Auckland: Jumitusta ja jäätymistä

Viimeisenä Maupitin aamuna oli hyvin aikaa vielä pyöriä biitsillä, rapsutella koiria ja syöksyä majoituksen pikkupojan kanssa viimeiset surmanhypyt laiturilta veteen. Paikan emäntä perkasi samaan aikaan kaloja rannassa ja yritettiin houkutella perkeillä haita tulemaan rantaan, mutta tänään se ei jostain syystä onnistunutkaan sitten millään. Eilen oli jatkuvasti haita ympärillä pyörimässä, mutta tänään ei saatu niitä millään tulemaan. Outoa.

Juuri ennen lähtöä saatiin vielä lounaaksi tuoreita kaloja ja kookoksia, jonka jälkeen lähdettiin venekyydillä lentokentälle, jonne Mr. Mäyräkin tuli vielä meitä saattamaan. Hiukan pelotti ajatus villinä kentällä vipeltävästä koiranpennusta, mutta onneksi Mr. Mäyrä käyttäytyi oikein mallikkaasti. Kello 15.50 oltiin ilmassa ja Papeeteen laskeuduttiin kello 16.45.

Papeete, Tahiti

Sää Papeetessa näytti ikävä kyllä sen verran uhkaavalle, että päätettiin haudata kaikki ajatukset kaupungille lähtemisestä ja tyydyttiin vaan hakemaan läheisestä marketista ruokaa kämpille. Hotellina oli siis jälleen sama karmean hintainen lentokenttähotelli, joka on kyllä ihan siisti ja sijainti ihanteellinen, mutta hyvin kallis ja kaiken lisäksi ainoastaan jääkylmää vettä tulee suihkusta. Luulisi nyt tähän hintaan saavansa edes lämmintä vettä? Nyt en oikeastaan kyllä edes muista, missä ollaan viimeksi saatu lämmintä vettä suihkusta, mutta kauan siitä joka tapauksessa on. Käveltiin siis Papeeten tummenevassa illassa läheiselle kaupalle ja pakko sanoa, että on tämä vaan aika karua seutua tämä Papeete, ei mahda mitään. Juoppoja ja narkkareita istuskeli vähän joka puolella ja en tiedä miten turvallista täällä oikeasti edes on pimeän aikaan liikkua? En voi suositella Papeetea, muuten kuin pikaiseen "touch and go" -tyyliseen visiittiin. Viikon totaalisen nettikatkoksen jälkeen loppuilta menikin ihan vaan nettiä selaillessa, uutisia lukiessa, kuvia turvaan siirrellessä ja puhelimen päivityksiä lataillessa. Totesin, että kamera on nyt totaalisesti pois pelistä ja ainut keino on yrittää löytää uusi objektiivi käytettynä halvalla jostain.

Kaiken touhuamisen ja rymyämisen lomassa nukkuminen jäi jälleen hiukan vähemmälle ja kello 04 aikoihin päätin viheltää pelin poikki ja alkaa jo valmistautumaan Aucklandiin lähtöön. Hiukan kävi suoraan sanottuna ahdistamaan, rintaa pistämään ja viluttamaan tämä meidän paluu kylmään ja siellähän on varmasti asteet kuin Suomen kesässä? Ei ole minun juttu ollenkaan se. Muuten kyllä tykkään Aucklandista ja Uudesta-Seelannista oikein paljon, mutta tämä talviaika ei yhtään houkuttele minua. Vaatteita on saatava äkkiä jostain lisää. Tällä kertaa meillä ei todellakaan ole mitään muita suunnitelmia Aucklandin varalle, kuin yrittää pysyä jäätymättä ja elää mahdollisimman halvalla seuraavat viikot.

