). Hyvin selvät ja kivat sävelet on täällä Aucklandissa aina. Ruokamenoissa selvitään täällä todella halvalla ja noin 12€/päivä saa marketista kahdelle ihmiselle ostettua päivän setin aamu ja iltapaloineen, jonka voi sitten YHA:n isossa keittiössä itse valmistaa. Ei sillä hinnalla mitään gourmet-annoksia saa, mutta paljon parempaa saa kuin samalla hinnalla suomessa. Käsityöläisoluisiin ja muihin hienosteluihin saakin sitten menemään niin paljon kuin lompakko kestää, mutta nämähän on valintakysymyksiä, mihin rahansa käyttää. Mielummin jätän lagerit viikolla kokomaan juomatta ja ostan sitten viikonloppuna muutaman paremman oluen. Eli jos yhden ihmisen päiväbudjetin haluat tietää, niin 30€/päivä saat kyllä täällä Aucklandissa majoituttua siististi ja syötyä omatekemät ruoat. Kaikki muu on sitten ekstraa...

Kun Samoalla selailin lentoja, olin erittäin yllättynyt, että halvimpana vaihtoehtona nousi selkeästi esiin meidän seuraavaksi tuleva kohde ja tästä tarjouksesta ei vaan voinut mitenkään kieltäytyä. Hyvillä tunnelmilla jatketaan tästä eteenpäin siis. Iltapalat on syöty, kamat osittain jo pakattu ja ollaan henkisesti hyvin valmiita siirtymiseen kohti lämpimämpiä (luojan kiitos) vesiä. Se on jo selvä, että Aucklandiin vielä palataan tämän reissun aikana, mutta tässä kohtaa nyt hei hei!

Samoa - Upolu (osa 2)

Tämän visiitin huippukohtiin (ja isoimpana syynä, miksi tälle alueelle juuri tultiin) kuului ehdottomasti käynti Te Sua Ocean Trench:illä, tuttavallisemmin blue holella, vielä tuttavallisemmin ns. sinisellä reiällä. Paikka sijaitsee noin 10 kilometrin päässä Lalomanu beachiltä, missä meidän majoitus sijaitsi. Tämä oli jälleen näitä sinisiä reikiä ja varmaan kymmenes sininen reikä, missä ollaan näillä tyynenmerensaarilla käyty, mutta tämä aukko olikin melko lailla omaa luokkaansa. Paikkaa ei meinannut aluksi edes todeksi uskoa, ja muutaman minuutin joutui vetämään happea ja miettimään, että miten ihmeessä tuonne monttuun ikinä selviää elävänä? Kapuaminen alas pitkiä tikkaita oli hiukan liukasta ja vaarallista, joten vain kovahermoisille ja kovakuntoisille on tämä juttu. Itse kuvittelin kyllä, että paikalle joutuisi vielä samoamaan (hetkinen tuleeko sana täältä?) jonkun hyttysiä kuhisevan viidakon läpi, mutta autokyydillä pääsi ihan lähelle ja ylhäällä oli myytävänä limonadia ja snäksejä - eli yllättäen täyden palvelun sininen aukko siis kyseessä. Tänne joutuu ikävä kyllä myös maksamaan sisään (20 talaa), mutta ei hätää: rahathan tietysti menee jollekin "paikalliselle kylälle" tai "lasten jalkapallojoukkueelle"? Hyvin on siis kaupallistettu tämä homma, mutta nähtävä se silti on, joten kaiva kuvettasi pihtari vaan. En ole ihan varma, mitä olisin mieltä näistä luonnonnähtävyyksien pääsymaksuista, sillä kyllähän turisteilta sinänsä voi oikeutetusti ottaa jonkun maksun, jos sillä saa paikallisille jotain hyvää tuotetuksi tai paikkoja pidettyä kunnossa, mutta toisaalta homma lähtee hyvin äkkiä lapasesta ja turistista tulee pelkkä lypsylehmä. Samoalla ollaan nyt sillä rajoilla, että kohta läikähtää maidot lattialle. Eli joku tolkku kannattaa kuitenkin säilyttää hommissa. Kokonaisuudessaan oltiin joku kolme tuntia uimassa ja apinana kiipeilemässä, jonka jälkeen palattiin autokyydillä majoitukselle. Varsin kiva kokemus oli tämäkin homma taas.

