Kioto: Sen pituinen se

Hyvät naiset ja herrat: hyviä uutisia. Luette - luojan kiitos - tämän reissun viimeistä blogipäivitystä!

Tämä päivitys olikin sitten todellisen tuskan takana ja oli jo melko lähellä, etten jättänyt koko kirjoitusta tekemättä. Alkumatkasta jouduin poistamaan puolet teksteistä turhana horinana ja nyt loppuvaiheessa jokaisen sanan joutui pusaamaan rautakangella ulos otsa hiessä. Ajattelin jollain omituisella aivoituksella, että jos en kirjoita tätä tarinaa loppuun, niin ehkä se jonkun ihmeen kautta vielä jatkuukin. Totuus kuitenkin on, että johonkin on lopetettava, että voi taas aloittaa uudestaan. Lotto oli vielä viimeisenä lauantaina vetämässä, mutta koska siitäkään ei napsahtanut pottia, niin se oli kyllä vihon viimeinen varmistus paluulle. Niin karmealta kuin ajatus tuntuukin, on tämä reissu nyt aika pistää pakettiin. Suomeen palaaminen on jo pitkään lymyillyt jonkinlaisena kammottavana mörkönä sängyn alla rapistelemassa, mutta en ole uskaltanut edes kurkata, minkälainen hirviö sieltä mahtaa olla ryömimässä esiin? Tätä reissua edelsi vuosien suunnittelu ja kaikki elämässä tähtäsi vain tämän retken toteuttamiseen, ja nyt yhtäkkiä kaikki onkin sitten ohi. Mitäs nyt pitäisi sitten tehdä?? Olo oli reissatessa joka päivä turvallinen, kun oli selkeä suunnitelma ja tie (tai meri) kimmelsi avoinna edessä. Tästä eteenpäin on matkakalenterissa pelkkää tyhjää ja vastassa betoniseinä tai jonkinlaiseen ikuiseen kadotukseen syöksevä hornantuutti. No ei vajota ihan niin syvälle synkkyyteen kuitenkaan, sillä vaikka tulevaisuus pelottavalle ja ahdistavalle tuntuukin, niin jos terveyttä riittää, kaikki on edelleen elämässä mahdollista. Nyt on aika kohdata möröt ja katsoa mitä elämä tuopi tullessaan. Öööö, onks ihan pakko?? Kyllä on, turpa kiinni ja eteenpäin elämässä...

Viimeinen etappi

Tokyo tower

Säkkipimeästä, taifuunin ryöpyttelemästä Tokiosta lähdettiin läpimärkinä yöbussilla kohti Kiotoa kello 22. Lentoliput Suomeen saatiin viimeisinä Tokion päivinä buukattua ja paluu vanhaan työpaikkaankin varmistui. Tämähän oli sen suhteen hyvä asia, ettei tarvitse paluun jälkeen ihan tyhjän päälle pudota ja toisekseen ensi vuonna Kotkassa on tulossa mm. Tall Ships Races, joten mielenkiintoista työsarkaa varmasti riittää. Alun perin varattiin Finnairin suora lento lauantaille, mutta koska töissä piti olla vasta maanantaina, niin miksi ihmeessä mentäisiin jo lauantaina takaisin? Ehei! Siirrettiin siis lennot vielä sunnuntaille ja koska lentoyhtiö ja reititys pysyi samana, niin siirrosta ei koitunut onneksi minkäänlaisia lisämaksuja. Viimeiset lentomailit (70 000 mailia) paloi nyt näihin paluulippuihin, eli hyvin tehokkaasti tuli vuoden aikana kaikki käytettyä. Pelkkä ajatuskin paluusta alkavan talven keskelle saa melkein pakokauhun valtaan, mutta toisaalta asiaan on ehditty kyllä jo varautua, koska siinä vaiheessa kun päätettiin varata lennot (tai siis koko lentokone) Pukapukalle, oli selvää että takaisin on jossain vaiheessa tyhjätaskuna tultava. Missään nimessä en kadu sitä päätöstä, sillä Pukapuka oli tämän reissun päätavoite ja sehän tuli perhana sentään tehtyä! Oujes!!

Omori Resort Camp

Bussissa kohti Kiotoa en nukkunut sekuntiakaan, vaan mietiskelin kaikkia viimepäiväisiä tapahtumia ja kuuntelin sateen raivoisaa rummutusta kattoon. Pakko myöntää, että muutamat jutut Tokiossa alkoi mennä hiukan "erikoiseksi", mutta kokonaisuudessaan oli jälleen kerran erittäin huikea ja antoisa visiitti. Nyt aletaan elämässä pikku hiljaa olla todella isojen kysymysten äärellä ja mietiskelin yön pimeydessä, että ollaankohan tässä nyt varmasti menossa oikeaan suuntaan? Kuka näistä tietää? Tällä hetkellä oltiin kuitenkin menossa kohti Kiotoa ja se on taatusti aina oikea suunta elämässä. Kävin jokaisella huoltoasemapysähdyksellä hiukan jaloittelemassa, silittelemässä kissoja pihalla ja tarkastamassa asemien öistä tarjontaa. Todella hienoja oli kaikki huoltoasemat Japanissa ja näytöiltä näki jopa vapaana olevien vessojen tarkan lukumäärän ja sijainnin.

Grilliruokia

Kiotossa oltiin aamulla ihanasti jo kello 05.50, joten nyt oli todellakin aikaa jumitettavana. Jestas, että Kiotossa tuntui jo viileältä näin aamutuimaan ja edellisen visiitin kuuma kosteus oli enää kaukainen, häilyvä, ihana muisto vain. Heitettiin laukut välittömästi Kioton juna-aseman lokeroihin ja nuokuttiin penkeillä hytisten siihen asti, kunnes kaupat avautuivat ja päästiin sisätiloihin lämmittelelemään ja aikaa tuhlaamaan. Kello 14 aikoihin lähdettiin viimein hyvin väsyneinä vaappumaan Kioton asemalta kohti majoitusta ja ajoitus oli onnistunut, sillä oltiin juuri sopivasti kello 15 aikaan oikean kerrostalon edessä. Nyt oli kyllä todella pieni asunto, mutta sijainti erittäin hyvä ja koska ei ollut mitään aikomusta sisällä asunnossa jumittaa, niin tämä toimi meille varsin mainiosti. Mahduin juuri ja juuri nukkumaan suorana ja muutama sentti jäi jopa seinien väliin vielä ekstratilaa. Tadaa! Tempaistiin heti pari tuntia unta kaaliin, jonka jälkeen lähdettiin käymään ystävän kämpillä aivan Kioton keskustassa. Kävelymatkalla ostin tuliaisiksi suomalaista lonkeroa, jota saa nykyään kaikista hyvin varustetuista marketeista Japanissa. Vaikka oltiin hyvin väsyneitä matkanteosta, niin ilta oli kiva ja sovittiin parin päivän päähän seuraava tapaaminen, jonkinlaisen, kesän päättävän grillausretken merkeissä.

Ine

Koska torstai oli Japanissa vapaapäivä, niin siinä kohtaa oli hyvä tilaisuus retki toteuttaa ja mukaan lähti myös ystävän lapset ja muutama muu edellisten vuosien Kioton vierailuilta tuttu ihminen. Tähän retkipakettiin kuului kuljetus pakettiautolla noin tunnin päähän Kiotosta ja kaikki grillaustarpeet paikan päällä. Erittäin helppoa, kun ei tarvinnut itse kantaa ruokatarvikkeita tai valmistusvälineistöä mukana. Juomat ei ikävä kyllä kuuluneet pakettiin, joten ennen lähtöä oli käytävä nopeasti vielä marketin kautta hakemassa pari kassillista juomia kyytiin. Kohteena oli siis Omori Resort Camp, joka on erittäin miellyttävä ja raikas paikka, Kioton vihreiden vuorten syleilyssä ja ruokakin maistui entistä paremmalle näin komeissa maisemissa nautittuna. Oli tuoretta lihaa, kalaa, sieniä, kasviksia ja ties mitä Japanin herkkuja. Aivan uskomattoman hyvää! Sanon edelleen, että Kiotolaiset on todella onnellisessa asemassa verrattuna monen muun japanilaisen kaupungin ihmisiin, koska heillä luonto on aina lähellä. Vain pieni matka kaupungista ulos ja olet luonnon keskellä samoilemassa aamu-usvassa, tai kalastamassa puhtaiden jokien varsilla. Juuri kun oltiin lähdössä takaisinpäin kohti Kiotoa, alkoi satamaan aivan kaatamalla ja todella hyvä säkä meillä oli näköjään tämän retken ajoituksen suhteen. Grilliretken jälkeen päästettiin ystävän lapset ja vaimo ns. "lepäämään kotiin" ja käytiin sen jälkeen vielä Karaokessa ”laulamassa” ja yleisesti sekoilemassa ympäri Kiotoa. Keksittiin kaiken hoilottamisen ja huutamisen ohella idea, että lähdetäänpä kaverin autolla tekemään vielä viikonloppuna pieni kierros pohjoiseen Kiotoon, sillä siellä suunnassa ei ole vielä ikinä käyty. Se on selvä, että ilman paikallisten ystävien apua ja tuntemusta ei tällaisia paikkoja ikinä edes nähtäisi.

Fushimi Inari-Taisha

Kioton välipäivät hyödynnettiin tekemällä pitkiä kävelyjä ja käytiinpä viimein myös Fushimi Inari-Taisha -temppelillä, joka on kuuluisa ylös vuorelle kulkevasta 10 000 punaisen (vai onko ne oransseja?) portin kävelyreitistä. Näitä punaisia portteja voi yritykset, ja miksei myös tavalliset ihmiset ostaa itselleen, ja sen jälkeen portti lisätään tekstin kera, johonkin sopivaan väliin reitille. Porttien hinnat liikkuu yleisesti 3000-10 000€ välimaastossa (koosta riippuen), eli ei ole ihan halpaa puuhaa, mutta yrityksen hyvä menestys on tietenkin turvattu ja siunattu tämän investoinnin jälkeen. Kettuja löytyy kaikissa mahdollisissa olomuodoissaan ympäri temppeliä ja niiden merkitys on toimia viestinvälittäjiä jumalille. Eli sopivalla lahjuksella (esim. sakea tai riisiä) viestisi saatetaan toimittaa perille. Temppeli ja kävelyreitti oli erittäin hieno ja ehdottomasti kannattaa jokaisen ottaa Kioton ohjelmaan, mutta turisteja oli tietysti aivan järjetön määrä. Meinasi alkaa jossain vaiheessa jo ketuttamaan! Kannattaa tulla todella aikaisin ennen turistibussien saapumista tai mahdollisesti jonain karmeana sadepäivänä, niin ehkä saa hiukan rauhallisimmissa merkeissä kävelyn suorittaa. Kipuamista ylös vuorelle riitti, mutta meillä tämä ei kaiken patikoinnin jälkeen tuntunut missään, ja päätettiin kävellä vielä alhaalta 10 kilometriä takaisin majoitukselle. Sen kävelyn jälkeen alkoikin sitten tuntumaan, että jotain on tänään tehtykin.

