Japani: Paluu "kotiin"

Iltaisen maanjäristyksen jälkeen loppuyö meni muuten ihan rauhallisesti, mutta aikaeroista johtuen heräsin toki aamulla jo ennen kuutta taas pyörimään ja häiriköimään. Olin tietysti jo muutenkin ihan täpinöissäni tästä Japaniin paluusta ja nukkumiset sai nyt minun puolesta jäädä jonnekin muualle sitten! Japani on kaikenlaista visuaalista kauneutta arvostavalle ihmiselle kuin huumetta ja sitä oli nyt saatava mahdollisimman pian lisää! Melkein vuoden olin kuivilla tämän riippuvuuden suhteen, mutta nyt olisi tulossa taatusti kaikkien aikojen romahdus! Mikäli Robert Dean Frisbie eläisi tässä ajassa, niin suosittelisin hänelle ehdottomasti Japania. Hänen eläessään Japani oli ikävä kyllä hiukan "hankalampi tapaus", mutta toisaalta olen lukenut G. J. Ramstedtin kirjoituksia ajoilta ennen sotia, ja kuulosti kuitenkin hämmentävän samanlaiselta kuin nykyäänkin. En tajua mitä siinä välissä oikein tapahtui? Väitän kuitenkin, että Robert Dean Frisbie jos joku olisi osannut arvostaa tätä Japanin kauneutta ja ehkä hän olisi jopa saanut rauhan täällä? Ehkä itse voisin saada rauhan täällä? Onko tällaista rauhaa edes mahdollista - tai edes haluakaan ylipäätänsä saavuttaa? Hyviä kysymyksiä, joita kannattaa joskus elämässä pysähtyä miettimään. Sen voin kuitenkin sanoa, että jos se "rauha" tarkoittaa jotain "punaista tupaa ja kohmeessa olevaa perunamaata", niin ei kiinnosta minua nyt eikä ikinä muulloikaan. No niin, horinat sikseen ja eteenpäin...

Ikävä kyllä tunnelmia ja rauhan laskeutumista sielun ylle hiukan häiritsi tieto siitä, että Tokion ystävien näkeminen tässä kohtaa näytti aivan mahdottomalle. Aikataulut ei vaan täsmää millään ja nyt oli jo muitakin mustia pilviä ilmaantunut sen asian ympärille. Perskutarallaa sentään. Meidän pyöriminen vain kahdestaan Tokiossa on todella huono vitsi, sillä ollaan käyty täällä jo about tuhat kertaa ja kyllä tämä nyt vaatisi jo hiukan paikallista väriä pikku hiljaa kehiin. Onneksi muutama suomalainen ystävä on samaan aikaan sattumalta Tokiossa käymässä, joten ollaan sovittu tapaaminen perjantaille. Tämä olikin oikein kiva sattuma!

Naritan lentokenttähotellia (Gateway Hotel) varatessa mietiskelin, että kannattaakohan aamupalasta maksaa ylimääräistä, mutta tässä tapauksessa todellakin kannatti! Aivan järjetön määrä kaikkea hyvää syötävää (ja juotavaa) oli tarjolla ja tässähän sai nyt kivasti tankattua kerralla koko päivän edestä. Kello 11 lähdettiin hotellin bussilla takaisin Naritan lentokentälle, jossa ostaa täräytin terminaalin kaupasta välittömästi prepaid sim-kortin (data) puhelimeen. Olen aiemmilla kerroilla jo havainnut, että Japanissa on elintärkeää hankkia tällainen data-sim, sillä navigoinnit, juna-aikataulut (hyperdia), paikallisten ystävien kanssa chättäilyt ja Facebookin roplaaminen joka toinen sekunti vaatii ehdottomasti jatkuvan verkkoyhteyden. Jos luet tätä ja olet menossa Japaniin: osta prepaid data sim, ennen kuin poistut terminaalista!  Kiität minua tästä vinkistä vielä myöhemmin. Itse ostin sim:in, joka sisälsi 2gB dataa, toimii 3 kuukautta ja hinta oli noin 4000 jeniä. Lisäbonuksena pakkaus  avautui yllättäen myös erittäin kauniiksi japanilaiseksi maisemaksi ja tämähän ilahdutti matkamiehen mieltä vielä lisää. Kyllä täällä vaan osataan nämä visuaaliset hommat! Päätettiin tällä kertaa mennä vaihteeksi bussilla Tokion keskustaan, joka on siitäkin syystä ihan hyvä vaihtoehto, että bussissa pääsee varmasti ainakin istumaan. Halvimmissa junissa ei niin hyvin välttämättä käy. Hinta bussilla "keskustaan" oli 1000 jeniä/lärvi.