Ennen kentälle menoa etsittiin vielä jätepiste ja hävitettiin kaikki tästä eteenpäin turhaksi jäävä tavara laukuista kuljeksimasta. Sinne lähti tuomion temppeli (tetta), sandaalit, umpeen ruostunut kamerateline jne. Tavattiin vielä saksalaisetkin aamulla kentällä ja koska oltiin viihdytty oikein mainiosti yhdessä, sovittiin, että otetaan jossainpäin maailmaa tapaaminen vielä tulevaisuudessa.

Lento Aucklandiin lähti kello 7.30 ja koko 5 tuntia 48 minuuttia oli tänään kuin lentoa pumpulilla. Harvemmin on näin tasaista kyytiä Tyynenmeren päällä. Lennon aikana hävisi taas 24 tuntia kuin tuhkana tuuleen ja onneksi muistin huomioida tämän seikan hotellivarauksessa. Ainut huono puoli tämän päivän lennossa oli, että edessä istui taas vaihteeksi joku armoton penkinlaskija, joka täräytti penkin alas 5 minuutin lennon jälkeen ja siinä se tönötti sylissä koko matkan. Ai kun kiva! Pitäisi ymmärtää, että tekemällä itselleen lisää tilaa, vie sitä samalla toisilta takaa. No tällaista tämä on: elämä on raakaa taistelua elintilasta.

Air Tahiti Nui

Sateiseen Aucklandiin laskeuduttiin kello 12.30 aikoihin, jossa ensimmäiset ongelmat alkoi heti tullissa. Näin jo kaukaa kuinka tullin haistelukoira tassutteli uhkaavasti minua kohti ja samalla muistin, että perhana sentään, kantelin Mr. Mäyrää vielä juuri ennen lähtöä sylissäni ja laukkujen päälläkin oli koko kuukauden ryöminyt kymmeniä koiria. Onneksi nämä tullin koirat on varmasti opetettu tunnistamaan vain laittomien aineiden hajut? Ööööö, ei muuten ole! Turre meni tietenkin aivan sekaisin minun kohdalla ja kävi hyppimään ja ilmoittamaan, että tässä tyypissä on nyt jotain todella hämärää. Sinänsä Turre oli kyllä oikeassa. Ikävä kyllä koirat ei kuitenkaan pysty kertomaan, että mitä ne oikein haistaa, joten kaikki tavarat tarkastukseen ja lisäongelmia herätti myös se, että en saanut yhtä laukun vetoketjua avattua millään - se oli ruostunut täysin umpeen! Tullimies sanoi, että voisitko avata tämän osion, mutta minkäs teet, kun se ei vaan hievahtanutkaan, vaikka hampaat irvessä yritti sitä repiä! Mitään laitonta ei kuitenkaan löytynyt, vaikka olisi zuumaillut mikroskoopilla, joten hyvin pettyneinä heidän oli laskettava meidät viimein jatkamaan matkaa. Haisteluturrelle varmasti varattiin ensimmäinen kone nauttimaan eläkepäivistä Maupitin palmujen alle, kassit heiluen jolkottelemaan kylänraittia, kirppuja rapsutellen.

Kävin kokeilemassa nopeasti ulkona asteita ja totesin, että pitkähihainen paita on nyt saatava välittömästi! Ostin kentän turistishopista jonkun New Zealand paidan, mutta eipä sekään paljon helpottanut, sillä ulkona oli oikeasti ihan järkyttävän kylmä. Asteet alle 10c ja nyt meni kyllä välittömästi mielenkiinto tähän koko hommaan. Kylmä on matkamiehen pahin vihollinen! Päätinkin alkaa välittömästi etsimään lentoja vielä jonnekin muualle kun päästäisiin majoitukselle.