Auringonlaskua katsomassa

Lauantaina lähdettiin ystävän automobiililla liikenteeseen ja ajettin ensin Amanohashidaten, (ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka) läpi erittäin rentoon ja tunnelmalliseen paikkaan nimeltä Ine. Ine:ssä tehtiin pieni kiertoajelu veneellä ja sen jälkeen käytiin syömässä erittäin maistuva lounas paikallisessa kalaravintolassa. Japanissa on annoksen visuaalinen ilme melkein yhtä tärkeää kuin maku, ja tälläkin kertaa annos oli oikea värien ilotulitus. Ruokailun jälkeen käytiin juomassa rannassa jälkiruokateet ja tämä ei ollutkaan mikään "teet pahvimukiin ja matka jatkuu" -tyylinen homma ollenkaan. Haudutusajat mitattiin nimittäin kellosta sekunnilleen ja sen jälkeen teetä piti haistella ja maistella juuri oikea aika. Yhdessä vaiheessa ajattelin, että eiköhän tätä ole nyt tälle päivälle jo haisteltu tarpeeksi, mutta heti tuli huomautus, että "aika ei ole vielä täysi, nokka kiinni lasiin ja nuuh nuuh."

Värikkäitä ruokia

Nuuhkimissession jälkeen jatkettiin matkaa pohjoiseen ja käytiin hyvin hienolla paikalla, korkealla mäen päällä sijaitsevassa onsenissa kylpemässä, ja mikä suomalaiselle tässä kohtaa parasta: lauantaisauna! Kesken kuumassa vedessä killumisen huomasin yllätyksekseni, kuinka paikalle lappaa tatskattuja, hiukan häijyn näköisiä äijiä ja siinä kohtaa tajusin, että olenkin nyt ensimmäistä kertaa elämässäni ”tatuoinnit sallivassa” onsenissa sisällä! Yritin istua hyvin hiljaisena ja huomaamattomana, yltä päältä tatskattujen äijien keskellä kylvyssä ja varoa, etten kohta tule vielä värvätyksi johonkin paikalliseen rikollisjärjestöön mukaan. Tatuointien kanssa on siis mahdollista päästä joihinkin onseneihin Japanissa sisään, mutta minulle tämä riitti kyllä nyt kokemuksena niistä, kiitos vaan. Kylpemisen jälkeen jatkettiin matkaa kiertämällä pohjoinen niemi kokonaan ympäri, auringon laskiessa samalla upeasti horisonttiin. Olipa mahtava päätös päivälle. On nämä vaan hienoja maisemia täällä pohjois-Kiotossa ja jos auto on käytetettävissä, niin ehdottomasti kannatta ajella. Lopuksi oli edessä vielä parin tunnin ajo halki pimeän illan takaisin Kiotoon, jossa tietysti haluttiin palkita kuljettajana toiminut ystävä ravinnolla ja ryhtinaallisella juomatankkauksella.


Viimeisenä Kioton päivänä nähtiin vielä kerran kaikki paikalliset ystävät ja pidettiin meidän matkan päätösjuhlat. Kaiken huipensi, kun oltiin keskellä yötä ottamassa viimeistä yhteiskuvaa, niin kenenkään huomaamatta aito Kioton Geisha teki meille pienet tepposet ja tuli yllättäen taustalle kuvaan mukaan. Tämä oli paikallisten ystävienkin mielestä aivan ennenkuulumatonta ja olipa yllättävä tapahtuma vielä tähän loppuun. Päivän päätteeksi hyvästeltiin kaikki Kioton ystävät, mutta ei tässä nyt kovin haikealla mielellä voinut olla, koska eiköhän tänne taas kohta tulla. Fakta kuitenkin on, että minä en pysty Japanista kovin kauaa pysymään pois. Se on varma juttu.

Amagasaki

Matkan viimeiseksi neljäksi päiväksi varasin Airbnb-majoituksen Osakasta, josta meidän oli siis lähdössä sunnuntaina takaisin suomeen. Tarkoitus oli kuitenkin vielä mennä viikonloppuna Amagasakiin festivaaleille, joilla vuosi sitten aloitin tämän reissun. Samaan festivaaliin olisi nyt hyvä myös lopettaa. Aivan uskomatonta, että vuosi oli jo siitäkin kulunut! Osakassa käytiin jälleen Spa World -onsenissa, tehtiin viimeisiä tuliaisostoksia ja täytettiin laukut pulloleen vihreää teetä ja kaikenlaisia Japanilaisia makeisia. Kaikki oli näin valmista lähtöön. Reissun viimeinen päivä käytettiin suuntaamalla siis vielä Amagasakin kaupunkiin, joka sijaitsee Osakan ja Koben välissä, ja jonne vuosi sitten päädyin jostain täysin omituisista syistä johtuen ja tutustuin paikallisiin ihmisiin. Ajattelin mielessäni, että ei kukaan voi minua enää täällä muistaa, mutta kun tultiin festivaalialueelle, niin heti tuli ihmisiä moikkaamaan kuin vanhaa tuttua. Saatiin t-paitoja, ruokaa ja juomaa ilmaiseksi ja olin todella iloinen näin hienosta vastaanotosta. Katja tapasi nämä ihmiset nyt ensimmäistä kertaa ja varmasti oli yllättynyt porukan ystävällisyydestä ja siitä, miten olin onnistuin muutamassa hetkessä luomaan tänne tällaisen verkoston. Vietettiin koko ilta Amagasakin ystävien seurassa musiikkia kuunnellen ja tämä oli erittäin hieno päätös meidän ikimuistoiselle matkalle. Tästä Amagasakista alkaa nyt yllättäen muodostua yksi meidän suosikkipaikoista Japanissa, vaikka mitään nähtävää täällä ei sinänsä ole. Ihmiset on sitten sitäkin mukavampia. Viimeisellä junalla palattiin takaisin Osakaan, jossa oli jäljellä enää yksi yö ja reissu olisi sillä kuitattu.

Paluu takaisin suomeen

Nukuin erittäin huonosti koko yön ja olo oli todella epätodellinen, kun jo ennen kuutta harhailtiin laukut selässä pitkin Osakan tyhjiä katuja. Mitä on tapahtumassa? Minne ollaan menossa? Miksi?? Lento Osakasta lähti täysin ajallaan ja kun Finnairin A330 koneen renkaat tärähtivät 10 tunnin päästä suomen maankamaralle, olo oli haikea, mutta toisaalta myös tyytyväinen, että saatiin alunperin melko mahdottomalta tuntuva retki vedettyä kunnialla läpi. Tässä kohtaa voitiin enää todeta toisillemme: kiitos matkaseurasta, se oli nyt siinä se. Lähtiessä ajattelin, että näinköhän enää hengissä tullaan ikinä takaisin, mutta täällä sitä taas oltiin. Aika sitkeitä sissejä kuitenkin ollaan perskutarallaa sentään. 

Porukat oli meitä kivasti kentällä vastassa ja edelleen tuntui omituiselta, että vuosi oli todellakin jossain välissä hurahtanut. Tuntui ihan kuin olisi tultu vaan lyhyeltä reissulta takaisin japanista. Joo ja nyt tässä kohtaa kuuluisi alkaa horisemaan ja inisemään, kuinka ajettiin halki kullanhohtoisten syyspeltojen ja vihreänä humisevien havumetsien kohti Kotkaa ja yhtäkkiä tajusin, kuinka upea ja ylivoimaisen mahtava maa suomi oikein on kaikkiin muihin maihin verrattuna! Okei, Suomi on monella mittarilla tarkasteltuna kyllä hieno maa, mutta tällaiset jutut on minun mielestä hiukan sellaisten koko matkan salaa koti-ikävää poteneiden ihmisten juttuja. Jokaisessa maassa on omat hyvät ja huonot puolensa. Syntymäpaikkalotossa on kaikille suomalaisille tullut jättipotti, mutta kysykääpä lottovoittajilta, onko elämä välttämättä ollut yhtä juhlaa voiton jälkeen? Yritän tässä nyt sanoa, että suurin osa ihmisistä ei edes kaipaa mitään lottovoittoa ja elävät silti todella hyvää elämää ilmankin. Suomessa kannattaa yrittää iloita niistä hyvistä puolista ja häipyä sitten talveksi jonnekin muualle. Sen kuitenkin sanon tässä, että minun kokemuksen ja näkemyksen mukaan suomalaiset on lähtökohtaisesti yksi maailman rehellisin ja hyväsydämisin porukka. Monessa maailman paikassa puheet on kyllä komeita, suu käy vaahdossa ja kädet heiluu, mutta täysin tyhjäksi jää kaikki jutut. Hiukan kun raapaisee kiilloitetun pinnan alta, niin shittiä pulppuaa välittömästi pintaan. Suomalaiset on ehkä hiukan lapsellisen hyväuskoisia jossain asioissa, mutta olkaamme ylpeitä siitäkin puolesta.

Kotkan poikii ilman sähköö

Kotiovi Kotkassa narahti auki kello 18 aikoihin ja todettiin välittömästi, että jestas sentään sähköt ei ole päällä, eikä meillä ole muuten mitään huonekalujakaan kämpässä! Nukuttiin siis tyhjässä kämpässä, pimeydessä lattialla ja seuraavana aamuna pyöräilin turpa huurussa suoraan töihin. Että sellainen paluu. Mitä tässä kohtaa nyt osaa sitten sanoa? Yritän kirjoittaa jonkinlaiset loppusanat ja parannella blogia pikku hiljaa, kunhan pää hiukan selviää. Siis jos selviää... Ei ole kyllä tähän päivään mennessä vielä selvinnyt. 

Sen vielä kuitenkin sanon tässä, että ei hirveästi lämmittänyt mieltä kun selvisi, että palkinnoksi siitä hyvästä, että elettiin omilla säästöillä yli vuosi, ilman minkäänlaisia valtion tukia tai korvauksia, niin 5 kuukautta napsahti siitä hyvästä karenssia Katjalle. 5 kuukautta! Katjahan oli loppuun asti uskollisesti töissä, mutta kenkää tuli ja tehdyt tunnit ei nyt sitten kuulemma riitä täyttämään työssäoloehtoa. Minkäs teet jos ei työtunteja vaan tipu? Mistään liitoistakaan ei ole tässä kohtaa (tai missään kohtaa) yhtään mitään apua. Minusta on vaan aika epäreilua, että jotkut saa kaikki tuet heti, mutta 15 vuotta pienellä palkalla töitä tehnyt ja kaikki veronsa suomeen maksanut ihminen jätetään kylmästi tyhjän päälle. Kiitos vaan ja terveisiä per...

