Auckland - Rarotonga

Tämä päivä lähti hyvin omituisesti liikkeelle: Lähdettiin bussilla kello 09.30 Aucklandin keskustasta kohti lentokenttää, mutta yllättäen kuljettajalla tuntui olevan suuria vaikeuksia löytää sinne. Ajeltiin ties missä ja yhtäkkiä kuski kävi peruuttamaan ja eiköhän täräyttänyt tietysti vielä suoraan päin liikennemerkkiäkin. Hiukan kävi jo säälittämään tämä kuski ja tuskin tulee olemaan kovin pitkä ura bussin ratissa hänellä. Päästiin lopulta kuitenkin kentälle ja onneksi varattiin tähän siirtymiseen tänään reilusti aikaa.

Lähtöselvitystiskillä ollut nainen otti passin, avasi sen ja alkoi yhtäkkiä nauramaan katketakseen ja ihmeteltiin, että mikäs ihme siellä nyt on (passikuvan lisäksi) vialla, niin samoalaisen limonadipullon etiketti oli liimautunut tiukasti sinne sivun päälle. Tämä virkailija sattui vielä olemaan Samoalta kotoisin, joten häntä tämä juttu suuresti huvitti. Ei siinä mitään ja erittäin hyvä limonadikin kyllä oli.

Lähtöportilla näytti erittäin hiljaiselta ja ihmeteltiin jo, että onkohan täältä mitään konetta tänään lähdössäkään? Koneeseen sisään mennessäkin meidät siirrettiin taaemmas istumaan, koska lento oli niin tyhjä ja painoa piti saada perälle. Sinänsä en kyllä valittanut, sillä koko penkkirivin pystyi varaamaan omaan käyttöön ja makoilemaan ja rötväilemään kuin nahkasohvalla. Tämä oli yksi rennoimmista ja helpoimmista lennoista ikinä. Okei, tyhjinä lentävät koneet ei tietysti ole ikinä hyvä juttu ja en tiedä, miksei porukkaa sitten ollut tämän enempää? Kohde ainakin on hyvin paratiisimainen ja lentolipun hinta oli suorastaan törkeän halpa. Voitteko kuvitella, että ostin lipun hintaan 160€/lärvi. Ja nyt puhutaan paikasta, josta pääsee vain yhdellä lisälennolla maailman hienoimpaan paikkaan. Tämä seikka minulla nyt tietenkin viekkaana kettuna siintää mielessä, eikä suunnitelmissa suinkaan ole Rarolle jäädä. 

Lentoyhtiönä tänään siis Jetstar, joka onneksi ihan reilusti ja rehellisesti ilmoittaa olevansa halpalentoyhtiö, eikä ole mikään kaapissa oleva halpayhtiö. Näin tietää jo varata kentältä omat snäksit ja juomat mukaan. Lento lähti ilmaan melkein ajallaan ja koska tuulet oli hyvin myötäiset, lentoaika oli varmasti ennätyksiä hipoen vain hiukan yli kolme tuntia. En muista kumpaan suuntaan oli, mutta 5 tuntiakin on joskus mennyt tähän matkaan. Lähdettiin siis Aucklandista ilmaan maanantaina 8.9 kello 13 ja renkaat tärähti asfaltille sunnuntaina 7.9 kello 18.30, että sunnuntai tulee nyt kahteen kertaan sitten. Tässähän ehtisi kahdet sunnuntain kirkkolaulutkin käydä laulamassa hyvin, mutta minulla on nyt ihan muut laulut mielessä. Samoin tulee ikävä kyllä myös majoituskulut ja muut kulut kahteen kertaan, ja tämä seikka kannattaa pitää mielessä matkabudjettia laatiessa.