Takaisin Tokiossa

Matka Tokion asemalle kesti noin tunnin, josta lähdettiin kävellen vaappumaan kohti majoitusta. Nyt oli sen verran kaikkea lisäpainoa (lue: New Zealand lager-olutta) laukuissa, että siinä vaiheessa kun viimein päästiin perille, oli kaikki vaatteet aivan hiestä märkänä. Asteet oli tänään jossain +35c tuntumassa ja aika hurjaa touhua oli kävellä rinkkojen+etulaukkujen+kahden lisäkassin (vai pitäisikö sanoa neljän?) kanssa pitkin Tokion kuumuudesta höyryäviä katuja. Aika monessa kuumassa paikassa on jo tämän reissun aikana käyty, mutta kyllä tämä Japanin kesä on vaan aika kuumaa ja kosteaa kamaa. En todellakaan valita, sillä Aucklandissa kärvisteltiin jo ihan tarpeeksi kauan hanurit huurussa, joten tämä lämpö tuntui nyt todella mahtavalle! Se kuitenkin rupesi hiukan mietityttämään, että tällaisissa asteissa ja tällä tavaramäärällä on kummankin oltava 110% kunnossa joka päivä tai matkanteko loppuu siihen paikkaan. Hiukan pelottava ajatus.

Koska oltiin muutama tunti ennen sisäänkirjautumisaikaa liikenteessä ja Japanissa on ihan turha edes yrittää sekuntiakaan ennen virallista aikaa sisään, päätin hyödyntää tämän tyhjän hetken ja tehdä retken Map Cameralle ostamaan uuden (tai siis käytetyn) objektiivin kameraan. Jätettiin laukut säilöön hotellille ja suunnattiin junalla Shinjukulle, josta löytyikin about kaikki mahdolliset Olympuksen mallit käytettynä hyllystä ja ainut tehtävä oli enää päättää sopiva malli. Päädyin 17mm 1.8 linssiin, joka varmasti toimii matkakäytössä oikein mainiosti ja oli kaiken lisäksi käytetyksi kuin tuliterä. Taxfree hinnaksi jäi noin 220€ ja olen erittäin tyytyväinen ostokseen ja Map Vameran palveluun.

Koska lauantaina oli tulossa Sumida Fireworks Festival (Hanabi), päätettiin perjantaiaamuna käydä katsastamassa, Asakusalla minkälainen oli tilanne paikkojen suhteen? Asakusa on siitä todella ongelmallinen paikka, että joka puolella on korkeita taloja ja hyvän katselupaikan saaminen joen varrelta vaatii, että on todella ajoissa liikkeellä. Tätä ilotulitusta seuraa ilmeisesti vuosittain yli miljoona ihmistä, joten paikat on todellakin kortilla. Koska vapaita paikkoja oli kuitenkin vielä tässä vaiheessa nurmikolla jäljellä, käytiin ostamassa läheisestä kaupasta muovi, joka aseteltiin hienosti paikalleen maahan. Se jää nyt Herran haltuun säilyykö se siinä paikallaan yön yli vartioimatta? Paikan varaamisen jälkeen käytiin ostamassa Asakusalta vielä perinteiset asut (yukata ja jinbei) huomiselle, ettei näytetä ihan ihan "perusturisteilta". Jinbei on housuilla varustettu, yukataa huomattavasti helpompi vaihtoehto, josta löytyy versioita sekä miehille että naisille. Hinta jinbeistä oli noin 5000 jeniä + sopivat sandaalit (2000 jeniä) tuli hankittua vielä siihen lisäksi. Katjan yukata-setti maksoi (sisältäen kengät) 16 000 jeniä. Naisten päällä yukata näyttää toki paljon kauniimmalta kuin jinbei, mutta vaatii "hiukan" valmistautumista ja vaivaa. Yleensä en hirveästi lämpene millekään perinteisille kansallisasuille, mutta nämä Japanin asut on vaan kaikkine värikkäine kuvioineen niin uskomattoman kauniita, että pois alta. Miesten mallit on ikävä kyllä hiukan tylsiä ja eikö niihin voisi kuvioida vaikka oluttölkkejä tai jotain? Kesäisiin ilotuksiin on naisten yukata-mallistossa olemassa aivan omat räiskyvät kuviot. Tiedotusasiana tässä, että jos oikein halvalla haluaa yukatan tai jinbein saada, niin Uniqlo tai Donki kannattaa ottaa suunnaksi.