Ja viimein täällä meidänkin majoituksella löydettiin hyvää keskusteluseuraa, kun tänne tuli yksi amerikkalainen nainen, joka oli jo kaksi vuotta putkeen matkustellut ympäriinsä.  Nyt puhuttiin heti samaa kieltä ja erittäin mielenkiintoista oli kuulla kokemuksista puolin ja toisin. Silloin kun puhutaan yli vuoden mittaisista reissuista, niin siinä kohtaa erottuu jyvät akanoista kyllä. Kuukauden tai pari pystyy jokainen vetämään, mutta sen pidemmissä reissuissa alkaa nousta ongelmia, joita ei mitenkään pysty ennakoimaan ja niistä on sitten vaan puskettava läpi. Hän vaan ikävä kyllä kertoi, että täällä Samoalla häntä on useampaan kertaan häiritty ja jopa hotellin ovelle on tultu kolkuttelemaan, eli se, mitä sanoin jo tuossa aiemmin, että hyvin "miehinen yhteiskunta" on kyseessä, niin tarkoitin juuri tämän tyylistä toimintaa. Näissä tyynenmeren maissa hiukan huonosti ymmärretään yksinään matkaavia ihmisiä, koska täällä on niin yhteisöllinen tämä kulttuuri. Ei täältä kukaan lähde yksinään kuukausiksi vaan pyörimään jonnekin ja jos lähtee, niin näitä ihmisiä ikävä kyllä näkee sitten Aucklandin puistoissa täysin rappiolla. Siksi siis saatetaan ihan hyvin kuvitella, että tottakai tämä nainen tarvitsee nyt miesseuraa, kun yksinään täällä pyörii. Jos et halua miesseuraa tai huomiota, niin pidä kukkaa hiuksissa oikealla puolella päätä. Jos pidät vasemmalla, niin sitten ei muuta kuin onnea matkaan. 

Erittäin mukavan puolalaisen pariskunnan kanssa myös juteltiin aina kun oli mahdollisuus, mutta hyvin usein siihen tuppautui joku keskustelua dominoiva tyyppi sekaan, joka sitten vaan pälpätti ja horisi ihan turhia juttuja. Tällaiset keskustelua mielellään hallitsevat ja dominoivat tyypit on yleensä täysin tyhjäpäitä ja mitään sisältöä jutuissa tai elämässään ei ole heillä. Kannattaa välttää kuin ruttoa.

Seurattiin sivusilmällä täällä olon aikana yhtä asukkaana olevaa miestä, joka ei sinänsä mitenkään käyttäytynyt häiritsevästi tai edes ikinä näyttänyt, että olisi ollut kännissä, mutta aamusta alkaen hänellä oli paikallinen olutpullo kädessä ja päivässä meni aina noin 10kpl 0,75l pulloja olutta. Aika hurja tahti ja ihmettelen, miten joku kestää moisia määriä? Ehkä hän sitten kotona on täysin absolutisti, mutta pistää lomalla elämän risaiseksi? Eihän siinä mitään, ainakin hän tuki hienosti paikallisen kiskan toimintaa kun ravasi siellä jatkuvasti ostamassa olutta. Seurattiin myös hiukan huolestuneina paikan työntekijöitä, jotka tulivat aamulla jo kello 07 viimeistään töihin ja puolenyön aikaankin vielä olivat täällä hääräämässä. Samat työntekijät tekivät myös tanssinäytöksiä täällä ja ties mitä, joten pakko toivoa, että palkka on kohdillaan noilla tunti/työmäärillä. Ehkä onkin, mistä minä mitään tiedän?