Suurimpana jännityksenä tänne tulossa oli tietysti, että onko legendaarinen pelimanni Jake Numanga edelleen terminaalissa soittamassa (lue edellisen reissun päivitys aiheesta) ja siellähän hän totta tosiaan edelleenkin oli. Jake ei ole ties kuin moneen kymmeneen vuoteen missannut yhtäkään lentoa, eikä missannut tätäkään. Miettikää nyt, että täältä tulee ja lähtee lennot yleensä keskellä yötä ja siellä vaan aina Jake laulelee. Täytyy käydä jo tuossa iässä rankaksi. Käsi kävi, laulu raikasi ja soitto soi tuttuun tapaan ja Jake:n sulosoinnut johdatteli meidät hienosti tälläkin kertaa sisään paratiisiin. Sitä ennen jouduttiin kyllä tekemään kuitenkin vielä pieni lisäkierros paratiisin tullissa, koska maahantulopaperissa kysyttiin, missä olet viimeaikoina ollut ja Samoa ei ollut ilmeisesti hyvä vastaus. Viime kerralla Fidzi ei ollut hyvä vastaus ja täällä ei vaan selvästi tykkätä näistä naapurisaarista ollenkaan.

Olin jo sopinut kuljetuksen kentältä majoitukselle valmiiksi ja sovitusti myös oli kuljettaja vastassa ja tulipa hienosti vielä kukat kaulaan täällä. Kiva, että pitävät tätä perinnettä vielä yllä täällä. Vaikka totaalinen tonttu olenkin, niin onneksi olin huomioinut sen, että siirrytään ajassa päivä taaksepäin ja varaus oli oikealle päivälle tehty. Kuulemma todella moni varaa kuljetukset ja majoitukset aivan väärälle päivälle ja sitten ollaan vihaisia, että miksei ketään ollutkaan vastassa? Täällä Rarotongalla on kiinteähintainen kuljetus majoitukselle 20 NZD/lärvi, eli taksien kanssa ei tarvitse neuvotella, koska huijaus on jo valmiiksi laitettu hintaan. Hinta on siis täysin käsittämätön näin pienen saaren ollessa kyseessä. Täällä kulkee myös bussi ja sitä kannattaa ehdottomasti yrittää hyödyntää, jos ei ole hirveästi kamaa mukana ja on ihmisten aikaan perillä. Ja nyt ei alettu yhtään leikkimään wifi-verkkojen kanssa, vaan suoraan lentokentän toimipisteestä paikallinen sim-kortti luuriin sisään ja 4G-data laulamaan. Hinta oli 49NZD (29€) ja se sisältää 3gb mobiilidataa, mikä nyt ei ole nykypäivänä todellakaan kovin suuri määrä. Tiedän jo nyt, että tulee hirvittävä tilanne selailla tuskan hiki otsalla jossain kohtaa täällä seuraavaa lentoa, koska se on oltava ennen täältä poistumista.

Mutta täytyy sanoa, että kylläpä näytti heti kentältä tullessa puhtaalta kaikki ja autot oli siistejä - ihan toisen näköistä kuin muualla. Tämä Rarotonga on oikea Tyynenmeren Japani ja kaikki on puhdasta ja pelaa viimeisen päälle. Majoituksella oltiin noin kello 19 aikoihin ja lähdettiin vielä pikavauhtia jolkottamaan läheisille iltamarkkinoille, jotka tiedettiin vanhasta tottumuksesta tapahtuvan täällä Muri beachillä aina sunnuntaisin. Sunnuntaisin on täällä Rarotongallakin kaikki yleensä kiinni (vaikka uskonto ei ole ihan niin hallitseva kuin Samoalla), joten iltamarkkinat on hyvä vaihtoehto päivän ruokailuihin. Nyt oltiin ikävä kyllä niin myöhään liikkeellä, että vain jämäpaloja oli jäljellä ja päätettiin suosiolla jättää ne paikallisille koirille. Käveltiin pimeää tietä alaspäin jonkun matkaa ja vastaan tuli täysin uusi hampurilaispaikka ja ajateltiin, että otetaan nyt sitten hampurilaiset, kun ei muutakaan ole tarjolla. Mietiskelin mielessäni, että varmasti on taas joku pieni ja kallis purilainen, josta ei edes nälkä lähde, mutta mitä vielä!? Tämän hampurilaisen nimi oli kannibaali ja siellä oli kaksi ihan mielettömän kokoista pihviä ja vissiin koko lehmäkin välissä ja oli kyllä historian ensimmäinen hampurilainen, jonka jälkeen olin aivan täynnä. Pakko sanoa, että yksi parhaimpia (ja isoimpia) hampurilaisia, mitä olen koskaan syönyt ja näitä on sentään syöty Teksasia, Memphisiä ja Alabamaa myöten. Hintakaan ei kokoon nähden ollut mikään järkyttävä: 11,50NZD (7€)
. Pakko oli muutama päivä myöhemmin käydä syömässä vielä uudestaan tämä kannibaali, koska tällaisia burgereita harvemmin tulee maailmalla vastaan. 