Iltapalaa

Perjantai iltana tavattiin suomalaiset ystävät (Tuukka ja Henna) Shinjukulla ja käytiin syömässä/juomassa muutamat oluet kutsuvasti "kusiränniksi" ristityllä kujalla Shinjukulla. Paikka on nimestään huolimatta ihan näkemisen ja kokemisen arvoinen mesta, mutta paikan saaminen ravintoloihin, joihin mahtuu vain muutama ihminen sisään ei ole perjantai-iltana mikään kirkossa kuulutettu juttu. Löydettiin onneksi paikka, jossa saatiin perjantaioluet juotua ja useampi grillivarras tempaistua kyytipojaksi lärviin. Sitä ei usko kukaan minkälaisessa lärvissä jengi (myös ja varsinkin naiset) on täällä Shinjukulla viimeisten junien lähtiessä puolenyön aikaan, mutta onneksi porukka yleensä kuitenkin osaa kännissäkin käyttäytyä kunnioittavasti toisia ihmisiä kohtaan. Itseään kunnioittava käytös onkin sitten ihan toinen juttu.

Lauantaiaamuna Katja jäi vielä hotellille valmistautumaan ja taistelemaan yukatan kanssa, kun itse lähdin Asakusalle tarkastamaan, miten meidän paikalle oli yön aikana käynyt? Oliko varaus säilynyt koko yön vartioimatta paikallaan? Ei todellakaan ollut, vaan se oli valunut hyvin reilusti pakkia kohti pusikkoa. Älä siis kuvittelekaan jättäväsi paikkaa vartioimatta 24/7, jos haluat juuri tietyn kohdan välttämättä pitää. Meidän paikka oli siirtynyt nyt puun alle varjoon ja asteiden ollessa tänäänkin jälleen +35c tuntumassa, ei tämä nyt niin katastrofaaliselta siirtymältä enää tuntunutkaan. Onneksi toin mukanani laukullisen kylmiä juomia, joten mikäs tässä oli viileässä varjossa Sumida-joen varrella istuskella päivää viettämässä ja maistella uusia, nimenomaan ilotulituksia varten tehtyjä juomia. 

Sumida fireworks

Tuukka ja Henna löysivät päivän aikana mestoille ja Katjakin onnistui juuri ja juuri jyräämään ruuhkan läpi paikanpäälle. Onneksi Tokio on meille jo niin tuttu paikka, että Katjakin osaa liikkua täällä kuin kotonaan, eikä tarvitse sen enempää huolehtia. Ryysis oli useaa tuntia ennen h-hetkeä jo sitä luokkaa, että teitä ja siltoja oli suljettu ja liikkuminen alueella kävi hyvin vaikeaksi. Tässä Sumidan ilotulituksissa kannattaa ihan suoraan sanottuna ottaa sellainen linja, että keskittyy enemmän oluen ryystämiseen ja paikallisten naisten (tai miesten) jututtamiseen kuin yrittää oikeasti nähdä kaikki raketit, sillä ihmisiä on vaan aivan liikaa ja olosuhteet on hyvin haastavat. Se, minkälaisessa lärvissä jengi oli taas tapahtuman jälkeen (ja aikana) oli melkeinpä yhtä jännittävää seurattavaa kuin itse raketit. Siististi kuitenkin aina kaikki roskat kerätään pois ja sitten yritetään 30 asteen kulmassa, fillaroida yukata päällä kotiin. Asakusalta käveltiin vielä Sensojin-temppelin kautta hotellille Nihonbashille ja matkalla päästiin useampaankin valokuvaan, paikallisten ihmisten halutessa kuvata kummallisia länkkäreitä perinteiset japanilaiset asut päällä. Ihan hauskaa.