Sunnuntaiksi oli sovittu, että sama taksi, joka aiemmin viikolla toi meidät tänne, tulee meitä täältä kello 11 hakemaan, mutta arvatkaa vaan tuliko? No ei tasan tullut. Odoteltiin ja odoteltiin, mutta ei vaan äijää näkynyt takseineen. Täälläpäin ei ole niin minuutin, tunnin tai päivän päälle tarkkaa. Kello 13 otettiin sitten vielä kaikessa rauhassa lounaat tässä majoituksella, jonka jälkeen sovittiin, että yksi tämän majoituksen työntekijä tekee sivukeikan ja heittää meidät samalla hinnalla Apiaan. Hänellä  olikin sitten auton takapaksissa sen kokoluokan subwoofer, että meinasi ikkunat lentää ilmaan  ja sen verran tärisytti matkalla sisuskaluja, että tuli ainakin pölyt putsattua ja Samoan uusimmat hitit kuunneltua. Sama hirvittävän pitkä matka taas jo tutuksi tulleelle majoitukselle Apiaan ja nyt oli kyllä minun puolesta siirtymiset ja ajelut täällä tehty! Loput Samoan päivät on ajateltu olla vain pääkaupunki Apiassa, jossa oli sopivasti alkamassa paikallinen Teuila-festivaali. Onneksi löydettiin tästä läheltä pieni kauppa, joka oli näin sunnuntaina auki, koska yleensä mikään ei ole auki.

Ruokaa laittaessa tavattiin taas sama Uusi-Seelantilainen nainen kuin tullessa, joka on varmasti yli 80-vuotias, mutta tarmoa kuin pienessä kylässä ja painaa kuin väkkärä menemään ympäri pihamaata. Suomessakin oli käynyt aikoinaan. Tämä ihminen antaa minulle toivoa ja valoa, että vanhempanakin voi edelleen säilyttää saman matkustamisen ilon ja tarmon. Hän oli juuri lähdössä katsomaan kirkkokuorojen välistä kilpailua keskustaan ja kysyi haluttaisiinko tulla samalla taksilla mukaan - ja mikä ettei? Mikä uskomattominta tässä, niin eiköhän taksi ollut sitten se sama äijä, jonka piti hakea meidät aiemmin tänään. Ilmeisesti ei vaan jaksanut tulla tai unohti koko homman? Hiukan otti kyllä päähän tämän äijän oharit, mutta ei nyt viitsitty aiheesta alkaa sen enempää avautumaan.  Ei siitä olisi ollut kuitenkaan enää mitään hyötyä. Ihme äijä kyllä! Itse kuorokilpailu oli komeaa kuultavaa ja tietäähän sen, että täällä nämä kirkkohommat otetaan tosissaan eikä pelleillä. Aivan uskomattoman kokoisia kuoroja oli ja parhaimmillaan yli 200 laulajaa paukutti veisuja ilmoille. Meidät vieraina ohjattiin vielä ihan eturiveihin, heti paikallisten ministereiden taakse.

Samoan viimeisinä päivinä nähtiin täällä Apiassa vielä iso määrä Teuila festivaaliin liittyviä kulttuuriesityksiä ja mm. Miss Samoa kilpailu. Useita tanssi/kulttuuriesityksiä täällä nyt nähneenä, voin sanoa sen verran, että paljasta miesvartaloa on täällä hyvin paljon tarjolla ja täysin peitettyä naisvartaloa joskus hiukan lisänä. Hyvin erilainen tyyli siis kuin muilla saarilla. Tämä nyt ihan vaan tietona ja se voi olla sinulle hyvä tai huono uutinen, ihan miten haluat? Itse pidin tätä hiukan estoisena ja laimeahkona kokemuksena verrattuna muihin tyynenmeren saariin. Ilmeisesti nämä kirkkokuorohommat on täällä suositumpi juttu.

Nyt aletaan kuitenkin olla valmiina huomiseen poislähtöön. Kokonaisuudessaan Samoasta jäi oikein hyvät fiilikset ja turistina tunsi itsensä koko ajan erittäin tervetulleeksi. Festivaaleilla illalla myöhään oltiin hiukan huolissaan, kun ympärillä oli hiukan epämääräisen näköistä porukkaa, jotka sillmäili meitä ja länsimaalaisilla aivoilla toki jo ajattelin, että kohta varmasti tulee turpaan ja lähtee kamat. Sitten paljastuikin, että he olivat vain huolissaan kun joudutaan seisomaan ja yksi kantoi vielä tuolitkin meille. Aika uskomatonta! Turistin huijausyritykset on täällä vielä hyvin kevyttä kamaa ja täysin lapsenkengissä ja toivottavasti hommat pysyy tällä tolalla myös tulevaisuudessakin. Kiinalaiset on vahvalla otteella täällä (niin kuin useilla muillakin saarilla) ja rakentavat yhtä sun toista - enimmäkseen toista. Sanon vaan, että ketunhäntä kainalossa on näillä kaiffareilla ja hyvin tarkkana pitäisi olla. Paikalliset oli iloisia siitä, että kiinalaisten kauppojen myötä hinnat on hiukan laskeneet, mutta toki myös miettivät, että mitä tässä mahtaa olla takana? 