Otahuhu, Auckland

Meidän Aucklandin majoitus sijaitsi täällä lentokentän suunnilla, joten kysyttiin lentokentän infosta ohjeet, miten sinne pääsisi bussilla, ja sitten ei kun ulos bussipysäkille jäätymään. Ensimmäinen bussikuski sanoi yllättäen (vaikka oli ihan selkeät ohjeet juuri siihen bussiin mennä), että tämä ei mene sinne, odottakaa seuraavaa. Pitkän odotuksen jälkeen tuli seuraava bussi, joka sanoi taas samat sanat. Häh? Edelleen odotusta ja jäätymistä, jolloin kolmas bussi tulee ja kuski sanoo: "teidän olisi pitänyt mennä edelliseen bussiin, ettekö osaa lukea?" Jumalautsi nyt kärähti hermot ihan totaalisesti ja päätettiin tältä seisomalta lopettaa tämä sekoilu ja ei kun pirssiä alle. Joku epäilyttavän oloinen äijä yritti heti taksipisteellä, että "no niin tästä taksi herralle", mutta Melbournen pelottavasta taksitouhusta viisastuneena päätin ihan törkeästi olla välittämättä siitä mikä taksi on ensimmäisenä jonossa, vaan kyllä minä saan perhana sentään valita juuri sen kuskin kuin itse haluan. Löydettiinkin luotettavan tuntuinen kuski, joka heitti meidät ilman mitään pelleilyjä turvallisesti majoitukselle ja antoi vielä vaihtorahatkin ihan oikein takaisin. Näin tämä pitää toimia!

Otahuhu, Auckland

Majoitus sijaitsi siis Otahuhun kaupunginosassa, joka on lähinnä Tyyneltämereltä kotoisin olevien ihmisten asuinpaikka ja tämähän kävi meille oikein mainiosti. Tunnettiin olomme erittäin kotoisaksi. Lähettyvillä oli ruokapaikkoja, joissa käydessä tuntui, ettei olla saarilta ikinä pois lähdettykään ja muutenkin oli oikein kiva tunnelma. Hyvin halpaa oli myös kaikki verrattuna Aucklandin keskustaan. Täällä onneksi asuu paljon saarelaisia, jotka eivät ole vielä turtuneet länsimaiseen maailmanmenoon ja vastaan tullessa moni tervehtikin iloisesti ja leveä hymy nousi naamalle. Varmaan kyllä ajattelivat, että mitenköhän nuokin on tänne eksyneet?

Majoitus (Park Ave Residences) oli siisti ja ennen kaikkea halpa (23€), mutta henkilökunta hiukan tylyhköä ja huoneessa aivan järkyttävän kylmä. Mitä muuta voi olettaa, jos ei ole mitään lämmitystä huoneessa. Käytiin kysymässä vastaanotosta, että olisiko paria kuppia lainata teen juomista varten tai lämpöpuhallinta (joka luvataan paikan nettisivulla), mutta tylysti vaan vastattiin, että ei ole, ostakaa itse. Ja näin oli myös todellakin tehtävä, sillä asteet huoneessa laski öisin sille tasolle, että melkein höyry nousi suusta.

Ramen burger

Selailin kaikkia mahdollisia lentovaraussivustoja epätoivoisesti, mutta yhtään halpaa Tyynenmeren kohdetta ei ikävä kyllä enää löytynyt. Se siitä! Päätettiin siis pysyä tässä ja yrittää jotenkin sinnitellä seuraavat viikot jäätymättä pystyyn. Tämä ei ollutkaan mikään helppo juttu, nimittäin parin päivän Aucklandissa olon jälkeen alkoi iho hilseilemään, huulet ja korvalehdet halkeikemaan, suu oli aivan kuiva, silmät veresti, nenästä tuli verisiä klönttejä ja jostain korvan sisäpuoleltakin vuosi verta. Elimistö oli tottunut kuukausien aikana ihanaan, pehmeään, lämpimään kosteuteen ja päätti nyt alkaa toden teolla kostamaan ja kapinoimaan tätä hommaa vastaan. Saa nähdä, onko meidän ylipäätänsä mahdollista enää jatkossa kuivissa paikoissa edes elää? Jos minulta kysytte, niin ei ole.