Sunnuntaina ilma oli hyvin epävakainen, mutta vietettiin silti tuttuun tapaan koko päivä Harajukun puistossa. Tässä puistossa on sunnuntaisin jos jonkinmoista viheltäjää ja sitä touhua on ihan kiva katsella piknik-eväiden kera. Myös jonkinlainen Taiwan-festivaali oli tänään käynnissä ja tarjolla oli ruokaa/esityksiä aiheeseen liittyen. Oikein kivasti meni päivä, mutta vielä hauskempaa olisi toki ollut jos olisi onnistuttu saamaan joku paikallinen ystävä tänne seuraksi. Ei nimittäin hirveästi nappaa enää tässä kohtaa reissua turhan panttina täällä jumittaminen. Päivän aikana seurattiin kuinka puistossa käytiin hauskaa vesisotaa, mutta kuinka ollakaan yhtäkkiä kolme poliisia paikalle ja koko porukka kiltisti keräämään heitetyistä palloista tullutta kumirojua maasta. Kaikenlaisia huligaaneja täällä onkin viikonloppuisin riehumassa ja roskaamassa. *keleen nykynuoriso!

Junaravintola

Maanantaina oltiin sovittu Tuukan ja Hennan kanssa tapaaminen Shibuyassa kello 13, josta jatkettiin pari pysäkkiä Yutenjin asemalle ja käytiin katsastamassa hyvin mielenkiintoinen ja hauska Niagara-ravintola. Tämä Yutenji vaikutti heti ensinäkemältä todella miellyttävältä ja rauhalliselta alueelta ja kaiken huipuksi kaduilla soi pienistä kaiuttimista koko ajan Havaijilainen musiikki! Täällä voisin - ja haluaisin - ehdottomasti Tokiossa asua! Lähettäkää kamat, min en lähe enää mihkään! Niagara-ravintola sijaitsee asemalta muutaman sataa metriä pohjoiseen ja on siis junateemainen - että jos tällainen homma kiinnostaa, niin ehdottomasti suosituksen arvoinen mesta. Ja nyt ei todellakaan puhuta mistään kylmästä muoviteemasta, vaan lämmöllä rvuosikymmenten aikana rakennetusta paikasta. Tämä Ravintola on selkeästi omistajansa elämäntyö ja sydämen asia.  

Junaravintola

Erittäin mukava vanha herra olikin jo heti ulko-ovella vastassa (asiamukaisesti pukeutuneena) ja sisään mentiin - tietenkin - junan ovista. Paikka on hyvin pieni, eikä sisään mahdu kovin paljon väkeä, mutta tultiin onneksi juuri sopivaan rakoon ja pöytä neljälle oli heti vapaana. Ruoka tässä ravintolassa on erittäin kohtuuhintaista (kotitekoista curryä) ja toimitetaan pöytään tietysti junan kuljettamana. Myöskin oluet puksutti pöytään samalla tavalla ja se oli kaikessa koomisuudessaan aivan loistavaa. Lapsille tämä paikka toimii varmasti myös todella hyvin ja ehkä täytyy yksi pieni poika tänne saada vielä jossain vaiheessa mukana roudattua. Ruokailun jälkeen paikan omistaja kertoi, että hän on lahjoittanut paikallisen koulun edustalle junan renkaat, joita hän on käynyt kiillottamassa päivittäin jo 30-vuoden ajan. Jestas sentään, siinä on todellista omistautumista asialle. Hän halusi nyt välttämättä näyttää meille nämä renkaat, joten seurattiin tätä tarmokasta pappaa läpi Yutenjin kapeiden kujien, paikkaan jossa renkaat todellakin sijaitsivat. Nähtävyys tämäkin. Saatiin pieni kiillotusesitys, jonka jälkeen kiiteltiin pappa ja alettiin suuntaamaan takaisin kohti asemaa. Oikein hauska kokemus kokonaisuudessaan.

Yokohama fireworks

Tuukka ja Henna lähtivät Yutenjiltä pikku hiljaa tekemään viimeiset tuliaisostokset ja valmistautumaan huomiseen kotiinpaluuseen, ja itse päätettiin suunnata illaksi Yokohamaan, sillä siellä oli tänään vuorostaan luvassa ilotulitusfestivaali. Tämä Japanin kesä on kyllä mahtavaakin mahtavampi juttu, sillä kaikenlaisia festareita riittää pilvin pimein. Minusta on hienoa, ettei aina yritetä tunkea samaan festivaaliin jotain lohiongintaa, konsertteja, pitsinnypläystä ja metrilakua, vaan satsataan kerralla kaikki pelimerkit ainoastaan yhteen asiaan - eli tässä tapauksessa ilotulitukseen. Toimii! Mentiin suoralla junalla (tai ehkä vähän käyrällä) Yutenjiltä Yokohaman asemalle, josta jatkettiin kävellen Sakuragicholle (tuttu paikka edellisiltä reissuilta) ja siitä ihmisiä seuraamalla läheiseen puistoon, jossa oli vielä yllättävän hyvin tilaa jäljellä. Tämä Yokohaman ilotulitusfestivaali on selkeästi parempi vaihtoehto, jos ei halua istua paria päivää ennen tapahtumaa sinisen muovin päällä, kankut hiessä varaamassa paikkoja. Ilotulitus alkoi kello 19, kesti tunnin ja ilmaan ammuttiin tänä aikana noin 15 000 rakettia. Oikein hienoa katseltavaa oli tämäkin tulitus ja ehdottomasti kannatti vaivautua paikalle. 