Falet oli minulle aivan uusi asumismuoto ja niistä tykkäsin todella paljon. Viimeiset kaksi viikkoa asuttiin siis oikeastaan ulkona ja hyvin vähän oli mitään ongelmia. Lämpötila pysyi melko tasaisesti 30 asteen tuntumassa 24 tuntia päivässä. Muutamana yönä oli hiukan kosteaa ja sen takia alkoi tuntumaan viileältä, mutta muuten erittäin hyvät ja siistit olosuhteet oli. Näitä faleja pitäisi saada muillekin tyynenmeren saarille ehdottomasti ja siinä olisi Samoalle hyvä vientituote. Ainut mistä en pitänyt täällä, oli pitkät etäisyydet joka paikkaan ja jos olet lyhyelle lomamatkalle tulossa, niin ehkä joku hiukan kompaktimpi saari saattaisi olla helpompi vaihtoehto. Hintataso Samoalla on hiukan kallis ja se on kyllä asia, joka pistää kapuloita rattaisiin, jos joku saari pitää täältä seudulta valita. Fidzi on huomattavasti halvempi vaihtoehto ja sama hintataso Cookinsaarten kanssa ei missään nimessä ole Samoalle hyvä juttu.

En kuitenkaan poissulje paluuta tänne Samoalle joskus tulevaisuudessa, mutta hyviä vaihtoehtoja täällä suunnilla riittää. Mikäli Tokelaun saarelle aiotaan joskus tulevaisuudessa päästä, on tänne vielä tultava. Katsotaan minne tuulet puhaltaa ja elämä heittelee...

Samoa - Upolu

Maanantaina herätys kello 07.30, kamat nippuun ja aamiaisen jälkeen majoituksen tilaaman taksin kyydillä kohti satamaa. Hinta oli sama kuin tullessa (80 talaa, eli noin 28€). Tykkäsin olla täällä Tailua biitsillä ja olisin mielelläni ollut vielä muutaman päivän pidempäänkin notkumassa, mutta koska kaikki falet oli jo tälle päivälle varattuja, oli nyt lähdettävä eteenpäin. Pakko sanoa, että hiukan pelotti taas nämä autokyydit, kun äijä paahtaa menemään kuin Räikkönen ja mikä ihme siinä onkin, että näissä muuten rauhallisissa maissa pitää aina kaahata ihan päättömästi autoilla. Matkan ehdottomasti vaarallisimmat hetket on aina nämä paikalliset siirtymät paikasta toiseen. Se on vain ajan kysymys, milloin rysähtää. Turvavyöt? Joo, niin varmaan...

Oltiin laiturilla jo kolmea tuntia ennen laivan lähtöä, joten lähdettiin vielä kävelemään läheiselle majoitukselle (noin 1 km), joka lentoyhtiön lehdessä kehuttiin maasta taivaaseen. Lehden mukaan paikka on "aivan kuin Bora Bora, mutta paljon halvempi". En tiedä, minkälainen mielipuoli jutun on kirjoittanut ja missä Bora Boralla lienee muka käynyt, mutta tämä paikka ei näyttänyt minusta samalle kyllä. Yöpymismajat näytti erittäin ränsistyneiltä ja koska paikka sijaitsi jossain ihme rämeellä, hyttysiä oli aivan valtavasti. Tilattiin paikan, sinänsä kyllä ihan miellyttävän ja laadukkaan tuntuisesta ravintolasta, kookokset ja jalat oli jo siinä kohtaa pistelty kuin ompelukoneella reikiä täyteen. Ja kookoksista kehtasivat vielä pyytää 7 talaa kappale. Olut on 6 talaa. Nyt ihan vaan tiedoksi, että Bora Boralla oli halvemmat kookoksetkin. Tässä kohtaa alkoi oikeasti ottamaan päähän ja jumankauta saan suomesta samaan hintaan purkin kookosvettä, kuin nämä hyväkkäät pyytää tässä, vaikka pihan puut notkuu kookoksia. Tämä Savai'in saari on hieno ja kiva paikka, mutta tämä kyseinen mesta kannattaa suosiolla jättää väliin. Paikkaan suivaantuneena käveltiin takaisin laivarantaan ja koiratkin väisti matkalla suosiolla sivuun, kun katsoivat, että nyt ei ehkä ole paras päivä ruveta ryppyilemään.