Nyt kuitenkin iso kiitos kaikille, jotka on olleet osana tätä reissua ja vaivautuneet edes jonkun päivityksen lukemaan. Klopetrotteri kiittää, kuittaa ja hajoaa pakkaseen. Toivottavasti jutuista on ollut edes jonkinlaista iloa jollekin. Tulkaa nykimään hihasta tai lähestykää rohkeasti viestein, jos jotain kysyttävää tyynenmerenmatkailusta on mielessä. Toivottavasti palataan vielä joskus tulevaisuudessa uuden blogin muodossa! Ikävä sanoa tätä, mutta nyt näkemiin ja kuulemiin! Olkaa ihmisiksi! Aere ra...

Tokio: Lopun alkua

Mahtavaakin mahtavamman Kioton viikon jälkeen oli aika jälleen jatkaa matkaa ja ottaa suunta kohti Nagoyaa. Pakko myöntää, että hiukan lopun alkua alkoi tässä hommassa nyt jo selkeästi olemaan ja syksykin alkoi Japanissa tehdä hiljalleen tuloaan. Suunnitelmana oli palata taas vaihteeksi Tokioon, mutta ajateltiin kuitenkin pitää viikon pysähdys Nagoyassa, ettei tarvitse ihan koko matkaa kerralla rykäistä. Tällä kertaa olin valmistautunut Tokioon menoon huolellisesti, enkä lähtenyt soitellen sotaan. Pidin jatkuvasti yhteyttä Tokion ystäviin ja kalenterit oli nyt kerta kaikkiaan suunniteltu niin, että aikaa riittäisi varmasti jokaiselle. Sen verran on jätetty puskurivyöhykettäkin väliin että, jos joku ongelma ilmenee tai joku haluaa siirtää tapaamista, niin siitäkään ei muodostu ylitsepääsemätöntä ongelmaa. Kaikki on siis harvinaisen hyvin kunnossa.

Koska junapassit oli enää kaukainen, ihana muisto vain, jouduttiin tekemään siirtymä Kiotosta Nagoyaan paikallisjunalla, joka on kyllä halvin, mutta samalla myös kaikista hitain ja hermoja raastavin vaihtoehto. Matkalla täytyy tehdä junanvaihtoja, istumapaikan saaminen on haastavaa ja perille pääsy todellakin kestää ikuisuuden! Taisin mainita tästä samasta asiasta jo vuosi sitten? En voi suositella kenellekään tervejärkiselle tätä vaihtoehtoa, muuten kuin äärimmäisen pakon edessä. Meillä ei onneksi sitä tervejärkisyyden taakkaa ole harteilla kannettavana, joten ei kun matkaan...

Perillä Nagoyassa oltiin vihdoin ja viimein kello 16 jälkeen, jossa käveltiin vielä parin kilometrin hikinen matka asemalta varatulle majoitukselle. Joo-o, 36 astetta, kiitos vaan kysymästä! Tässä kävellessä pamahti yhtäkkiä myös sellainen asia tajuntaan, että tallustelin Nagoyan katuja viimeksi vuosi sitten ja en pysty mitenkään käsittämään, että jossain välissä on vuosi mennyt?! Jestas sentään, että aika todellakin kiitää aina matkustaessa!

Tämän kertainen majoitus oli taas varattu Airbnb palvelusta ja sanoisin, että olipas melko erikoinen tapaus. Rakennus (iso kerrostalo) oli japanilaiseksi hyvin ruppainen ja pelottava, mutta itse asunto sisältä huikea. Asuntoa käytetään jonkinlaisena valokuvaus-studiona ja tyyli oli suoraan kuin vanhasta japanista. Lattiatkin oli osittain kokonaan irtokiveä ja aikamoinen urakka on mahtanut olla roudata kymmeniä kiloja kiviä sisään. Voin kuvitella, että Suomessa tulisi taloyhtiöltä ja naapureilta hyvää palautetta tästä ideasta - lli laitetaan kotona toteutukseen.

Nagoyan kämppä

Asunto oli siis oikein kiva ja samuraina heiluin ja huidoin siellä viikon menemään, mutta muuten joudun taas hiukan Nagoyasta nurisemaan. Viimeksi sanoin, että tänne Nagoyaan saattaisi olla yksi ystävä muuttamassa, mutta eihän tänne kukaan ole mitään muuttanut ja en edelleenkään ymmärrä tätä paikkaa ollenkaan. Alan olla sitä mieltä, että vika ei ole minun ymmärryksessä, vaan täällä ei vaan yksinkertaisesti ole yhtään mitään nähtävää. Mikä kammottavinta, niin tällaisilla järjettömän kuumilla ilmoilla täällä ei edes ole mitään kivaa vilvoittelupaikkaa, minne mennä istuskelemaan ja päivää viettämään. Läheisessä puistossakin vaelsi vaan jengi nenät kiinni kännyköissä jahtaamassa kaiket illat pokemoneja ja se on kuulkaas melkoinen näky kun kymmeniä (ellei satoja) ihmisiä kulkee kuin zombiet edes takaisin pitkin puistoa. Yhtenä päivänä oli melkein mahdottomuus päästä edes sillan yli, koska siinä oli joku pokestoppi tukkeena. Näitä "pokestoppeja" on Japanissa riittänyt ennenkin, mutta tämä on nyt kyllä ihan uudenlainen ongelma. Mutta tämä nyt on tällaista vanhan ja reissussa rähjääntyneen ukon narinaa taas. Kaikille junapassin haltijoille sanon silti ihan suoraan, että Nagoyaan ei kannata junapassin päiviä tuhlata, vaan välipysähdys riittää ja linnan katsomisen jälkeen matka jatkuu.

Nagoyan kämppä

Varasin yöbussin (Willer Express) Nagoyasta Tokioon (hinta noin 25€), mikä oli sinänsä ihan hyvä idea, että siinä säästää samalla yhden yön majoituskuluissa, mutta toisaalta taas joutuu jumittamaan koko päivän ennen bussin lähtöä laukkuineen jossain ja koska bussi saapuu jo kello 06 Tokioon, niin siinä on ihmettelemistä, että mitäs sitten tehdään? Majoituksiin pääsee nimittäin aikaisintaan kello 13 sisään ja turha edes kuvitella muuta. Säännöt on säännöt. Tällä kertaa meillä kävi kuitenkin uskomaton munkki ja varatun majoituksen omistaja ilmoitti hyvissä ajoin, että voitte mennä asuntoon heti kun saavutte Tokioon. Tämä oli erittäin mahtava homma, eikä täten tarvinnut istua ja vaeltaa zombieina Shinjukun puistossa etsimässä pokemoneja. Tehtiin se temppu noin vuosi sitten (ilman pokemoneja) ja oli aika tympeää touhua. Säätiedotuskin uhkaili taas taifuunilla, mutta en jaksa tässä kohtaa kyllä enää mistään taifuuneista sen enempää välittää. Tuvalulla oli hiukan toinen tilanne, mutta mikä hätä täällä nyt voi keskellä kaupunkia muka olla? Tulee jos on tullakseen.

Sambakarnevaali

Tokion ensimmäisen viikon majoitus sijaitsi keskellä paikallista esikaupunkialuetta Shin-Nakanossa ja oli kaikin tavoin erittäin miellyttävä tapaus. Tässä pääsi todella kivasti paikalliseen, aitoon elämänmenoon kiinni ja sehän juuri oli nimenomaan hakusessa. Paljon suhaili siis kotiäitejä pitkin kapeita kujia, lapset ritsillä tuhatta ja sataa kohti lähimarkettia. Täällä Tokiossa on aikomus käydä monta asuntoa tämän visiitin aikana läpi, sillä tulevaisuudesta ei ikinä tiedä? Tokio on ehdottomasti yksi varteenotettava vaihtoehto sijoituspaikaksi. Ainut ongelma Tokion suhteen on, että kaupunki on 100% tuhoon tuomittu ja ennemmin tai myöhemmin se iso järistys tulee. No ei nyt kuitenkaan maalailla piruja seinille tässä sen enempää. Tähän vuodenaikaan (Elokuun loppu) Tokiossa on kuitenkin aivan mielettömästi kaikkia kivoja tapahtumia, joten nyt oli heti tartuttava härkää sarvista ja laitettava todellinen fiestavaihde silmään. Vaikka ilma oli sateinen käytiin heti katsomassa Asakusan sambakarnevaali, seuraavana päivänä festivaali Yoyogilla ja vielä seuraavana päivänä todella iso Koenji Awa Odori-festivaali meidän asumuksen lähistöllä. Kaikki ehdottoman suositeltavia tapahtumia, jos tähän aikaan satut pölähtämään Tokioon. Erittäin kiva juttu tähän vuodenaikaan on myös tavaratalojen katoille rakennetut olutterassit, joissa on kiva käydä iltaisin juomassa lasillinen (tai pari) Tokion viilenevässä illassa. Suosittelen ehdottomasti.

Kawagoe

Ensimmäisen Tokion ystävän näkeminen onnistui hienosti ja vietettiin höyryävän kuuma syyspäivä historiallisessa Kawagoen kaupungissa, Saitamassa. Sanoisin, että ei nyt ehkä ihan ekaksi kannata Japanin reissulla Kawagoeen sännätä, mutta siinä tapauksessa jos Tokion päänähtävyydet alkaa olla jo koluttu läpi, niin ihan hyvä vaihtoehto. Ikebukuron asemalta (Tobu) saa turistit halvan menopaluulipun (700 jeniä) ja se tarjous kannattaa Kawagoeen mennessä ehdottomasti hyödyntää. Käytiin päivän aikana muutamassa temppelissä, käveltiin kaikki Kawagoen nähtävyydet läpi, sekä tietysti testattiin kaikki paikalliset herkut. Erittäin kiva päivä ja paikalla ei sinänsä ollut meille mitään väliä kun seura oli näin hyvää.

Sukiyaki

Seuraava odotettu tapaaminen tapahtui toisen Tokion ystävän kotona ja tämä paikka on minulle vähintäänkin kuin toinen koti jo tässä vaiheessa. Tässä talossa on vuosien varrella vietetty mahtavia hetkiä ja todella hauskoja iltoja. Vietettiin tällä kertaa koko viikonloppu ja maanantai tämän perheen hoivissa ja paikalla oli hienosti koko suku ja mummon 90-vuotispäivätkin vielä samaan pakettiin. Ohjelmaa siis riitti ja ilmeisesti porukka oli sitä mieltä, että minulle täytyy kiloja saada lisää, joten ruokaa tuli siihen tahtiin nenän eteen (6 kertaa päivässä), että en varmasti ole elämässäni ikinä syönyt niin paljon. Minua syötettiin kuin teuraaksi menevää sikaa ja en edes tiedä, miten sain kaiken ahdettua sisään? Hyvää kuitenkin oli ja olen erittäin kiitollinen hienosta huolenpidosta. Tämä visiitti oli tietysti minulle yksi koko reissun kohokohtia ja voin kertoa, että tämä kyseinen ystävä on aina yllätyksiä täynnä - eikä pettänyt tälläkään kertaa. Pois lähtiessä tapahtui vielä yksi hieno yllätys lisää, nimittäin tämä ystävän lapsi ei vielä hirveästi jutustele, mutta lähtiessä kun sanoin että moi moi sitten, niin aivan yhtäkkiä tämä sana tarttuikin hänen mieleen ja hän alkoi huutelemaan koko juna-asema raikuen, ihmisten ihmetellessä: moi, MOI moi, Moi, MOOOOOI!!!! Huh, että olikin taas todella vaikea pala lähteä, mutta jotenkin tästä taas vaan matka taas jatkui.