Koiria oli paljon taas joka puolella pyörimässä ja kyttäämässä jämäpaloja, mutta nämä on onneksi pääosin hyvin leppoisia ja kilttejä tapauksia täällä, eikä yhtään kiinnostuneita ahdistelemaan ihmisiä. Ja niin lihavia, että ei mitään hampurilaisia näille kyllä yhtään enää! Välillä kun kävelee tiellä, niin ei tiedä, onko tien yli perhana sentään tulossa sika vain koira, sen verran on massaa ja samalta näyttää. Skootterilla ajellessa koirat on kyllä täällä todella iso riskitekijä, koska juoksentelevat päättömästi tiellä ja pimeällä niitä ei näy kuin vasta siinä vaiheessa kun pää raapii jo asfalttia. Näillä koirilla on täällä myös ihmeellinen tapa, että yhtäkkiä vaan kävellessä jostain ilmestyvät vierelle ja sitten seuraavat vaikka 10 kilometriä mukana siinä.

Tässä iltakävelyllä huomattiin myös, että valtava määrä aivan uusia rakennuksia ja kauppoja on tänne seudulle tullut ja nyt saisi riittää minun mielestä jo kyllä. Täällä suunnalla missä käveltiin ei aiemmin ollut mitään ja vain aaltojen äänet ja kukkojen kailotus hallitsi ilmapiiriä. Nyt oli hampurilaispaikkaa ja viinakauppaa ja ihmisten ölinä kuului varmaan kilometrin päähän. Tästä kehityksestä en ole ollenkaan varma. Menin katsomaan rakennustyömaan kyltistä, että kukas kiinalainen taas täällä rakentaa ja tuhoaa paikkoja, niin selvisi, että kaikki nämä kaikki uudet rakennukset on rakentanut Mustonen construction. Sen jälkeen oltiin ihan hiljakseen vaan. Työn laatu näyttikin kyllä erittäin laadukkaalle. Paikallisesta lehdestä luin illalla myös mielenkiintoisen artikkelin, kuinka tällä saarella on nykyään paikallisten aivan mahdotonta saada vuokra-asuntoja, koska jokaikinen asunto vuokrataan tietenkin mielummin isoon hintaan turisteille. Hiukan ikävä tilanne.

Odotukset tämän Rarotongan majoituksen suhteen ei todellakaan ollut kummoiset, mutta yllätyin onneksi hyvin positiivisesti. Todella siisti majatalo ja hauskasti jokaisessa huoneessa oli oma suihku, joka sijaitsee täysin avoimessa tilassa takapihalla. Ja suihkussa ollessa kanat senkun juoksentelee jaloissa tipuineen. Lämpöisessä illassa kuun ja tähtien alla on erittäin hienoa suihkutella menemään, mutta sen vaan sanon, että jos tuossa suihkutellessa joku lentävä torakka pöllähtää päälle, niin siihen loppuu se riemu ja lysti. Ei ole nimittäin mikään kiva juosta munasillaan shampoot päässä huutaen koirat kintereillä ympäri majoituksen pihamaita. Tässä majatalossa on myös grilli ja yhteinen iso keittiö, jossa voi aamupalat ja muut ruoat helposti valmistaa. Muri beachille, joka on ainakin paperilla Rarotongan upein ranta, on matkaa vain 50 metriä, mutta itse tiedän täällä kyllä monia muitakin rantoja, jotka on vähintään yhtä hienoja. Jos jatkaa tästä tietä alaspäin hampurilaispaikan suuntaan noin kilometrin, tulee erittäin hienot rannat ja snorklaamispaikat, joissa ei ole väkeä juuri ollenkaan.