Alettiin käymään läheisessä uimahallissa saunomassa ja uimassa ja se olikin varsin kiva keino sulatella paikkoja ja samalla pystyi juttelemaan saunassa Tongalaisten äijien kanssa lauteilla. Pari kertaa viikossa käveltiin aina myös Sylvia Park ostoskeskukselle, jonne oli majoiotukselta noin 6 kilometriä matkaa. Yhden kerran käveltiin jopa Aucklandin keskustaan, jonne kertyi matkaa 15 kilometriä. Keskustan ihmisvilinä olikin melkoinen shokki näin monen kuukauden rennoissa oloissa vietetyn ajan jälkeen. Kaikilla oli kiire jonnekin ja hapan ilme naamalla painetaan vaan rahan perässä menemään. Domino's pizzerian pizzoihin jouduttiin taas ikavä kyllä hyvin usein sortumaan, sillä jos pizza maksaa 3,20€, niin se on vaan hinta jota ei pysty ohittamaan!

Pizzaa huiviin

Se hyvä puoli tässä oli jumittamisessa oli, että ehti ainakin kunnolla laskemaan budjettia ja tekemään suunnitelmia loppureissun varalle. Koska mitään lentoja saarille ei enää löytynyt (siis halvalla), päätettiin tässä kohtaa nyt tehdä paluu kotoisiin tunnelmiin Japaniin. Siellä ainakin olisi lämmintä (fyysisesti ja henkisesti) ja johan tässä on ihan liian kauan Japanista pois oltukin, jos minulta kysytään. Nyt alkoi heti tunnelmat nousemaan kummasti!

Koska lento kohti Brisbanea oli lähdössä keskiviikkoaamuna jo kello 6.20 päätettiin poistua majoitukselta jo edellisenä päivänä ja mentiin uimahallissa saunomisen jälkeen bussilla lentokentälle jo kello 20 aikoihin notkumaan. Periaatteessa Aucklandin kenttä sopii hyvin yön yli viettämiseen, sillä lennot saarilta tulee yleensä keskellä yötä ja kenttä on siis täydessä valmiudessa 24 tuntia. Se mikä ei ollut niin hyvä puoli oli, että kentällä oli aivan järkyttävän kylmä ja kovaa meteliä aiheuttavia terminaalin rakennustöitä tehtiin kellon ympäri. Nukkuminen oli ihan turha toivo. Kello 04 siirryttiin lähtöaulan puolelle ja Qantas 737-800 kone ilmaan kello 6.20.

Neljän tunnin lento Brisbaneen, jossa parin tunnin odotus ja siirtyminen Qantas A330-300 koneeseen, jolla kohti Tokiota. Ajattelin, että kone on taatusti ihan täynnä ja tästä tulee oikea painajaisten painajainen, mutta vielä mitä: konehan oli melkein tyhjä! Lentoaika oli noin 10 tuntia, joka meni todella viihtyisästi, koska pystyi varaamaan koko keskirivin vain itselleen. Tokioon laskeuduttiin kello 20 paikallista aikaa, jossa olin varannut ensimmäiseksi yöksi lentokenttähotellin, koska Narita on aivan järkyttävän kaukana Tokiosta. Voin kertoa, että hiki valui norona vain muutama minuutti ulkona olon jälkeen ja se ei todellakaan ollut huono asia - tätä oli todellakin kaivattu! 

Hotellilla äkkiä nukkumaan, mutta kuinka ollakaan, vain hetken nukkumisen jälkeen iso maanjäristys ja seitsemännestä kerroksessa tuntui aika ikävälle. Ollaan jo näitä järistyksiä sen verran koettu, että en jaksanut edes sängystä nousta, vaan annoin huljutella ihan rauhassa, seinien rutissessa uhkaavasti. Ikävä kyllä naapurihuoneessa ei otettu ihan yhtä viileästi tätä huljuttelua, vaan joku alkoi huutamaan täysillä. Hyvää yötä vaan.