Tämän Tokion visiitin aikana asuttiin siis kaikkiaan viidessä eri paikassa ja nyt on ainakin jonkinlainen käsitys, missä haluaisin Tokiossa asua. Asumisen hinta ei täällä ole ollenkaan niin kallista kuin moni varmasti kuvittelee, mutta toki asunnot on paljon pienempiä kuin suomessa. Vähänkin isompi ihminen on kyllä pulassa. Hiukan nousee savu korvista kun mietin, että meidän suomen kotiasunnon järjettömän yhtiövastikkeen (paljon turhia korjauksia) hinnalla asuisi jo melkein täällä vuokralla. Ei paljon hymyilytä se seikka - ei sitten yhtään!

Okonomiyaki

Kolmaskin Tokion ystävä onnistuttiin onneksi vielä tapaamaan onnistuneesti ja yllätys oli tässäkin melkoinen kun hänen mukana tulikin ihminen, joka oltiin viimeksi tavattu noin 10 vuotta sitten - ja ihan muualla kuin Tokiossa. Hänestä oli tullut tällä välillä matkaoppaiden kirjoittaja, joten juttua todellakin riitti ja toivottavasti suomen opaskirja saadaan pian työn alle? Ainakin yritin kaikin tavoin syöttää tätä ideaa. Käytiin syömässä Tsukishiman alueella, joka on tunnettu Monjayaki-ravintoloista, joka siis on Tokion versio okonomiyakista. Kannattaa ehdottomasti testata molemmat ja tehdä sitten omat johtopäätökset, että oletko enemmän Kanton vai Kansain miehiä? Tämä monjayaki vs okonomiyaki ei ole mikään leikin asia ja molemmat osapuolet suhtautuu hyvin kiihkeästi tähän aiheeseen. Vaikka minulla jonkinlainen mielipide saattaa aiheesta ollakin, niin en kyllä uskalla sanoa tässä sen enempää. Testaa itse...

Viimeiseksi Tokion ohjelmaksi oli suunniteltu elektronisen musiikin festivaali Ultra 2016 ja sekin onnistui ihan suunnitellusti. Koska festivaali oli aivan järjettömän hintainen (ja ollaan jo vanhoja pieruja, jotka ei jaksa montaa päivää putkeen), jouduttiin valitsemaan kolmesta päivästä vain yksi, ja valittiin lauantai, jolloin lauteilla oli mm. Kygo, Dj Snake ja Deadmau5, jotka nyt saattaa nimenä jollekin soittaa kelloja. Itse olen näitä elektronisen musiikin festivaaleja nähnyt maailmalla niin paljon, että en pitänyt tätä Ultraa minään kaikkein parhaimpana kokemuksena, mutta erittäin huikea valoshow ja hieno yleiskokemus sinänsä kyllä. Mitä hintaan tulee, niin minun mielestä ei ollut rahoille ihan tarpeeksi vastinetta, sillä soitto loppui iltaisin jo kello 21 ja siihen aikaan yleensä elektronisen musiikin bileet vasta alkaa. Nämä on näitä melujuttuja kun keskellä kaupunkia ollaan. Toisekseen tapahtuma-alueelle (Odaiba) on hiukan hankala päästä ja tapahtuman jälkeen joutui jonottamaan juna-aseman lippuautomaatillekin melkein tunnin. Ei ole näin vanhan ihmisen hommaa. Jos aiot tälle festivaalille osallistua, niin sanoisin, että majoituksen sijainti lähellä Odaibaa on elintärkeä asia. Ihan hyvä (ja halpa) vaihtoehto saattaisi olla myös istua vain aitojen ulkopuolella juomassa pussikaljaa, sillä meininki näytti varsin hilpeältä ja omia bileitä oli vähän joka puolella.

Ikävä kyllä todella kammottava yllätys tuli seuraavana aamuna kun avasin pahaa-aavistamatta Facebookin ja luin sieltä, että eräs ystävä suomessa, jonka kanssa aikoinaan tehtiin musiikkihommia yhdessä, oli siirtynyt täysin yllättäen vain 40 vuotiaana ajasta ikuisuuteen. Ihan vasta äsken tämä ihminen vielä kommentoi matkakuviin ja koko juttu tuntui aivan käsittämättömältä. Todella tummaksi pisti tunnelmaa.

Tokion viimeisenä päivänä, ennen yöbussin lähtöä käytiin vielä onsenissa (perinteinen kylpylä) ja eiköhän tälle päivälle sattunut sopivasti nyt vielä se taifuunikin, kun piti laukkujen kanssa rymytä ympäriinsä. Kastuttin matkalla aivan läpimäriksi ja sateenvarjolla ei ollut yhtään mitään virkaa, koska se räjähti tuulen ansiosta palasiksi heti avaamisen jälkeen. Nähtiin päivän aikana varmasti ainakin sadan varjo totaalituho. Kun olin alasti onsenin ulko-osastolla sateen ja tuulen riepoteltavana, niin ainakin tunsin olevani elossa. Melkoista kyytiä oli se ja hyvä jos nyt on vielä kaikki ruumiinosat tallella? Nyt hyvää loppuelämää kaikille tämän mielikuvan kanssa. Tokion onseneista on nyt sen verran kokemusta, että lisään tähän vielä pienen suositeltavien onseneiden listan jossain välissä myöhemmin...

Nyt on kuitenkin lähdössä tämän reissun viimeinen pätkä ja kaikki on vielä otettava irti mitä irti lähtee.

Hiroshima/Nagasaki/Kioto

Koska viikon junapassi oli nyt leimattu alkaneeksi, oli laitettava liha liikkumaan. Tämä 7 päivän junapassi on kieltämättä kyllä lyömätön tarjous, mutta tarkoittaa samalla myös sitä, että joka ikinen päivä on painettava tuli hännän alla menemään, jos haluaa täyden hyödyn passista ottaa. Missään kohteessa ei voi kovin kauaa olla ja siitä hommasta en tykkää sitten yhtään. Itse haluan kaikessa rauhassa katsella ja ihmetellä suu auki, enkä säntäillä koko ajan pää kolmantena jalkana. Koko junapassin hankintaan meillä oli tällä kertaa vain yksi tarkoitus: Hiroshiman muistojuhla. Joka vuosi käydään aina Loviisan Hiroshima-muistojuhlassa ja nyt kun kerran japanissa satutaan olemaan juuri oikeaan aikaan, niin olisihan se todellinen tunarointi jättää tämä homma käymättä! Ja jos hommaan kerran nyt lähdetään, niin heitetään kaupan päälle vielä Nagasakin muistojuhla samaan pakettiin. Kehun tässä vielä hiukan Loviisan Hiroshima-muistojuhlaa, koska se on minun mielestä oikein kiva tapahtuma ja harvinaisen vapaa kaikesta ylimääräisestä hihhuloinnista. Olen huomannut, että moni Hiroshima-tapahtuma on ihan vääristä lähtökohdista liikenteessä ja tarkoitus on lähinnä vastustaa kaikkea yhdysvaltoihin liittyvää ja mistään Japanista ei kukaan oikeasti tajua mitään, eikä ole edes oikeasti kiinnostunut. Joku saattaa vaikka yhtäkkiä tempaista esiin jonkun Neuvostoliiton tai Palestiinan lipun ja en ymmärrä, miten nämä liittyy muka Japanin uhrien kunnioittamiseen? Menee ohi minun käsityskyvyn.

Kello 11 kirjauduttiin ulos Nihonbashin hotellista ja rymyttiin metrolla Tokion asemalle, josta hyppäys ekaan luotijunaan kohti länttä. Onneksi näitä luotijunia menee tasaisen tappavaan tahtiin (huom. koko Shinkansenin historiassa ei ole yhtään ihmistä jäänyt alle) ja hyvin harvoin joutuu odottelemaan. Tänäänkään ei varattu mitään paikkoja, vaan paineltiin suoraan varaamattomaan osastoon sisään, jossa oli ihan hyvin tilaa. Täksi päiväksi olin varannut välipysähdykseksi "love hotellin" Himejin kaupungista, joka sijaitsee noin 580 kilometriä Tokiosta länteen. Näitä love hotelleja aina jotkut kaksinaismoralistit ja siveyden sipulit nettiarvosteluissa kauhistelee ja jeesustelee, mutta kaikille tervepäisille tiedoksi, että nämä on pariskuntana matkaaville todella hyviä vaihtoehtoja, eivätkä sisällä yhtään mitään epäilyttävää. Ollaan käytetty näitä vuosien varrella kymmeniä ympäri japania, eikä mitään ongelmia ole ikinä ollut. Varustelutaso ja huoneen koko on love hotelleissa ihan toista luokkaa kuin bisneshotelleissa ja hinnatkin on yleensä paljon edullisempia. Tämä meidän yöpyminen tuli nyt kustantamaan 23€, eli todella halpaa oli. Sitä ei kuitenkaan kannata luulla, että näistä hotelleista jotain seuraa itsellesi saisit, vaan se puoli täytyy olla hoidossa, ennen kuin tänne tulet pyörimään. Tinderin tai Tönderin kautta, vai mitä näitä nykyajan hapatuksia on?

Koska luotijunalla ei kovin kauaa nokka Himejiin tuhissut, oltiin tietysti aivan liian aikaisin (ajatellen sisäänkirjautumista) paikalla, joten päätettiin kylmästi jatkaa matkaa vielä eteenpäin Okayamaan, jossa ostettiin kiskalta lounaat junaan ja lähdettiin kiitämään takaisin päin. Alkuperäinen ajatus oli kyllä syödä lounaat puistossa, mutta asteita oli taas melkein 40, joten se idea oli vaan kerta kaikkiaan unohdettava. Himejin asemalla nopea vaihto paikallisjunaan, jolla muutama pysäkinväli ja sen jälkeen vielä noin 2 kilometrin kävely hotellille. Voin kertoa, että pari kiloa varmasti keveni paino kävelyn aikana! Itse hotelli oli todella hyvä porealtaineen ja karaoke laitteineen, ja hauskasti myös hedelmäpeli oli sisällä huoneessa. Muutama kierros tuli ihan koemielessä pelattua ja saatiin jopa joku voitto, mutta koska palkinnot oli tavaroita ja laukkuun ei todellakaan haluta yhtään mitään lisää, jatkettiin vaan pelaamista niin kauan, että tilit oli tasattu. Eikä siihen mennyt kauan. Oikein hyvä hotelli, joskin matkaa lähimmältä juna-asemalta kertyy aika reilusti. Yleensähän näihin love hotelleihin kurvataan autolla äkkiä vaivihkaa takapihalle ja poistumisenkin voi suorittaa hyvin huomaamattomasti.