Yokohama fireworks

Tapahtuman jälkeen oli tietysti aivan uskomaton ryysis takaisin Tokioon ja ainoana vinkkinä näihin hommiin voin sanoa, että kannattaa vaan pitää pää kylmänä, vaikka joutuisi suomalaista jo kauhistuttavaan ja ahdistavaan puristukseen. Täällä kyllä osataan nämä hommat ja kaikki soljuu hiljalleen, sinne minne pitääkin. Sen kuitenkin sanon, että maanjäristykset, tsunamit ja ydinräjähdykset on aika pieni pelko siihen, verrattuna, että kengännauhat yhtäkkiä aukeaa Tokion ruuhkametrossa. Siinä kohtaa ei ole enää mitään tehtävissä ja luultavasti helpommalla selviää kun jojottaa suoraan itsensä metron käsipidikkeisiin. Vain Tokiossa käyneet ymmärtää nyt mistä puhun. Takaisin hotellilla oltiin viimein kello 23 aikoihin, jossa alettiinkin jo valmistautua seuraaviin festareihin. Rankkaa hommaa on tämä festarienkin kiertely.

Nagaoka

Keskiviikkoaamuna käytiin leimaamassa junapassit Tokion asemalla, joka on aina yhtä ihana urakka, ja sen jälkeen hypättiin suoraa kyytiä luotijunaan kohti Nagaokan kaupunkia. Ajatus kyllä oli, että molemmat pukeutuu tänään jälleen perinteisiin asuihin, mutta koska jinbei ja likainen Oakley selkäreppu ei näyttänyt kovin tyylikkäälle yhdistelmälle, päädyttiin lopulta siihen, että vain Katjalla on yukata tänään päällä. Yukata aiheutti kyllä varsin positiivista huomiota ja hyvä, että päästiin edes juna-aseman lipputiskiltä eteenpäin, kun virkailijat oli niin innoissaan ja tohkeissaan. Juna kohti Nagaokaa oli tänään tietenkin aivan täysi eikä yhtään ennakkovarauspaikkaa enää ollut saatavilla, mutta onneksi kuitenkin unreserved-osastolta (joita on joka junassa yleensä ainakin 3 vaunua) löytyi vielä muutama paikka, ettei sentään jouduttu seisomaan koko matkaa. 

Sen sanon kyllä tässä nyt, että Japanin junissa kärryjen kanssa kiertävät myyjättäret on todella viehättävää nähtävää ja edustavat kaikessa kohteliaisuudessaan, miellyttävyydessään ja naisellisuudessaan jotain sellaista, mitä ei muualla maailmassa enää tänä päivänä näe. Ei ole tatskoja kädet täynnä, eikä toista sivustaa päästä ajeltu sängeksi. Olen ymmärtänyt, että suomessakin oli kai joskus 60-luvun tienoilla jotain tällaisia myyjättäriä ja lipunmyyjiä busseissa? Anyway - nämä on tietenkin makuasioita, mutta itse toivon, että tämä tyyli ei muutu japanin rautateillä ikinä! Hiukan kävi kyllä tässä kohtaa jo ahdistamaan ajatus tämän iltaisesta paluusta, jolloin koko Nagaokaan mennyt porukka varmasti yrittää epätoivoisesti samalla viimeisellä junalla takaisin. Olikohan tämä nyt oikeasti järkevää lähteä jotain ilotulituksia katsomaan näin pitkän matkan päähän Tokiosta? Tällä Nagaokalla on kuitenkin sen verran legendaarinen maine rakettien kokoluokan suhteen, että kyllähän tämä nyt on vaan nähtävä. Huhupuheiden mukaan nimittäin suurimpien rakettien halkaisija Nagaokassa olisi kosahtaessaan melkein kilometri!