Tänään ilma oli huomattavasti epävakaisempi kuin tullessa, vettä satoi matkalla kaatamalla ja laiva keinui melko voimakkaasti puolelta toiselle. Vettä lensi välillä aina ylös kannelle asti. Perillä satamassa alkoi taas tuttuun tapaan valtavat taksihuutokauppamarkkinat, mutta ihan ns. listahintaan onnistuttiin saamaan kyyti Apiaan. Se on sanottava, että melko rehellisesti on tähän asti meille tarjottu aina oikeaa hintaa, vaikka kuultiin kauhujuttuja, kuinka saatettaisiin ottaa ylihintoja turisteilta. Vaikka hinta olisikin ihan oikea, näihin taksilla siirtymisiin paikasta toiseen saa silti täällä menemään aikamoisen summan. Jos olisi yhtään pienemmät laukut, mentäisiin bussilla, mutta olen nähnyt, miten täynnä nämä paikalliset bussit täällä on, joten en taatusti nyt lähde kokeilemaan. Kivalta ne bussit kyllä värikkäine maalauksineen näyttää ja musiikki soi aina täysillä kun hurahtavat ohi.

Koska nettiyhteyksiä ei viimeisessä kohteessa löytynyt, ei meillä täten ollut mitään majoitusta tälle päivälle varattuna (tai millekään muulle päivälle), joten pyydettiin vaan ajamaan tullessa hyväksi havaitun majoituksen pihaan ja toivoa parasta ja pelätä pahinta. Onneksi tilaa oli vaikka muille jakaa ja ainoastaan muutama muu asukas oli tällä hetkellä. Ricky-kissakin oli meitä taas heti iloisena kieli ulkona suusta, kuola valuen vastaanottamassa. Nettiyhteyden kanssa kävi tosin taas ohraisesti ja se ei jostain syystä nyt sitten täälläkään toiminut. Uskomatonta! Wi-Fi yhteyden varaan ei kannata täällä missään nimessä mitään jättää, vaan hommata suoraan suosiolla joku paikallinen sim-kortti. Mokattiin itse pahasti tämä homma. Käsittääkseni täällä kuitenkin pelaa Apiassa jopa 4g-yhteys jos on paikalliset sim:it hallussa. Kannattaa siis heti lentokentällä tullessa hommata. Ja arvatkaapa vaan, tapahtuuko täällä nopeasti jotain toimenpiteitä, jos joku homma ei pelaa? Just joo, palaillaan ensi viikolla asiaan. Tänäänkin jäi siis kaikki asiat hoitamatta ja jotain laskujakin seisoo siellä maksamatta jonossa. Ei voi kuin ihmetellä, miten ennen internetiä asioita matkan aikana oikein hoidettiin? Koska puhelinverkkokaan ei pelaa, niin nyt ollaan totaalisesti kuin kuun pimeällä puolella täällä.

Koska mitään ei nyt kuitenkaan ollut tehtävissä, käytiin kaupassa tien toisella puolella hakemassa ruokatarvikkeita, plus muutama Vailima ja tehtiin tänään majoituksen keittiössä jotain ihme spagettimössöä ruoaksi. Hyvinhän se mössö silti maistui, kun ympäristö oli näin miellyttävä. Sisäpihalla tässä on grilli ja ruokapöydät ja kaikkialla ympärillä värikkäitä kukkia. Kerrassaan upea paikka ja kuin keidas ruuhkaisen kaupungin keskellä.