Hiroshima

Aamulla jälleen sama hikinen kävely asemalle, josta jatkettiin tänään Hiroshimaan ja käytiin tempaisemassa heti alkuun kuuluisat Hiroshimayakit lounaaksi. Hiroshimayaki on siis Hiroshiman versio okonomiyakista. https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Okonomiyaki. Koska Hiroshimassa oli huomisesta muistojuhlasta johtuen joka ikinen hotelli buukattu täyteen, otin täksi yöksi hotellin Okayaman kaupungista. Tultiin nyt jo Hiroshimaan ihan vaan siitä syystä, että aamupäivä oli jossain jumitettava ennen sisäänkirjautumista hotelliin ja Hiroshima on melko mielenkiintoinen paikka siihen aktiviteettiin. Syömisen ja kevyen yleispöllöilyn jälkeen hypättiin jälleen junaan ja paineltiin suoraan Okayaman hotellille valmistautumaan huomiseen aikaiseen starttiin. Okayaman kierrokset sai nyt minun puolesta tällä kertaa jäädä kiertelemättä.

Hiroshima

Koska Hiroshimassa oli oltava jo heti kello 07 jälkeen, lähdettiin Okayamasta kello 06 aikoihin liikenteeseen ja yllättävän hyvin oli onneksi junassa tilaa, vaikka olin ihan muuta pelännyt. Sanon ihan suoraan, että tämä atomipommin muistojuhla ei ole japanissa nykyisellään niin suuri tapahtuma kuin kuuluisi olla ja viime kesänä meidän mukana Loviisassa ollut japanilainen ystäväkin sanoi hiukan häpeillen, ettei nuoret oikein enää japanissa tiedä näitä juttuja. Tähän tapaukseen liittyy niin paljon häpeää ja vaikeita asioita, ettei siitä välttämättä haluttaisi edes puhua. Se on kuitenkin täysin väärä linja, sillä sehän tiedetään, mitä tapahtuu kun historia unohdetaan. Ei ole hyvä homma se. Hiroshimassa oltiin kello 07.15, jossa ehdittiin heittää laukut aseman lokeroihin (hyvin oli tilaa) ja jatkaa sitten raitiovaunulla kohti rauhanpuistoa. Matkalla kohti rauhanpuistoa oli melkoinen hulabaloo ja käsiin alkoi ilmestyä jos jonkinlaista esitettä, joista mielenkiintoisin ilmoitti englanniksi pidettävästä tilaisuudesta, jossa ydinpommin pudotuksesta selviytyneitä ihmisiä olisi puhumassa ja tavattavissa. Tämä kuulosti erittäin mielenkiintoiselle, joten päätettiin suunnata sinne heti virallisen osuuden jälkeen.

Hiroshima

Siinä vaiheessa kun seisottiin varoitussireenien ulvoessa, täsmälleen kello 8.15, paikassa, jonne 71 vuotta sitten atomipommi mätkähti, oli tunnelma yllättävänkin järkyttynyt, ahdistunut ja surullinen. Tässä todella löi nyt tajuntaan se fakta, että juuri tällä kellonlyömällä, vain 71-vuotta sitten, 75 000 "onnekkainta" paloi kertaheitolla poroksi ja toiset saman verran kitui kuoliaaksi vuoden loppuun mennessä. Itse pidän tätä atomipommin pudottamista siviilien päälle ihmiskunnan sairaimpana temppuna, jota ei mitkään tekosyyt selitä. Aina löytyy ihmisiä, joiden mielestä atomipommilla muka säästettiin henkiä - mutta come ooon! Jos näin tylysti ajatellaan, niin vielä parempi olisi, että koko maailman ihmiset hävitettäisiin ja näin koko maapallo varmasti pelastuisi. Jos avaruudessa on älyllistä elämää, niin toivokaa syvästi, ettei heillä ole yhtä sairas ajatusmaailma kuin homo sapiensilla: kerralla vaan nämä maapallon ihmiset hengiltä, niin ei tule sitten meille enempää uhreja. Helppoa kuin heinänteko! Yhdysvallat tämän järjettömyyden lopulta teki, mutta vastuu on silti minun mielestä koko ihmiskunnalla. Aivan varmasti tämä pommi olisi kokeiltu ihmisten päälle ennemmin tai myöhemmin joka tapauksessa. Siitähän tässä oli kyse: haluttiin nähdä kuinka paljon ihmisiä on mahdollista saada kertalaakilla hengiltä. Puheiden jälkeen käytiin muistomerkillä laskemassa kukkia ja hiljaisella hetkellä, jonka jälkeen siirryttiin konferenssikeskukseen englanninkieliseen luentoon. Luento oli erittäin mielenkiintoinen ja tavattiin kolme atomipommista selvinnyttä henkilöä. He myös vahvistivat, että tähän aiheeseen liittyy paljon häpeää ja siitä ei oikein voi avoimesti puhua, koska esimerkiksi jos joku Japanissa kuulee, että suku on Hiroshimasta kotoisin, niin naimaonni on sen jälkeen melko huono. Siitä täällä toki oltiin tyytyväisiä, että Obama oli ainoana Yhdysvaltojen presidenttinä nyt osoittanut selkärankaa ja käynyt täällä vierailulla. Kukaan muu ei ole uskaltanut.

Hiroshima

Luento päättyi kello 14 aikoihin, jonka jälkeen käytiin Matsuyalla syömässä ja hiukan pyörimässä muutenkin ympäri Hiroshimaa. Iltapäivällä palattiin takaisin rauhanpuistoon, jossa jouduttiin heti sellaiseen lasten kuulusteluun, että muutama tunti meni kivasti japania ja englantia vuorotellen opetellen. Lasten käyttämä Japani oli sopivan helppoa, joten oikein hyvää keskustelua ja harjoitusta oli tämä. Järkytyin vaan pahasti kun lapset eivät tienneet muumeja ollenkaan, mutta äiti kyllä heti innostui. Muumit alkaa olla täällä ikävä kyllä kohta vanhusten juttu.

Illan pimetessä alettiin rauhanpuiston edessä kulkevaan jokeen laskemaan lyhtyjä, joita kulki pian tasaisena, upeana valomerenä, ohi ainoana rakennuksena atomipommista selvinneen atomic bomb domen ohi. Itsekin toki käytiin kynttilät veteen laskemassa ja istuskeltiin sen jälkeen loppuilta seuraamassa lyhtyjen lipumista ja vastapäisellä rannalla tapahtuvia musiikkiesityksiä. Hieno kokemus. Kello 22 aikoihin oli alettava suuntaamaan pikavauhtia kohti Onomichin kaupunkia, joka oli lähin, josta onnistuin tänään saamaan majoitusta. Luotijunalla siis ensin Fukuyamaan, jossa vaihto paikallisjunaan ja sillä Onomichiin. Kaupan kautta ja tämä missio voitiin kirjata kello 24 aikoihin erittäinkin onnistuneeksi. Hyvää yötä Hanna ja lapset, sanoi mummo kun atomipommi päähän putosi...

Kumamoto

Seuraavana aamuna hypättiin jälleen luotijunaan ja suuntana Kumamoto, joka varmasti soittaa nimenä kelloja monelle. Kyllä, Kumamotossa oli keväällä suuri maanjäristys, joka teki kammottavaa tuhoa. Luin netistä, että Kumamoton turismia ollaan nyt elvyttämässä ja tähän elvyttämiseen kaivattaisiin mielellään turisteja apuun. Jos japanissa kaivataan jotain apua, niin minä olen kyllä ensimmäinen joka lähtee matkaan! Junarata Kumamoton kohdilla oli ilmeisesti vielä hiukan vaurioitunut, sillä hyvin hitaasti luotijuna eteni Kumamoton seudulle tultaessa. Kun tultiin asemalta ulos oli maanjäristyksen merkit heti selkeästi nähtävissä ja taloissa oli todella pahoja vaurioita. Useita taloja oli jopa kokonaan romahtanut ja muutamassa kohdassa oli katukin selkeästi noussut melkein puoli metriä ylöspäin. Meidän hotellikin oli ulkoa vielä täysin hajalla, mutta sisätilat oli kyllä täysin kunnossa. Käveltiin tietysti kierros kaupungilla ja yritettiin mennä katsomaan myös Kumamoton linnaa, mutta eihän sinne päässyt lähellekään, kun vallikin oli sortunut monesta kohtaa alas. Tulipa kuitenki ostettua kaikenlaista Kumamoto turistikrääsää ja näin ainakin hiukan tuettua tätä elvytystoimintaa.

Kumamoto

Seuraava päivä majoituttiin edelleen Kumamotossa, mutta tehtiin päiväretki luotijunalla aivan Japanin eteläkärkeen, Kagoshiman kaupunkiin. Ollaan ennenkin käyty Kagoshimassa, mutta koska kaupungin edustalla savuava ja tuhkaa ympäri katuja kylvävä Sakurajiman tulivuori on todella vaikuttava näky, päätettiin tulla sitä nyt uudestaan ihailemaan. Ja mikäs oli ihaillessa kun samalla pystyi huljuttelemaan hikisiä jalkoja tulikuumassa vedessä kauppakeskuksen jalkakylvyssä. Omituisesti muu keho tuntui kivasti viilenevän kun piti jalkoja tulikuumassa vedessä. Illan tullen palattiin jälleen Kumamotoon, jossa alettiin valmistautua jälleen huomiseen siirtymiseen. Aika rankkaa touhua on näissä asteissa rymytä rinkkojen kanssa ympäriinsä.

Seuraavana aamuna siis ylös jälleen kello 05 aikoihin ja matkaan. Tänään suuntana Nagasakin kaupunki, jossa on muistojuhla aina elokuun 9.päivä. Nagasakiin ei ikävä kyllä pääse luotijunalla, joten luvassa oli inhottavan pitkä puksutus tavallisella junalla, joka oli kaiken lisäksi vielä ihan täynnä ja jouduttiin seisomaan käytävällä kaikkine laukkuinemme pitkä tovi. Perillä Nagasakissa oltiin kello 09 jälkeen, jossa jälleen laukut äkkiä aseman lokeroihin ja raitiovaunulla kohti rauhanpuistoa. Kivalta, vuorten ympäröimältä, raikkaalta paikalta vaikutti tämä Nagasaki ja haluaisin ehdottomasti tulla vielä paremmalla ajalla tänne uudestaan. 