Nagaoka fireworks

Käveltiin Nagaokassa muutama tunti katselemassa kaikenlaisia katuesityksiä ja syömässä lounaat, kunnes alettiin pikku hiljaa valumaan alaspäin kohti jokea, jonka varrella ilotulitus aina suoritetaan. Matkaa asemalta joelle on noin kilometri, eli suosiolla bussia tai taksia alle, jos et jaksa +35c asteissa kävellä. Käytiin matkalla isossa marketissa ostamassa hiukan eväitä ja olipa taas kivasti tehty kaikkia oluita, jossa oli tämän Nagaokan ilotulituksen teema purkissa. Pakkohan niitä oli ostaa, kun oli kerran niin hienot tölkitkin tehty! Kaupassa oli kyllä sellainen ryysis, että en ole ikinä nähnyt vastaavaa, mutta tasaisena virtana tuli jatkuvasti uutta tavaraa, eikä mikään loppunut tai jengiä joutunut joukkopsykoosiin valtaan pelätessään grillimakkaran loppumista, niin kuin juhannuksen aikoihin jokaisessa suomen prismassa. Huomattiin ulos tullessa, että jengi alkoi leiriintyä tähän marketin pihalle ja päätettiin tehdä itse sama temppu, koska tästä voisi olla vielä jotain pieniä mahdollisuuksia ehtiä junaan tapahtuman loputtua. Paremmin näkisi tietysti ihan joen tuntumasta, mutta sieltä ei olisi mitään tsänssiä ehtiä ihmismeren läpi enää junaan. Muutama tunti tuli kaupan pihalla eväitä mässytettyä, jengin ympärillä koko ajan lisääntyessä ja siinä vaiheessa kun ensimmäiset raketit ammuttiin taivaalle kello 19.30, oli jokainen sentti kaupan pihasta jo täynnä ihmisiä.

Nagaoka fireworks

Heti ensimmäiset raketit antoi jo osviittaa siitä, minkälainen tulitus olisi luvassa ja kahden tunnin aikana nähtiin sellainen räiske, etten ikinä ole moista nähnyt! Jos sinulla on epilepsia niin suosittelen, että pysyt vähintään 100km päässä Nagaokasta. Täysin uskomattoman, käsittämättömän upeaa ja olen todella tyytyväinen, että pidettiin päätös lähteä tänne! Useaan kertaan oli koko taivas Nagaokan yllä tulessa ja välillä meinasi unohtua melkein hengittää, kehoa ravistelevien jysäysten välissä. Tuijotin vain suu auki kuolaa valuen taivaalle. Kello 21 oli viimein pakko alkaa kävelemään takaisin kohti juna-asemaa, sillä viimeinen juna oli lähdössä kello 21.58, ja jos ei siihen mahduttaisi sisään, olisi ainut vaihtoehto odottaa aamuun saakka seuraavaa. Koko kävelyn asemalle raketit edelleen valaisi Nagaokan taivasta ja oli tämä vaan aivan uskomaton näky. Asema oli tietysti totaalisen täynnä porukkaa, mutta onnistuttiin kuin onnistuttiinkin puskemaan sisään oikeaan junaan kohti Tokiota. Mistään istumapaikoista oli silti ihan turha uneksia. Onneksi ihmisiä jäi puolivälissä matkaa pois kyydistä, joten ei jouduttu sentään ihan Tokioon asti seisomaan.

Uenolta vielä metrolla Kodemmachon asemalle, josta kävely hotellille ja päivä oli sillä kuitattu. Ei mikään ihan helppo päivä, mutta ehdottomasti silti vaivan arvoinen. Vastaavanlaista tulitusta en ole nähnyt ikinä ja suosittelen ehdottomasti tätä kaikille, jotka ilotulituksista tykkää. Jos et tykkää, niin pysy himassa kyräilemässä ja kirjoittelemassa tekstaripalstalle sitten. Logistisesti tämä retki on todellinen painajainen, eikä majoitustakaan ole Nagaokassa mitään tsänssiä (ainakaan halvalla) saada. Telttailu, tai auton vuokraus ja yöpyminen sitten jossain puolivälissä voisi olla mahdollisuus, jos haluaa koko ilotulituksen nähdä alusta loppuun saakka. Minä haluan - ja aion myös näin joskus tulevaisuudessa tehdä. Nyt öitä ja huomenna taas uudet vipellykset ja velmuilut...