Niin rannat ja maisemat Cookinsaarilla on todella upeita ja vaikka Samoalla jo epäilin, että oliko ne rannat ja värit muka oikeasti hienompia vielä täällä vai kultaako aika vaan muistot, niin... Ei muuten tasan kultaa yhtään mitään! Missään muualla ei ole tällaisia värejä kuin täällä ja luultavasti kaikkien muiden saarten mainoskuvat otetaankin salaa täällä. Tahitilla on myös komeat maisemat, mutta kaikki on vaan niin paljon hankalampaa ja kalliimpaa siellä. Vaikka nämä koirat ei täällä Rarotongalla ole ihmisille vihaisia, niin huomasin, että dronen lennättämisen suhteen onkin sitten isoja ongelmia. Olin jo todellisessa pulassa, kun akku alkoi uhkaavasti loppua ja koira juoksee vieressä ja yrittää koko ajan napata dronea ilmasta. Ainut keino oli kävellä pitkälle veteen ja siepata drone ilmasta suoraan kiinni, ennenkuin turre ehtii uida paikalle. Ja kyllä vain: nämä koirat ui kuin joku perhanan Johnny Weissmuller ja ollaan nähty, kuinka ne ui perhana sentään toiselle saarellekin. Tässä hommassa jää hyvin äkkiä kakkoseksi. Ihan suoraan sanottuna hiukan liikaa alkaa minusta näitä koiria täällä olemaan. Pukapukan atolliltahan on löydetty koiran luita, jotka on ajoitettu ajalle 2130 vuotta ennen kiesusta ja se on periaatteessa täysin käsittämätön juttu! Täällä nähdyn jälkeen juttu ei ole kuitenkaan enää yhtään käsittämätön.

Yhtenä päivänä käveltiin tästä Muri beachilta Avaruaan (ns. keskusta) ja se oli erittän pitkä ja hikinen kävely. Lämpötilahan ei täällä tähän aikaan vuodesta ole rannan tuntumassa mikään kuuma, mutta vähänkin kun menee sisämaahan, niin jo alkaa hiki valua. Maasto on tasaista ja suuntia vain kaksi, joten sinänsä on helppo kyllä kulkea. Matkalla käytiin myös Robert Dean Frisbien ja Tom Nealen (matkakirjailijoita) hautaa katsomassa ja yllätys oli suuri, kun löydettiin Frisbien haudalta meidän neljä vuotta sitten jättämät kukkakoristeet edelleen kunnossa. Uskomatonta! Paikallisessa oluttehtaassa käytiin myös maistelemassa ja pyörähtämässä, ja toinen näistä tehtaista oli itse asiassa juuri myynnissä ja siinä oli aika lähellä, ettei otettu yhteyttä asunnonvälittäjään suomessa, että pistä kämppä myyntiin! Perhana sentään, jotain järkevää pitäisi elämässään tehdä ja tuossa olisivarmasti ollut kiva juttu.

Lentoliput täältä Rarotongalta eteenpäin on nyt kuitenkin hankittu ja tulevaan kohteeseen (Aitutaki) ei voisi olla tyytyväisempi. Ollaan virallisesti käyty kyseisessä kohteessa 10 vuotta sitten ja pidettiin sitä silloin ehdottomasti maailman hienoimpana paikkana. Nyt käydään tarkistamassa kaiken nähdyn jälkeen, että pitääkö väite paikkaansa? Hyvästi koirat, tervetuloa kissat!