Nagasaki

Nagasakin rauhanpuisto sijaitsee mäen päällä ja koska tänään oli täysin pilvetön taivas, niin paahde oli täysin käsittämätöntä! Asteet taas lähemmäs 40 ja tämä oli kyllä nyt todella rajua touhua! Onneksi vesipulloja jaettiin ilmaiseksi ja kevyttä vesisumua suihkutettiin jatkuvasti katsomon yläpuolella. Katsomoon ei ollut enää tässä vaiheessa mitään asiaa, joten otettiin äkkiä paikka sivusta puun alta, jossa hikoiltiin kuin pienet siat ja pidettiin hiljainen hetki kellon kumahtaessa tasan 11.02. Nagasakissa ruumiita tuli arviolta 80 000 ja mielenkiintoiseksi asian tekee se seikka, että täällä haluttiin kokeilla, kuinka paljon jengiä saadaan kärvennettyä, jos käytetäänkin erilaista pommia. Mikä oikeasti järkyttävintä, niin pommitettavien kaupunkien lista oli pitkä ja mitään aikomusta ei ollut lopettaa vielä edes Nagasakiin. Joo, joo tiedän, että Japanin armeijalla oli omat hirmutekonsa, mutta pitikö nyt siviilien päälle kuitenkaan tehdä jotain pommitestejä? Todella kuvottavaa.

Nagasaki

Puun alla kärvistellessä huomattiin yhtäkkiä, kuinka joku ikivanha mummo lähtee yhtäkkiä jyräämään kaikkien puskien ja risujen läpi uhkaavasti meidän suuntaan ja olin jo ihan varma, että nyt saadaan läksytys, että senkin murhaajat - mutta mitä vielä: hän halusi vain tulla kumartaen kiittämään meitä, siitä että oltiin tultu paikalle ja kunnioitettiin Nagasakin uhrien muistoa. Olin aivan tyrmistynyt! Tämä oli kyllä yksi hienoimpia kiitoksia, mitä olen ikinä saanut ja tuntui todella hyvälle! Olin jo mielessäni hiukan miettinyt, että onko tässä nyt mitään järkeä rymytä aamuyöstä läpi Japanin ja kuumuushalvauksen partaalla hikoilla täällä, eikä ketään kiinnosta hölkäsen pöläystä. Tämä tapaus kuitenkin muutti nyt kaiken vaivan arvoiseksi. Onneksi sain myös yhdeltä japanilaiselta ystävältä rehellistä tukea tähän projektiin ja hän uskalsi jopa kirjoittaa minun Facebook-seinälle avoimesti olevansa hyvin ylpeä tästä toiminnasta. Se oli rohkea veto, tietäen minkälaista häpeää tähän liittyy ja nostan hattua tästä. Toinen yllättäjä oli seuraavaksi varatun Kioton majoituksen omistaja, joka laittoi minulle yksityisen viestin, että paljon kiitoksia osallistumisesta muistotapahtumiin! Eli kyllä ihmiset tätä juttua arvostaa sisimmässään, vaikka siitä ei niin haluta julkisesti puhua.

Nagasaki

Kuultiin jälleen Japanin pääministerin Shinzo Aben puhe, jonka jälkeen päästiin itse muistomerkille pitämään hiljainen hetki ja vetelemään narusta, jolla soitetaan puiston kelloja. Virallisen tapahtuman jälkeen käytiin vielä Nagasakin atomipommimuseossa, joka oli ihan yhtä järkyttävä kuin Hiroshimankin vastaava. Jokaisen pitäisi silti kerran elämässään käydä näissä, niin tajuaisi, minkälaista hirvittävää tuhoa atomipommi saa aikaan. Seurauksista kärsitään edelleen 71 vuotta myöhemmin. Täällä museossa oli kokonainen kirkon seinä säästetty ja vitriinissä oli myös kasa pommin kuumuuden yhteensulattamia ristejä. Kuvitelkaa, että Nagasaki oli nimenomaan kristinuskon keskus Japanissa ja kesken aamuisen jumalanpalveluksen pudotettiin pommi niskaan. Sellaista touhua Jumalan nimissä.

Museon jälkeen ehdittiin käydä vielä nopeasti syömässä, jonka jälkeen hyppäys junaan ja järkyttävän pitkä matka kohti Kiotoa oli valmis alkamaan. Kiotossa oltiin viimein kello 21 aikoihin, jossa vielä muutaman vaihdon kautta paikallisjunalla Demachiyanagin asemalle, jonne Kioton asunnon omistaja tuli meitä vastaan antamaan avaimen. Otin tällä kertaa majoituksen Airbnb palvelusta, koska jostain kumman syystä minulla on nyt todella iso halu nähdä, minkälaisia asuntoja täällä japanissa löytyy? Airbnb:ssä siis yksityiset ihmiset voivat tarjota asuntojaan vuokralle ja se on siitä kivempi vaihtoehto, että pääsee näin majoittumaan keskelle paikallista asutusta, eikä tarvitse pyöriä toisten länsimaisten ihmisten kanssa jossain bisneshotellissa. Mikään ei ole hirveämpää kuin olla Japanissa hotellissa, jossa on vain turisteja jetlagipäissään kiukuttelemassa. Asunto sijaitsi suoraan kamo-joen varrella ja oli oikein siisti ja hyvä, joten oltiin erittäin tyytyväisiä tähän valintaan.

Yase

Koska meillä on Kiotossa paljon ystäviä, joilla oli tässä kohtaa onneksi myös muutama päivä lomaa, niin viikko meni todella kivoissa merkeissä. Vietettiin aikaa ystävän kämpillä aivan Kioton keskustassa, käytiin perinteisissä ravintoloissa syömässä, juomassa olutta, keilaamassa ja lasten kanssa joella uimassa. Tästä Demachiyanagin lähellä sijaitsevasta Yase-hieizanguchista täytyy antaa oikein erikoismaininta, sillä paikka on kuumana kesäpäivänä oikea paratiisi! Eväät ja oluet messiin, niin ei paljon parempaa paikkaa voi löytää. Pidän erityisesti juuri Kiotosta sen takia, että vain pieni junamatka täytyy tehdä kaupungista ulos ja olet keskellä luontoa.

6. Elokuuta on Kiotossa aina Daimonji-juhla, jolloin isoja tulia sytytetään vuorenrinteille kesän päättymisen ja henkien tuonpuoleiseen palaamisen johdosta. Oltiin suunniteltu katsovamne  tulia ystävän asunnon katolta, josta näkee ympäri Kiotoa, mutta juuri sopivasti alkoi satamaan aivan kaatamalla, joten siirryttiin suosiolla sisätiloihin katsomaan tapahtuma tv:stä ja sen jälkeen paikalliseen izakaya-ravintolaan ottamaan vielä lähtiäismaljat.

Nyt siis matka taas jatkuu ja aloitetaan paluu hiljalleen kohti Tokiota. Nagoyassa pidetään kyllä vielä pieni tauko ennen sitä.

Japani: Paluu "kotiin"

Iltaisen maanjäristyksen jälkeen loppuyö meni muuten ihan rauhallisesti, mutta aikaeroista johtuen heräsin toki aamulla jo ennen kuutta taas pyörimään ja häiriköimään. Olin tietysti jo muutenkin ihan täpinöissäni tästä Japaniin paluusta ja nukkumiset sai nyt minun puolesta jäädä jonnekin muualle sitten! Japani on kaikenlaista visuaalista kauneutta arvostavalle ihmiselle kuin huumetta ja sitä oli nyt saatava mahdollisimman pian lisää! Melkein vuoden olin kuivilla tämän riippuvuuden suhteen, mutta nyt olisi tulossa taatusti kaikkien aikojen romahdus! Mikäli Robert Dean Frisbie eläisi tässä ajassa, niin suosittelisin hänelle ehdottomasti Japania. Hänen eläessään Japani oli ikävä kyllä hiukan "hankalampi tapaus", mutta toisaalta olen lukenut G. J. Ramstedtin kirjoituksia ajoilta ennen sotia, ja kuulosti kuitenkin hämmentävän samanlaiselta kuin nykyäänkin. En tajua mitä siinä välissä oikein tapahtui? Väitän kuitenkin, että Robert Dean Frisbie jos joku olisi osannut arvostaa tätä Japanin kauneutta ja ehkä hän olisi jopa saanut rauhan täällä? Ehkä itse voisin saada rauhan täällä? Onko tällaista rauhaa edes mahdollista - tai edes haluakaan ylipäätänsä saavuttaa? Hyviä kysymyksiä, joita kannattaa joskus elämässä pysähtyä miettimään. Sen voin kuitenkin sanoa, että jos se "rauha" tarkoittaa jotain "punaista tupaa ja kohmeessa olevaa perunamaata", niin ei kiinnosta minua nyt eikä ikinä muulloikaan. No niin, horinat sikseen ja eteenpäin...

Ikävä kyllä tunnelmia ja rauhan laskeutumista sielun ylle hiukan häiritsi tieto siitä, että Tokion ystävien näkeminen tässä kohtaa näytti aivan mahdottomalle. Aikataulut ei vaan täsmää millään ja nyt oli jo muitakin mustia pilviä ilmaantunut sen asian ympärille. Perskutarallaa sentään. Meidän pyöriminen vain kahdestaan Tokiossa on todella huono vitsi, sillä ollaan käyty täällä jo about tuhat kertaa ja kyllä tämä nyt vaatisi jo hiukan paikallista väriä pikku hiljaa kehiin. Onneksi muutama suomalainen ystävä on samaan aikaan sattumalta Tokiossa käymässä, joten ollaan sovittu tapaaminen perjantaille. Tämä olikin oikein kiva sattuma!

Naritan lentokenttähotellia (Gateway Hotel) varatessa mietiskelin, että kannattaakohan aamupalasta maksaa ylimääräistä, mutta tässä tapauksessa todellakin kannatti! Aivan järjetön määrä kaikkea hyvää syötävää (ja juotavaa) oli tarjolla ja tässähän sai nyt kivasti tankattua kerralla koko päivän edestä. Kello 11 lähdettiin hotellin bussilla takaisin Naritan lentokentälle, jossa ostaa täräytin terminaalin kaupasta välittömästi prepaid sim-kortin (data) puhelimeen. Olen aiemmilla kerroilla jo havainnut, että Japanissa on elintärkeää hankkia tällainen data-sim, sillä navigoinnit, juna-aikataulut (hyperdia), paikallisten ystävien kanssa chättäilyt ja Facebookin roplaaminen joka toinen sekunti vaatii ehdottomasti jatkuvan verkkoyhteyden. Jos luet tätä ja olet menossa Japaniin: osta prepaid data sim, ennen kuin poistut terminaalista!  Kiität minua tästä vinkistä vielä myöhemmin. Itse ostin sim:in, joka sisälsi 2gB dataa, toimii 3 kuukautta ja hinta oli noin 4000 jeniä. Lisäbonuksena pakkaus  avautui yllättäen myös erittäin kauniiksi japanilaiseksi maisemaksi ja tämähän ilahdutti matkamiehen mieltä vielä lisää. Kyllä täällä vaan osataan nämä visuaaliset hommat! Päätettiin tällä kertaa mennä vaihteeksi bussilla Tokion keskustaan, joka on siitäkin syystä ihan hyvä vaihtoehto, että bussissa pääsee varmasti ainakin istumaan. Halvimmissa junissa ei niin hyvin välttämättä käy. Hinta bussilla "keskustaan" oli 1000 jeniä/lärvi.