Yöllä kuulosti siltä kuin joku koirien kolmas maailmansota olisi syttynyt ja varmasti kymmeniä koiria osallistui pitkään ja veriseen tappeluun jossain ihan tässä lähellä. Ricky-kattikin tappelee öisin ja aamulla karvoja on aina jostain kohtaa irti ja hampaitakin puuttuu suusta. Ja sanon nyt kaiken uhallakin, että minulla ainakin oli yöllä hiukan kylmä. Katjakin sanoi aamulla samaa. Kello 8 aikaan, aamiaisen jälkeen, parkkeerasin hanurini aulaan ja aloin kyselemään jälleen wifi-yhteyttä. Edelleenkään mikään ei toiminut, mutta tilasivat nyt ainakin jonkun sitä korjaamaan. Tiedän kyllä itse, että korjaus tulee olemaan modeemi irti seinästä ja takaisin kiinni ja kassan kautta. Mikäli wifi- lähetin olisi ollut jossakin tässä näkyvillä, niin olisin tehnyt sen tempun itse jo eilen.

Koska yhteyksiä ei kuulunut, otettiin pihasta taksi alle ja lähdettiin Apian keskustaan tarkastamaan tilannetta. Taksimatkan hinta oli 5 talaa, eli noin 2€. Taksi jätti meidät jossain turisti-infon edessä pois ja juuri sopivasti olikin samaan aikaan alkamassa joku Samoan kulttuurikierros, joten paineltiin vaan muiden perässä mukaan. Laskut voi odottaa. Tämä olikin hyvin kattava kierros ja nähtiin kaikkia tärkeimpiä Samoan kulttuuriin liittyviä juttuja. Okei, kookoksen avaamiset ja muut ollaan nähty jo tuhanteen kertaan, mutta oli tässä uusiakin juttuja mukana. Yksi niistä oli perinteisen tatuoinnin tekeminen ja siinä kohtaa hiukan kävi sääliksi tatuoitavana olevaan äijää. Näytti nimittäin sattuvan aivan älyttömästi. Tatuoinnin tekeminen kestää useita päiviä ja se naputellaan perinteisillä välineillä. Aikoinaan käytettiin hain hampaita ja nyt ilmeisesti villisian hampaita? Oli mitä oli, niin en menisi tuohon hommaan mistään hinnasta, enkä toki voi mennä muuhunkaan tatuointiin, niin kauan kuin haluan japanissa pyöriä. Nyt joku taas alkaa naputtamaan, että tatuoinnit ei japanissa haittaa, mutta sanon vaan, että minun osalta yksikin tatuointi ja osallistun sen jälkeen kuolleiden festivaaliin korkeintaan hengen muodossa enää. 

Kierrokseen kuului myös tanssiesitys ja ruokamaistiaisia, joten pakko sanoa, että ehdottomasti kannattava käynti oli tämä. Harvemmin sanon näin, mutta miesten tanssiesitys oli täällä ehdottomasti parempi kuin naisten. Jostain syystä täällä samoalla ei naisilla ollut mitään hienoja perinteistä asua päällä, eikä oikein muutenkaan samanlaista iloa esiintymisessä kun miehillä. Mitä kulttuurikierroksen aikana nuotiotulilla poikain jutustelua kuuntelin, niin hyvin miehiseltä yhteiskunnalta vaikuttaa tämä Samoa. Tämä kulttuurikierros ei maksanut mitään, mutta lopussa toki oli keräys, johon sai osallistua haluamallaan summalla. Kyllä tähän nyt mielellään jonkun setelin heitti, sen verran oli nähty vaivaa. Ehdottomasti suositeltava homma.

Kulttuurikierroksen jälkeen käytiin läheisestä nettikahvilassa ja saatiin seuraava majoitus varattua, muutama lasku maksettua ja pari kuvaa ladattua interwebin syövereihin, mutta kyllä oli taas nihkeät yhteydet. Takaisinpäin kyseltiin takseilta hintoja, mutta nyt olikin sitten näköjään ihan eri hintoja ylämäkeen kuin oli tullessa alamäkeen, joten päätettiin, että perhana sentään sitten kävellään ylös eikä makseta yhtään mitään! Eikä maksettu. Nämä taksien muuttuvat hinnat ei sinänsä ole mitään huijausta, vaan lähinnä neuvottelukysymyksiä. Tämä on nyt sitä vapaata taksikauppaa, jota jotkut mielipuolet suomeenkin sai ajettua.