Takaisin Tokiossa

Matka Tokion asemalle kesti noin tunnin, josta lähdettiin kävellen vaappumaan kohti majoitusta. Nyt oli sen verran kaikkea lisäpainoa (lue: New Zealand lager-olutta) laukuissa, että siinä vaiheessa kun viimein päästiin perille, oli kaikki vaatteet aivan hiestä märkänä. Asteet oli tänään jossain +35c tuntumassa ja aika hurjaa touhua oli kävellä rinkkojen+etulaukkujen+kahden lisäkassin (vai pitäisikö sanoa neljän?) kanssa pitkin Tokion kuumuudesta höyryäviä katuja. Aika monessa kuumassa paikassa on jo tämän reissun aikana käyty, mutta kyllä tämä Japanin kesä on vaan aika kuumaa ja kosteaa kamaa. En todellakaan valita, sillä Aucklandissa kärvisteltiin jo ihan tarpeeksi kauan hanurit huurussa, joten tämä lämpö tuntui nyt todella mahtavalle! Se kuitenkin rupesi hiukan mietityttämään, että tällaisissa asteissa ja tällä tavaramäärällä on kummankin oltava 110% kunnossa joka päivä tai matkanteko loppuu siihen paikkaan. Hiukan pelottava ajatus.

Koska oltiin muutama tunti ennen sisäänkirjautumisaikaa liikenteessä ja Japanissa on ihan turha edes yrittää sekuntiakaan ennen virallista aikaa sisään, päätin hyödyntää tämän tyhjän hetken ja tehdä retken Map Cameralle ostamaan uuden (tai siis käytetyn) objektiivin kameraan. Jätettiin laukut säilöön hotellille ja suunnattiin junalla Shinjukulle, josta löytyikin about kaikki mahdolliset Olympuksen mallit käytettynä hyllystä ja ainut tehtävä oli enää päättää sopiva malli. Päädyin 17mm 1.8 linssiin, joka varmasti toimii matkakäytössä oikein mainiosti ja oli kaiken lisäksi käytetyksi kuin tuliterä. Taxfree hinnaksi jäi noin 220€ ja olen erittäin tyytyväinen ostokseen ja Map Vameran palveluun.

Koska lauantaina oli tulossa Sumida Fireworks Festival (Hanabi), päätettiin perjantaiaamuna käydä katsastamassa, Asakusalla minkälainen oli tilanne paikkojen suhteen? Asakusa on siitä todella ongelmallinen paikka, että joka puolella on korkeita taloja ja hyvän katselupaikan saaminen joen varrelta vaatii, että on todella ajoissa liikkeellä. Tätä ilotulitusta seuraa ilmeisesti vuosittain yli miljoona ihmistä, joten paikat on todellakin kortilla. Koska vapaita paikkoja oli kuitenkin vielä tässä vaiheessa nurmikolla jäljellä, käytiin ostamassa läheisestä kaupasta muovi, joka aseteltiin hienosti paikalleen maahan. Se jää nyt Herran haltuun säilyykö se siinä paikallaan yön yli vartioimatta? Paikan varaamisen jälkeen käytiin ostamassa Asakusalta vielä perinteiset asut (yukata ja jinbei) huomiselle, ettei näytetä ihan ihan "perusturisteilta". Jinbei on housuilla varustettu, yukataa huomattavasti helpompi vaihtoehto, josta löytyy versioita sekä miehille että naisille. Hinta jinbeistä oli noin 5000 jeniä + sopivat sandaalit (2000 jeniä) tuli hankittua vielä siihen lisäksi. Katjan yukata-setti maksoi (sisältäen kengät) 16 000 jeniä. Naisten päällä yukata näyttää toki paljon kauniimmalta kuin jinbei, mutta vaatii "hiukan" valmistautumista ja vaivaa. Yleensä en hirveästi lämpene millekään perinteisille kansallisasuille, mutta nämä Japanin asut on vaan kaikkine värikkäine kuvioineen niin uskomattoman kauniita, että pois alta. Miesten mallit on ikävä kyllä hiukan tylsiä ja eikö niihin voisi kuvioida vaikka oluttölkkejä tai jotain? Kesäisiin ilotuksiin on naisten yukata-mallistossa olemassa aivan omat räiskyvät kuviot. Tiedotusasiana tässä, että jos oikein halvalla haluaa yukatan tai jinbein saada, niin Uniqlo tai Donki kannattaa ottaa suunnaksi.

Iltapalaa

Perjantai iltana tavattiin suomalaiset ystävät (Tuukka ja Henna) Shinjukulla ja käytiin syömässä/juomassa muutamat oluet kutsuvasti "kusiränniksi" ristityllä kujalla Shinjukulla. Paikka on nimestään huolimatta ihan näkemisen ja kokemisen arvoinen mesta, mutta paikan saaminen ravintoloihin, joihin mahtuu vain muutama ihminen sisään ei ole perjantai-iltana mikään kirkossa kuulutettu juttu. Löydettiin onneksi paikka, jossa saatiin perjantaioluet juotua ja useampi grillivarras tempaistua kyytipojaksi lärviin. Sitä ei usko kukaan minkälaisessa lärvissä jengi (myös ja varsinkin naiset) on täällä Shinjukulla viimeisten junien lähtiessä puolenyön aikaan, mutta onneksi porukka yleensä kuitenkin osaa kännissäkin käyttäytyä kunnioittavasti toisia ihmisiä kohtaan. Itseään kunnioittava käytös onkin sitten ihan toinen juttu.

Lauantaiaamuna Katja jäi vielä hotellille valmistautumaan ja taistelemaan yukatan kanssa, kun itse lähdin Asakusalle tarkastamaan, miten meidän paikalle oli yön aikana käynyt? Oliko varaus säilynyt koko yön vartioimatta paikallaan? Ei todellakaan ollut, vaan se oli valunut hyvin reilusti pakkia kohti pusikkoa. Älä siis kuvittelekaan jättäväsi paikkaa vartioimatta 24/7, jos haluat juuri tietyn kohdan välttämättä pitää. Meidän paikka oli siirtynyt nyt puun alle varjoon ja asteiden ollessa tänäänkin jälleen +35c tuntumassa, ei tämä nyt niin katastrofaaliselta siirtymältä enää tuntunutkaan. Onneksi toin mukanani laukullisen kylmiä juomia, joten mikäs tässä oli viileässä varjossa Sumida-joen varrella istuskella päivää viettämässä ja maistella uusia, nimenomaan ilotulituksia varten tehtyjä juomia. 

Sumida fireworks

Tuukka ja Henna löysivät päivän aikana mestoille ja Katjakin onnistui juuri ja juuri jyräämään ruuhkan läpi paikanpäälle. Onneksi Tokio on meille jo niin tuttu paikka, että Katjakin osaa liikkua täällä kuin kotonaan, eikä tarvitse sen enempää huolehtia. Ryysis oli useaa tuntia ennen h-hetkeä jo sitä luokkaa, että teitä ja siltoja oli suljettu ja liikkuminen alueella kävi hyvin vaikeaksi. Tässä Sumidan ilotulituksissa kannattaa ihan suoraan sanottuna ottaa sellainen linja, että keskittyy enemmän oluen ryystämiseen ja paikallisten naisten (tai miesten) jututtamiseen kuin yrittää oikeasti nähdä kaikki raketit, sillä ihmisiä on vaan aivan liikaa ja olosuhteet on hyvin haastavat. Se, minkälaisessa lärvissä jengi oli taas tapahtuman jälkeen (ja aikana) oli melkeinpä yhtä jännittävää seurattavaa kuin itse raketit. Siististi kuitenkin aina kaikki roskat kerätään pois ja sitten yritetään 30 asteen kulmassa, fillaroida yukata päällä kotiin. Asakusalta käveltiin vielä Sensojin-temppelin kautta hotellille Nihonbashille ja matkalla päästiin useampaankin valokuvaan, paikallisten ihmisten halutessa kuvata kummallisia länkkäreitä perinteiset japanilaiset asut päällä. Ihan hauskaa.

Sunnuntaina ilma oli hyvin epävakainen, mutta vietettiin silti tuttuun tapaan koko päivä Harajukun puistossa. Tässä puistossa on sunnuntaisin jos jonkinmoista viheltäjää ja sitä touhua on ihan kiva katsella piknik-eväiden kera. Myös jonkinlainen Taiwan-festivaali oli tänään käynnissä ja tarjolla oli ruokaa/esityksiä aiheeseen liittyen. Oikein kivasti meni päivä, mutta vielä hauskempaa olisi toki ollut jos olisi onnistuttu saamaan joku paikallinen ystävä tänne seuraksi. Ei nimittäin hirveästi nappaa enää tässä kohtaa reissua turhan panttina täällä jumittaminen. Päivän aikana seurattiin kuinka puistossa käytiin hauskaa vesisotaa, mutta kuinka ollakaan yhtäkkiä kolme poliisia paikalle ja koko porukka kiltisti keräämään heitetyistä palloista tullutta kumirojua maasta. Kaikenlaisia huligaaneja täällä onkin viikonloppuisin riehumassa ja roskaamassa. *keleen nykynuoriso!

Junaravintola

Maanantaina oltiin sovittu Tuukan ja Hennan kanssa tapaaminen Shibuyassa kello 13, josta jatkettiin pari pysäkkiä Yutenjin asemalle ja käytiin katsastamassa hyvin mielenkiintoinen ja hauska Niagara-ravintola. Tämä Yutenji vaikutti heti ensinäkemältä todella miellyttävältä ja rauhalliselta alueelta ja kaiken huipuksi kaduilla soi pienistä kaiuttimista koko ajan Havaijilainen musiikki! Täällä voisin - ja haluaisin - ehdottomasti Tokiossa asua! Lähettäkää kamat, min en lähe enää mihkään! Niagara-ravintola sijaitsee asemalta muutaman sataa metriä pohjoiseen ja on siis junateemainen - että jos tällainen homma kiinnostaa, niin ehdottomasti suosituksen arvoinen mesta. Ja nyt ei todellakaan puhuta mistään kylmästä muoviteemasta, vaan lämmöllä rvuosikymmenten aikana rakennetusta paikasta. Tämä Ravintola on selkeästi omistajansa elämäntyö ja sydämen asia.  

Junaravintola

Erittäin mukava vanha herra olikin jo heti ulko-ovella vastassa (asiamukaisesti pukeutuneena) ja sisään mentiin - tietenkin - junan ovista. Paikka on hyvin pieni, eikä sisään mahdu kovin paljon väkeä, mutta tultiin onneksi juuri sopivaan rakoon ja pöytä neljälle oli heti vapaana. Ruoka tässä ravintolassa on erittäin kohtuuhintaista (kotitekoista curryä) ja toimitetaan pöytään tietysti junan kuljettamana. Myöskin oluet puksutti pöytään samalla tavalla ja se oli kaikessa koomisuudessaan aivan loistavaa. Lapsille tämä paikka toimii varmasti myös todella hyvin ja ehkä täytyy yksi pieni poika tänne saada vielä jossain vaiheessa mukana roudattua. Ruokailun jälkeen paikan omistaja kertoi, että hän on lahjoittanut paikallisen koulun edustalle junan renkaat, joita hän on käynyt kiillottamassa päivittäin jo 30-vuoden ajan. Jestas sentään, siinä on todellista omistautumista asialle. Hän halusi nyt välttämättä näyttää meille nämä renkaat, joten seurattiin tätä tarmokasta pappaa läpi Yutenjin kapeiden kujien, paikkaan jossa renkaat todellakin sijaitsivat. Nähtävyys tämäkin. Saatiin pieni kiillotusesitys, jonka jälkeen kiiteltiin pappa ja alettiin suuntaamaan takaisin kohti asemaa. Oikein hauska kokemus kokonaisuudessaan.

Yokohama fireworks

Tuukka ja Henna lähtivät Yutenjiltä pikku hiljaa tekemään viimeiset tuliaisostokset ja valmistautumaan huomiseen kotiinpaluuseen, ja itse päätettiin suunnata illaksi Yokohamaan, sillä siellä oli tänään vuorostaan luvassa ilotulitusfestivaali. Tämä Japanin kesä on kyllä mahtavaakin mahtavampi juttu, sillä kaikenlaisia festareita riittää pilvin pimein. Minusta on hienoa, ettei aina yritetä tunkea samaan festivaaliin jotain lohiongintaa, konsertteja, pitsinnypläystä ja metrilakua, vaan satsataan kerralla kaikki pelimerkit ainoastaan yhteen asiaan - eli tässä tapauksessa ilotulitukseen. Toimii! Mentiin suoralla junalla (tai ehkä vähän käyrällä) Yutenjiltä Yokohaman asemalle, josta jatkettiin kävellen Sakuragicholle (tuttu paikka edellisiltä reissuilta) ja siitä ihmisiä seuraamalla läheiseen puistoon, jossa oli vielä yllättävän hyvin tilaa jäljellä. Tämä Yokohaman ilotulitusfestivaali on selkeästi parempi vaihtoehto, jos ei halua istua paria päivää ennen tapahtumaa sinisen muovin päällä, kankut hiessä varaamassa paikkoja. Ilotulitus alkoi kello 19, kesti tunnin ja ilmaan ammuttiin tänä aikana noin 15 000 rakettia. Oikein hienoa katseltavaa oli tämäkin tulitus ja ehdottomasti kannatti vaivautua paikalle. 

Yokohama fireworks

Tapahtuman jälkeen oli tietysti aivan uskomaton ryysis takaisin Tokioon ja ainoana vinkkinä näihin hommiin voin sanoa, että kannattaa vaan pitää pää kylmänä, vaikka joutuisi suomalaista jo kauhistuttavaan ja ahdistavaan puristukseen. Täällä kyllä osataan nämä hommat ja kaikki soljuu hiljalleen, sinne minne pitääkin. Sen kuitenkin sanon, että maanjäristykset, tsunamit ja ydinräjähdykset on aika pieni pelko siihen, verrattuna, että kengännauhat yhtäkkiä aukeaa Tokion ruuhkametrossa. Siinä kohtaa ei ole enää mitään tehtävissä ja luultavasti helpommalla selviää kun jojottaa suoraan itsensä metron käsipidikkeisiin. Vain Tokiossa käyneet ymmärtää nyt mistä puhun. Takaisin hotellilla oltiin viimein kello 23 aikoihin, jossa alettiinkin jo valmistautua seuraaviin festareihin. Rankkaa hommaa on tämä festarienkin kiertely.

Nagaoka

Keskiviikkoaamuna käytiin leimaamassa junapassit Tokion asemalla, joka on aina yhtä ihana urakka, ja sen jälkeen hypättiin suoraa kyytiä luotijunaan kohti Nagaokan kaupunkia. Ajatus kyllä oli, että molemmat pukeutuu tänään jälleen perinteisiin asuihin, mutta koska jinbei ja likainen Oakley selkäreppu ei näyttänyt kovin tyylikkäälle yhdistelmälle, päädyttiin lopulta siihen, että vain Katjalla on yukata tänään päällä. Yukata aiheutti kyllä varsin positiivista huomiota ja hyvä, että päästiin edes juna-aseman lipputiskiltä eteenpäin, kun virkailijat oli niin innoissaan ja tohkeissaan. Juna kohti Nagaokaa oli tänään tietenkin aivan täysi eikä yhtään ennakkovarauspaikkaa enää ollut saatavilla, mutta onneksi kuitenkin unreserved-osastolta (joita on joka junassa yleensä ainakin 3 vaunua) löytyi vielä muutama paikka, ettei sentään jouduttu seisomaan koko matkaa. 

Sen sanon kyllä tässä nyt, että Japanin junissa kärryjen kanssa kiertävät myyjättäret on todella viehättävää nähtävää ja edustavat kaikessa kohteliaisuudessaan, miellyttävyydessään ja naisellisuudessaan jotain sellaista, mitä ei muualla maailmassa enää tänä päivänä näe. Ei ole tatskoja kädet täynnä, eikä toista sivustaa päästä ajeltu sängeksi. Olen ymmärtänyt, että suomessakin oli kai joskus 60-luvun tienoilla jotain tällaisia myyjättäriä ja lipunmyyjiä busseissa? Anyway - nämä on tietenkin makuasioita, mutta itse toivon, että tämä tyyli ei muutu japanin rautateillä ikinä! Hiukan kävi kyllä tässä kohtaa jo ahdistamaan ajatus tämän iltaisesta paluusta, jolloin koko Nagaokaan mennyt porukka varmasti yrittää epätoivoisesti samalla viimeisellä junalla takaisin. Olikohan tämä nyt oikeasti järkevää lähteä jotain ilotulituksia katsomaan näin pitkän matkan päähän Tokiosta? Tällä Nagaokalla on kuitenkin sen verran legendaarinen maine rakettien kokoluokan suhteen, että kyllähän tämä nyt on vaan nähtävä. Huhupuheiden mukaan nimittäin suurimpien rakettien halkaisija Nagaokassa olisi kosahtaessaan melkein kilometri!

Nagaoka fireworks

Käveltiin Nagaokassa muutama tunti katselemassa kaikenlaisia katuesityksiä ja syömässä lounaat, kunnes alettiin pikku hiljaa valumaan alaspäin kohti jokea, jonka varrella ilotulitus aina suoritetaan. Matkaa asemalta joelle on noin kilometri, eli suosiolla bussia tai taksia alle, jos et jaksa +35c asteissa kävellä. Käytiin matkalla isossa marketissa ostamassa hiukan eväitä ja olipa taas kivasti tehty kaikkia oluita, jossa oli tämän Nagaokan ilotulituksen teema purkissa. Pakkohan niitä oli ostaa, kun oli kerran niin hienot tölkitkin tehty! Kaupassa oli kyllä sellainen ryysis, että en ole ikinä nähnyt vastaavaa, mutta tasaisena virtana tuli jatkuvasti uutta tavaraa, eikä mikään loppunut tai jengiä joutunut joukkopsykoosiin valtaan pelätessään grillimakkaran loppumista, niin kuin juhannuksen aikoihin jokaisessa suomen prismassa. Huomattiin ulos tullessa, että jengi alkoi leiriintyä tähän marketin pihalle ja päätettiin tehdä itse sama temppu, koska tästä voisi olla vielä jotain pieniä mahdollisuuksia ehtiä junaan tapahtuman loputtua. Paremmin näkisi tietysti ihan joen tuntumasta, mutta sieltä ei olisi mitään tsänssiä ehtiä ihmismeren läpi enää junaan. Muutama tunti tuli kaupan pihalla eväitä mässytettyä, jengin ympärillä koko ajan lisääntyessä ja siinä vaiheessa kun ensimmäiset raketit ammuttiin taivaalle kello 19.30, oli jokainen sentti kaupan pihasta jo täynnä ihmisiä.

Nagaoka fireworks

Heti ensimmäiset raketit antoi jo osviittaa siitä, minkälainen tulitus olisi luvassa ja kahden tunnin aikana nähtiin sellainen räiske, etten ikinä ole moista nähnyt! Jos sinulla on epilepsia niin suosittelen, että pysyt vähintään 100km päässä Nagaokasta. Täysin uskomattoman, käsittämättömän upeaa ja olen todella tyytyväinen, että pidettiin päätös lähteä tänne! Useaan kertaan oli koko taivas Nagaokan yllä tulessa ja välillä meinasi unohtua melkein hengittää, kehoa ravistelevien jysäysten välissä. Tuijotin vain suu auki kuolaa valuen taivaalle. Kello 21 oli viimein pakko alkaa kävelemään takaisin kohti juna-asemaa, sillä viimeinen juna oli lähdössä kello 21.58, ja jos ei siihen mahduttaisi sisään, olisi ainut vaihtoehto odottaa aamuun saakka seuraavaa. Koko kävelyn asemalle raketit edelleen valaisi Nagaokan taivasta ja oli tämä vaan aivan uskomaton näky. Asema oli tietysti totaalisen täynnä porukkaa, mutta onnistuttiin kuin onnistuttiinkin puskemaan sisään oikeaan junaan kohti Tokiota. Mistään istumapaikoista oli silti ihan turha uneksia. Onneksi ihmisiä jäi puolivälissä matkaa pois kyydistä, joten ei jouduttu sentään ihan Tokioon asti seisomaan.

Uenolta vielä metrolla Kodemmachon asemalle, josta kävely hotellille ja päivä oli sillä kuitattu. Ei mikään ihan helppo päivä, mutta ehdottomasti silti vaivan arvoinen. Vastaavanlaista tulitusta en ole nähnyt ikinä ja suosittelen ehdottomasti tätä kaikille, jotka ilotulituksista tykkää. Jos et tykkää, niin pysy himassa kyräilemässä ja kirjoittelemassa tekstaripalstalle sitten. Logistisesti tämä retki on todellinen painajainen, eikä majoitustakaan ole Nagaokassa mitään tsänssiä (ainakaan halvalla) saada. Telttailu, tai auton vuokraus ja yöpyminen sitten jossain puolivälissä voisi olla mahdollisuus, jos haluaa koko ilotulituksen nähdä alusta loppuun saakka. Minä haluan - ja aion myös näin joskus tulevaisuudessa tehdä. Nyt öitä ja huomenna taas uudet vipellykset ja velmuilut...