Majoituksella taas siivoojan taksipalvelun kautta kyytitilaus seuraavalle majoitukselle ja sama mies vanhalla autolla kohta paukuttikin pihaan kuin viimeksikin. Ja tällä kertaa matka olikin sitten todella pitkä, voi kiesus sentään! Piti ajaa vuorenrinteiden yli, laskeutua taas alas ja sitten jyrätä jonkun perhanan vesien läpi. Olin ihan varma, että auto hörppää vettä sisään ja siitä tulee seuraavaksi sukellusvene. Matkaan meni kokonaisuudessaan joku pari tuntia. Vaikka näihin matkoihin uppoaa rahaa, niin suoraan sanottuna en itse 40€:lla ajaisi tällaista matkaa. Eli satkun (talaa) siis maksoi matka tänne.

Tämänkertaisessa majoituspaikassa oli kolme vaihtoehtoa: ylhäällä rinteessä oli mökit kaikilla mukavuuksilla, puolessa välissä rantamökit perusmukavuuksilla ja aivan rannassa etulinjassa tosimiesten/naisten majoitusvaihtoehto, eli falet. Niissä ei muuta kuin hyttysverkko ja peti. Tietysti mentiin tällä viimeisellä vaihtoehdolla, joka on ainut aito ja oikea majoitus Samoalla. Hinta 25€/yö/henkilö, sisältäen aamiaisen ja illallisen. Mielettömän hieno sijainti ja kaikella tapaa kivalta vaikuttava paikka... MUTTA. Turisteja on täällä ihan eri tavalla kuin Savaii:n saarella ja laskin ruokapöydässä, että ainakin 50 henkilöä on paikalla + kaksi koiraa. Hiukan tulee nyt pelottavasti mieleen, että oltaisiin jossain isossa resortissa ja se ei ole hyvä homma ollenkaan se. Ei ole mikään mieltä rauhoittava kokemus, kun 50 ihmistä ruokailee täällä samaan aikaan. Jossain suomessa ja japanissa saattaisi ihmismäärästä riippumatta olla hiirenhiljaista ja ihmiset keskittyisi syömiseen höpinän sijasta, mutta ei täällä. Nämä kansakunnat, mitä täällä on nyt edustettuna, ei silleen ole mitään maailman hiljaisimpia keskustelijoita tai ujoja kuuluttamaan itsestään, joten meteli on korvia raastava! Ymmärrän kyllä, että on heidän kulttuurin mukaista höpistä koko ajan, mutta samoin on myös suomalaisen kulttuurin mukaista olla hiljaa ja nauttia ruoasta ja ympäristöstä, eikä koko ajan huutaa suuna päänä. Se on myös sanottava, että vessa ja suihkutilat ei ole ollenkaan niin siistit kuin tähän asti on ollut muualla. Pelkään joka kerta mennä sinne ja yöllä en taatusti mene puoliunessa taistelemaan jonkun torakoiden kanssa sinne. Otan aina luudan ovensuusta ja jos jotain liikahtaa, niin alan huitomaan kuin baseball-pelaaja ympäriinsä. Majoituksen hintaan kuulunut ruoka oli ihan ok, mutta annosmäärä oli todella vähäinen täällä. Pöytään tuli aina yhteiset annokset, joista sitten ruokaa otettiin ja näissä hommissa härskeimmät tyypit voittaa aina. Itse käytettiin hiukan oveluutta ja yritettiin mielellään mennä aina kasvissyöjien viereen, sillä samat ruoat tulee kuitenkin ja he jättävät syömättä ja ystävällisesti voidaan sitten auttaa, "ettei mene turhaan hukkaan". Silti jäi aina nälkä täällä. Juteltiin aiemmin päivällä falessa istuessa ja maisemia merelle katsellessa, että tässä ei kyllä tsunamin iskiessä olisi kiva olla, niin eiköhän joku kohta ruokapöydässä kertonutkin, että 2009 koko paikka oli tuhoutunut tsunamissa. Tämä tieto ei silleen parantanut yöunia yhtään, mutta kuka näistä tsunameista ja maanjäristyksistä ikinä tietää? Turha niitä on sen enempää miettiä. 

Loppuilta rapsuteltiin majoituksen koiraa rannalla ja punottiin juonia seuraaville päiville.